Kuinka ihmisrotu kehitti hamppukasvia… ja kuinka se maksoi palveluksen takaisin.
Alkuperäistekstin kirjoittaja on David Malmo-Levine
”Mikä THC:n alkuperäinen tarkoitus sitten on ollutkin, kasvin evoluutio sai aivan uuden käänteen, kun eräs tietty kokeilunhalustaan ja viljelyinnostuksestaan tunnettu kädellinen sattui huomaamaan kasvin psykoaktiiviset ominaisuudet; siitä pitäen kasvin johtotähtenä on ollut tuo kädellinen ja sen oudot halut.” – Michael Pollan, Halun kasvioppi [1]
”Koevoluutio” eli yhteiskehitys on Darwinin [2] kuvailema käsite, mutta sen ensimmäisiä esittäjiä ja määrittelijöitä olivat vuonna 1964 entomologi eli hyönteistutkija Paul Ehrlich ja kasvitieteilijä Peter Raven tutkimuksessaan ”Perhoset ja kasvit: tutkimus koevoluutiosta”. [3] Yksinkertaistettuna koevoluutio tarkoittaa sitä, että kaksi eri elollista lajia auttaa toisiaan mukautumaan ja kehittymään vaikuttamalla vastavuoroisesti toisiinsa.

Voiko esittää, että tätä tapahtuu ihmisen ja kannabiskasvin välillä? Ainakin yhteiselo on ollut hyödyllinen kannabikselle. Kerran Keski-Aasiaan rajoittunut kasvi on kulkeutunut ihmisen levittämänä jokaiseen maailman kolkkaan. Erilaisia lajikkeita on kehittynyt ihmisen teollisten, ravinnollisten ja lääkinnällisten ominaisuuksien pohjalta tekemien valintojen seurauksena. Kannabiksesta on tullut vahvempi, monipuolisempi, sopeutumiskykyisempi ja laajemmin viljelty kasvi seurauksena suhteestaan meihin. [4]
Voidaanko samaa sanoa ihmisistä? Mitä kasvi on tehnyt meille?
Hampunsiemenet todella sattuvat olemaan maapallon parasta ruokaa ihmiselle. [5] Kuinka ystävällistä kannabikselta kehittyä kasviksi, jonka tuottamat siemenet sisältävät kaikkia välttämättömiä rasvahappoja ja aminohappoja, joita ihmisen täysi terveys vaatii, juuri oikeanlaisissa suhteissa. Sattumaa? Vai yrittikö kasvi kiinnittää huomiomme jotenkin?
On myös mainitsemisen arvoista, että kannabis on saattanut olla ensimmäinen materiaalimme köysiin ja kankaisiin [6], ensimmäinen ”oikea” paperimme [7] ja yksi ensimmäisistä lääkkeistämme [8]. Lista kasvin fyysisistä, henkisistä ja lääkinnällisistä käyttökohteista on pitkä, ja sen kunnolliseen esittelyyn menisi monia sivuja. Mainittakoon tässä, että kannabis saattaisi korvata jopa puolet kaikista synteettisistä lääkkeistä, jos kasvi tutkittaisiin täydellisesti. [9]
Sitten on se kannabispilvi. Tietyssä mielessä juuri pilvessä olon aikana saadut oivallukset ja syvän ymmärtämisen hetket ovat eniten vaikuttaneet ihmiskulttuuriin. Kuten psykonautti-runoilija Allen Ginsberg sen lausui: ”valtaosa ihmisistä ympäri maailmaa – – jotka totuttelevat oudon tutunoloiseen ajan hidastumisen tunteeseen, ja tutkivat tätä uutta tilaa luonnollisella uteliaisuudella, kertovat, että se on alue mieli-tietoisuudesta, joka on hyödyllistä tuntea”. [10]
Ilman aikomustakaan luetteloida kaikkea mitä ovat eräät ”aikaa hidastavan kannabispilven” [11] aikana saatujen mielteiden vaikutukset henkiselle ja kulttuuriselle evoluutiollemme, tässä on kuitenkin jotain.
