Etelä-Amerikka: irti USA:n huumesodasta

8 09 2009

Brittiläinen The Observer -lehti julkaisi Brasilian entisen presidentin Fernando Henrique Cardoson vetoomuksen huumesodan muuttamiseksi hoitoon perustuvaksi sekä kannabiksen maailmanlaajuiseksi dekriminalisoimiseksi.

Tämän vuoden alussa hän sekä joukko Etelä-Amerikan johtavia poliitikkoja ja kulttuurihenkilöitä julkaisi samansisältöisen vetoomuksen YK:n huumekokoukselle (Latin American Commission on Drugs and Democracy). Bolivia, Meksiko, Kolumbia, Ecuador ja Argentiina ovat jo ryhtyneet muuttamaan huumepolitiikkaansa. Brasiliassa aiotaan seurata perässä.

USA:n presidentti Richard Nixon julisti huumesodan 40 vuotta sitten 1969. Sen jälkeen Reaganin, Clintonin ja Bushien hallinnot ovat vain vahvistaneet sotamentaliteettia huumeongelman käsittelemisessä.

Tämä sota on aiheuttanut keskimäärin miljoonan USA:n kansalaisen vangitsemisen vuosittain, koska USA:n yhteiskunnan jokaisella tasolla vallitsee kyltymätön tarve päihtyä. Eikä tämä sota ole nielaissut vain USA:ta vaan koko Amerikan mantereen.

e-amerikka

Latinalaisessa Amerikassa sodan ”ei-aiotut” seuraukset ovat olleet tuhoisia. Tuhannet ihmiset menettävät henkensä huumekauppaan liittyvässä väkivallassa. Huumepomot ovat ottaneet hallintaansa kokonaisia yhteisöjä. Kurjuus leviää. Korruptio raunioittaa heikkoja demokratioita.

Ja vuosikymmeniä jatkuneiden valvontalentojen, poliisioperaatioiden, myrkkyruiskutusten, viidakoitten huumelaboratorioiden ratsioiden jälkeenkin Latinalainen Amerikka on maailman suurin kokaiinin ja marihuanan tuottaja. Se tuottaa yhä enemmän oopiumia ja heroiinia. Siellä kehitetään myös mahdollisuuksia tuottaa suuria määriä synteettisiä huumeita.

Jatkamalla huumesotaa periaatteella ”yhä lisää samaa vanhaa” on naurettavaa. Nyt tarvitaan vakavaa keskustelua, mikä johtaisi inhimillisempien ja tehokkaampien strategioiden käyttöön ottamiseen maailman huumeongelman käsittelemiseksi.

Meksikossa käytävän huumesodan aiheuttamien tappamisten varjoon on jäänyt muualla Etelä-Amerikassa riehuva huumesota: pelkästään Rio de Janeiron slummeissa poliisin ja huumekauppiaiden yhteenotoissa kuolee tuhansia ihmisiä vuodessa.

Argentiinan korkeimman oikeuden tuomareiden tuore päätös perustui tapaukseen, jossa useita ihmisiä oltiin pidätetty marihuanasavukkeista heidän taskuissaan. Tuomarit hylkäsivät voimassa olevan lain, jossa määrätään jopa kaksi vuotta vankeutta mistä tahansa määrästä.

”Jokainen täysi-ikäinen kansalainen on vastuussa omasta vapaasta tahdostaan viettää haluamaansa elämäntapaa ilman valtion sekaantumista”, perusteli oikeus päätöstään.

”Yksityinen käytös tulee sallia, jos siitä ei aiheudu todellista vaaraa, se ei vahingoita omaisuutta eikä loukkaa toisten ihmisten oikeuksia.”

Tämä on se periaate, jolle USA aikoinaan perustettiin.

