Kanadalaiset yhtä mieltä – on aika laillistaa kannabis

3 02 2012

Tuoreen mielipidekyselyn mukaan Kanada on saavuttanut keikahduspisteen – 66 prosenttia vastaajista kannattaa kannabiksen laillistamista.

Kanadassa saatetaan viimein saada aikaan järkevää poliittista keskustelua tästä suhteellisen vähähaittaisesta aineesta, jota on demonisoitu ja pidetty rikollisena vuosisadan ajan, ja joka silti on yhtä helposti saatavilla olevaa koulujen pihoilla kuin savukkeet.

Kannabiksen kieltolaki ja 40-vuotinen ”sota huumeita vastaan” on johtanut pilven laajempaan saatavuuteen, veronmaksajien rahojen tuhlaamiseen, rikollisjengien rikastumiseen ja tuhansien ja taas tuhansien muutoin lainkuuliaisten kansalaisten leimaamiseen ”rikollisiksi”.

Joka vuosi jotakuinkin 50 000 kanadalaista pidätetään kannabiksen hallussapidosta. Kun tähän lisätään noin 20 000 salakuljetuksesta ja kasvatuksesta kiinnijäänyttä, tämä niin kutsuttu sota maksaa Kanadalle vuosittain 400 miljoonaa dollaria lainvalvonta-, oikeus- ja vankilakuluina.

Kun pidämme mielessä, että miljoonalla dollarilla saamme 12 uutta poliisia ja 14 opettajaa tai sairaanhoitajaa, voimme esittää kysymyksen: eikö kaikkea tuota rahaa voisi käyttää paremminkin?

Kanadan Liberaalipuolue on selkeästi tätä mieltä. 77 prosenttia puoluekokousedustajista äänesti äskettäin yrtin laillistamisen puolesta, jakaen – konservatiivin johtaman – senaatin laittomien huumeiden erikoiskomitean kannan, tämän suosittaessa 10 vuotta sitten maan hallitukselle kannabiksen laillistamista. Neljä vuosikymmentä sitten kuulu LeDainin komissio esitti samoin kannabiksen rikoslaissa kieltämisen lopettamista.

Tänä päivänä yhä useammat ihmiset joka puolella Kanadaa ovat samaa mieltä. Äskettäin julkaistun torontolaisen Forum Research -markkinatutkimusyrityksen suorittaman, 1160 täysi-ikäistä kansalaista käsittäneen kyselyn mukaan Brittiläisen Kolumbian vastaajat tukivat todennäköisimmin lakiuudistusta, heistä 73 prosenttia kannatti laillistamista. Quebecissä oli vähiten laillistamisen tukijoita, siellä vastaajista 61 prosenttia kannatti aietta.

Kuka johtaa mielipiteen muutosta? Kyselyn mukaan 55-64 -vuotiaat. Miksi juuri tämä kansanonsa? Kyllä, heidän joukossaan on paljon vanhoja hippejä. Mutta kaikista ikäryhmistä keski-ikäiset ja tätä vanhemmat ovat huomaamassa muita nopeammin että kannabis saattaa hyvinkin olla tämän vuosisadan aspiriini.

Lääkekannabis muokkaa keskustelua pilvestä koko Pohjois-Amerikassa. Kemoterapian pahoinvoinnista kärsivistä syöpäsairaista glaukoomapotilaisiin, Crohnin tautia poteviin ja monia muita tauteja sairastaviin, pilvi tuo helpotusta jota farmateollisuuden tuotteet eivät anna. Sen kasvava ja laajentuva käyttö hälventää vanhoja pilviveikko-stereotypioita ja aikaansaa kypsempää keskustelua aiheesta.

Myös raha ajaa aihetta eteenpäin, ei ainoastaan näkymät tulevaisuuden mahdollisesti miljardeissa liikkuvista verotuloista, vaan juuri tällä hetkellä lääkekannabiksella tehdään omaisuuksia. Yhdysvaltojen lääkekannabiksen sallivissa osavaltioissa suuret kauppaliikkeet myyvät kasvattajille näiden tarvitsemia vesiviljelytarvikkeita ja erikoistekniikkaa. Verohallinto IRS:n mukan yksi ainoa Oaklandissa toimiva lääkekannabisapteekki on velkaa 2.5 miljoonaa dollaria jälkiveroina, toisen pyörittäessä 18.5 miljoonan dollarin liikevaihtoa.

Kuusitoista Yhdysvaltojen osavaltiota on sallinut lääkekannabiksen ja kolmessa länsirannikon osavaltiossa puolestapuhujat valmistelevat verotuksen ja myynnin mahdollistavia laillistamisohjelmia.

Kannabiksen kieltolain lopettaminen ei tarkoita sen tekemistä vapaasti saatavilla olevaksi, se merkitsee aineen sääntelyä paljon vaarallisempien alkoholin ja tupakan tapaan.

Portugali laillisti pilven ja muut huumeet vuosikymmen sitten, eikä taivas pudonnut – Euroopan huumeriippuvaiset eivät kerääntyneet maahan eikä naapurimaa Espanja kärsinyt pelätyistä sivuvaikutuksista.

Tämän Kanadan mielipidekyselyn tulisi kannustaa hallintoa harkitsemaan uudelleen lainsäädäntöään ja aloittamaan keskustelut laillistamisen mahdollisista eri muodoista. Pilven viihdekäyttöön voitaisiin tällöin puuttua aivan kuten olemme toimineet tappavan tupakan käytön tapauksessa – kansanterveydellisten kampanjoiden ja valistuksen avulla. Ketään ei ole raahattu vankilaan tupakkatauon pitämisen vuoksi, silti olemme saaneet käytön laskuun ja tupakointi on nykyään paljon vähemmän houkuttelevaa kuin aiemmin.

