Kuudessa Amerikan osavaltiossa äänestettiin kannabiksesta

7 11 2012

Kuudessa Amerikan osavaltiossa on äänestetty kannabiksen laillisuudesta sekä viihde- että lääkekäytön osalta. Coloradossa, Washingtonissa, Oregonissa, Arkansasissa, Massachusettsissa sekä Montanassa äänestyksen kohteena oli joko lääkekannabiksen tai kannabiksen yleisen käytön salliminen. Coloradossa, Washingtonissa sekä Massachusettsissa äänestystulos oli kannabiksen puolesta, kun Oregonissa, Arkansasissa sekä Montanassa tulos oli sitä vastaan.

Coloradossa  äänestettiin kannabiksen viihdekäytön puolesta, lääkekäytön ollessa jo sallittua. Laillistamisäänestyksen kohteena oli kannabiksen tuotannon, jakelun ja hallussapidon laillistaminen 21-vuotiaille ja sitä vanhemmille. 54 % on äänestänyt laillistamisen puolesta. Liittovaltion lakien mukaan kannabis on silti laitonta, joten prosessista tulee kuvernööri John Hickenlooperin mukaan mutkikas. ”Vaikkemme voisi tehdä siitä suoraan laillista täällä, haluamme ainakin dekriminalisoida sen”, hän sanoi.

Washingtonissa äänestyksen kohteena oli myöskin yleisesti kannabiksen säännöstelty tuotanto, jakelu ja hallussapito 21-vuotiaille ja sitä vanhemmille. Tuotteesta aiotaan ottaa 25 % vero jakelun kolmessa vaiheessa: kannabiksen siirtyessä kasvattajalta prosessoijalle, prosessoijalta jälleenmyyjälle ja jälleenmyyjältä kuluttajalle. Ei ole aivan selvää paljonko verotuloja kokonaisuudessaan kertyisi, mutta arviot ovat yltäneet jopa 500 miljoonaan dollariin. Kun 51 % äänistä oli laskettu, 55 % oli äänestänyt aloitteen puolesta.

Oregonissa aloite 80 olisi sallinut kannabiksen myynnin osavaltion lisenssin alaisissa liikkeissä, kannabiksen kasvattamisen ja käytön aikuisille, sekä poistanut hamppuun liittyviä rajoituksia. Aloite kaatui vain 43 % äänestäessä sen puolesta.

Arkansasissa äänestettiin lääkekannabiksen käytön puolesta. Aloite olisi sallinut tiettyjä lääketieteellisiä tiloja omaavien potilaiden kannabiksen hallussapidon, sekä hankkimisen voittoa tavoittelemattomista lääkekannabisapteekeista, joita olisi perustettu yli 30 läpi osavaltion. Apteekeissa olisi myyty myös käyttövälineitä sekä siemeniä. Mikäli potilas asuu yli viiden mailin päässä apteekista, hänellä olisi ollut lupa kasvattaa omat lääkekannabiksensa. Aloite oli kaatumassa 52 % vastustukseen kun ääniä oli laskettu 44 %. Mikäli aloite olisi mennyt läpi, olisi Arkansasista tullut ensimmäinen etelävaltio jossa lääkekannabis olisi ollut sallittua.

Massachusettsissa äänestettiin lääkekannabisaloitteen puolesta luvuin 63 % kun äänistä oli laskettu 92 %. Lääkäriltä luvan saaneet potilaat voivat ostaa lääkekannabiksensa osavaltion omistamista 35 jakelukeskuksesta ensi vuodesta lähtien. Potilailla on lupa ostaa lääkekannabista itselleen yhdellä kerralla 60 päivän varasto. Kaikki New Englandin osavaltiot New Hampshirea lukuunottamatta ovat nyt jossain muodossa sallineet lääkekannabiksen käytön.

Montanassa äänestettiin lääkekannabislakien kiristämisen puolesta. Vuonna 2004 Montanassa äänestettiin lääkekannabiksen puolesta. Vuonna 2011 ne korvattiin tiukemmilla säännöksillä, ja nyt äänestäjien tehtävänä oli päättää pidetäänkö noita säännöksiä yllä. Potilaat saavat kasvattaa oman lääkekannabiksensa tai valita itselleen sen tarjoajan. Yhdellä tarjoajalla saa olla korkeintaan kolme potilasta, eivätkä tarjoajat saa ottaa vastaan mitään arvokasta vaihdossa palveluun tai tuotteeseen, sekä paikallisviranomaiset saavat säädellä tarjoajien määrää. Lisäksi kroonisen kivun määrittämiseen luodaan standardit ja sellaisten lääkäreiden vastaanottojen toiminnasta, joissa määrätään lääkekannabista yli 25 potilaalle 12 kuukauden periodin aikana, tullaan tekemään selvitys. Äänestystulos oli 57 % tiukkojen säädösten puolesta, kun ääniä oli laskettu 55 %.

 

Lähteet:

CNN

Market Watch

NBC

The Harvard Crimson

Ozaks First

Boston.com

Montana Secretary of State





Kannabinoidit HIV:n etenemisen hidastamisessa

3 11 2012

Olemme hyvin tietoisia kannabinoidireseptorien stimulaation vaikutuksesta kehoon. Rentoutuminen, kivunlievitys ja lisääntynyt ruokahalu tulevat luultavasti ensimmäisinä mieleen. Nämä psykoaktiiviset vaikutukset ovat tulosta tetrahydrokannabinolin (THC) löytämien CB1-reseptorien aktivaatiosta aivosoluissa. Mutta on olemassa myös toinen reseptori, nimeltään CB2, joka sitoo THC:tä ja muita luonnollisia ligandeja kannabinoidireseptorille. CB2-reseptori löytyy immuunisysteemiin liittyvistä soluista ja sillä on suuri määrä tulehdusta ehkäiseviä sekä immuunivastetta heikentäviä aktivaatioon liittyviä vaikutuksia. Yleisimmin immuunivastetta heikentävät vaikutukset eivät ole haluttuja, mutta joskus niistä voi olla hyötyä.