Lähteet:

http://www.guardian.co.uk/commentisfree/2009/sep/06/cardoso-war-on-drugs
http://www.guardian.co.uk/world/2009/sep/06/brazil-cardoso-war-drugs-decriminalisation
http://www.guardian.co.uk/theobserver/2009/sep/06/war-on-drugs-latin-america


Toiminnot

Information

4 responses

8 09 2009
Simakuutio

Ja tätä älykästä keskustelua tuskin kannattaa odottaa tapahtuvan suomessa ihan lähivuosina. Sen verran takapajula tämä maa on. Ja meidän jääräpää poliitikot kieltäytyvät kuuntelemasta järjen ääntä, heitä kiinnostaa vain oman taloudellisen tilanteen pönkittäminen.

Kaikkihan sen oikeasti ymmärtää, millainen poliittinen itsemurha olisi nykysuomessa kansanedustajana tms julkisena politiikan ammattilaisena lähteä ajamaan huumepolitiikan (etenkin kannabis näkökulmasta) uudelleen järjestelyä.

8 09 2009
Tony

Olen samaa mieltä Simakuution kanssa, mutta uskon kuitenkin että kannabiksen dekriminalisointi on suomessa lähempänä kuin moni uskoo. Olin juuri putkassa ja kuulustelussa minun hirvittävästä rikoksesta (minulla oli jointti taskussa, se riitti syyksi tunkeutua minun kotiin, sieltä löytyi valtava kannabis varasto, YKSI GRAMMA!) niin kuulustelijakin sanoi että kyllä se suomessakin tullaan dedriminalisoimaan. Ja kun lukee näitä uutisia niin maailmalla tuntuu olevan ”laillistamistrendi” päällä. Niin se saa tuntemaan että asia lähestyy kovaa vauhtia meitä suomalaisiakin. Ihmiset ovat ryhtyneet ajattelemaan omilla aivoilla, se on todellakin myönteinen asia! Mutta toisaalta laki ei minun, eikä minun kaveriporukkaan poltteluun vaikuta millään tavalla. Ainoastaan turha vainoaminen ärsyttää. Mutta ihmisiä kun ärsyttää niin tulos on yleensä päinvastainen kun mitä hallitus toivoo. Ne kusee omaan soppaan typerillä säädöksillään.

8 09 2009
Salanimi

Jos kerran politiikon uran on valinnut pitäisi lukea mahdollisimman paljon foorumeita jutella tavallisille ihmisille sitten tehdä päätelmiä miten saadaan itsemurhat vähenemään ja oppilaat takaisin kouluihin. Ja sitä rataa.

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/09/nuorten_itsemurhat_alle_40een_vuodessa_986610.html?origin=rss

Monet itsemurhat, velvollisuuksien laiminlyömiset johtuvat alkoholista kuten kouluista lintsaamiset, oppilas juo esimerkiksi 4 kaljaa, aamulla on vähän krapula tai jotain sinnepäin arviokyky huononee ajattelee että ei haittaa jos tämän päivän olen poissa, aivoissa tapahtuma rekisteröityy fyysisesti mielihyvänä kun saa nukkua pitkään tai jotain sinnepäin, myöhemmin tästä tulee tapa. Tämä saattaa olla vain minun koulussani tuttua juttua tai sitten ei.

Viinakset kortille. Jos haluaa ostaa enemmän viinaa pitää käydä AlkoholinAnnosteluKorttiKoulutus.

Tämähän on vain minun sekava mielipiteeni vaikeasti ymmärrettävä.

offtopic. Jos olen polttanut kannabista lauantaina, haluan mennä kouluun maanantaina se on jotain maagista, kaipaan sosiaalista toimintaa 🙂

Ei itselläkään vaikuta noi lait juurikaan poltteluun. Paitsi jos poliisi tulee harvoin vastaan niin naama mutruun ettei näe että hymyilen ; )

Ganjaa viikottain ja alkoholia jouluna 🙂

8 09 2009
Aleksi

Näinköhän ehkä vielä joskus Suomessakin.. 😐

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




%d bloggers like this: