On aika lopettaa huumesota

27 12 2011

Yhtenä Globaalin huumekomission edustajana Richard Branson vieraili Portugalissa onnitellakseen heitä 10 vuoden aikana menestykseksi osoittautuneesta huumepolitiikasta.

Kymmenen vuotta sitten Portugalin hallitus vastasi yleisön laajaan huolestuneisuuteen huumeista ja niiden käytöstä hylkäämällä kokonaan ”huumesodan” lähestymistapana ja sen sijaan he dekriminalisoivat huumeiden hallussapidon ja käytön. Lisäksi tehtiin tärkeitä vastuualueiden uudelleenjärjestelyjä siirtämällä huumeiden kysynnän kasvu ja riippuvuuksien hallinta sisäministeriön alaisuudesta terveysministeriön alaisuuteen. Näin saatiin muutettua virallinen suhtautuminen huumeita käyttävään henkilöön rikollisen sijasta hoidettavana potilaana.

Nyt Portugali tarjoaa kymmenen vuoden arvokkaat kokemukset siitä kuinka dekriminalisointi yhdistettynä näyttöön perustuviin strategioihin voi vähentää huumeiden käyttöä, riippuvuuksia, paluuta rikosten pariin, HIV-infektioita ja mikä monelle tärkeintä; luoda turvallisempia yhteisöjä kaikile ihmisille. Branson haluaa kertoa selkeästi mitä on oppinut vierailullaan Portugaliin ja mitä muiden maiden tulisi tutkia pikaisesti.

Vuonna 2001 Portugalista tuli ensimmäinen Euroopan maa, joka virallisesti poisti kaikki rikosoikeudelliset seuraamukset henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettujen huumeiden, kuten marihuanan, kokaiinin, heroiinin ja metamfetamiinin, hallussapidosta.
Vankilatuomio korvattiin tarjouksella hoidosta. Ajatuksena oli, että vankilan pelko ajaa addiktit maan alle ja että vangitseminen on huomattavasti kalliimpaa kuin hoito.

Portugalin uuden hallinnon myötä syylliseksi pienten määrien hallussapitoon todetut ihmiset lähetettiin psykologista, sosiaalityöntekijästä ja vankilan sijaan sopivaan hoitoon ohjaavasta oikeusavustajasta koostuvan paneelin eteen. Hoitoonohjauskin voidaan hylätä ilman rikosoikeudellisia seuraamuksia.

Köyhän, sosiaalisesti konservatiivisen ja suurelta osin katolilaisen maan kriitikot pelottelivat rangaistavuuden poistamisen avaavan maan ”huumeturisteille” ja pahentavan Portugalin huumeongelmaa. Maassa oli yksi korkeimmista kovien huumeiden käyttöasteista Euroopassa. Nykytilannetta kuvaava Cato-instituutin tutkimus osoittaa kuitenkin päinvastaista.

Cato-instituutin huhtikuussa 2011 julkaisemassa tutkimuksessa havaittiin, että viisi vuotta huumeiden henkilökohtaisen hallussapidon dekriminalisaation jälkeen laittomien huumeiden käyttö portugalilaisteinien keskuudessa oli vähentynyt ja likaisten neulojen yhteiskäytön aiheuttamien uusien HIV-infektioiden määrä romahti. Samaan aikaan huumeongelmaansa apua hakevien ihmisten määrä kaksinkertaistui.

Dekriminalisaatio ja sen tuomat muutokset ovat mahdollistaneet Portugalin hallituksen hallita ja valvoa huumeisiin liittyviä ongelmia paljon paremmin kuin kuin käytännössä mikään muu länsimaa voi tehdä.

Verrattuna Euroopan ja Yhdysvaltojen huumeidenkäyttölukemiin Portugalin tilastot ovat erittäin vakuuttavia:

Dekriminalisoinnin jälkeen Portugalilla on EU-alueen matalin kannabista joskus elämänsä aikana käyttäneiden osuus yli 15-vuotiaiden keskuudessa: vain 10%. Yhdysvaltojen vertailukelpoisin lukema kuvaa yli 12-vuotiaiden kannabiksenkäyttöä ja siellä käyttöaste on 39,8%. Useammat yhdysvaltalaiset ovat käyttäneet kokaiinia kuin portugalilaiset kannabista.

