Kannabiksen päihdekäytön laillistamisesta äänestetään Coloradossa

13 03 2012

Coloradon äänestäjät saavat marraskuussa päätettäväkseen laillistetaanko kannabiksen viihdekäyttö heidän osavaltiossaan.

Lakiehdotuksesta, joka laillistaisi pienten kannabismäärien hallussapidon täysi-ikäisille, on tulossa toinen kannabiksen laillisuutta määrittävä äänestys Yhdysvalloissa vuoden lopulla. Coloradon lisäksi Washingtonin osavaltiossa lakialoite sai tuekseen tarpeeksi allekirjoituksia, jotta se hyväksyttiin äänestykseen.

Yksikään osavaltio ei tällä hetkellä salli kannabiksen päihdekäyttöä. Kalifornian äänestäjät jättivät hyväksymättä laillistamista ehdottaneen lakialoitteen vuonna 2010, osittain siksi, että kysymykset aineen tuottamisen ja myynnin säätelystä nousivat huolenaiheeksi.

”Tämä vuosi saattaa muodostua vedenjakajaksi vuosikymmeniä kestäneessä kamppailussa kannabiksen kieltolain lopettamiseksi”, sanoi Art Way, lakialoitetta tukevan Drug Policy Alliancen Coloradon johtaja kannanotossaan. Wayn lausunnon mukaan ”Kieltolaki on haitallinen yhteisöidemme terveydelle ja yleiselle turvallisuudelle. Se toimii käyttövoimana massiiviselle, yhä brutaalimmaksi muuttuvalle maanalaiselle taloudelle, tuhlaa miljardeja dollareita vähenevistä lainvalvonnan resursseista ja tekee miljoonista muutoin lainkuuliaisista kansalaisista rikollisia”.

Colorado on Washingtonin kanssa eräs 16 osavaltiosta, joka sallii kannabiksen käytön lääketieteellisiin tarkoituksiin, vaikka liittovaltion laki kieltääkin aineen laittomana huumeena. Yleinen mielipide on jyrkän jakautunut mitä tulee täyden laillistamisen hyötyihin.

Liittovaltion hallinto on iskenyt lääkekannabistoiminnan kimppuun useissa lähinnä läntisissä osavaltioissa, mukaanlukien Colorado ja Washington, suorittaen ratsioita lääkekannabisapteekkeihin ja kasvattamoihin ja uhannut kiinteistöjen omistajia rikossyytteillä. Coloradon osavaltion yleisen syyttäjän John Suthersin puhemies kertoi viraston vastustavan lakiehdotusta laillistamisen puolesta. ”Yleinen syyttäjä vastustaa kaikkia aloitteita, jotka helpottavat kannabiksen saatavuutta”, sanoi tiedottaja Mike Saccone.

Coloradon lakialoite sallisi hyväksytyksi tullessaan unssin, noin 30 gramman, kannabiksen hallussapidon ja enintään kuuden kannabiskasvin kasvatuksen, kertoi Mason Tvert, eräs Campaign to Regulate Marijuana Like Alcohol -aloitteen perustajista. Lakialoite myös säätäisi lainsäädännölliset kehykset kannabistuotteiden myynnille ja valmisteverojärjestelmälle, sekä laillistaisi teollisuushampun kasvatuksen. Tvertin mukaan lakialoitteessa säädetään myös, että vuosittain ensimmäiset 40 miljoonaa kannabiksen myynnistä kertynyttä verodollaria ohjataan julkisten koulujen rakentamiseen. Hän ei osannut kuitenkaan arvioida, kuinka paljon verotuloja laki aikaansaisi. 40 miljoonaa ylittävät verovarat menisivät Tvertin mukaan osavaltion yleiseen kassaan.

Coloradon äänestäjät torjuivat pienten kannabismäärien laillistamisen vuonna 2006, mutta Tvertin mukaan uuden lakiehdotuksen verosäännökset ja hampputeollisuuden ja siihen liitoksissa olevan liiketoiminnan potentiaalisesti luomat työpaikat tekevät siitä hyväksyttävämmän äänestäjille. ”Nyt on oikea aika”, hän sanoi viitaten viime vuoden joulukuussa toteutettuun mielipidekyselyyn, jonka mukaan 49 prosenttia Coloradon äänestäjistä kannatti laillistamista.

Maanlaajuisesti ennätysmäiset 50 prosenttia amerikkalaisista kannatti kannabiksen käytön laillistamista viime lokakuisessa Gallup-kyselyssä. Vain viisi vuotta aiemmin kannattajia oli 36 prosenttia.

Vuoden 2000 lääkekannabislain johdosta Colorado ylläpitää yli 80 000:n lääkekannabiskortin omaavan potilaan rekisteriä ja lääkärien sekä jakelijoiden toimintaa ohjaavaa säännöstöä. Liittovaltion syyttäjät ovat kuitenkin aloittaneet tammikuussa tehoiskujen sarjan yli kahtakymmentä lääkekannabisapteekkia vastaan. Syynä näiden sijainti alle 300 metrin etäisyydellä kouluista. Omistajille on annettu 45 päivää aikaa lopettaa toimintansa tai heitä uhkaa rikosoikeudelliset rangaistukset.

