Pidätyksiä hampun istuttamisesta DEA:n nurmikolle

28 10 2009

Ryhmä rohkeita kansalaisaktivisteja pidätettiin heidän oltuaan istuttamassa teollisuushampun siemeniä DEA:n päämajan nurmialueelle.

Kansalaistottelemattomuutta kunnialla suorittanut joukkio koostui hampun viljelijöistä ja yritysmaailman johtajista. He olivat kaivamassa tiistaiaamuna 13.10. DEA:n (Yhdysvaltain huumevalvonnan hallinnon) päämajan nurmikkoa istuttaakseen sinne teollisuushampun siemeniä. Teollisuushamppu on laillista ja maataloustukikelpoista EU:ssa, myös Suomessa. Pohjois-Amerikassa Kanada sallii sen tuotannon ja se onkin heille merkittävä vientituote, mutta Yhdysvalloissa teollisuushamppukin on laitonta kasvattaa.

Pidätettyjen joukossa oli myös David Bronner. Hän on Dr. Bronner’s Magic Soaps -yhtiön johtaja, yhtiön, joka on ollut pystyssä jo yli 60 vuotta ja jonka liikevaihto on kymmeniä miljoonia dollareita vuodessa. Ei mikä tahansa hippi siis. Bronner ostaa nykyisellään saippuoihinsa käyttämänsä hampun kanadalaisilta viljelijöiltä. Hänet pidätettiin DEA:n museon edessä, joka jakaa pihapiirin DEA:n päämajan kanssa.

”Lapsemme tulevat tähän museoon ja sanovat: ’Hyvä Jumala, sinun sukupolvesi oli hullu. Mikä ihme teitä oikein vaivaa?'”, hän sanoi, kun Arlingtonin paikallispoliisi laittoi hänelle käsirautoja ja talutti hänet paikalla odottavaan autoon. Ryhmän virallinen pidätyksen syy oli alueella liikkuminen ilman lupaa.

DEA:n puhenainen viittasi pyytämään kommenttia oikeusministeriöltä, ”koska he ovat ihmisiä, jotka asettavat huumeita koskevat lait”. Oikeusministeriön puhenainen ei suostunut antamaan mitään kommenttia.

Viljelijät huomauttivat, ettei hamppu ole huume, eikä sillä ole myöskään mahdollista saada ketään pilveen. Viljelijät Wayne Hauge ja Will Allen Pohjois-Dakotasta ja Vermontista toivat protestiin lapioita ja siemeniä. Tapahtumapaikan lähellä he liittyivät Vote Hemp (äänestä hamppua) -ryhmän edustajien joukkoon. Tämä ryhmä pyrkii saamaan muutosta liittovaltion lakeihin, jotta osavaltioiden olisi mahdollista päättää itse omista käytännöistään hampun suhteen.

hempfield

Tällä hetkellä kahdeksan osavaltiolta: Havaiji, Kentucky, Maine, Maryland, Montana, Pohjois-Dakota, Vermont ja Länsi-Virginia, sallivat teollisuushampun tuotannon tai tutkimuksen. Liittovaltion laki kuitenkin vaatii lisäksi virallisten lupien hankintaa, joita onkin sitten käytännössä mahdotonta saada, ellei kyseessä ole liittovaltion oma projekti, joita taas ei ole ollut. Liittovaltion laki on osavaltion lakien yläpuolella ja tämä on aiheuttanut kitkaa. Myös lääkekannabiksen sallineiden osavaltioiden kanssa ongelma on sama. Kongressin edustajat Ron Paul (R-Texas) ja Barney Frank (D-Mass.) ovat esitelleet lakiesityksen, joka sallisi osavaltioiden päättää itse omasta hamppupolitiikastaan.

LiViTY Outernational valmistaa hamppuvaatteita. Sen johtaja Isaac Nichelson oli myös paikalla istuttamassa siemeniä. Samalla hän myös kertoi kouralliselle toimittajia ja viranomaisille, että hän ostaisi materiaalinsa paljon mieluummin kotimaan markkinoilta kuin Kiinasta.

”Kenellä on lupa?” kysyi DEA:n turvallisuusesimies David Smith havaittuaan viljelijäjoukkion tarjoamassa maanviljelyspalveluitaan hänen hallinnolleen. ”Minun tietääkseni haimme lupaa jo kauan sitten”, Nichelson kertoi hänelle.

Seuraavalta DEA:n virkamieheltä viljelijät kysyivät, tietäisikö tämä hampun ja kannabiksen kukinnon eroa. Virkailija ei ollut kovin varma. ”Se on serkku, vai? Vai onko se setä?”

