Vasemmisto esittää laillisten kannabiskerhojen perustamista Saksassa

30 01 2012

Saksan Vasemmisto vaatii maan parlamentissa asiantuntijoiden kuulemista kannabiksen laillistamisesta kannabiskerhojen perustamisen avulla. Ehdotus on kohdannut laajaa vastustusta.

Vasemmistopuolueen ehdotus sallisi kansalaisten perustavan erityisiä kerhoja, joiden jäsenten olisi luvallista kasvattaa kannabista. Puolue ehdottaa myös, että kannabiksen käyttäjien sallittaisiin pitää hallussaan 30 grammaa kannabista henkilökohtaiseen käyttöön nykyisen 15 gramman sijaan.

Ehdotuksen on koonnut entisen Itä-Saksan Thuringian osavaltiossa yhteistyössä poliisin kanssa toimineen huumeiden vastaisen ryhmän entinen johtaja Frank Tempel.

Nykyään Vasemmiston huumepoliittisena neuvonantajana toimivan Tempelin mukaan valtion suhtautumisessa päihteisiin on tapahduttava suunnanmuutos. ”Kannabiksen kieltäminen on poliittinen malli, jolla on vähiten kannatusta”, Tempel sanoi.

Hän arvioi että 3.5 – 4 miljoonaa saksalaista käyttää kannabista, eikä sen kieltämisellä ole vaikutusta heidän päätökselleen käyttää ainetta. Saksan Kannabisyhdistyksen DHV:n mukaan maassa on vuosittain noin 100 000 kannabikseen liittyvää rikossyytettä.

Tempel uskoo että kielto itse asiassa edistää huumeiden väärinkäyttöä, koska se vähentää julkista valistusta aiheesta. Hän uskoo, että valtion tulisi asettaa ennaltaehkäisy, nuorison suojeleminen ja huumemarkkinoiden kontrollointi kriminalisaation edelle tärkeysjärjestyksessä. Tästä syystä nuorilla ei olisi pääsyä ehdotettuihin kannabiskerhoihin.

Ehdotuksen mukaan terveysviranomaiset ja lainvalvojat tekisivät yhteistyötä kannabiskerhojen kanssa.

Saksan konservatiivisen nykyhallituksen suhtautuminen ehdotukseen on ollut odotetun kielteistä.

”Kannabiskerhot voitaisiin käsittää nuorten huumeidenkäyttöön kannustamisena”, sanoi kristillisdemokraattisen CDU-puolueen kansanedustaja Karin Maag.

Vapaan demokraattisen puolueen FDP:n päihdepoliittinen tiedottaja Christine Aschenberg-Dugnus tyrmäsi idean ”hyväätarkoittavana päihtymyssosialismina”.

Oppositiossa oleva sosialidemokraattinen SPD-puolue otti myös kantaa ehdotusta vastaan, mutta esitti, että kannabislait olisi syytä yhdenmukaistaa koko maassa. Tällä hetkellä henkilökohtaiseen käyttöön sallittu kannabismäärä vaihtelee eri osavaltioissa 6 – 15 gramman välillä.

SPD:n edustajan Angelika Grafin mukaan koko maahan olisi saatava sama sallitun hallussapidon määrä.

Vasemmiston kannabiskerhoehdotus ei ole saanut puolelleen juurikaan kannatusta. Edes rajoitettua kannabiksen laillistamista kannattava Vihreä Puolue ei ole ollut kannabiskerhojen sallimisen puolella.

Tämän täyslaidallisen armoilla Tempel on arvioinut uudelleen ajamiaan päämääriä, ilmoittaen yksinkertaisesti että ”Tärkeintä on saada koko kannabiskysymys edistymään yhteiskunnassa”.

Lähde:

The Local





Cannabis Science Inc. raportoi kolmesta lääkekannabiksen avulla parannetusta syöpätapauksesta

24 01 2012

Lääkekannabikseen erikoistunut bioteknologiayhtiö Cannabis Science Inc. on raportoinut kolmesta dokumentoidusta syöpätapauksesta jotka on parannettu lääkekannabiksen avulla, ja aikookin suunnata nyt valmisteitaan enemmän syöpälääkemarkkinoille. Anekdoottisia huhuja kannabiksella parannetuista syöpäpotilaista on ollut jo pitkään,  ja nyt yhtiö ilmoittaa saaneensa tapauksia dokumentoitua.

Ensimmäinen potilas on ihosyöpien yleisyydestä tunnetussa Australian Queenslandissa asuva nainen, joka kärsi ihon tyvisolusyövästä. Basaliooma on syöpien yleisimmin esiintyvä muoto, ja pelkästään Amerikassa on vuosittain 800 000 tyvisolusyöpätapausta. Potilaalla oli ollut useita kasvaimia kasvojen alueella, joita oli aiemmin poistettu leikkaushoidon avulla. Kun jälleen uusi kasvain ilmestyi posken alueelle, hän päätti kokeilla vaihtoehtoisia hoitoja, myös kannabisuutetta ulkoisesti. Uutetta levitettiin kasvaimen päälle päivittäin kunnes hänen lääkärinsä totesi ettei leikkaushoidolle ole tarvetta, sillä kasvain hänen poskestaan oli kadonnut. Tällä välin oli kuitenkin uusi kasvain päässyt ilmestymään hänen nenäänsä. Tämä kasvain hävitettiin kannabisuutteen avulla kymmenessä päivässä.

Toinen potilas kärsi okasolusyövästä, joka oli todettu koepalalla. Okasolusyöpä kuuluu yleisimpiin ihosyöpiin melanooman sekä tyvisolusyövän ohella. Potilaan kasvain kutistettiin sivelemällä siihen yli kolmen kuukauden ajan ulkoisesti kannabisuutetta, jonka jälkeen se voitiin poistaa ihon pinnalta.

Kolmas potilas kärsi myös okasolusyövästä pään alueella. Hänen päälaellaan oli 2-3 suurikokoista kasvainta aukkoineen, ja eräs lääkäri oli tituleerannut häntä pahimmaksi okasolusyöpätapaukseksi jonka oli nähnyt, toisen lääkärin kieltäytyessä hoitamasta häntä. Potilas päätti kokeilla kannabisuutetta rankkojen säteilytyshoitojen väsyttämänä. Uutehoidot ovat vielä kesken, mutta jo muutaman viikon hoidon jälkeen tulokset ovat merkittäviä: kasvaimet ovat pienentyneet huomattavasti, potilaan kipu on vähentynyt sekä unen laatu parantunut sallien hänelle ensimmäisen yön kolmeen vuoteen, jonka hän sai nukkua alusta loppuun heräämättä välillä kertaakaan. Lisäksi hän on saanut uutteen avulla helpotusta myös MS-tautinsa oireisiin.