Kannabiksen muodikkuuteen ja houkuttelevuuteen voidaan käydä käsiksi samoin keinoin, ilman että nuoremme joutuvat syytetyiksi rikoksesta ja saavat mahdollisesti koko loppuelämää varjostavan rikosrekisterimerkinnän.

Käsitelkäämme kannabista ja muita huumeita terveydellisenä kysymyksenä ennemmin kuin rikosasiana. Se tulisi halvemmaksi ja olisi lisäksi suotuisampaa yhteisöillemme ja turvallisempaa lapsillemme. Se antaisi poliisille mahdollisuuden keskittyä todellisiin rikollisiin, helpottaisi ylikuormitettujen, ruuhkautuneiden oikeuslaitostemme taakkaa ja säästäisi suuria summia rangaistuskuluissa.

Liberaalipuolueen johtaja Bob Rae tiivisti asian hyvin puoluekokouksen loppupuheenvuorossaan: ”Kohdatkaamme totuus Kanada – sota huumeita vastaan on ollut täydellinen epäonnistuminen”.

Lähde:

Vancouver Sun





Discovery Channelin uusi uraauurtava tv-sarja lääkekannabiksesta

9 12 2011

Termin ”lääkekannabis” kuuleminen herättää tiettyjä mielikuvia, mutta on todennäköistä etteivät niihin kuulu verot, lainsäädäntö tai terveydenhuolto. Discovery-kanavan uusi, joulukuun alussa alkanut sarja Weed Wars esittelee näitä lääkekannabisliiketoimintaan liittyviä puolia, joita harva tulee ajatelleeksi.

Sarjassa ei ole kysymys mielipiteistä tai pulmakysymyksistä, kyseessä on ensimmäinen kerta, kun viikottainen televisio-ohjelma tarkastelee läheltä ja henkilökohtaisesti todellisuutta, jota on kiistanalaisen lääkekannabisyrityksen johtaminen.

Weed Wars tutustuttaa katsojan Kalifornian Oaklandissa toimivaan Harborside Health Centeriin, Yhdysvaltojen suurimpaan lääkekannabisapteekkiin, joka palvelee lähes sataatuhatta potilasta. Yrityksen perustaja ja johtaja Steve DeAngelo on ottanut tehtäväkseen parhaan mahdollisen tuotteen toimittamisen moninaiselle asiakaskunnalleen ja koko maan valistamisen säännellyn ja verotetun lääkekannabiksen eduista. Kalifornian äänestäjien vuonna 1996 hyväksymä lääkekannabiksen laillistaminen osavaltiossa sytytti maanlaajuisen mielipidemyrskyn mahdollistaessaan kokonaan uudenlaisen terveydenhuoltobisneksen synnyn.

Weed Wars on ainutlaatuinen kurkistus lääkekannabiskysymyksen sisäpuolelle. Katsojille esitellään harvinainen näkymä yrityksen toimintaan ja sen haasteisiin sekä yrittäjien että potilaiden perspektiivistä. Sarjaa seuraavat tulevat tapaamaan persoonia, jotka ovat tehneet täydellisen alanvaihdoksen keski-iässä hypätessään tämän nousussa olevan holistisen lääketieteen kelkkaan. Weed Wars paljastaa ensimmäistä kertaa millaista on päivittäinen elämä maailmassa, johon harvat televisionkatsojat ovat päässeet kurkistamaan.

Sarjan kotisivut: http://dsc.discovery.com/tv/weed-wars/

Lähde: Discovery Channel





Kuinka rikkaat ihmiset polttavat pilveä

14 02 2010

Volcano Vaporizer on tullut halutuksi statussymboliksi yläluokkaisten pilvenpolttajien keskuudessa, joiden mukaan kyseinen laite tuo kannabiksen aromin esille viininharrastajien tyyliin – ja lisäksi heidän henkilökohtaiset kuntovalmentajansa suosittelevat sitä käyttövälineenä.

Kannabiksen laillistamista ajavan NORML:n toiminnanjohtaja Allen St. Pierrelle satelee usein kummallisia kysymyksiä. Viime aikoina häneltä on toistuvasti kysytty, että ”mikä se metallinen juttu on, jota käytetään Weeds-sarjassa?”

Vastaus on Volcano Vaporizer, savuton höyrystinlaite, joka on vilahtanut viime aikoina Weedsin lisäksi HBO:n komediasarjassa Bored to Death. Jälkimmäisessä Jenny Slates näyttelee seksikästä pilvitypyä, joka viettelee Jason Schwartzmanin makuuhuoneeseensa testaamaan laitetta. Hän opastaa: ”Painat vaan tuon nännin huulillesi ja hengität höyryt sisääsi.” Volcanoa käytetään jopa maineikkaassa Chicagolaisessa Alinea-ravintolassa, joskin epätavalliseen tapaan. Sillä höyrystetään muskotin ja kahvin aromeja jälkiruokaa syöville asiakkaille.

”Jos asut Ohiossa tai olet suurten ikäluokkien edustaja, jolla ei ole ongelmaa kannabiksen suhteen, saatat ihmetellä mitä tapahtuu”, St. Pierre toteaa. ”Siihen liittyy tietynlaista sofistikoitunutta pintakiiltoa. Se ei ole sinun isäsi vesipiippu.”

