Hampunviljelyoppilaitokset kantavat siementä osavaltioiden höllentäessä lääkekannabislakeja

6 01 2010

Eri puolilla Yhdysvaltoja laillisen kannabiksen viljelyn hienouksiin keskittyneet opinahjot alkavat kantaa siementä.

Detroitilaisessa Med Grow Cannabis Collegessa viiden viikon pituisen, hampun viljelyä sekä liiketalouden perusteita sisältävän oppijakson jälkeen opiskelijat valmistuvat ladattuina tarvittavilla taidoilla lääkekannabiksen viljelyyn ja jakeluun sairaille. He saavat myös virallisen sertifikaatin, joka erottaa heidät tavallisista Matti Meikäläisistä. ”Opiskelijat voivat olla erittäin luottavaisia menestyksensä suhteen”, kertoi Med Grow:n 24-vuotias perustaja Nick Tennant.

Tennant avasi Med-Grow:n ovet syyskuussa, ainoastaan 10 kuukautta sen jälkeen, kun michiganilaiset olivat äänestäneet lääkekannabiksen puolesta. Kunnianhimoinen yrittäjä tutki mahdollisuuksia lääkekannabiksen ympärillä jo kauan ennen kuin siitä tuli laillista ja pääsi aloittamaan toimintansa hyvässä vauhdissa heti lakimuutoksen jälkeen. ”Me tiesimme, että laki tullaan hyväksymään”, sanoi Tennant. Michiganin lisäksi 12 muuta osavaltiota (Alaska, Colorado, Havaiji, Kalifornia, Maine, Montana, Nevada, New Mexico, Oregon, Rhode Island, Vermont ja Washington) ovat sallineet pilven lääkinnällisen käytön.

Tällä hetkellä koulu työllistää 12 ihmistä 450 neliön tiloissaan. Tällä lukukaudella oppilaspaikkoja on 60. Ainakin yksi korkeakoulu antaa Med Grow:lle lämpimän vastaanoton. ”Kilpailu on tervetullutta”, kertoo Salwa Ibrahim Kalifornian Oaksterdam yliopistosta. ”Loppujen lopuksi tavoitteemme on saada laki muutettua sekä paikallisella että kansallisella tasolla.” Vuonna 2007 perustettu Oaksterdam on maan vanhin tämänkaltainen instituutti, joka kolmella kampuksella, 50 työntekijällä ja 5 500 oppilaallaan on ansainnut ”Kannabisoppilaitosten Harvard” -lisänimen.

Jotta tulevat oppilaat eivät saisi väärää kuvaa Med Grow:sta bilekouluna, Tennant kertoi painokkaasti oppituntien keskittyvän ainoastaan lääkinnällisiin tarkoituksiin. ”Johtamani projekti on erittäin tiukka”, hän sanoi.

Lähde:

http://www.nydailynews.com/lifestyle/health/2009/12/01/2009-12-01_as_states_relax_medical_http://www.nydailynews.com/lifestyle/health/2009/12/01/2009-12-01_as_states_relax_medical_marijuana_laws_pot_cultivation_colleges_take_seed.htmlmarijuana_laws_pot_cultivation_colleges_take_seed.html





Yhdysvalloissa liittovaltion viranomaiset taipuvat muutokseen

22 10 2009

Liittovaltion huumepoliisi jättää lääkekannabiksen käyttäjät ja heidän luvanvaraiset jakelijansa jatkossa rauhaan.

Obama lupasi kampanjansa aikana, että liittovaltion poliisi jättää lääkekannabiksen rauhaan. Häntä on ehditty jo arvostella, koska sekä potilaita että osavaltiolta luvan hankkineita jakelijoita on pidätetty hänen virkaan astumisensa jälkeen lähes samaa tahtia kuin Bushin hallinnon aikana.

Maanantaina 19.10. esiteltiin kuitenkin uudet viralliset käytännöt. Potilaiden ja heidän jakelijoidensa pitäisi olla turvassa. Kaksi oikeusministeriön virkailijaa kuvaili uutta lakia: syyttäjille on ohjeistettu, että osavaltion lakien mukaan laillisesti toimivien käyttäjien tai lääkekäyttäjien pidättäminen ei ole hyvää ajankäyttöä.

