Kannabinoidit HIV:n etenemisen hidastamisessa

3 11 2012

Olemme hyvin tietoisia kannabinoidireseptorien stimulaation vaikutuksesta kehoon. Rentoutuminen, kivunlievitys ja lisääntynyt ruokahalu tulevat luultavasti ensimmäisinä mieleen. Nämä psykoaktiiviset vaikutukset ovat tulosta tetrahydrokannabinolin (THC) löytämien CB1-reseptorien aktivaatiosta aivosoluissa. Mutta on olemassa myös toinen reseptori, nimeltään CB2, joka sitoo THC:tä ja muita luonnollisia ligandeja kannabinoidireseptorille. CB2-reseptori löytyy immuunisysteemiin liittyvistä soluista ja sillä on suuri määrä tulehdusta ehkäiseviä sekä immuunivastetta heikentäviä aktivaatioon liittyviä vaikutuksia. Yleisimmin immuunivastetta heikentävät vaikutukset eivät ole haluttuja, mutta joskus niistä voi olla hyötyä.

Tohtori Guy Cabralin Virginia Commonwealth Universityssä suorittamassa tutkimuksessa huomattiin CB2-reseptorin stimulaation makrofageilla (syöjäsoluja) hillitsevän terveiden immuunisolujen matkaamista kohti HIV Tat-proteiinia. Tat on tärkeä säätelijäproteiini jota HIV käyttää säätelemään tulehduksia estäviä vastineita aiheuttaakseen tuhoa kehossa. Tat-proteiini näyttää epäilyttävästi ihmiskehon omilta proteiineilta ja voi sitoutua useanlaisiin immuunisolujen reseptoreihin käynnistäen tapahtumasarjoja jotka johtavat terveiden makrofagien matkaamiseen kohti HIV-sairastuneita soluja.

Tammikuussa 2010 Journal of Pharmacology and Experimental Therapeuticsissä julkaistun artikkelin Cannabinoid Inhibition of Macrophage Migration to the Tat Protein of HIV-1 is Linked to the CB2 Cannabinoid Receptor (Kannabinoidien ehkäisevä vaikutus makrofagien vaellukseen HIV-1:n Tat-proteiiniin liittyy CB2-kannabinoidireseptoriin) tekijöinä ovat Erinn D. Raborn ja Guy A. Cabral. Tekijät käyttivät makrofagisolulinjaa migraatiomallinnuksessa demonstroidakseen yksityiskohtaisesti, kuinka CB2-reseptoria stimuloitaessa makrofagit eivät enää vastaa Tat-proteiinille. Kemotaksiset vaikutukset kumoutuivat, eivätkä makrofagit enää kulkeutuneet kohti Tat-proteiinia.

Makrofagit ovat HIV-infektion pääkohteena, ja kerran tartunnan saatuaan solut alkavat tuottaa virusperäistä Tat (trans-activator of transcription) proteiinia sekä GP120-proteiinia, solusytokiini- ja kemokiinituotannon stimuloinnin lisäksi. Tämä aiheuttaa muutoksia isännän immuunisäätelyssä. HIV Tat-proteiinilla on lisäksi rooli monosyyttien vahvana kemoattraktanttina, ja näinollen se tuo oman panostuksensa saastuneiden solujen leviämiseen sen alkaessa houkuttaa terveitä soluja itseään kohti.

Suurimmalla osalla väärinkäytettävistä huumeista (opiaatit, kokaiini, amfetamiinit ja kannabinoidit) on haitallinen, tulehdusherkkyyttä lisäävä vaikutus. Erityisesti kannabinoidit ovat osoittaneet tulehduksia estäviä vaikutuksia, hilliten makrofagien stimulointiin liittyvien kemokiinien ja sytokiinien vaellusta tulehduksiin ja estäen makrofagien toiminnan. Kannabinoidien on myös todettu hillitsevän kemokiinireseptorien ilmentymistä, erityisesti reseptorilla CCR5, joka liittyy HIV:n pääsemiseen solujen sisälle. Näin huomataan CB2-kannabinoidireseptorin mahdolliset HIV:n vastaiset vaikutukset. Mikäli terveiden solujen matkaaminen HIV:n saastuttamiin soluihin estyy, taudin eteneminen hiljenee.

Kannabinoideihin perustuva hoitomuoto olisi nykyisiin HIV:n etenemiseen hidastavasti vaikuttaviin lääkkeisiin verrattuna vähemmän myrkyllistä. Kun otetaan huomioon kaikki muodot, jotka HIV on löytänyt käyttääkseen omaa immuunisysteemiämme itseämme vastaan uhaten selviytymistämme, voisi vastahyökkäykseen ja immuunisysteemin kontrollin palauttamiseen perustuva lähestymistapa olla paljon tehokkaampi kuin kehitteillä olevat lääkkeet jotka kohdistuvat suoraan HIV:hen tai käyttävät sytokiineja aktivoidakseen valmiiksi väsyneen immuunisysteemin.

Lähde:

BitesizeBio





Kannabis: hyvä, paha ja ruma.

2 11 2012

Ihmiskehon tuottamilla kannabiksen kaltaisilla substansseilla on hyvin tunnetun päihdyttävän vaikutuksensa lisäksi sekä terapeuttiset että haitalliset puolensa, ja ihmiskehon kannabinoidijärjestelmä voi olla uudenlaisten syövänhoitostrategioiden kohteena. Näin toteaa Sofia Gustafsson väitöskirjassaan Umeån yliopistosta Ruotsista.