Hauge on toinen kahdesta viljelijästä, joka on saanut Pohjois-Dakotan osavaltiolta luvan kasvattaa hamppua, mutta hän ei voi tehdä sitä liittovaltion kiellon takia. Luonto on ilmeisen tietämätön liittovaltion rajoituksista: hamppua kasvaa villinä ympäri Yhdysvaltoja.

Presidentti Reagan investoi valtavia summia hampun jahtaamiseen, kitkien miljoonia kasveja, joita hän kutsui ”hautaruohoksi”. Reaganin toimet hamppua vastaan kasvoivat tasaisesti ja vuonna 1989 DEA saattoi väittää kitkeneensä 120 miljoonaa kasvia. Vuonna 2001 tuo luku ylitti puoli miljardia. Luvut ovat isoja, mutta on hyvä muistaa, että kilossa hampunsiemeniä on noin 100 000 siementä. Samaan aikaan kun hamppua on kitketty, sitä on kylvetty ja se on kasvanut myös villinä. Luontoa vastaan taisteleminen vaikuttaa perin tehottomalta.

Viljelijöiden mukaan hampun kitkemisen sijaan hallituksen pitäisi sallia amerikkalaisten viljelijöiden kasvattaa sitä, erityisesti koska yhdysvaltalaiset yritykset voivat jo laillisesti myydä hampputuotteita. ”Meillä on täällä miljardien teollisuus, jonka päällä nukumme”, sanoi Hauge, joka haastaa DEA:n oikeuteen hampun viljelyn oikeudesta.

Hauge jäljittää kiinnostuksensa hampun kasvatukseen aina maan perustajaisiin asti, erityisesti yhteen todella kuuluisaan hampunviljelijään. ”DEA olisi pidättänyt George Washingtonin”, Hauge sanoi.

Lähde:

http://www.huffingtonpost.com/2009/10/13/farmers-arrested-planting_n_318808.html?awesm=fbshare.me_DZH





”Huumeet voittivat sodan”

21 06 2009

Alkuperäisen tekstin kirjoittaja Nicholas D. Kristof on New York Timesin kolumnisti.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 40 vuotta siitä, kun Yhdysvaltain presidentti Richard Nixon julisti sodan huumeita vastaan, ja nyt näyttäisi siltä, että huumeet ovat voittaneet.

NormStamper

”Olemme käyttäneet huumeidenvastaiseen sotaan triljoona dollaria”, kertoo Norm Stamper, entinen Seattlen kaupungin poliisipäällikkö. ”Ja mikä on tulos? Huumeita on saatavilla enemmän, halvemmalla ja vahvempina kuin ennen. Masentava epäonnistuminen.”

Tästä syystä Stamper suosii huumeiden laillistamista. Kenties osavaltion ylläpitämien viinakauppojen tai rekisteröityjen apteekkien viitoittamalla tiellä. Toiset asiantuntijat suosisivat valmistuksen ja myynnin pitämistä laittomana, mutta hallussapidon dekriminalisointia, kuten joissakin maissa on tehty.

Täällä Yhdysvalloissa neljän vuosikymmenen mittaisella huumesodalla on ollut kolme seuraamusta:

Ensinnäkin, vankiloidemme vankimäärät ovat nousseet hurjasti. Tällä hetkellä Yhdysvallat tuomitsee ihmisiä vankeuteen lähes viisi kertaa maailman keskiarvoa vastaavalla vauhdilla. Tämä johtuu osittain siitä, että huumausainerikkomuksista vangittujen määrä nousi vuoden 1980 41 000 ihmisestä viitensataan tuhanteen tänä päivänä. Huumesodan alkuun asti maamme vankimäärät pysyivät samalla tasolla kuin muiden valtioiden.

Toiseksi, olemme antaneet kotimaassamme valtaa rikollisille, ja ulkomailla terroristeille. Yksi syy, jonka johdosta lukuisat johtavat ekonomistit ovat suositelleet huumausainelakien löysäämistä, on se, että kieltolaki nostaa hintoja. Tämä taas nostaa tuottoja kaikille Latinalaisen Amerikan huumekartelleista Talibaniin. Aiemmin tänä vuonna Meksikon, Brasilian ja Kolumbian entiset presidentit kehottivat Yhdysvaltoja omaksumaan uuden lähestymistavan huumausaineille, perustuen julkiselle terveyskampanjalle tupakkaa vastaan.

Kolmanneksi, olemme tuhlanneet resursseja. Jeffrey Miron, Harvardin yliopiston ekonomisti, huomasi, että liittovaltio, osavaltiot ja paikalliset hallintoelimet käyttävät vuosittain 44,1 miljardia dollaria kieltolain toteuttamiseen. Käytämme seitsemän kertaa enemmän rahaa huumausaineiden takavarikointiin, poliisivalvontaan ja ihmisten vangitsemiseen kuin huumeriippuvaisten hoitoon. Vain 14 prosenttia päihdeongelmaisista vangeista saa tarvitsemaansa hoitoa.