Tohtori Guy Cabralin Virginia Commonwealth Universityssä suorittamassa tutkimuksessa huomattiin CB2-reseptorin stimulaation makrofageilla (syöjäsoluja) hillitsevän terveiden immuunisolujen matkaamista kohti HIV Tat-proteiinia. Tat on tärkeä säätelijäproteiini jota HIV käyttää säätelemään tulehduksia estäviä vastineita aiheuttaakseen tuhoa kehossa. Tat-proteiini näyttää epäilyttävästi ihmiskehon omilta proteiineilta ja voi sitoutua useanlaisiin immuunisolujen reseptoreihin käynnistäen tapahtumasarjoja jotka johtavat terveiden makrofagien matkaamiseen kohti HIV-sairastuneita soluja.

Tammikuussa 2010 Journal of Pharmacology and Experimental Therapeuticsissä julkaistun artikkelin Cannabinoid Inhibition of Macrophage Migration to the Tat Protein of HIV-1 is Linked to the CB2 Cannabinoid Receptor (Kannabinoidien ehkäisevä vaikutus makrofagien vaellukseen HIV-1:n Tat-proteiiniin liittyy CB2-kannabinoidireseptoriin) tekijöinä ovat Erinn D. Raborn ja Guy A. Cabral. Tekijät käyttivät makrofagisolulinjaa migraatiomallinnuksessa demonstroidakseen yksityiskohtaisesti, kuinka CB2-reseptoria stimuloitaessa makrofagit eivät enää vastaa Tat-proteiinille. Kemotaksiset vaikutukset kumoutuivat, eivätkä makrofagit enää kulkeutuneet kohti Tat-proteiinia.

Makrofagit ovat HIV-infektion pääkohteena, ja kerran tartunnan saatuaan solut alkavat tuottaa virusperäistä Tat (trans-activator of transcription) proteiinia sekä GP120-proteiinia, solusytokiini- ja kemokiinituotannon stimuloinnin lisäksi. Tämä aiheuttaa muutoksia isännän immuunisäätelyssä. HIV Tat-proteiinilla on lisäksi rooli monosyyttien vahvana kemoattraktanttina, ja näinollen se tuo oman panostuksensa saastuneiden solujen leviämiseen sen alkaessa houkuttaa terveitä soluja itseään kohti.

Suurimmalla osalla väärinkäytettävistä huumeista (opiaatit, kokaiini, amfetamiinit ja kannabinoidit) on haitallinen, tulehdusherkkyyttä lisäävä vaikutus. Erityisesti kannabinoidit ovat osoittaneet tulehduksia estäviä vaikutuksia, hilliten makrofagien stimulointiin liittyvien kemokiinien ja sytokiinien vaellusta tulehduksiin ja estäen makrofagien toiminnan. Kannabinoidien on myös todettu hillitsevän kemokiinireseptorien ilmentymistä, erityisesti reseptorilla CCR5, joka liittyy HIV:n pääsemiseen solujen sisälle. Näin huomataan CB2-kannabinoidireseptorin mahdolliset HIV:n vastaiset vaikutukset. Mikäli terveiden solujen matkaaminen HIV:n saastuttamiin soluihin estyy, taudin eteneminen hiljenee.

Kannabinoideihin perustuva hoitomuoto olisi nykyisiin HIV:n etenemiseen hidastavasti vaikuttaviin lääkkeisiin verrattuna vähemmän myrkyllistä. Kun otetaan huomioon kaikki muodot, jotka HIV on löytänyt käyttääkseen omaa immuunisysteemiämme itseämme vastaan uhaten selviytymistämme, voisi vastahyökkäykseen ja immuunisysteemin kontrollin palauttamiseen perustuva lähestymistapa olla paljon tehokkaampi kuin kehitteillä olevat lääkkeet jotka kohdistuvat suoraan HIV:hen tai käyttävät sytokiineja aktivoidakseen valmiiksi väsyneen immuunisysteemin.

Lähde:

BitesizeBio





Kannabis: hyvä, paha ja ruma.

2 11 2012

Ihmiskehon tuottamilla kannabiksen kaltaisilla substansseilla on hyvin tunnetun päihdyttävän vaikutuksensa lisäksi sekä terapeuttiset että haitalliset puolensa, ja ihmiskehon kannabinoidijärjestelmä voi olla uudenlaisten syövänhoitostrategioiden kohteena. Näin toteaa Sofia Gustafsson väitöskirjassaan Umeån yliopistosta Ruotsista.

Kannabiksen sekä synteettisten (kannabinoidien) kannabiksenkaltaisten substanssien käyttö on yleistynyt kautta Euroopan. Samaan aikaan kannabispohjaisia lääkkeitä on hyväksytty käytettäviksi tiettyihin lääketieteellisiin tarkoitukseen, sekä vastikään Ruotsissa hyväksyttiin kannabisvalmiste Sativex MS-taudin oireiden helpottamiseksi. Sativexia ollaan hyväksymässä myös Suomessa. Käynnissä olevalla intensiivisellä tutkimisella pyritään selvittämään onko uusista, kehon omiin kannabinoidijärjestelmiin vaikuttavista substansseista hyötyä lääketieteellisissä käyttötarkoituksissa, esimerkiksi kivunlievitykseen tai syöpäkasvainten kasvun hillitsemiseen. Nämä ovat syitä joiden takia Sofia Gustafsson tutki kannabinoidien vaikutuksia sekä hermostojärjestelmään että kasvaimiin.

Kehon omat kannabinoidit, ns. endokannabinoidit, toimivat välittäjinä lukuisissa prosesseissa keskushermostojärjestelmässä ja immuunijärjestelmässä, sekä liittyvät motoriseen liikkumiseen, palkitsemisjärjestelmään, ja oppimis- sekä muistiprosesseihin. Kasvikunnan kannabinoidit ja synteettisesti tuotetut kannabinoidit molemmat vaikuttavat näihin toimintoihin, joiden välittäjänä kannabinoidireseptorit toimivat.