Yhtiöllä on myös suunnitteilla dokumentti koskien lääkekannabista sekä Lynnice Wedeweriä, 34-vuotiasta filosofian tohtoria, joka on parantanut itseltään syövän seitsemän kertaa lääkekannabiksella. Lynnice on yksi anekdootillisten tarinoiden sankareista, joka on parantunut syövästä kannabiksen avulla. Lisää näitä tarinoita on syntynyt Rick Simpsonin ansiosta. Hän on valmistanut sekä jakanut Phoenix Tears -nimistä kannabisuutetta sairaille ihmisille Kanadassa, parantaen muun muassa syöpäpotilaita. Cannabis Science Inc aikookin jatkaa valmisteidensa jalostamista syöpälääkemarkkinoita silmällä pitäen, sekä yrittäen saada USA:n kansallisen elintarvike- ja lääkevirasto FDA:n hyväksynnän kannabisöljyn ulkoiselle käytölle ihosyöpien hoidossa.

Kuvalliset dokumentoinnit kannabisöljyllä parannetuista ihosyöpätapauksista on nähtävillä Cannabis Science Inc:in kotisivuilla.

Lähde:

Cannabis Science Inc





Kannabisterapian käyttö voi vähentää reseptikipulääkkeistä johtuvia kuolemia

19 01 2012

Neuropaattista kipua opioideilla hoitavien lääkäreiden tulisi arvioida potilaiden sopivuutta kannabislääkitykselle ja tarvittaessa määrätä sitä ennemmin kuin opioideja. Näin voitaisiin vähentää perinteisiin, vahvoihin kipulääkityksiin liittyviä sairastuvuutta sekä kuolleisuutta. Lääkekannabiksen tehokkuudesta hermosäryn hoidossa ja turvallisuudesta opioideihin verrattuna on jo saatu tarpeeksi näyttöä.

Opioideja hermosärkyjen hoitoon määräävien lääkäreiden tulisi pohtia vakavasti kannabiksen suosittelemista vaihtoehtoisena hoitomuotona, suosittelee Harm Reduction Journalissa julkaistu vertaisarvioitu tutkimus. ”On olemassa tarpeeksi näyttöä kannabiksen ja kannabinoidien käytön turvallisuudesta ja tehosta opioideihin verrattuna”, selonteossa todetaan. ”Niissä valtioissa, joissa lääkekannabis on laillista, tulee neuropaattisiin kipuihin opioideja määräävien lääkäreiden ensin arvioida potilaidensa soveltuvuutta kannabislääkitykselle, ja ensisijaisesti suosia tätä hoitomuotoa. Kannabiksen määrääminen opioidien sijasta voi vähentää reseptikipulääkkeiden käyttöön liittyviä sairastuvuutta sekä kuolleisuutta, ja näin ollen toimia tehokkaana haittojen vähentämisen strategiana”.

Artikkelissa todetaan, että vuosien 1999 ja 2006 välisenä aikana ”noin 65 000 ihmistä kuoli opioidikipulääkkeiden yliannostukseen”. Sen lisäksi todetaan ”ettei kukaan ole koskaan kuollut kannabiksen yliannostukseen”. Useissa kliinisissä kokeissa on todettu inhaloidun kannabiksen johdonmukaisesti vähentävän erilaisista syistä johtuvia neuropaattisia kipuja henkilöillä, joilla tavanomaiset kipulääkityskeinot eivät ole toimineet.

Marraskuussa kliiniset tutkijat Kalifornian yliopistosta San Fransiscosta ilmoittivat höyrystetyn kannabiksen lisäävän opioidien analgeettisia vaikutuksia henkilöillä joille oli määrätty morfiinia tai oksikodonia. Tutkimuksen tekijät arvelivat kannabislääkityksellisten tukitoimien mahdollisesti sallivan opioidilääkityksen annostuksen pienentämistä sekä näin ollen vähemmän sivuvaikutuksia potilaalle.

5-10 prosenttia Yhdysvaltain väestöstä kärsii neuropaattisista kivuista. Kivusta kärsivät eivät usein löydä apua perinteisistä lääkkeistä, kuten opioideista tai ei-steroidipohjaisista kipulääkkeistä.

Lähde:

NORML





Kannabis on maailman käytetyin huume

16 01 2012

Kannabis on maailman käytetyin huume, ja australialaiset sekä uusiseelantilaiset komeilevat sen ahkerimpien käyttäjien listan kärjessä, toteaa tuore australialaistutkimus. Tutkimuksessa, joka julkaistiin hiljattain lääketieteellisen alan julkaisu Lancetissa, havaittiin vuosittain noin 200 miljoonan ihmisen käyttävän laittomia huumeita.

Kannabis on laittomista huumeista suosituin ja Australiassa sekä Uudessa-Seelannissa sen käyttö on suosituinta. Arviolta 10-15 prosenttia näiden maiden 15-64 vuotiaista kansalaisista on polttanut kannabista viimeisen vuoden aikana, raportissa kerrotaan.  Vertailun vuoksi: Aasian alueen pienimmät lukemat olivat 1,2-2,5 prosenttia. Australia ja Uusi-Seelanti myös jakavat kärkipaikan amfetamiinin sekä metamfetamiinin käyttömäärien suhteen 2,8 prosentin ilmoitettua näiden käytöstä viimeisen 12 kuukauden aikana.

Raportin toinen kirjoittaja professori Wayne Hall Queenslandin yliopiston kliinisen tutkimuksen keskuksesta kertoo marijuanan voivan johtaa riippuvuuteen sekä mielenterveyshäiriöihin, mutta näiden riskin olevan paljon suurempi muiden laittomien huumeiden ollessa kyseessä. ”Kannabis on ylivoimaisesti eniten käytetty laiton huume maailmanlaajuisesti, mutta heroiini ja muut opiaatit ovat kaikkein haitallisimpia, amfetamiinin kaltaisten piristeiden sekä kokaiinin seuratessa heti perässä”, professori Hall kertoo. ”Yleisimpiin haittoihin lukeutuvat yliannostuskuolemat, onnettomuudet, väkivaltaisuus, HIV/AIDS ja muut veren välityksellä siirtyvät infektiot”.

