Kuinka rikkaat ihmiset polttavat pilveä

Volcano Vaporizer on tullut halutuksi statussymboliksi yläluokkaisten pilvenpolttajien keskuudessa, joiden mukaan kyseinen laite tuo kannabiksen aromin esille viininharrastajien tyyliin – ja lisäksi heidän henkilökohtaiset kuntovalmentajansa suosittelevat sitä käyttövälineenä.

Kannabiksen laillistamista ajavan NORML:n toiminnanjohtaja Allen St. Pierrelle satelee usein kummallisia kysymyksiä. Viime aikoina häneltä on toistuvasti kysytty, että ”mikä se metallinen juttu on, jota käytetään Weeds-sarjassa?”

Vastaus on Volcano Vaporizer, savuton höyrystinlaite, joka on vilahtanut viime aikoina Weedsin lisäksi HBO:n komediasarjassa Bored to Death. Jälkimmäisessä Jenny Slates näyttelee seksikästä pilvitypyä, joka viettelee Jason Schwartzmanin makuuhuoneeseensa testaamaan laitetta. Hän opastaa: ”Painat vaan tuon nännin huulillesi ja hengität höyryt sisääsi.” Volcanoa käytetään jopa maineikkaassa Chicagolaisessa Alinea-ravintolassa, joskin epätavalliseen tapaan. Sillä höyrystetään muskotin ja kahvin aromeja jälkiruokaa syöville asiakkaille.

”Jos asut Ohiossa tai olet suurten ikäluokkien edustaja, jolla ei ole ongelmaa kannabiksen suhteen, saatat ihmetellä mitä tapahtuu”, St. Pierre toteaa. ”Siihen liittyy tietynlaista sofistikoitunutta pintakiiltoa. Se ei ole sinun isäsi vesipiippu.”

Todellakin, Vaporizerin voisi hyvin kuvitella löytyvän vaikkapa Stockmannin kuvastosta. Sen kiiltävä, harjattua alumiinia oleva kotelo ja digitaalinen lämpötilamittari voisivat hyvin erehdyttää luulemaan laitetta maitohöyrystimeksi. Kenties ei niin sattumalta, yli neljäsataa euroa maksava Volcano on kasvavassa suosiossa korkeasti koulutettujen, vain parasta kelpuuttavien cappuccinonnauttijoiden keskuudessa. ”Jos ostat tämän, olet joko innokas harrastaja tai hyvin perillä nykytietämyksen mukaan parhaista tavoista saattaa kannabis elimistöösi”, St. Pierre kertoo. ”Muussa tapauksessa kyse on suuresta turhamaisuudesta, jos on varaa tuhlata tuollainen summa rahaa.”

”Ymmärrettyäni mikä se on, tilasin sellaisen välittömästi”, kertoo kuusissakymmenissä oleva rikosasianajaja, joka kuuli Volcanosta kollegaltaan. ”Minulla on ystäviä, jotka ovat muusikkoja. He kerääntyvät yhteen toistensa asuntoihin. Mukana on bisnesihmisiä ja uraohjuksia. He eivät polta tupakkaa. Täytimme Volcano-pussillisen kannabiksella, ja pussi kiersi ringissä. Kukaan heistä ei ollut nähnyt sellaista aiemmin. He olivat äimistyneitä”. Hänen mielestään Volcanon – tunteikkaasti kuvailtuna ”pössyttelyn Mercedes-Benz” – tulisi olla tarjolla varakkaille matkailijoille. ”Jonkun tulisi perustaa hotelliketju, jossa jokaisesta huoneesta löytyisi Volcano. Uskon, että monet valitsisivat hotellin pelkästään tämän perusteella”.

Volcanon yksi merkittävimmistä piirteistä on sen valmistukseen liittyvä insinööritaito. Se toimii työntämällä kuumaa ilmaa kannabiksen läpi, vapauttaen kaikki kemikaalit, joita tarvitaan pilveen pääsemiseksi – ilman palokaasuja tai karsinogeenejä. Sen käyttöä voisi helppoudessaan verrata riisikeittimen käyttämiseen. Kun höyrystin on lämmennyt, pesään laitetaan noin puoli grammaa jauhettua kannabista. Sitten painetaan nappia, joka päästää höyryn irti suureen pussiin, johon suukappale kiinnitetään. Lopulta käyttäjä nauttii höyryn pussista. ”Minulle savun puuttuminen toi mielihyvää”, asianajaja kertoo. ”Verenkiertooni ei enää päätynyt hiilimonoksidia. Se ei ollut enää haitallista minulle. Kokemus tuntui paremmalta.”