Kannabinoidien on todettu vaikuttavan solujen kohtaloon. Kannabinoidit suojaavat tiettyjä aivosoluja, kun taas tietyntyyppisiä kasvaimia, kuten glioomia (keskushermoston kasvain), ne stimuloivat suorittamaan kontrolloidun soluitsemurhan (apoptoosi). Suurin osa tutkimuksesta on keskittynyt aikuiseen, täysin kehittyneeseen hermostojärjestelmään, kun käytössä on verrattaen vähän tietoa sen vaikutuksista kehittyvään hermostojärjestelmään.

Sofia Gustafssonin tutkimukset näyttävät, että kannabinoidit voivat olla myrkyllisiä syöpäsoluille sekä hermosoluille, mutta kannabinoidit tuottavat myös sytotoksia vaikutuksia ja niillä voi olla haitallisia vaikutuksia hermosolujen erilaistumisessa, ja tämä saattaa vähentää sikiöiden selviytymistä. Nämä löydökset ovat tärkeitä tiedon lisääjiä sekä kannabinoidijärjestelmän potentiaalista uudenlaisten syöpähoitojen kohteena että myös uusien huumeiden, kuten Spicen, kehittyvään hermostojärjestelmään aiheuttamien haittojen kannalta. Lisätietoa Sofia Gustafssonin väitöskirjasta saa Umeån yliopiston sivuilta.

Lähde:

Science Daily





Kannabisuutteesta apua MS-taudin aiheuttamaan lihasjäykkyyteen

1 11 2012

Journal of Neurology Neurosurgery and Psychiatry -lehdessä julkaistuissa kolmannen vaiheen kliinisen tutkimuksen tuloksissa saatiin viitteitä kannabiksen helpottavasta vaikutuksesta MS-taudille tyypilliseen lihasjäykkyyteen.

Jopa 90% MS-potilaista kärsii lihasjäykkyydestä jossain vaiheessa sairauden etenemistä. Seurauksena on liikekyvyn heikkeneminen ja häiriöt päivittäisissä rutiiniaktiviteeteissa ja unen laadussa. Tämänhetkiset hoidot eivät kykene poistamaan oireita kokonaan, puhumattakaan niiden mahdollisesta haitallisuudesta, ja tämän seurauksena monet MS-potilaista ovat kokeilleet vaihtoehtoisia hoitoja, mukaanlukien kannabista.

John Peter Zajicekin johtamaan MUSEC-tutkimukseen (Multiple Sclerosis and Extract of Cannabis) valittiin 22 eri erikoiskeskukselta ympäri Yhdistyneitä Kuningaskuntia aikuisia MS-potilaita joiden sairaus oli stabiilissa vaiheessa, ja heidät määrättiin satunnaisperiaatteella joko kannabisuutelääkitykselle (144) tai placebolääkitykselle (135) 12 viikon ajaksi.

Hoidot annettiin asteittaisesti kasvavilla annostuksilla 2,5 milligrammasta 25 milligrammaan ensimmäisten kahden viikon aikana, jonka jälkeen lääkkeet annettiin ylläpitoannoksina jäljelläolevien kymmenen viikon ajan. Tavoitteena oli 11 pisteen arvostelutaulukkoa käyttäen selvittää helpottiko tai paransiko kannabisuute lihasjäykkyyttä, siihen liittyviä kipuja, lihasspasmeja ja unenlaatua.

Kahden ensimmäisen viikon hoitojakson jälkeen 87% placebolääkityistä oli maksimipäiväannoksella verrattuna alle puoleen (47%) niistä jotka ottivat kannabisuutetta.

12 viikon jälkeen, yksi neljästä kannabisuutelääkityksellä olevista otti maksimipäiväannoksen verrattuna yli kahteen kolmasosaan (69,6%) placebolääkityksen ottajista.

Tutkimusjakson lopulla, helpotusaste lihasjäykkyydestä oli kaksi kertaa korkeampi nillä potilailla jotka olivat kannabisuutelääkityksellä, kuin placebolääkityksellä olijoilla. Lihasjäykkyys lieventyi 30% kannabisuutteen saajista, verrattuna helpotusta koki vain 16% placebolääkityksen saajista.

Ero oli ilmeinen neljän ja kahdeksan hoitoviikon jälkeen, ja ulottui myös kipuun, lihasspasmeihin sekä unenlaatuun; tulokset olivat näkyvillä jokaisella aikarajalla.

Ero oli selkein potilailla jotka eivät käyttäneet antispasmodista lääkitystä, heistä melkein 40% kannabisuutelääkistystä käyttäneistä saivat helpotusta oireisiinsa verrattuna placeboryhmän 16%:iin.

Sivuvaikutusten määrä oli suurempi niiden potilaiden keskuudessa jotka käyttivät kannabisuutetta, ja oli suurimmillaan ensimmäisten kahden viikon aikana hoidon aloittamisesta. Hermostojärjestelmän häiriöt ja suolisto-ongelmat olivat yleisimmin raportoituja sivuvaikutuksia, joskaan mikään sivuvaikutuksista ei ollut vakavaa.

Tutkimuksen tekijät ovat päätelleet heidän kokeidensa tuloksien indikoivan kannabiksen sopivan käytettäväksi hoitona MS-taudille tyypillisiin lihasongelmiin, ja voivan auttaa myös tehokkaasti kivunhelpotukseen, erityisesti voimakkaasta kivusta kärsiville.

Lähde:

Science Daily





Kanadassa hyväksytty kannabistee ja -leivokset lääkkeeksi

16 04 2012

Kanadan läntisimmän osavaltion Brittiläisen Kolumbian korkein oikeus hyväksyi kannabiksen käytön lääkkeenä myös teen tai leivoksien muodossa. Lääkekäyttäjillä on nyt laillinen mahdollisuus käyttää lääkkeitään muutoinkin kuin kuivaamisen jälkeen polttamalla.