Olen nähnyt huumeiden tuhoavan elämiä, ja metamfetamiini on tuhonnut lukuisten naapurieni elämät kotikaupungissani Yamhillissa, Oregonin osavaltiossa. Silti ihmiset kuten herra Stamper ovat erittäin vakuuttavia väittäessään, että jos tavoitteemme on haittojen vähentäminen, niin pystymme kyllä parempaan.

leap

Herra Stamper on LEAPin (Law Enforcement Against Prohibition, Lainvalvojat Kieltolakia Vastaan -toim. huom.) aktiivijäsen. LEAP on järjestö, johon kuuluu poliiseja, syyttäjiä, tuomareita ja kansalaisia, jotka suosivat Amerikan huumausainelakien dramaattista liberalisointia. Hän sanoi tajunneensa hiljalleen huumesodan luonteen. Alkaen vuodesta 1967, jolloin hän oli nuori poliisi San Diegossa.

”Olin pidättänyt 19-vuotiaan kannabiksen hallussapidosta hänen omassa kodissaan”, Stamper muistelee. ”Mursin oven todennäköisiin syihin vedoten. Vein hänet putkaan syytettynä rikoksesta.” Pidätys ja siihen liittyvä paperityö veivät useita tunteja, ja yhtäkkiä herra Stamper sai ahaa-elämyksen: ”Voisin olla tekemässä oikeaa poliisityötä.”

Nykyään huumeidenvastaisen sodan kaltaisen lähestymistavan epäonnistuminen on julkisesti tunnustettu tosiasia. Presidentti Barack Obaman uusi huumetsaari Gil Kerlikowske kertoi Wall Street Journalille haluavansa luopua termistä ”sota huumeita vastaan” samalla siirtyen menettelyissä vangitsemisesta hoitoon.

Panokset ovat suuret. Samoin epävarmuustekijät, ja on olemassa riski, että dekriminalisointi johtaisi käytön ja riippuvuuksien lisääntymiseen. Mutta todisteet kertovat, että tämä riski on pieni. Kokaiinia käytettiin vain viidesosa nykyaikaan nähden vuonna 1914, jolloin se oli laillista. Lisäksi kannabiksen hallussapidon dekriminalisoineet osavaltiot (tai valtiot -toim.huom.) eivät ole kohdanneet käytön yleistymistä.

P1803

”En näe kannabiksen dekriminalisoinnissa mitään isoa harmia”, kertoo Peter Reuter, Marylandin yliopiston kriminologian professori, joka oli ennen skeptinen joitakin laillistamista suosivien argumentteja kohtaan. Hänen mukaansa dekriminalisointi johtaisi enimmillään vain vaatimattomaan käytön yleistymiseen.

Meidän täytyy olla vähemmän ideologisia ja enemmän tieteellisiä selvittäessämme mikä toimii huumeongelmaa vastaan. Eräs lähestymistapa olisi yhden tai kahden osavaltion kannabiksen dekriminalisointi. Sallien sen myynnin rekisteröidyille apteekkareille, ja samalla valvoen dekriminalisoinnin vaikutusta käyttöön ja rikollisuuteen.

En ole ainut henkilö, joka pohtii asioita uudelleen. Senaattori Jim Webb (D-Virginia) ajaa esitystä presidentillisen komission luomiseksi tutkimaan rikosoikeusjärjestelmän elementtejä, myös huumausainepolitiikkaa. Tähän mennessä 28 senaattoria on tukenut ideaa, ja senaattori Webb kertoo presidentti Obaman olevan tukijoiden joukossa.

”Kansakuntamme epäonnistunut huumausainepolitiikka on vain yksi syy, minkä takia meidän tulee arvioida rikosoikeudellinen järjestelmämme uudelleen”, Webb sanoo. Rohkea mielipide poliitikolta, ja juuri sellaista johtajuutta, mitä tarvitsemme kurkottaessamme kohti tehokkaampaa strategiaa Amerikan huumausaineongelmaa vastaan.

Lähde: http://www.nytimes.com/2009/06/14/opinion/14kristof.html?ref=opinion





Ei lääkettä Minnesotan sairaille

6 06 2009

Minnesotassa lakiesitys lääkekannabiksesta kaatui kuvernöörin vastustukseen.

Osavaltion senaatti ja edustajainhuone olivat molemmat hyväksyneet lain 18. toukokuuta. Kuvernööri Tim Pawlenty käytti kuitenkin veto-oikeuttaan 22. toukokuuta, ja laki hylättiin. Kuvernööri esti yhteensä viisi erilaista lakiesitystä.

minnesota-map

Lääkekannabisehdotus olisi tehnyt vakavasti sairaille mahdolliseksi saada lääkekannabista lääkärin suosituksella. Kirjeessään kuvernööri sanoi tuntevansa sympatiaa sairaita kohtaan, mutta väitti kannabiksen olevan ”uhka yleiselle turvallisuudelle ja riski terveydelle”. 14 osavaltiota on jo laillistanut lääkekannabiksen Yhdysvalloissa ongelmitta.