Caton tutkimuksen mukaan vuosien 2001 ja 2006 välillä mitä tahansa laittomia huumeita elämänsä aikana kokeilleiden osuus ikäryhmässä seitsemäsluokkalaisista yhdeksäsluokkalaisiin tippui lukemasta 14,1% lukemaan 10,6%. Myös vanhempien teinien huumeiden käyttö väheni.

Heroiinin käyttö 16-18 vuotiaiden keskuudessa tippui 2,5%:sta lukemaan 1,8%. Uusien HIV-infektioiden määrä huumeidenkäyttäjien keskuudessa tippui 17% vuosien 1999 ja 2003 välillä. Heroiinin ja vastaaviin huumeisiin kuolleiden määrä vähentyi yli puolella.

Dekriminalisoinnin jälkeen huumeriippuvuutensa hoidoksi korvaushoitolääkkeitä metadonia tai buprenorfiinia käytti 14877 kun aiemmin määrä oli vain 6040. Lainvalvonnossa ja oikeusprosesseissa säästetty raha mahdollisti rahoituksen lisäämisen korvaushoidoille ja ilmaisen hoidon.

Omaisuutta koskevat varkaudet ovat vähentyneet todella dramaattisesti. Joidenkin arvioiden mukaan 50-80% omaisuutta koskevista varkauksista on huumeiden käyttäjien tekemiä.

Yhdysvalloissa on maailman korkeimmat käyttölukemat kokaiinin ja kannabiksen osalta. Samaan aikaan suurimmassa osassa EU:ta, kuten vaikka Hollannissa, on huomattavasti vapaamielisemmät huumelait kuin Yhdysvalloissa, mutta silti selvästi matalammat käyttölukemat.

Nykyinen poliittinen keskustelu perustuu pääosin ”spekulointiin ja pelon lietsontaan” lievemmän huumepolitiikan seurauksien empiiristen tutkimusten ja olemassa olevien aineistojen analysoinnin sijaan. Portugalissa tarkoituksena oli neutraloida yksi maan suurimmiksi uhkaavasti kasvaneista kansanterveydellisistä ongelmista. Dekriminalisointi ei johda lisääntyneeseen huumeiden käyttöön.

Portugalin 10 vuotta jatkunut kokeilu osoittaa selvästi, että liika on liikaa. On aika lopettaa sota huumeita maailmanlaajuisesti. Meidän täytyy lopettaa huumeidenkäyttäjien kriminalisointi. Huumeidenkäyttäjille tulisi tarjota hoitoa ja mahdollisuutta terveeseen parempaan elämään – ei vankilaa. Huono huumepolitiikkaa vaikuttaa kirjaimellisesti satojen tuhansien yksilöiden ja yhteisöjen elämää ympäri maailmaa. Meidän täytyy tarjota lääketieteellistä apua heille joilla päihteiden käyttö on ongelma.

Huono huumausainepolitiikka vaikuttaa kirjaimellisesti satoihin tuhansiin yksilöihin ja yhteisöihin eri puolilla maailmaa. Meidän täytyy tarjota lääkärin apua niille, joilla on ongelmia huumeidenkäyttönsä kanssa – ei rikosoikeudellisia rangaistuksia.

Artikkelin alkuperäinen kirjoittaja Sir Richard Branson on Virgin-imperiumin perustaja, Iso-Britannian seitsemänneksi rikkain henkilö ja hän on pian viemässä turisteja avaruuteen.

Lähde:

Sir Richard Bransonin blogi





Yhdysvallat: Teini-ikäisten kannabiksenkäyttö yhä kasvussa

17 12 2011

Yhdysvaltain hallituksen tutkimus, jossa verrataan kannabiksen ja alkoholin käyttöä vihjaa, että säännöstely on kieltolakia tehokkaampi tapa vähentää teini-ikäisten käyttäjien määrää.

Kannabiksen käytön määrä jatkaa kasvuaan nuorison keskuudessa huolimatta siitä, että Yhdysvalloissa pidätetään lähes miljoona ihmistä vuosittain kannabisrikkomusten vuoksi. Lukioikäisten käyttäjien määrä lisääntyi jälleen vuonna 2011, jo neljäntenä vuonna peräkkäin. Näin kertoo hiljattain julkaistu, NIDA:n (National Institute on Drug Abuse) sekä Michiganin yliopiston tekemä yhteistutkimus (Monitoring the Future report). Vuonna 2011 lukioikäisten kannabiksen käyttäjien prosentuaalinen määrä kasvoi hieman, samalla alkoholin käytössä tapahtui pientä laskua.