Aloittaaksemme vähemmän kiistanalaisilla asioilla: pilveä tuprutelleet New Orleansin Storyvillen ilotalojen pianistit antoivat maailmalle jazz-musiikin. [12] Suurin osa, jos ei nyt kaikki, kunnollisesta rock- ja reggae-musiikista vuoden 1965 jälkeen on sävelletty artistien ollessa pilvessä. Parhaan rap-musiikin kohdalla osuus on vielä suurempi. [13] Viime vuosikymmenten paras komedia? Pilviveikkojen tekosia. [14] Henkilökohtainen tietokone ja suuri osa ohjelmistoista maailmassa? Pilviveikot edelleen. [15] Parhaat kirjailijat ja runoilijat? Pilviveikkoja. [16] Ja uskon että voi aivan hyvin todeta, että suuri osa ammattilaisurheilijoista – varsinkin NBA-koripalloilijoista ja lumilautailijoista – on saanut ammattimaiseen suoritukseensa parannusta kannabispilvestä – tai siitä mitä he ovat oppineet pilvessä ollessaan. [17]
Mutta kirjoitetaanpa myös hieman raflaavammin: on olemassa vahvoja todisteita siitä että Shakespeare [18] ja Jeesus [19] olivat todella, todella paukuissa. Jeesuksen tapauksessa kyse on siitä, että hänen ja apostolien kasteessa ja parantavissa ihmeissä käyttämä pyhä voiteluöljy sisälsi kannabista. Shakespearen kohdalla taas todisteet ovat hänen piippukokoelmastaan löytyneet kannabisjäämät. On itse asiassa oikein sanoa, että kannabiksella on ollut syvällinen vaikutus useiden uskontojen taustalla oleviin mieliin, [20] ja valtaosaan modernista teatterista – mikä nykyään pitää sisällään myös Hollywoodin. [21] Voitte olla mitä mieltä tahansa uskontojen ja Hollywoodin hyödyistä ja haitoista, mutta teidän on pakko myöntää, että näkyrikas kannabispäihtymys on ollut osa ihmisen kulttuurievoluutiota. Uskonnot ovat antaneet meille Kultaisen säännön. Hollywood on antanut meille ”Pahan kehän”, ”Brazilin” ja ”Blade Runnerin”. Loppujen lopuksi, ihmiskunta on hyötynyt molemmista suhteista.

Eläinkokeiden suosimisen uhallakin – ne ovat mielestäni julmia ja miltei aina hyödyttömiä minkään relevantin kertomiseksi ihmisen käyttäytymisestä – on sanottava, että niiden avulla on tehty merkittäviä kannabinoidireseptoreihin liittyviä löytöjä, jotka saattavat tuoda lisävalaistusta kannabispäihtymyksen ”oivalluksiin”. Varvelin ja Lichtmanin artikkelissa [22] tieteentekijät laitoivat hiiriä, joiden kannabinoidireseptorit oli genettisesti kytketty toimimattomiksi, vesiastiaan jossa oli pieni taso. He vertasivat hiirien kykyä löytää tämä taso verrokkiryhmään, jonka kannabinoidireseptorit olivat koskemattomat.
Selvisi, että tavalliset hiiret oppivat etsimään tasoa, kun sen paikkaa muutettiin. Kannabinoidireseptorimuunnellut hiiret oppivat ainoastaan tason alkuperäisen sijainnin, ne eivät kyenneet oppimaan tason uutta muunneltua paikkaa. Tämä merkitsee, että kannabinoidireseptorit liittyvät jotenkin tärkeällä tavalla muistiin ja ongelmanratkaisuun. Tri Robert Melamede on kommentoinut vesiastiakokeita ja ehdottanut, että on olemassa EKI-ihmisiä ja TAKI-ihmisiä – Eteenpäin Katsovia Ihmisiä ja TAaksepäin Katsovia Ihmisiä. TAKI-tyypeiltä puuttuu jotakin kannabinoideihin liittyvää aivotoimintaa. Ehkä TAKI-aivot eivät tuota itsessään tarpeeksi kannabinoideja. Tri Melameden mukaan äärimmäisen takaperoiset ihmiset kuten entinen presidentti Bush ovat ihmisversioita kannabinoidireseptorittomista koehiiristä. [23]
Ehkäpä, jos Valkoisessa talossa poltettaisiin enemmän pilveä ja vedettäisiin vähemmän viiv.. viinaa, maailmassa olisi vähemmän sotaa ja monopolikapitalismia ja enemmän kestävää kehitystä ja vauraudenjakoa. Sitä ei koskaan tiedä ennen kuin kokeilee.