Eri osastoille, esimerkiksi DEA:lle, jaettava ohjeistus tekee kuitenkin selväksi, että agentit puuttuvat tilanteeseen, jos jakelu ylittää osavaltion rajoissa sallitun tai lääkekannabista käytetään kulissina muille rikoksille. Uusi politiikka on merkittävästi poikkeava Bushin hallinnon vastaavasta, joka vaatii liittovaltion poliisin toimivan osavaltioiden säännöksistä välittämättä.

14 osavaltiota sallii jonkin asteisen kannabiksen käytön lääkinnällisiin tarkoituksiin. Nämä osavaltiot ovat Alaska, Kalifornia, Colorado, Havaiji, Maine, Maryland, Michigan, Montana, Nevada, New Mexico, Oregon, Rhode Island, Vermont ja Washington.

usmm

Kalifornia on uniikki kattavan kannabisapteekkiverkoston vuoksi. Kannabisapteekit ovat yrityksiä jotka myyvät kannabista ja voivat joissain osavaltioissa jopa mainostaa palvelujaan. Myös Coloradossa on lukuisia kannabisapteekkeja. Rhode Islandilla ja New Mexicossa lisensoidaan parhaillaan tuottajia. New Mexicossa on hyväksytty ensimmäinen kasvattaja alkuvuodesta.  Kasvatuspaikat ovat salaisia ja terveysvirasto antaa potilaille ohjeet yhteyden saamiseksi kasvattajiin.

Oikeusministeri Eric Holder sanoi maaliskuussa, että hän haluaa liittovaltion viranomaisten jahtaavan vain niitä, jotka rikkovat sekä osavaltion että liittovaltion lakeja. Tähän mennessä ei ole kuitenkaan esitetty kuinka tuo tavoite saavutettaisiin.

Kolmisivuisessa muistiossa kerrotaan tarkat linjaukset ja se lähetetään liittovaltion syyttäjille 14 osavaltiossa ja FBI:n sekä DEA:n ylimmille viranomaisille. Oikeusministeriön virkailijoiden mukaan syyttäjiä kehotetaan olemaan hienotunteisia sen suhteen millaisia tapauksia lähtevät ajamaan, ja muistiossa korostetaan, ettei liittovaltion työntekijöiden ole järkevää jahdata ja syyttää niitä, jotka noudattavat osavaltion lakeja.

”Tämä on merkittävä askel eteenpäin”, sanoi Marijuana Policy Projectin viestintäjohtaja Bruce Mirken. ”Tämä muutos politiikassa muuttaa liittovaltion kunnioittamaan dramaattisesti enemmän tieteellistä ja käytännöllistä todellisuutta.”

Muistiossa varoitetaan, että jotkut voivat piilottaa perinteistä huumekauppaa tai muita rikoksia lääkekannabiksen taakse. Vaikka muistiossa kuvaillaan lääkekannabiksen olevan vähäisen prioriteetin asia, ei se silti sulje pois mahdollisuutta syyttää jotakuta, jonka toimet ovat sallittuja osavaltion lain mukaan.

Muistion on tarkoitus muistuttaa järjen käytöstä resurssien käytössä syyttäjiä ja viranomaisia niissä osavaltioissa, joissa lääkekannabis on sallittua. Se muistuttaa kannabiksen myynnin olevan Yhdysvaltojen suurin lähde väkivaltaisille meksikolaisille huumekartelleille, mutta lisää, että liittovaltion viranomaisten resurssit ovat rajalliset.

Pian sen jälkeen kun Obama astui virkaan, DEA tyhjensi neljä kannabisapteekkia Los Angelesissa aiheuttaen sekaannusta hallituksen suunnitelmista. Nyt sekaannuksen pitäisi olla ohi ja suuri askel eteenpäin otettu. Ehkä tämä antaa rohkeutta muillekin osavaltioille?

Lähteet:

http://news.bbc.co.uk/2/hi/americas/8315603.stm

http://www.nytimes.com/aponline/2009/10/18/us/politics/AP-US-Medical-Marijuana.html?_r=2

http://news.yahoo.com/s/ap/20091019/ap_on_go_pr_wh/us_medical_marijuana

http://blog.norml.org/2009/10/19/obama-administration-new-medical-marijuana-guidelines-are-issued/





Pilven viholliset; kannattajan katsaus Michiganin kannabislakeihin

16 06 2009

Lynn Allen on sairastanut syntymästään saakka vakavaa verenvuototautia. Vuonna 1978 Allenille selvisi, että hän on saanut sekä HIV- että hepatiitti C- tartunnat saastuneen verensiirron kautta.

