Entinen Meksikon ulkoministeri vaatii kannabiksen laillistamista

9 02 2010

Yhdysvaltojen ja Meksikon tulisi molempien laillistaa kannabis huumekartellien vallan vähentämiseksi ja rajan tuntumassa lisääntyvän väkivallan lopettamiseksi, sanoo entinen Meksikon ulkoministeri.

Jorge Castanedan mukaan ”kannabis pitäisi laillistaa molemmissa maissa”. Hänen mukaansa on naurettavaa, että Meksiko yrittää estää kannabiksen kuljetusta Yhdysvaltoihin, samalla kun ainetta myydään laillisesti lääkinnällisiin tarkoituksiin Kaliforniassa. ”Yhdysvaltojen huumeviraston mukaan 60 prosenttia meksikolaisten huumekartellien rahallisista voitoista tulee kannabiksesta. Jos aloitamme siitä, saamme lohkaistua suuren palan”, hän lisäsi. ”Sitä ei voi tehdä yhdessä yössä – emmekä pysty siihen jolleivät molemmat valtiot toteuta sitä samaan aikaan”.

Castaneda arvosteli voimakkaasti Meksikon presidentti Felipe Calderonia sodan julistamisesta huumekartelleja vastaan, joka on vaatinut jopa 17 000 ihmisen hengen sen jälkeen kun hän astui virkaansa joulukuussa 2006.

Pelkästään viimeisen kuukauden aikana on kuollut 900 ihmistä, mikä on Castanedan mukaan uusi ennätys. Äskettäin 16 opiskelijaa kuoli huumesotaan liittyvässä verilöylyssä viikonlopun aikana Juarezin rajakaupungissa.

”Rehellisesti puhuen minun – ja luullakseni monien meksikolaisten – on vaikea hyväksyä ajatusta, että mitä enemmän kuolemia tulee, sitä menestyksellisempi strategia on”, sanoi Castaneda. ”Mielestäni presidentti Calderon lähti tähän hätiköiden, ja me maksamme nyt sen seurauksista”.

Ruben Beltran, Meksikon konsuli New Yorkissa, joka on palvellut myös rajaosavaltioissa Kaliforniassa ja Arizonassa, on vahvasti eri mieltä Castanedan kanssa.

”Nostaisimmeko valkoisen lipun? Olemmeko me aikeissa antautua? Aiommeko luopua hallituksen mahdollisuudesta valvoa lain kirjainta ja turvata lakeja?”, hän kysyi. ”En usko että on olemassa vaihtoehtoja. Voimankäytön monopoli koskee vain valtiota, ja valtion on käytettävä voimaa maan vakauden turvaamiseksi”, sanoi Beltran.

Presidentti Calderon on lähettänyt 45 000 sotilaan joukot auttamaan ylityöllistettyjä poliisivoimia taistelussa kartelleja vastaan.

”Olemme kenties juuri nyt todistamassa väkivallan huippupistettä”, sanoi Beltran. ”Voin vakuuttaa, että Meksikon hallitus ei aio luopua velvollisuudestaan kohdata järjestäytynyt rikollisuus, ja juuri se on nyt käynnissä”.

Castanedan mukaan Meksiko maksaa kuitenkin äärimmäisen kovaa hintaa Calderonin hallituksen aggressiivisen lähestysmistavan vuoksi. Hänen mielestään hallinnon tulisi pyrkiä eristämään kartellit, eikä tuhoamaan niitä. ”Se ei eroa siitä, mitä 100 000 amerikkalaista sotilasta tekee Afganistanissa. Nuo joukot eivät taistele heroiinikauppaa vastaan, ne eristävät sitä koska niillä on muita prioriteetteja”, hän sanoi.

Beltranin mielestä huumekartellien päihittämiseen vaaditaan enemmän kuin yksi hallinto Mexico Cityssä. Hän pyysi myös Yhdysvalloilta enemmän apua: ”Jotta Meksiko onnistuisi tässä sodassa, tarvitsemme lisääntyvää yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa pysäyttääksemme rahan, aseiden ja ammusten virran Yhdysvalloista Meksikoon”.

Castaneda kertoi kuitenkin, että hänen matkustaessaan äskettäin rajan yli San Diegosta Kaliforniasta Tijuanan kaupunkiin Baja Californiaan, Meksikon pohjoisimpaan osavaltioon, rajan kummallakaan puolella ainuttakaan autoa ei tutkittu millään tavalla. ”Sitä ei voida tehdä, se on liian kallista. Paikalliset yhteisöt eivät halua sitä. Se saisi aikaan kymmenien kilometrien jonot rajan molemmilla puolilla, siihen ei ryhdytä”, hän sanoi.

Castanedan havainto asettaa kyseenalaiseksi Yhdysvaltojen kotimaan turvallisuuden ministerin Janet Napolitanon viime vuoden maaliskuussa antaman lupauksen, hänen sanoessaan: ”Me lähetämme rajalle teknologiaa joka mahdollistaa autojen skannaamisen röntgensäteillä, jotta pystytään tutkimaan kuljettavatko ne aseita, joita tulvii Meksikoon huumekartellien käyttöön”.

Lähde:

http://edition.cnn.com/2010/WORLD/americas/02/02/us.mexico.marijuana/





Poliisi kieltäytyy pidättämästä lääkekannabiksen käyttäjiä

1 02 2010

Yhdysvalloissa, New Havenissa, on erittäin rohkea poliisi, joka on julkisesti kieltäytynyt pidättämässä lääkekannabiksen käyttäjiä.

Brad Jardis on toiminut poliisina yli 10 vuotta. Hän on Law Enforcement Against Prohibition (lainvalvojat kieltolakia vastaan) -järjestön jäsen ja tässä on hänen kirjeensä.

Hei kaikille!

Kuten tiedätte, minut on pidätetty virasta ja raportoin asiasta vielä piakkoin. Olen lukenut New Havenin perustuslakia uudelleen ja uudelleen huolella, joten asiaan palatessani olen hyvin valmistautunut. Olen lukenut dokumenttia, jota olen luvannut puolustaa ja tullut johtopäätökseen, että on perustuslain vastaista osavaltiolle käydä toimiin sairasta ihmistä vastaan, joka on päättänyt käyttää kannabista hoitaakseen sairauttaan.

En koskaan pidätä ihmistä, joka pitää hallussaan, käyttää tai kasvattaa kannabista hoitaakseen sairauttaan… eikä tulisi kenenkään muunkaan New Havenin valansa vannoneen lainvalvojan niin tehdä. En edes takavarikoi sitä heiltä.

Lainopilliset argumentit tukevat julistustani (hyvin yksinkertaisesti):

-/-

1.  Poliittiset aktivistit tässä osavaltiossa ovat tehneet kaikkensa esittääkseen faktapohjaisia todisteita korkeimmalle oikeudelle ja kuvernöörille, tukeakseen sairaiden ihmisten mahdollisuutta käyttää luonnollista ainetta kärsimyksen helpottamiseen. Olen henkilökohtaisesti anonut korkeimmalta oikeudelta etteivät he sallisi sairaiden ihmisten pidättämistä.

2. DEA:n päätuomari Francis Young päätti 1988:

”Kannabis luonnollisessa muodossaan on yksi turvallisimpia tunnettuja terapeuttisia aineita. Olisi kohtuutonta, mielivaltaista ja juonikasta DEA:n seisoa edelleen kärsivien ja aineesta hyötyvien välissä.”

3. 14 muuta osavaltiota (ja DC) sallii sairaiden ja kuolevien käyttää kannabista lääkkeenä helpottaakseen kärsimyksiään.

4. 10. artikla New Havenin perustuslaissa menee seuraavasti:

”Hallitus on asetettu yhteisön hyväksi, suojelemaan ja turvaamaan koko yhteisöä, eikä yksityistä etua tai rahan armoille minkään ihmisen, perheen tai luokan; tämän vuoksi milloin tahansa hallitus on kieroutunut ja julkinen vapaus on uhattuna sekä kaikki muut oikaisun muodot ovat tehottomia, ihmiset voivat ja heillä on oikeus korjata vanha – tai muodostaa uusi hallitus. Mielivaltaista voimaa ja sortoa vastaan nousemisen kieltävä doktriini on absurdi, orjuuttava ja ihmiskunnan onnea ja hyvää tuhoava.”

