Tuoretta ajattelua huumesodasta?

On aikoja, jolloin hiljaisuus voi olla yhtä puhuttelevaa kuin sanat.

Esimerkkinä tästä käy Washingtonin reaktio tiheässä tahdissa tulleisiin ilmoituksiin Argentiinasta ja Meksikosta. Nämä maat muuttivat huumepolitiikkaansa vastoin Yhdysvaltain liittovaltiotason jäykkiä kieltolakiasetuksia. Ilman, että sieltä suunnasta olisi kuulunut yhtäkään kauhistelevaa tai huolestunutta lausuntoa.

Toisin kuin kolme vuotta sitten, jolloin Meksiko oli lähellä tehdä lakeihinsa muutoksia, jotka olivat lähes identtisiä elokuun 21. päivä säädettyyn dekriminalisaatioon nähden. Vuonna 2006 George W. Bushin hallituksesta kuului shokin- ja kauhunsekaisia huutoja aina sellaiseen äänenvoimakkuuteen saakka, että silloinen Meksikon presidentti Vicente Fox nopeasti käytti veto-oikeuttaan lakiehdotukseen, jonka hänen oma puolueensa oli pannut alulle, ja jota hän itsekin oli tukenut.

Mitä on siis muuttunut? Oliko kyse elokuun ajankohdasta, jolloin suurin osa Washingtonin virkamiehistä on lomalla? Vai oliko kyseessä merkki amerikkalaisten suuremmasta valmiudesta ajatella uusiksi käsitettä nimeltä huumesota – joka on lähes neljän vuosikymmenen ajan epäonnistunut hillitsemään tuotantoa ja tukahduttamaan laittomien huumeiden käyttöä? Tämä siis huolimatta lainvalvonnan yrityksistä, joiden seurauksena tehdään keskimäärin 4700 huumepidätystä joka päivä. Hieman alle 40 prosenttia näistä pidätyksistä liittyy kannabiksen hallussapitoon.

Vai olisiko kyse siitä, että useat maat ovat alkaneet ymmärtää huumepolitiikkaan muutosta ajavan Ethan Nadelmannin lausunnon: ”Jos katsoisi Yhdysvaltoja huumekontrollin mallimaana, se olisi sama, kuin ajatella apartheid-aikakauden Etelä-Afrikkaa rotuopillisena malliesimerkkinä”. Nadelmann johtaa Drug Policy Alliancea, joka on yksi Yhdysvaltain huumepolitiikan muutokseen tähtäävä ryhmittymä muiden joukossa.

Elokuussa säädetty Meksikon laki laillistaa pienten, tarkasti määriteltyjen määrien hallussapidon omaan käyttöön huumausaineissa kuten kannabis, heroiini, oopiumi, kokaiini, metamfetamiini ja LSD. Argentiinassa korkein oikeus totesi rikosoikeudelliset seuraamukset kannabiksen henkilökohtaisen käytön osalta perustuslain vastaisiksi. Tämä päätös avasi oven Meksikon kaltaiselle laillistamiselle.

Brasilia dekriminalisoi huumausaineiden hallussapidon vuonna 2006; Ecuador todennäköisesti seuraa esimerkkiä tämän vuoden aikana. Suuressa osassa Eurooppaa huumeiden käyttämistä (toisin kuin huumekauppaa) pidetään enemmänkin hallinnollisena rikkomuksena kuin rikoksena. Amerikkalainen kovan linjan lähestymistapa on auttanut siinä, että Yhdysvalloista on tullut maa, jossa on eniten vankeja koko maailmassa.

Joustavamman politiikan puolestapuhujat sanovat, että muutoksen tuulet ovat alkaneet puhaltaa Barack Obaman hallinnossa. Kyseinen presidentti on myöntänyt polttaneensa toistuvasti kannabista nuoruudessaan, sekä käyttäneensä pieniä määriä kokaiinia aina, kun siihen on ollut varaa. Mutta toiveet pitkäaikaisen puhdasoppisuuden murtumisesta saattavat olla ennenaikaisia siitäkin huolimatta, että tuore Zogbyn mielipidekysely osoitti 52 prosentin tukea kannabiksen laillistamiselle, verottamiselle ja kontrolloimiselle.

Amsterdamin skitsofreeninen pragmatismi

”Kun puhumme laillistamisesta, se ei ole presidentin tai minun sanavarastossani”, sanoi Obaman huumetsaari ja entinen Seattlen poliisipäällikkö Gil Kerlikowszke heinäkuussa. ”Kannabis on vaarallista ja siitä ei ole lääketieteellistä hyötyä”.

