Kannabistiiviste kutistaa aivokasvaimia

30 12 2008

Kannabistiiviste voi kutistaa aivokasvaimia ja parantaa muita syöpiä estämällä niitä ruokkivien verisuonien kasvun, ehdottaa tutkimus.

brain-tumor

Kannabiksen aktiivisen ainesosan on aiemmin havaittu parantaneen aivokasvaimia rotilla. Manuel Guzzmán Complutensen yliopistosta Espanjasta kollegoineen on havainnollistanut kuinka kannabistiiviste estää kasvainten suonien kehitykselle tärkeän kemikaalin syntymisen ja leviämisen. Tätä suonien kasvua ja kehittymistä kutsutaan angiogeneesiksi.

Ensimmäistä kertaa ryhmä on havainnollistanut kuinka kannabinoidit estävät tämän kemikaalin kehittymisen ihmisillä joilla on ollut aivosyöpien agressiivisin versio glioblastoma multiforme.

Christina Blázquez Complutensen yliopistolta yhdessä työtoverinsa kanssa muistuttaa tulosten olevan vielä alustavia. ”Mutta se on erinomainen paikka jatkaa tutkimuksia” hän kertoi New Scientistille.

”Kannabinoidi estää angiogeneesin vastetta – jos kasvain ei voi suorittaa angiogeneesiä, se ei voi kasvaa” hän selittää. ”Eli jos voit parantaa angiogeneesiä toisella puolella ja tappaa syöpäsolut toisella puolella voit yrittää uutta hoitoa syöpään”.

”Tämä tutkimus tarjoaa uuden tärkeän pääainesosan syöpälääkkeisiin tähdäten syövän verensaantiin”, sanoo Richard Sullivan joka toimii Cancer Research UK:n kliinisten ohjelmien johtajana.

Rasvamolekyyli

Ryhmä testasi delta-9-tetrahydrokannabinolin vaikutuksia 30 hiirellä. He havaitsivat, että kannabistiiviste vähensi useiden suonien kasvutekijän (VEGF) tuotantoon liittyvien geenien esiintymistä.

VEGF on kriittinen angiogeneesissä, joka mahdollistaa kasvainten kasvattaa verkosti verisuonia kasvunsa turvaamikseksi. Kannabinoidi merkittävästi alensi VEGF:n aktiivisuutta hiirillä ja kahdella aivokasvainpotilaalla, tutkimus osoittaa.

Lääke teki tämän lisäämällä keramidi-nimisen rasvamolekyylin aktiivisuutta, tutkimus ehdottaa. Lisäämällä keramidin inhibiittoria kannabinoidien kyky estää VEGF:ää vaimeni.

Pieni ja veretön

”Havaitsimme kasvainten (hiirillä) olevan pienempiä ja verettömämpiä”, lisää Blázquez. Hänen mukaansa syöpäkasvainten kalpeus heijastaa puutosta verentoimituksessa hoidon seurauksena. Ihmispotilailla ”se vaikuttaa toimivan, mutta on vielä kovin varhaista”.

”Vaikkakin tämä työ on alkutekijöissään niin muut tutkijat ovat jo demonstroineet että VEGF on tärkeä kohde lääkkeiden kehityksessä useille syöville.” Sullivan muistuttaa.

Hän korostaa lisätyön merkitystä kannabinoidien yhdistelmille. ”Kannabinoideista täytyy kerätä paljon tietoa tulevaisuudessa, koska on jo olemassa lukuisia VEGF inhibiittoreita kliinisessä kehityksessä”.

Kaksi tutkimuksessa mukana olevaa potilasta ovat 14 muun mukana kliinisesti testaamassa lääkettä. Potilaat saavat yhden kierroksen hoitoa, joka kestää muutaman päivän ja heidän selviytymistään ja yleistä terveyttään tarkkaillaan.

Lähde:

http://www.newscientist.com/article/dn6283-cannabis-extract-shrinks-brain-tumours.html





Masennus – Kannabis – Euforia

30 12 2008

Merckin opaskirja kertoo, että 20% naisista ja 12% miehistä kärsii kliinisestä masennuksesta. Elämme kovin masentavassa maailmassa.


depression_by_thirsty5Masennuslääkkeet ovat eniten määrättyjen lääkkeiden joukossa, mutta niiden sivuvaikutukset voivat olla paradoksaalisesti tappavia itsemurhan ollessa liiankin edustettuna.

TV-uutisissa kerrottiin uudesta elektromagneettisesta laitteesta masennukseen, joka stimuloi aivoja ja todennäköisesti sitä kautta saa aikaan kannabinoidien eritystä joka saa potilaat tuntemaan olonsa paremmaksi. Hoitosarja kuitenkin maksaa noin kuusi tuhatta dollaria.

Minulla olisi kuitenkin yllätys joillekin ihmisille. Yhdysvaltain hallitus sanoo kannabiksen olevan huume joka aiheuttaa euforiaa joka (yllätys, yllätys) aiheuttaa euforiaa joka on addiktoivaa. Kuvitelkaapa, erittäin turvallinen korvike amfetamiinille, joka oli aikoinaan eniten määrätty mielialalääke  sekä myös nykyisille addiktoiville mielialastimulanteille. Näistä suurin osa voitaisiin korvata kannabiksella.