Lähde:

http://www.startribune.com/politics/state/45881087.html?elr=KArks7PYDiaK7DUoaK7D_V_eDc87DUiD3aPc:_Yyc:aUU





Aika laillistaa kannabis Mainessa

27 04 2009

Ympäri Mainea tuhannet vastuulliset kansalaiset tekevät valinnan ja nauttivat kannabista lääkinnällisiin tarkoituksiin tai rentoutukseen ja viihteeksi.

Kuten monissa muissakin asioissa niin myös tässä valvonta ja säännöstely on avain. Jotkut ihmiset polttavat liikaa kannabista, syövät liian monta Big Maciä McDonaldsilla, katsovat liikaa televisiota tai käyttävät liikaa tietokonetta.

Kun rikoksia suoritetaan ”riippuvuuden” seurauksena (ajetaan autoa päihtyneenä, aiheutetaan häiriötä julkisilla paikoilla, varastetaan, yms.) osavaltiolla ja sen viranomaisilla on oikeus puuttua tilanteeseen yhteisön puolesta ja äärimmäisissä tapauksissa vangita vaarallisimmat tapaukset tai taparikolliset.

Kuitenkin ylivoimaisesti suurimmassa osassa tapauksia ihmiset voivat käyttää toisinaan huumeita, mutta silti menestyä elämässä. Haluatko todisteita? Kolme viimeisintä Yhdysvaltain presidenttiä ovat käyttäneet kannabista (ja todennäköisesti myös kokaiinia). Tähtitieteilijä ja tieteen popularisoija Carl Sagan kirjoitti esseen säännöllisestä kannabiksen käytöstään, joka julkaistiin postuumisti.

Huumeiden käyttö on henkilökohtainen valinta ja yksilön tulisi ottaa vastuu omista teoistaan. Huumeiden väärinkäyttö taas on lääketieteellinen ja sosiaalinen asia. Verorahamme käytettäisiin viisaammin laadukkaaseen terveydenhuoltoon kuin vankiloihin.

Kannabista ei voida (Yhdysvalloissa) laillistaa ennen kuin liittovaltion hallitus ottaa itseään niskasta kiinni ja lopettaa sodan huumeita vastaan. Mainen asukkaat voivat kuitenkin muuttaa osavaltionsa lakeja dekriminalisoidakseen kannabiksen sitä odotellessa.

Mainen lääkekannabisehdotus, josta äänestetään marraskuussa 2009 osavaltion alueella, on yksi hyvä askel kohti kannabiksen täyttä laillistamista. Lisätietoja lakiesityksestä englanniksi löydät täältä.

Lähde:

http://exceptionmag.com/features/-exception-editorial/000733/time-legalize-marijuana-maine





Kannabiksen laillistamisesitys esiteltiin Massachusettsissa

17 04 2009

Kalifornian julkisuutta saanut hanke sallia kannabiksen kaupallinen kasvatus ja myynti saa hyvin ansaittua seuraa.

Esitysten pari – edustajainhuoneen esitys 2929 ja senaatin esitys 1801 – jotka pyrkivät ”verottamaan ja säännöstelemään kannabisteollisuutta” on esitelty Massachusettsin lainsäätäjille.

Nämä esitykset pyrkivät laillisesti säännöstelemään kannabiksen kaupallista tuotantoa ja jakelua aikuisille eli yli 21 vuotiaille. Kuten Kalifornian esitys, ne kehittäisivät lupavaatimukset ja perisivät veroa kannabiksen jälleenmyynnistä. Joidenkin arvioiden mukaan osavaltioiden verotulot voisivat nousta 100 miljoonaan dollariin vuodessa

Aikuiset, jotka pitävät hallussaan tai kasvattavat kannabista omaan käyttöön tai jotka osallistuvat kannabiksen voittoa tuottamattomaan siirtämiseen, olisivat vapautettu verotuksesta.

Voit lukea lisää näistä lakiesityksistä osoitteessa: http://www.cantaxreg.com. Massachusettsin asukkaat voivat kirjoittaa osavaltion päättäjille, jotta he tukisivat esityksiä H.2929 ja S.1801. Se onnistuu täältä.