Vaporisaattoreissa ei ole mitään uutta sinällään. Laitteita on myyty lehdissä kuten High Times ja Cannabis Culture jo 1990-luvun alusta saakka, mutta alkuperäiset versiot olivat kömpelöitä ja vähemmän käyttäjäystävällisiä. Niiden käyttö yleistyi vasta vuoden 2000 jälkeen, kun NORML oli mukana sponsoroimassa tutkimusta, jossa etsittiin vaihtoehtoisia käyttömuotoja sen jälkeen kun Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA julisti, ettei ”poltettavia lääkkeitä” ole olemassa. Tämän jälkeen Massachusettsin teknillisen korkeakoulun opiskelija lähestyi virastoa kertoen, että hän on keksinyt ”turvallisimman tavan hengittää kannabista”. Storz & Bickel, saksalainen suunnitteluyritys joka valmistaa Volcanoa, käytti tätä tutkimusta hyväkseen ja suunnitteli ”markkinoiden parhaan höyrystimen”. Ensimmäiset versiot myytiin tuhansien dollareiden hintaan huumausaineisiin liittyvien kokousten huutokaupoissa. ”Ne olivat niin kiinnostavia”, sanoo St. Pierre. ”Oli selvää, että Volcanosta oli tulossa standardi.”

Kun Volcano julkaistiin vuonna 2001, Jeff Jonesilla oli ongelmia laitteen myynnissä hänen Los Angelesissa sijaitsevalla kannabisklubilla, Patient ID Centerilla. Kukaan ei tiennyt, mitä siitä olisi pitänyt ajatella. Nykyisin viihdealan ihmiset tulevat kysymään tuotetta ja he tietävät sen nimeltä. ”Heille maksetaan puhumisesta ja heitä huolestuttaa se, mitä polttaminen tekee heidän keuhkoilleen”, hän kertoo. Rolling Stone -lehti julkaisi vuonna 2006 artikkelin, jossa Bill Maher, yksi Yhdysvaltain kuuluisimmista kannabiksen puolestapuhujista, kertoi seuraavaa: ”Annoin kerran Volcanon lahjaksi eräälle korkeassa asemassa olevalle studiopomolle. Se tuli tarpeeseen, sillä hänellä oli ongelmia keuhkojensa kanssa.”

Volcano on ollut menestystarina huolimatta täydellisestä markkinoinnin puutteesta. Storz & Bickel pitää matalaa profiilia tuotteensa yhdistämisestä huumausainekulttuuriin, eikä heidän nettisivustollaan pahemmin puhuta kannabiksesta. Tämä saattaa osittain johtua siitä, että liittovaltion hallitus takavarikoi yli 1 600 Volcanoa Bushin viimeisellä virkakaudella. Yritys myös kieltäytyi antamasta kommenttia tähän artikkeliin liittyen. Mutta viidakkorumpu on levittänyt sanaa, ja aiheeseen liittyy jopa tietynlaista mystiikkaa – etenkin niissä osavaltioissa, joissa kannabisapteekit ovat ottaneet kohteekseen kokonaan uusia väestöryhmiä. ”Volcano on täydellinen tulevalle lääketieteellisen kannabiksen aikakaudelle”, sanoo eräs laitetta itsekin käyttävä korkean tason viihdepomo ja jatkaa: ”vaikkei siihen liitettäisikään pahemmin mitään lääketieteellisiä mielikuvia.”

Höyrystämiselle omistautuneet käyttäjät sanovat, että kyse ei ole pelkästään terveellisemmästä tavasta tulla pilveen – myös olotila on puhtaampi. He vertaavat kokemusta kannabisleivoksiin, jotka polttamiseen verrattuna tuovat täyteläisemmän ja kestävämmän kokemuksen. ”Kokeneemmille käyttäjille Volcano on erilainen kokemus. Se on kuin kuvailisi viinin aromeita”, sanoo 35-vuotias lakimies Oaklandista, Kaliforniasta. Hän käyttää Volcanoa nauttiakseen korkealuokkaisen kannabiksen monimutkaisista aromeista. ”Se maistuu paremmalle – sen avulla voi oikeasti tuntea makuja, verrattuna pelkän savun maistamiseen. Sillä pystyy maistamaan yrtin esanssit.”