Kannabiksen sekä synteettisten (kannabinoidien) kannabiksenkaltaisten substanssien käyttö on yleistynyt kautta Euroopan. Samaan aikaan kannabispohjaisia lääkkeitä on hyväksytty käytettäviksi tiettyihin lääketieteellisiin tarkoitukseen, sekä vastikään Ruotsissa hyväksyttiin kannabisvalmiste Sativex MS-taudin oireiden helpottamiseksi. Sativexia ollaan hyväksymässä myös Suomessa. Käynnissä olevalla intensiivisellä tutkimisella pyritään selvittämään onko uusista, kehon omiin kannabinoidijärjestelmiin vaikuttavista substansseista hyötyä lääketieteellisissä käyttötarkoituksissa, esimerkiksi kivunlievitykseen tai syöpäkasvainten kasvun hillitsemiseen. Nämä ovat syitä joiden takia Sofia Gustafsson tutki kannabinoidien vaikutuksia sekä hermostojärjestelmään että kasvaimiin.

Kehon omat kannabinoidit, ns. endokannabinoidit, toimivat välittäjinä lukuisissa prosesseissa keskushermostojärjestelmässä ja immuunijärjestelmässä, sekä liittyvät motoriseen liikkumiseen, palkitsemisjärjestelmään, ja oppimis- sekä muistiprosesseihin. Kasvikunnan kannabinoidit ja synteettisesti tuotetut kannabinoidit molemmat vaikuttavat näihin toimintoihin, joiden välittäjänä kannabinoidireseptorit toimivat.

Kannabinoidien on todettu vaikuttavan solujen kohtaloon. Kannabinoidit suojaavat tiettyjä aivosoluja, kun taas tietyntyyppisiä kasvaimia, kuten glioomia (keskushermoston kasvain), ne stimuloivat suorittamaan kontrolloidun soluitsemurhan (apoptoosi). Suurin osa tutkimuksesta on keskittynyt aikuiseen, täysin kehittyneeseen hermostojärjestelmään, kun käytössä on verrattaen vähän tietoa sen vaikutuksista kehittyvään hermostojärjestelmään.

Sofia Gustafssonin tutkimukset näyttävät, että kannabinoidit voivat olla myrkyllisiä syöpäsoluille sekä hermosoluille, mutta kannabinoidit tuottavat myös sytotoksia vaikutuksia ja niillä voi olla haitallisia vaikutuksia hermosolujen erilaistumisessa, ja tämä saattaa vähentää sikiöiden selviytymistä. Nämä löydökset ovat tärkeitä tiedon lisääjiä sekä kannabinoidijärjestelmän potentiaalista uudenlaisten syöpähoitojen kohteena että myös uusien huumeiden, kuten Spicen, kehittyvään hermostojärjestelmään aiheuttamien haittojen kannalta. Lisätietoa Sofia Gustafssonin väitöskirjasta saa Umeån yliopiston sivuilta.

Lähde:

Science Daily





Kannabisuutteesta apua MS-taudin aiheuttamaan lihasjäykkyyteen

1 11 2012

Journal of Neurology Neurosurgery and Psychiatry -lehdessä julkaistuissa kolmannen vaiheen kliinisen tutkimuksen tuloksissa saatiin viitteitä kannabiksen helpottavasta vaikutuksesta MS-taudille tyypilliseen lihasjäykkyyteen.

Jopa 90% MS-potilaista kärsii lihasjäykkyydestä jossain vaiheessa sairauden etenemistä. Seurauksena on liikekyvyn heikkeneminen ja häiriöt päivittäisissä rutiiniaktiviteeteissa ja unen laadussa. Tämänhetkiset hoidot eivät kykene poistamaan oireita kokonaan, puhumattakaan niiden mahdollisesta haitallisuudesta, ja tämän seurauksena monet MS-potilaista ovat kokeilleet vaihtoehtoisia hoitoja, mukaanlukien kannabista.

John Peter Zajicekin johtamaan MUSEC-tutkimukseen (Multiple Sclerosis and Extract of Cannabis) valittiin 22 eri erikoiskeskukselta ympäri Yhdistyneitä Kuningaskuntia aikuisia MS-potilaita joiden sairaus oli stabiilissa vaiheessa, ja heidät määrättiin satunnaisperiaatteella joko kannabisuutelääkitykselle (144) tai placebolääkitykselle (135) 12 viikon ajaksi.

Hoidot annettiin asteittaisesti kasvavilla annostuksilla 2,5 milligrammasta 25 milligrammaan ensimmäisten kahden viikon aikana, jonka jälkeen lääkkeet annettiin ylläpitoannoksina jäljelläolevien kymmenen viikon ajan. Tavoitteena oli 11 pisteen arvostelutaulukkoa käyttäen selvittää helpottiko tai paransiko kannabisuute lihasjäykkyyttä, siihen liittyviä kipuja, lihasspasmeja ja unenlaatua.

Kahden ensimmäisen viikon hoitojakson jälkeen 87% placebolääkityistä oli maksimipäiväannoksella verrattuna alle puoleen (47%) niistä jotka ottivat kannabisuutetta.

12 viikon jälkeen, yksi neljästä kannabisuutelääkityksellä olevista otti maksimipäiväannoksen verrattuna yli kahteen kolmasosaan (69,6%) placebolääkityksen ottajista.

Tutkimusjakson lopulla, helpotusaste lihasjäykkyydestä oli kaksi kertaa korkeampi nillä potilailla jotka olivat kannabisuutelääkityksellä, kuin placebolääkityksellä olijoilla. Lihasjäykkyys lieventyi 30% kannabisuutteen saajista, verrattuna helpotusta koki vain 16% placebolääkityksen saajista.