”Tämä raportti jälleen kerran selkeästi osoittaa, että maamme lainsäätäjät ovat haudanneet päänsä hiekkaan, kun puhutaan teini-ikäisten kannabiksen käytöstä”, toteaa Rob Kampia, MPP:n (Marijuana Policy Project) johtaja. ”Poliittiset johtajat ovat jo vuosikymmenten ajan kieltäytyneet kannabiksen valvotusta säännöstelystä, jolla estettäisiin huumediilerien toiminta. Juuri niiden, joiden ei tarvitse tarkistaa asiakkaan ikää, tai murehtia nuorille ihmisille myymisestä”.

”Jatkuvasti laskeva teinien tupakointi ja alkoholinkäyttö on osoitus siitä, että järkevillä rajoituksilla joihin yhdistyy rehellinen ja tiedepohjainen valistus, voidaan tehokkaasti pitää aineet pois nuorten saatavilta”, Kampia kertoo. ”Meidän on aika tunnustaa, että nykyiset kannabislakimme ovat epäonnistuneet täysin yhdessä päätavoitteessaan: pitää kannabis poissa nuorten käsistä. Oikea teko olisi säännöstellä kannabista ja tuoda sen myynti lainvalvonnan alaisuuteen, sekä työskennellä estääksemme kannabiksen helppo saatavuus nuorille – päinvastoin kuin asia on nykyisessä järjenvastaisessa systeemissämme”.

Tämän vuoden tutkimuksessa on yksi merkittävä havainto: synteettiset korvikkeet ovat nyt kyselyssä mukana. Siinä missä viime vuonna kannabiksen käyttö oli lukion yläluokilla 36,4 prosenttiosuudessa vuoden sisään kokeilleilla, mukaan on tullut 11,4 prosentin osuudella synteettisten kannabistuotteiden kuten Spicen käyttö.

”Tupakoinnin osuuden vähentyminen on hieno uutinen – ei pelkästään siksi, että se on kaikista tappavin huumausaine, mutta myös koska se osoittaa, että lakisääteinen säännöstely ja rehellinen valistus ovat tehokkaampia keinoja kuin kieltolaki ja kriminalisointi”, sanoo Jag Davies, DPA:n (Drug Policy Alliance) julkaisutoiminnan johtaja. ”On absurdia, ettei tutkimuksessa oteta huomioon taloudellisia, terveydellisiä ja inhimillisiä kustannuksia, jotka aiheutuvat yli 1,6 miljoonan amerikkalaisen vuosittaisista huumausainepidätyksistä. Näistä pelkän kannabiksen hallussapidon osuus on yli 750 000 tapausta.”

”Sen sijaan että mitattaisiin onnistumista pienten vaihteluiden mukaan, jota aineiden käytössä tapahtuu, valtiomme huumausainepolitiikan pääpaino tulisi olla huumeisiin liittyvien haittojen vähentäminen”, Davies jatkaa. ”Järkiperäinen huumepolitiikka asettaisi ensisijaiseksi tavoitteeksi huumeiden väärinkäyttöön liittyvien ongelmien vähentämiseen, kuten yliannostukset, riippuvuudet ja tautien leviämiset – sekä niihin, jotka aiheutuvat kieltolaista. Näitä ovat suurten ihmisjoukkojen passittaminen vankilaan, ihmisoikeusrikkomukset ja törkeä rodullinen eriarvoisuus lainvalvonnassa, syyttäjien toiminnassa ja tuomioissa.” ”Jos tuijotamme pelkkää käyttäjien määrää, emme näe metsää puilta”, tiivistää Davies.

Siitä lähtien kun tutkimusta on suoritettu, valtava määrä amerikkalaisteineistä on kertonut saavansa kannabista helposti halutessaan. Vuoden 2011 lukujen valossa alkoholin, jonka myyntilupia säännöstellään ja ikärajoja valvotaan, käyttö väheni lukioikäisten keskuudessa. Samoin kävi tupakalle. ”Ihmisten pidättäminen kannabiksen vuoksi ei yksinkertaisesti estä nuorisoa käyttämästä sitä”, Kampia toteaa. ”On aika ottaa käyttöön järkevämpi lähestymistapa”.

Marijuana Policy Project

Drug Policy Alliance

Lähde: Toke Of The Town





Discovery Channelin uusi uraauurtava tv-sarja lääkekannabiksesta

9 12 2011

Termin ”lääkekannabis” kuuleminen herättää tiettyjä mielikuvia, mutta on todennäköistä etteivät niihin kuulu verot, lainsäädäntö tai terveydenhuolto. Discovery-kanavan uusi, joulukuun alussa alkanut sarja Weed Wars esittelee näitä lääkekannabisliiketoimintaan liittyviä puolia, joita harva tulee ajatelleeksi.