Yhdysvaltain hallituksen arvion mukaan maassa on noin 70  miljoonaa kannabiksen käyttäjää, ja henkilökohtaisesti olen haastatellut heistä vähintään 4000. Lähes kaikki olivat pitkäaikaisia käyttäjiä. Kukaan heistä ei valittanut euforiasta tai sen tuomista ongelmista.

Jos näinkin suuri osa väestöstä kärsii kliinisestä masennuksesta, niin varmasti monella 4000 potilaastani oli masennus. Valitettavasti se ei ole hyväksyttävä syy Oregonissa lääkekannabislupaan. Oregonin lääkekannabisohjelman johdossa olevat ”munapäät” eivät hyväksy MITÄÄN psykologisia ongelmia – sen on oltava fyysistä!

Tämä on todella kummallista. Yksi suurimmasta potilasryhmistäni ovat veteraanit jotka kärsivät PTSD:sta (Posttraumaattinen stressioireyhtymä) ja heitä on noin 400. Useimmat huomasivat Vietnamissa, että kannabis antaa helpotusta taistelustressiin. Se aiheuttaako vai laukaiseeko taistelu masennuksen on yhä hyvin kiistanalaista. Jalkaväen taistelijalle ainut helpotus on ”miljoonan dollarin haava” joka vie pois varmasta kuolemasta. Jos se ei aiheuta masennusta, niin mikä sitten? Ahdistuneisuus ja verenhyytävä pelko ovat erittäin yleisiä PTSD:n oireita. Pahin tekijä on se, että kun henkilöllä on PTSD ei pakoa ole… Useimmat ihmiset tietävät, että rajuja taisteluita kokeneet veteraanit eivät pysty puhumaan kokemuksistaan, koska se on liian tuskallista.

Kun PTSD:stä kärsivät veteraanit palasivat/palaavat kotiin painajaisineen ja muine oireineen, lääkärit määräävät heille kaikkia mahdollisia saatavilla olevia lääkkeitä.  Suurin osa näistä lääkkeistä saa heidät yleensä voimaan huonommin. He löysivät kannabiksen, mutta veteraanihoitolan hoitajat sanoivat, että laittomia huumeita ei saa käyttää (vaikka ne auttaisivat eniten) ja samaan aikaan olla heidän hoidossaan. Kuinka absurdia. Usko tai älä, mutta veteraanihoitoloiden pitäisi AUTTAA veteraaneja.

Samaan aikaan 70  miljoonasta kannabiksen käyttäjästä moni on veteraaneja. Vaihtoehtoisesti moni on koukussa alkoholiin tai tupakkaan. Molemmat aiheuttavat maailmassa satoja tuhansia kuolemia vuosittain. Kannabis ei ole koskaan tappanut ketään.

Kyllä! Kannabis lievittää masennusta.

Alkuperäistekstin kirjoittaja tohtori Phillip ”Dogface” Leveque on lääkäri, toksikologi ja ravitsemuksellinen biokemisti lähellä Portlandia Oregonissa. Hän palveli toisessa maailmansodassa kenraali Pattonin kolmannen armeijan jalkaväessä. Sodan jälkeen hän jatkoi opintojaan ja hänellä on maisterin arvo biokemiassa ja farmakologiassa ja tohtorin arvo farmakologiassa ja osteopatiassa. Hän oli yksi Oregonin ensimmäisiä toksikologeja ja on toiminut asiantuntijatodistajana yli 400 oikeusistunnossa. Hänellä on laaja kokemus toksikologiasta, lääketieteellisen professorina toimimisesta ja  pitkä ura toimeaan harjoittavana lääkärinä. Viime aikoina hänelle on tullut tunnustusta toimistaan veteraanien hoidon parantamisen ansiosta sekä ansioistaan lisätä tietoutta lääkekannabiksesta valtaväestön keskuudessa.

Lähde:

http://www.salem-news.com/articles/october272008/leveque_102308.php





Massachusettsin uusi laki sallii kaikki THC-pohjaiset lääkkeet ja päihteet

30 12 2008

Ohjeistus uudeksi laiksi joka päättää pidätykset pienien kannabismäärien kohdalla, voi koskea myös muita lääkkeitä ja päihteitä joiden pääasiallinen psykoaktiivinen ainesosa on THC. Tällaisia olisivat kannabiskasvin kukintojen lisäksi mm. hasis ja kannabisöljyt.

europol_cannabis_products_small

Uusi ohjeistus julkistettiin maanantaina 29.12 ja sen pitäisi astua voimaan perjantaina 4.1.2009. Se tulee lopettamaan rikosoikeudelliset seuraamukset alle 29 gramman hallussapidosta THC:ta. Käytännössä THC:n erottelua ei kuitenkaan tultane tekemään ja grammamäärällä tarkoitetaan THC.ta sisältäviä aineita kuten kannabiksen kukinnot, hasis tai öljy.

Marraskuussa kansa äänesti lain puolesta joka määrää pienien määrien hallussapidosta ja käytöstä 100 dollarin sakon ja kannabiksen takavarikoinnin.