Tuomari Robert Johnston totesi, että Kanadan terveysministeriön säädökset ovat perustuslain vastaisia. Tuomarin mukaan lääkekäytön rajoittaminen vain kuivattuun marihuanaan rikkoo yhtä perustuslain oikeuksia ja vapauksia koskevaa kohtaa.

27. huhtikuuta Johnston kuulee perusteluita säädöksiin tulevien muutosten muodosta ja ajankohdasta. Valtio on pyytänyt tuomaria pysäyttämään päätöksensä täytäntöönpanon vuoden ajaksi. ”Muutokset tulevat olemaan kaikkea muuta kuin yksinkertaisia. Tarvitsemme aikaa varmistaaksemme, että kaikki ohjelmassa mukana olevat tuntevat ohjeet ja noudattavat niitä”, sanoi liittovaltion syyttäjä Peter Eccles. ”Olemme tekemisssä lääkinnästä aiheutuneiden rikosoikeudellisten seuraamusten kanssa.”

Tilanne sai alkunsa kun Kanadan kannabiksen ostajien klubin (Cannabis Buyers’ Club of Canada) pääleipuri Owen Smith päätti lähteä testaamaan oikeuksiaan perustuslakiin vedoten. Smithiä, 29, syytettiin 2009 marihuanan laittomasta hallussapidosta ja salakuljetusaikomuksista. Voimakas haju oli saanut kiinteistönomistajan valittamaan poliisille, joka hankki etsintäluvan ja löysi suuria määriä kannabista sisältäviä oliivi- ja viinirypäle siemenöljyjä sekä leivonnaisia. Syytteen saadessaan Smith tuotti syötäviä kannabispohjaisia tuotteita klubin kautta myytäväksi.

Smithin oikeudenkäynti alkoi tammikuussa voir dire -tilanteella eli oikeudenkäynnillä oikeudenkäynnin sisällä. Perustuslain tulkintaan vetoava hakemus haastoi terveysministeriön säädökset, joiden mukaan valtuutetut käyttäjät saavat pitää lääkekannabista hallussaan vain kuivatussa muodossa.

Puolustusasianajaja Kirk Tousaw väitti lakien olevan perustuslain vastaisia ja mielivaltaisia eivätkä ne edistä hallituksen tavoitteita terveyden suojelemiseksi tai kansalaisten turvaamiseksi. Sen sijaan ne pakottavat kriittisesti ja kroonisesti sairaat pääosin polttamaan lääkekannabiksensa, joka on käyttötavoista epäterveellisin savukaasujen mahdollisesti aiheuttaessa haittoja. Erityisesti tämä korostuu hengitystieongelmista ja keuhkosairauksista kärsivillä, joiden tulisi välttää polttamista ja suosia höyrystämistä sekä syömistä ja juomista.

”Edes Kanadan terveysministeriön hallinnon lääkekäyttäjäksi valtuuttama henkilö ei pysty tuottamaan kannabisvoita tehdäkseen keksejä, joita hän voisi syödä ennen nukkumaan rupeamista tai heti herättyään sietääkseen kroonisia kipujaan”, Tousaw kertoi oikeudelle. Voir diren aikana kannabista lääkkeeksi käyttävät potilaat todistivat haluavansa mahdollisuuden juoda kannabisteetä, syödä kannabiskeksejä ja soveltaa kannabista sisältäviä öljyjä. ”Nämä muut lääkkeiden nauttimisen muodot ovat tehokkaampia ja vähemmän haitallisia verrattuna kuivatun marihuanan polttamiseen tai höyrystämiseen”, Tousaw sanoi.

Oikeuden päätöksestä kuultuaan Tousaw oli hyvin kiitollinen. ”Tämä avaa mahdollisuuden luvan saaneille käyttäjille pitää hallussaan ja tuottaa tätä lääkeainetta muussakin kuin kuivatussa muodossa. Luvan saaneet lääkekäyttäjät voivat juoda teetä tai kokata siitä ruokaöljyjen avulla”, hän kuvaili.

Lähde:

The Province





Israelilaistutkimus: Kannabis on tehokas lääke syöpäpotilaille

6 03 2012

Kaksi kolmasosaa lääkekannabisluvan saaneista israelilaisista syöpäpotilaista kokee kannabiksen tuoneen parannusta oireisiinsa, kertoo tammikuussa Israelin syöpälääkäriliiton konferenssissa julkaistu tutkimus. 65 % tutkimuksessa olleista potilaista suosittelisi lääkekannabishoitoa myös muille.

Tel Avivilaisen Sheba Medical Centerin tutkijat yhteistyössä Israelin syöpäyhdistyksen kanssa seurasivat lääkekannabishoidon tehoa yhden vuoden ajan 264:llä syöpäpotilaalla. Tutkimuksen mukaan 61 % vastaajista koki lääkekannabiksen tuovan huomattavaa parannusta elämänlaatuunsa ja 56 % kertoi sen auttavan selviytymään kipujen kanssa. Yleisesti ottaen 67 % oli hoidon kannalla ja 65 % suosittelisi sitä muillekin.

Selvityksessä tuli ilmi, että kannabis on tehokas ja suositeltava hoitokeino tiettyihin syövän oireisiin. Hoitoa tulisi tarjota potilaille syöpäsairauden aikaisemmissa vaiheissa.

Kyselyssä yleisimmät syöpäsairaudet joihin lääkekannabista oli myönnetty olivat keuhkosyöpä (12 %), rintasyöpä (12 %) ja haimasyöpä (10 %).

Tutkimus keskittyi pääsääntöisesti kannabiksen käyttöön useiden syövän tai syöpähoidon oireiden, kuten kivun ja pahoinvoinnin, helpottamiseksi. Se ei arvioinut kannabiksen vaikutusta syöpäkudoksen kasvuun. Eläinkokeissa useiden kannabinoidien, muun muassa THC:n ja CBD:n, on havaittu tuhoavan valikoivasti sairaita soluja ja syöpäkasvustoa.