Toki laitteesta löytyy myös huonoja puolia. Kokemattomalle höyrystäminen voi olla hurja kokemus. Volcanon kilpailijan, Vapir Onen omistaja kertoo ystävilleen järjestämistään juhlista Kaliforniassa. Hänen mukaansa lähes aina löytyy joku, jonka täytyy mennä yläkertaan lepäämään. ”Jotkut ihmiset menevät siitä liian pilveen. He eivät sen jälkeen koske laitteeseen”, hän sanoo. Volcano on myös raskas laite ja vähemmän tienaavalle se on kallis. Sellaisenaan se vetoaa tietynlaisiin ihmisiin, jotka arvostavat laitetta – heihin, jotka ottavat sekä kannabiksen että terveysasiat yhtä lailla vakavasti. ”Tunnen erään personal trainerin, ja se on ainoa asia, jota hän käyttää”, kertoo Oaklandin asianajaja.

Puhumattakaan siitä, että sillä on vaikutusta imagoon. Volcano sopii monilla tavoin täydellisesti yhteiskuntaan, jossa valistunutta pilvenpolttoa pidetään arvossa. Aikakaudella, jolloin useimmat käyttävät kannabista, tiedostavimmat ja terveyttään vaalivat käyttäjät valitsevat vaporisaattorin. Siitä on tulossa lempeän vallankumouksellinen statussymboli, kuten tyylikkäät tatuoinnit. ”Bill Maher on todennäköisesti tuonut höyrystämisen ajatusta pahaa-aavistamattoman jenkkiyleisön tietoisuuteen enemmän kuin kukaan muu”, St. Pierre sanoo. ”Kun Maher sanoo ettei hän polta, vaan höyrystää, siihen liittyy pieni ripaus elitismiä. Joissakin maan kolkissa elitismi myy hyvin.”

Kyse voi olla myös sukupolviin liittyvästä jutusta. Noin vuosi sitten erään puheen jälkeen St. Pierre tuli lavalta ja näki nuorison edustajan, jonka paidassa luki ”Got Vape?”. Teknologialla on tapana sulautua ajan henkeen. ”Näistä tuotteista on tulossa niin hienostuneita, että niitä voidaan käyttää missä tahansa, milloin tahansa. Sen ei tarvitse olla kontrolloitu asetelma, kuten Volcanossa. Niitä voidaan käyttää jopa lentokoneissa, eikä kukaan tiedä, että käytät vaporisaattoria, paitsi ehkä hengityksestäsi”, hän sanoo. ”Kun mennään 15 tai 20 vuotta eteenpäin, tuskin kukaan enää käyttää kannabista polttamalla.”

http://www.thedailybeast.com/blogs-and-stories/2010-02-07/how-rich-people-smoke-pot/full/

Homoliitot ja kannabis

Yksilönvapauksien rajoittamisen aika alkaa olla ohi ja muutokset kohti suvaitsevaisempaa yhteiskuntaa ovat nurkan takana.

”Mielestäni tämä olisi hyvä hetki oluelle,” sanoi Franklin D. Roosevelt allekirjoitettuaan lain, joka teki 3,2% lager-oluen lailliseksi, hiukan ennen kieltolain täydellistä kumoamista. Toivon, että Barack Obama keksii jotain samalla tavalla leikkisää, kun hän päättää lopettaa nykyiset kieltolait. Lait jotka estävät homoliitot, pitävät kannabista I Luokan huumeena ja estävät matkustamisen Kuubaan. ”Voitte nyt suudella sulhasta”, tai ehkä jokin versio hänen aiemmasta kommentistaan: ”Vedin henkeen, se oli koko homman idea.”

Kieltolaki nyt on erilainen kuin kieltolaki ennen. Kun kieltolaki astui voimaan 1920 se oli radikaali sosiaalinen kokeilu, joka haastoi lähes sivilisaation ikäisen perinteen. Se oli ennalta arvattava epäonnistuminen; loukkaus yksilön vapauksia kohtaan, mahdoton valvoa, ja rikollisuuden sikiäminen alkoi heti. Kaikki tämä päättyi 1933. Tänään meillä on hyödytön yritys määrätä moraalia ja tehdä uusi versio ihmisluonnosta.