Maailmanlaajuisesti noin 121-191 miljoonan ihmisen arvioitiin olevan kannabiksen käyttäjiä vuonna 2008. 16-38 miljoonan arvioitiin olevan opioidien, amfetamiinien tai kokaiinin käyttäjiä sekä 11-21 miljoonaa ihmistä käytti huumeita suonensisäisesti. Arviolta yksi neljästä opioidien, kuten heroiinin, käyttäjästä tuli riippuvaiseksi loppuelämäkseen. Huumeiden väärinkäyttöön mahdollisesti altistavia riskitekijöitä tutkimuksessa arvioitiin olevan miessukupuoli, elämyshakuisuus, huono koulumenestys ja aikaisella iällä ilmenevä kapinallinen ja uhmakas käyttäytyminen.

Raportissa myös ilmoitettiin Australiassa tapahtuvia laittomista huumeista johtuvia kuolemia olevan määrällisesti paljon vähemmän kuin tupakasta johtuvia. Noin 1,3 prosenttia Australiassa tapahtuvista kuolemista liittyy laittomiin huumausaineisiin, kun taas tupakointiin niistä liittyy noin 11,7 prosenttia. Alkoholin väärinkäyttö on vastuussa noin 0,8 prosentista.

Raportissa varoitettiin monien huumeiden kontrolloimista tavoittelevien lakialoitteiden perustuvan puutteellisiin todisteisiin. Samoin myös todettiin rangaistuksiin perustuvan kieltämisen toimivan vain tiettyyn pisteeseen asti, jonka jälkeen se kääntyy itseään vastaan vähentäen hyötyjä ja voiden aiheuttaa ikäviä sivuvaikutuksia. Raportin kirjoittajat viittaavat siihen, että kansat haluavat kokeilla uudenlaisia lähestymistapoja nykyaikaisen huumausainesopimuksen ulkopuolelta. Olemassaoleva huumeidentorjuntajärjestelmä todetaan toimimattomaksi. ”Järjestelmän korostama huumeiden kriminalisaatio on tuonut oman panoksensa HIV:n levittämiseksi, lisännyt vankeusrangaistuksia vähäisistä rikkomuksista ja osaltaan oikeuttanut äärimmäisen rankaisevan kansallisen politiikan harjoittamista”, raportissa todetaan.

Toisaalta positiivista oli huumerikollisten asioiden nopea käsittely erikoistuomioistuimissa. Samoin raportissa todettiin neulojenjakamisohjelmien auttavan laajempaa yhteisöä vähentämällä tartuntatautien leviämistä. Raportissa todettiin Australialla olevan hyvin vähän HIV-positiivisia, vain 1,5 prosenttia. Vain Tyynenmeren saarilla lukema oli pienempi, noin 1,4 prosenttia. Suurin määrä HIV-tartuntoja löytyy Latinalaisesta Amerikasta, noin 28,8 prosenttia.

Lähde:

WA Today





Kannabis ei poltettunakaan vahingoita keuhkoja

11 01 2012

Maltillinen kannabiksen käyttäminen edes poltettuna ei vaikuttaisi vahingoittavan keuhkoja, toteaa yksi laajimpia asiaa selvittäneitä tutkimuksia. Yli 20 vuotta kestänyt tutkimus kumoaa harhaluuloja kannabiksen haittavaikutuksista.

Jointti viikossa tai hiukan useammin ei ilmeisesti vahingoita keuhkoja. Tähän tulokseen päätyi 20 vuotta kestänyt laaja tutkimus, joka tukee todisteita, että kannabis ei tee keuhkoille samanlaista vahinkoa kuin tupakka tekee. Runsaasti polttamalla käyttäville tulokset ovat hiukan usvaisemmat.

Yksi laajimpia ja pisimpään kestäneitä kannabiksen terveysvaikutuksia selvittäneitä tutkimuksia osoittaa, että kahden tai useamman jointin polttaminen päivittäin usean vuoden ajan voi aiheuttaa heikkenemistä keuhkojen toimintaan. Valitettavasti reilun 5000 tutkimukseen osallistuneen nuoren aikuisen joukossa ei ollut riittävästi näin paljon käyttäviä jotta asiasta voitaisiin tehdä tilastollisesti päteviä johtopäätöksiä.

Tutkijat suosittelevat kuitenkin ”malttia ja varovaisuutta kun harkitaan kannabiksen käyttämistä”. Kannabis on laiton huume Yhdysvaltojen liittovaltion lakien mukaan, mutta monet osavaltiot sallivat sen lääkinnällisen käytön. Myös Suomessa kannabis luokitellaan laittomaksi huumausaineeksi, mutta sen lääkekäyttö on mahdollista erikoisluvalla, joita on tällä hetkellä myönnetty 42.

Kalifornian yliopiston tutkijoiden San Franciscosta ja Birminghamissa sijaitsevan Alabaman yliopiston tutkijoiden tekemä tutkimus julkaistiin tiistaina Journal of the American Medical Association -julkaisussa. Tutkimuksen havainnot tukevat aikaisemmin suoritettujen pienempien tutkimusten tuloksia, joiden mukaan palavan kannabiksen savu sisältää samoja myrkyllisiä kemikaaleja kuin tupakassa, se ei kuitenkaan lisää samalla tavalla keuhkosairauksien riskiä. Höyrystettynä tai syötynä myrkyllisiä kemikaaleja ei synny lainkaan ja polttamista on vaikea suositella kenellekään.

Ei ole selvää miksi kannabis ei aiheuta samankaltaista riskiä, mutta on mahdollista, että kannabiksen tunnetuin ainesosa tetrahydrokannabinoli, THC, on ratkaiseva tekijä. THC on kannabiksen ainoa tunnettu psykoaktiivinen ainesosa ja se aiheuttaa käyttäjien tunteman ”pilven” muiden ainesosien ollessa antipsykootteja. Se myös auttaa taistelemaan tulehduksia vastaan ja voi torjua kannabiksen polttamisessa syntyneiden kemikaalien haitallisia vaikutuksia, sanoo kannabista tutkinut lääketieteen professori tohtori Donald Tashkin Kalifornian yliopistosta Los Angelesista. Tashkin ei ollut osallisena uudessa tutkimuksessa.

Tutkimuksen toinen kirjoittaja tohtori Stefan Kertesz sanoi, että kannabiksessa on muitakin puolia, jotka voivat auttaa selittämään tuloksia. Toisin kuin tupakan polttajat, kannabiksen käyttäjillä on tapana hengittää syvään sisäänhengittäessään ja tämä voi joidenkin tutkijoiden mielestä vahvistaa keuhkojen kudoksia. Tutkimuksessa käytetyssä yleisessä keuhkojen toimintakokeessa vaaditaan kuitenkin samankaltaista pitkää ja syvää hengittämistä mihin kannabiksen käyttäjät ovat jo tottuneet, joten heidän hyvät tuloksensa voivat osittain heijastaa harjoituksen määrää, sanoi huumeiden väärinkäytön tutkija ja ennaltaehkäisevän lääketieteen asiantuntija Kertesz Alabaman yliopistosta.