Lähde: Reuters





Kannabiksen laillistamisesta äänestetään Kaliforniassa

27 03 2010

Kaliforniassa on kerätty vaaditut nimet lakialoitteen tueksi ja kannabiksen laillistamisesta äänestetään tämän vuoden loppupuolella.

Osavaltion äänestysviranomaiset vahvistavat, että kannabiksen hallussapidon ja myynnin laillistava Kalifornian äänestäjien aloite on hyväksytty marraskuun äänestykseen. Kannattajien mukaan kyseessä on kannabikseen liittyvästä kriittisestä käännekohdasta.

Aloitteen läpimeno tekisi Kaliforniasta ensimmäisen Yhdysvaltain osavaltion joka laillistaisi kannabiksen. Laillistamisen puolustajat uskovat, että osavaltio voisi olla dekriminalisoinnin suunnannäyttäjä kansallisessa mittakaavassa.

”Tämä on kriittinen käännekohta vuosikymmeniä kestäneessä taistelussa kannabiksen kieltolain lopettamiseksi tässä maassa”, toteaa Stephen Gutwillig. Hän johtaa Kalifornian Drug Policy Alliancea, joka on kampanjoinut lakialoitteen puolesta.

”Kannabiksen kieltäminen on ollut katastrofi, joka on lietsonut valtavaa ja yhä enenevässä määrin brutaalia alamaailman taloutta, tuhlaten miljardeja riittämättömään lainvalvontaan, ja tehden lukuisista lainkuuliaisista kansalaisista rikollisia”, Gutwillig toteaa.

Kalifornian osavaltion ministeri Debra Bowen kertoi kirjallisessa lausunnossaan, että hänen toimistonsa on hyväksynyt aloitteen marraskuun 2. päivä pidettävään yleisäänestykseen. Tämä tapahtui sen jälkeen kun kannattajat olivat tuoneet tarvittavan määrän allekirjoituksia aloitteen liitteeksi.

Bowen kertoi, että aloitteen puolestapuhujat olivat keränneet 694248 allekirjoitusta, siinä missä niitä olisi vaadittu vain 433971 kappaletta. Allekirjoitukset vahvistettiin satunnaistarkistuksilla.

Ovensuukyselyt osoittavat tukea aloitteelle

Kannabiksen laillistamiselle näyttäisi olevan laajaa tukea osavaltiossa. Huhtikuussa 2009 järjestetyn kyselyn mukaan 56 prosenttia kalifornialaisista kertoi tukevansa laillistamista ja kaupankäynnin verottamista.

Viime vuoden lokakuussa koko maanlaajuisessa kyselyssä 44 prosenttia yhdysvaltalaisista tuki laillistamista.

Aktivistit ovat ehdottaneet, että kannabiksen myynnin verottaminen auttaisi talousongelmien parissa painiskelevaa Kalifornian osavaltiota. Silti useat osavaltion asukkaat yhä vastustavat kannabista.

”Kannabiksen viihdekäytön laillistaminen lisäisi rattijuopumuksia, onnettomuuksia ja loukkaantumisia, emmekä halua nähdä sellaista”, Kalifornian Mothers Against Drunk Driving (Äidit rattijuoumuksia vastaan) -järjestön Silas Miers sanoo.

Aloitteen hyväksyminen äänestykseen oli ”ensimmäinen askel kohti sen tappiota” sanoo puolestaan John Lovell, joka edustaa useita lainvalvontaryhmittymiä.

Kriitikot sanovat myös, että vapaasta polttamisesta johtuvat sosiaaliset kustannukset ylittäisivät sen rahamäärän, jota verotulot toisivat sisään. Heidän mukaansa alkoholin ja tupakan käytöstä johtuvat valtavat sosiaaliset tuhot lisääntyisivät entisestään, jos ihmisten annettaisiin laillisesti myydä ja polttaa kannabista.

Aloitteessa ehdotetaan, että unssin (28,5 grammaa) hallussapito, josta nykyisellään rangaistaan sadan dollarin rikesakolla, tulisi lailliseksi yli 21-vuotiaille. Tämän lisäksi rajoitetun määrän kotikasvatus tulisi myös sallituksi silloin kun se tapahtuu omaan käyttöön.

Vaikka myyntiä ei laillistettaisi sellaisenaan, kaupungit ja maakunnat voisivat asettaa lakeja jotka sallisivat kaupallisen levittämisen, paikallisten säännöksien ja verotuksen mukaisesti. Myynti rajoitettaisiin kuitenkin vain yli 21-vuotiaille, unssi asiakasta kohti.