Kieltolakiemme muodot ovat enemmänkin laiminlyönnin syntejä kuin komissioiden. Sen sijaan että yritettäisiin viedä pitkään olleita oikeuksia, heidän esityksensä konservatiivisiksi laeiksi epäonnistuvat kulkemaan samaa tahtia liberalisoituvan yhteiskunnan kanssa. Mutta kuten kieltolaki 20-luvulla, näistäkin rajoituksista on tullut mahdottomia puolustaa, ja myös epäkäytännöllisiä, ja tämän seurauksena ne ovat katoamassa nopeasti. Vaikuttaa hyvältä arvaukselta, että 10 vuoden sisään yhdysvaltalaiset voivat matkustaa Kuubaan, kaikki osavaltiot sallivat homoliitot ja vain muutama osavaltio vaatii rangaistuksia kannabiksen henkilökohtaisesta käytöstä. Nuo muutokset ovat väistämättömiä. Ei siksi, että politiikka olisi muuttunut vaan koska yhteiskunta on.

Muutama tärkeä pointti: Huhtikuussa Obama vähensi kuubalais-amerikkalaisten matkustamisen ja oleskelun rajoituksia. Viime kuussa oikeusministeriö ilmoitti, että se ei enää syytä tapauksia, jotka liittyvät lääkekannabikseen. Samaa sukupuolta olevien liitot tunnustetaan jo kuudessa osavaltiossa ja luku kasvaa.  Suuremmassa mittakaavassa rajoitusten ja lain valvonnan höllääminen heijastuu sosiaalisiin normeihin. Homoliittoja on juhlittu New York Timesin hääsivuilla vuodesta 2002. Kun George W. Bush jätti toimistonsa, amerikkalaisten turistien ei enää tarvitse pelätä tulevansa syytetyksi Havannassa vierailusta ilman valtionvarainministeriön lupaa. Los Angelesissa sinun täytyy vain kertoa lääkärille olevasi ahdistunut ja voit mennä ostamaan laillisen pussillisen rauhoittavaa kannabislajiketta.

Pääsyy kieltolakien epäonnistumiseen on kiihtyvä onnen tavoittelun määrittely. Homoliittoja ei aja niinkään moraaliset argumentit vaan paine pareilta, jotka haluavat virallistaa ja pyhittää suhteensa, saada laillisia etuoikeuksia, ja kasvattaa lapsensa vakaassa ympäristössä. Kannabiksen dekriminalisaatiota ei aja vain suuri tarve sen käytölle lääkkeenä, vaan enemmänkin aikuisten määrä joka sitä on käyttänyt ja jotka eivät mielestään kuulu sen takia vankilaan. Uusimman hallituksen kyselyn mukaan viime vuonna kannabista oli käyttänyt Yhdysvalloissa yli 23 miljoonaa aikuista. Kuuban osalta muutosta ei tuo 49 vuotta jatkunut eeppisesti epäonnistunut kauppasaarto, mutta vaatimukset tulevat niiden amerikkalaisten suunnalta, jotka haluavat mennä sinne, nähdäkseen sukulaisia, etsiäkseen Castron ajan jälkeisiä liikemahdollisuuksia, tai siemaillakseen rommia rannalla.

Samankaltaisista syistä ei ole odotettavissa muutosta oikeuteen aborttiin tai oikeuteen omistaa ase. Vaatimukset yksilönoikeuksista ovat vain liian vahvat ylitettäviksi. Internet on ollut todella tärkeä vahvistin sellaisille vaatimuksille. Pornolla ja uhkapelillä netistä itsestään on tullut tukahduttamaton jakeluväline. Homoliittojen osalta se on kiihdyttänyt uusien kansalaisoikeuksien tunnistamista toimimalla organisointivälineenä ja informaation levittäjänä. Laajemmin, vapain kommunikaatioväline koskaan on nostanut odotuksia henkilökohtaisen vapauden suhteen. Maailmassa jossa jokaisella on oma ”lehdistönsä”, vaatimukset henkilökohtaisen käytöksen rajoittamisesta tulevat täysin kestämättömiksi.