Ero oli ilmeinen neljän ja kahdeksan hoitoviikon jälkeen, ja ulottui myös kipuun, lihasspasmeihin sekä unenlaatuun; tulokset olivat näkyvillä jokaisella aikarajalla.

Ero oli selkein potilailla jotka eivät käyttäneet antispasmodista lääkitystä, heistä melkein 40% kannabisuutelääkistystä käyttäneistä saivat helpotusta oireisiinsa verrattuna placeboryhmän 16%:iin.

Sivuvaikutusten määrä oli suurempi niiden potilaiden keskuudessa jotka käyttivät kannabisuutetta, ja oli suurimmillaan ensimmäisten kahden viikon aikana hoidon aloittamisesta. Hermostojärjestelmän häiriöt ja suolisto-ongelmat olivat yleisimmin raportoituja sivuvaikutuksia, joskaan mikään sivuvaikutuksista ei ollut vakavaa.

Tutkimuksen tekijät ovat päätelleet heidän kokeidensa tuloksien indikoivan kannabiksen sopivan käytettäväksi hoitona MS-taudille tyypillisiin lihasongelmiin, ja voivan auttaa myös tehokkaasti kivunhelpotukseen, erityisesti voimakkaasta kivusta kärsiville.

Lähde:

Science Daily





Kyselytutkimus kannabiksen kotikasvatuksesta

18 09 2012

Kansainvälinen tutkimus kannabiksen kasvattamisesta 2012

Tiedote tutkimukseen osallistujille

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) toteuttaa kyselytutkimuksen kannabiksen kotimaisesta kasvattamisesta. Tämä on toinen kerta, kun tällainen tutkimus tehdään Suomessa. Edellinen toteutettiin vuonna 2009 ja sen keskeiset tulokset on raportoitu Pekka Hakkaraisen, Jussi Perälän ja Leena Metson kirjoittamassa artikkelissa ”Kukkaa pukkaa – Kannabiksen kotikasvatus Suomessa” Yhteiskuntapolitiikka-lehden numerossa 2/2011. 

Tutkimus toteutetaan aikaisempaan tapaan verkossa täytettävän kyselylomakkeen avulla. Suomen tiedonkeruu on osa kansainvälisen tutkijaverkoston Global Cannabis Cultivation Research Consortium (GCCRC) yhteishanketta, jossa on mukana tutkijoita Euroopasta, Pohjois-Amerikasta ja Australaasiasta (lisätietoja hankkeesta osoitteessa www.worldwideweed.nl). Tarkoituksena on vertailla kannabiksen kasvattamisen merkityksiä, motiiveja ja käytäntöjä eri maissa ja erilaisilla kasvattajilla. Suomen osahankkeesta ja suomenkielisestä lomakkeesta vastaavat osastojohtaja Pekka Hakkarainen (THL) ja tutkija Jussi Perälä (Ehkäisevä Päihdetyö EHYT ry.).

Osallistuaksesi tähän tutkimukseen sinun on täytettävä seuraavat ehdot:

  • Olet kasvattanut kannabista ainakin yhden kerran tai kasvatat kannabista parhaillaan
  • Olet vähintään 18 -vuotias
  • Asut Suomessa

Lomakkeessa kysytään kokemuksiasi kannabiksen kasvattamisesta, perusteitasi kasvattamiselle, omaa kannabiksen ja muiden päihteiden käyttöäsi sekä suhdettasi huumemarkkinoihin. Vastaaminen vie aikaa noin 20–30 minuuttia, riippuen kokemuksiesi laajuudesta kysyttävien asioiden parissa.

Osallistumisesi edesauttaa tiedon lisäämistä kannabiksen kasvattamisesta. Kansainvälisen yhteistyön avulla voimme vertailla suomalaista kannabiksen kasvatusta muiden maiden tilanteeseen.  Suomen kansalliset tulokset julkaistaan kotimaisessa tieteellisessä aikakauslehdessä ja eri maiden vertailutiedot kansainvälisissä tiedelehdissä. Lisäksi tutkimuksen tuloksia esitellään seminaareissa ja tiedotusvälineissä niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.

Osallistumisesi perustuu täysin vapaaehtoisuuteen. Kaikki kyselylomakkeella kerätty tieto on ehdottoman luottamuksellista. Vastaaminen tapahtuu nimettömänä suojatuilla sivuilla. IP-osoitteita tai muita yksilöitävissä olevia lokitietoja tutkimukseen osallistumisesta ei kerätä. Tutkimusraportit perustuvat vastausjakaumiin, joten niistä ei voi tunnistaa yksittäistä vastaajaa. Tutkimusaineisto säilytetään turvallisesti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella. Tutkittavien suojan periaatteet on käsitelty THL:n tutkimuseettisessä työryhmässä.

Kyselytutkimus avataan vastaajille 24.09.2012.  Osallistuminen tutkimukseen tapahtuu vastaamalla kysymyslomakkeeseen Internetissä osoitteessa www.thl.fi/kukka2. Kysely on avoinna  24.03.2013 saakka.

Mikäli sinulla on kysyttävää tästä tutkimuksesta, voit ottaa yhteyttä allekirjoittaneisiin. Kansainvälisen tutkimuksen edistymistä ja sen tuloksia voit seurata tutkimusprojektin verkkosivuilla osoitteessa www.worldwideweed.nl ja Twitterissä osoitteessa https://twitter.com/wor1dwideweed.

Kiitämme mielenkiinnostasi tätä tiedotetta kohtaan. Jotta Suomen tilanteesta saataisiin mahdollisimman kattava ja edustava kuva, toivomme runsasta osallistumista tutkimukseen.