Lähde:

http://www.reuters.com/article/idUSTRE62O08U20100325

Kannabiksen laillistamisesta tullaan äänestämään Kaliforniassa

Osavaltion äänestysviranomaiset vahvistavat, että Kalifornian äänestäjien aloite,

joka tulisi laillistamaan kannabiksen hallussapidon ja myynnin, on hyväksytty

Marraskuun äänestykseen. Kannattajien mukaan kyseessä on kannabikseen liittyvästä

kriittisestä käännekohdasta.

Aloitteen onnistuminen, joka ei vielä ole varmaa, tekisi Kaliforniasta ensimmäisen

Yhdysvaltain osavaltion joka laillistaisi kannabiksen. Laillistamisen puolustajat

uskovat, että osavaltio voisi olla dekriminalisoinnin suunnannäyttäjä kansallisessa

mittakaavassa.

”Tämä on kriittinen käännekohta vuosikymmeniä kestäneessä taistelussa kannabiksen

kieltolain lopettamiseksi tässä maassa”, toteaa Stephen Gutwillig. Hän johtaa

Kalifornian Drug Policy Alliancea, joka on kampanjoinut lakialoitteen puolesta.

”Kannabiksen kieltäminen on ollut katastrofi, joka on lietsonut valtavaa ja yhä

enenevässä määrin brutaalia alamaailman taloutta, tuhlaten miljardeja

riittämättömään lainvalvontaan, ja tehden lukuisista lainkuuliaisista kansalaisista

rikollisia”, Gutwillig toteaa.

Kalifornian osavaltion ministeri Debra Bowen kertoi kirjallisessa lausunnossaan,

että hänen toimistonsa on hyväksynyt aloitteen marraskuun 2. päivä pidettävään

yleisäänestykseen. Tämä tapahtui sen jälkeen kun kannattajat olivat tuoneet

tarvittavan määrän allekirjoituksia aloitteen liitteeksi.

Bowen kertoi, että aloitteen puolestapuhujat olivat keränneet 694248

allekirjoitusta, siinä missä niitä olisi vaadittu vain 433971 kappaletta.

Allekirjoitukset vahvistettiin satunnaistarkistuksilla.

Ovensuukyselyt osoittavat tukea aloitteelle

Kannabiksen laillistamiselle näyttäisi olevan laajaa tukea osavaltiossa.

Huhtikuussa 2009 järjestetyn kyselyn mukaan 56 prosenttia kalifornialaisista kertoi

tukevansa laillistamista ja kaupankäynnin verottamista.

Viime vuoden lokakuussa koko maanlaajuisessa kyselyssä 44 prosenttia

yhdysvaltalaisista tuki laillistamista.

Aktivistit ovat ehdottaneet, että kannabiksen myynnin verottaminen auttaisi

talousongelmien parissa painiskelevaa Kalifornian osavaltiota. Silti useat

osavaltion asukkaat yhä vastustavat kannabista.

”Kannabiksen viihdekäytön laillistaminen lisäisi rattijuopumuksia, onnettomuuksia

ja loukkaantumisia, emmekä halua nähdä sellaista”, Kalifornian Mothers Against

Drunk Driving (Äidit rattijuoumuksia vastaan) -järjestön Silas Miers sanoo.

Aloitteen hyväksyminen äänestykseen oli ”ensimmäinen askel kohti sen tappiota”

sanoo puolestaan John Lovell, joka edustaa useita lainvalvontaryhmittymiä.

Kriitikot sanovat myös, että vapaasta polttamisesta johtuvat sosiaaliset

kustannukset ylittäisivät sen rahamäärän, jota verotulot toisivat sisään.

Heidän mukaansa alkoholin ja tupakan käytöstä johtuvat valtavat sosiaaliset tuhot

lisääntyisivät entisestään, jos ihmisten annettaisiin laillisesti myydä ja polttaa

kannabista.

Aloitteessa ehdotetaan, että unssin (28,5 grammaa) hallussapito, josta nykyisellään

rangaistaan sadan dollarin rikesakolla, tulisi lailliseksi yli 21-vuotiaille. Tämän

lisäksi rajoitetun määrän kotikasvatus tulisi myös sallituksi silloin kun se

tapahtuu omaan käyttöön.

Vaikka myyntiä ei laillistettaisi sellaisenaan, kaupungit ja maakunnat voisivat

asettaa lakeja jotka sallisivat kaupallisen levittämisen, paikallisten säännöksien

ja verotuksen mukaisesti. Myynti rajoitettaisiin kuitenkin vain yli 21-vuotiaille,

unssi asiakasta kohti.

http://www.reuters.com/article/idUSTRE62O08U20100325





Kannabiksen laillistamisen suosio nousee nopeasti USA:ssa

5 12 2009

Jatkuvasti lisääntyvä kannatus kannabiksen lääkinnälliselle käytölle lisää samaan aikaan myös kritiikkiä kieltolakia kohtaan.