Nyt entinen kuntoutusneuvoja ja sosiaalityöntekijä joutuu käyttämään kroonisten kipujen takia pyörätuolia liikkumiseen.

Allen on valinnut lääkkeekseen kannabiksen, joka on myös stimuloinut hänen ruokahaluaan, ja auttaa ylläpitämään painoa.

20090611-140256-pic-187058252_r350x200

Hän kuuluu siihen jatkuvasti kasvavaan michiganilaisten joukkoon, jotka ovat saaneet osavaltion myöntämän luvan kasvattaa ja käyttää kannabista lääkinnällisesti. Laki lääkekannabiksen sallimisesta hyväksyttiin Michiganissa marraskuussa äänestyksen jälkeen.

Allen toivoo, ettei häntä kutsuttaisi pilviveikoksi. Hän poltti ruohoa collegessa, mutta ei ole sen jälkeen käyttänyt kolmeenkymmeneen vuoteen. Nyt hän näkee itsensä tiedostavana kuluttajana, joka on löytänyt toimivan tuotteen.

”Perheessänikin on ollut henkilöitä, jotka ovat olleet sitä mieltä, ettei tämä ole soveliasta. Kun he ovat saaneet lisää tietoa asiasta ajatukset ovat muuttuneet. Uskoisin, että tämä [lääkekannabis] on mahdollisuus monille kunhan ihmiset vain saavat lisää tietoa asiasta”, Allen kertoo.

”Luulen, että tästä lääkkeestä on paljon ennakkoluuloja, koska se ei ole säännöstelty reseptilääke”, Allen lisää. ”Minun tapauksessani kokeiltiin muitakin lääkkeitä, mutta tämä osoittautui tehokkaimmaksi. Uskon, että tämä herättää myötätuntoa niiden keskuudessa, jotka yrittävät saada järjestelmän toimimaan siten, että minunlaiseni ihmiset voisivat hyötyä tästä lääkkeestä.”

Kun Michigan selvittää uuden lain ongelmia – joka hyväksyttiin 63 prosentin äänienemmistöllä – sen tulevaisuuden menestys toimii hyvänä sanansaattajana muille osavaltioille ajatellen samanlaista lainsäädäntöä.

Tähän mennessä 13 osavaltiota on hyväksynyt lääkekannabislain. Reilu 10 osavaltiota harkitsee esitystä, joka sallisi vakavista sairauksista, kuten syövästä, MS-taudista tai AIDSista, kärsivien käyttää marihuanaa esimerkiksi pahoinvoinnin ja ruokahaluttomuuden lieventämiseksi.

”Uskomme, että Michigan on suunnannäyttäjä muille keskilännen osavaltioille”, kertoo Michiganin Lääkekannabisjärjestön toiminnanjohtaja Greg Francisco, joka kokoaa yhteen uusia käyttäjiä, auttaa kouluttamaan heitä, ja rohkaisee eettiseen käyttöön.

”Uskomme, että muut osavaltiot ovat aivan kannoillamme, ja tämä on vain ajan kysymys”, hän kertoo. ”Sillä välin olemme kuulleet ihmisten muuttaneen tänne – he haluavat asua inhimillisessä osavaltiossa. Uskomme, että tämä on tuonut myös jonkin verran paluumuuttajia takaisin Michiganiin.”

Tähän mennessä osavaltion terveysministeriö on ottanut vastaan 2377 hakemusta. Hyväksytty hakemus oikeuttaa lääkekannabiskorttiin. Näistä hakemuksista on hyväksytty 1903; 1412 potilaskorttia ja 496 ns. avunantajan lisenssiä, jotka oikeuttavat kasvattamaan ja jakelemaan lääkekannabista ohjesääntöjen puitteissa. Vain 320 hakemusta on evätty. Pääsääntöisesti nämä hakemukset ovat puutteellisesti täytettyjä, tai lupamaksu on maksamatta, kertoo terveysministeriön edustaja James McCurtis Jr.

michigan2

Michiganin ensimmäinen lääkekannabisklinikka avattiin Detroitissa, Southfieldin kaupunginosassa 4. joulukuuta 2008. Klinikalla lääkärit määrittävät potilaan tarpeen ja kirjoittavat suosituskaavakkeen lääkekannabista varten. Valtion klinikat eivät kuitenkaan myy lääkekannabista, mutta ne ovat ilmaisseet ärtymyksensä paikallisia päättäjiä kohtaan, jotka pelkäävät tällaisen toiminnan avaavan ovet rikollisuudelle ja hyväksikäytölle.