Ohjeistus tuli Julkisen turvallisuuden johtavasta kansliasta ja se neuvoo viranomaisia ja poliiseja lain käytännöllisestä puolesta ja toteutuksesta, mutta oikeusistuimet ovat lopulta se tekijä joka tulee määrittämään lain tarkemmat kohdat.

Ohjeistus tekee selväksi, että laki ei muuta olemassaolevia säädöksiä esimerkiksi jakelun tai vaikutuksen alaisena ajamisen suhteen. Lisäyksenä kaikki viranomaiset joilla on määriteltyä toimivaltaa kansalaisiin – mukaan lukien yliopiston kampuksen poliisit – voivat kirjoittaa sakkoja käytöstä ja hallussapidosta.

Ohjeistus myös suosittaa kaupunkeja ja kyliä asettamaan säädöksiä jotka kieltävät kannabiksen käytön julkisesti.

Lähde:

http://hosted.ap.org/dynamic/stories/M/MASSACHUSETTS_MARIJUANA_DECRIMINALIZATION?SITE=MOSPL&SECTION=HOME&TEMPLATE=DEFAULT





Alankomaiden postipankki saa kritiikkiä kannabisvastaisista toimistaan

29 12 2008

Hollannin postipankki sulkee tilejä joiden omistajina on coffee shoppien pyörittäjiä, joilla on lupa myydä pieniä määriä kannabistuotteita. Pankin puhemies sanoi, että tätä kauppaa ei voida pitää enää vastuullisena. Tästä hetkestä lähtien pankki valvoo uusia asiakkaita tarkistaakseen ovatko he osallisia huumekaupassa. Samaan syssyyn pankki uudistaa muitakin toimiaan ja sallii seksiliikkeiden ja prostituoitujen jatkaa pankin asiakkaina vain, jos heillä on voimassa olevat luvat toimilleen. Luvattomien työläisten kiinnisaanti ja valvonta tulee kuitenkin olemaan suurimmaksi osaksi täysi mahdottomuus.

Kannabiksen jälleenmyyjien liitto on tuominnut Postipankin toimet ja kutsuu niitä tekopyhäksi moraaliseksi ristiretkeksi. Se huomauttaa, että pankki ei keskeytä lainoja tai kiinnityksiä ihmisiltä jotka ovat mukana kannabiskaupassa, koska se maksaisi aivan liikaa pankille. Postipankin osalta kyseessä taitavat olla suuret sanat ja imagonkohennus joiden ei anneta vaikuttaa liikaa kassavirtaan.

Lähde:

http://www.radionetherlands.nl/news/zijlijn/6093396/Postbank-criticised-for-anticannabis-move





Kannabis ja hamppu – Ruohosta resursseja koko maailmalle

29 12 2008

Ajattele jos kaikki fossiiliset polttoaineet ja niiden johdannaiset sekä puiden kaataminen paperiksi ja rakentamiseen kiellettäisiin planeetan pelastamiseksi kasvihuonekaasuja vähentämällä ja metsien vähemisen lopettamiseksi. Meillä olisi kuitenkin yksi tunnettu vuosittain uusiutuva luonnollinen resurssi joka on kykenevä täyttämään lähes kaiken maailman paperin ja tekstiilien tarpeen. Hamppu voisi auttaa meitä nyt heti.

hemp_field1

Tuleva Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on pyytänyt sivustollaan ihmisiltä ideoita ja niitä on myös saanut. Kannabiksen laillistamista ja sitä kautta miljoonia työpaikkoja luovaa teollisuutta vaatinut ehdotus nousi sijalta 224 sijalle yksi räjähdysmäisesti.

Tässä yksi ehdotus lisää:

Lopettakaa nälänhätä, parantakaa syöpä ja vähentäkää kasvihuonekaasujen määrää kannabiksella.

100 000 $ sille joka osoittaa meidän olevan väärässä!

Kaikki fossiiliset polttoaineet johdannaisineen voitaisiin kieltää. Samoin puiden hakkaaminen paperiksi tai rakennustarvikkeiksi. Tämä lopettaisi metsien vähenemisen joka jo itsessään olisi todella merkittävää kasvihuonekaasujen hallitsemiksi. Lisäksi valtavalla vauhdilla kasvava hamppu, joka on C-4-kasvi,  sitoisi merkittäviä määriä hiilidioksidia ilmakehästä. Hamppu voisi täyttää kaikki maailman kuljetuksen, teollisuuden ja kotien energian tarpeet, samaan aikaan vähentäen päästöjä, parantaen maanlaatua pitkillä vahvoilla juurillaan ja ehkäisten eroosiota sekä puhdistaen ilmakehää päästöistä. Hamppu jopa puhdistaa maaperää raskasmetalleista.

Tämä ei ole rakettitiedettä. Mutta se on huonoa bisnestä muutamalle teollisuuden alalle jotka menettäisivät miljardeja dollareita vuosittain, jos hamppu saisi ansaitsemansa aseman. Öljyteollisuus ja lääketeollisuus olisivat etunenässä menettämässä tulojaan ja niistä ne eivät luovu taistelutta. Ei vaikka kyseessä on ihmislajin tulevaisuus ja planeetan kantotokyky.