Todellakin, Vaporizerin voisi hyvin kuvitella löytyvän vaikkapa Stockmannin kuvastosta. Sen kiiltävä, harjattua alumiinia oleva kotelo ja digitaalinen lämpötilamittari voisivat hyvin erehdyttää luulemaan laitetta maitohöyrystimeksi. Kenties ei niin sattumalta, yli neljäsataa euroa maksava Volcano on kasvavassa suosiossa korkeasti koulutettujen, vain parasta kelpuuttavien cappuccinonnauttijoiden keskuudessa. ”Jos ostat tämän, olet joko innokas harrastaja tai hyvin perillä nykytietämyksen mukaan parhaista tavoista saattaa kannabis elimistöösi”, St. Pierre kertoo. ”Muussa tapauksessa kyse on suuresta turhamaisuudesta, jos on varaa tuhlata tuollainen summa rahaa.”

”Ymmärrettyäni mikä se on, tilasin sellaisen välittömästi”, kertoo kuusissakymmenissä oleva rikosasianajaja, joka kuuli Volcanosta kollegaltaan. ”Minulla on ystäviä, jotka ovat muusikkoja. He kerääntyvät yhteen toistensa asuntoihin. Mukana on bisnesihmisiä ja uraohjuksia. He eivät polta tupakkaa. Täytimme Volcano-pussillisen kannabiksella, ja pussi kiersi ringissä. Kukaan heistä ei ollut nähnyt sellaista aiemmin. He olivat äimistyneitä”. Hänen mielestään Volcanon – tunteikkaasti kuvailtuna ”pössyttelyn Mercedes-Benz” – tulisi olla tarjolla varakkaille matkailijoille. ”Jonkun tulisi perustaa hotelliketju, jossa jokaisesta huoneesta löytyisi Volcano. Uskon, että monet valitsisivat hotellin pelkästään tämän perusteella”.

Volcanon yksi merkittävimmistä piirteistä on sen valmistukseen liittyvä insinööritaito. Se toimii työntämällä kuumaa ilmaa kannabiksen läpi, vapauttaen kaikki kemikaalit, joita tarvitaan pilveen pääsemiseksi – ilman palokaasuja tai karsinogeenejä. Sen käyttöä voisi helppoudessaan verrata riisikeittimen käyttämiseen. Kun höyrystin on lämmennyt, pesään laitetaan noin puoli grammaa jauhettua kannabista. Sitten painetaan nappia, joka päästää höyryn irti suureen pussiin, johon suukappale kiinnitetään. Lopulta käyttäjä nauttii höyryn pussista. ”Minulle savun puuttuminen toi mielihyvää”, asianajaja kertoo. ”Verenkiertooni ei enää päätynyt hiilimonoksidia. Se ei ollut enää haitallista minulle. Kokemus tuntui paremmalta.”

Vaporisaattoreissa ei ole mitään uutta sinällään. Laitteita on myyty lehdissä kuten High Times ja Cannabis Culture jo 1990-luvun alusta saakka, mutta alkuperäiset versiot olivat kömpelöitä ja vähemmän käyttäjäystävällisiä. Niiden käyttö yleistyi vasta vuoden 2000 jälkeen, kun NORML oli mukana sponsoroimassa tutkimusta, jossa etsittiin vaihtoehtoisia käyttömuotoja sen jälkeen kun Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA julisti, ettei ”poltettavia lääkkeitä” ole olemassa. Tämän jälkeen Massachusettsin teknillisen korkeakoulun opiskelija lähestyi virastoa kertoen, että hän on keksinyt ”turvallisimman tavan hengittää kannabista”. Storz & Bickel, saksalainen suunnitteluyritys joka valmistaa Volcanoa, käytti tätä tutkimusta hyväkseen ja suunnitteli ”markkinoiden parhaan höyrystimen”. Ensimmäiset versiot myytiin tuhansien dollareiden hintaan huumausaineisiin liittyvien kokousten huutokaupoissa. ”Ne olivat niin kiinnostavia”, sanoo St. Pierre. ”Oli selvää, että Volcanosta oli tulossa standardi.”

Kun Volcano julkaistiin vuonna 2001, Jeff Jonesilla oli ongelmia laitteen myynnissä hänen Los Angelesissa sijaitsevalla kannabisklubilla, Patient ID Centerilla. Kukaan ei tiennyt, mitä siitä olisi pitänyt ajatella. Nykyisin viihdealan ihmiset tulevat kysymään tuotetta ja he tietävät sen nimeltä. ”Heille maksetaan puhumisesta ja heitä huolestuttaa se, mitä polttaminen tekee heidän keuhkoilleen”, hän kertoo. Rolling Stone -lehti julkaisi vuonna 2006 artikkelin, jossa Bill Maher, yksi Yhdysvaltain kuuluisimmista kannabiksen puolestapuhujista, kertoi seuraavaa: ”Annoin kerran Volcanon lahjaksi eräälle korkeassa asemassa olevalle studiopomolle. Se tuli tarpeeseen, sillä hänellä oli ongelmia keuhkojensa kanssa.”