Lain mukaan lääkärin suosituksella voi rekisteröityä lääkekannabiksen käyttäjäksi koko osavaltion alueella. Luvan haltija saa pitää hallussaan 2,5 unssia, eli noin 70 grammaa kannabista, ja kasvattaa maksimissaan 12 kasvia suljetussa ja lukitussa tilassa. He voivat myös määrittää itselleen avunantajan. Avunantaja saa kasvattaa 12 kasvia kerrallaan, ja hänellä saa olla yhtä aikaa 5 potilasta.

Vastustajat kertovat pelkäävänsä, että kasvatetut ylijäämäsadot päätyisivät pimeille markkinoille. Kaksi Michiganin kuntaa, Fenton ja Clio, ovatkin harkinneet asetusta, joka kieltäisi kannabisapteekit.

Detroitin lähiö Royal Oak taas harkitsee lääkekannabiksen myyjille lupaa kasvattaa ja myydä tuotteet samoissa tiloissa. Tämä tarjoaisi helpomman keinon valvoa asetuksia, ja rinnastaisi toiminnan muuhun ”tavalliseen” liiketoimintaan. Tämä salliva kaupunkisuunnitteluasetus vaatii kaupunginhallituksen hyväksynnän.

Francisco kertoo, että yhteiset ja yhtenevät ohjesäännöt ovat tarpeen, jotta sekä paikallisten, että lainsäätäjien, syyttäjien ja muiden asianomaisten on helpompi sopeutua, kun tällaisia asetuksia pannaan käytäntöön. ”Me emme pahastu ymmärrettävistä säännöistä ja valvonnasta. Haluamme vain yhteiset ohjesäännöt joiden mukaan toimia”, hän sanoo.

Jotkut paikallisista poliisijohtajista ovat vastustaneet äänekkäästi Michiganin lääkekannabisasetusta. Gene Basar, Howellin poliisipäällikkö ja Michiganin poliisipäälliköiden yhdistyksen johtaja, kutsuu uutta lakia ”kamalaksi laiksi” ja pelkää sen aiheuttavan ryöpyn kalliita oikeudenkäyntejä.

”Tämä on jalka oven välissä laillistamista ajatellen”, Basar sanoi.

Lääkekannabislaki on herättänyt huolta mahdollisten oikeustapausten vuoksi. Pääaiheita ovat olleet kasvatettavien kasvien lukumäärän noudattaminen, ja ylijäämäsadon jakelu ja myynti viihdekäyttöön. Huolta on myös herättänyt kysymys voidaanko kannabisreseptin myöntänyttä lääkäriä pitää vastuussa, jos potilas joutuu onnettomuuteen ollessaan lääkkeen vaikutuksen alaisena.

Kansallisen poliisijärjestön toiminnanjohtaja William J. Johnson taas kertoo, etteivät rivipoliisit ole huomanneet todellista huolenaihetta tai kauhistusta, kun näitä osavaltiolakeja on hyväksytty. ”Meidän väkemme tulevat tekemään parhaansa valvoakseen asetettuja lakeja, riippumatta siitä millaisia ne ovat. Kun hyväksyy, että lääkekannabis on laillista, ja että terveydenhuoltohenkilöstö on myöntänyt siihen reseptin, en usko että kansalaisilla tulee olemaan sen kanssa enempää ongelmia kuin mitä tahansa muuta reseptilääkettä käytettäessä. En vähättele lääkkeiden tai huumeiden väärinkäyttöä, mutta meillä on paljon muitakin haasteita kohdattavana”, Johnson sanoo. ”Työpaikkojen menetykset, lomautukset ja irtisanomiset, pienenevät budjetit ja kasvavat vastuut WTC-turman jälkeisessä ilmapiirissä. Paljon on tehtävää lainvalvonnan saralla.”

Viime kuussa Minnesotan lainsäädäntöelin teki esityksen, jonka mukaan parantumattomasti sairailla olisi oikeus käyttää lääkekannabista, mutta ei kasvattaa sitä itse. Esitys sai molempien puolueiden tuen, mutta rebublikaanien kuvernööri Tim Pawlenty käytti veto-oikeutta. Hän ilmaisi sympatiansa parantumattomasti sairaita kohtaan, mutta totesi, että lääkekannabiksen laillistaminen tulisi aiheuttamaan ”vakavia terveys- ja turvallisuusriskejä”.