Kummallisesti hän teki tämän lausunnon Kaliforniassa, jossa arviolta 250 000 ihmistä voi ostaa kannabista laillisesti, jos heillä on suosituskirje lääkäriltä. Kannabista käytetään useiden sairauksien hoitamiseen, kroonisesta kivusta unettomuuteen ja masennukseen. Kannabiksen lääkinnällisistä hyödyistä löytyy laajalti akateemista tutkimustietoa.

Lääketieteellinen mielipide on kuitenkin ristiriidassa kongressin valtuuttaman työnkuvan kanssa, jonka Kerlikowske sai  ottaessaan huumetsaarin paikan vastaan. Työnkuvassa sanotaan, että kansallisen huumepolitiikan viraston (Valkoisen talon ryhmä, joka vastaa huumesodan strategiasta) johtajan täytyy ”vastustaa kaikkia yrityksiä laillistaa niiden aineiden käyttö, jotka ovat listattu kappaleen 202 suunnitelmassa I, Kontrolloitujen aineiden laissa”.

Säädöksessä mainittu suunnitelma I tuli voimaan vuonna 1970 Richard Nixonin hallituksen aikana. Nixon oli presidentti, joka julisti ”sodan huumeita vastaan”, ja suunnitelmassa laitetaan kannabis samaan kategoriaan voimakkaasti riippuvuutta aiheuttavien huumeiden, kuten heroiinin kanssa. Jääräpäinen luokittelu seuraa kansainvälistä vuoden 1961 Yhdistyneiden Kansakuntien huumausaineyleissopimuksen linjausta. Tämä sopimus on suurin este allekirjoittajamaille, jotka haluavat laillistaa huumausaineet.

Yksikään maa ei ole oikeasti tehnyt sitä. Jopa Hollanti, kannabisharrastajien Mekka, toimii järjestelmällä, jota parhaiten kuvaa termi ”skitsofreeninen pragmatismi”. Amsterdamin ”coffee shopit” saavat pitää 500 grammaa kannabista tiloissaan ja myydä maksimissaan 5 grammaa täysi-ikäisille asiakkailleen. Lähetit, jotka toimittavat tavaraa kahviloihin, kantavat sallittua suurempia määriä rutiininomaisesti ja rikkovat siten lakia. Samaa tekevät maahantuojat.

Vaikka huumesodan epäonnistumista ja kieltolain kannattajien ideologiaa sen taustalla onkin analysoitu suuressa määrin akateemikkojen vakavamielisissä arvioinneissa sekä hallitusten toimeksiannoissa, melko vähän on tehty tutkimuksia lähtökohdasta ”kuinka suorittaa laillistaminen”. Mitä tapahtuisi esimerkiksi rikollisjärjestöille, jotka nykyisin pitävät hallussaan väkivaltaista laitonta bisnestä, jonka liikevaihdon arvioidaan olevan 300 miljardia dollaria vuodessa?

Jotkut huumekauppiaat vaihtaisivat muihin rikollisiin puuhiin ja olisikin realistista odottaa kasvua aloilla kuten kyberrikollisuus ja kiristäminen. Näin arvioi Steve Rolles, päätutkija Transform Drug Policy Foundationissa, joka on brittiläinen suunnitteluryhmä. ”Mutta suurempi kokonaisuus tulee varmasti osoittamaan merkittävää pudotusta rikollisessa toiminnassa pidemmällä aikavälillä”, hän sanoo haastattelussa. ”Laittomasta huumekaupasta eroon pääseminen tarkoittaa tilaisuuksien vähentämistä rikollisuuden saralla.”

Rolles on kirjoittanut optimistisesti nimetyn kirjan ”After the war on drugs: Blueprint for Regulation” (”Huumesodan jälkeen: Suunnitelma säännöstelylle”). Kirja ilmestyy marraskuussa ja sen on tarkoitus aloittaa keskustelu puhtaalta pöydältä: määritellä säännöstely tällä hetkellä laittomille huumausaineille.

Maailmanlaajuisessa mittakaavassa ei tule tapahtumaan paljoakaan, ellei muutosta tapahdu maailman suurimmalla ja tuottoisimmalla huumekaupan alueella – Yhdysvalloissa. Jos niin tapahtuu, se ei tule tapahtumaan nopeasti.

”Näen tämän usean sukupolven yrityksenä, jossa on pieniä asteittaisia muutoksia”, sanoo Nadelmann, joka on ollut mukana huumepolitiikassa siitä lähtien, kun valmistui Princetonin yliopistosta 80-luvun lopulla. ”Mutta ensimmäistä kertaa tunnen tuulen selkäni takana, en enää vasten kasvojani.”

Lähde:

http://blogs.reuters.com/great-debate/2009/09/03/fresh-thinking-on-the-war-on-drugs/