Volcano on ollut menestystarina huolimatta täydellisestä markkinoinnin puutteesta. Storz & Bickel pitää matalaa profiilia tuotteensa yhdistämisestä huumausainekulttuuriin, eikä heidän nettisivustollaan pahemmin puhuta kannabiksesta. Tämä saattaa osittain johtua siitä, että liittovaltion hallitus takavarikoi yli 1 600 Volcanoa Bushin viimeisellä virkakaudella. Yritys myös kieltäytyi antamasta kommenttia tähän artikkeliin liittyen. Mutta viidakkorumpu on levittänyt sanaa, ja aiheeseen liittyy jopa tietynlaista mystiikkaa – etenkin niissä osavaltioissa, joissa kannabisapteekit ovat ottaneet kohteekseen kokonaan uusia väestöryhmiä. ”Volcano on täydellinen tulevalle lääketieteellisen kannabiksen aikakaudelle”, sanoo eräs laitetta itsekin käyttävä korkean tason viihdepomo ja jatkaa: ”vaikkei siihen liitettäisikään pahemmin mitään lääketieteellisiä mielikuvia.”

Höyrystämiselle omistautuneet käyttäjät sanovat, että kyse ei ole pelkästään terveellisemmästä tavasta tulla pilveen – myös olotila on puhtaampi. He vertaavat kokemusta kannabisleivoksiin, jotka polttamiseen verrattuna tuovat täyteläisemmän ja kestävämmän kokemuksen. ”Kokeneemmille käyttäjille Volcano on erilainen kokemus. Se on kuin kuvailisi viinin aromeita”, sanoo 35-vuotias lakimies Oaklandista, Kaliforniasta. Hän käyttää Volcanoa nauttiakseen korkealuokkaisen kannabiksen monimutkaisista aromeista. ”Se maistuu paremmalle – sen avulla voi oikeasti tuntea makuja, verrattuna pelkän savun maistamiseen. Sillä pystyy maistamaan yrtin esanssit.”

Toki laitteesta löytyy myös huonoja puolia. Kokemattomalle höyrystäminen voi olla hurja kokemus. Volcanon kilpailijan, Vapir Onen omistaja kertoo ystävilleen järjestämistään juhlista Kaliforniassa. Hänen mukaansa lähes aina löytyy joku, jonka täytyy mennä yläkertaan lepäämään. ”Jotkut ihmiset menevät siitä liian pilveen. He eivät sen jälkeen koske laitteeseen”, hän sanoo. Volcano on myös raskas laite ja vähemmän tienaavalle se on kallis. Sellaisenaan se vetoaa tietynlaisiin ihmisiin, jotka arvostavat laitetta – heihin, jotka ottavat sekä kannabiksen että terveysasiat yhtä lailla vakavasti. ”Tunnen erään personal trainerin, ja se on ainoa asia, jota hän käyttää”, kertoo Oaklandin asianajaja.

Puhumattakaan siitä, että sillä on vaikutusta imagoon. Volcano sopii monilla tavoin täydellisesti yhteiskuntaan, jossa valistunutta pilvenpolttoa pidetään arvossa. Aikakaudella, jolloin useimmat käyttävät kannabista, tiedostavimmat ja terveyttään vaalivat käyttäjät valitsevat vaporisaattorin. Siitä on tulossa lempeän vallankumouksellinen statussymboli, kuten tyylikkäät tatuoinnit. ”Bill Maher on todennäköisesti tuonut höyrystämisen ajatusta pahaa-aavistamattoman jenkkiyleisön tietoisuuteen enemmän kuin kukaan muu”, St. Pierre sanoo. ”Kun Maher sanoo ettei hän polta, vaan höyrystää, siihen liittyy pieni ripaus elitismiä. Joissakin maan kolkissa elitismi myy hyvin.”

Kyse voi olla myös sukupolviin liittyvästä jutusta. Noin vuosi sitten erään puheen jälkeen St. Pierre tuli lavalta ja näki nuorison edustajan, jonka paidassa luki ”Got Vape?”. Teknologialla on tapana sulautua ajan henkeen. ”Näistä tuotteista on tulossa niin hienostuneita, että niitä voidaan käyttää missä tahansa, milloin tahansa. Sen ei tarvitse olla kontrolloitu asetelma, kuten Volcanossa. Niitä voidaan käyttää jopa lentokoneissa, eikä kukaan tiedä, että käytät vaporisaattoria, paitsi ehkä hengityksestäsi”, hän sanoo. ”Kun mennään 15 tai 20 vuotta eteenpäin, tuskin kukaan enää käyttää kannabista polttamalla.”

http://www.thedailybeast.com/blogs-and-stories/2010-02-07/how-rich-people-smoke-pot/full/





West Hollywoodin lääkekannabiksen menestystarina

27 11 2009

Tämä pieni kaupunki valvoo asetuksia tarkasti ja hankkiutuu eroon Los Angelesia vaivaavasta dramatiikasta.

Muutaman kilometrin päässä Los Angelesin kaupungintalolta on ollut vuosien ajan käynnissä pienimuotoinen kokeilu kannabiksen säännöstelemisessä. Osavaltion suurimman kaupungin hyväksyessä virheellisen toimenpiteistä pidättäytymisen, kiistellessä sääntöehdotuksista loputtomiin ja seuratessa hämmentyneenä lääkekannabiskauppojen lisääntymistä, West Hollywood painoi eteenpäin.

Kohdatessaan omien kannabisputiikkiensa räjähdysmäisen kasvun vuonna 2005, tämä Los Angelesin ympäroimä kaupunki esitteli käytännön toimenpiteistä pidättäytymisestä, määräsi väliaikaiset säädökset jo toiminnassa oleville, asetti tiukan valvonnan ja määritteli sallittujen kannabisliikkeiden määrän neljään. Kaikki tämä tapahtui kahden vuoden aikana.