Chris DeLaForest, entinen osavaltion lainlaatija, kertoo olevansa optimistinen, ja uskoo, että lääkekannabiksen salliminen palaa asialistalle, vaikka kuvernööri pääsikin nyt väliin. Hän sanoo, että minnesotalaisten keskuudessa on levinnyt vahva myönteinen suhtautuminen lääkekannabikseen. Hän uskoo, että jossain vaiheessa lääkekannabis tullaan laillistamaan koko Yhdysvalloissa.

”Ennen Michigania, ihmiset puhuivat asiasta länsirannikon ilmiönä, olihan se saanut alkunsa Kaliforniasta. Sitten perässä seurasivat Oregon, Hawaiji ja Washington”, DeLaForest, nykyinen Minnesotalaiset lempeän hoidon puolesta -järjestön edunvalvoja, kertoo. ”Mutta kun Michigan ensimmäisenä keskilännen osavaltiona teki päätöksen vieläpä ylivoimaisella äänestystuloksella, kuvastaa se, että ihmiset halki Yhdysvaltojen ovat valmiita ottamaan lääkekannabiksen vastaan.”

Entinen Ohion lainsäätäjä Ed Orlet, joka edusti köyhien asuinaluetta Daytonissa 13 vuoden ajan, uskoo, että jonain päivänä Ohiokin hyväksyy oman lääkekannabislain. Vuonna 2008 Ohiossa esitelty aloite sai vain yhden kuulemisen, mutta se tullaan todennäköisesti esittämään uudestaan tämän vuoden aikana, sanoo Orlet. Tällä hetkellä hän työskentelee Kansallisessa lääkepolitiikkayhdistyksessä lääkekannabiksen ja lääkeuudistusten parissa.

20090611-140256-pic-912368724_r350x200

Orlet on seurannut Michiganin tilannetta, ja mainitsee Cincinnatin yliopiston Ohiossa tekemästä kyselystä, jonka perusteella 73 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että lääkärien tulisi voida määrätä kannabista sitä tarvitseville potilaille. Kuitenkin samassa kyselyssä enemmistö – 60 prosenttia – ei ollut kannabiksen laillistamisen kannalla. Muut keskilännen osavaltiot kuten Illinois ja Wisconsin ovat myös harkinneet lainsäädännön muuttamista, mutta ovat edelleen kauempana uusien asetusten hyväksymisestä.

Marihuanan puolestapuhujat pitävät jatkuvasti pinnalla liikettä lakimuutosten suuntaan, ja muistuttavat, että jo nyt lähes neljännes kansasta asuu osavaltioissa, jotka ovat hyväksyneet aloitteita.

Lähteet:

http://washingtontimes.com/news/2009/jun/14/pot-foes-proponents-eye-michigans-marijuana-law/

http://www.cannabisnews.org/united-states-cannabis-news/pot-foes-proponents-eye-michigans-marijuana-law/





Lääkekannabishakemuksia aletaan hyväksyä Michiganissa

17 04 2009

Kansanterveyden yksikkö Michiganissa on alkanut käydä läpi lääkekannabiksen tunnistekorttien hakemuksia.

Se tarkoittaa erilaisia asioita erilaisille ihmisille.

Melissa Ewalt, 35, pitää vaihtoehdosta, joka hänelle on nyt tarjolla. Ewaltilla on MS-tauti, yksi niistä sairauksista, joita voidaan hoitaa kannabiksella Michiganin lääkekannabislain mukaan. Laki hyväksyttiin joulukuussa 2008, kun sitä kannatti 63 % äänestäneistä.

Ewalt sanoo käyttävänsä kannabista pääasiassa ennen sänkyyn menoa parantaakseen nukkumistaan. Samalla hän voi käyttää mahdollisimman vähän reseptilääkkeitä pysyäkseen valppaana ja pystyäkseen kanssakäymiseen 6-vuotiaan poikansa ja 14-vuotiaan tyttärensä kanssa.

Ewalt saa päivittäin ruiskeita hermoja vaurioittavan taudin hidastamiseen, ja lisäksi hän saa lääkkeitä hermokipuun, reseptillisiä kipulääkkeitä tarpeen mukaan ja lääkitystä lihasspasmeihin. Hän sanoo kehittävänsä toleranssia lääkkeilleen ja että spasmilääkkeet voivat aiheuttaa kohtauksia, jos hän lopettaa niiden käytön kesken korkean annostuksen.