Samana päivänä kun Mainen asukkaat äänestivät homoavioliittoja vastaan, he äänestivät selkeällä enemmistöllä lääkekannabiksen ja sen jakelupisteiden puolesta. Pari viikkoa sitten Yhdysvaltain suurin lääkärijärjestö American Medical Association kumosi aiemman kantansa ja kiirehti liittovaltion hallitusta poistamaan kannabiksen Kontrolloitujen aineiden I Luokasta, jossa se on nyt yhdessä heroiinin kanssa.

Pian tämän jälkeen kannabislakien uusimista kannattavat tahot pitivät puolivuosittaisen strategiakonferenssinsa, jossa he aikoivat jatkaa eteenpäin kaikilla rintamilla. Muutosta vaativat osavaltioiden lait, tarvitaan lakiesityksiä ja eri puolilla maata käydään asian tiimoilta oikeutta. Nyt tämä liike on saamassa ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin näin laajaa ja vankkaa kannatusta. ”Asia on nousemassa esiin poikkeuksellisen nopealla tavalla nyt”, sanoi Drug Policy Alliancen johtaja Ethan Nadelmann. ”Julkinen mielipide muuttuu hyvin, hyvin nopeasti.”

Muutosta voisi kuvailla sukupolvisidonnaiseksi. Lokakuussa suoritetun gallupin mukaan 44 prosenttia yhdysvaltalaisista kannattaa kannabiksen täyttä laillistamista. Tässä on 13 prosentin nousu vuodesta 2000. Gallupin tekijöiden mukaan kasvuvauhdin pysyessä samana 1 – 2 prosentissa vuosittain enemmistö asukkaista kannattaa laillistamista jo neljän vuoden kuluttua.

Lännessä 53 prosentin enemmistö kannattaa laillistamista. Tämä lämmittää niiden sydämiä, jotka keräävät allekirjoituksia esitykseen, jonka tavoitteena on saada lakiesitys kannabiksen laillistamisesta Kalifornialaisten äänestäjien päätettäväksi vuoden 2010 äänestyksiin.

Viime viikolla kansainvälisessä huumereformikonferenssissa (International Drug Reform Conference) aktivistit esittivät yksityiskohtaisia ehdotuksia kannabiksen verottamiseksi ja säännöstelemiseksi alkoholin ja tupakan tavoin. Aivan kuten Kalifornian lainsäätäjien edessä odottava  lakiesitys ehdottaisi. Esityksen ei oleteta menevän läpi, mutta sen odotetaan nostattavan asiasta kunnollisen julkisen keskustelun. Kuvernööri Arnold Schwarzenegger antoi esitykselle uskottavuutta selvittämällä osavaltion verojohtajan kautta esityksen mahdollisiksi verotuloiksi 1,3 miljardia dollaria vuodessa lamankin aikana.

Konferenssissa kerrottiin myös vinkkejä lainsäätäjien lobbaamiseen niistä 14 osavaltiosta jossa esitykset pienten määrien hallussapidon dekriminalisoinnista ovat menneet läpi. Aktivistit uskovat, että lähiaikoina noin puolelle osavaltioista on lakeja, jotka sallivat kannabiksen hallussapidon lääkinnällisiin tarkoituksiin.

Kiinnostus lääkekannabista ja kannabislakien höllentämistä kohtaan nousi noin 18 kuukautta sitten, mutta kannattajien mukaan suurin ryntäys tuli kun Barack Obama valittiin presidentiksi. Hän on kolmas perättäinen presidentti, jonka tiedetään polttaneen kannabista ja ensimmäinen, joka ei ole vältellyt siitä puhumista. ”Nuorempana vetelin henkosia keuhkoihin”, sanoi Obama kuuluisasti kampanjassaan. ”Se oli koko homman idea.”

Virassaan Obama on luvannut pysäyttää liittovaltion viranomaisten toimet lääkekäyttäjiä vastaan niissä osavaltioissa, jotka lääkekäytön sallivat. Tämä oli ensimmäinen liittovaltion tason höllennys kannabista kohtaan. Liittovaltio on ollut hyvin vihamielinen kannabista kohtaa 70-luvulta ja Nixonin hallinnosta lähtien. Tällöin kannabis laitettiin samaan ryhmään kovien huumeiden kanssa.

National Organization for the Reform of Marijuana Laws -järjestön johtaja Allen St. Pierre sanoi olevansa hämmästynyt saatuaan kutsun jakamaan ajatuksiaan National Drug Control Policyn virastoon, joka pohtii maan huumausainelakeja. Obaman asettama huumetsaari Gil Kerlikowske oli aiemmin poliisipäällikkö Seattlessa, jossa äänestäjät virallisesti siirsivät kannabiksen viranomaisten prioriteettilistan häntäpäähän muiden rikkeiden joukkoon. ”Minut on usein heitetty ulos viraston kokouksista, ja tämä on ensimmäinen kerta, kun minut kutsutaan osallistumaan”, sanoi St. Pierre.