Toivottavasti tämä ”ilman CB1-reseptoreja hiiret hukkuvat – kannabinoidireseptorit ovat tärkeitä” -tietoisuus saa tiedemiehet lopettamaan jyrsijöiden hukuttamisen ja kiinnittämään huomionsa hyvin kannabisoitujen ihmiskoehenkilöiden tutkimiseen näiden luonnollisessa ympäristössä – kuten rock- tai reggae-konsertissa. Ehkä tieteilijöiden tarvitsee vain polttaa hieman enemmän pilveä tullaakseen tarpeeksi ”eteenpäin katsoviksi” nähdäkseen kuinka brutaalia, tehotonta ja tuhlaavaa eläinkokeiden suorittaminen lopulta on.
Selkeästi yllä hahmoteltu valtaisa kokoelma anekdoottisia todisteita ihmisten kannabiksen käytöstä luonnollisessa ympäristössä osoittaa suureen määrään saavutettua oivalluskykyä ja luovuutta. Yhdessä kaiken lääkinnällisen, ravitsemuksellisen ja teollisen käytön kanssa voidaan sanoa, että ihmiset ovat hyötyneet paljon kannabiksesta ja se on hyötynyt paljon meistä. Kyse on ”voitto-voitto” -muotoisesta koevoluutiosta, joka tunnetaan ”mutualistisena symbioosina”.
Joten herää uusia kysymyksiä: kuinka kauas menneisyyteen tämä suhde menee? Ja mihin se on menossa?
Kannabisfossiileja ei ole dokumentoitu löydetyn. [24] Kasvi todennäköisesti saapui Maa-planeetalle noin 34 miljoonaa vuotta sitten. Arvio perustuu hampun ja sen ”sisarheimon” Urticaceaen (nokkosen) ja ”serkun” Moraceaen (mulperin) yhteisten parasiittien tutkimuksiin. [25]

Ensimmäiset kannabiksen viljelijät? Kukaan ei tiedä varmuudella. Tiedämme sen, että on todisteita Taiwanista 12 000 vuoden takaa, neoliittisen kauden eli maanviljelyksen ajan alusta, että hampun osia on painettu koristeeksi ruukkuihin (Tai merkitsemään ruukkujen sisältöä? -toim.huom.). Kirjansa ”Dragons of Eden – Speculations on the origin of human intelligence” (Eedenin lohikäärmeet – pohdiskelua ihmisälyn alkuperästä) alaviitteessä maailmankuulu tähtitieteilijä Carl Sagan huomauttaa, että hamppu on pygmiheimon ainoa viljelyskasvi, ja esittää oletuksen ”olisi ovelalla tavalla kiinnostavaa, jos ihmiskunnan historiassa kannabiksen kasvatus johti laajemmin maanviljelyn keksimiseen ja sitä kautta sivilisaatioon.”
Tiedämme myös että niinkin varhain kuin 1,75 miljoonaa vuotta sitten Homo erectus siirtyi Aasiaan, josta kannabiksen alkukodin uskotaan löytyvän. [26] Jossakin aikavälillä 1,8 miljoonaa ja miljoona vuotta sitten, varhaiset ihmiset oppivat hallitsemaan tulta. [27] Istuskelivatko he hamppunuotioiden ympärillä järsien viimeisimmän saaliin lihaa, ja saivat henkäyksen tuota kannabissavua? Näinkö me kehitimme kielen?
On jopa mahdollista, että aiemmat kädelliset tai nisäkkäät käyttivät hampunsiemeniä ja levittivät sitten syömättömiä siemeniä mukavissa pikku lannoitekasoissa. Ihmisjätökset ovat kuulemma huonoa lannoitetta… ehkä apinankakkalannoite on parempaa?