———————————————–

Osastojohtaja Pekka Hakkarainen

pekka.hakkarainen@thl.fi

Puh. +358 29 524 7161

———————————————–

Asiantuntija Jussi Perälä

jussi.perala@ehyt.fi

Puh. +358 50 591 9020

———————————————–

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos • Institutet för hälsa och välfärd • National Institute for Health and Welfare

Mannerheimintie 166, Helsinki, Finland PL/PB/P.O. Box 30, FI-00271 Helsinki, puh/tel +358 29 524 6000





Israelilaistutkimus: Kannabis on tehokas lääke syöpäpotilaille

6 03 2012

Kaksi kolmasosaa lääkekannabisluvan saaneista israelilaisista syöpäpotilaista kokee kannabiksen tuoneen parannusta oireisiinsa, kertoo tammikuussa Israelin syöpälääkäriliiton konferenssissa julkaistu tutkimus. 65 % tutkimuksessa olleista potilaista suosittelisi lääkekannabishoitoa myös muille.

Tel Avivilaisen Sheba Medical Centerin tutkijat yhteistyössä Israelin syöpäyhdistyksen kanssa seurasivat lääkekannabishoidon tehoa yhden vuoden ajan 264:llä syöpäpotilaalla. Tutkimuksen mukaan 61 % vastaajista koki lääkekannabiksen tuovan huomattavaa parannusta elämänlaatuunsa ja 56 % kertoi sen auttavan selviytymään kipujen kanssa. Yleisesti ottaen 67 % oli hoidon kannalla ja 65 % suosittelisi sitä muillekin.

Selvityksessä tuli ilmi, että kannabis on tehokas ja suositeltava hoitokeino tiettyihin syövän oireisiin. Hoitoa tulisi tarjota potilaille syöpäsairauden aikaisemmissa vaiheissa.

Kyselyssä yleisimmät syöpäsairaudet joihin lääkekannabista oli myönnetty olivat keuhkosyöpä (12 %), rintasyöpä (12 %) ja haimasyöpä (10 %).

Tutkimus keskittyi pääsääntöisesti kannabiksen käyttöön useiden syövän tai syöpähoidon oireiden, kuten kivun ja pahoinvoinnin, helpottamiseksi. Se ei arvioinut kannabiksen vaikutusta syöpäkudoksen kasvuun. Eläinkokeissa useiden kannabinoidien, muun muassa THC:n ja CBD:n, on havaittu tuhoavan valikoivasti sairaita soluja ja syöpäkasvustoa.

Tällä hetkellä noin 6000:lla israelilaisella on lupa kannabiksen lääkinnälliseen käyttöön. Valtion ohjelmaan hyväksytyt potilaat saavat kasvattaa kannabista kotonaan tai ostaa sitä jostakin maan 12:sta lisensoidusta lääkekannabispuutarhasta.

Israelin terveysministeriö hyväksyi kannabiksen lääkekäytön virallisesti kesällä 2011. Samalla se suositteli valtion tuottaman ja jakeleman kannabiksen voimakkaampaa tukemista. Ministeriö arvioi, että kun ohjelma on saatu kunnolla käyntiin, kannabiksesta voi olla apua jopa 40 000:lle israelilaiselle.

Lähde:

NORML





Keski-iän kannabiksen käyttö ei johda psyykkisen suorituskyvyn heikkenemiseen

6 03 2012

Tutkijat kertovat kannabiksen satunnaiskäyttäjien pärjänneen  verrokkejaan paremmin muistitestissä. Tutkijat arvelivat tämän johtuvan osittain siitä, että käyttäjillä on yleisesti ottaen korkeampi koulutustaso kuin ei-käyttävillä.

Keski-ikäiset aikuiset, joiden muistikuvat ovat tulleet ajan saatossa hämyisiksi, eivät voi syyttää kannabiksen polttamista unohtelevaisuudestaan, tutkijat sanovat. Lontoon King’s Collegen tiedemiehet huomasivat, että satunnainen kannabiksen käyttö voisi parantaa keskittymisen tasoa, vaikkakin he huomauttivat pitkäaikaisen käytön voivan mahdollisesti olla haitallista.

American Journal of Epidemiologyssä julkaistussa tutkimuksessa testattiin noin 9000 iältään noin 50-vuotiasta brittiä psyykkisen suorituskyvyn sekä muistitoiminnan osalta. Tutkijat huomasivat että ne, jotka olivat käyttäneet laittomia huumeita niinkin äskettäin kuin nelikymppisinä, suoriutuivat testeistä yhtä hyvin tai jopa hieman paremmin kuin verrokkiryhmä, joka ei ollut käyttänyt huumeita koskaan.

Osanottajia haastateltiin heidän nykyisestä ja menneestä huumeiden käytöstään heidän ollessaan 42-vuotiaita ja heidät testattiin heidän ollessaan 50-vuotiaita. Kannabis oli käytetyin huumausaine osanottajien keskuudessa, kuuden prosentin sanoessa käyttäneensä sitä viimeisen vuoden aikana, kun taas 25 % ei ollut käyttänyt sitä ikinä. 3-8 % kertoi käyttäneensä kovempia huumeita, kuten amfetamiineja, LSD:tä, hallusinogeenisiä sieniä, kokaiinia tai ekstaasia.

”Kaiken kaikkiaan tulokset tuntuvat ehdottavan sitä ettei laittomien huumeiden käyttö välttämättä vaikuta keski-iässä kognitiivisiin toimintoihin niitä heikentävästi”, sanoi johtava tutkija tohtori Alex Dregan. ”Kuitenkaan tulokset eivät poissulje huumeiden haitallisia vaikutuksia joissain yksilöissä jotka ovat altistuneet raskaasti huumausaineille pitkien aikojen kuluessa”.