Tällä hetkellä noin 6000:lla israelilaisella on lupa kannabiksen lääkinnälliseen käyttöön. Valtion ohjelmaan hyväksytyt potilaat saavat kasvattaa kannabista kotonaan tai ostaa sitä jostakin maan 12:sta lisensoidusta lääkekannabispuutarhasta.

Israelin terveysministeriö hyväksyi kannabiksen lääkekäytön virallisesti kesällä 2011. Samalla se suositteli valtion tuottaman ja jakeleman kannabiksen voimakkaampaa tukemista. Ministeriö arvioi, että kun ohjelma on saatu kunnolla käyntiin, kannabiksesta voi olla apua jopa 40 000:lle israelilaiselle.

Lähde:

NORML





Marijuanaa numeroina

29 02 2012

102 miljoonaa – vähintään kerran elämässään kannabista käyttäneiden amerikkalaisten määrä vuonna 2008.

18 miljardia dollaria – marijuanan pimeiden markkinoiden arvioitu arvo Yhdysvalloissa.

1,4 miljardia dollaria – arvioitu vuosittainen tuotto jonka Kalifornia saisi mikäli se säätelisi ja verottaisi kannabiksen jakelua.

1970 – vuosi jolloin marijuanasta tuli luokan I huume liittovaltion lain alaisuudessa ja sen kasvattamisesta tuli vakava rikos.

46% amerikkalaisista kannatti marijuanan laillistamista lokakuussa 2010.

50% vastusti.

73% amerikkalaisista puolusti lääkekannabiksen laillistamista omissa osavaltioissaan.

23% vastusti.

15 + Columbian liittopiiri – marijuanan lääkekäytön sallivien osavaltioiden määrä.

1,7 miljardia dollaria – lääkekannabiksen kansallisten markkinoiden arvo.

8,9 miljardia dollaria – arvioitu lääkekannabismarkkinoiden arvo viiden vuoden päästä.

92% – Kalifornian ja Coloradon osuus lääkekannabisteollisuudesta.

24,8 miljoonaa – potentiaalisten lääkekannabikseen oikeutettujen potilaiden määrä niissä osavaltioissa joissa lääkekannabis on laillista.

730 000 – lääkekäyttöön kannabista käyttävien potilaiden määrä edellämainituissa osavaltioissa.

858 408 ihmistä pidätettiin kannabislakien rikkomisesta vuonna 2009.

2/3 ihmisistä, jotka ovat joutuneet vankilaan huumerikoksista ovat latinalaisamerikkalaisia tai ihonväriltään mustia, vaikka nämä ihmisryhmät käyttävät ja myyvät huumeita samassa määrin kuin valkoihoiset.

200 000+ – oikeutensa liittovaltion opintotukiin huumausainerikostuomion takia menettäneiden opiskelijoiden määrä.

Lähde:

The Rolling Stone





Harvardin yliopiston professori: ”Kannabis on täällä jäädäkseen”

16 02 2012

Ainoa keino jolla yhteiskuntamme voi hyödyntää kannabiksen täyden potentiaalin, mukaanlukien kaikki lääketieteelliset mahdollisuudet, on vapauttaa se reseptilääkkeitä kontrolloivasta säätelystä ja psykoaktiivisia aineita kontrolloivista rikoslaeista, kirjoittaa Harvard Medical Schoolin professori Lester Grinspoon.

Vuonna 1967, huolestuttuani vaarallisen kannabishuumeen käytön lisääntymisestä, aloin tutkia tieteellistä ja lääketieteellistä aiheeseen liittyvää kirjallisuutta tarkoituksenani saada aikaan objektiivinen yhteenveto aineen kieltämisen pohjana olevista asiatiedoista. Suureksi yllätyksekseni en löytänyt luotettavia tieteellisiä perusteita jotka olisivat oikeuttaneet kannabiksen kieltolain. Väite, jonka mukaan kyseessä on erittäin myrkyllinen aine, perustuu vanhoihin ja uusiin myytteihin. Itse asiassa eräs kannabiksen erityislaatuisista ominaisuuksista on juuri sen huomattavan alhainen myrkyllisyys. Verrattuna vapaasti saatavilla ja käytettävissä olevaan aspiriiniin kannabis on paljon turvallisempaa – pelkästään Yhdysvalloissa kuolee aspiriiniin vuosittain yli 1000 henkilöä, kun taas kannabikseen ei ole koskaan kuollut kukaan missään päin maailmaa.

Itse asiassa, kun kannabis viimein ottaa uudelleen paikkansa USA:n lääkeaineluettelossa – paikka jonka se menetti vuonna 1937 Marijuana Tax Actin astuttua voimaan – sitä tullaan pitämään yhtenä tuon hakemiston turvallisimmista aineista. Tämän lisäksi sitä tullaan lopulta ylistämään ”ihmelääkkeenä” aivan kuten penisilliiniä 1940-luvulla. Penisilliini saavutti tuon maineen koska se oli huomattavan ei-myrkyllistä, tarpeeksi suurissa määrin tuotettuna melko edullista ja se oli tehokas monien tartuntatautien hoidossa. Aivan samoin myös kannabis on poikkeuksellisen turvallista ja kieltolain tuoman hinnannousun loppuessa huomattavasti halvempaa kuin konventionaaliset lääkeaineet joita se korvaa ja sen jo nyt vaikuttava hoidollinen monipuolisuus vain jatkaa laajenemistaan.

Kun huomioi nämä ominaisuudet, ei liene yllättävää että kannabiksen lääkinnällinen käyttö kasvaa eksponentiaalisesti ja että jotkut osavaltiot ovat luoneet lainsäädännön joka sallii erilaisista sairauksista kärsivien käyttää ainetta laillisesti lääkärin suosituksesta. Valitettavasti, koska jokainen osavaltio vaatii itselleen oikeuden määrittää mihin oireisiin ja oireistoihin kannabista voidaan käyttää hoitona, monien potilaiden joilla on oikeutetut väitteet tämän kasvin hyödyllisyydestä hoitokeinona, täytyy jatkaa sen käyttöä laittomasti ja siten kärsiä laittomuuden aiheuttamasta lisästressistä ja ahdistuksesta.