Kun West Hollywoodin kaupunginvaltuusto päivitti säädöksiään aiemmin tänä syksynä, äänestys oli yksimielinen. Yksikään asukas ei ilmoittanut olevansa eri mieltä ja kaupungin kannabiskauppojen pitäjät tukivat sitä. Sitä vastoin Los Angelesissa valtuuston komiteat valmistautuvat kuulemistilaisuuteen, joka tulee epäilemättä olemaan riehakkaan riitaisa yrittäessään viimeistellä nyt viidennen version säännöksistään.

West Hollywoodin kaupunginisät sanovat, että on kulunut yli kaksi vuotta siitä, kun asukas on viimeksi valittanut kannabisapteekista. Naapurustopartioiden johtajien mukaan heidän katunsa ovat nyt turvallisempia, koska apteekkien turvamiesten vaaditaan liikkuvan myös lähikortteleissa. Kouluviranomaiset toivottavat kannabisapteekit tervetulleiksi naapuriinsa. Ja kaupungissa partioiva Los Angelesin poliisiosasto sanoo, että kannabisliikkeissä ei ole tapahtunut viime aikoina rikoksia, eikä soittoja vihaisilta naapureilta ole kuulunut.

”Me olemme olleet tilanteen tasalla ensimmäisestä päivästä lähtien”, sanoi Lisa Belsanti, kaupungin vanhempi hallintoanalyytikko, joka oli mukana sääntöjen sorvaamisessa. ”Ongelmia on, mutta ne ovat Los Angelesissa eikä West Hollywoodissa.”

Kaupungeissa, joissa ei ole lääkekannabisssäännöstöä, kuten Los Angelesissa, San Diegossa ja Long Beachilla, lääkekannabisapteekkien naapureina asuvat ovat protestoineet, koska liikkeitä on perustettu minne tahansa – usein aivan asuntojen läheisyyteen – ja koska ne ovat houkutelleet riesaksi asti liikennettä ja todellisia vaaroja, kuten ryöstöjä. Joissakin kaupungeissa, kuten San Franciscossa ja Oaklandissa, on tiukat säädökset lääkekannabisapteekeille, ja niiden viranomaisten mukaan ongelmia on ollut vähän tai ei lainkaan.

Vaikka West Hollywood on vain murto-osa Los Angelesista 1,9 neliömailin koollaan ja 36 000 asukkaallaan, se toimii esimerkkinä siitä, kuinka säännökset luomalla ja niitä valvomalla ongelmat on suureksi osaksi vältetty. ”Olemme pitäneet liikkeet tiukassa hihnassa”, sanoi kaupunginvaltuutettu John Duran, joka on ollut mukana lääkekannabisasiassa vuosien ajan. ”Tänä päivänä valituksia tulee aivan minimaalisesti ja liikkeet toimivat vastuullisesti.”

Edistyksellisellä politiikallaan ylpeilevä West Hollywood, jossa on myös paljon homoväestöä ja ikäihmisiä, toivotti lääkekannabiksen tervetulleeksi sanan levittyä, että siitä voi olla apua AIDS-potilaille ja glaukoomaa sairastaville. Sielläkin tosin koettiin naapurustojen vastaisku, kun kannabisapteekit alkoivat yleistyä vuosina 2004 ja 2005.

Kolme liikettä ilmestyi korttelin päähän Fountain Dayn koulusta. Yksi niistä, Farmacy, oli aivan nurkan takana. Sen asiakkaat pistivät palamaan yksityiskoulun kanssa jaetulla paikoitusalueella, mikä hermostutti vanhempia. ”Yhtäkkiä niitä alkoi avautua, pam pam pam pam”, sanoi Andrew Rakos, koulun johtaja. ”Vanhempainyhdistys tuli luokseni ja kertoi, etteivät he ole lainkaan iloisia asiasta. Paikalle alkoi virrata paljon epäilyttävää ainesta.”

Farmacya pyörittää vakavasti sairaita ihmisiä kannabiksella yli 15 vuoden ajan hoitanut farmaseutti JoAnna LaForce. Hän otti yhteyttä vanhempainyhdistykseen, tarjosi esittelykierroksia liikkeeseensä, palkkasi turvahenkilökuntaa ja kielsi polttamisen paikoitusalueella. Farmacy, kuten muutkin liikkeet, kuuluu kauppakamariin ja sen johtaja on mukana kunnanneuvostossa.

”Olemme vain osa yhteisöä, osa naapurustoa. Meitä ei nähdä riskinä”, sanoi Los Angelesin tilannetta tyrmistyneenä seurannut LaForce. Hän omistaa Farmacy-liikkeet myös Venicessä ja Westwoodissa, ja ne toimivat kaupunkien säädösten mukaisesti.

Rakos on nykyään eräs Farmacyn arvokkaimmista tukijoista. Koska liike on alle 150 metrin päässä koulusta, kaupunki halusi sen muuttavan vuoden loppuun mennessä. Rakos kuitenkin pyysi kaupunginvaltuustoa tekemään poikkeuksen, jonka se tekikin. ”Meistä oli tärkeää, että kaupunki tietää olevan olemassa liikkeitä, jotka eivät ole pelkästään kunnioitettavia, vaan jotka ovat myös kuunnelleet yhteisön tarpeita”, hän sanoi.

Los Angelesissa kiisteltyä säädösluonnosta on palloteltu valtuuston ja kaupunginsyyttäjänviraston välillä. Naapurustoaktiivit ja liikkeiden omistajat on pitkälti jätetty ulkopuolelle, he ovat saaneet sanoa sanansa ainoastaan julkisissa kuulemistilaisuuksissa. West Hollywoodin virkamiehet toimivat kuitenkin läheisessä yhteistyössä asukkaiden, omistajien ja poliisin kanssa.