Pientä joukkoa tutkituista oli jouduttu hoitamaan heidän huumeidenkäyttönsä takia, joka voi kertoa raskaasta ja addiktoituneesta käytöstä, eivätkä he pärjänneet kognitiivisesti enää yhtä hyvin 50-vuotiaina, mutta heitä oli liian vähän jotta kunnollisiin johtopäätöksiin olisi voitu päätyä, tutkijat huomauttavat.

Tohtori Dreganin tutkimustiimi käytti dataa 8 992:sta 42-vuotiaasta britistä, jotka olivat osallistuneet kansalliseen terveystutkimukseen missä kysyttiin olivatko he ikinä käyttäneet mitään 12 laittomasta huumeesta. Kun haastateltavat olivat 50-vuotiaita, heidän muistiaan, huomiokykyään ja muita kognitiivisia toimintoja testattiin.

Kokonaisuudessaan tutkimuksessa havaittiin ettei väitteitä, että nykyisillä tai entisillä huumeidenkäytäjillä olisi heikentynyt psyykkinen toimintakyky, voitu vahvistaa. Itse asiassa, kun nykyiset ja entiset käyttäjät ympättiin yhteen, heidän testituloksensa olivat paremmat. Mutta tämä etu oli hyvin pieni, ja tutkijoiden mukaan se saattoi myös heijastaa toista löydöstä: huumeita joskus käyttäneillä ihmisillä oli yleisesti ottaen korkeampi koulutustaso kuin ei-käyttäjillä.

”Nämä tulokset ovat odotettavissa kun tarkastellaan ryhmää läntisen maailman satunnaisia huumeidenkäyttäjiä”, sanoi John Halpern, Harvard Medical Schoolin psykiatri. ”Tietyllä tavalla tämä ei ole yllättävää. Aivot ovat sitkeät”.

Vaikka joissain tutkimuksissa on havaittu että huumeet kuten kannabis ja kokaiini sumentavaisivat ajattelua, muistia ja keskittymistä, uudet tulokset edustavat sitä vaihtoehtoa, että nämä vaikutukset ovat vain väliaikaisia, tohtori Dreganin tiimi kertoo. Tohtori Halpern huomautti, että kannabiksen käyttäjiin keskittyneissä tutkimuksissa havaittiin, että myös vuosia jatkuneen säännöllistä käyttöä seuranneen lopettamisen jälkeen heidän tuloksensa kognitiivista suorituskykyä mitanneissa testeissä paranivat vain kuukausi lopettamisen jälkeen. Tutkijat eivät kuitenkaan halua rohkaista huumeiden käyttöön, sillä nykyinen tutkimus ei sulkenut pois huumeiden vahingollisia vaikutuksia pitkään jatkuneen raskaan käytön seurauksena.

Lähde:

The Daily Mail





Cannabis Science Inc. raportoi kolmesta lääkekannabiksen avulla parannetusta syöpätapauksesta

24 01 2012

Lääkekannabikseen erikoistunut bioteknologiayhtiö Cannabis Science Inc. on raportoinut kolmesta dokumentoidusta syöpätapauksesta jotka on parannettu lääkekannabiksen avulla, ja aikookin suunnata nyt valmisteitaan enemmän syöpälääkemarkkinoille. Anekdoottisia huhuja kannabiksella parannetuista syöpäpotilaista on ollut jo pitkään,  ja nyt yhtiö ilmoittaa saaneensa tapauksia dokumentoitua.

Ensimmäinen potilas on ihosyöpien yleisyydestä tunnetussa Australian Queenslandissa asuva nainen, joka kärsi ihon tyvisolusyövästä. Basaliooma on syöpien yleisimmin esiintyvä muoto, ja pelkästään Amerikassa on vuosittain 800 000 tyvisolusyöpätapausta. Potilaalla oli ollut useita kasvaimia kasvojen alueella, joita oli aiemmin poistettu leikkaushoidon avulla. Kun jälleen uusi kasvain ilmestyi posken alueelle, hän päätti kokeilla vaihtoehtoisia hoitoja, myös kannabisuutetta ulkoisesti. Uutetta levitettiin kasvaimen päälle päivittäin kunnes hänen lääkärinsä totesi ettei leikkaushoidolle ole tarvetta, sillä kasvain hänen poskestaan oli kadonnut. Tällä välin oli kuitenkin uusi kasvain päässyt ilmestymään hänen nenäänsä. Tämä kasvain hävitettiin kannabisuutteen avulla kymmenessä päivässä.

Toinen potilas kärsi okasolusyövästä, joka oli todettu koepalalla. Okasolusyöpä kuuluu yleisimpiin ihosyöpiin melanooman sekä tyvisolusyövän ohella. Potilaan kasvain kutistettiin sivelemällä siihen yli kolmen kuukauden ajan ulkoisesti kannabisuutetta, jonka jälkeen se voitiin poistaa ihon pinnalta.

Kolmas potilas kärsi myös okasolusyövästä pään alueella. Hänen päälaellaan oli 2-3 suurikokoista kasvainta aukkoineen, ja eräs lääkäri oli tituleerannut häntä pahimmaksi okasolusyöpätapaukseksi jonka oli nähnyt, toisen lääkärin kieltäytyessä hoitamasta häntä. Potilas päätti kokeilla kannabisuutetta rankkojen säteilytyshoitojen väsyttämänä. Uutehoidot ovat vielä kesken, mutta jo muutaman viikon hoidon jälkeen tulokset ovat merkittäviä: kasvaimet ovat pienentyneet huomattavasti, potilaan kipu on vähentynyt sekä unen laatu parantunut sallien hänelle ensimmäisen yön kolmeen vuoteen, jonka hän sai nukkua alusta loppuun heräämättä välillä kertaakaan. Lisäksi hän on saanut uutteen avulla helpotusta myös MS-tautinsa oireisiin.