”Aion todellakin käyttää kannabista, jos reseptilääkkeiden annostukset nousevat liian korkeiksi tai ne eivät enää toimi kunnolla”, hän sanoi. ”En aio jatkaa lääkitykseni koventamista esimerkiksi Oxycontiniin, joka on erittäin addiktoivaa.”

Lisää aiheesta löydät maanantain 6.4.2009 Times Heraldista.

Lähde:

http://www.thetimesherald.com/article/20090405/NEWS05/90405012/1002/NEWS01





Pitäisikö kannabiksen käyttämisen olla lääkinnällinen vaihtoehto?

20 01 2009

Rocky Hoveland Greensborosta kärsii selkärangan, niskan ja selän vammojen tuottamista kivuista. Hän käytti pitkän aikaa reseptillisiä kipulääkkeitä. Usein nämä lääkkeet tekivät hänet huumantuneeksi, tylsäksi ja voimattomaksi.

Sitten noin 10 vuotta sitten hän alkoi käyttää kannabista hoitaakseen kipuaan. Hän havaitsi, ettei se poistanut kipua, mutta teki siitä huomattavasti helpommin siedettävämmän.

”Se pitää minut poissa sumusta, jossa haluaisin vain nukkua koko päivän tai jolloin tunsin koko päivän olevani täysin jumissa”, hän kertoo. Reseptilääkkeet pakottivat minut pötkölleen ja minähän en ole sitä tyyppiä, joka makaisi kaiket päivät.”

Hoveland ja muut hänen kaltaisensa painostavat Pohjois-Carolinaa laillistamaan kannabiksen lääkinnällisiin tarkoituksiin. Ja heidän kaltaisistaan on tullut kansallinen trendi.

Marraskuussa Michiganista tuli Yhdysvaltain 13. osavaltio, joka laillisti kannabiksen lääkinnällisiin tarkoituksiin.

Tuo suosittu kansanäänestys oli vain yksi viimeisimmistä päätöksistä pitkään jatkuneessa väittelyssä: pitäisikö kannabiksen käyttämisen, kasvattamisen ja myymisen lääkinnällisiin tarkoituksiin olla laillista.

Yhdellä puolella: sairaat kärsivät potilaat, moni heistä on kuolemassa. Ainakin joillekin heistä kannabis helpottaa sairauden oireita tai hoidon sivuvaikutuksia.

Toisella puolella: liittovaltion hallitus, joka uskoo, että kannabiksen hyödyt ovat liian vähäiset ja sen sivuvaikutukset liian vaarallisia, jotta sitä voitaisiin laillistaa, tai edes laskea kokaiinin tarkkaan valvotulle luokitustasolle.

Billy, mies Davidsonin kunnasta joka haluaa pysyä tunnistamattomana, otti aiemmin reseptillä määrättävää särkylääkettä Dilaudidia joka päivä pitkällisiin kipuihin niska- ja rannevammojen vuoksi, kärsien joistakin samoista sivuvaikutuksista kuin Hoveland.

”Dilaudid ei juuri vaikuttanut” kipuun, hän kertoo. ”Minusta tuli vihamielinen. Perheeni ei halunnut olla lähelläkään minua.”

Kannabis on helpottanut myös häntä. ”Nyt minä olen ylhäällä ja liikun, patikoin ja kalastan”, hän kertoo. ”Kannabis kääntää mieleni pois kivusta. Minuun sattuu edelleen, mutta se ei ole kovin tärkeää enää.”

Laillistamisen kannattajat paiskivat hurjasti töitä Pohjois-Carolinassa.

Voittoa tuottamattoman kannabispotilaiden verkoston (N.C. Cannabis Patient Network) edustajat ovat kiertäneet osavaltiota tänä talvena tavaten politiikkoja, papistoa, lääketieteen ammattilaisia ja ohjelmia paikallisilla julkisilla TV-asemilla.

Toukokuun 2. kannattajat ovat järjestämässä marssia Raleighissa laillistamisen puolesta osana globaalia yhden päivän protestia, jota kutsutaan Hamppumarssiksi (Million Marijuana March).

”Odotamme innolla laillistumista tässäkin osavaltiossa, jotta ihmiset voisivat elää ilman pelkoa”, sanoi Jean Marlowe, verkoston johtaja. ”Palautamme arvokkuuden näille potilaille.”