Sarjassa ei ole kysymys mielipiteistä tai pulmakysymyksistä, kyseessä on ensimmäinen kerta, kun viikottainen televisio-ohjelma tarkastelee läheltä ja henkilökohtaisesti todellisuutta, jota on kiistanalaisen lääkekannabisyrityksen johtaminen.

Weed Wars tutustuttaa katsojan Kalifornian Oaklandissa toimivaan Harborside Health Centeriin, Yhdysvaltojen suurimpaan lääkekannabisapteekkiin, joka palvelee lähes sataatuhatta potilasta. Yrityksen perustaja ja johtaja Steve DeAngelo on ottanut tehtäväkseen parhaan mahdollisen tuotteen toimittamisen moninaiselle asiakaskunnalleen ja koko maan valistamisen säännellyn ja verotetun lääkekannabiksen eduista. Kalifornian äänestäjien vuonna 1996 hyväksymä lääkekannabiksen laillistaminen osavaltiossa sytytti maanlaajuisen mielipidemyrskyn mahdollistaessaan kokonaan uudenlaisen terveydenhuoltobisneksen synnyn.

Weed Wars on ainutlaatuinen kurkistus lääkekannabiskysymyksen sisäpuolelle. Katsojille esitellään harvinainen näkymä yrityksen toimintaan ja sen haasteisiin sekä yrittäjien että potilaiden perspektiivistä. Sarjaa seuraavat tulevat tapaamaan persoonia, jotka ovat tehneet täydellisen alanvaihdoksen keski-iässä hypätessään tämän nousussa olevan holistisen lääketieteen kelkkaan. Weed Wars paljastaa ensimmäistä kertaa millaista on päivittäinen elämä maailmassa, johon harvat televisionkatsojat ovat päässeet kurkistamaan.

Sarjan kotisivut: http://dsc.discovery.com/tv/weed-wars/

Lähde: Discovery Channel





Tšekissä suunnitellaan lääkekannabiksen laillistamista

9 12 2011

Tšekin tasavallan hallituksen asiantuntijaryhmä työstää uutta lakia, joka laillistaisi lääkekannabiksen kasvatuksen ja käytön. Viime vuonna maassa dekriminalisoitiin pienten määrien hallussapito sekä muutaman kasvin kasvattaminen.

Asiantuntijat ovat ehdottaneet, että kannabis tuotaisiin maahan tai kasvatettaisiin paikallisesti rekisteröityjen ja tähän tällä hetkellä laittomaan toimintaan lisensoitujen yhtiöiden toimesta. Ryhmä ehdotti myös, että kaikki lääkekannabista käyttävät potilaat rekisteröitäisiin. He viittasivat erittäin useasti Israeliin, jossa laillista lääkekannabista noin 7 500 potilaalle tuottavat muutamat lisensoidut kasvattamot. Ryhmä myös ehdotti rekisteriä lääkekannabiksen käyttäjille.

Uuden lääkekannabislain luonnos valmistuu joulukuun aikana. Mikäli hallitus ja parlamentti hyväksyvät lakiehdotuksen, se voisi tulla voimaan ensi vuoden puolessa välissä. Yli 8000 tšekkiä on allekirjoittanut verkkoadressin, joka vetoaa siihen, että lääkekannabiksen käyttö on laillista useassa Euroopan valtiossa ja osassa Yhdysvaltoja.

Marijuana on Tšekkien käytetyin huume, ja enintään viiden kasvin kasvattaminen sekä pienten määrien hallussapito henkilökohtaiseen käyttöön onkin dekriminalisoitu vuonna 2010. Euroopan huumausaine- ja huumeriippuvuusvalvontakeskuksen julkaiseman raportin mukaan 16 – 34 vuotiaista tšekeistä kannabista on viimeisen vuoden aikana käyttänyt noin 22 %. Tämä on enemmän kuin muissa Euroopan maissa.

Lähteet:

Businessweek

RadioPrague

EmergingEurope

The Chronicle





Kannabiksen ainesosa voi helpottaa kemoterapialääkkeiden aiheuttamia kipuja

7 12 2011

Templen yliopiston farmasian laitoksen tutkijoiden mukaan kannabiskasvin kemiallinen ainesosa voi ehkäistä kipuja jotka liittyvät kemoterapiassa käytettyihin lääkkeisiin, erityisesti rintasyöpäpotilailla. Tutkimustulokset esiteltiin Anesthesia and Analgesia -julkaisussa.