Kannabiksen vastustajien mukaan lukioikäiset käyttävät jo nyt todennäköisemmin kannabista kuin tupakkaa, ja lääkekannabis on sallittua niissä viidessä osavaltiossa, joissa nuoret käyttävät kannabista eniten. ”Olemme ennaltaehkäisytoiminnassa”, sanoi Community Anti-Drug Coalitions of American hallituksen jäsen Arthur Dean. ”Lapset saavat viestin, että tupakka on haitallista, mutta he eivät saa samaa sanomaa kannabiksesta.”

Los Angelesissa kaupungin viranomaiset miettivät kuinka toimia jatkossa, kun kaupunkiin on avattu jo yli tuhat lääkekannabisapteekkia. Jotkut työllistävät myös liikkeessään lääkärin, joka voi kirjoittaa suosituksen lääkekannabikselle. Suosituksen ja lääkettä voi saada lähes jokaisesta kadunkulmasta. Tämä on aiheuttanut joitain naapureiden valituksia, mutta hyvin vähän valituksia salakuljetuksesta.

Kannabiksen kannattajat pitävät jälkimmäistä todisteena siitä, että kannabiksen kauppaan liittyvä väkivalta tulee sen laittomuudesta. ”Vakavasti puhuen, sille on syynsä, etteivät meksikolaiset olutkartellit istuta maltaita ja humalaa Kalifornian metsiin”, Marijuana Policy Projectin viestintäjohtaja Bruce Merkin sanoi.

Kiista kannabisapteekeista on tuonut painetta myös kannattajille, jotka ensisijaisesti hakevat sairaille potilaille mahdollisuutta saada lääkkeensä. Vasta toissijaisena tulee kannabislakien yleinen muuttaminen kaikille.

”En halua sanoa, että pitäisimme muut järjestöt ja ryhmät käden mitan päässä. Päädymme siihen, että olemme kaikki samassa huoneessa”, sanoi Americans for Safe Access -järjestön oikeusavustaja Joe Elford, joka on johtanut oikeustaistelua lääkekannabiksen puolesta ja valmistautuu nyt taisteluun Los Angelesin kaupunginvaltuuston kanssa. ”Tämä liike on jo todella laajapohjainen ja saa paljon kannatusta.”

Lähde:

http://www.washingtonpost.com/wp-dyn/content/article/2009/11/22/AR2009112201986_2.html?sid=ST2009112301731





Tuoretta ajattelua huumesodasta?

10 09 2009

On aikoja, jolloin hiljaisuus voi olla yhtä puhuttelevaa kuin sanat.

Esimerkkinä tästä käy Washingtonin reaktio tiheässä tahdissa tulleisiin ilmoituksiin Argentiinasta ja Meksikosta. Nämä maat muuttivat huumepolitiikkaansa vastoin Yhdysvaltain liittovaltiotason jäykkiä kieltolakiasetuksia. Ilman, että sieltä suunnasta olisi kuulunut yhtäkään kauhistelevaa tai huolestunutta lausuntoa.

Toisin kuin kolme vuotta sitten, jolloin Meksiko oli lähellä tehdä lakeihinsa muutoksia, jotka olivat lähes identtisiä elokuun 21. päivä säädettyyn dekriminalisaatioon nähden. Vuonna 2006 George W. Bushin hallituksesta kuului shokin- ja kauhunsekaisia huutoja aina sellaiseen äänenvoimakkuuteen saakka, että silloinen Meksikon presidentti Vicente Fox nopeasti käytti veto-oikeuttaan lakiehdotukseen, jonka hänen oma puolueensa oli pannut alulle, ja jota hän itsekin oli tukenut.

Mitä on siis muuttunut? Oliko kyse elokuun ajankohdasta, jolloin suurin osa Washingtonin virkamiehistä on lomalla? Vai oliko kyseessä merkki amerikkalaisten suuremmasta valmiudesta ajatella uusiksi käsitettä nimeltä huumesota – joka on lähes neljän vuosikymmenen ajan epäonnistunut hillitsemään tuotantoa ja tukahduttamaan laittomien huumeiden käyttöä? Tämä siis huolimatta lainvalvonnan yrityksistä, joiden seurauksena tehdään keskimäärin 4700 huumepidätystä joka päivä. Hieman alle 40 prosenttia näistä pidätyksistä liittyy kannabiksen hallussapitoon.

Vai olisiko kyse siitä, että useat maat ovat alkaneet ymmärtää huumepolitiikkaan muutosta ajavan Ethan Nadelmannin lausunnon: ”Jos katsoisi Yhdysvaltoja huumekontrollin mallimaana, se olisi sama, kuin ajatella apartheid-aikakauden Etelä-Afrikkaa rotuopillisena malliesimerkkinä”. Nadelmann johtaa Drug Policy Alliancea, joka on yksi Yhdysvaltain huumepolitiikan muutokseen tähtäävä ryhmittymä muiden joukossa.

mexico

Elokuussa säädetty Meksikon laki laillistaa pienten, tarkasti määriteltyjen määrien hallussapidon omaan käyttöön huumausaineissa kuten kannabis, heroiini, oopiumi, kokaiini, metamfetamiini ja LSD. Argentiinassa korkein oikeus totesi rikosoikeudelliset seuraamukset kannabiksen henkilökohtaisen käytön osalta perustuslain vastaisiksi. Tämä päätös avasi oven Meksikon kaltaiselle laillistamiselle.