Kalifornia ja Colorado ovat osavaltiot joissa on eniten potilaita joille olisi lääketieteellisesti hyödyllistä olla oikeutettuja lailliseen kannabikseen. New Jersey on kaikkein rajoittavin osavaltio, jossa vain pieni osa niistä potilaista jotka pitäisivät kannabista yhtä hyvänä tai parempana hoitokeinona kuin myrkyllisempiä tavanomaisia lääkkeitä jotka se korvaisi, ovat oikeutettuja sen lailliseen käyttöön. New Jerseyn lainsäätäjät saattavat olla peloissaan Kalifornian ja Coloradon lääkekannabisjakelun tilasta, jota jotkut pitävät kaoottisena. Nämä pelot johtuvat vapaammista lääkekäytön säännöksistä näissä osavaltioissa, mikä on johtanut siihen että ainetta on helpommin saatavilla henkilöille jotka käyttävät sitä muihin tarkoituksiin kuin tiukan lääkkeellisesti. Jos tämä on asianlaita, se vahvistaa näkemykseni, että on mahdotonta hyödyntää tämän kasvin täydet hoidolliset potentiaalit, puhumattakaan muista sen hyödyllisistä käyttötarkoituksista, nykyisen turmiollisen kieltolain viitekehyksessä.

Kannabis on täällä jäädäkseen. Ei ole enää pienintäkään epäilystä että kyseessä olisi vain eräs ohimenevä huumevillitys. Aivan kuten alkoholi, kannabis on nyt osa kulttuuriamme, kulttuuria, joka yrittää löytää sopivan sosiaalisen, lainopillisen ja lääketieteellisen suhtautumisen siihen. Meidän on viimein tajuttava, nyt kun yli 21 miljoonaa kannabiksen käyttäjää on pidätetty 1960-luvulta lähtien, useimmat heistä nuoria ja 90 prosenttia tapauksista pelkkiä hallussapitoja, että ”sodankäynti” kannabista vastaan ei toimi yhtään sen paremmin kuin alkoholia vastaan kieltolain aikaan.

Monet ihmiset ilmaisevat kärsimättömyyttään liittohallinnon tinkimättömään itsepäisyyteen sen pitäessä kiinni kannastaan, että ”kannabis ei ole lääke”. Yhdysvaltojen 50:stä osavaltiosta 13 on jo dekriminalisoinut kannabiksen, ja alkaen Kaliforniasta vuonna 1996 15 muuta osavaltiota sekä Washington D.C. on sallinut potilaille laillisen lääkekannabiksen. Eräissä muissa osavaltioissa on vireillä samankaltaisia lakialoitteita. Nämä osavaltiot kehittävät suurisuuntaista sosiaalista koetta siitä, kuinka parhaiten käsitellä ”kannabis lääkkeenä” -ilmiötä, samalla lähettäen voimakkaan viestin liittohallinnon suuntaan. Kunkin osavaltion toimet ovat murtaneet osaltaan kannabinofobiana tunnettua hyvin yleistä harhakuvitelmaa.

Moraalinen yksimielisyys kannabiksen pahuudesta on muuttumassa epävarmemmaksi ja pintapuolisemmaksi, kenties siksi että niin useat ihmiset ovat kokeneet omakohtaisesti, että kyseessä on suhteellisen vähähaittainen ja erittäin hyödyllinen kasvi. Auktoriteetit teeskentelevät, että kannabiskaupan eliminoiminen on kuin orjakaupan tai merirosvouksen hävittämistä tai isorokon ja malarian poispyyhkimistä. Virallinen totuus on, että kaikki mahdollinen on tehtävä jotta kukaan ei koskaan käyttäisi kannabista – edes lääkkeenä. Mutta on olemassa myös maanläheisempi suhtautuminen kannabiksen käyttöön, joka on huomattavasti sallivampi.

Kannabiksenkäyttäjät eivät ainoastaan ole tottelemattomia huumelakien suhteen, he myös tuntevat perustavanlaatuista epäkunnioitusta niitä kohtaan. He eivät peittele katkeraa mielipahaa laeista jotka esittävät heidät rikollisina. He uskovat että lukemattomat ihmiset ovat joutuneet hallintonsa pettämiksi, ja epäilevät, että nämä ”auktoriteetit” eivät ymmärrä juuri mitään kannabiksen niin hyvistä kuin huonoistakaan puolista. Nämä ristiriitaisten tuntojen virtaukset ja vastustus kansalaisten asenteissa kannabislakeja kohtaan ovat luomassa mahdollisuutta muutokselle, eritoten koska kieltolain rahalliset kustannukset ovat niin huikeita ja jatkavat alati kasvuaan.

On myös selvää, että tosiseikat inhimillisistä tarpeista ovat yhteensovittamattomia rikoslailla pakotetun rajanvedon kanssa kannabiksen lääkinnällisen ja muunlaisen käytön välillä. Kannabis ei yksinkertaisesti mukaudu menneen vuosisadan instituutioiden vakiinnuttamiin käsitteellisiin rajoituksiin. Kyseessä on todellinen sui generis -substanssi – onko olemassa toista myrkytöntä ainetta, joka kykenee kohottamaan monia nautintoja, jolla on laaja ja yhä kasvava määrä lääketieteellisiä käyttökohteita ja joka lisäksi edistää joidenkin yksilöllisten kykyjen esiintuomista?