Yhtiöllä on myös suunnitteilla dokumentti koskien lääkekannabista sekä Lynnice Wedeweriä, 34-vuotiasta filosofian tohtoria, joka on parantanut itseltään syövän seitsemän kertaa lääkekannabiksella. Lynnice on yksi anekdootillisten tarinoiden sankareista, joka on parantunut syövästä kannabiksen avulla. Lisää näitä tarinoita on syntynyt Rick Simpsonin ansiosta. Hän on valmistanut sekä jakanut Phoenix Tears -nimistä kannabisuutetta sairaille ihmisille Kanadassa, parantaen muun muassa syöpäpotilaita. Cannabis Science Inc aikookin jatkaa valmisteidensa jalostamista syöpälääkemarkkinoita silmällä pitäen, sekä yrittäen saada USA:n kansallisen elintarvike- ja lääkevirasto FDA:n hyväksynnän kannabisöljyn ulkoiselle käytölle ihosyöpien hoidossa.

Kuvalliset dokumentoinnit kannabisöljyllä parannetuista ihosyöpätapauksista on nähtävillä Cannabis Science Inc:in kotisivuilla.

Lähde:

Cannabis Science Inc





Kannabisterapian käyttö voi vähentää reseptikipulääkkeistä johtuvia kuolemia

19 01 2012

Neuropaattista kipua opioideilla hoitavien lääkäreiden tulisi arvioida potilaiden sopivuutta kannabislääkitykselle ja tarvittaessa määrätä sitä ennemmin kuin opioideja. Näin voitaisiin vähentää perinteisiin, vahvoihin kipulääkityksiin liittyviä sairastuvuutta sekä kuolleisuutta. Lääkekannabiksen tehokkuudesta hermosäryn hoidossa ja turvallisuudesta opioideihin verrattuna on jo saatu tarpeeksi näyttöä.

Opioideja hermosärkyjen hoitoon määräävien lääkäreiden tulisi pohtia vakavasti kannabiksen suosittelemista vaihtoehtoisena hoitomuotona, suosittelee Harm Reduction Journalissa julkaistu vertaisarvioitu tutkimus. ”On olemassa tarpeeksi näyttöä kannabiksen ja kannabinoidien käytön turvallisuudesta ja tehosta opioideihin verrattuna”, selonteossa todetaan. ”Niissä valtioissa, joissa lääkekannabis on laillista, tulee neuropaattisiin kipuihin opioideja määräävien lääkäreiden ensin arvioida potilaidensa soveltuvuutta kannabislääkitykselle, ja ensisijaisesti suosia tätä hoitomuotoa. Kannabiksen määrääminen opioidien sijasta voi vähentää reseptikipulääkkeiden käyttöön liittyviä sairastuvuutta sekä kuolleisuutta, ja näin ollen toimia tehokkaana haittojen vähentämisen strategiana”.

Artikkelissa todetaan, että vuosien 1999 ja 2006 välisenä aikana ”noin 65 000 ihmistä kuoli opioidikipulääkkeiden yliannostukseen”. Sen lisäksi todetaan ”ettei kukaan ole koskaan kuollut kannabiksen yliannostukseen”. Useissa kliinisissä kokeissa on todettu inhaloidun kannabiksen johdonmukaisesti vähentävän erilaisista syistä johtuvia neuropaattisia kipuja henkilöillä, joilla tavanomaiset kipulääkityskeinot eivät ole toimineet.

Marraskuussa kliiniset tutkijat Kalifornian yliopistosta San Fransiscosta ilmoittivat höyrystetyn kannabiksen lisäävän opioidien analgeettisia vaikutuksia henkilöillä joille oli määrätty morfiinia tai oksikodonia. Tutkimuksen tekijät arvelivat kannabislääkityksellisten tukitoimien mahdollisesti sallivan opioidilääkityksen annostuksen pienentämistä sekä näin ollen vähemmän sivuvaikutuksia potilaalle.

5-10 prosenttia Yhdysvaltain väestöstä kärsii neuropaattisista kivuista. Kivusta kärsivät eivät usein löydä apua perinteisistä lääkkeistä, kuten opioideista tai ei-steroidipohjaisista kipulääkkeistä.

Lähde:

NORML





Kannabis on maailman käytetyin huume

16 01 2012

Kannabis on maailman käytetyin huume, ja australialaiset sekä uusiseelantilaiset komeilevat sen ahkerimpien käyttäjien listan kärjessä, toteaa tuore australialaistutkimus. Tutkimuksessa, joka julkaistiin hiljattain lääketieteellisen alan julkaisu Lancetissa, havaittiin vuosittain noin 200 miljoonan ihmisen käyttävän laittomia huumeita.

Kannabis on laittomista huumeista suosituin ja Australiassa sekä Uudessa-Seelannissa sen käyttö on suosituinta. Arviolta 10-15 prosenttia näiden maiden 15-64 vuotiaista kansalaisista on polttanut kannabista viimeisen vuoden aikana, raportissa kerrotaan.  Vertailun vuoksi: Aasian alueen pienimmät lukemat olivat 1,2-2,5 prosenttia. Australia ja Uusi-Seelanti myös jakavat kärkipaikan amfetamiinin sekä metamfetamiinin käyttömäärien suhteen 2,8 prosentin ilmoitettua näiden käytöstä viimeisen 12 kuukauden aikana.