”Vuosikymmeniä jatkunut hiljainen murina kieltolain viisaudesta ja tehokkuudesta on nopeasti antamassa periksi vakavalle – erittäin vakavalle – keskustelulle, kuinka korvata se”, sanoi NORML:n entinen hallituksen jäsen Richard Evans, joka avusti maamerkkimäisen lakiesityksen eteenpäin saattamisessa. ”Ne, jotka ajattelevat olevansa johdossa hallituksessa ja tiedotusvälineissä, ovat velvoitettuja joko osoittamaan kuinka kieltolaki saadaan toimimaan tai liittymään vaihtoehtojen tutkimiseen.”

Emme voisi kuvitella parempaa paikkaa aloittaa keskustelu itärannikolla kuin Massachusetts, jossa marrakuussa 65 prosenttia äänestäjistä kannatti osavaltion laajuista esitystä pienen kannabismäärän hallussapidon uudelleenluokittelusta sakotettavaksi rikkeeksi osavaltion lain mukaan. Kannattaako osavaltion asukkaiden enemmistö myös laillistamista? Pian saamme selville!

Lähde:

http://blog.norml.org/2009/03/23/norml-breaking-news-marijuana-legalization-bills-introduced-in-massachusetts/





Floridassa kerätään nimiä lääkekannabiksen laillistamiseksi

14 04 2009

Floridan asukkaat, joilla on jokin heikentävä sairaus, voivat saada uuden vaihtoehdon kipujensa ja oireidensa hoitoon kannabiksesta, jos Floridasta tulee seuraava (14.) osavaltio, joka sallii sen käytön lääkinnällisiin tarkoituksiin.

Lakiesitystä varten kerätään nyt allekirjoituksia, joiden avulla sen olisi mahdollista päästä muutosehdotukseksi marraskuun 2010 äänestykseen. Tällöin osavaltion asukkailla olisi mahdollisuus sallia vakavasti sairaiden käyttää kannabista lääkinnällisesti.

Vaalien Floridan osasto hyväksyi esitysluonnoksen poliittisen toiminnan komitealle. Yhdistyneet ihmiset lääkekannabiksen puolesta (People United for Medical Marijuana) voivat alkaa nyt kerätä äänestäjien allekirjoituksia.

”Ensimmäinen tavoitteemme on päästä lähelle 68 000 allekirjoitusta, jotta voimme antaa sen Floridan korkeimmalle oikeudelle hyväksyttäväksi”, sanoi Kim Russell, komitean perustaja ja puheenjohtaja. ”Helmikuun 1. meillä pitäisi olla 700 000 allekirjoitusta.”

Kotiäiti Russell Orlandosta liittyi kannabiksen puolustajiin, kun hänen isällään diagnosoitiin Parkinsonin tauti. Kannabis voi pysäyttää sairauden tuomat rappeumat ja niiden etenemisen.

Hän on luottavainen, että rekisteröityneet Floridan äänestäjät allekirjoittavat esitysluonnoksen, jotta se saataisiin mukaan vuoden 2010 äänestykseen. Ryhmä toivoo keräävänsä myös 5 miljoonaa dollaria hankkeen mainostamiseen.

Esityksessä ehdotetaan, että ketään ei riistettäisi tai rangaistaisi kannabiksen kasvatuksesta, hankkimisesta, käytöstä tai hallussapidosta silloin, kun se liittyy taudin tai sairauksien hoitoon lääkärin suosituksesta.

Kannattajat yrittivät saada lääkekannabiskysymyksen äänestykseen jo 1998, mutta silloin se ei onnistunut. Siihen aikaan Floridan poliisipäälliköiden yhdistys ja muut ryhmät sanoivat, että kampanjat olivat pinnalta myötätunnon anomuksia sairaille ja kuoleville, mutta todellisuudessa ne oli suunnilteltu jalansijaksi isommalle tavoitteelle eli kannabiksen laillistamiselle.

Poliisipäällikköjen yhdistys ei ole kommentoinut uusinta esitystä, eikä aio tutustua siihen nyt yhdistyksen puhenaisen Amy Mercerin mukaan. Jos esityksestä tulee lainsäädännöllinen asia, niin ryhmä ottaa siihen mahdollisesti kantaa.

Siihen asti yhdistyksen vuoden 1998 kanta lääkekannabista vastaan on edelleen voimassa, hän sanoi.

Russelin mukaan harhaluulot kannabiksesta lääkekäytössä johtuvat hallituksesta, joka vuosikymmeniä sitten luokitteli sen luokan 1 huumeeksi ilman mitään lääkinnällistä käyttöä. Se iskettiin samaan ryhmään huumeiden kuten LSD:n ja kokaiinin kanssa, ja nykyään useimmissa osavaltioissa on helpompi saada heroiinia tai kokaiinia lääkinnälliseen käyttöön kuin kannabista. 13 osavaltiota on kuitenkin jo hyväksynyt lääkekannabiksen ja suuntaus on vahva.

”On todistetty kerta toisensa jälkeen, että kannabiksella on runsaasti lääkinnällistä käyttöä”, hän sanoi.