Poliitikot jatkavat perässä kulkemista johtamisen sijaan näiden muutosten suhteen. Republikaanit ottavat riskin vastustamalla uutta todellisuutta. Jos se aikoo jatkaa eloaan kieltolain puolueena, se kiihtyvällä vauhdilla karkottaa libertarismiin kallellaan olevat ja nuoret. Demokraattien riskinä on syleillä kulttuurista muutosta liian innokkaasti. Lähes neljä vuosikymmentä sen jälkeen kun George McGover tuli tunnetuksi armon, abortin ja hapon  presidenttiehdokkaana, kulttuuriset kiistakysymykset ovat yhä edelleen petollista aluetta poliitikoille. Miksi mennä muutoksen eturintamaan kun voit seurata turvallisen matkan päästä ja päätyä silti samaan lopputulokseen?

Lähde:

http://www.newsweek.com/id/220554

Tuoretta ajattelua huumesodasta?

On aikoja, jolloin hiljaisuus voi olla yhtä puhuttelevaa kuin sanat.

Esimerkkinä tästä käy Washingtonin reaktio tiheässä tahdissa tulleisiin ilmoituksiin Argentiinasta ja Meksikosta. Nämä maat muuttivat huumepolitiikkaansa vastoin Yhdysvaltain liittovaltiotason jäykkiä kieltolakiasetuksia. Ilman, että sieltä suunnasta olisi kuulunut yhtäkään kauhistelevaa tai huolestunutta lausuntoa.

Toisin kuin kolme vuotta sitten, jolloin Meksiko oli lähellä tehdä lakeihinsa muutoksia, jotka olivat lähes identtisiä elokuun 21. päivä säädettyyn dekriminalisaatioon nähden. Vuonna 2006 George W. Bushin hallituksesta kuului shokin- ja kauhunsekaisia huutoja aina sellaiseen äänenvoimakkuuteen saakka, että silloinen Meksikon presidentti Vicente Fox nopeasti käytti veto-oikeuttaan lakiehdotukseen, jonka hänen oma puolueensa oli pannut alulle, ja jota hän itsekin oli tukenut.

Mitä on siis muuttunut? Oliko kyse elokuun ajankohdasta, jolloin suurin osa Washingtonin virkamiehistä on lomalla? Vai oliko kyseessä merkki amerikkalaisten suuremmasta valmiudesta ajatella uusiksi käsitettä nimeltä huumesota – joka on lähes neljän vuosikymmenen ajan epäonnistunut hillitsemään tuotantoa ja tukahduttamaan laittomien huumeiden käyttöä? Tämä siis huolimatta lainvalvonnan yrityksistä, joiden seurauksena tehdään keskimäärin 4700 huumepidätystä joka päivä. Hieman alle 40 prosenttia näistä pidätyksistä liittyy kannabiksen hallussapitoon.

Vai olisiko kyse siitä, että useat maat ovat alkaneet ymmärtää huumepolitiikkaan muutosta ajavan Ethan Nadelmannin lausunnon: ”Jos katsoisi Yhdysvaltoja huumekontrollin mallimaana, se olisi sama, kuin ajatella apartheid-aikakauden Etelä-Afrikkaa rotuopillisena malliesimerkkinä”. Nadelmann johtaa Drug Policy Alliancea, joka on yksi Yhdysvaltain huumepolitiikan muutokseen tähtäävä ryhmittymä muiden joukossa.

Elokuussa säädetty Meksikon laki laillistaa pienten, tarkasti määriteltyjen määrien hallussapidon omaan käyttöön huumausaineissa kuten kannabis, heroiini, oopiumi, kokaiini, metamfetamiini ja LSD. Argentiinassa korkein oikeus totesi rikosoikeudelliset seuraamukset kannabiksen henkilökohtaisen käytön osalta perustuslain vastaisiksi. Tämä päätös avasi oven Meksikon kaltaiselle laillistamiselle.

Brasilia dekriminalisoi huumausaineiden hallussapidon vuonna 2006; Ecuador todennäköisesti seuraa esimerkkiä tämän vuoden aikana. Suuressa osassa Eurooppaa huumeiden käyttämistä (toisin kuin huumekauppaa) pidetään enemmänkin hallinnollisena rikkomuksena kuin rikoksena. Amerikkalainen kovan linjan lähestymistapa on auttanut siinä, että Yhdysvalloista on tullut maa, jossa on eniten vankeja koko maailmassa.