Raportin toinen kirjoittaja professori Wayne Hall Queenslandin yliopiston kliinisen tutkimuksen keskuksesta kertoo marijuanan voivan johtaa riippuvuuteen sekä mielenterveyshäiriöihin, mutta näiden riskin olevan paljon suurempi muiden laittomien huumeiden ollessa kyseessä. ”Kannabis on ylivoimaisesti eniten käytetty laiton huume maailmanlaajuisesti, mutta heroiini ja muut opiaatit ovat kaikkein haitallisimpia, amfetamiinin kaltaisten piristeiden sekä kokaiinin seuratessa heti perässä”, professori Hall kertoo. ”Yleisimpiin haittoihin lukeutuvat yliannostuskuolemat, onnettomuudet, väkivaltaisuus, HIV/AIDS ja muut veren välityksellä siirtyvät infektiot”.

Maailmanlaajuisesti noin 121-191 miljoonan ihmisen arvioitiin olevan kannabiksen käyttäjiä vuonna 2008. 16-38 miljoonan arvioitiin olevan opioidien, amfetamiinien tai kokaiinin käyttäjiä sekä 11-21 miljoonaa ihmistä käytti huumeita suonensisäisesti. Arviolta yksi neljästä opioidien, kuten heroiinin, käyttäjästä tuli riippuvaiseksi loppuelämäkseen. Huumeiden väärinkäyttöön mahdollisesti altistavia riskitekijöitä tutkimuksessa arvioitiin olevan miessukupuoli, elämyshakuisuus, huono koulumenestys ja aikaisella iällä ilmenevä kapinallinen ja uhmakas käyttäytyminen.

Raportissa myös ilmoitettiin Australiassa tapahtuvia laittomista huumeista johtuvia kuolemia olevan määrällisesti paljon vähemmän kuin tupakasta johtuvia. Noin 1,3 prosenttia Australiassa tapahtuvista kuolemista liittyy laittomiin huumausaineisiin, kun taas tupakointiin niistä liittyy noin 11,7 prosenttia. Alkoholin väärinkäyttö on vastuussa noin 0,8 prosentista.

Raportissa varoitettiin monien huumeiden kontrolloimista tavoittelevien lakialoitteiden perustuvan puutteellisiin todisteisiin. Samoin myös todettiin rangaistuksiin perustuvan kieltämisen toimivan vain tiettyyn pisteeseen asti, jonka jälkeen se kääntyy itseään vastaan vähentäen hyötyjä ja voiden aiheuttaa ikäviä sivuvaikutuksia. Raportin kirjoittajat viittaavat siihen, että kansat haluavat kokeilla uudenlaisia lähestymistapoja nykyaikaisen huumausainesopimuksen ulkopuolelta. Olemassaoleva huumeidentorjuntajärjestelmä todetaan toimimattomaksi. ”Järjestelmän korostama huumeiden kriminalisaatio on tuonut oman panoksensa HIV:n levittämiseksi, lisännyt vankeusrangaistuksia vähäisistä rikkomuksista ja osaltaan oikeuttanut äärimmäisen rankaisevan kansallisen politiikan harjoittamista”, raportissa todetaan.

Toisaalta positiivista oli huumerikollisten asioiden nopea käsittely erikoistuomioistuimissa. Samoin raportissa todettiin neulojenjakamisohjelmien auttavan laajempaa yhteisöä vähentämällä tartuntatautien leviämistä. Raportissa todettiin Australialla olevan hyvin vähän HIV-positiivisia, vain 1,5 prosenttia. Vain Tyynenmeren saarilla lukema oli pienempi, noin 1,4 prosenttia. Suurin määrä HIV-tartuntoja löytyy Latinalaisesta Amerikasta, noin 28,8 prosenttia.

Lähde:

WA Today





Kannabis ei poltettunakaan vahingoita keuhkoja

11 01 2012

Maltillinen kannabiksen käyttäminen edes poltettuna ei vaikuttaisi vahingoittavan keuhkoja, toteaa yksi laajimpia asiaa selvittäneitä tutkimuksia. Yli 20 vuotta kestänyt tutkimus kumoaa harhaluuloja kannabiksen haittavaikutuksista.

Jointti viikossa tai hiukan useammin ei ilmeisesti vahingoita keuhkoja. Tähän tulokseen päätyi 20 vuotta kestänyt laaja tutkimus, joka tukee todisteita, että kannabis ei tee keuhkoille samanlaista vahinkoa kuin tupakka tekee. Runsaasti polttamalla käyttäville tulokset ovat hiukan usvaisemmat.

Yksi laajimpia ja pisimpään kestäneitä kannabiksen terveysvaikutuksia selvittäneitä tutkimuksia osoittaa, että kahden tai useamman jointin polttaminen päivittäin usean vuoden ajan voi aiheuttaa heikkenemistä keuhkojen toimintaan. Valitettavasti reilun 5000 tutkimukseen osallistuneen nuoren aikuisen joukossa ei ollut riittävästi näin paljon käyttäviä jotta asiasta voitaisiin tehdä tilastollisesti päteviä johtopäätöksiä.

Tutkijat suosittelevat kuitenkin ”malttia ja varovaisuutta kun harkitaan kannabiksen käyttämistä”. Kannabis on laiton huume Yhdysvaltojen liittovaltion lakien mukaan, mutta monet osavaltiot sallivat sen lääkinnällisen käytön. Myös Suomessa kannabis luokitellaan laittomaksi huumausaineeksi, mutta sen lääkekäyttö on mahdollista erikoisluvalla, joita on tällä hetkellä myönnetty 42.