Onko raha riittävä syy jatkaa tuntemamme maailman pilaamista?

Jos et ole vielä tutustunut, niin katso Rick Simpsonin ”Run From The Cure” hänen tekemästään kannabisöljystä joka on parantanut syöpää ja muita sairauksia.

www.phoenixtears.ca
www.phoenixtearsmovie.com

Run From The Cure – Pakoon parannusta suomenkielisillä teksteillä:

http://www.youtube.com/watch?v=I0JcBo9iINs&feature=PlayList&p=6D2E58C1A7181E90&index=0&playnext=1

Hampunsiemenet maailman perusravintona

http://emperor.wikidot.com/luku-8

Lähde:

http://pr.cannazine.co.uk/content/view/784/1/





YK:n huumetsaari Costa nolasi itsensä – taas

23 12 2008

Italialainen Antonio Maria Costa joka johtaa YK:n huumeiden ja rikollisuuden osastoa on nolannut itsensä jo kahteen kertaan amsterdamilaisen psykiatrin Fredrick Polakin takia.

Avoimessa kirjeessään Polak vaatii vastausta yksinkertaiseen kysymykseen. Aiemmista lupauksistaan huolimatta huumetsaari on väistellyt kysymystä jo vuoden ajan.

silenced

”Kuinka selitätte kannabiksen vähäisen käytön Alankomaissa verrattuna sen naapurimaihin huolimatta vapaasta saatavuudesta coffee shopeissa?”

Kahdessa Youtubestakin löytyvässä videossa Costa välttelee kysymystä kerta toisensa jälkeen. Polakille kysymys on erittäin tärkeä koska se osoittaa vääräksi perusolettamukset joihin huumeiden kieltolaki pohjaa. Siksi hän vaatii kysymykseensä vastausta toistamiseen.

Polak on ENCOD:in (European Coalition for Just and Effective Drug Policies), joka ajaa järkeviä ja toimivia otteita huumepolitiikkaan, hallituksen jäsen. ”Huumeiden kieltämisen tärkein tavoite on vähentää käyttöä ja riippuvaisuutta. Kuitenkin Alankomaiden yli 30 vuotta jatkunut kokeilu coffee shopeilla todistaa, että vaikka kieltolakia ei ole niin käytön määrä ei kasva räjähdysmäisesti kuten huumesoturit meille jatkuvasti väittävät. Ei ihme, että Costa on hukassa vastauksensa kanssa.”

Moite

Vuosi sitten Polak ensimmäisen kerran esitti kysymyksensä huumepolitiikan konferenssissa New Orleansissa. Costa jätti sen huomiotta, mutta käytti tilaisuuden hyväkseen ja torui Alankomaiden hallitusta ”Euroopan myrkyttämisestä” amfetamiineilla. Tästä lausunnostaan Costa sai moitteen Alankomaiden hallitukselta ja hän joutui laatimaan virallisen anteeksipyynnön.

Toisessa tapaamisessa maaliskuussa 2008 Wienissä Costa vältteli kysymystä toistamiseen. Tällä kertaa hän väitti, että yli 2000 coffee shoppia oli jo suljettu ja Amsterdamin kaupunki oli päättänyt siirtää kaikki coffee shoppinsa ”punaisten lyhtyjen alueelta Ranskan, Belgian ja Saksan rajalle”. ”Ilmeisesti herra Costa kuvitteli, että Alankomailla, tai Amsterdamilla, olisi raja Ranskan kanssa. Se luulo on täysin perätön.” (Ranskan ja Alankomaiden välissä on läntti maata joka on  nimetty Belgiaksi)

Tuhlausta

Pian tämän jälkeen Costa kävi ”opintomatkalla” Amsterdamissa ja Haagissa ja matkaan sisältyi vierailu coffee shoppiin nimeltä De Dampkring (Tunnelma). Seuraavassa konferenssissa Barcelonassa Polak kysyi häneltä havainnoistaan. ”Tällä kertaa Costa meni liian pitkälle väittäen, että Amsterdamissa on kolme kertaa enemmän kannabisriippuvaisia kuin missään muualla Euroopassa” Polak kertoo. Costa lupasi toimittaa raportin tieteellisillä perusteilla väitteensä pohjaksi julkaistavaksi internetsivuilleen ”hyvin pian”. Vielä tänäänkään Costa ei ole täyttänyt lupaustaan tai vastannut Polakin kysymykseen. Syy miksi Polak vetää aina mediahuomiota heidän tapaamisissaan.

Kun tutkitaan eurooppalaisten huumeiden kulutusta, alankomaalaisten käyttö sijoittuu toistuvasti keskikastiin. Polakille tämä merkitsee oikeutusta huumeiden kieltolain hävittämiseen. ”Se säästää meidät suurelta määrältä kurjuutta ja hurjalta veronmaksajien rahojen tuhlaukselta. Mitä hyötyä on käyttää suuria summia ja paljon aikaa kieltolain soveltamiseen, koska se ei selvästikään pienennä käyttöä?”