5. Hallitus joka syyttää sairasta henkilöä tieteellisesti turvalliseksi todistetun aineen käytöstä ei ”hyödytä”, tai ”suojele”(…) mitään yhteisöä.

6. Hallitus joka syyttää sairasta henkilöä tieteellisesti turvalliseksi todistetun aineen käytöstä on itseasiassa rahan armoilla: lääkeyhtiöiden. Tätä todistaa lääkeyhtiöden taistelu lääkekannabislakeja vastaan. Et voi kasvattaa Oxycontinia olohuoneessasi, vai kuinka?

7. Sairas ihminen kärsimässä, koska osavaltion lait kieltävät häntä käyttämästä tieteellisesti turvalliseksi todettua terapeuttista ainetta on ”absurdia.”

8. Sairas ihminen kärsimässä, koska osavaltion lait kieltävät häntä käyttämästä tieteellisesti turvalliseksi todettua terapeuttista ainetta on ”orjuutta.”

9. Sairas ihminen kärsimässä, koska osavaltion lait kieltävät häntä käyttämästä tieteellisesti turvalliseksi todettua terapeuttista ainetta on ”ihmiskunnan onnen ja hyvän tuhoamista.”

-/-

Johtopäätös: En tee sitä. Koskaan. Ottakaa perustuslain vastainen lakinne ja sullokaa se.

Tiedätte kuka minä olen, tiedätte missä minä työskentelen, enkä pelkää ketään teistä. Sanani, valani on ihmisille: ei tyranneille, jotka haluavat heidän kärsivän.

– Bradley

Lähde:

http://freekeene.com/2010/01/18/nh-cop-refusing-to-arrest-medical-cannabis-users/





Pidätyksiä hampun istuttamisesta DEA:n nurmikolle

28 10 2009

Ryhmä rohkeita kansalaisaktivisteja pidätettiin heidän oltuaan istuttamassa teollisuushampun siemeniä DEA:n päämajan nurmialueelle.

Kansalaistottelemattomuutta kunnialla suorittanut joukkio koostui hampun viljelijöistä ja yritysmaailman johtajista. He olivat kaivamassa tiistaiaamuna 13.10. DEA:n (Yhdysvaltain huumevalvonnan hallinnon) päämajan nurmikkoa istuttaakseen sinne teollisuushampun siemeniä. Teollisuushamppu on laillista ja maataloustukikelpoista EU:ssa, myös Suomessa. Pohjois-Amerikassa Kanada sallii sen tuotannon ja se onkin heille merkittävä vientituote, mutta Yhdysvalloissa teollisuushamppukin on laitonta kasvattaa.

Pidätettyjen joukossa oli myös David Bronner. Hän on Dr. Bronner’s Magic Soaps -yhtiön johtaja, yhtiön, joka on ollut pystyssä jo yli 60 vuotta ja jonka liikevaihto on kymmeniä miljoonia dollareita vuodessa. Ei mikä tahansa hippi siis. Bronner ostaa nykyisellään saippuoihinsa käyttämänsä hampun kanadalaisilta viljelijöiltä. Hänet pidätettiin DEA:n museon edessä, joka jakaa pihapiirin DEA:n päämajan kanssa.

”Lapsemme tulevat tähän museoon ja sanovat: ’Hyvä Jumala, sinun sukupolvesi oli hullu. Mikä ihme teitä oikein vaivaa?'”, hän sanoi, kun Arlingtonin paikallispoliisi laittoi hänelle käsirautoja ja talutti hänet paikalla odottavaan autoon. Ryhmän virallinen pidätyksen syy oli alueella liikkuminen ilman lupaa.

DEA:n puhenainen viittasi pyytämään kommenttia oikeusministeriöltä, ”koska he ovat ihmisiä, jotka asettavat huumeita koskevat lait”. Oikeusministeriön puhenainen ei suostunut antamaan mitään kommenttia.

Viljelijät huomauttivat, ettei hamppu ole huume, eikä sillä ole myöskään mahdollista saada ketään pilveen. Viljelijät Wayne Hauge ja Will Allen Pohjois-Dakotasta ja Vermontista toivat protestiin lapioita ja siemeniä. Tapahtumapaikan lähellä he liittyivät Vote Hemp (äänestä hamppua) -ryhmän edustajien joukkoon. Tämä ryhmä pyrkii saamaan muutosta liittovaltion lakeihin, jotta osavaltioiden olisi mahdollista päättää itse omista käytännöistään hampun suhteen.

hempfield

Tällä hetkellä kahdeksan osavaltiolta: Havaiji, Kentucky, Maine, Maryland, Montana, Pohjois-Dakota, Vermont ja Länsi-Virginia, sallivat teollisuushampun tuotannon tai tutkimuksen. Liittovaltion laki kuitenkin vaatii lisäksi virallisten lupien hankintaa, joita onkin sitten käytännössä mahdotonta saada, ellei kyseessä ole liittovaltion oma projekti, joita taas ei ole ollut. Liittovaltion laki on osavaltion lakien yläpuolella ja tämä on aiheuttanut kitkaa. Myös lääkekannabiksen sallineiden osavaltioiden kanssa ongelma on sama. Kongressin edustajat Ron Paul (R-Texas) ja Barney Frank (D-Mass.) ovat esitelleet lakiesityksen, joka sallisi osavaltioiden päättää itse omasta hamppupolitiikastaan.

LiViTY Outernational valmistaa hamppuvaatteita. Sen johtaja Isaac Nichelson oli myös paikalla istuttamassa siemeniä. Samalla hän myös kertoi kouralliselle toimittajia ja viranomaisille, että hän ostaisi materiaalinsa paljon mieluummin kotimaan markkinoilta kuin Kiinasta.

”Kenellä on lupa?” kysyi DEA:n turvallisuusesimies David Smith havaittuaan viljelijäjoukkion tarjoamassa maanviljelyspalveluitaan hänen hallinnolleen. ”Minun tietääkseni haimme lupaa jo kauan sitten”, Nichelson kertoi hänelle.

Seuraavalta DEA:n virkamieheltä viljelijät kysyivät, tietäisikö tämä hampun ja kannabiksen kukinnon eroa. Virkailija ei ollut kovin varma. ”Se on serkku, vai? Vai onko se setä?”

Hauge on toinen kahdesta viljelijästä, joka on saanut Pohjois-Dakotan osavaltiolta luvan kasvattaa hamppua, mutta hän ei voi tehdä sitä liittovaltion kiellon takia. Luonto on ilmeisen tietämätön liittovaltion rajoituksista: hamppua kasvaa villinä ympäri Yhdysvaltoja.

Presidentti Reagan investoi valtavia summia hampun jahtaamiseen, kitkien miljoonia kasveja, joita hän kutsui ”hautaruohoksi”. Reaganin toimet hamppua vastaan kasvoivat tasaisesti ja vuonna 1989 DEA saattoi väittää kitkeneensä 120 miljoonaa kasvia. Vuonna 2001 tuo luku ylitti puoli miljardia. Luvut ovat isoja, mutta on hyvä muistaa, että kilossa hampunsiemeniä on noin 100 000 siementä. Samaan aikaan kun hamppua on kitketty, sitä on kylvetty ja se on kasvanut myös villinä. Luontoa vastaan taisteleminen vaikuttaa perin tehottomalta.

Viljelijöiden mukaan hampun kitkemisen sijaan hallituksen pitäisi sallia amerikkalaisten viljelijöiden kasvattaa sitä, erityisesti koska yhdysvaltalaiset yritykset voivat jo laillisesti myydä hampputuotteita. ”Meillä on täällä miljardien teollisuus, jonka päällä nukumme”, sanoi Hauge, joka haastaa DEA:n oikeuteen hampun viljelyn oikeudesta.