Kalifornian yliopiston tutkijoiden San Franciscosta ja Birminghamissa sijaitsevan Alabaman yliopiston tutkijoiden tekemä tutkimus julkaistiin tiistaina Journal of the American Medical Association -julkaisussa. Tutkimuksen havainnot tukevat aikaisemmin suoritettujen pienempien tutkimusten tuloksia, joiden mukaan palavan kannabiksen savu sisältää samoja myrkyllisiä kemikaaleja kuin tupakassa, se ei kuitenkaan lisää samalla tavalla keuhkosairauksien riskiä. Höyrystettynä tai syötynä myrkyllisiä kemikaaleja ei synny lainkaan ja polttamista on vaikea suositella kenellekään.

Ei ole selvää miksi kannabis ei aiheuta samankaltaista riskiä, mutta on mahdollista, että kannabiksen tunnetuin ainesosa tetrahydrokannabinoli, THC, on ratkaiseva tekijä. THC on kannabiksen ainoa tunnettu psykoaktiivinen ainesosa ja se aiheuttaa käyttäjien tunteman ”pilven” muiden ainesosien ollessa antipsykootteja. Se myös auttaa taistelemaan tulehduksia vastaan ja voi torjua kannabiksen polttamisessa syntyneiden kemikaalien haitallisia vaikutuksia, sanoo kannabista tutkinut lääketieteen professori tohtori Donald Tashkin Kalifornian yliopistosta Los Angelesista. Tashkin ei ollut osallisena uudessa tutkimuksessa.

Tutkimuksen toinen kirjoittaja tohtori Stefan Kertesz sanoi, että kannabiksessa on muitakin puolia, jotka voivat auttaa selittämään tuloksia. Toisin kuin tupakan polttajat, kannabiksen käyttäjillä on tapana hengittää syvään sisäänhengittäessään ja tämä voi joidenkin tutkijoiden mielestä vahvistaa keuhkojen kudoksia. Tutkimuksessa käytetyssä yleisessä keuhkojen toimintakokeessa vaaditaan kuitenkin samankaltaista pitkää ja syvää hengittämistä mihin kannabiksen käyttäjät ovat jo tottuneet, joten heidän hyvät tuloksensa voivat osittain heijastaa harjoituksen määrää, sanoi huumeiden väärinkäytön tutkija ja ennaltaehkäisevän lääketieteen asiantuntija Kertesz Alabaman yliopistosta.

Tutkimuksen tekijät analysoivat tutkimukseen osallistuneiden nuorten aikuisten tietoja 20 vuotta kestäneestä liittovaltion rahoittamasta tutkimuksesta, joka alkoi vuonna 1985. Tutkimusaineiston analyysin rahoitti kansallinen huumeiden väärinkäytön instituutti NIDA.

Tutkimukseen otettiin satunnaisotannalla 5115 iältään 18-30 vuotiasta miestä ja naista neljästä kaupungista, jotka olivat Birmingham, Chicago, Kalifornian Oakland ja Minneapolis. Mustia ja valkoisia osallistui suunnilleen saman verran, mutta muita vähemmistöjä ei ollut mukana. Osallistujilta kysyttiin säännöllisesti kannabiksen tai tupakan viime aikaisesta käytöstä ja heille tehtiin tutkimuksen aikana useita keuhkojen toimintaa mittaavia kokeita.

Kaikkiaan noin 37 prosenttia ilmoitti vähintään satunnaisesta kannabiksen käytöstä ja suurin osa ilmoitti myös polttavansa tupakkaa. 17 prosenttia osallistuneista sanoi polttavansa tupakkaa, mutta ei kannabista. Tulokset ovat samankaltaisia kansallisten arvioiden kanssa. Keskimäärin tupakoitsijat polttivat yhdeksän tupakkaa päivässä. Kannabista käytettiin keskimäärin jointti tai kaksi muutaman kerran kuukaudessa, joka kuvastaa Kerteszin mukaan hyvin tyypillistä yhdysvaltalaista käyttäjää.

Tutkimuksen tekijät laskivat tupakan ja kannabiksen vaikutukset erillään, molemmat ihmisillä, jotka käyttivät vain tupakkaa tai kannabista, sekä ihmisillä, jotka käyttivät molempia. He ottivat huomioon myös muita keuhkojen toimintaan vaikuttavia tekijöitä, kuten kaupunkien tutkitut ilmansaasteet. Analyysit osoittivat, että kannabis ei vaikuttanut vahingoittavan keuhkojen toimintaa, mutta tupakka vahingoitti.

Tupakoitsijoiden tulokset heikkenivät tasaisesti tutkimuksen edetessä. Kannabiksen käyttäminen niinkin usein kuin jointti päivittäin seitsemän vuoden ajan, tai jointti viikottain 20 vuoden ajan, ei vaikuttanut heikentävästi tuloksiin. Vain hyvin harvat tutkimukseen osallistuneet polttivat tätä enemmän. Kannabiksen polttajille voi syntyä kurkun ärsytystä ja yskää aivan samalla tapaa kuin tupakoitsijoille, mutta tutkimus ei keskittynyt niihin. Se ei myöskään tutkinut keuhkosyöpää, mutta muissa tutkimuksissa ei ole havaittu mitään merkittävää yhteyttä kannabiksen ja keuhkosyövän välillä. Esimerkiksi Donald Tashkinin laaja tutkimus aiheesta ei havainnut yhteyttä kannabiksen polttamisen ja keuhkösyövän välille vaan päinvastoin tulokset viittasivat suojaaviin ominaisuuksiin.

JAMA – The Journal of the American Medical Association: http://jama.ama-assn.org

NIDA – National Institute on Drug Abuse: http://www.nida.nih.gov

Lähde:

AP