Tutkijat kehittivät eläinmalleja ja testasivat CBD:n eli kannabidiolin, kannabiksen toiseksi yleisimmän ainesosan, kykyä helpottaa kemoterapian aiheuttamaa neuropaattista kipua, kertoi tutkimusta johtanut Sara Jane Ward, Templen farmasian laitoksen apulaisprofessori. ”Saimme selville, että kannabidioli esti täysin rintasyövän kemoterapiahoidossa käytetyn solunsalpaajan paklitakselin aiheuttaman hermosäryn”, sanoi myös yliopiston päihteiden väärinkäytön tutkimuskeskuksessa apulaisprofessorina toimiva Ward.

Wardin mukaan eräs kannabidiolin suurimmista hyödyistä on, että se ei muiden kannabiksesta löydettyjen kemikaalien tapaan saa aikaan psykoaktiivisia vaikutuksia, kuten euforiaa, kohonnutta ruokahalua tai kognitiivisia häiriöitä. ”Kannabidiolilla on kannabiksen hoidolliset ominaisuudet, mutta ei sivuvaikutuksia”, tiivisti Ward.

Ward on tutkinut pitkään aivojen järjestelmiä, joihin kannabis vaikuttaa, ja kuinka noihin järjestelmiin voitaisiin vaikuttaa erilaisten sairauksien hoidossa. ”Kannabis sitoutuu kehon kannabinoidireseptoreihin, ja tutkijoita on pitkän aikaa kiinnostanut minkälaisia hoidollisia potentiaaleja tähän reseptorijärjestelmään vaikuttamisella voisi olla”, hän sanoi.

Ward kiinnostui nykyisestä tutkimuskohteestaan osallistuttuaan konferenssiin, jossa hän sai kuulla kiputiloista joita kemoterapissa, erityisesti rintasyövän hoidossa, käytetyt aineet aiheuttavat. Nämä hermosäryt voivat olla todella voimakkaasti heikentäviä. Hänen mukaansa kannabidiolilla on eläinkokeissa havaittu olevan myös kasvainten aktiivisuutta vähentäviä vaikutuksia. Tämä voisi tehdä siitä tehokkaan hoitomuodon rintasyöpään, erityisesti ”yhdistettynä paklitakselin kaltaiseen lääkkeeseen, jonka teho on jo tunnettu”.

Apulaisprofessorin mukaan Yhdysvalloissa on tällä hetkellä käynnissä kymmenkunta tutkimusta, joissa tutkitaan kannabidiolin käyttöä erilaisten sairauksien hoidossa. Näitä ovat mm. kannabisriippuvuus, syömishäiriöt ja skitsofrenia. Tämän vuoksi hän uskoo, että tulee olemaan helpompaa luoda kliinisiä koejärjestelyjä kannabidiolin käytöstä kemoterapialääkkeisiin liittyvien kipujen hoidossa.

Wardin lisäksi tutkimukseen osallistui Templen yliopiston tutkijat Michael David Ramirez, Harshini Neelakantan ja Ellen Ann Walker. Tutkimusta tukeneet apurahat tulivat Yhdysvaltojen Terveysvirastolta ja Peter F. McManus -hyväntekeväisyyssäätiöltä.

Lähde: Science Daily





Ranskaan halutaan säädellyt markkinat kannabikselle

4 12 2011

Ryhmä ranskalaisia kansanedustajia on tehnyt selonteon, jossa ehdotetaan valtiolle omaa kannabiksen tuotantomallia. Valtion tuottama kannabis nähdään tiukkoja kieltolakeja järkevämpänä politiikkana maassa, jossa kannabiksen käyttö on hyvin yleistä.

Ryhmä sosialistikansanedustajia on esittänyt valtiolle vaihtoehtoa, jossa kehitettäisiin ”kansallinen kannabisteollisuus”, aivan kuten tupakan ja alkoholinkin kanssa on menetelty. Valtion tulisi säännöstellä ja valvoa kannabiksen tuotantoa, maahantuontia sekä jakelua ja varmistaa hyvä sekä tasainen laatu. Entisen sisäministerin Daniel Vaillantin ja yhdeksän muun tekemässä selonteossa kyseistä suunnitelmaa ehdotettiin koska Ranskan huumelait ovat Euroopan ahdasmielisimpiä, ja siitäkin huolimatta kannabiksen käyttö on erittäin yleistä.