Joustavamman politiikan puolestapuhujat sanovat, että muutoksen tuulet ovat alkaneet puhaltaa Barack Obaman hallinnossa. Kyseinen presidentti on myöntänyt polttaneensa toistuvasti kannabista nuoruudessaan, sekä käyttäneensä pieniä määriä kokaiinia aina, kun siihen on ollut varaa. Mutta toiveet pitkäaikaisen puhdasoppisuuden murtumisesta saattavat olla ennenaikaisia siitäkin huolimatta, että tuore Zogbyn mielipidekysely osoitti 52 prosentin tukea kannabiksen laillistamiselle, verottamiselle ja kontrolloimiselle.

Amsterdamin skitsofreeninen pragmatismi

”Kun puhumme laillistamisesta, se ei ole presidentin tai minun sanavarastossani”, sanoi Obaman huumetsaari ja entinen Seattlen poliisipäällikkö Gil Kerlikowszke heinäkuussa. ”Kannabis on vaarallista ja siitä ei ole lääketieteellistä hyötyä”.

Kummallisesti hän teki tämän lausunnon Kaliforniassa, jossa arviolta 250 000 ihmistä voi ostaa kannabista laillisesti, jos heillä on suosituskirje lääkäriltä. Kannabista käytetään useiden sairauksien hoitamiseen, kroonisesta kivusta unettomuuteen ja masennukseen. Kannabiksen lääkinnällisistä hyödyistä löytyy laajalti akateemista tutkimustietoa.

Lääketieteellinen mielipide on kuitenkin ristiriidassa kongressin valtuuttaman työnkuvan kanssa, jonka Kerlikowske sai  ottaessaan huumetsaarin paikan vastaan. Työnkuvassa sanotaan, että kansallisen huumepolitiikan viraston (Valkoisen talon ryhmä, joka vastaa huumesodan strategiasta) johtajan täytyy ”vastustaa kaikkia yrityksiä laillistaa niiden aineiden käyttö, jotka ovat listattu kappaleen 202 suunnitelmassa I, Kontrolloitujen aineiden laissa”.

Säädöksessä mainittu suunnitelma I tuli voimaan vuonna 1970 Richard Nixonin hallituksen aikana. Nixon oli presidentti, joka julisti ”sodan huumeita vastaan”, ja suunnitelmassa laitetaan kannabis samaan kategoriaan voimakkaasti riippuvuutta aiheuttavien huumeiden, kuten heroiinin kanssa. Jääräpäinen luokittelu seuraa kansainvälistä vuoden 1961 Yhdistyneiden Kansakuntien huumausaineyleissopimuksen linjausta. Tämä sopimus on suurin este allekirjoittajamaille, jotka haluavat laillistaa huumausaineet.

Yksikään maa ei ole oikeasti tehnyt sitä. Jopa Hollanti, kannabisharrastajien Mekka, toimii järjestelmällä, jota parhaiten kuvaa termi ”skitsofreeninen pragmatismi”. Amsterdamin ”coffee shopit” saavat pitää 500 grammaa kannabista tiloissaan ja myydä maksimissaan 5 grammaa täysi-ikäisille asiakkailleen. Lähetit, jotka toimittavat tavaraa kahviloihin, kantavat sallittua suurempia määriä rutiininomaisesti ja rikkovat siten lakia. Samaa tekevät maahantuojat.

Vaikka huumesodan epäonnistumista ja kieltolain kannattajien ideologiaa sen taustalla onkin analysoitu suuressa määrin akateemikkojen vakavamielisissä arvioinneissa sekä hallitusten toimeksiannoissa, melko vähän on tehty tutkimuksia lähtökohdasta ”kuinka suorittaa laillistaminen”. Mitä tapahtuisi esimerkiksi rikollisjärjestöille, jotka nykyisin pitävät hallussaan väkivaltaista laitonta bisnestä, jonka liikevaihdon arvioidaan olevan 300 miljardia dollaria vuodessa?

Jotkut huumekauppiaat vaihtaisivat muihin rikollisiin puuhiin ja olisikin realistista odottaa kasvua aloilla kuten kyberrikollisuus ja kiristäminen. Näin arvioi Steve Rolles, päätutkija Transform Drug Policy Foundationissa, joka on brittiläinen suunnitteluryhmä. ”Mutta suurempi kokonaisuus tulee varmasti osoittamaan merkittävää pudotusta rikollisessa toiminnassa pidemmällä aikavälillä”, hän sanoo haastattelussa. ”Laittomasta huumekaupasta eroon pääseminen tarkoittaa tilaisuuksien vähentämistä rikollisuuden saralla.”