Brasilia dekriminalisoi huumausaineiden hallussapidon vuonna 2006; Ecuador todennäköisesti seuraa esimerkkiä tämän vuoden aikana. Suuressa osassa Eurooppaa huumeiden käyttämistä (toisin kuin huumekauppaa) pidetään enemmänkin hallinnollisena rikkomuksena kuin rikoksena. Amerikkalainen kovan linjan lähestymistapa on auttanut siinä, että Yhdysvalloista on tullut maa, jossa on eniten vankeja koko maailmassa.

Joustavamman politiikan puolestapuhujat sanovat, että muutoksen tuulet ovat alkaneet puhaltaa Barack Obaman hallinnossa. Kyseinen presidentti on myöntänyt polttaneensa toistuvasti kannabista nuoruudessaan, sekä käyttäneensä pieniä määriä kokaiinia aina, kun siihen on ollut varaa. Mutta toiveet pitkäaikaisen puhdasoppisuuden murtumisesta saattavat olla ennenaikaisia siitäkin huolimatta, että tuore Zogbyn mielipidekysely osoitti 52 prosentin tukea kannabiksen laillistamiselle, verottamiselle ja kontrolloimiselle.

Amsterdamin skitsofreeninen pragmatismi

”Kun puhumme laillistamisesta, se ei ole presidentin tai minun sanavarastossani”, sanoi Obaman huumetsaari ja entinen Seattlen poliisipäällikkö Gil Kerlikowszke heinäkuussa. ”Kannabis on vaarallista ja siitä ei ole lääketieteellistä hyötyä”.

Kummallisesti hän teki tämän lausunnon Kaliforniassa, jossa arviolta 250 000 ihmistä voi ostaa kannabista laillisesti, jos heillä on suosituskirje lääkäriltä. Kannabista käytetään useiden sairauksien hoitamiseen, kroonisesta kivusta unettomuuteen ja masennukseen. Kannabiksen lääkinnällisistä hyödyistä löytyy laajalti akateemista tutkimustietoa.

Lääketieteellinen mielipide on kuitenkin ristiriidassa kongressin valtuuttaman työnkuvan kanssa, jonka Kerlikowske sai  ottaessaan huumetsaarin paikan vastaan. Työnkuvassa sanotaan, että kansallisen huumepolitiikan viraston (Valkoisen talon ryhmä, joka vastaa huumesodan strategiasta) johtajan täytyy ”vastustaa kaikkia yrityksiä laillistaa niiden aineiden käyttö, jotka ovat listattu kappaleen 202 suunnitelmassa I, Kontrolloitujen aineiden laissa”.

Säädöksessä mainittu suunnitelma I tuli voimaan vuonna 1970 Richard Nixonin hallituksen aikana. Nixon oli presidentti, joka julisti ”sodan huumeita vastaan”, ja suunnitelmassa laitetaan kannabis samaan kategoriaan voimakkaasti riippuvuutta aiheuttavien huumeiden, kuten heroiinin kanssa. Jääräpäinen luokittelu seuraa kansainvälistä vuoden 1961 Yhdistyneiden Kansakuntien huumausaineyleissopimuksen linjausta. Tämä sopimus on suurin este allekirjoittajamaille, jotka haluavat laillistaa huumausaineet.

coffeeshop_smoke_at_smokey_coffeeshop

Yksikään maa ei ole oikeasti tehnyt sitä. Jopa Hollanti, kannabisharrastajien Mekka, toimii järjestelmällä, jota parhaiten kuvaa termi ”skitsofreeninen pragmatismi”. Amsterdamin ”coffee shopit” saavat pitää 500 grammaa kannabista tiloissaan ja myydä maksimissaan 5 grammaa täysi-ikäisille asiakkailleen. Lähetit, jotka toimittavat tavaraa kahviloihin, kantavat sallittua suurempia määriä rutiininomaisesti ja rikkovat siten lakia. Samaa tekevät maahantuojat.

Vaikka huumesodan epäonnistumista ja kieltolain kannattajien ideologiaa sen taustalla onkin analysoitu suuressa määrin akateemikkojen vakavamielisissä arvioinneissa sekä hallitusten toimeksiannoissa, melko vähän on tehty tutkimuksia lähtökohdasta ”kuinka suorittaa laillistaminen”. Mitä tapahtuisi esimerkiksi rikollisjärjestöille, jotka nykyisin pitävät hallussaan väkivaltaista laitonta bisnestä, jonka liikevaihdon arvioidaan olevan 300 miljardia dollaria vuodessa?

Jotkut huumekauppiaat vaihtaisivat muihin rikollisiin puuhiin ja olisikin realistista odottaa kasvua aloilla kuten kyberrikollisuus ja kiristäminen. Näin arvioi Steve Rolles, päätutkija Transform Drug Policy Foundationissa, joka on brittiläinen suunnitteluryhmä. ”Mutta suurempi kokonaisuus tulee varmasti osoittamaan merkittävää pudotusta rikollisessa toiminnassa pidemmällä aikavälillä”, hän sanoo haastattelussa. ”Laittomasta huumekaupasta eroon pääseminen tarkoittaa tilaisuuksien vähentämistä rikollisuuden saralla.”

Rolles on kirjoittanut optimistisesti nimetyn kirjan ”After the war on drugs: Blueprint for Regulation” (”Huumesodan jälkeen: Suunnitelma säännöstelylle”). Kirja ilmestyy marraskuussa ja sen on tarkoitus aloittaa keskustelu puhtaalta pöydältä: määritellä säännöstely tällä hetkellä laittomille huumausaineille.

Maailmanlaajuisessa mittakaavassa ei tule tapahtumaan paljoakaan, ellei muutosta tapahdu maailman suurimmalla ja tuottoisimmalla huumekaupan alueella – Yhdysvalloissa. Jos niin tapahtuu, se ei tule tapahtumaan nopeasti.

coffeeshopsmoker”Näen tämän usean sukupolven yrityksenä, jossa on pieniä asteittaisia muutoksia”, sanoo Nadelmann, joka on ollut mukana huumepolitiikassa siitä lähtien, kun valmistui Princetonin yliopistosta 80-luvun lopulla. ”Mutta ensimmäistä kertaa tunnen tuulen selkäni takana, en enää vasten kasvojani.”

Lähde:

http://blogs.reuters.com/great-debate/2009/09/03/fresh-thinking-on-the-war-on-drugs/





Oaklandissa hyväksyttiin kannabisvero murskaenemmistöllä

24 07 2009

Ehkäpä vain lääkekannabiksen maailmassa korkeampia veroja pidetään hyvänä uutisena.

On varmaa, että lääkekannabiksen kannattajat olivat tyytyväisiä keskiviikkona, kun Oaklandin äänestäjät hyväksyivät hurjan korotuksen veroon – 15 kertaa entisen veron lukemat – myyntiin, joka tapahtuu kaupungin muutamien luvanvaraisten lääkekannabisapteekkien kautta.

Lakiehdotus F lienee ensimmäinen laatuaan, ja se sai huiman 79,9 % kannatuksen. Korkein, mitä yksikään esitys Oaklandissa on koskaan saanut. Kannabiksen asiantuntijat kuvailivat tätä maanvyöryä merkittäväksi askeleeksi kannabisteollisuuden laillistamisen tiellä.

”Jälleen yksi voitto suuressa sodassa”, sanoi Oaksterdamin yliopiston presidentti Richard Lee. Häntä haastateltiin keskustan liikkeensä edessä, missä kannabiksen aromi täyttää jalkakäytävän. ”Tämä on paljon parempi vaihtoehto kuin joutua pidätetyksi ja heitetyksi vankilaan.”

odamgiftshop_exterior08

Lääkekannabis on ollut laillista Kaliforniassa vuodesta 1996, mutta apteekit ja niiden omistajat ovat joutuneet säännöllisesti liittovaltion viranomaisten ratsioiden kohteeksi. Liittovaltion viranomaiset eivät tunnusta osavaltioiden lakeja, kuten esimerkiksi Kalifornian lakiesitystä 215, joka hyväksyttiin vuonna 1996.

Kannabiksen lääkinnällisen käytön kannattajat ovat kuitenkin juhlineet myös viimeaikaisia signaaleja uudelta hallinnolta. Oikeusministeri Eric H. Holder Jr. kommentoi, että liittovaltion agentit eivät enää aio keskittää toimiaan niitä kohtaan, jotka toimivat osavaltion lakien mukaan.

Kalifornia, jonka 26 miljardin budjettikriisi on masentanut monta osavaltion asukasta, on leikitellyt idealla kannabiksen laillistamista. On olemassa myös sanfranciscolaisen demokraatin lakiesitys, joka laillistaisi ja verottaisi kannabista, ja sitä käsitellään edustajien kokouksessa vielä myöhemmin tänä vuonna. Viranomaisten mukaan kannabisapteekit maksavat jo nyt noin 18 miljoonaa dollaria vuodessa osavaltion myyntiveroja.

Drug Policy Alliancen Kalifornian apulaisjohtaja Laura Thomas San Franciscosta sanoi, että taantuma pakotti monia osavaltioita harkitsemaan ”koskemattomia aiheita” potentiaalisina tulonlähteinä. ”Vaikeina talousaikoina ihmiset ovat valmiita olemaan luovempia”, Thomas sanoi. Drug Policy Alliance lobbaa muutosta huumausainepolitiikkaan.

Oaklandissa ehdotus F nostaa ”bruttokuiteista” perityn veron osuuden 18 dollariin jokaisesta tuhannen dollarin edestä suoritetusta myynnistä. Uusi myyntivero on siis 1,8 %. Lakimuutos koskee kourallista oaklandilaisia liikkeitä, ja sen odotetaan tuovan vuosittain noin 300 000 dollaria lisää verotuloja. Tämä ei ole kovin paljon rahaa, kaupunki juuri sulki 83 miljoonan dollarin budjettivajeen, mutta joka tapauksessa pormestari Ron Dellummsin puhemies sanoi pormestarin olevan kiitollinen ”kaikista toimista, jotka helpottavat budjettimme kanssa”.

Herra Lee suunnittelee myös tällä viikolla esittelevänsä uuden lakiesityksen, jolla hän tähtää vuoden 2010 osavaltion äänestykseen. Lakiesitys laillistaisi henkilökohtaisen ei-lääkinnällisen kannabiksen käytön. Ehdotus F:n läpimeno ja sitä kautta voitto Leelle tulee maksamaan hänelle noin 42 000 dollaria vuodessa lisäverojen muodossa. Ei sillä, että hän panisi sitä pahakseen.

”Tämä vero on paljon halvempi kuin lakimiehet”, hän sanoi.

Ehdotus F
nostaa bruttoveron kaikilta ”kannabisyrityksiltä” 1,8 prosenttiin. Odotetaan tuottavan 294 000 dollaria vuosittain. Hyväksyttiin äänestyksessä prosentein 79,9 – 20,1.

Lähteet:

http://www.nytimes.com/2009/07/23/health/policy/23oakland.html

http://www.sfgate.com/cgi-bin/article.cgi?f=/c/a/2009/07/21/MNS918SQL4.DTL





Schwarzenegger vaatii tutkimuksia laillistamisen vaikutuksesta kannabiksen käyttöön

3 06 2009

Kuvernööri Arnold Schwarzenegger totesi, että keskustelu kannabiksen dekriminalisoinnista ja viihdekäytön laillistamisesta ja verottamisesta hyötyisi laajasta tutkimuksesta, jossa laillistamisen todellisia vaikutuksia sen tehneissä maissa voisi verrata Kalifornian tilanteeseen.

schwarzenegger_smoking_joint_and_tux

Paineet korjata liittovaltion rakoilevaa budjettia, sekä kasvava julkinen kannatus kannabiksen laillistamiselle, ovat ajaneet kuvernöörin tukemaan edellä mainittua  tutkimusta.

”Mielestäni on aika keskustelulle”, Schwarzenegger sanoi. ”Ajattelen kaikkia niitä ideoita, joilla saisimme lisää tuloja; olen aina avoin vapaalle keskustelulle asioista. Mielestäni meidän pitäisi tutkia yksityiskohtaisesti miten mailla, jotka ovat laillistaneet kannabiksen ja/tai muita päihteitä, menee. Minkä vaikutuksen laillistaminen aiheutti noille maille?”

Kenttätutkimus huhtikuulta kertoo, että 56 % osavaltion rekisteröityneistä äänestäjistä on kannabiksen laillistamisen ja verottamisen kannalla, jotta budjettivajetta saataisiin paikattua. Schwarzenegger totesi, että hän ei suosi täysimittaista laillistamista, mutta sanoi, että lisäinformaatiosta olisi todellista hyötyä

Kannabiksen puolestapuhujat kertoivat, että kuvernöörin aloite ylipäätään keskustella avoimesti asiasta oli virstanpylväs.

”Mikä kuvernööri Schwarzeneggerin lausunnossa oli merkittävää, oli se seikka, että hän ei ainoastaan ollut miettinyt asiaa, vaan myöskin sanoi sen suoraan”, kertoo Ethan Nadelmann, vastaava toiminnanohjaaja Drug Policy Alliancesta. ”On ollut paljon pelkoa asioiden sanomisesta suoraan poliittisella tasolla ja julkisesti edes siitä, että meidän pitäisi oikeasti miettiä tätä asiaa vakavasti.”

San Franciscolainen demokraatti Tom Ammiano toi esiin lakiehdotuksen, jonka mukaan kasvatus ja myynti  viihdekäyttöön tulisi laillistaa. Lääkekäyttö on jo laillista Kaliforniassa ja kahdessatoista muussa osavaltiossa. Ammianon ehdotus on sittemmin hyllytetty tältä kaudelle, mutta hän on kertonut ottavansa asian esiin ensi vuonna. Arvioiden mukaan myynnistä tulevat verotulot voisivat nousta Kaliforniassa jopa 1,2–1,34 miljardiin dollariin.

Tämä rahasumma olisi kuitenkin vain pieni korjaus alijäämään, joka saattaa nousta 20 miljardin dollarin suuruiseksi 15 seuraavan kuukauden aikana.

Lähde:

http://www.nytimes.com/2009/05/07/us/07arnold.html?_r=1&scp=2&sq=marijuana&st=cse