West Hollywoodin säädökset rajoittavat sijainteja, joihin kannabisapteekin voi avata, määrittelevät turvallisuusvaatimukset, määräävät aukioloajoista ja kieltävät paikan päällä tapahtuvan kannabiksen käytön. Ne menevät pidemmälle kuin Los Angelesin säädösehdotus varmistaakseen, että kannabiskaupat ovat vastuullisia naapureita.

Liikkeiden on toimitettava lähiseudun asukkaille yhteyshenkilön nimi ja puhelinnumero. Ryöstöjen estämiseksi liikkeiden on talletettava joka päivä kaikki käteinen raha. Aseistamattomien vartijoiden on partioitava kahden korttelin säteellä liikkeestä estääkseen maleksimisen ja polttelun. ”Me emme halua villin lännen tyylisiä ammuskeluja kannabiksen tai käteisen vuoksi”, Duran sanoi.

Kaupunki myös velvoittaa liikkeiden pyörittäjien tapaavan säännöllisesti viranomaisten kanssa keskustellakseen ongelmista. Nuo tapaamiset ovat nykyään hyvin lyhyitä. ”Me menemme sinne kymmeneksi minuutiksi”, LaForce sanoi, ”ja he sanovat – seriffi on paikalla – onko ongelmia? Ei. Mitään huolenaiheita? Ei.”

Kaupungin viranomaiset hätääntyivät äskettäin, kun Los Angelesin piirikunnan syyttäjä Steve Cooley sanoi uskovansa useimpien kannabisapteekkien olevan laittomia ja uhkasi nostaa niitä vastaan syytteitä. Mutta seriffi Lee Baca, joka on neuvonut kaupunkeja kieltämään kannabisliikkeet, sanoi pitävänsä West Hollywoodia mallitapauksena ja ehdotti jopa Los Angelesia ottamaan käyttöön samanlaiset säädökset.

Baca sanoi poliisiensa toimivan yhteistyössä kaupungin kannabisliikkeiden kanssa. ”Tiedän niiden olevan läpinäkyviä ja uskon avaimen olevan siinä, että meidän väkemme voi mennä niihin koska tahansa ja tutkia niiden asiakirjoja”, hän sanoi. ”Meitä kiinnostavat organisaatiot, jotka yrittävät sekoittaa lääkemyyntiin liikekaupallista myyntiä. Se on selkeästi laitonta.” West Hollywoodissa on neljä hyväksyttyä kannabisapteekkia, jotka kaikki sijaitsevat vilkkaalla Santa Monica Boulevardilla.

Don Duncan, alueen näkyvin lääkekannabiksen puolestapuhuja ja Americans for safe access -järjestön Kalifornian osaston johtaja, pyörittää vaatimatonta Los Angeles patients & caregivers group -apteekkia. Turvamies on aina paikalla liikkeen kannabiksenvihreän näyteikkunan edustalla. ”Emme ole saaneet valitusta kolmeen vuoteen”, Duncan sanoi.

Farmacy, toisin kuin suurin osa muista kannabisapteekeista, pitää ovensa aina avoinna, kutsuen ohikulkijoita sisään tutustumaan liikkeen surffauksen ja Buddhan inspiroimaan ilmapiiriin. Alternative Herbal Health Services -apteekki kadun toisella puolella on hillitympi, sen ikkunaa koristaa värikäs luomukauppaa muistuttava kyltti. Kaupungin länsilaidalla sijaitsee Zen Healing Collective, jonka ikkunassa on jättimäinen neonhampunlehti. Viides kannabisliike, jonka kaupungin viranomaiset haluavat sulkea, Sunset Super Shop, on vertauskuvallisesti juuri oikealla paikalla Hustler Hollywoodin (seksiä) ja Whisky a Go Gon (rock’n’rollia) välissä.

Eräs asia vaivaa kuitenkin yhä West Hollywoodin virkamiehiä: se että ihmiset käyttävät hyväksi osavaltion lääkekannabislakeja ja ostavat kannabista yksinkertaisesti päästäkseen pilveen tai myydäkseen sitä edelleen. ”Siellä notkuu paljon ihmisiä, joita me pidämme epätoivottavina henkilöinä, mutta emme kylläkään saa heistä paljonkaan valituksia yhteisöltä”, sanoi seriffi Dave Smith.

Duran uskoo että aidosti sairaiden turvallinen lääkekannabiksen saanti ja myynnin kontrolloinnin mahdollistaminen kaupungin taholta ovat painavampia asioita kuin haittapuolet. ”Me olemme Sunset Stripin alkukoti”, hän sanoi. ”Ihmiset ovat käyttäneet kannabista Sunsetillä 1920-luvulta asti. Se ei tule muuttumaan.”

Lähde:

http://www.latimes.com/news/local/la-me-weho-marijuana16-2009nov16,0,7678248,full.story





Kannabiksen laillistaminen USA:ssa voisi tuoda miljardeja hallitukselle

26 10 2009

Nykyisellään huumekartelleille menevät rahat voisi kannabiksen laillistamisen jälkeen kerätä valtiolle ja käyttää yhteiseen hyvään.

Maailman ensimmäinen kannabisoppilaitos on avannut ovensa Yhdysvalloissa. Lääkekannabista kasvatetaan laillisesti oppilaitoksen laboratoriossa Kalifornian Oaklandissa. Siellä kaupunginvaltuusto verottaa jo kyseisen lääkkeen myynnistä.