Polak päättää avoimen kirjeensä iloiseen huomioon ehdottaen, että Costa (67) ei odottaisi eläkkeelle jäämiseensä asti huumeiden kieltolain epäonnistumisen myöntämistä. ”Myöntämällä sen nyt hän ansaitsisi itselleen ikuisen maineen.”

Polakin kirje on päivätty 8. joulukuuta 2008 Antonio Maria Costalle, YK:n huumeiden ja rikosten osaston johtajalle.

Kirjeeseen liittyvän historian voit tarkistaa helposti kahdelta videolta joihin linkit alla.

Silenced NGO Partner – Vaiennettu järjestökumppani:

http://www.youtube.com/watch?v=GjgzgRvHHwI

Polaks’ Question Round 3  – Polakin kysymys – Erä 3 (Tohtori Alex Wodakin (Sydney, Australia) kommenteilla):

http://www.youtube.com/watch?v=xdOzi2ou2ZY

Lisätietoja voi kysyä suoraan Fredrick Polakilta.

Fredrick Polak
Stichting Drugsbeleid Netherlands Drug Policy Foundation
ENCOD (European Coalition for Just and Effective Drug Policies)
Vossiusstraat 31
1071 AG Amsterdam
The Netherlands
T +31 (0)20 6624 024
M +31 (0)6 3018 2408
Sähköposti: fpolak@planet.nl

Lähde:

http://pr.cannazine.co.uk/content/view/789/1/





Alkoholin kieltolaki päättyi yli 70 vuotta sitten – mitä me olemme oppineet?

21 12 2008

On aika tuoda kannabis vastuulliseen kontrolliin ja lopettaa monopoli jonka olemme tarjonneet järjestäytyneelle rikollisuudelle.

norml_remember_prohibition_

Kun lähestymme Yhdysvaltain alkoholin kieltolain päättymisen 75. vuosijuhlaa (Suomessa kieltolaki päättyi 5.4.1932 -toim.huom.) on huomionarvoista kuinka vähän katumusta tämän hyvää tarkoittaneen, mutta pahaa tehneen kokemuksen lopettaminen aiheuttaa. Jopa kongressi on jälkikäteen ylistänyt tätä päätöstä useasti.

Kieltolain aiheuttamien ”dramaattisen laittomien toimien lisääntymisen, vaarallisen mustan pörssin alkoholin tuotannon, järjestäytyneen rikollisuuden ja laille alistumattomuuden” jälkeen kongressi totesi, että kieltolain kumoaminen antoi mahdollisuuden ”läpinäkyvän ja vastuunalaisen järjestelmän luomisen myynnille ja jakelulle” joka loi ”miljardeja dollareita liittovaltion- ja myyntiveroina ja miljardeja lisää talouteen vuosittain.”

Tästä huolimatta kannabislait osoittavat, että emme todellakaan ymmärrä miksi kieltolaki epäonnistui.

Useimmat amerikkalaiset tietävät miksi alkoholin kieltolaki epäonnistui 1920-1933, mutta jotkut ovat sen jo unohtaneet. Tässä siis kertausta asiaan.

Se alkoi yrityksenä parantaa kansakunnan terveyttä ja tuottavuutta, vähentää alkoholin väärinkäytön sosiaalisia kustannuksia ja leikata rikollisuuden määrää, mutta sillä oli täysin päinvastainen vaikutus. Kieltolain ensimmäisinä vuosina tuli kulutukseen pudotusta, mutta pian käyttömäärät räjähtivät takaisin ja jopa yli aiempien määrien.

Koko alkoholiteollisuus oli luvanvaraisten valvottujen liikemiesten sijaan väkivaltaisten rikollisten käsissä. Nämä olivat valmiita ottamaan riskit joita laittomien tuotteiden salakuljettamiseen liittyi. Tähän oltiin valmiita erittäin suurten tuottojen ansiosta, tuottojen joiden räjähdysmäisen kasvun alkoholin laittomuus mahdollisti.

Tämä uusi maanalainen toimintaympäristö muokkasi alkoholista tuotteen. Laittomat kauppiaat havaitsivat pian, että oli mahdollista tehdä entistä enemmän rahaa voimakkaammilla tuotteilla, joita oli helpompi salakuljettaa ja piilottaa. Näkymätön ja kuljetettava tuote tuli elintärkeäksi toiminnalle. Tämä tarkoitti pienempiä määriä voimakkaampia tuotteita kuten pontikkaa ja pirtua.

Rikollisuuden vähentämisen sijaan alkoholin kieltolaki teki useimmista rikollisia, luoden aivan uudella laajuudella olevan rikollisten jengiväkivallan ja poliisin korruption.

1933 nämä tekijät sekä suuri lama ja kova tarve uusille verotuloille, joita laillinen alkoholin myynti toisi, oli saanut kansalaiset vaatimaan kieltolain päättämistä. Kumoaminen tapahtui nopeasti, eikä ollut kovinkaan kiistanalainen päätös. (Suomessa lain kumoamista kannatti 71 % vuoden 1931 kieltolakikansanäänestyksessä äänestäneistä.)