Kirjassaan ”Intoxication” (”Päihtymys”) Ronald K. Siegel raportoi miten eri eläinlajit annostelevat omaehtoisesti kannabista. Hiiret, rotat ja linnut tulivat pilveen hampunsiementen hakumatkoilla. Apinoiden on havaittu mutustelevan kasvien ylälehtiä Latinalaisen Amerikan kannabisviljelmillä. [28]
Endokannabinoidit, molekyylit joita kehosi tuottaa saadaksesi sinut pilveen, ovat paljon vanhempia kuin ihmiset. Niitä löytyy kädellisistä, nisäkkäistä, linnuista, sammakkoeläimistä, kaloista, merisiileistä, nilviäisistä, juotikkaista ja lampipolyypista – alkukantaisesta vesieliöstä, joka ei koskaan ikäänny. Tiedemiesten arvioiden mukaan ensimmäiset endokannabinoidit ovat yli 600 miljoonaa vuotta vanhoja. [29]
On olemassa reseptorijäännöshypoteesiksi kutsuttu teoria jonka mukaan protokannabinoidireseptorit kehittyivät alkukantaisiin organismeihin ennen jakaantumista eläimiin ja kasveihin – noin miljardi vuotta sitten. [30]
Kyseessä on ilmiselvä yliyksinkertaistus, mutta on melko mahdollista, että nokkosenkaltaisella kasvilla tapahtui mutaatio, joka uudelleenaktivoi sen kannabinoidigeenit ja kasvi alkoi herua THC:tä, joka päihdytti ja sekoitti eläinuhkaajat, mikä salli mutanttikasvin selviytyä tuholaisista. Sen päihdyttävät ominaisuudet saattoivat myöhemmin houkutella muita eläimiä, joiden mukana esi-kannabiskasvi pääsi kulkeutumaan laajemmalle ja levittämään siementään ympäriinsä.
Miljoonien vuosien ajan kasvit ovat mutatoituneet ja kehittäneet muotoja, terälehtiä, tuoksuja, hedelmiä ja nektareita, jotka kaikki ovat toimineet houkuttimina ja palkintoina niiden eläinkumppaneille. On olemassa jopa tietty muurahaisen ja sienen suhde, jossa muurahainen pitää huolen sienestä ja sieni auttaa muurahaisten ravinnon hajottamisessa. [31] Kannabiksen ja ihmisen suhde on aivan kuin mehiläisen ja kukan suhde tai muurahaisen ja sienen suhde – flooran ja faunan parivaljakko auttaa toisiaan – paitsi että meidän tapauksessamme se on hieman monimutkaisempaa.

Ihmisen ja kannabiksen yhteiskehityksen tulevaisuus
”Obama kannattaa osavaltioiden ja paikallishallintojen oikeutta tehdä päätökset – vaikkakin hän uskoo, että lääkekannabiksen tulisi olla FDA:n alainen asia kuten muidenkin lääkkeiden. Hänen mukaansa FDA:n tulisi harkita miten lääkekannabista säädellään liittovaltion lain alaisuudessa, ja jättää osavaltiot ottamaan oma suuntansa.” – Jacub Sullum [32]
Vaikka jotkut hulluimmista ja vallanhimoisimmista joukossamme haluavat kannabiksen tuhottavaksi kokonaan planeetaltamme, enemmistö meistä ihmisistä kunnioittaa tätä kasvia ja arvostaa sitä mitä sillä on tarjota. Toivottavasti USA:n uusi presidentti kuuluu tähän joukkoon. Jos hyvin käy, kannabis on täällä tällä kertaa pysyäkseen. Ainakin joissakin muodoissa.
Mitä on edessä kannabiksen evoluutiossa? Meidän vaikutuksemme kasviin lisääntyy koko ajan, kun uudet jalostajat pyrkivät löytämään erilaisia ominaisuuksia. Odotettavissa on lisää kasvinjalostusläpimurtoja arvostamissamme ominaisuuksissa – kuten mauissa, tuoksuissa, värityksissä ja tietenkin fyysisissä ja psyykkisissä vaikutuksissa. Erilaisten vaikutusten kehittämiseksi tehty jalostustyö pitää sisällään paljon potentiaalia kannabiksen arvon lisäämiseksi meille. Odotan että jonain päivänä piankin voimme astella kannabiskerhoon tai -kahvilaan ja valita lajikkeista kuten ”Mässyt”, ”Kikatus”, ”Kipuveks”, ”Koisahdus”, ”Herättäjä”, ”20MinsanOrkku” ja aina suosittu ”Fantasia-Isolla-Kuvalla”.