Hauge jäljittää kiinnostuksensa hampun kasvatukseen aina maan perustajaisiin asti, erityisesti yhteen todella kuuluisaan hampunviljelijään. ”DEA olisi pidättänyt George Washingtonin”, Hauge sanoi.

Lähde:

http://www.huffingtonpost.com/2009/10/13/farmers-arrested-planting_n_318808.html?awesm=fbshare.me_DZH





Yhdysvalloissa liittovaltion viranomaiset taipuvat muutokseen

22 10 2009

Liittovaltion huumepoliisi jättää lääkekannabiksen käyttäjät ja heidän luvanvaraiset jakelijansa jatkossa rauhaan.

Obama lupasi kampanjansa aikana, että liittovaltion poliisi jättää lääkekannabiksen rauhaan. Häntä on ehditty jo arvostella, koska sekä potilaita että osavaltiolta luvan hankkineita jakelijoita on pidätetty hänen virkaan astumisensa jälkeen lähes samaa tahtia kuin Bushin hallinnon aikana.

Maanantaina 19.10. esiteltiin kuitenkin uudet viralliset käytännöt. Potilaiden ja heidän jakelijoidensa pitäisi olla turvassa. Kaksi oikeusministeriön virkailijaa kuvaili uutta lakia: syyttäjille on ohjeistettu, että osavaltion lakien mukaan laillisesti toimivien käyttäjien tai lääkekäyttäjien pidättäminen ei ole hyvää ajankäyttöä.

Eri osastoille, esimerkiksi DEA:lle, jaettava ohjeistus tekee kuitenkin selväksi, että agentit puuttuvat tilanteeseen, jos jakelu ylittää osavaltion rajoissa sallitun tai lääkekannabista käytetään kulissina muille rikoksille. Uusi politiikka on merkittävästi poikkeava Bushin hallinnon vastaavasta, joka vaatii liittovaltion poliisin toimivan osavaltioiden säännöksistä välittämättä.

14 osavaltiota sallii jonkin asteisen kannabiksen käytön lääkinnällisiin tarkoituksiin. Nämä osavaltiot ovat Alaska, Kalifornia, Colorado, Havaiji, Maine, Maryland, Michigan, Montana, Nevada, New Mexico, Oregon, Rhode Island, Vermont ja Washington.

usmm

Kalifornia on uniikki kattavan kannabisapteekkiverkoston vuoksi. Kannabisapteekit ovat yrityksiä jotka myyvät kannabista ja voivat joissain osavaltioissa jopa mainostaa palvelujaan. Myös Coloradossa on lukuisia kannabisapteekkeja. Rhode Islandilla ja New Mexicossa lisensoidaan parhaillaan tuottajia. New Mexicossa on hyväksytty ensimmäinen kasvattaja alkuvuodesta.  Kasvatuspaikat ovat salaisia ja terveysvirasto antaa potilaille ohjeet yhteyden saamiseksi kasvattajiin.

Oikeusministeri Eric Holder sanoi maaliskuussa, että hän haluaa liittovaltion viranomaisten jahtaavan vain niitä, jotka rikkovat sekä osavaltion että liittovaltion lakeja. Tähän mennessä ei ole kuitenkaan esitetty kuinka tuo tavoite saavutettaisiin.

Kolmisivuisessa muistiossa kerrotaan tarkat linjaukset ja se lähetetään liittovaltion syyttäjille 14 osavaltiossa ja FBI:n sekä DEA:n ylimmille viranomaisille. Oikeusministeriön virkailijoiden mukaan syyttäjiä kehotetaan olemaan hienotunteisia sen suhteen millaisia tapauksia lähtevät ajamaan, ja muistiossa korostetaan, ettei liittovaltion työntekijöiden ole järkevää jahdata ja syyttää niitä, jotka noudattavat osavaltion lakeja.

”Tämä on merkittävä askel eteenpäin”, sanoi Marijuana Policy Projectin viestintäjohtaja Bruce Mirken. ”Tämä muutos politiikassa muuttaa liittovaltion kunnioittamaan dramaattisesti enemmän tieteellistä ja käytännöllistä todellisuutta.”

Muistiossa varoitetaan, että jotkut voivat piilottaa perinteistä huumekauppaa tai muita rikoksia lääkekannabiksen taakse. Vaikka muistiossa kuvaillaan lääkekannabiksen olevan vähäisen prioriteetin asia, ei se silti sulje pois mahdollisuutta syyttää jotakuta, jonka toimet ovat sallittuja osavaltion lain mukaan.

Muistion on tarkoitus muistuttaa järjen käytöstä resurssien käytössä syyttäjiä ja viranomaisia niissä osavaltioissa, joissa lääkekannabis on sallittua. Se muistuttaa kannabiksen myynnin olevan Yhdysvaltojen suurin lähde väkivaltaisille meksikolaisille huumekartelleille, mutta lisää, että liittovaltion viranomaisten resurssit ovat rajalliset.

Pian sen jälkeen kun Obama astui virkaan, DEA tyhjensi neljä kannabisapteekkia Los Angelesissa aiheuttaen sekaannusta hallituksen suunnitelmista. Nyt sekaannuksen pitäisi olla ohi ja suuri askel eteenpäin otettu. Ehkä tämä antaa rohkeutta muillekin osavaltioille?

Lähteet:

http://news.bbc.co.uk/2/hi/americas/8315603.stm

http://www.nytimes.com/aponline/2009/10/18/us/politics/AP-US-Medical-Marijuana.html?_r=2

http://news.yahoo.com/s/ap/20091019/ap_on_go_pr_wh/us_medical_marijuana

http://blog.norml.org/2009/10/19/obama-administration-new-medical-marijuana-guidelines-are-issued/





Kannabiksen laillistaminen voisi pysäyttää laman

16 10 2009

Kaliforniassa kannabiksen puolesta kampanjoivat sanovat, että osavaltion pitäisi helpottaa kompurointiaan talouskriisissä ja alijäämänsä kanssa laillistamalla kannabis ja keräämällä sen myynnistä veroa.

Kalifornia oli ensimmäinen osavaltio, joka salli ihmisten käyttää kannabista lääkinnällisiin tarkoituksiin, mutta liittovaltion lain mukaan kannabis pysyy edelleen laittomana. Tämä tarkoittaa sitä, että ensi vuoden äänestykseen tähtäävät kampanjoijat, jotka haluavat laillistaa kannabiksen kokonaan, ovat törmäyskurssilla Yhdysvaltojen hallituksen kanssa.

Lähellä San Franciscoa sijaitseva Oaklandin kaupunki tuli tänä vuonna ensimmäiseksi kaupungiksi, joka alkoi kerätä veroja lääkekannabiksen myynnistä.

Kalifornian kuvernööri Arnold Schwarzenegger oli pakotettu mittaviin leikkauksiin selvitäkseen useiden miljardien dollarien budjettivajeesta osavaltiossa, jonka talous on suurempi kuin lähes minkä tahansa itsenäisen valtion, esimerkiksi Suomen.

Richard Lee johtaa kannabisoppilaitostaan Oaklandin alueella, joka tunnetaan parhaiten Oaksterdamina. Hänen mukaansa alan arvo on noin 15 miljardia dollaria, joten Kalifornia voisi saada pelkkinä myyntiveroina vuosittain 1,5 miljardia dollaria.

Richard kertoi: ”Aivan kuten alkoholikin tuottaa paljon rahaa, me opimme kieltolain aikaan 1920-luvulla, että jostain asiasta laittoman tekeminen ei estä ihmisiä käyttämästä sitä. Se tarkoittaa vain lisää rikollisuutta ja väkivaltaa sekä kunnioituksen vähenemistä lakia ja sen valvojia kohtaan.”

legalize-marijuana-california-environment

Oaklandissa lääkekannabiksen käyttäjien täytyy kantaa mukanaan lääkärinsä myöntämää korttia, joka oikeuttaa heidät ostamaan kannabista yhdestä kaupungin neljästä toimiluvallisesta coffee shopista tai kannabisapteekista.