Tutkimuksen tekijät analysoivat tutkimukseen osallistuneiden nuorten aikuisten tietoja 20 vuotta kestäneestä liittovaltion rahoittamasta tutkimuksesta, joka alkoi vuonna 1985. Tutkimusaineiston analyysin rahoitti kansallinen huumeiden väärinkäytön instituutti NIDA.

Tutkimukseen otettiin satunnaisotannalla 5115 iältään 18-30 vuotiasta miestä ja naista neljästä kaupungista, jotka olivat Birmingham, Chicago, Kalifornian Oakland ja Minneapolis. Mustia ja valkoisia osallistui suunnilleen saman verran, mutta muita vähemmistöjä ei ollut mukana. Osallistujilta kysyttiin säännöllisesti kannabiksen tai tupakan viime aikaisesta käytöstä ja heille tehtiin tutkimuksen aikana useita keuhkojen toimintaa mittaavia kokeita.

Kaikkiaan noin 37 prosenttia ilmoitti vähintään satunnaisesta kannabiksen käytöstä ja suurin osa ilmoitti myös polttavansa tupakkaa. 17 prosenttia osallistuneista sanoi polttavansa tupakkaa, mutta ei kannabista. Tulokset ovat samankaltaisia kansallisten arvioiden kanssa. Keskimäärin tupakoitsijat polttivat yhdeksän tupakkaa päivässä. Kannabista käytettiin keskimäärin jointti tai kaksi muutaman kerran kuukaudessa, joka kuvastaa Kerteszin mukaan hyvin tyypillistä yhdysvaltalaista käyttäjää.

Tutkimuksen tekijät laskivat tupakan ja kannabiksen vaikutukset erillään, molemmat ihmisillä, jotka käyttivät vain tupakkaa tai kannabista, sekä ihmisillä, jotka käyttivät molempia. He ottivat huomioon myös muita keuhkojen toimintaan vaikuttavia tekijöitä, kuten kaupunkien tutkitut ilmansaasteet. Analyysit osoittivat, että kannabis ei vaikuttanut vahingoittavan keuhkojen toimintaa, mutta tupakka vahingoitti.

Tupakoitsijoiden tulokset heikkenivät tasaisesti tutkimuksen edetessä. Kannabiksen käyttäminen niinkin usein kuin jointti päivittäin seitsemän vuoden ajan, tai jointti viikottain 20 vuoden ajan, ei vaikuttanut heikentävästi tuloksiin. Vain hyvin harvat tutkimukseen osallistuneet polttivat tätä enemmän. Kannabiksen polttajille voi syntyä kurkun ärsytystä ja yskää aivan samalla tapaa kuin tupakoitsijoille, mutta tutkimus ei keskittynyt niihin. Se ei myöskään tutkinut keuhkosyöpää, mutta muissa tutkimuksissa ei ole havaittu mitään merkittävää yhteyttä kannabiksen ja keuhkosyövän välillä. Esimerkiksi Donald Tashkinin laaja tutkimus aiheesta ei havainnut yhteyttä kannabiksen polttamisen ja keuhkösyövän välille vaan päinvastoin tulokset viittasivat suojaaviin ominaisuuksiin.

JAMA – The Journal of the American Medical Association: http://jama.ama-assn.org

NIDA – National Institute on Drug Abuse: http://www.nida.nih.gov

Lähde:

AP





Kannabisaiheisten tiedeuutisten Top10 vuodelta 2011

1 01 2012

NORML:n Stash Blogin pitäjä Russ Belville on koonnut kuluneen vuoden kymmenen vaikuttavinta kannabista koskevaa tiedeuutista.

Sijalla 10: Kannabiksen hiilijalanjälki

Virkavallan pelossa sisätilojen tarjoamassa piilossa kasvatettuun kannabikseen uppoaa yllättävän paljon energiaa – ja samoin siitä lähtee yllättävän paljon päästöjä.

FT Evan Millsin, arvostetun ja pitkäaikaisen energia-analyytikon, ohjaama ja julkaisema, yhdessä Lawrence Berkeley National Laboratoryn tutkijahenkilökunnan kanssa toteutetun tutkimuksen raportissa on päätelty amerikkalaisten kuluttavan hämmästyttävät 1% koko maan sähkönkulutuksesta, seitsemän voimalan tuoton verran, kannabiksen kasvattamiseen.

Lääkekannabiksen kasvattaessa suosiotaan ja kannabisapteekkien loistaessa poissaolollaan monet ihmiset ovat opetelleet kasvattamaan kannabista itselleen sisätiloissa. Kasvattajat käyttävät 20 terawattituntia vuodessa saadakseen kirkkaat lamput loistamaan jopa usein 24 tuntia vuorokaudessa, sekä ilmanvaihdon 60 kertaa tehokkaammaksi kuin normaalissa kodissa. Jopa vaatimattomankin kokoisen sisäpuutarhan energiankulutus voi olla sama kuin kokonaisen datakeskuksen.  Koska sisätiloissa tapahtuva viljely on lisäksi piilotettava viranomaisilta ja muilta, nouseekin sisäpuutarhureiden energialasku 5 miljardiin dollariin vuodessa. Amerikkalaisen kannabiksen tuottamiseen kulutettu energiamäärä vastaa kahden miljoonan ylimääräisen amerikkalaiskodin energiankulutusta. Valitettavasti se myös tuottaa kasvihuonekaasupäästöjä saman verran kuin noin kolme miljoonaa autoa.

Sijalla 9: Kannabiksen käyttäjät keskivertoa laihempia ja fiksumpia

Olemme kaikki saaneet kärsiä vitsailua siitä, miten kannabiksen käyttäjät olisivat lihavia ja tyhmiä sohvaperunoita. Vuonna 2011 oli ilo kuulla miten kaksi kansainvälistä tutkimusta totesivat päinvastoin meidän olevan usein laihempia kuin ei-käyttävät vastineemme…

”Huomasimme että kannabiksen käyttäjät eivät todennäköisesti olleet niin ylipainoisia kuin ei-käyttäjät”, tutkijat kertoivat. ”Olimme niin yllättyneitä, että luulimme tehneemme jossain kohtaa virheen. Tai että otoksemme ei ollut tarpeeksi edustava.  Joten käännyimme toisen, täysin itsenäisen otoksen puoleen ja löysimme taas täsmälleen saman yhteyden”.

