Boulderin piirikunnan hyväntekijät tarjoavat kuuttatoista eri kannabislajiketta, hintojen vaihdellessa 375:sta 420:een dollariin unssilta (1 oz = 28,35 g). Lajikkeina mm. Skinny Pineapple sekä Early Pearl Maui. Heillä on myös tarjolla kannabiskapseleita sekä kannabisvoista tehtyjä riisimakupaloja.
Yksi liikkeen omistajista, Jill Leigh, rohkaisee asiakkaita kokeilemaan siirappista tinktuuraa, toki omaa käsialaa. ”Pisara kielen alla ei toimi yhtä hyvin kuin sama määrä poltettuna, mutta kivunlievitykseen nähden teho on sama”, hän kertoo.
Leighin myymä kauppatavara on laillista sekä verotettua, Coloradon äänestäjien hyväksymää lääkekannabista. Hänen omistamansa myymälä, sekä miltei 60 muuta vastaavaa, tarjoavat vastinetta alati lisääntyville asiakkaille. Järjestelyä kritisoivat jaksavat muistuttaa, että väärinkäytön riski on olemassa osoittaen kasvavaa nuorten asiakkaiden määrää. Viimeisin osavaltion yritys tunkea lisää säädöksiä alalle epäonnistui.
Yli 9000 lääkekannabiksen rekisteröityä käyttäjää käyttää kannabista lääkärin suosituksesta. Määrä on noussut kahdella tuhannella viimeisen kuukauden aikana. Potilaiden kokonaismäärän odotetaan nousevan vuoden loppuun mennessä yli 15000:een osavaltion terveysviraston mukaan, joka syyttää nopeaa kasvua potilaiden luottamuksellisuuden takuilla ja liittovaltion suunnitelmilla lopettaa ratsiat lääkekannabista kohtaan. Yhdysvaltain hallitus pitää kuitenkin lääkekannabista edelleen laittomana. Samaan aikaan se kuitenkin pitää hallussaan yhtä tärkeää patenttia lääkekannabiksesta.
Viime joulukuusta lähtien asiakkaiden keski-ikä on laskenut 42:sta 24:ään, herättäen keskustelua väärinkäytöstä.
Viikko sitten osavaltion terveyselin kumosi ehdotuksen, jolla olisi rajoitettu asiakkaiden määrä viiteen per myymälä. Myymälöiden haltijat totesivat, että kyseinen ehdotus olisi tiennyt monien ajautumista konkurssiin. Muut taasen olivat toista mieltä, mukaan lukien Leigh, joka ehdotti, että Coloradon osavaltion pitäisi ohjeistaa myymälöitä paremmin, jotta väärinkäytökset voitaisiin kitkeä. Asioista vastaava ylilääkäri Ned Calonge totesi, että hänellä ei ole asiaan mitään päätäntävaltaa tämänhetkisen lainsäädännön vallitessa.
Jotkut pikkukaupungit ovat lähteneet mukaan ralliin. Breckenridge harkitsee, että kannabismyymälät tulisi pitää kaukana kouluista, ja että niiden aukioloaikoja tarkistettaisiin varkauksien ehkäisemiseksi. Poliisipäällikkö Rick Holman kertoo, että alkuperäiset ideat he saivat Cannabis Therapeuticsilta, Colorado Springissä sijatsevalta kannabismyymälältä. Cannabis Therapeuticsin uskotaan olevan suurin osavaltion kannabismyymälä, asiakkaitakin on jo 1400.
Commerce Cityn lähiö Denverissä koostaa myöskin omia lakejaan. Boulderissa poliisit vetoavat kannabismyymälöihin sen jälkeen, kun varkaat veivät kaksi 20:n gallonan vetoista tynnyriä täynnä kannabista yhdestä myymälästä kesäkuussa.
Leighin odotushuone voisi olla yhtä hyvin hammaslääkärissä, poislukien julkaisut, joita ovat mm. High Times ja eräs Timothy Learyn kirjoittama kirja. Lasipurkeissa on esillä myynnissä olevia lajikkeita. Kaikki kaupankäynti tapahtuu ainoastaan erikseen sovittavalla tapaamisella ja Leighin yritys tilittää myyntiveroja yli 10 000 dollaria kuukaudessa.
Hänen asiakkaansa ovat pääosin keski-ikäisiä MS-tautia sairastavia naisia sekä C-hepatiittia kantavia miehiä. Eräs työntekijöistä sanoi ottavansa edellämainittua tinktuuraa ehkäistääkseen kohtauksia. Yksi asiakkaista on jujutsu-valmentaja, joka käyttää tinktuuraa neljästä leikkauksesta sekä säännöllisistä otteluista syntyneisiin kipuihin.
Leigh kertoo, että hän ja hänen aviomiehensä, joka kärsii pahenevasta nikamavälilevyn rappeumasta, alkoivat myydä miehen kasvattamaa kannabista välttääkseen kahnausta lakipykälien kanssa.
Coloradon lakien mukaan yksittäinen potilas saa pitää hallussaan enimmillään kahta unssia (1 oz = 28,35 g) kannabista. Samoin potilas tai hänen valtuuttama toinen henkilö voi kasvattaa kuutta kasvia kerrallaan, kuitenkin niin, että korkeintaan kolme kukkii yhtä aikaa.
Leigh kuvailee itseään jalkapallo- sekä karateäidiksi, työllistäen seitsemän, tarjoten vakuutuksia ja suunnitelmia 401(k)-etujen lisäämiseksi. 401(k) on Yhdysvalloissa toimiva järjestelmä, joka sallii työntekijän sijoittaa osan tuloistaan tulevaan eläkkeeseensä edullisin ehdoin, mutta vain työnantaja voi tarjota sitä. Leigh pelkää liittovaltion poliisien ratsiaa liikkeeseensä, vaikkakin Obaman hallinto sanoo jättävänsä yksittäiset myymälät rauhaan, kunhan ne ovat linjassa kunkin osavaltion lakien suhteen.
Onnea tuodakseen Leigh ripustaa tiibetiläisiä rukouslippuja toimistoonsa. Hänellä on myös hindujumala Ganeshia kuvaava elefanttipäinen patsas. Hän kertoo molempien tavaroiden jääneen jäljelle viimeisimmästä liittovaltion ratsiasta.
Lähde:
http://www.google.com/hostednews/ap/article/ALeqM5jobhPeYGP1lV_BEq9kYE2cY4vqkAD99N2KMO0