Kannabiksen puolesta kampanjoivat ovat sanoneet, että lopunkin velkojen pahasti repimästä Kaliforniasta pitäisi seurata heidän esimerkkiään ja laillistaa kannabis.

US_RichardLee_Oaksterdam

Oppilaitoksen johtajan Richard Leen mukaan ala on jo pelkästään Kaliforniassa arviolta 15 miljardin dollarin kokoinen. Tällöin pelkät myyntiverot voisivat tuoda vuosittain 1,5 miljardia dollaria.

Suomikin aikoo ottaa valtionvarainministeri Kataisen johdolla velkaa 13 miljardia pitääkseen budjettinsa kunnossa. Ehkä täälläkin pitäisi pohtia vakavasti kannabiksen laillistamisen tuomia tuloja. Kannabista käytetään jo laajalti, mutta kaikki siitä saatavat tulot valuvat pois valtiolta.

”Opimme alkoholin kieltolaista 1920-luvulla, että jostain asiasta laittoman tekeminen ei estä ihmisiä käyttämästä sitä. Se vain luo lisää rikollisuutta ja väkivaltaa sekä vähentää kunnioitusta lakeja ja niiden valvojia kohtaan.”

Lähde:

http://www.belfasttelegraph.co.uk/breaking-news/world/north-america/campaigners-in-us-say-legalising-cannabis-would-be-worth-billions-to-govt-14528115.html





Kannabiksen laillistaminen voisi pysäyttää laman

16 10 2009

Kaliforniassa kannabiksen puolesta kampanjoivat sanovat, että osavaltion pitäisi helpottaa kompurointiaan talouskriisissä ja alijäämänsä kanssa laillistamalla kannabis ja keräämällä sen myynnistä veroa.

Kalifornia oli ensimmäinen osavaltio, joka salli ihmisten käyttää kannabista lääkinnällisiin tarkoituksiin, mutta liittovaltion lain mukaan kannabis pysyy edelleen laittomana. Tämä tarkoittaa sitä, että ensi vuoden äänestykseen tähtäävät kampanjoijat, jotka haluavat laillistaa kannabiksen kokonaan, ovat törmäyskurssilla Yhdysvaltojen hallituksen kanssa.

Lähellä San Franciscoa sijaitseva Oaklandin kaupunki tuli tänä vuonna ensimmäiseksi kaupungiksi, joka alkoi kerätä veroja lääkekannabiksen myynnistä.

Kalifornian kuvernööri Arnold Schwarzenegger oli pakotettu mittaviin leikkauksiin selvitäkseen useiden miljardien dollarien budjettivajeesta osavaltiossa, jonka talous on suurempi kuin lähes minkä tahansa itsenäisen valtion, esimerkiksi Suomen.

Richard Lee johtaa kannabisoppilaitostaan Oaklandin alueella, joka tunnetaan parhaiten Oaksterdamina. Hänen mukaansa alan arvo on noin 15 miljardia dollaria, joten Kalifornia voisi saada pelkkinä myyntiveroina vuosittain 1,5 miljardia dollaria.

Richard kertoi: ”Aivan kuten alkoholikin tuottaa paljon rahaa, me opimme kieltolain aikaan 1920-luvulla, että jostain asiasta laittoman tekeminen ei estä ihmisiä käyttämästä sitä. Se tarkoittaa vain lisää rikollisuutta ja väkivaltaa sekä kunnioituksen vähenemistä lakia ja sen valvojia kohtaan.”

legalize-marijuana-california-environment

Oaklandissa lääkekannabiksen käyttäjien täytyy kantaa mukanaan lääkärinsä myöntämää korttia, joka oikeuttaa heidät ostamaan kannabista yhdestä kaupungin neljästä toimiluvallisesta coffee shopista tai kannabisapteekista.

Poliisi kuitenkin kiistää kannabiksen lääketieteelliset hyödyt ja väittää edelleen sen olevan porttihuume kovempiin aineisiin. Kalifornian DEA:n johtaja erikoisagentti Bob Cooke kertoi Sky Newsille, että veroina kerättävä rahasumma ei riittäisi maksamaan aiheutuneita vahinkoja.

”Emme saa riittävästi rahaa hoitaaksemme tupakoinnin aiheuttamia haittojakaan, joten kuka maksaisi kaiken tämän”, hän sanoi.

Nykyiselläänkin haitat ovat jo olemassa, mutta niiden hoitoon ei tule ollenkaan rahaa. Arvioidulla 1,5 miljardilla saa hoidettua monta ongelmaa. Lisäksi on huomionarvoista, että tupakka on myrkyllinen tuote, johon kuolee pelkästään Suomessa 12 ihmistä päivässä.

Esimerkiksi 30 vuotta kannabista tutkinut Donald Tashkin ei havainnut kannabiksen aiheuttavan syöpää vaan sen havaittiin pikemminkin suojaavan syövältä. Tämä riitti kääntämään herra Tashkinin pään ja nykyään hän kannattaa kannabiksen laillistamista. Uskoisimmeko me kokenutta tiedemiestä?

Laillistamisen kannattajat uskovat, että muutos on väistämätön Kaliforniassa, eikä tämän kokoinen liiketoiminta voi odottaa.