…ja fiksumpiakin vielä!

Uusi brittiläinen tutkimus toteaa miesten, joilla oli lapsena korkea älykkyysosamäärä, käyttävän laittomia päihteitä todennäköisemmin kuin heidän alemman älykkyysosamäärän vastineensa. Tytöt, joilla oli korkea älykkyysosamäärä, käyttivät aikuisena huumeita kolme kertaa todennäköisemmin. Korkea älykkyysosamäärä määriteltiin tuloksena, joka asettuu välille 107-158. Keskiverto on noin 100. Tutkimus julkaistiin Journal of Epidemiology and Community Healthissa.

Mikään tästä ei kuitenkaan tarkoita että kannabiksen käyttäminen mahdollisesti kasvattaisi tai pienentäisi älykkyysosamäärää. Sen sijaan se tarkoittaa, että jotkut suositut stereotypiat meistä ovat perusteettomia.

Sijalla 8: Kaksi kolmannesta seuratuista potilaista korvasi reseptilääkkeet lääkekannabiksella

Monet lääkekannabisaktivistit kertovat anekdootteja potilaista, joiden opiaattipohjaisia kipulääkkeitä on vähennetty tai poistettu korvaamalla niitä kannabiksella. Kuluneena vuonna Berkeley Patients Group selvitti asiaa kyselyllä potilailtaan ja sai selville että kaksi kolmesta oli toiminut juuri niin.

Nimettömässä kyselyssä 66% Berkeley (California) Patients Groupin lääkekannabiskeskuksen 350 asiakkaasta ilmoitti käyttävänsä marihuanaa reseptilääkkeen korvikkeena. Syyksi he ilmoittivat kannabiksen sopivan paremmin oireiden hallintaan vähemmillä sivuvaikutuksella kuin reseptilääkkeet.

Ne, joilla oli kipuoireita, sanoivat kannabiksella olevan vähemmän väärinkäytön mahdollisuuksia opioideihin verrattuna. Toiset sanoivat marijuanan auttaneen pienentämään muiden lääkkeiden annostusta.

Opioidien addiktiopotentiaalista puheenollen…

Sijalla 7: Oxycontin toimii viisi kertaa tehokkaammin ”porttihuumeena” kannabikseen verrattuna

Kieltolain edustajat ovat käyttäneet käsitettä ”porttihuume” jo vuosia pelotellakseen ihmisiä laillistamisesta. Vaikka  jokainen tehty tutkimus selventääkin käsitettä, sillä on vielä omanlainen kaikunsa suurella osalla äänestäjien korvissa. Täytyi siis selvittää mikä huume on todella se, jolla on suurin korrelaatio kovien huumeiden käytön kanssa, ja se ei todellakaan ollut kannabis!

”Ristiviittasimme NSDUH-numeroita sen perusteella, oliko joku koskaan kokeillut marijuanaa. Huomasimme, että vain 1,5% ihmisistä, jotka ovat käyttäneet kannabista, tuli kuukausittaisia kokaiinin käyttäjiä. Vain alle 1% kannabista kokeilleista tuli ekstaasin, crackin, metamfetamiinin, heroiinin, LSD:n tai PCP:n säännöllisiä käyttäjiä. Samaan aikaan 2,9% ihmisistä jotka ovat joskus kokeilleet jotain laillista kipulääkettä tuli säännöllisiä kokaiininkäyttäjiä. Enemmän kuin 1% laillisia kipulääkkeitä kokeilleista tuli ekstaasin, crackin tai metamfetamiinin säännöllisiä käyttäjiä. Ihmisistä, jotka ovat kokeilleet laillisia kipulääkkeitä, tulee kaksi kertaa todennäköisimmin heroiinin, ja kolme kertaa todennäköisemmin LSD:n säännöllisiä käyttäjiä kuin kannabista kokeilleista ihmisistä”.

Mikäli laillistamisen vastustajat edelleen haluavat sinnikkäästi pitää kiinni ajatuksesta että meidän tulisi tehdä kaikkemme estääksemme jotakuta polttamasta ensimmäistä kannabissavuketta ettei heistä tulisi laittomien huumeiden väärinkäyttäjiä, niin on aika kieltää myös Vicodin, Lortab, Lorcet ja Oxycontin, jotka ovat tehokkaita laillisia opioidipohjaisia kipulääkkeitä. Ensimmäinen Vicodin, Lortab tai Lorcet johtaa lähes kolminkertaiseen riskiin joutua ei-kannabiksella aloittaneeksi laittomien huumeiden käyttäjäksi kuin ensimmäinen jointti, tai se riski joka saavutetaan polttamalla jointti joka kuukausi. Ensimmäinen Oxycontin johtaa viisi kertaa todennäköisemmin huumeiden väärinkäyttöön ensimmäiseen jointtiin verrattuna.

Sijalla 6: Huumetestaus on edelleen epäluotettavaa, epätarkkaa, tarpeetonta, tunkeilevaa sekä haitallista

Teetämme kansalaisille huumausainetestin kun epäilemme heitä rikoksesta, kun he hakevat töitä, kun he menevät kouluun tai kun he ovat osallisina onnettomuudessa. Silti marijuanaa koskeva huumetestaus on niin epäluotettavaa ja epätieteellistä, että se on loukkaus kaikkia vapaita ihmisiä kohtaan.

Ensin ovat huumekoirat, joiden poliisi ja oikeus uskovat olevan sukua erehtymättömille tieteellisille välineidelle sen sijaan, että kyseessä on eläin jolla on vaistonomainen tarve miellyttää isäntäänsä.

”Huumeitä ja räjähteitä haistelemalla etsiviin koiriin vaikuttavat niiden käsittelijöiden uskomukset, mahdollisesti aiheuttamalla hiuksenhienoja, tahattomia vihjeitä”, uskovat UC Davisin tutkijat.

Tammikuussa Animal Cognitionissa julkaistussa tutkimuksessa kerrottiin koirakkojen tunnistaneen valheellisesti tuoksun jota ei ollut olemassa yli 200 kertaa, erityisesti silloin kun koiran käsittelijä uskoi tuoksun olevan läsnä.

Seuraavaksi on huumetestaus, joka voi osoittaa virheellistä tulosta peräti joka kymmenennessä testissä.