Marlowe, joka elää Polkin kunnassa, on käyttänyt kannabista vuodesta 1991 hoitaakseen lihasdystrofiaa, nivelreumaa, välilevyn rappeumaa, lihasten spastisuutta ja pehmytkudosreumaa. Hän sanoo, että viranomaiset jättävät hänet rauhaan, koska hänellä on todistus lääkäriltä, jossa kerrotaan hänen tarvitsevan lääkekannabista.

Ennen kuin hän alkoi käyttää kannabista, lukuisten erilaisten lääkitysten sivuvaikutukset saivat hänet käytännössä liikuntakyvyttömäksi.

”Vietin aikani oksentaen ja sekavana”, hän sanoo. ”En voinut toimia. En saanut sekkivihkoani tasapainoon. Vietin koko elämäni tuolissa nurkassa roska-astian vieressä.”

Osavaltion edustaja Earl Jones (D-Guilford) esitteli lakiehdotuksen 2008 luodakseen tutkimuskomission selvittääkseen kannabiksen laillistamista lääkinnällisiin tarkoituksiin Pohjois-Carolinassa. Jones aikoo esitellä esityksensä uudelleen tänä vuonna.

”Uskon, että lainsäätäjät tekevät oikein kunhan näkevät, että se hyödyttää kansaa ja kun heitä on valistettu”, Jones sanoi.

med_mj_map_poster

Mutta Yhdysvaltain huumeidenvalvontaviranomainen, DEA, pysyy järkähtämättä kannassaan kannabiksen laillistamista vastaan edes lääkinnällisiin tarkoituksiin. Se jatkaa liittovaltion lain alaisena pidättämistä ja syyttämistä kasvattamisesta ja jakelusta monissa osavaltioissa.

Lähde:

http://www.news-record.com/content/2009/01/17/article/should_smoking_marijuana_be_a_medical_option





Äänestäjät sanoivat kyllä kannabikselle Massachusettsissa ja Michiganissa

12 11 2008

Äänestäjät tyrmäsivät Bushin huumedoktriinin. Myötätunnon politiikka on voittanut pelon politiikan.

Äänestyspäivänä Michiganista tuli 13. osavaltio, joka laillistaa lääkärin valvoman hallussapidon ja käytön. Varhaisten tulosten mukaan 63 % Michiganin äänestäjistä päätti hyväksyä Ehdotuksen 1, joka sallii osavaltion sääntelemän järjestelmän kannabiksen käytölle ja kasvatukselle tietyille potilailla.

Äänestäjät tukivat ehdotusta huolimatta korkean profiilin valheellisesta ja halpamaisesta vastustajien ajamasta kampanjasta, joka valheellisesti, väitti että ehdotus sallisi kannabiksen avoimen kaupan ”jokaisessa lähiössä, vain korttelien päässä kouluista”. (Itse asiassa Ehdotus 1 ei salli edes luvanvaraisten kannabismyymälöiden luomista.)

Michiganin uusi laki astuu voimaan neljäs joulukuuta, jolloin  lähes neljännes Yhdysvaltain kansalaisista elää osavaltioissa, jotka sallivat lääkekannabiksen laillisen käytön.

Samaan aikaan Massachusettsissa noin 65 % äänestäjistä (ja käytännössä jokainen kaupunki) päätti tukea Ehdotusta 2, joka muuttaa kannabiksen hallussapidon vain sakotettavaksi rikkeeksi. Kuten Michiganissa, äänestäjät hylkäsivät korkean profiilin valheellisen mainoskampanjan, jota vastustajat pyörittivät. He väittivät, että lakimuutos lisäisi alaikäisten huumeiden väärinkäyttöä, sallisi laajan kannabiksen salakuljetuksen, vaarantaisi työpaikkojen turvallisuuden ja nopeasti lisäisi liikenneonnettomuuksia.

Ehdotuksen 2 odotetaan tulevan voimassa olevaksi laiksi 30 päivässä – tehden Massachusettsista 13. osavaltion, joka dekriminalisoi kannabiksen henkilökohtaisen hallussapidon ja käytön. (Huomautus: Osavaltion lain mukaan poliitikoilla on mahdollisuus muuttaa uutta lakia.)