Rolles on kirjoittanut optimistisesti nimetyn kirjan ”After the war on drugs: Blueprint for Regulation” (”Huumesodan jälkeen: Suunnitelma säännöstelylle”). Kirja ilmestyy marraskuussa ja sen on tarkoitus aloittaa keskustelu puhtaalta pöydältä: määritellä säännöstely tällä hetkellä laittomille huumausaineille.

Maailmanlaajuisessa mittakaavassa ei tule tapahtumaan paljoakaan, ellei muutosta tapahdu maailman suurimmalla ja tuottoisimmalla huumekaupan alueella – Yhdysvalloissa. Jos niin tapahtuu, se ei tule tapahtumaan nopeasti.

”Näen tämän usean sukupolven yrityksenä, jossa on pieniä asteittaisia muutoksia”, sanoo Nadelmann, joka on ollut mukana huumepolitiikassa siitä lähtien, kun valmistui Princetonin yliopistosta 80-luvun lopulla. ”Mutta ensimmäistä kertaa tunnen tuulen selkäni takana, en enää vasten kasvojani.”

Lähde:

http://blogs.reuters.com/great-debate/2009/09/03/fresh-thinking-on-the-war-on-drugs/

Pidättäkää Michael Phelps heti!

. . . ja sen jälkeen presidentti Obama ja George W. Bush ja Bill Clinton, kirjoittaa entinen presidentti Reaganin erityisavustaja Doug Bandow kolumnissaan konservatiivisessa National Review -lehdessä.

Vuoden 2008 olympialaisissa kahdeksan kultamitalia voittanut uimari-ikoni Michael Phelps on rikkonut lakia. Kun valokuva hänestä polttamassa maria vesipiipusta julkaistiin, Phelps myönsi rikoksen. Saman rikoksen, jonka vuoksi viime vuonna pidätettiin neljännestä vaille miljoona ihmistä.

Eikö Phelsiä pitäisi syyttää? Kuten myös presidentti Obamaa ja kahta hänen edeltäjäänsä, jotka kaikki ovat ilmeisesti käyttäneet laittomia huumeita? Jos ei, ehkä on aika käydä vakavaa keskustelua huumelaeista.

Michael Phelps pyysi välittömästi anteeksi huonoa arvostelukykyään. Huomio kiinnittyi hänen rahoittajiinsa, joiden sopimuksissa seisoivat tavanomaiset moraalilausekkeet, jotka suojelevat heidän sijoituksiaan hölmösti, joskaan ei moraalittomasti, käyttäytyvien julkisuuden henkilöiden tapauksissa. Phelpsin pankkitilin onneksi monet hänen suuren rahan tukijoistaan, mm. Speedo, Hilton ja Omega, hyväksyivät hänen anteeksipyyntönsä. Subway ja Visa eivät ole ilmoittaneet mitään, mutta ei vaikuta, että ne olisivat jättäytymässä pois. Vähemmistönä on Kellogg’s, joka ilmoitti luopuvansa Phelpsin tukemisesta.

Mutta jos kannabiksen käyttö on niin kamalaa, että on syyt tehdä se rikolliseksi, miksi tuhlaamme aikaa keskustelemalla pystyykö Phelps pitämään mainossopimuksensa? Eikö häntä pitäisi syyttää rikoksesta – aivan kuten miljoonia muitakin amerikkalaisia, joiden elämä on pilattu pilvenpoltosta annetulla tuomiolla?

Vuonna 2007 872 721 amerikkalaista pidätettiin kannabiksen takia. Pidätyksistä 775 138 johtui aineen hallussapidosta. Jälkimmäisistä varmasti osa jäi kiinni kasvattamisesta tai myymisestä, ja heitä syytettiin vähäisemmällä rikosnimikkeellä, mutta joka tapauksessa sadat tuhannet amerikkalaiset joutuivat vankilaan tehtyään juuri samaa mitä Michael Phelps: poltettuaan pilveä. Lähes kolme neljäsosaa pidätetyistä oli Phelpsin tapaan alle 30-vuotiaita. Heillä on vielä suurin osa elämästä edessään, joten he saavat mitä suurimpia vaikeuksia huumesyytteestä.