Poliisi kuitenkin kiistää kannabiksen lääketieteelliset hyödyt ja väittää edelleen sen olevan porttihuume kovempiin aineisiin. Kalifornian DEA:n johtaja erikoisagentti Bob Cooke kertoi Sky Newsille, että veroina kerättävä rahasumma ei riittäisi maksamaan aiheutuneita vahinkoja.

”Emme saa riittävästi rahaa hoitaaksemme tupakoinnin aiheuttamia haittojakaan, joten kuka maksaisi kaiken tämän”, hän sanoi.

Nykyiselläänkin haitat ovat jo olemassa, mutta niiden hoitoon ei tule ollenkaan rahaa. Arvioidulla 1,5 miljardilla saa hoidettua monta ongelmaa. Lisäksi on huomionarvoista, että tupakka on myrkyllinen tuote, johon kuolee pelkästään Suomessa 12 ihmistä päivässä.

Esimerkiksi 30 vuotta kannabista tutkinut Donald Tashkin ei havainnut kannabiksen aiheuttavan syöpää vaan sen havaittiin pikemminkin suojaavan syövältä. Tämä riitti kääntämään herra Tashkinin pään ja nykyään hän kannattaa kannabiksen laillistamista. Uskoisimmeko me kokenutta tiedemiestä?

Laillistamisen kannattajat uskovat, että muutos on väistämätön Kaliforniassa, eikä tämän kokoinen liiketoiminta voi odottaa.

Grow-julkaisun vetäjä Erich Sligh sanoi: ”Kaikki sanovat, että tupakkayhtiöt ovat odottavalla kannalla ja ovat valmiina hyppäämään mukaan heti kun kannabis on laillista. Ne uskovat, että se tapahtuu, niillä on kiikarinsa ja ne istuvat ja odottavat laillistamisen hetkeä ja aikovat saada osuutensa.”

Lähde:

http://news.sky.com/skynews/Home/World-News/Campaigners-Tell-California-To-Legalise-Cannabis-Drug-To-Save-Economy-From-Recession/Article/200910215403205?lpos=World_News_Top_Stories_Header_4&lid=ARTICLE_15403205_Campaigners_Tell_California_To_Legalise_Cannabis_Drug_To_Save_Economy_From_Recession_





Ruohokontrolli

15 09 2009

Yhdysvaltain liittovaltio on huono diileri.

Yhdysvalloissa kannabistutkimusta dominoi yksittäinen ja todella voimakas monopoli: liittovaltion hallitus. Lääkekannabista puoltavan Americans for Safe Access (ASA) -järjestön huhtikuinen raportti selitti, miksi tämä on haitaksi sekä tieteelle että sairaille amerikkalaisille.

Tällä hetkellä vain National Institute on Drug Abuse (NIDA) voi toimittaa tutkijoille laillisesti kannabista. NIDA, joka suojelee portinvartijan asemaansa mustasukkaisesti, on asennoitunut niin, että kannabis on ainoastaan haitallista, ei koskaan hyödyllistä. Vaikka tutkijat saisivat Food and Drug Administration:ilta (FDA) hyväksynnän tutkimuksilleen, NIDA usein kieltäytyy myymästä heille kannabista, jota he tarvitsevat tutkimuksiinsa. Toisin sanoen he kumoavat FDA:n päätöksen.

cannabis_06092001_lead

FDA joutuu noudattamaan lakisääteistä käsittelyaikaa hakemuksille, mutta NIDA voi viivyttää prosessia loputtomiin. Tämä tekee ”taloudellisesti mahdottomaksi sponsorille sijoittaa miljoonia dollareita, joita tarvitaan tutkimusten läpivientiin”, ASA:n raportti toteaa.

Kun NIDA vartioi Yhdysvaltojen ainoaa liittovaltion toimesta kiellettyä heinää, on yksityisesti rahoitettujen lääkekannabistutkimusten määrä Yhdysvalloissa juuri nyt tasan nolla. Tällä hetkellä Yhdysvalloissa on käynnissä 14 kannabista tutkivaa virallista tutkimusta. Näistä 13 on NIDA:n projekteja, joissa perehdytään huumeiden väärinkäyttöön.

Vuonna 2007 Drug Enforcement Administration:in (DEA) hallinnollinen tuomari suositteli monopolin lopettamista, ja ehdotti, että DEA voisi myöntää lupia yksityisille tuottajille kannabiksen tutkimukseen. Vaikka jo 45 kongressin jäsentä on ilmoittanut tuestaan DEA:lle tämän idean tiimoilta, mikään ei ole muuttunut.

NIDA perustelee monopoliaan sillä, että kannabiksen ei-tieteellinen viihdekäyttö olisi paljon todennäköisempää, jos tieteelliseen käyttöön tarjottaisiin kannabista useammasta lähteestä.

Lähde:

http://www.reason.com/news/show/134494.html





Yrittääkö lääketeollisuus poistaa kaiken hauskan pilvestä?

26 08 2009

Lääkeaineiden tutkijat yrittävät kopioida kannabiksen hoidollisia vaikutuksia, mutta ilman ”sivuvaikutusta” jota kutsutaan pilveksi.

Hintavat lääkkeiden markkinointiesitteet ovat ylistäneet kannabiksesta johdettuja lääkkeitä teollisuudenalan seuraavaksi jymymenestykseksi, mutta suurimmat yhtiöt tutkivat ensisijaisesti lääkkeitä, joiden vaikutukset ovat päinvastaisia kuin yrttimuotoisella kannabiksella.

Lukuisat tutkijat yrittävät kehittää lääkkeitä, jotka matkivat yrtin terapeuttisia vaikutuksia ilman savun hengittämisestä koituvia haittoja, ja ilman sivuvaikutusta, joka saa ihmiset pilveen.

Toiset tutkijat työskentelevät kannabinoidiagonistien parissa, aineiden kanssa jotka tehostavat kehon luonnollista kannabinoidijärjestelmää – tai kannabinoidiantagonistien parissa, jotka hillitsevät tätä järjestelmää, ja jotka ovat lääkejättien keskeisin mielenkiinnon kohde. Huolimatta miljoonista lääkekannabiksen käyttäjistä, sekä USA:n hallituksen asettamat rajoitukset että lääkeyhtiöiden tarve yksinomaiselle omistusoikeudelle ovat vaikeuttaneet kasvimuotoisen kannabiksen tutkimusta.

Joka tapauksessa on todennäköistä, että kestää vielä hyvän tovin ennen kuin lukuisat kannabispohjaiset lääkkeet saapuvat lähiapteekkiisi.

”Kiinnostusta on olemassa paljon, mutta ensi viikolla ei tosiaan olla julkaisemassa vielä mitään”, sanoi pitkäaikainen lääkekannabistutkija, joka halusi pysytellä nimettömänä.

Toistaiseksi vain kolme kannabispohjaista lääkettä on markkinoilla:

– Valeant Pharmaceuticalsin valmistama Cesamet, jota käytetään kemoterapian aiheuttaman pahoinvoinnin hoidossa, tuli myyntiin Yhdysvalloissa vuonna 2006. Tuote sisältää nabilonea, kannabiksen tärkeimmän psykoaktiivisen ainesosan THC:n synteettistä muotoa.

Marinol on synteettistä THC:tä kapseleissa, ja on ollut markkinoilla vuodesta 1986. Nykyisin lääkettä valmistaa belgialainen Solvay Pharmaceuticals, ja geneerisiä valmisteita ollaan tuomassa markkinoille.

mari

Sativex, kokokannabisuutelääke, jota tuottaa brittiläinen GW Pharmaceuticals, on saatavilla Kanadassa. Kyseessä on suuonteloon annosteltava suihke, joka imeytyy limakalvoilta kielen alta ja poskien sisäpinnoilta. Sativex sisältää jotakuinkin samassa suhteessa THC:tä ja kannabidiolia (CBD). Kannabidiolin uskotaan vähentävän sekä kipuja että kannabispilven hermojaraastavimpia puolia. Suihke on tällä hetkellä kolmannen vaiheen kokeissa – laajoissa ihmiskokeissa, joissa tutkitaan lääkkeen tehokkuutta – MS-tautiin Euroopassa ja syöpäkipuihin USA:ssa.