Grow-julkaisun vetäjä Erich Sligh sanoi: ”Kaikki sanovat, että tupakkayhtiöt ovat odottavalla kannalla ja ovat valmiina hyppäämään mukaan heti kun kannabis on laillista. Ne uskovat, että se tapahtuu, niillä on kiikarinsa ja ne istuvat ja odottavat laillistamisen hetkeä ja aikovat saada osuutensa.”

Lähde:

http://news.sky.com/skynews/Home/World-News/Campaigners-Tell-California-To-Legalise-Cannabis-Drug-To-Save-Economy-From-Recession/Article/200910215403205?lpos=World_News_Top_Stories_Header_4&lid=ARTICLE_15403205_Campaigners_Tell_California_To_Legalise_Cannabis_Drug_To_Save_Economy_From_Recession_





Oaklandissa hyväksyttiin kannabisvero murskaenemmistöllä

24 07 2009

Ehkäpä vain lääkekannabiksen maailmassa korkeampia veroja pidetään hyvänä uutisena.

On varmaa, että lääkekannabiksen kannattajat olivat tyytyväisiä keskiviikkona, kun Oaklandin äänestäjät hyväksyivät hurjan korotuksen veroon – 15 kertaa entisen veron lukemat – myyntiin, joka tapahtuu kaupungin muutamien luvanvaraisten lääkekannabisapteekkien kautta.

Lakiehdotus F lienee ensimmäinen laatuaan, ja se sai huiman 79,9 % kannatuksen. Korkein, mitä yksikään esitys Oaklandissa on koskaan saanut. Kannabiksen asiantuntijat kuvailivat tätä maanvyöryä merkittäväksi askeleeksi kannabisteollisuuden laillistamisen tiellä.

”Jälleen yksi voitto suuressa sodassa”, sanoi Oaksterdamin yliopiston presidentti Richard Lee. Häntä haastateltiin keskustan liikkeensä edessä, missä kannabiksen aromi täyttää jalkakäytävän. ”Tämä on paljon parempi vaihtoehto kuin joutua pidätetyksi ja heitetyksi vankilaan.”

odamgiftshop_exterior08

Lääkekannabis on ollut laillista Kaliforniassa vuodesta 1996, mutta apteekit ja niiden omistajat ovat joutuneet säännöllisesti liittovaltion viranomaisten ratsioiden kohteeksi. Liittovaltion viranomaiset eivät tunnusta osavaltioiden lakeja, kuten esimerkiksi Kalifornian lakiesitystä 215, joka hyväksyttiin vuonna 1996.

Kannabiksen lääkinnällisen käytön kannattajat ovat kuitenkin juhlineet myös viimeaikaisia signaaleja uudelta hallinnolta. Oikeusministeri Eric H. Holder Jr. kommentoi, että liittovaltion agentit eivät enää aio keskittää toimiaan niitä kohtaan, jotka toimivat osavaltion lakien mukaan.

Kalifornia, jonka 26 miljardin budjettikriisi on masentanut monta osavaltion asukasta, on leikitellyt idealla kannabiksen laillistamista. On olemassa myös sanfranciscolaisen demokraatin lakiesitys, joka laillistaisi ja verottaisi kannabista, ja sitä käsitellään edustajien kokouksessa vielä myöhemmin tänä vuonna. Viranomaisten mukaan kannabisapteekit maksavat jo nyt noin 18 miljoonaa dollaria vuodessa osavaltion myyntiveroja.

Drug Policy Alliancen Kalifornian apulaisjohtaja Laura Thomas San Franciscosta sanoi, että taantuma pakotti monia osavaltioita harkitsemaan ”koskemattomia aiheita” potentiaalisina tulonlähteinä. ”Vaikeina talousaikoina ihmiset ovat valmiita olemaan luovempia”, Thomas sanoi. Drug Policy Alliance lobbaa muutosta huumausainepolitiikkaan.

Oaklandissa ehdotus F nostaa ”bruttokuiteista” perityn veron osuuden 18 dollariin jokaisesta tuhannen dollarin edestä suoritetusta myynnistä. Uusi myyntivero on siis 1,8 %. Lakimuutos koskee kourallista oaklandilaisia liikkeitä, ja sen odotetaan tuovan vuosittain noin 300 000 dollaria lisää verotuloja. Tämä ei ole kovin paljon rahaa, kaupunki juuri sulki 83 miljoonan dollarin budjettivajeen, mutta joka tapauksessa pormestari Ron Dellummsin puhemies sanoi pormestarin olevan kiitollinen ”kaikista toimista, jotka helpottavat budjettimme kanssa”.

Herra Lee suunnittelee myös tällä viikolla esittelevänsä uuden lakiesityksen, jolla hän tähtää vuoden 2010 osavaltion äänestykseen. Lakiesitys laillistaisi henkilökohtaisen ei-lääkinnällisen kannabiksen käytön. Ehdotus F:n läpimeno ja sitä kautta voitto Leelle tulee maksamaan hänelle noin 42 000 dollaria vuodessa lisäverojen muodossa. Ei sillä, että hän panisi sitä pahakseen.

”Tämä vero on paljon halvempi kuin lakimiehet”, hän sanoi.

Ehdotus F
nostaa bruttoveron kaikilta ”kannabisyrityksiltä” 1,8 prosenttiin. Odotetaan tuottavan 294 000 dollaria vuosittain. Hyväksyttiin äänestyksessä prosentein 79,9 – 20,1.

Lähteet:

http://www.nytimes.com/2009/07/23/health/policy/23oakland.html

http://www.sfgate.com/cgi-bin/article.cgi?f=/c/a/2009/07/21/MNS918SQL4.DTL