Herra Vaillant kertoi ”avanneensa silmänsä todellisuudelle jota kukaan ei halua nähdä – kannabiksen kieltolain ja tukahduttamisen epäonnistumisen yhdistettynä räjähdysmäisiin määriin sekä kulutuksessa että salakuljetuksessa ja kaikkeen siihen liittyvässä rikollisuudessa”. Samoilla linjoilla on myös kansainvälisen huumekomission raportti, jossa todettiin huumesodan epäonnistuneen käytön vähentämisessä ja vain lisänneen järjestäytynyttä rikollisuutta. Komissiossa ovat esimerkiksi Sir Richard Branson ja entinen YK:n pääsihteeri Kofi Annan.

Äskettäin julkaistussa EU-tutkimuksessa listattiin maat, joissa käytetään eniten kannabista eri ikäryhmissä. Ranska oli neljän kärkimaan listalla toisena 15-24 vuotiaiden kannabista kokeilleiden määrän osalta ( 42% ) sekä kolmantena 15-34 vuotiaiden kannabista kokeilleiden määrän osalta ( 44% ). 15-64 vuotiaiden ryhmän osalta Ranska ei enää vertailuissa pärjännyt, Britannian viedessä neljännen sijan 31%:lla. Jokaisessa ikäryhmässä Ranska oli sijalla neljä Tsekin, Italian ja Espanjan jälkeen, kun kysyttiin kannabista viimeisen vuoden aikana käyttäneiden määrää.

Ranskan huume- ja riippuvuustarkkailuviranomainen arvioi noin 1,2 miljoonan ranskalaisen käyttävän kannabista säännöllisesti. Itseasiassa teini-ikäiset tuntuvat nykyään valitsevan mieluummin jointin ennemmin kuin viinilasillisen. Kannabiksen käyttö on 18-35 vuotiaiden keskuudessa kolminkertaistunut 1990-luvun alusta.

Erään kyselytutkimuksen mukaan 63% ranskalaisista vastustaa kannabiksen laillistamista vain 36% ollessa sen kannalla, mutta kuitenkin alle 35-vuotiaista 51% on laillistamisen puolesta. Kannabiksen laillistamiskeskustelua Ranskassa värittää vahvasti jako oikeistoon ja vasemmistoon, vaikkakin Sosialistipuolueen johtaja Martine Aubry on kieltäytynyt ottamasta kantaa ja esittänyt vain syvällisen keskustelun tarvetta.

Vihreän puolueen presidenttiehdokas Eva Joly sekä hänelle ehdokkuuskilpailussa hävinnyt Nicolas Hulot ovat molemmat laillistamisen kannalla. Poitou-Charentesin alueellisen valtuuston johtaja Ségolène Royal kuuluu laillistamisen vastustajiin: ”Huumeriippuvuudet ovat erittäin haitallisia kansanterveydelle” hän kertoi Le Monden haastattelussa. Sisäministeri Vlaude Guéant sanoi kannabiksen laillistamisen olevan ”mahdotonta”, Assemblée nationalen presidentti, lääkäri Bernard Accoyer sanoi laillistamisen olevan ”hulluutta kansanterveyttä kohtaan”, ja pääministeri Francois Fillon sanoi ”ettei hän harkitsisi sellaista sekuntiakaan”.

Maaliskuussa Ranskan kaupungeissa nähtiin protesteja osana kymmenettä Global Marijuana March-tapahtumaa, suurimman, yli 1500 henkilön protestin ollessa Pariisissa. Mielenosoitusten tarkoituksena on edesauttaa kannabiksen käytön ja sen säännöstellyn tuotannon dekriminalisointia sekä lääkekannabiksen laillistamista. ”Vain hyvin harva ihminen on kuollut kannabiksen seurauksena, ja toisaalta myös nämä epäsuorat kuolemat ovat liitoksissa laittomaan salakuljetukseen” kertoi André Gattolin Euroopan vihreästä puolueesta.  Ranskassa kannabiksen salakuljettajien rangaistuksena on yleensä enintään 10 vuotta vankeutta tai jopa 7,5 miljoonan euron sakot. Pelkästään kannabiksen käyttämisestä voi saada enintään vuoden vankeustuomion tai korkeintaan 3 750€ suuruisen sakon.

Lähde:

The Connexion