Indianan osavaltion laboratoriosta on ilmoitettu virheellisia huumeusainetestituloksia. Raportissa ilmoitettiin 200 tuloksen 2000 viranomaisille ilmoitetusta tuloksesta olleen virheellisiä positiivisia tuloksia. Tämä sisältää noin 50 tulosta, jotka olivat raportin mukaan tietoisesti manipuloitu laboratorion työntekijöiden toimesta.

Yksi peruste työntekijöiden testaamiselle on työpaikan turvallisuus. Silti osavaltioissa joissa lääkekannabiksen käyttö on sallittua ja jopa tuhannet ihmiset käyttävät kannabista sallitusti, on nähty vain työhön liittyvien tapaturmien vähenemistä.

Ennen kuin lääkekannabisohjelma alkoi Oregonissa työpaikalla tapahtuneita loukkaantumisia ja sairastumisia jotka johtivat menetettyyn työpäivään, oli 3,4 jokaista 100 kokopäiväistä työntekijää kohti, vuonna 2009 luku oli 2,3 jokaista 100 työntekijää kohti, eli on tapahtunut 32% vähennys. Tapaturmat ja sairaudet ovat vähentyneet 40%, 3,5:stä 2,1:een sataa työntekijää kohti. Kuolemantapaukset ovat vähentyneet 3,3:sta 1,9:ään sataa työntekijää kohti, eli noin 42%

Nämä vähentymiset ovat tapahtuneet sillä välillä kun lääkekannabispotilasrekisteri kasvoi keskimäärin 50% per vuosi.

Toisenlainen törkeä tapa väärinkäyttää huumausainetestejä on tehdä testauksesta perusvaatimus kansalaisen hakiessa toimeentulotukea. Kyseisenlainen laki Floridassa on pistetty jäihin siksi aikaa kun sen perustuslainmukaisuus selvitetään, mutta voimassaollessaan se maksoi Floridalle enemmän kuin sen avulla onnistuttiin säästämään. Sen avulla myös saatiin selville, että hyvin toimeentulevien tulos on vähemmän todennäköisesti positiivinen verrattuna keskivertokansalaisiin.

Department of Central Floridan (DCF) alueella testattiin 40 hakijaa ja vain kaksi huumetestitulosta oli positiivisia, virkamies kertoi. Yhdestä testituloksesta on tehty valitus.
DCF sanoi että se on antanut hakijoille lähetteet klinikoille joissa huumetestaus maksaa 30-35$. Hakija maksaa testauksen itse, ja mikäli tulos on negatiivinen, osavaltio korvaa testauksen.

Näin ollen, DCF:n alueella 38 hakijalle jotka saivat negatiivisen tuloksen, palautetaan 30$ jokaiselle, ja tämä tulee maksamaan veronmaksajille 1 140$.

Samaan aikaan valtio säästää alle 240 dollaria kuuukaudessa evätessään etuudet näiltä kahdelta hakijalta, joille testi antoi positiivisen tuloksen.

Lopuksi, huumetestauksien tahattomat seuraukset alkoivat tulla entistä ilmeisemmäksi. Kannabiksen ollessa huume, joka on vaikeinta salata testeiltä, ihmiset alkoivat kääntyä niiden huumeiden puoleen, jotka on helpompi piiilottaa.

Katsoessani dataa huomasin kuinka aikavälillä 2005-2011 kannabikselle positiivisten huumausainetestituloksten määrä kaikkien työpaikkahuumetestien osalta (ennen työhönottoa, satunnaistestaus ja onnettomuuden jälkeinen testaus) väheni 20% 2,5% 2,4 miljoonasta testistä 2,0%:iin. Se on noin 12 000 kiinnijäänyttä kannabiksenkäyttäjää vähemmän.

Kuitenkin sillä aikaa oksikodonille positiiviset testitulokset kasvoivat 96% kaikesta virtsasta tehdystä testauksesta, vaikkakin näitä testejä tehdään noin kymmenesosa siitä määrästä, mitä tehdään kannabiksen testaamiseksi. Siitäkin huolimatta, että kannabiksen metaboliitteja voidaan havaita virtsassa viikkoja, oksikodonin aineenvaihduntatuotteet poistuvat elimistöstä kahdessa-kolmessa päivässä. Lisäksi satunnaisia positiivisia oksikodoni-testituloksia (1,20%) saadaan noin kaksi kertaa sekä onnettomuuksien jälkeisiä oksikodonipositiivisia (1,80%) tuloksia noin kolme kertaa todennäköisemmin kuin ennen työhönottoa tehdyissä testauksissa (0,65%), joka vihjaa siihen että työhönoton yhteydessä tehtävät testaukset eivät toimi kovin hyvin oksikodonin käyttäjien työpaikalta pois pitämiseen.

Sijalla 5: Kuluneiden viiden vuoden aikana on pidätetty enemmän amerikkalaisia kannabiksen, kuin muiden huumeiden hallussapidosta, vaikka hieman yli miljoonalla ihmisellä on laillinen lupa käyttää kannabista

Kun joku puhuu ”huumesodasta”, muistuta häntä siitä että loppujenlopuksi kyse on ”sodasta kannabista vastaan”.

FBI:lle raportoituja huumepidätyksiä oli kansallisesti 1 638 846, jossa kannabis oli osallisena 52,1% tapauksista. Viime vuonna 51,6% kaikista huumepidätyksistä oli kannabiksen takia, osoittaen lievää kasvua marijuanan osallisuudessa huumepidätuksissä. Edellisen kerran marijuana oli enemmistöedustajana ”huumesodassa” vuonna 1985, kun 55,6% kaikista huumepidätyksistä oli kannabiksen takia.

Kannattaa pitää mielessä että näiden vuosittaisten marijuanapidätysten määrä on edelleen nousussa, siitä huolimatta että olemme vähentäneet pidättämiseen oikeutettujen kannabiksenkäyttäjien määrää antamalla lupia lääkekannabiksen käyttöön käyttäjille, jotka käyttävät sitä eniten.

 Noin 1 – 1,5 miljoonaa ihmistä on laillisesti oikeutettu omassa osavaltiossaan käyttämään lääkekannabista, NORML:in osavaltioiden lääkekannabisrekisterien ja potilasarvioiden pohjalta keräämän datan mukaan. Mikäli arvioidaan yhden käyttäjän käyttävän noin 1 – 1,5 grammaa kannabista päivittäin, ja hinnan olevan noin 320$ unssilta, nämä lailliset kannabiksenkäyttäjät muodostavat 2,3 – 6,2 miljoonan dollarin markkinat vuosittain.