Ainakin viisi maailman kymmenestä johtavasta lääkeyhtiöstä on tutkinut tätä aluetta. Vuonna 2006 noin 18 kannabiksensukuista yhdistettä oli aktiivisen lääketieteellisen kehityksen alaisena, kertoo tri George Kunos, Kansallisen terveysinstituutin alkoholin väärinkäytön ja alkoholismin keskuksen tieteellinen johtaja. Kyseessä olivat lähinnä kannabinoidiantagonistit.

Monet näistä yhdisteistä eivät kuitenkaan koskaan päädy markkinoille. Uusien lääkkeiden tulee todistetusti olla turvallisia ja tehokkaita, lääkeyhtiöt haluavat niiden olevan tuottavia, ja hyväksymisprosessi voi viedä jopa kymmenen vuotta.

Tämän vuoden tammikuussa Novartis ilmoitti, että oli saanut päätökseen ensimmäisen vaiheen kokeet kannabinoidiagonistilla nimeltä CRA13, jota voidaan ehkä käyttää kroonisen kivun hoidossa. Ensimmäisen vaiheen kokeet ovat yleensä pienimuotoisia aineen turvallisuutta testaavia kokeita, joissa tutkitaan myös kuinka hyvin koehenkilöt sietävät sitä, sekä aineen farmakokinetiikkaa, eli kuinka nopeasti aine kulkeutuu elimistöön, mihin se kulkeutuu, ja kuinka kauan pysyy siellä.

Lääkejättien ensimmäisen siirtymä kannabinoidilääkkeisiin päättyi kuitenkin epäonnistumiseen. Vuonna 2006 ranskalainen Sanofi-Aventis alkoi markkinoida Euroopassa kannabinoidiantagonisti rimonabantia kauppanimellä Acomplia.

Estämällä luonnollisen kannabinoidien toimintaa aivojen CB1-kannabinoidireseptoreissa, Acomplia sai aikaan ”mässyjen” vastakohdan. (Erään lääkeyrityksen mukaan CB1-reseptorien aktivaatio ”näyttää saavan aikaan ruoan nauttimista jopa kylläisyyden vallitessa.”) Tri Kunosin mukaan lääke vaikutti lupaavalta myös diabeteksen hoidossa, koska se lisäsi kehon insuliiniherkkyyttä. Brittiläinen lääketeollisuuden julkaisu ennusti Acomplian muodostuvan ”ensimmäiseksi kannabinoidisuurmenestykseksi.”

Yhdysvaltain ruoka- ja lääkehallinto päätti kuitenkin hylätä Acomplian vuonna 2007, koska sen sivuvaikutuksien joukossa oli itsetuhoiset ajatukset. Vuoden 2008 syksyllä Euroopan lääkevirasto suositti lääkkeen vetämistä markkinoilta, koska se lisäsi masennuksen riskiä. Saman vuoden marraskuussa Sanofi-Aventis ilmoitti luopuvansa kaikesta lääkkeeseen liittyvästä tutkimuksesta.

Lääkeyhtiöt Pfizer ja Merck Sharp & Dohme, joilla oli samankaltaisia lääkkeitä kolmannen vaiheen testauksessa, lopettivat nekin oman kehityksensä. Myös Solvay, jolla oli markkinointisopimus Bristol-Myers Squibbin kanssa SLV319-nimellä kutsutusta kannabinoidiantagonistista, keskeytti omat tutkimuksensa. Kolmannen vaiheen kokeet olivat todenneet yhdisteen tehokkaaksi ylipainolääkeeksi, mutta yhtiön tutkimusjohtaja viittasi ”korkeisiin sääntelyesteisiin.”

Riskit nähtiin kenties ennakolta. Koska endokannabinoidijärjestelmä löydettiin vasta 90-luvun alkupuolella, ymmärrys sen roolista tunteiden säätelyssä ja sen käpälöinnin vaikutuksista ovat vielä lapsenkengissä.

Vuonna 2003 neurokemisti Dale Deutsch, entinen kansainvälisen kannabinoiditutkimusyhdistyksen johtaja, ennusti että kannabinoidiantagonisteista tulisi tehokkaita ruokahalun vähentäjiä, mutta että niitä käyttävät henkilöt ”voivat olla erittäin ärtyisiä”.

Lääkkeiden tutkijat yrittävät nyt löytää kannabinoidiantagonisteja ilman psykologisia sivuvaikutuksia. Sillä välin ”nettiapteekit” mainostavat yhä rimonabantia ”huomaamattomassa pakkauksessa” ja ”ilman lähettäjän nimeä.”

Johnson & Johnson sanoo, että yritys ei tee kannabinoidilääketutkimusta, eikä yhtiössä olla sen puhemiehen mukaan ”tietoisia yhdestäkään muusta” yhtiöstä, joka tutkimusta suorittaisi. Toisaalta, lääkeyhtiöt eivät kovinkaan todennäköisesti kerro kilpailijoille tutkimuksista, joita suorittavat.

”Se on kaikki yksityistä tietoa”, sanoo Paul Armentano kannabislakien muutosta ajavasta NORML-järjestöstä. ”On syytä uskoa, että kannabinoidilääkkeiden tutkimuksessa on tapahtunut räjähdysmäinen kasvu, mutta suuri yleisö ei saa tietää siitä ennen kuin nämä lääkkeet ovat lähellä markkinoille pääsyä.”

Viidentyyppisiä kannabislääkkeitä

Tutkijat tarkastelevat viittä eri aluetta kannabislääkkeissä. Kaksi ensimmäistä ovat kasviuutteet ja THC:n puhdistetut muodot. Kolme muuta lääketyyppiä vaikuttavat endokannabinoidijärjestelmään.

GW Pharmaceuticalsin Sativex on lähimpänä hyväksyntää USA:ssa oleva kokokasviuute. Lääkettä on kehitetty useita vuosia. Sativex suunniteltiin suihkemuotoiseksi, jotta se imeytyisi ja toimisi lähes yhtä nopeasti kuin poltettu kannabis. Tällä vältettiin yleisimmät valitukset, joita potilailla on oraalisesti annostellun THC:n kanssa; vaikutuksen alkamiseen voi mennä jopa tunti, annoskoon määrittely on vaikeaa ja suun kautta otetut lääkkeet ovat hyödyttömiä, jos on liian huonovointinen, jotta ne pysyisivät sisällä.

GW on myös aloittanut tutkimukset, joissa CBD yhdistetään toiseen kannabinoidiin THCV:een II-tyypin diabeteksen hoidossa. Pitkäaikaiset lääkekannabiksen puolestapuhujat tohtori Robert Melamede, Coloradon yliopiston biologi ja kalifornialainen aktivisti Steve Kubby, perustivat yhteistuumin Cannabis Science Inc. -yrityksen. Yhtiö suunnittelee kehittävänsä kasvipohjaisia lääkkeitä ja niiden ottotapoja. Yritys aikoo esitellä tuotteensa ensimmäisenä Kanadan markkinoille. Heinäkuun alussa yhtiö erotti Kubbyn keskellä riitoja ja taloudellisia sotkuja.

Eräs suurimmista esteistä yhdysvaltalaisille tutkijoille, jotka yrittävät kehittää kasvipohjaisia kannabislääkkeitä, on liittovaltion rajoitukset kasvin saatavuudelle. Ainoa laillinen lähde on tri Mahmoud ElSohlyn laboratorio Mississippin yliopistolla. ElSohlylla on ollut erityinen sopimus Kansallisen huumeidenkäytön instituutin (NIDA), jonka on hyväksyttävä tutkijoiden hakemukset kannabiksen saamiseksi, kanssa jo lähes 40 vuotta.