Ja mitä on tiedossa ihmisen evoluutiossa? Kannabiksen tarjoamat lääkinnälliset ja ravitsemukselliset hyödyt ovat valtavia. Jos se esiteltäisiin uudelleen lääkekaappeihimme ja ruokavalioomme koko potentiaalillaan, se saattaisi hyvinkin auttaa ihmiskuntaa kehittymään voimakkaammaksi ja terveemmäksi.
Jos me ihmiset pystymme nujertamaan monopolistit jotka pitävät hallituksiamme hallussaan ja estävät kannabiksen kasvatuksen niin omassa yhteisössämme kuin muuallakin, kasvin kasvatuksessa, jalostuksessa, kuljettamisessa ja myynnissä voi piillä miljoonia työpaikkoja rehellisen työn ystäville. Muita hyödyllisiä kasvilääkkeitä voidaan myös löytää uudelleen, mikä edelleen lisää kasvavalla yrttilääkinnän alalla ja hamppumatkailun parissa työskentelevien määrää ja alojen liikevaihtoa. Kannabis voisi hyvinkin olla auttamassa ihmisiä kehittymään pois köyhyydestä.
Kannabiksen taloudellinen potentiaali voisi laajeta edelleenkin, jos oivallettaisiin, että se on paras kasvi etanolin tuotantoon maailmassa. Joidenkin arvioiden mukaan laillinen hamppuetanoli maksaisi 15 senttiä litralta pumpulla! [33] Kannabis kasvaa jopa hiekassa! [34] Se tosiasia että hamppu voi kasvaa melkein missä tahansa, lisää polttoaineen kasvatukseen käytettävissä olevia maa-alueita, ja auttaa meitä ottamaan aavikkoalueet uudelleen haltuun ruuan ja polttoaineen tuotantoon. Jos kannabista ei enää ylisäännösteltäisi, se voisi helposti kilpailla saastuttavien, sotia aiheuttavien, ilmastoa muuttavien fossiilisten polttoaineiden kanssa – puhumattakaan kestävän kehityksen voiteluöljyistä, lakoista, kasvimuoveista, kovakuitulevyistä, betonista ja muista tulevaisuuden rakennusmateriaaleista. Tämä auttaisi suuresti ihmiskuntaa. Ei vain kehittymään, vaan selviämään.
Lopuksi, huumesodan lopettaminen ja sen rasististen ja monopolististen lähtökohtien rehellinen läpikäyminen voi auttaa ihmisiä kehittymään korkeammalle siitä pisteestä, jossa syntipukiksi julistamista käytetään sosiaalisen kontrollin välineenä. Muuntuminen Homo sapiens-haluuksturpaas -ihmisestä Homo sapiens-jaetaanyhdessä -ihmiseksi on mahdollisesti suurin evolutionäärinen askel, jonka voimme ottaa. Nyt jos koskaan on totisesti sen aika.

Koska muinaisilla ihmisillä ei ollut sitä massiivista tietomäärää, jolla kannabista olisi voinut sanoa ”koevolutionääriseksi partneriksi mutualistisessa symbioosissa”, he kutsuivat sitä yksinkertaisesti ”Elämän puuksi”. Miksi tahansa me sitä kutsummekin, meidän täytyy uudelleenlaillistaa tämä kasvi nyt ja oppia jakamaan sen hyödyt, kun vähän täysjärkisempi ihminen on vapaan maailman johdossa. Emme saa antaa tämän tilaisuuden mennä ohi ja sallia taas uuden kannabisvastaisen presidentin vallata Valkoinen talo ja jatkaa sotimista koevolutionääristä kasvikumppania vastaan. Emme saa antaa kannabissodan uhata omaa evoluutiotamme. Emmekä saa antaa huumesodan toimia eräänlaisena ”luonnottomana valintana”, joka valitsee kaikkein kuuliaisimmat, hengettömimmät ja tietämättömimmät tulevaisuuden sukupolviksi, jättäen kauaskantoisesti ajattelevat ihmiset mätänemään kalterien taakse ja kärsimään ”hoitojen” nöyryytykset älyllisten mieltymystensä vuoksi tyrannien langettamassa surkeudessa.