Nyt 75 vuotta myöhemmin me luulemme edelleen, että voimme kieltää suositun ja laajalti sosiaalisesti hyväksytyn päihteen – kannabiksen, joka on turvallisempi ja vähemmän addiktoiva päihde kuin alkoholi (Tätä tukevat mm. EU:n raportti vuodelta 2008 ja WHO:n raportti vuodelta 1999). Todisteet kieltolain epäonnistumisesta ovat kuitenkin yhtä kiistattomat kuin olivat 1933.

Tietenkin joitain erojakin löytyy. Alkoholin kieltolaki oli suunnattu erityisesti joitakin siirtolaisryhmiä kohtaan, erityisesti irlantilaisia, joiden ajateltiin olevan eniten kieltolain tarpeessa. Kannabiksen kieltolaki meni kuitenkin vielä pidemmälle vihanlietsonnassaan vähemmistöjä kohtaan – erityisesti mustia ja latinoja kohtaan, jotka edelleen kärsivät kohtuuttoman suuresta osuudesta kannabikseen liittyvistä pidätyksistä.

Toisin kuin alkoholi, joka oli jo ennestään suosittu ja laajalti hyväksytty kieltämisen aikaan, vain kaksi prosenttia kansasta oli käyttänyt kannabista päihteenä kun se kiellettiin marijuanan nimellä 1937. Useimmat ihmiset eivät olleet kuulleetkaan marijuanasta, vaan heille oli tuttuja vain nimet kannabis ja hamppu, jotka olivat tuohon aikaan eräitä käytetyimpiä lääkkeiden ainesosia. Mm. kansallinen lääkäriliitto AMA vastusti kieltolakia peläten sen vievän heiltä yhden tärkeimmistä parannuskeinoista.

Kieltolain kauhistuttavat seuraukset säilyivät kuitenkin sitkeästi. Kannabiksen käyttö on yleistynyt noin 4000 prosenttia siitä hetkestä kun siitä tehtiin kiellettyä. Yli 100 miljoonaa amerikkalaista, kaikki teknisesti rikollisia, ovat kokeilleet kannabista. Se on noin 40 prosenttia yli 12-vuotiaista.

George Masonin yliopiston julkisen politiikan asiantuntijan Jon Gettmanin vuoden 2006 raportin mukaan kannabis on USA:ssa nykyään eniten rahaa tuottava kasvi sadoltaan. Arviolta 36 miljardilla dollarilla vuodessa se ohittaa vehnän ja maissin yhteenlaskettuna.

Koska me kieltäydymme hyväksymästä järkevää säätelyä ja kontrollia kannabiksen valmistukseen ja myyntiin, lähes jokainen sentti menee rikollisille ja väkivaltaisille jengeille. He eivät maksa veroja tai vastaa kenellekään esimerkiksi lapsille myymisestä vaan toimivat vastuuttomin ja vaarallisin keinoin, aivan kuten toimivat alkoholin kieltolain aikaan salakuljettajat.

Tämän lisäksi FBI:n tuoreimman rikosraportin mukaan Yhdysvalloissa pidätettiin 873 000 kansalaista vuoden aikana kannabiksen takia ja tämä luku on noussut joka vuosi viimeisen viiden vuoden aikana. Se tarkoittaa kannabikseen liittyvää pidätystä joka 36. sekunti. Lähes 90 % näistä pidätyksistä on pelkkiä pienien määrien hallussapitorikoksia joihin ei liity välittämistä tai tuotantoa.

Nykyään me voimme myöntää, että alkoholin käytön ja väärinkäytön välillä on ero. Me keskitymme vähentämään oikeita kouriintuntuvia ongelmia joita alkoholi aiheuttaa, kuten alkoholismia, alaikäisenä juomista, rattijuoppoutta ja väkivaltaisuutta (Suomessa noin 80% väkivaltarikoksista tapahtuu alkoholin vaikutuksen alaisena ja alkoholi on työikäisten yleisin kuolinsyy). Me kuitenkin jätämme vastuulliset aikuiset juojat rauhaan.

On aika oppia virheistämme ja käsitellä vastuullisia aikuisia kannabiksen käyttäjiä samalla tavalla. Tällä tavoin voimme tuoda kannabiksen vastuullisen kontrollin alle ja lopettaa monopolin jonka olemme ojentaneet hopealautasella gangstereille.

Lähde:

http://www.alternet.org/drugreporter/110318/





Kannabiksen kannattajat paukuttavat Obaman ovea muutoksen toivossa

21 12 2008

legalizeit116 kaikkiaan 50:stä Yhdysvaltojen uudelle hallinnolle esitetystä kysymyksestä Change.gov sivustolla vaati huumelakien uudistamista. Saakohan sillä jo hetkeksi huomion?

Change.gov, tulevan Yhdysvaltain presidentin hallinnon nettisivun ”Avoinna kysymyksille” -osio on nyt sulkeutunut. Se saavutti lähes 100 000 ääntä yli 10 000 julkiseen poliittiseen kysymykseen. Kaikkein suosituimmaksi kysymykseksi Obamalle nousi seuraava:

”Harkitsetteko kannabiksen laillistamista niin, että hallitus valvoisi ja säännöstelisi sitä, verottaisi sitä, asettaisi ikärajoituksia sille ja loisi miljoonia uusia työpaikkoja sekä miljardien dollarien teollisuuden kotimaahamme?”