NIDA:lla on ollut voimakas ennakkoasenne, joka on suosinut kannabiksen väärinkäyttöön liittyviä tutkimuksia. Instituutti on evännyt kannabiksen toimituksen useille tunnetuille tutkijoille, jotka ovat suunnitelleet lääkekannabiskokeita.

Huumausainevirasto DEA on kieltäytynyt myöntämästä millekään muille tahoille lisenssiä kasvattaa kannabista tutkimuskäyttöön. Tämän vuoden alussa se kielsi luvan Lyle Crakerilta, Massachusettsin yliopiston professorilta, joka jätti hakemuksen jo vuonna 2001 ja päätyi lopulta haastamaan DEA:n oikeuteen, koska se ei reagoinut hakemukseen. DEA jyräsi oman hallinnollisen lakimiehensä, joka vuonna 2007 oli vaatinut liittohallinnon monopolin lopettamista.

”Lupaa edes kannabiksen lähelle pääsemiseksi on mahdoton saada”, sanoo Armentano.

purn

Euroopassa esteitä on vähemmän. Mutta kun saksalainen yrttilääke- ja kosmetiikkayritys Weleda AG rahoitti brittiläistä tutkimusta THC-CBD -uutteen käytöstä MS-taudin kouristuksien hoidossa, tutkimus jouduttiin keskeyttämään vapaaehtoisten koehenkilöiden puutteessa.

Marinolin geneeriset muodot, THC:tä nimellä dronabinoli, alkavat saapua Yhdysvaltain markkinoille. Kaksi johtavaa geneeristen lääkevalmisteiden tuottajaa, Par Pharmaceutical ja Watson Pharmaceuticals alkoivat markkinoida sitä viime vuonna, Watsonin ollessa Solvayn autorisoitu lisenssinhaltija.

Saksalainen yrttilääkeyritys Bionorica AG hakee Yhdysvaltojen liittovaltion hyväksyntää dronabinolilääkkeelleen, joka sisältää kasveista eristettyä THC:tä. Bionorican USA:n edustajan Gary Kleinin mukaan yhtiö on myynyt tuotetta Saksan ja Itävallan apteekeissa viimeisen 10–12 vuoden ajan. Yhtiö kehittää myös THC-tippoja, jotka imeytyisivät kielen alta.

ElSohly, jolla on hallussaan hallinnon monopoli tutkimuskannabikseen, työskentelee Mallinckrodtin kanssa kehittäen kasviuutemuotoista Marinolia. Lääkekannabisaktivistit ovat kritisoineet häntä terävästi tästä johtuen. Americans for Safe Access -järjestö syyttää ElSohlya siitä, että hän ”hyötyy monopolista tekemällä taloudellista voittoa kannabispohjaisten lääkkeiden tutkimuksesta ja myynnistä.”

ElSohly on myös patentoinut peräpuikon, joka sisältää THC-hemisukkinaattia, joka hajoaa elimistössä muuntuen THC:ksi. ”Kyseessä ei ole suosittu lääkkeenottotapa”, huomioi nimettömänä pysyvä lääkekannabistutkija.

Kanadalainen Cannasat Therapeutics on jättänyt patenttihakemuksen THC-pilleristä nimeltä Relivar, jota käytettäisiin neuropaattisen kivun hoidossa. Kuten eräät migreenilääkkeet, pilleri sulaisi suussa sen sijaan että se tarvitsisi niellä. Yhtiön mukaan tämä saa lääkkeen toimimaan nopeammin kuin nieltävät THC-pillerit. Lisäksi hyötysuhde olisi suurempi ja pillerit olisivat vähemmän päihdyttäviä kuin olemassaolevat. Cannasat työskentelee myös kannabidiolipohjaisen skitsofreniahoidon parissa.

Kannabinoidiagonistilääkkeiden, jotka lisäävät kannabinoidien sitoutumista reseptoreihin aivoissa ja elimistössä, tutkimus on ollut lähinnä ”esikliinistä”, eli niitä on testattu eläimillä ihmisten sijaan, kertoo Kunos. Hänen mukaansa lääkeyhtiöistä löytyy voimakasta vastustusta näitä tuotteita kohtaan, koska ne ovat psykoaktiivisia, matkien marihuanan vaikutuksia aivoissa.

Israelilainen lääkeyhtiö Pharmos oli asettanut paljon toiveita ei-psykoaktiiviseen synteettiseen kannabinoidiin HU-211. Alustavat kokeet osoittivat, että yhdiste saattaisi suojata aivoja neurokemialliselta myrskyltä, jonka aivoinfarkti tai trauma saa aikaan. Vuonna 2004 suoritetut kolmannen vaiheen kokeet todistivat kuitenkin, että yhdiste ei eronnut tehokkuudessa ratkaisevasti plasebosta.

Neljäs kannabinoidilääkkeiden alue ovat yhdisteet, jotka estävät FAAH:n, aivoissa olevan entsyymin, joka hajottaa endokannabinoideja anandamidia ja 2AG:ta, eritystä. Nämä tuotteet toimivat tavalla, joka on karkeasti verrattavissa Prozacin kaltaisiin antidepressantteihin, jotka estävät serotoniinin takaisinottoa. Danielle Piomelli Kalifornian yliopistosta on patentoinut useita mahdollisia FAAH-estäjälääkityksiä, mukaanlukien ahdistuneisuuden helpottaja, yskänlääke ja kivunlievittäjä.

Viimeiseksi, kannabinoidiantagonistien tutkimus jatkuu. Kunosin mukaan tavoitteena on nyt löytää sellainen yhdiste joka ”ei tunkeudu aivoihin”, lääke joka vaikuttaisi ainoastaan aivojen ulkopuolella oleviin kannabinoidireseptoreihin, ja jolla ei näin ollen olisi psykologisia sivuvaikutuksia jotka saivat rimonabantin raiteiltaan. Kunosin mukaan eläinkokeet osoittavat lupaavuutta.

Tanskalainen 7TM Pharma, joka on erikoistunut aineenvaihduntasairauksiin vaikuttaviin lääkkeisiin, suunnittelee aloittavansa vielä tänä vuonna kokeet kannabinoidiantagonistilla liikalihavuuden ja II-tyypin diabeteksen hoitoon. Yhtiön mukaan lääke ”on erityisesti suunniteltu saamaan aikaan hoidolliset vaikutuksensa perifeerisissä kudoksissa sijaitsevissa CB1-reseptoreissa”, aivoissa sijaitsevien sijaan.medical_marijuana_cartoon

Kannabiksen lääketieteelliset mahdollisuudet

Sillä välin, lukuisat akateemiset tutkijat löytävät suunnattomia määriä kannabiksen ja kannabinoidien lääketieteellisiä mahdollisuuksia. Eräässä viime vuonna julkaistussa tutkimuksessa Madridin Complutensen yliopiston tutkijat saivat selville, että THC sai aivosyöpäsolut tuhoamaan itseään.

Erlangenin yliopistossa Saksassa CB2-reseptorin agonisti vähensi ihon paksuuntumista ja fibroosia, joita havaitaan MS-taudin varhaisvaiheessa. Yhdiste myös vähensi supistuneen verensaannin aiheuttamaa vahinkoa aivoissa, kun sitä tutkittiin aivoinfarktieläinkokeilla.

Kanadalainen asevoimien psykiatri kertoi nabilonen vähentäneen tai poistaneen painajaisunia 34:llä 47:stä posttraumaattinen stressioireyhtymä -potilaasta, joita hän tutki.

Kalifornian yliopistossa San Diagossa tutkitaan parhaillaan, auttaako höyrystetty kannabis diabeetikoiden neuropaattisen kivun hoidossa.

Lääkekannabiksen puolestapuhujat ovat vankasti sitä mieltä, että kokokasvilääkkeet tulevat olemaan kaikkein tehokkaimpia. Tutkimus on osoittanut, että useiden kannabinoidien synergia toimii paremmin kuin yksikään yksittäinen kasvin molekyyli, sanoo Americans for Safe Access -järjestön Caren Woodson.