Lähteet:
1. Michael Pollan, Halun kasvioppi – Maailma kasvin näkökulmasta. Green Spot 2002
2. http://www.corante.com/loom/archives/2005/08/28/the_beauty_of_deceit.php
Darwin, C. R. 1862. On the various contrivances by which British and foreign orchids are fertilised by insects, and on the good effects of intercrossing. London: John Murray.
http://darwin-online.org.uk/content/frameset?itemID=F800&viewtype=side&p…
3. ”Butterflies and plants: a study in coevolution” (1964) Evolution: 18 pp 586-608 Ehrlich, P.R. & Raven, P.H.
http://www.esf.edu/efb/parry/Insect%20Ecology%20Reading/Ehrlich_Raven_19…
4. ”The evolution of Cannabis and coevolution with the cannabinoid receptor – a hypothesis” (2004) The Medicinal Uses of Cannabis and Cannabinoids McPartland, J.M. & Guy, G.W., the Pharmaceutical Press p. 93 – Robert Connell Clarke, Hashish!, Red Eye Press, 1998, p. 6
5. Chris Conrad, Hemp For Health, 1997, Healing Arts Press, pp. 112-122
6. Rowan Robinson, The Great Book of Hemp, 1996, Park Street Press, p. 103
7. Needham, Joseph (1985). Science and Civilization in China: Volume 5, Part 1. Cambridge University Press, p. 40
The Great Book of Hemp, pp. 104-106
8. Christian Ratsch, Marijuana Medicine, 2001, Healing Arts Press, pp. 15-18
Franjo Grotenhermen, Ethan Russo, Cannabis and Cannabinoids, 2002, The Hawthorn Integrated Healing Press, pp. 27, 37
The Medicinal Uses of Cannabis and Cannabinoids, pp. 72-75
9. Tod Mikuriya, Marijuana: Medical Papers, 1973, Medi-Comp Press, p. xxiv
Sidney Cohen and Richard Stillman, The Therapeutic Potential of Marijuana, 1976, Plenum Medical Book Company, pp. 35-36
Jack Herer, The Emperor Wears No Clothes, 2000, AH HA Publishing, p. 40
10. Allen Ginsberg, ”First Manifesto to End the Bringdown”, 1965, published in David Solomon, The Marijuana Papers, 1966, Bobbs-Merrill, pp. 184-185
11. ”Time slowdown”, David Malmo-Levine, 2003, Cannabis Culture #45
http://www.cannabisculture.com/articles/3075.html
12. ”The History of music and marijuana (part one)”, Russel Cronin, 2004, Cannabis Culture #49 http://www.cannabisculture.com/articles/3434.html
13. ”The history of music and marijuana (part two)”, Russell Cronin, 2005 Cannabis Culture #50 http://www.cannabisculture.com/articles/3512.html
”Marijuana music history (part 3)” Russell Cronin, 2005, Cannabis Culture #51 http://www.cannabisculture.com/articles/3582.html
14. ”Dead funny ”, Russell Cronin, 2005, Cannabis Culture #53
http://www.cannabisculture.com/articles/4113.html
http://www.420magazine.com/forums/celebrity-tokers/
15. http://www.celebstoners.com/friends/steve_jobs.htm
http://420-now.blogspot.com/2007/03/in-good-company-william-h-gates.html
http://www.fargonebooks.com/leary.html
”Most programmers smoke pot. Coincidentally, most programming jobs won’t drug test.” http://www.teamliquid.net/forum/viewmessage.php?topic_id=63960¤tpa…
”…the first e-commerce transaction happened in 1972, a marijuana purchase between Stanford’s SAIL lab and MIT’s AI lab.” http://www.gbn.com/BookClubSelectionDisplayServlet.srv?si=26222
16. Marcus Boon, The Road of Excess – A history of writers on drugs, 2002, Harvard University Press, pp. 123-169