Sijalla 4: Huumetsaari väittää lääkekannabiksen lisäävän nuorten ihmisten kannabiksen käyttöä, huolimatta siitä että teinien kannabiksen käyttö on vähenemässä

Huumetsaari Gil Kerlikowsken suosikkihokema on ollut, miten kutsumalla marijuanaa ”lääkkeeksi” me johdatamme nuoret ajattelemaan sitä vähemmän vaaralliseksi, ja näin ollen sen käyttäjien määrä lisääntyisi.

Tutkimukset ovat osoittaneet mahdollisia yhteyksia osavaltion poltetun lääkekannabiksen sallivilla laeilla ja marijuanan käyttömäärän kasvulla”, kertoo Gil Kerlikowske, National Drug Control Policyn johtaja. ”Ottaen huomioon mitä tiedämme laittomien huumeiden käytön aiheuttamista haitoista, vetoan jokaiseen perheeseen – erityisesti niihin perheisiin, jotka asuvat osavaltioissa joissa on käynnissä poliittisia kampanjoita huumeiden käytön sallimisen puolesta – jotta he tuplaisivat vaivannäkönsä turvatakseen nuorison vakavalta harmilta opettamalla heitä laittomien huumeiden käytön oikeista terveys- ja turvallisuusriskeistä”.

Lääkekannabis on kuitenkin ollut länsirannikolla jo yli 12 vuotta. Vuosien 2003 ja 2009 välillä, sillä aikaa kun yhä useampi osavaltio on hyväksynyt lääkekannabiksen käytön, teinien kuukausittaiset käyttömäärät ovat olleet kansallisesti laskussa.

Itse asiassa yhdessätoista osavaltiosta kolmestatoista  joissa lääkekannabis on ollut sallittua vuodesta 2009, nähtiin  teinien kannabiksen käytössä vähentymistä, ja viidessä osavaltiossa joissa lääkekannabis on ollut sallittua vuodesta 2003 on teinien käytön väheneminen ollut vielä rajumpaa.

Vuodesta 2003 vuoteen 2009 asti Kaliforniassa on teinien kuukausittainen kannabiksenkäyttö ollut vain 0,26%. Coloradossa teinien käyttö on ollut 3,77% samassa ajanjaksossa. Kuitenkin Wyomingissa, osavaltiossa jossa ei lääkekannabis ole sallittua, nähtiin roima kasvu teinien käytössä jopa 5,18%. Vielä pidemmälle katsottuna, vuosiin 1996 ja 1998, kun länsirannikko salli lääkekannabiksen käytön, teinien kannabiksen käyttö oli yleisempää ja on vain vähentynyt ajan saatossa.

Sijalla 3: Amerikkalaiset haluavat oikeasti kysyä presidentiltä kannabiksen laillistamisesta, koska puolet heistä kannattaa sitä

Viime vuoden loppupuolella arvostettu Gallup kysyi amerikkalaisilta mitä mieltä he ovat kannabiksen laillistamisesta.

Tuloksena oli 50% valtakunnallinen tuki laillistamisen puolesta, ja ensimmäinen kerta vuosittain suoritetun kyselyn aikana, kun enemmistö oli laillistamisen puolella. Vain 46% mielestä marijuanan pitäisi pysyä laittomana, ja 4% jätti vastauksen avoimeksi.

Tuki laillistamisen puolesta on suurin länsivaltioissa (55%) ja enemmistö tukee laillistamista maan länsi- (54%) sekä itäosissa (51%). Vain äänestäjät maan eteläosassa vastustivat edelleen laillistamista (44%). Miehet ovat edelleen naisia innokkaampia laillistamaan ( 55% vs. 46%).

Nuoriso tuki laillistamista innokkaasti (62%), samoin demokraatit (57%) ja liberaalit (69%). Ajatus kannabiksen laillistamisesta on myös ottanut tuulta alleen sellaisissa väestöryhmissä, jotka ovat perinteisesti olleet laillistamista vastaan. Verrattuna Gallupin viimevuonna teettämään kyselyyn, etelässä laillistamista tukevien joukko kasvoi 4%, keskilännessä 12% ja 6% 50-64 vuotiaiden keskuudessa, mutta laski 1% 65+ ikäryhmässä. Kannatus kasvoi 6% republikaanien keskuudessa, ja 4% konservatiivien keskuudessa. Marijuanan laillistamisesta on tulossa hyväksyttävä ajatus kaikenlaisten ryhmien keskuudessa.

Presidentti Barack Obama, joka etsii ihmisiltä panosta poliittisiin kysymyksiin, oli järkyttynyt löytäessään…

Whitehouse.gov-sivuston We the People -vetoomusosiosta listan ensimmäiseltä paikalta NORML:in ”Marijuanaa tulisi säännöstella kuten alkoholia” -vetoomuksen, joka on kerännyt yli 42 000 allekirjoitusta. Tarvittiin 5 000 allekirjoitusta 30 päivän aikana jotta siihen vastataan virallisesti: vaadittu määrä täyttyi kolmessa tunnissa.

Kysyessään kansalaisilta videoita poliittisista aiheista, Obamaa kohtasi seuraava järkytys:

Listan ensimmäisenä komeili Law Enforcement Against Prohibitionin 13 842 ääntä (yli 1% kaikista äänistä) kerännyt kysymys:

”Poliisiviranomaisena olen nähnyt miten sota huumeita vastaan on maksanut biljoona dollaria ja tuhansia ihmishenkiä, mutta ei millään tavalla vähennä huumeiden käyttöä. Pitäisikö meidän keskustella marijuanan ja muiden huumeiden laillistamisesta, jotta saataisiin poistettua väkivaltaista rikollisuutta kaduilta? ”

Kaikista 193 060 ihmisestä jotka äänestivät, yli 7% äänesti LEAP:in kysymystä. Se on noin yksi neljästätoista ihmisesta, jotka osallistuivat.

Sijalla 2: Kansallisen syöpäinstituutin draamailut kannabiksen kasvaimia pienentävien vaikutusten takia

Korkean profiilin kiista tieteellisestä luotettavuudesta nähtiin kansallisen syöpäinstituutin kotisivuilla cancer.gov. Kaikki alkoi kun sivuston kannabis- ja kannabinoidiosioon tehtiin yllättävä päivitys:

”Lääkekannabiksen potentiaaliset vaikutukset syöpää sairastaviin ihmisiin sisältävät antiemeettisiä vaikutuksia, ruokahalun stimulaatiota, kivunlievitysta ja helpotusta unen saantiin ja laatuun. Integroivan onkologian harjoittamiseen voi terveydenhuollon tarjoaja suositella lääkekannabista, ei vain oireiden hallintaan, vaan myös sen mahdollisten suorien antitumoraalisten (kasvaimia pienentävien) vaikutusten takia.