”Voimakkain lääke ei ole välttämättä paras”, lisää nimettömänä pysyttelevä tutkija. Hänen mukaansa kehon järjestelmät ovat hienovaraisia ja tarvitsevat ”pehmeän työnnön eikä voimakasta tönäisyä.” Hän jatkaa, että voimakkaat synteettiset molekyylit ovat todennäköisesti toksisempia kuin substanssit, joita ihmiskunta on käyttänyt tuhansia vuosia. Hänen mukaansa ”maksalla on kova työ prosessoida iso karvainen molekyyli, jossa on paljon fluoria ja sivuketjuja”.

Hyötymisjärjestelmä saa luonnollisen kannabisyrtin heikkoon asemaan. Lääkeyhtiöt eivät tule käyttämään aikaa ja rahaa aineeseen, jota ne eivät pysty patentoimaan, huomauttaa Woodson. Toisaalta, ne voivat patentoida tinktuuroita, eristämismenetelmiä ja höyrystimiä, jotka lämmittävät THC:n sisäänhengitettäväksi höyryksi sen sijaan, että yrtti poltettaisiin toksiseksi savuksi.

Tuollaiset lääkkeen käyttötavat tyydyttävät todennäköisesti lääketiedeyhteisöä pannaan julistetun polttamisen sijaan, lisäksi ne tyydyttävät yhteisön halun tarkkaan standardoidulle annostelulle.

Woodson epäilee, että keskittyminen synteettisiin kannabinoideihin saattaa olla ”takaovireitti” lääkekannabiksen hyväksynnän estämiseksi. Toisaalta, hänen mukaansa liittohallinto on hyväksynyt neljä Kalifornian osavaltion rahoittamaa I-vaiheen tutkimusta poltetun kannabiksen käytöstä HIV-potilaiden kivunhoidossa. Woodson sanoo, että tässä vaiheessa ”mikä tahansa, mikä saa hallinnon askeleen lähemmäksi lääkekannabiksen hyväksymistä” on hyvä asia.

”Kyseessä saattaa olla 21. vuosisadan aspiriini”, sanoo hän, mutta se ei tule tapahtumaan ennen kuin ”lääketeollisuuden yritykset tutkivat sitä samalla tavoin kuin ne tutkivat mitä tahansa muuta lääkettä”.

Lähde:

http://www.alternet.org/drugreporter/141522/is_big_pharma_trying_to_take_all_the_fun_out_of_pot_/?page=1





Peliautomaatista löytyi 78 kg kannabista

12 08 2009

Yleensä tällaisissa automaateissa ohjaat kouraa joystickilla, ja välillä tassuun tarttuu täytettyjä eläimiä, toisinaan muovileluja.

Viime tiistaina viranomaiset löysivät pelin, jossa oli toisenlainen palkinto: 78kg kannabista, yhteensä noin 123 000 euron arvosta.

toymachinePalatinen poliisi pidätti ja syyttää 24-vuotiasta Las Vegasin asukkia Kevin Dixonia laittomasta kannabiksen välittämisestä, hallussapidosta sekä hallussapidosta myyntiä ajatellen.

Poliisilaitoksen lausunnon mukaan DEA:n jäsenet informoivat Palatinen poliiseja. He olivat tutkineet mahdollista kannabisjuttua, jonka juuret olisivat Arizonassa, päätyen Palatineen.

Palatinen poliisipäällikkö Alan Stoeckel kertoi, että paketoitu peliautomaatti saapui osoitteessa 300 North Eric Drive olevan yrityksen parkkipaikalle. Poliisit ja DEA:n ihmiset nappasivat lähetyksen ja pidättivät Nixonin 5000 South Torrey Pines Driven kohdalla Las Vegasissa. Tutkinta paljasti pelin alaosaan tehdyn kätkön.

Dixon tuli Rolling Meadowsin oikeuteen keskiviikkona. Cookin piirikunnan tuomari määräsi alustaviksi takuiksi 250 000 dollaria. Hänen täytyy maksaa 10 % päästäkseen vapaalle jalalle.

Keskiviikon aikana ei selvinnyt, mihin tarkoitukseen Dixon oli kannabiksen hankkinut. Stoeckelin mukaan tutkimukset jatkuvat. Keskiviikkona DEA:n Chicagon toimistoon jätettyyn soittopyyntöön ei vastattu.

Lähde:

http://www.dailyherald.com/story/?id=310292





Vapauttakaa Marc Emery: Maailmanlaajuinen mielenosoitus 19.9. ”Pilven prinssin” puolesta

2 08 2009

Osoita tukesi Marc Emerylle, kannabisaktivistille, joka joutuu viideksi vuodeksi vankilaan Yhdysvalloissa kannabiksen siementen myynnistä. (Herra Emery on Kanadan kansalainen ja harjoitti kotimaassaan laillista liiketoimintaansa kotimaastaan käsin, postimyyntinä, maksaen verot ym. – toim. huom.) Mielenosoitukset pidetään tuomion julistamista edeltävänä lauantaina. Tuomio julistetaan Seattlessa, Yhdysvalloissa, maanantaina 21. syyskuuta.

Marc Emery on kannabisaktivisti, vancouverilainen yrittäjä ja Cannabis Culture -lehden perustaja, jonka DEA ratsasi ja pidätti vuonna 2005 kannabiksen siementen Internet-myynnin takia. Taisteltuaan neljä vuotta Yhdysvaltoihin luovutustaan vastaan Marc on pakotettu tekemään sopimus, joka todennäköisesti johtaa viiden vuoden vankeustuomioon Yhdysvalloissa. Marcin tuomio julistetaan 21. syyskuuta.

MarcEmery

Marc Emery, Cannabis Culture -lehti ja Internet-sivusto WhyProhibition.ca tukevat maailmanlaajuisia mielenosoituksia tuomion julistamista edeltävälle lauantaille, eli 19. syyskuuta. Toivomme värväävämme vapaaehtoisia koordinoimaan mielenosoituksia kaupungeissa ympäri maailman.

Marc toivoo näkevänsä vähintään 420 erillistä mielenosoitusta eri puolilla maailmaa, vähintään 42 maassa. Marcilla on Facebook-ystäviä Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa, Englannissa, Skotlannissa, Irlannissa, Turkissa, Kreikassa, Venäjällä, Chilessä, Argentiinassa, Brasiliassa, Costa Ricassa, Meksikossa, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Islannissa, Vietnamissa, Etelä-Afrikassa, Marokossa, Saudi-Arabiassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa sekä monessa muussa valtiossa.

Toivomme mielenosoitusta jokaiseen maahan, jossa löydämme vapaaehtoisen johtamaan sitä, Kanadan suurlähetystöjen, konsulaattien, tai oikeustalojen luona.

Liity Facebook ryhmään, joka tukee Marc Emeryn vapauttamista: http://www.facebook.com/group.php?gid=146644006144

Katso myös ohjeet (englanniksi)  mielenosoituksen järjestämiseksi: http://www.cannabisculture.com/v2/node/10725 ja http://www.cannabisculture.com/v2/node/10728

Kotimaassaan Kanadassa Marc toivoo hänen kannattajiensa joka yhteisöstä pitävän mielenosoitusta paikallisen hallituksensa rakennuksen edessä. Kanadan hallitus on vastuussa kannabiksen kieltolaista maassaan. Kanadan hallitus myös allekirjoitti luovutussopimuksen Marc Emerystä Yhdysvaltoihin. Odotettavissa on mielenosoitusta Yhdysvaltojen konsulaattien edustalla ainakin Vancouverissa, Calgaryssä, Torontossa, Montrealissa, Halifaxissa ja Yhdysvaltain suurlähetystön edustalla Ottawassa.

Yhdysvalloissa järjestäjät toivovat saavansa mielenosoituksen aikaan 50 osavaltiossa ja mahdollisimman monessa kaupungissa, tuomioistuinten edessä, DEA:n toimistojen luona, oikeusministeriön toimistojen luona tai suurissa risteyksissä näkyvyyden maksimoimiseksi.