Ainoa käyttökelpoinen tapa tuoda tarjolle tämän merkittävän aineen täydet mahdollisuudet, mukaanlukien sen kaikki hoidolliset ominaisuudet, on vapauttaa se tämänhetkisistä kaksoissäännöksistä – niistä, jotka kontrolloivat reseptillä määrättyjä lääkkeitä yleensä ja erityisistä rikoslain pykälistä, jotka kontrolloivat psykoaktiivisia aineita. Nämä toisiaan vahvistavat lait tuottavat sosiaalisia kategorioita, jotka tukahduttavat kannabiksen ainutlaatuisen monitahoiset potentiaalit. Ainoa keino päästä irti on leikata poikki solmut antamalla kannabikselle sama asema kuin alkoholilla – laillistamalla aikuisille kaikki sen käyttötavat ja irroittamalla se täysin lääketieteellisistä ja rikosoikeudellisista kontrollijärjestelmistä.

Artikkelin kirjoittaja Lester Grinspoon on Harvard Medical Schoolin psykiatrian apulaisprofessori emeritus ja on kirjoittanut teokset Marihuana Reconsidered ja Marijuana, the forbidden medicine. Hän ylläpitää sivustoja www.rxmarijuana.com ja www.marijuana-uses.com.

Lähde:

Cannabis Culture





Kanadalaiset yhtä mieltä – on aika laillistaa kannabis

3 02 2012

Tuoreen mielipidekyselyn mukaan Kanada on saavuttanut keikahduspisteen – 66 prosenttia vastaajista kannattaa kannabiksen laillistamista.

Kanadassa saatetaan viimein saada aikaan järkevää poliittista keskustelua tästä suhteellisen vähähaittaisesta aineesta, jota on demonisoitu ja pidetty rikollisena vuosisadan ajan, ja joka silti on yhtä helposti saatavilla olevaa koulujen pihoilla kuin savukkeet.

Kannabiksen kieltolaki ja 40-vuotinen ”sota huumeita vastaan” on johtanut pilven laajempaan saatavuuteen, veronmaksajien rahojen tuhlaamiseen, rikollisjengien rikastumiseen ja tuhansien ja taas tuhansien muutoin lainkuuliaisten kansalaisten leimaamiseen ”rikollisiksi”.

Joka vuosi jotakuinkin 50 000 kanadalaista pidätetään kannabiksen hallussapidosta. Kun tähän lisätään noin 20 000 salakuljetuksesta ja kasvatuksesta kiinnijäänyttä, tämä niin kutsuttu sota maksaa Kanadalle vuosittain 400 miljoonaa dollaria lainvalvonta-, oikeus- ja vankilakuluina.

Kun pidämme mielessä, että miljoonalla dollarilla saamme 12 uutta poliisia ja 14 opettajaa tai sairaanhoitajaa, voimme esittää kysymyksen: eikö kaikkea tuota rahaa voisi käyttää paremminkin?

Kanadan Liberaalipuolue on selkeästi tätä mieltä. 77 prosenttia puoluekokousedustajista äänesti äskettäin yrtin laillistamisen puolesta, jakaen – konservatiivin johtaman – senaatin laittomien huumeiden erikoiskomitean kannan, tämän suosittaessa 10 vuotta sitten maan hallitukselle kannabiksen laillistamista. Neljä vuosikymmentä sitten kuulu LeDainin komissio esitti samoin kannabiksen rikoslaissa kieltämisen lopettamista.

Tänä päivänä yhä useammat ihmiset joka puolella Kanadaa ovat samaa mieltä. Äskettäin julkaistun torontolaisen Forum Research -markkinatutkimusyrityksen suorittaman, 1160 täysi-ikäistä kansalaista käsittäneen kyselyn mukaan Brittiläisen Kolumbian vastaajat tukivat todennäköisimmin lakiuudistusta, heistä 73 prosenttia kannatti laillistamista. Quebecissä oli vähiten laillistamisen tukijoita, siellä vastaajista 61 prosenttia kannatti aietta.

Kuka johtaa mielipiteen muutosta? Kyselyn mukaan 55-64 -vuotiaat. Miksi juuri tämä kansanonsa? Kyllä, heidän joukossaan on paljon vanhoja hippejä. Mutta kaikista ikäryhmistä keski-ikäiset ja tätä vanhemmat ovat huomaamassa muita nopeammin että kannabis saattaa hyvinkin olla tämän vuosisadan aspiriini.

Lääkekannabis muokkaa keskustelua pilvestä koko Pohjois-Amerikassa. Kemoterapian pahoinvoinnista kärsivistä syöpäsairaista glaukoomapotilaisiin, Crohnin tautia poteviin ja monia muita tauteja sairastaviin, pilvi tuo helpotusta jota farmateollisuuden tuotteet eivät anna. Sen kasvava ja laajentuva käyttö hälventää vanhoja pilviveikko-stereotypioita ja aikaansaa kypsempää keskustelua aiheesta.

Myös raha ajaa aihetta eteenpäin, ei ainoastaan näkymät tulevaisuuden mahdollisesti miljardeissa liikkuvista verotuloista, vaan juuri tällä hetkellä lääkekannabiksella tehdään omaisuuksia. Yhdysvaltojen lääkekannabiksen sallivissa osavaltioissa suuret kauppaliikkeet myyvät kasvattajille näiden tarvitsemia vesiviljelytarvikkeita ja erikoistekniikkaa. Verohallinto IRS:n mukan yksi ainoa Oaklandissa toimiva lääkekannabisapteekki on velkaa 2.5 miljoonaa dollaria jälkiveroina, toisen pyörittäessä 18.5 miljoonan dollarin liikevaihtoa.

Kuusitoista Yhdysvaltojen osavaltiota on sallinut lääkekannabiksen ja kolmessa länsirannikon osavaltiossa puolestapuhujat valmistelevat verotuksen ja myynnin mahdollistavia laillistamisohjelmia.

Kannabiksen kieltolain lopettaminen ei tarkoita sen tekemistä vapaasti saatavilla olevaksi, se merkitsee aineen sääntelyä paljon vaarallisempien alkoholin ja tupakan tapaan.

Portugali laillisti pilven ja muut huumeet vuosikymmen sitten, eikä taivas pudonnut – Euroopan huumeriippuvaiset eivät kerääntyneet maahan eikä naapurimaa Espanja kärsinyt pelätyistä sivuvaikutuksista.