Joten miksi Phelpsin ei pitäisi joutua vankilaan?

Kysymyksen esittäminen on siihen vastaamista. Pilven polttaminen saattoi olla typerää monestakin syystä – mahdollisten terveyshaittojen takia, sopimusten vaarantumisen ja roolimallina olemisen kannalta – mutta hän teki vahinkoa vain itselleen. Hänet olisi voitu valokuvata humalassa poistumassa horjuen juhlista, eikä tilanne olisi ollut yhtään erilainen. Kielteinen julkisuus ja sponsorit olisivat pakottaneet hänet nöyristelevään anteeksipyyntöön, ja sitten kaikki olisivat jatkaneet elämäänsä. Aivan kuten nyt pilven kanssa.

Kieltolain kannattajat sanovat tietenkin, että laittomat huumeet ovat eri asia. Ja niin ne ovatkin – suurimmaksi osaksi, koska niiden käyttäminen on laitonta. Tämä luo tilanteen, josta aiheutuvat useimmat huumeiden käyttöön tavallisesti liittyvät vakavat ongelmat.

Argumentit ovat vanhoja mutta selkeitä. Sanoi laki mitä tahansa, kansalaiset ovat äänestäneet keuhkoillaan: yli 21-vuotiaista amerikkalaisista 95 miljoonaa on joskus polttanut pilveä, 20 miljoonaa poltti kuluneen vuoden aikana ja 11 miljoonaa käyttää ainetta jatkuvasti. On vaikea uskoa, että kaikki heistä, lähes kolmasosa Yhdysvaltojen populaatiosta, ovat rikollisia, jotka kuuluvat vankilaan.

Lisäksi, huumeisiin liitetty väkivalta on pääasiassa seurausta kieltolaista eikä niinkään käytöstä itsestään. Alkoholinkäyttäjät ovat paljon pilvipäitä todennäköisemmin väkivaltarikosten tekijöitä ja uhreja. Kieltolain aikainen Chicago tarjosi dramaattisen oppitunnin siitä mitä seuraa, kun laajasti käytetty päihde kielletään. Kaupungin väkivaltaisen ajanjakson toisinto nähdään tällä hetkellä suuremmassa mittakaavassa mm. Kolumbiassa ja Meksikossa, jossa urbaanit ja syrjäiset yhteisöt hukkuvat huumejengien väkivaltaisuuksiin.

Terveyskysymyksistä ollaan vielä monilta osin erimielisiä, mutta perustavaa laatua oleva kysymys on, elämmekö vapaassa yhteiskunnassa, jossa ihmiset voivat tehdä valinnan osallistuakseen riskialttiiseen toimintaan. Tupakoijat, riippuliitäjät ja vuorikiipeilijät ottavat kaikki riskejä, joita monet eivät pidä hyväksyttävinä. Se ei silti ole mikään syy pidättää heitä.

On myös melko vaikeaa väittää, että kannabiksen käyttö estäisi Phelpsiä olemasta tuottava ja voittava. Useimmat meistä todennäköisesti muistavat opiskeluajoilta pilviveikkoja, jotka menestyivät myöhemmin erittäin hyvin valitsemallaan uralla. Tulevatko jotkut ihmiset käyttämään liiassa määrin? Kyllä, aivan kuten jotkut ihmiset juovat liikaa, pelaavat liikaa rahapelejä, tuhlailevat liikaa ja käyttäytyvät vastuuttomasti monilla muillakin eri tavoilla. Rikoslaki ei ole vastaus.

Onko todennäköistä että Michael Phelps joutuu vankilaan? Ei, ja hyvästä syystä. Mutta samasta syystä meitä muita ei myöskään pitäisi rangaista kannabiksen käytöstä. Ei ole kysymys siitä, onko pilven käyttö hyvästä vai pahasta. Ihmiset pitäisi jättää rauhaan. Paitsi jos he ovat suoranainen uhka toisille ihmisille. Siitä on kysymys henkilökohtaiselle vapaudelle rakentuvassa yhteiskunnassa, tai ainakin siitä pitäisi olla kysymys.

Lähde:

http://article.nationalreview.com/?q=YzMzNjRiMGE5NDFhYjIzN2I5YjVmZmVhNWQ1YjEzODI