Poliittisen toiminnan komitean mukaan Floridassa on 1,7 miljoonaa vakavasti sairasta ihmistä, jotka voisivat hyötyä kannabiksesta. Kannabis voisi tarjota helpotusta kipuun, pysäyttää rintasyövän etenemisen, hoitaa niveltulehdusta, glaukoomaa ja muita tiloja. Parkinsonin taudissa se pysäyttää vapinan ja estää taudin pahenemisen.

Viime joulukuussa edustajainhuoneen valtuutettujen tapaamisessa Amerikan lääketieteellinen yhdistys (American Medical Association, AMA) ”viittasi tutkimukseen” ja ehdotti toimia kannabiksen uudelleenluokittelun tukemiseksi ja kiirehti lainvalvojia pysäyttämään lääkärien ja potilaiden syyttämisen lääkekannabisosavaltioissa.

Floridan lääketieteellinen yhdistys kannatti 1997 lääkekannabista, kun asia oli esillä Kaliforniassa ja perui puheensa pian sen jälkeen, Russel sanoi. Yhdistyksen puhemies ei osannut kertoa sen nykyistä kantaa lääkekannabikseen.

13 osavaltiota on hyväksynyt lääkekannabislait, viimeisimpänä Michigan marraskuussa, kun kaksi kolmesta äänestäjästä hyväksyi lakiesityksen, joka sallii vakavasti tai kuolettavasti sairaiden käyttää kannabista lääkärin suosituksella. Jos esitys etenee Floridassa äänestykseen ja äänestäjät sen hyväksyvät, Russell sanoi näkevänsä mieluiten lain muodostuvan Oregonin mallin pohjalta, jossa on ollut vain hyvin vähäistä väärinkäyttöä.

Lääkekannabispolitiikkaprojekti (Medical Marijuana Policy Project) Washingtonista sanoo, että kannabiksen laillistamista lääkinnällisiin tarkoituksiin tukevat mm. toiseksi suurin lääkäriyhdistys (126 000 jäsentä) American College of Physicians, suurin hoitajien liitto (2,9 miljoonaa jäsentä) American Nurses Association, julkisen terveyden asiantuntijoiden liitto American Public Health Association sekä leukemia- ja lymfoomayhdistys.

Tutustu lakiesitystä ajavan ryhmän verkkosivuun, jossa esityksen voi lukea, ladata, tulostaa ja palauttaa allekirjoitettuna (vain äänestäjiksi rekisteröityneet floridalaiset): www.pufmm.org

Lähde:

http://www.naplesnews.com/news/2009/apr/05/poll-political-action-committee-pushes-medical-mar/





Kalifornian lakiesitys rinnastaisi kannabiksen alkoholiin

25 02 2009

Maamerkiksi luonnehdittavassa calilehdistötilaisuudesssa maanantaina 23. helmikuuta kalifornialainen osavaltion valtuutettu Tom Ammiano (D-San Francisco) esitteli laajan ehdotuksen lainsäädännöstä, jossa kannabiksen kaupallista tuotantoa ja myyntiä kohdeltaisiin samoin kuin alkoholin tuotantoa.

”Nyt kun osavaltio on keskellä historiallista taloudellista kriisiä, kannabiksen säätäminen valvotuksi ja verotetuksi tuotteeksi on vain maalaisjärjen käyttämistä. Ehdotettu lainsäädäntö toisi osavaltiolle kipeästi kaivattuja tuloja, rajoittaisi saannin yli 21-vuotiaille, lopettaisi laittomien kasvatusten yhteiselle ympäristöllemme aiheuttamat vahingot, ja parantaisi yleistä turvallisuutta ohjaamalla viranomaisten voimavarat vakavampien rikosten torjuntaan ja tutkimiseen”, sanoi edustaja Ammiano. ”Kalifornialla on mahdollisuus olla ensimmäinen osavaltio maassamme, joka ottaa käyttöön älykkään ja vastuullisen politiikan kannabiksen valvomiseksi ja säännöstelemiseksi.”

Lakiehdotus on ensimmäinen kannabiksen laillistamiseksi Kaliforniassa. ”On aika lopettaa Kalifornian veronmaksajien rahojen tuhlaus yrityksiin pitää kannabiksen kieltolaki voimassa, ja ymmärtää sen sijaan laillisten, säänneltyjen markkinoiden tuomat veroedut”, sanoi Dale Gieringer, esitystä tukeneen Kalifornian NORML:n johtaja.

Toteutuessaan Ammianon esitys mahdollistaisi luvanvaraisen kannabiksen kasvatuksen ja myynnin yli 21-vuotiaille. Lisensoidut kasvattajat maksaisivat 50 dollaria veroa jokaisesta tuotetusta unssista hamppua. Lisäksi lakiehdotus säätäisi liikevaihtoveron kaupallisesta myynnistä. Ammianon ehdotus ei vaikuttaisi osavaltion lääkekannabislakeihin, jotka sallivat potilaiden ja heidän auttajiensa kasvattavan omat lääkkeensä.