Sivuston mukaan ”Seuraavien päivien aikana joihinkin suosituimpiin kysymyksiin tullaan vastaamaan presidentin tiimin toimesta ja heidän vastauksensa julkaistaan sivustolla”.

Tarkoittaako tämä, että Obama aikoo vastata kansalaisten avunhuutoon kannabislakien uudistamiseksi? Vai aikooko tuleva hallinto jatkaa vaikenemisen linjaa tässäkin edistyksellisessä kysymyksessä, josta suuri yleisö, toisin kuin heidän valitsemansa johtajat, keskustelee kiivaasti ja jota he haluavat muuttaa?

Lisäksi sivuston Change.org (joka ei ole Obaman hallinnon virallinen osoite) aktiiviset äänestäjät ovat nostaneet kysymyksen ”Pitäisikö meidän laillistaa kannabiksen lääkekäyttö sekä viihdekäyttö?” sivuston selvästi suosituimmaksi ideaksi.

Sivuston mukaan äänestyksessä tulee toinen kierros (ensimmäinen kierros päättyy joulukuun 31.) tammikuussa jossa päätetään mitkä kymmenen suosituinta ideaa esitellään Obaman hallinnolle virkaanastujaispäivänä.

Lopulta vielä erittäin suositulla sivustolla Digg.com:ssa jo yli 3000 vierailijaa on antanut tukensa jotta kannabislakien uudistamisesta tulisi yksi tärkeimmistä Obaman uuden hallinnon toteuttamista muutoksista ja sitä kautta merkittävä tulonlähde valtiolle.

Vain hiukan yli kuukausi sitten Massachusettsissa ja Michiganissa osavaltion laajuiset kannabislakien uudistusta vaativat lakiesitykset saivat enemmän ääniä kuin Yhdysvaltojen pian virkaanastuva 44. presidentti. Tämä vain vahvisti sitä tietoa, että nykyisiä rankaisevia ja aataminaikaisia kannabislakeja vastustavien joukko on todella laaja ja muutos niihin laajalti toivottu. Kansallinen media ja uusi hallinto eivät kuunnelleet silloin. Kuuntelevatko he nyt?

Lähde:

http://www.alternet.org/blogs/DrugReporter/112401/





Arseus aloittaa lääkekannabiksen toimittamisen Saksassa

11 12 2008

Belgialaisen lääkeyhtiö Arseuksen Saksan yksikkö Fagron aloittaa lääkekannabiksen jakelun Saksassa. Fagron Germanyllä on yksinoikeus lääkekannabiksen maahantuontiin ja jakeluun, yhtiö kertoo tiedotteessaan. Yhtiö muistuttaa, että Fagron Nederland on ollut aktiivinen Alankomaiden lääkekannabismarkkinoilla jo vuodesta 2003.

tfs_mm_masterkushArseuksen mukaan yhä useampi saksalainen lääkäri on kiinnostunut määräämään lääkekannabista tietyille potilailleen. Kasvin käyttö lääkkeenä ei ole laillista Saksassa maan Kansallisen huume- ja lääkelaitteiden instituutin mukaan. Kuitenkin Bonnissa sijaitseva valvova viranomainen on myöntänyt luvan neljälle ihmislle hankkia lääkekannabista apteekeista elokuusta 2007 lähtien. Poikkeukset perustuvat useiden lääkäreiden suosituksiin ja pitkällisiin tutkimuksiin joissa todettiin, että mikään muu hoito ei auta. (Suomessa on mahdollista saada lääkekannabista lääkärin suosituksen ja lääkelaitoksen lupien perusteella. Lääkekannabiksen käyttäjiä on tätä nykyä n. kymmenen. – toim.huom.)

Lääkekannabiksen puolustajat kertovat kasvin lievittävän mm. AIDS-, glaukooma-, syöpä- ja MS-potilaiden kipuja ja oireita. Lääke on vielä kielletty sekä lääkkeenä että viihdekäytössä suurimmassa osassa maailmaa.

Arseuksen tuotevalikoimaan kuuluu hammaslääkärien tuoleja, sairaalasänkyjä, kirurgisia instrumentteja ja lääkinnällisiä tuotteita. Yritys tarjoaa myös IT-palveluja terveysalalle. Arseus oli aiemmin Omage Pharman tytäryhtiö ja se listautui Euronextin pörssiin Brysselissä ja Amsterdamissa lokakuussa 2007.

Lähde:

http://www.reuters.com/article/rbssHealthcareNews/idUSL89274320081208





Kamppailu Oregonissa jatkuu: Saako potilas tehdä töitä?

11 12 2008

Taistelu lääkekannabiksesta työpaikoilla on alkanut – taas.

Teollisuuden lakimies yrittää sytyttää uudelleen neljä vuotta käynnissä ollutta taistelua polkeakseen Oregonin lääkekannabiksen käyttäjät ulos työpaikoistaan. Kannabiksen puolustajat pelkäävät, että tällä kertaa he lopulta häviävät taiston.

oregon01

Oregonin teollisuuden varapuheenjohtaja Dan Harmon on kiertänyt osavaltiota kertoen yritysjohtajille, poliitikoille ja virkamiehille, että hän vie 2009 läpi lain, joka sallii työnantajien erottaa lääkekannabiksen käyttäjät, vaikka he käyttäisivät sitä vain kotonaan.