Kannabinoidit voivat aiheuttaa antitumoraalisia vaikutuksia eri keinoin, kuten aiheuttamalla solukuolemaa, estämällä solujen kasvua sekä estämällä kasvaimen angiogeneesiä (verisuonten uudismuodostus) sekä etäpesäkkeiden syntyä. Kannabinoidit näyttävät tappavan syöpäsoluja, mutta eivät vaikuta niiden muuntumattomiin kollegoihinsa, ja saattavat jopa suojella näitä solukuolemalta. Nämä yhdisteet ovat aiheuttaneet apoptoosia (ohjelmoitua solukuolemaa) glioomasoluilla, sekä regressiota hiirien ja rottien glioomakasvaimissa ”.

Sitten näytti siltä, että joku painosti instituuttia päivittämään sivustonsa vastaamaan paremmin hallituksen kieltolakilinjaa. Edellä mainittu poistettiin ja korvattiin seuraavalla:

”Mahdollisiin kannabiksen lääkkeellisiin hyötyihin syöpää sairastavilla kuuluu antiemeettiset vaikutukset, ruokahalun stimulaatiot, kivunlievitys ja unen laadun parantuminen. Vaikka käytännön mallit puuttuvat, näyttää siltä että potilaista välittävät lääkärit määräävät kannabista oireiden helpotukseen ”.

Tämän jälkeen instituutti päivitti sivuston ”kliiniset tutkimukset” osion alleviivatakseen taas antitumoraalisia vaikutuksia:

”Eräässä hiirillä ja rotilla tehdyssä tutkimuksessa saatiin viitteitä kannabinoidien suojaavasta vaikutuksesta kehittyviä kasvaimia vastaan. Hyvänlaatuisten kasvaimien (polyypit ja adenoomat) rotilla havaittiin vähenevän tietyissä elimissä (rintarauhanen, kohtu, aivolisäke, kives ja haima). Kannabinoidit voivat aiheuttaa antitumoraalisia vaikutuksia eri keinoin, kuten induktoimalla solukuoleman, estämällä solujen kasvua ja estämällä verisuonten sekä etäpesäkkeiden syntymistä. Kannabinoidit näyttävät tappavan syöpäsoluja, mutteivät vaikuta niiden muuntumattomiin kollegoihinsa ja saattavat jopa suojella näitä solukuolemalta”.

Sijalla 1: Coloradon 5 ng/ml rattijuopumusrajaehdotus kuihtuu kasaan uuden tutkimuksen tukiessa korkeampaa rajaa säännöllisille käyttäjille

Huumetesteihin puututtiin sijalla kuusi, mutta ykköspaikan vie havainnollistava esimerkki siitä, miten tiede ja tieteelliset menetelmät voivat konkreettisesti muuttaa kieltolakia.

Coloradossa oli ehdotettu rattijuopumusrajaksi 5 nanogrammaa THC:ta millilitrassa verta. Eli siis, mikäli saat testissä tulokseksi yli 5 ng/ml, olet automaattisesti syyllinen rattijuopumukseen, välittämättä siitä, oletko ollut varsinaisesti päihtynyt vai et.

Luonnollisesti monet lääkekäyttäjät valittivat Coloradon viranomaisille, etteivät he pysty lääkekäyttönsä takia ikinä läpäisemään tuota rajaa. Lisäksi useimmat heistä ovat kehittäneet sietokykyä kannabiksen päihdyttäville vaikutuksille jonka ansiosta he pystyvät ajamaan autoa ongelmitta, samalla tavalla kuin lääkepaketeissa oleva varoitus ”ennenkuin tiedät kuinka lääke X sinuun vaikuttaa, älä aja autoa” sanoo.

Denverin WestWordin ”kannabiskriitikko” William Breathes, päätti kokeilla  ja pidättäytyi kannabiksen käytöstä valvotuissa olosuhteissa. Kuudentoista tunnin ja yöunilta heräämisen jälkeen, oletettavasti puhtaana ja raittiina, Breathesin tulokseksi tuli 13 ng/mL. Tämän empiirisen raportin tulos oli hetkessä jokaisessa Denverin mediassa, ja se myös tuki uusimpia tieteellisiä tutkimustuloksia:

” Veren 2-3 ng/ml THC-pitoisuus lähiaikaisen kannabiksen käytön (polttaminen viimeisen kuuden tunnin sisällä)  indikaattorina, kuten Huestis et al on suositellut, on ilmeisen pätevä vain satunnaisille käyttäjille. Päivittäiskäyttäjillä voidaan tavata suurehkojakin konsentraatioita verestä vaikka edellisestä käyttökerrasta olisi enemmän kuin 24 tuntia.  Näinollen, pitkään jatkuneen käytön seurauksena vereen kertyneitä konsentraatioita aikaisemmilta käyttökerroilta voi olla vaikea erottaa satunnaiskäyttäjän akuutista päihtymyksestä”.

Kannabisuutiset haluaisi nostaa esille vielä yhden uutisen, ja toivottaa tätä myöten lukijoille onnellista uutta vuotta 2012!

Jokerisijalla: Kuinka hamppu pääsi pilveen – kannabiksen genomi kartoitettu

Kanadalainen tutkimusryhmä on onnistunut jakamaan Cannabis sativan geenit sekvensseihin ja päässyt tarkastelemaan tämän monikäyttöisen kasvin sisintä. Näin paljastuivat ne muutokset, joiden seurauksena syntyivät kasvin lääkitsevät sekä päihdyttävät ominaisuudet.  Tutkimuksessa vertailtiin toisiinsa lääkekäyttöön jalostettua Purple Kush-kantaa sekä Suomessa siementuotantoon jalostettua Finolaa. Kasvissa tapahtuneet geneettiset muutokset ovat todennäköisesti tuhansien vuosien ihmisen kanssa vietetyn yhteiselon seurauksena tapahtuneen jalostuksen tulosta. Löydön avulla toivotaan saavutettavan lisätietoa koskien kasvin erilaisia hyötykäyttömahdollisuuksia, sekä eri tarkoituksiin sopivien lajikkeiden jalostusta.

Lähteet:

Russ Belville / The NORML Stash Blog

Kannabisuutiset – Kuinka hamppu pääsi pilveen: kannabiksen genomi kartoitettu