Tämän Kanadan mielipidekyselyn tulisi kannustaa hallintoa harkitsemaan uudelleen lainsäädäntöään ja aloittamaan keskustelut laillistamisen mahdollisista eri muodoista. Pilven viihdekäyttöön voitaisiin tällöin puuttua aivan kuten olemme toimineet tappavan tupakan käytön tapauksessa – kansanterveydellisten kampanjoiden ja valistuksen avulla. Ketään ei ole raahattu vankilaan tupakkatauon pitämisen vuoksi, silti olemme saaneet käytön laskuun ja tupakointi on nykyään paljon vähemmän houkuttelevaa kuin aiemmin.

Kannabiksen muodikkuuteen ja houkuttelevuuteen voidaan käydä käsiksi samoin keinoin, ilman että nuoremme joutuvat syytetyiksi rikoksesta ja saavat mahdollisesti koko loppuelämää varjostavan rikosrekisterimerkinnän.

Käsitelkäämme kannabista ja muita huumeita terveydellisenä kysymyksenä ennemmin kuin rikosasiana. Se tulisi halvemmaksi ja olisi lisäksi suotuisampaa yhteisöillemme ja turvallisempaa lapsillemme. Se antaisi poliisille mahdollisuuden keskittyä todellisiin rikollisiin, helpottaisi ylikuormitettujen, ruuhkautuneiden oikeuslaitostemme taakkaa ja säästäisi suuria summia rangaistuskuluissa.

Liberaalipuolueen johtaja Bob Rae tiivisti asian hyvin puoluekokouksen loppupuheenvuorossaan: ”Kohdatkaamme totuus Kanada – sota huumeita vastaan on ollut täydellinen epäonnistuminen”.

Lähde:

Vancouver Sun





Cannabis Science Inc. raportoi kolmesta lääkekannabiksen avulla parannetusta syöpätapauksesta

24 01 2012

Lääkekannabikseen erikoistunut bioteknologiayhtiö Cannabis Science Inc. on raportoinut kolmesta dokumentoidusta syöpätapauksesta jotka on parannettu lääkekannabiksen avulla, ja aikookin suunnata nyt valmisteitaan enemmän syöpälääkemarkkinoille. Anekdoottisia huhuja kannabiksella parannetuista syöpäpotilaista on ollut jo pitkään,  ja nyt yhtiö ilmoittaa saaneensa tapauksia dokumentoitua.

Ensimmäinen potilas on ihosyöpien yleisyydestä tunnetussa Australian Queenslandissa asuva nainen, joka kärsi ihon tyvisolusyövästä. Basaliooma on syöpien yleisimmin esiintyvä muoto, ja pelkästään Amerikassa on vuosittain 800 000 tyvisolusyöpätapausta. Potilaalla oli ollut useita kasvaimia kasvojen alueella, joita oli aiemmin poistettu leikkaushoidon avulla. Kun jälleen uusi kasvain ilmestyi posken alueelle, hän päätti kokeilla vaihtoehtoisia hoitoja, myös kannabisuutetta ulkoisesti. Uutetta levitettiin kasvaimen päälle päivittäin kunnes hänen lääkärinsä totesi ettei leikkaushoidolle ole tarvetta, sillä kasvain hänen poskestaan oli kadonnut. Tällä välin oli kuitenkin uusi kasvain päässyt ilmestymään hänen nenäänsä. Tämä kasvain hävitettiin kannabisuutteen avulla kymmenessä päivässä.

Toinen potilas kärsi okasolusyövästä, joka oli todettu koepalalla. Okasolusyöpä kuuluu yleisimpiin ihosyöpiin melanooman sekä tyvisolusyövän ohella. Potilaan kasvain kutistettiin sivelemällä siihen yli kolmen kuukauden ajan ulkoisesti kannabisuutetta, jonka jälkeen se voitiin poistaa ihon pinnalta.

Kolmas potilas kärsi myös okasolusyövästä pään alueella. Hänen päälaellaan oli 2-3 suurikokoista kasvainta aukkoineen, ja eräs lääkäri oli tituleerannut häntä pahimmaksi okasolusyöpätapaukseksi jonka oli nähnyt, toisen lääkärin kieltäytyessä hoitamasta häntä. Potilas päätti kokeilla kannabisuutetta rankkojen säteilytyshoitojen väsyttämänä. Uutehoidot ovat vielä kesken, mutta jo muutaman viikon hoidon jälkeen tulokset ovat merkittäviä: kasvaimet ovat pienentyneet huomattavasti, potilaan kipu on vähentynyt sekä unen laatu parantunut sallien hänelle ensimmäisen yön kolmeen vuoteen, jonka hän sai nukkua alusta loppuun heräämättä välillä kertaakaan. Lisäksi hän on saanut uutteen avulla helpotusta myös MS-tautinsa oireisiin.

Yhtiöllä on myös suunnitteilla dokumentti koskien lääkekannabista sekä Lynnice Wedeweriä, 34-vuotiasta filosofian tohtoria, joka on parantanut itseltään syövän seitsemän kertaa lääkekannabiksella. Lynnice on yksi anekdootillisten tarinoiden sankareista, joka on parantunut syövästä kannabiksen avulla. Lisää näitä tarinoita on syntynyt Rick Simpsonin ansiosta. Hän on valmistanut sekä jakanut Phoenix Tears -nimistä kannabisuutetta sairaille ihmisille Kanadassa, parantaen muun muassa syöpäpotilaita. Cannabis Science Inc aikookin jatkaa valmisteidensa jalostamista syöpälääkemarkkinoita silmällä pitäen, sekä yrittäen saada USA:n kansallisen elintarvike- ja lääkevirasto FDA:n hyväksynnän kannabisöljyn ulkoiselle käytölle ihosyöpien hoidossa.

Kuvalliset dokumentoinnit kannabisöljyllä parannetuista ihosyöpätapauksista on nähtävillä Cannabis Science Inc:in kotisivuilla.

Lähde:

Cannabis Science Inc