Kalifornian NORML:n laatiman taloudellisen analyysin mukaan lakiehdotus toisi osavaltiolle yli miljardi verodollaria vuodessa. Laskelmat on luettavissa englanniksi täällä.

Ammianon lakiehdotus osuu ajankohtaan, jolloin julkinen kannatus kannabiksen laillistamiselle on kasvamaan päin. Zogbyn äskettäisen mielipidemittauksen mukaan lähes kuusi kymmenestä länsirannikon äänestäjästä kannattaa kannabiksen verotusta ja valvontaa alkoholin tapaan.

Monet virkamiehet, jotka joutuvat kohtaamaan 40 miljardin dollarin budjettivajeen, ovat ryhtyneet tukemaan Ammianon esitystä. Heitä ovat mm. San Franciscon poliisipäällikkö Mike Hennessy sekä Betty Yee, osavaltion liikevaihtoverolautakunnan jäsen.

Tällä hetkellä kymmeniä miljoonia dollareita maksetaan vuosittain osavaltion ja paikallistason lisensoiduille lääkekannabiksen tuottajille. Nämä myyntiluvut edustavat kuitenkin vain osaa osavaltion koko kannabiskaupasta. ”Lääkekannabiksen verotuotot ovat pelkästään jäävuoren huippu”, sanoi Gieringer. ”Osoitan kunnioitukseni edustaja Ammianolle tästä uraauurtavasta lakiesityksestä, joka hyödyttäisi talouttamme, turvallisuuttamme ja vapauttamme antamalla hampulle Kalifornian täyden tuen.”

Lähde:

http://blog.norml.org/2009/02/23/norml-breaking-news-california-assemblyman-introduces-legislation-to-tax-and-regulate-marijuana-like-alcohol/





Kamppailu Oregonissa jatkuu: Saako potilas tehdä töitä?

11 12 2008

Taistelu lääkekannabiksesta työpaikoilla on alkanut – taas.

Teollisuuden lakimies yrittää sytyttää uudelleen neljä vuotta käynnissä ollutta taistelua polkeakseen Oregonin lääkekannabiksen käyttäjät ulos työpaikoistaan. Kannabiksen puolustajat pelkäävät, että tällä kertaa he lopulta häviävät taiston.

oregon01

Oregonin teollisuuden varapuheenjohtaja Dan Harmon on kiertänyt osavaltiota kertoen yritysjohtajille, poliitikoille ja virkamiehille, että hän vie 2009 läpi lain, joka sallii työnantajien erottaa lääkekannabiksen käyttäjät, vaikka he käyttäisivät sitä vain kotonaan.

Harmon sanoo myös runnovansa läpi vaatimuksen, jonka mukaan työnantajalla olisi oikeus vaatia tietoa onko työntekijällä lääkekannabiskortti. Tällä hetkellä sellainen on 20 547 oregonilaisella.

”Se tarkoittaisi, että heillä olisi oikeus ripustaa oveen kyltti, joka kieltää lääkekannabiksen käyttäjiä edes hakemasta töitä”, sanoo NORML:n Oregonin osaston vetäjä Russ Belville. ”He haluavat, että pomostasi tulee lääkärisi”.

Harmon, joka on rakennusjätti Hoffman Constructionin johtava oikeusedustaja toistaa poliisien sanat, jotka väittävät lain olevan laajalti väärinkäytettty. Harmon uskoo myös lääkekannabiksen olevan vaaraksi työpaikkojen turvallisuudelle.

”Meillä on sallivuutta aineiden hyväksikäytön ympärillä, tuolla on liike, joka haluaa laillistaa marijuanan ja tämä ei saa olla Troijan hevonen”, Harmon sanoo.

Oregonin laki sanoo, että työnantajan ei tarvitse sallia potilaiden kannabiksen käyttöä työpaikalla, mutta se ei sano mitään kotona tapahtuvasta käytöstä.

Harmon haluaa palauttaa jo kahdesti hylätyn lakiesityksen uudelleen käsittelyyn. Esitys muuttaisi lakia niin, että työnantajien ei tarvitsisi sallia lääkekannabiksen käyttäjiä ”huolimatta siitä missä käyttö tapahtuu”. Harmonin mukaan muutos jättäisi työnantajien päätettäväksi aiheutuuko kannabiksen käytöstä vaaraa, tapahtuipa se töissä tai vapaa-ajalla.