NORML juhlii molempia voittoja ja tunnustaa, ettei kumpikaan olisi ollut mahdollinen ilman ruohonjuuritason työtä molemmissa osavaltioissa. Kiitos kuuluu aktivisteille, jotka tekivät pohjatyötä molempiin kampanjoihin tekemällä sarjan samankaltaisia aloitteita viimeisten vuosien aikana.

Jälleen kerran äänestäjät hylkäsivät Bushin huumedoktriinin. He ovat hylänneet valheet, joita huumesoturit ja viranomaiset ovat esittäneet. Äänestäjät osoittivat, että totuus, myötätunto ja ensimmäisen käden tieto ovat vakuuttavimpia kuin petos ja pelottelutaktiikat niiden taholta, jotka veisivät meiltä vapautemme ja rajoittaisivat meidät häkkeihin.

Lyhyesti, kannabisyhteisö muokkaa Yhdysvaltain kannabispolitiikkaa huumetsaarin sijaan ja tiedämme, että pian miljoonat yhdysvaltalaiset heräävät parempaan, kirkkaampaan ja suvaitsevampaan tulevaisuuteen.

Lisää äänestystuloksia:

Arkansasin Fayettevillen
asukkaat äänestivät ehdotuksen #16 puolesta, joka ohjeistaa kaupungin poliisia asettamaan pienet kannabisrikkomukset vähäisen prioriteetin kysymykseksi. Ehdotus meni läpi lähes 66 % kannatuksella.

Ei kovinkaan yllättäen Kalifornian Berkeleyn asukkaat äänestivät uudestaan vahvistaakseen ehdotuksen, joka ”poistaa rajoitukset määrille, joita lääkekannabispotilaat tai lääkekannabisapteekit voivat pitää hallussaan”. Ehdotus sai 61 % kannatuksen.

Myös Havaijilla hyväksyttiin ehdotus, joka muuttaa kannabiksen poliisin näkökulmasta alhaisimman prioriteetin rikkomukseksi.

Lähteet:
http://www.alternet.org/drugreporter/106126/voters_say_yes_to_marijuana_in_massachusetts_and_michigan/
http://blog.norml.org/2008/11/05/truth-prevails/





Ehdotus 1: Lääkekannabis voi auttaa vakavasti sairaita

12 11 2008

Ehdotus 1 Michiganin marraskuun neljännen äänestyksessä sallisi kannabiksen laillisen käytön lääkinnällisiin tarkoituksiin. Se on herättänyt yllättävän vähän keskustelua, monen järjestön ja virkamiehen, mm. kuvernööri Jennifer Granholmin ja pääsyyttäjä Michael Coxin, vastustuksesta huolimatta.

Jos kyselyihin on luottamista, useimmat äänestäjät eivät pidä lääkekannabista radikaalina vaan pikemminkin järkevänä tekona, joka sallisi vakavasti sairaiden ihmisten hyötyvän kannabiksen hyödyllisistä ominaisuuksista kuten pahoinvoinnin ja kivun lievittämisestä muiden lisäksi. Olemme samaa mieltä.

Ehdotus sallisi lääkärin suositella kannabista potilaille, jotka kärsivät taudeista kuten syöpä, glaukooma, HIV, AIDS, hepatiitti C, MS-tauti ja monista muista vaikeista ja kivuliaista tiloista. Potilaiden täytyisi rekisteröityä osavaltiolle, jotta he voisivat laillisesti ostaa, kasvattaa ja käyttää pieniä määriä kannabista ilman pelkoa osavaltion rangaistuksista. Liittovaltion kielto pysyisi ennalleen, joskin DEA:n virkailijat ovat ilmaisseet, että heillä on suurempiakin huolia kuin syyttää liittovaltion oikeudessa sairaita ihmisiä, jotka käyttävät lääkärin hyväksymää kannabista.

Jotkut vastustajat sanovat, että ehdotus 1 lisäisi Michiganin aineiden ongelmakäyttöä. Olemme eri mieltä. Kannabista saavat jo nyt erittäin helposti, jos haluaa käyttää tai väärinkäyttää sitä laittomasti.

Kuitenkaan se ei ole kovin helposti saatavilla lakia kunnioittaville ihmisille, jotka ovat sairaita ja jotka hyötyisivät sen terapeuttisista vaikutuksista. Ehdotus 1 poistaisi tämän esteen ja uskomme, että äänestäjät hyväksyvät sen.

Lähde: http://www.battlecreekenquirer.com/article/20081019/OPINION01/810190302