17. ”Arrests of the Rich and Famous ”http://norml.org/index.cfm?Group_ID=4439#athletes
http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_doping_cases_in_sport
”There’s worse than marijuana”, Skip Bayless, http://sports.espn.go.com/espn/page2/story?page=bayless/050822&num=0
18. ”Drugs clue to Shakespeare’s genius -Elizabethans may have explored more than just the oceans”, March 1, 2001 http://edition.cnn.com/2001/WORLD/europe/UK/03/01/shakespeare.cannabis/
”Shakespeare on pot” Chris Bennet, 2001, Cannabis Culture #31
http://www.cannabisculture.com/articles/1943.html
19. Cannabis and the Christ: Jesus used Marijuana, Chris Bennet, 1998, Cannabis Culture #11
http://www.cannabisculture.com/backissues/cc11/christ.html
20. Green Gold the Tree of Life – Marijuana in magic and Religion, Chris Bennet, 1995, Access Unlimited
The Ancient History of Cannabis part 1, David Malmo-Levine, Fall 2001, Potshot #17 http://www.potshot.ca/showzine.php?cmd=showtoc&val1=17 http://www.forbiddenfruitpublishing.com/Chris/Writings
21. ”Celebrity stoners” Dana Larsen, 2002, Cannabis Culture #37 ”Celebrity stoners”
, Dana Larsen, 2002 Cannabis Culture #38 ”Celebrity stoners” Brooke Thorsteinson, 2005, Cannabis Culture #52 ”Celebrity stoners” Brooke Thorsteinson, 2005, Cannabis Culture #53 ”Celebrity stoners” Brooke Thorsteinson and Dana Larsen, 2005, Cannabis Culture #54 http://www.cannabisculture.com/library/dbarticles.cgi?q=Celebrity+Stoner… ”Celebrity Stoners”, http://hightimes.com/news/dan/3755
22. J Pharmacol Exp Ther. 2002 Jun ;301 (3):915-24 12023519 (P,S,G,E,B) Cited:2
Evaluation of CB1 receptor knockout mice in the Morris water maze.
[My paper] S A Varvel, Aron H Lichtman
http://lib.bioinfo.pl/pmid:12023519
23. ”Cannabinoids, From Cells to Society Part 2”, Dr Melamede’s presentation at the 5th Conference on Clinical Cannabinoids, http://www.youtube.com/watch?v=7OAjc8r5-_I
24. The Medicinal Uses of Cannabis and Cannabinoids, p. 73
25. Ibid, p. 74
26. Ibid, p. 72
27. Fossil Hominid Sites of Sterkfontein, Swartkrans, Kromdraai, and Environs http://whc.unesco.org/pg.cfm?cid=31&id_site=915
28. Ronald K. Siegel, Intoxication, 1989, Dutton, pp. 147-157
29. The Medicinal Uses of Cannabis and Cannabinoids, p. 81
30. Ibid, p. 85
31. Exploiting a mutualism: parasite specialization on cultivars within the fungus-growing ant symbiosis – Proceedings of the Royal Society, Gerardo, Mueller, Price, Currie
Issue Volume 271, Number 1550/September 07, 2004
http://journals.royalsociety.org/content/p1ulwaf8lpcg3gck/
32. ”Obama on Medical Marijuana: Getting Clearer” Jacob Sullum, 2008, http://www.reason.com/blog/show/126533.html
33. Fuel of the Future? The Economics, History and Politics of Hemp Fuels
David Malmo-Levine, 2008, Treating Yourself Magazine, #11, http://hemp-ethanol.blogspot.com/
CIFAR Conference XIV, ”Cracking the Nut: Bioprocessing Lignocellulose to
Renewable Products and Energy”, June 4, 2001
http://fuelandfiber.com/Hemp4NRG/Hemp4NRGRV3.htm
34. Marijuana Medicine, p. 64
Lähde:
http://www.cannabisculture.com/v2/content/human-and-cannabis-coevolution