Maailmanlaajuisesti järjestäjät toivovat järjestävänsä mielenosoituksen jokaisessa maassa, josta löytyy sille johtaja. Parhaita paikkoja mielenosoitukselle ovat Kanadan konsulaatit ja suurlähetystöt ja paikalliset oikeuslaitokset tai suuret ristykset.

Jos olet kiinnostunut auttamaan mielenosoituksen järjestelyissä omassa maassasi tai yhteisössäsi, ota yhteyttä Cannabis Cultureen tai suoraan Marciin (marc420emery@shaw.ca), jos haluat johtaa Marc Emeryn nimellä kulkevaa mielenosoitusta, tai haluat auttaa sellaisen järjestämisessä tai haluat vaikka tehdä sitä varten kylttejä.

prince-of-potSyyskuun 10. 2005 pidettiin yli 40 mielenosoitusta ympäri maailman Marcin karkoitusta vastaan, mm. Yhdysvalloissa, Moskovassa, Prahassa, Wellingtonissa, Sydneyssä, Mexicossa, Pariisissa ja Lontoossa.

On erittäin tärkeää tiedottaa paikallista mediaa mielenosoituksesta ja sen tarkoituksesta, miksi tuette Marc Emeryä. Kertokaa heille, että väkivallattoman kanadalaisen luovutus amerikkalaiseen vankilaan on väärin! Muistuta faktasta, että DEA toimii myös meidän maassamme, ja se pitäisi karkottaa.

Lue (englanniksi) miksi Marc teki sopimuksen syyttäjän kanssa: http://www.cannabisculture.com/v2/node/18283. Lue (englanniksi) lisää Marcin taistelusta karkoitusta vastaan: http://www.cannabisculture.com/noextradition

Auttaakseen Marcia vielä enemmän, kaikkia kannattajia rohkaistaan kirjoittamaan kohtelias, huomaavainen kirje tuomion julistavalle tuomarille Ricardo Martinezille liittovaltion tuomioistuimeen Seattleen. Vaatikaa lempeyttä. Kirjeitä voi lähettää osoitteeseen:  Honorable Ricardo S. Martinez U.S. Courthouse 700 Stewart Street Seattle, WA 98101. Lue lisää tuomari Martinezista: http://depts.washington.edu/civilr/martinez.htm

Lähettäkää meille Facebook, MySpace, tai nettisivunne osoite paikallisen mielenosoituksen järjestämiseksi/tukemiseksi (jeremiah@cannabisculture.com) ja linkit julkaistaan Cannabis Culturen sivuilla. Lähetä tieto siitä myös meille (uutiset@hamppu.net) ja julkaisemme tiedot suomalaisista mielenosoituksista myös tässä uutisblogissa.

Kanadan suurlähetystö sijaitsee Helsingissä, osoitteessa Pohjoisesplanadi 25B. Lähetystön sivut: http://www.canadainternational.gc.ca/finland-finlande/contact-contactez.aspx?lang=eng&menu_id=12&menu=L

Katso sijainti kartalla. Uutistiimi kehottaa menemään paikalle ja ilmaisemaan mielipiteensä. Otamme vastaan kuvia ja kertomuksia ja teemme ilomielin jutun suomalaisesta kannabisaktivismista.

Lähde:

http://www.cannabisculture.com/v2/content/worldwide-rally-prince-pot-marc-emery





Kannabiksen puolestapuhujat haluavat äänestää laillistamisesta Kaliforniassa

10 07 2009

Kalifornialaiset voisivat pitää hallussaan laillisesti lähes 30 grammaa (1 unssi) kannabista, ja kaupungeille annettaisiin lupa myydä ja verottaa sitä.

Näin ehdotetaan kannabiksen puolestapuhujien aloitteessa, josta olisi tarkoitus äänestää vuoden 2010 osavaltion äänestyksessä.

Kannabiksen Kontrollin, Säätelyn ja Verotuksen Laki 2010 (The Control, Regulate and Tax Cannabis Act of 2010) on  nyt aktivistien mainostuksen kohteena. Heidän mukaansa julkinen mielipide tuota liittovaltiotasolla kiellettyä päihdettä kohtaan on muuttunut aiempaa myönteisemmäksi. Viimeaikaisen ovensuukyselyn mukaan 56 prosenttia kalifornialaisista äänestäjistä antoi tukensa kannabiksen verottamisen, sekä viihdekäyttöön laillistamisen puolesta.

Ehdotuksen tukijoiden joukossa on myös yrittäjiä osavaltion lääkekannabisteollisuudesta, josta on tullut kannattavaa sen jälkeen kun paikalliset äänestäjät laillistivat kannabiksen lääkekäyttöön vuonna 1996.

539w

Yksi näkyvimmistä puolustajista on Richard Lee, oaklandilaisen kannabisapteekin omistaja, joka on myös perustanut lääkekannabiksen ammattiopiston nimeltä ”Oaksterdamin yliopisto”. Leen mukaan ”Kalifornian kaupungit kamppailevat laskusuunnassa olevien tulojen, sekä osavaltion mittavan budjettikriisin parissa, joten äänestäjät ovat avoimia uusille tavoille täyttää julkista rahakirstua”.

Hän on myös todennut, että ”Emme voi enää tuhlata rahaa valvomalla lakeja, joita yli puolet ihmisistä vastustaa”.

Tukijat aikovat saada ehdotuksen viimeisteltyä kesäkuun loppuun mennessä. Viimeisimmässä vedoksessa halutaan kaikille yli 21-vuotiaille oikeus pitää hallussaan lähes 30 grammaa kannabista henkilökohtaiseen käyttöön. Tätä määrää voidaan nostaa paikallisten ja osavaltion viranomaisten toimesta.

Asukkaille ehdotetaan myös oikeutta kasvattaa itse kannabista aina hieman yli parin neliömetrin (25 neliöjalan) viljelmään saakka. Kunhan se on pelkästään omaan käyttöön.

Samaan aikaan kaupungit, jotka eivät halua kannabista rajojensa sisäpuolelle, voisivat yhä kieltää myynnin. Tosin niidenkin pitäisi hyväksyä hallussapito.

Jotta ehdotus päätyisi vuoden 2010 marraskuun lippuäänestykseen, tukijoiden tulisi saada yli 433000 oikeaksi todettua allekirjoitusta rekisteröidyiltä äänestäjiltä. Lee on sanonut uskovansa, että he saavat tämän tehtyä tammikuuhun mennessä.

San Franciscolainen demokraatti ja lakiasäätävän edustajakokouksen jäsen Tom Ammiano on myös ajamassa lakialoitetta osavaltion lainsäädäntöelimessä. Tarkoituksenaan saada kannabis säädellyksi alkoholin tapaan.

Leen mukaan lippuäänestys olisi nopeampi tapa, kuin odottaa riidanalaisen lakialoitteen jauhamista lakiprosessin läpi.

”Uskomme, että kansalaiset määräävät poliitikkoja tämän aiheen tiimoilta”, Lee toteaa.

Ehdotuksen läpimeno olisi koetinkivi Obaman hallinnon puuttumattomuuspolitiikalle koskien osavaltioiden kannabislakeja ja niiden ristiriitaa liittovaltion asetuksiin nähden.

Yhdysvaltain oikeusministeri Eric Holder ilmoitti aiemmin tänä vuonna, että liittovaltion agentit kohdistavat toimenpiteensä kannabiksen levittäjiin vain silloin kun he rikkovat sekä liittovaltion, että osavaltion lakeja. Kalifornia ja 11 muuta osavaltiota sallivat kannabiksen lääkekäytön, mutta yksikään ei vielä tähän mennessä ole hyväksynyt viihdekäyttöä.

Liittovaltion laki kieltää kannabiksen kasvatuksen, käytön ja myynnin.

Lähde:

http://www.google.com/hostednews/ap/article/ALeqM5h6W7KC63V4xxIsSnUT7zLcWc6upwD98PB5S80