Esitys epäonnistui äänestyksissä 2005 ja 2007. 2008 oli kompromissiesitys, jota tuki mm. demokraattien edustaja Peter Buckley. Hänen mukaansa tämä esitys kaatui The Oregonian -lehden vastustukseen. Kaikkein varakkaimmille kotitalouksille suunnattu lehti olisi vaatinut työnantajille oikeutta erottaa jokainen lääkkeen käyttäjä.

Tällä kertaa kannabiksen puolestapuhujat pelkäävät sen menevän läpi, koska yksi sen pitkäaikaisista tukijoista demokraatti Dave Hunt on noussut Oregonin edustajiston puhemieheksi vuodelle 2009. Hunt kuului siihen kahdeksan demokraatin vähemmistöön, joka 2005 äänesti esityksen puolesta, jota esitti ääri-konservatiivi republikaani Linda Flores.

Kampanjarekisterist näyttävät, että kahden viimeisen vuoden aikana Hunt on saanut 16 000 dollaria Oregonin teollisuudelta. Huntin edustaja Geoff Sugerman sanoo tämän olevan merkityksetöntä sille kompromissille, jota Hunt nyt ajaa. ”Selvästi meidän tavoitteemme on löytää esitys, joka tyydyttää sekä yritysmaailmaa että lääkekannabiskorttien haltijoita. Olemme luottavaisia, että esitys menee tällä kertaa läpi”, Sugerman sanoo.

Esityksen kannattajat korostavat työpaikan turvallisuutta. Kannabiksen kannattajat kuitenkin vetoavat useisiin tilastoihin, joiden mukaan työpaikkojen onnettomuudet ja kuolemat ovat vähentyneet sen jälkeen, kun lääkekannabislaki tuli voimaan. Koska THC voi säilyä rasvasoluissa jopa yli 30 päivää, testaus ei voi mitenkään osoittaa onko työntekijä vaikutuksen alaisena testin hetkellä vai onko hän polttanut jointin kuukausi sitten.

Kompromissina työpaikkojen turvallisuuteen kannabiksen kannattajat ehdottavat yleisiä suoriutumistestejä esimerkiksi kuljettajille ja nosturin operoijille, joille turvallisuus on merkittävä tekijä. Lopulta he haluaisivat nähdä potilaalla oikeudet, jotka estävät lääkekannabiksen käyttäjän erottamisen vain sen takia, että hän ottaa lääkkeensä.

Työnteon ja teollisuuden viraston mukaan potilaiden työt ovat turvattu vain, jos nämä käyttävät kannabista hoitaakseen hyväksyttyä vammaa tai työkyvyttömyyttä joka on mainittu vammaisasetuksissa. Jos ei, niin heidät voidaan erottaa vain positiivisen huumetestin perusteella, vaikka heille olisi määrätty kannabista. Uusi ehdotus kuitenkin antaisi työnantajille tiedot siitä kenellä on kortti ja lopettaisi epäselvyyden kotikäytön ympäriltä.

Useat palomiehet ovat haastaneet työnantajansa oikeuteen. Voter Power järjestön edustaja Leland Berger sanoo, että tähän mennessä ei ole ollut tapausta Oregonissa joka turvaisi työntekijän oikeudet.

Fakta: Kun Dan Harmonin vanhempi veli oli kuolemansairas 15 vuotta sitten, Harmon sanoi ostaneensa hänelle kannabista mustasta pörssistä helpottaakseen hänen tuskiaan.

Tuoreen kyselyn perusteella Harmonin PR-kampanja ei ole juuri saanut yleisön tukea. Osavaltion laajuisessa kyselyssä 49% vastusti Harmonin esitystä lakimuutoksesta. 32% kannatti sitä ja 20% oli epävarmoja kannastaan. Kysely tehtiin joulukuun 3.-7. puhelimitse ja siihen osallistui 500 henkilöä, virhemarginaalin ollessa 4,4%.

Vote Powerin edustaja Anthony Johnson kuvailee kyselyn tuloksia seuraavasti:

”Nykyiset lait eivät vaadi työnantajia hyväksymään kannabiksen käyttöä työpaikalla. Tulevassa esityksessä työnantajille annettaisiin oikeus olla palkkaamatta tai erottaa lääkekannabista käyttävä potilas riippumatta siitä, missä lääkekannabiksen käyttö tapahtuu, vaikka se tapahtuisi sairaalassa lääkärin valvonnassa.”

Johnsonin kertoi, että samassa yhteydessä kysyttiin myös suhtautumista mahdolliseen esitykseen, joka sallisi aikuisten kasvattaa ja käyttää kannabista kotonaan sekä yleistä suhtautumista lääkekannabislakiin. Hän ei kertonut tarkkoja lukuja, mutta tulokset olivat suopeita kannabiksen puolustajien ja potilaiden kannalta.

Lähteet:

http://wweek.com/editorial/3505/11970/

http://www.wweek.com/wwire/?p=17584