Harmon sanoo myös runnovansa läpi vaatimuksen, jonka mukaan työnantajalla olisi oikeus vaatia tietoa onko työntekijällä lääkekannabiskortti. Tällä hetkellä sellainen on 20 547 oregonilaisella.

”Se tarkoittaisi, että heillä olisi oikeus ripustaa oveen kyltti, joka kieltää lääkekannabiksen käyttäjiä edes hakemasta töitä”, sanoo NORML:n Oregonin osaston vetäjä Russ Belville. ”He haluavat, että pomostasi tulee lääkärisi”.

Harmon, joka on rakennusjätti Hoffman Constructionin johtava oikeusedustaja toistaa poliisien sanat, jotka väittävät lain olevan laajalti väärinkäytettty. Harmon uskoo myös lääkekannabiksen olevan vaaraksi työpaikkojen turvallisuudelle.

”Meillä on sallivuutta aineiden hyväksikäytön ympärillä, tuolla on liike, joka haluaa laillistaa marijuanan ja tämä ei saa olla Troijan hevonen”, Harmon sanoo.

Oregonin laki sanoo, että työnantajan ei tarvitse sallia potilaiden kannabiksen käyttöä työpaikalla, mutta se ei sano mitään kotona tapahtuvasta käytöstä.

Harmon haluaa palauttaa jo kahdesti hylätyn lakiesityksen uudelleen käsittelyyn. Esitys muuttaisi lakia niin, että työnantajien ei tarvitsisi sallia lääkekannabiksen käyttäjiä ”huolimatta siitä missä käyttö tapahtuu”. Harmonin mukaan muutos jättäisi työnantajien päätettäväksi aiheutuuko kannabiksen käytöstä vaaraa, tapahtuipa se töissä tai vapaa-ajalla.

Esitys epäonnistui äänestyksissä 2005 ja 2007. 2008 oli kompromissiesitys, jota tuki mm. demokraattien edustaja Peter Buckley. Hänen mukaansa tämä esitys kaatui The Oregonian -lehden vastustukseen. Kaikkein varakkaimmille kotitalouksille suunnattu lehti olisi vaatinut työnantajille oikeutta erottaa jokainen lääkkeen käyttäjä.

Tällä kertaa kannabiksen puolestapuhujat pelkäävät sen menevän läpi, koska yksi sen pitkäaikaisista tukijoista demokraatti Dave Hunt on noussut Oregonin edustajiston puhemieheksi vuodelle 2009. Hunt kuului siihen kahdeksan demokraatin vähemmistöön, joka 2005 äänesti esityksen puolesta, jota esitti ääri-konservatiivi republikaani Linda Flores.

Kampanjarekisterist näyttävät, että kahden viimeisen vuoden aikana Hunt on saanut 16 000 dollaria Oregonin teollisuudelta. Huntin edustaja Geoff Sugerman sanoo tämän olevan merkityksetöntä sille kompromissille, jota Hunt nyt ajaa. ”Selvästi meidän tavoitteemme on löytää esitys, joka tyydyttää sekä yritysmaailmaa että lääkekannabiskorttien haltijoita. Olemme luottavaisia, että esitys menee tällä kertaa läpi”, Sugerman sanoo.

Esityksen kannattajat korostavat työpaikan turvallisuutta. Kannabiksen kannattajat kuitenkin vetoavat useisiin tilastoihin, joiden mukaan työpaikkojen onnettomuudet ja kuolemat ovat vähentyneet sen jälkeen, kun lääkekannabislaki tuli voimaan. Koska THC voi säilyä rasvasoluissa jopa yli 30 päivää, testaus ei voi mitenkään osoittaa onko työntekijä vaikutuksen alaisena testin hetkellä vai onko hän polttanut jointin kuukausi sitten.

Kompromissina työpaikkojen turvallisuuteen kannabiksen kannattajat ehdottavat yleisiä suoriutumistestejä esimerkiksi kuljettajille ja nosturin operoijille, joille turvallisuus on merkittävä tekijä. Lopulta he haluaisivat nähdä potilaalla oikeudet, jotka estävät lääkekannabiksen käyttäjän erottamisen vain sen takia, että hän ottaa lääkkeensä.

Työnteon ja teollisuuden viraston mukaan potilaiden työt ovat turvattu vain, jos nämä käyttävät kannabista hoitaakseen hyväksyttyä vammaa tai työkyvyttömyyttä joka on mainittu vammaisasetuksissa. Jos ei, niin heidät voidaan erottaa vain positiivisen huumetestin perusteella, vaikka heille olisi määrätty kannabista. Uusi ehdotus kuitenkin antaisi työnantajille tiedot siitä kenellä on kortti ja lopettaisi epäselvyyden kotikäytön ympäriltä.

Useat palomiehet ovat haastaneet työnantajansa oikeuteen. Voter Power järjestön edustaja Leland Berger sanoo, että tähän mennessä ei ole ollut tapausta Oregonissa joka turvaisi työntekijän oikeudet.

Fakta: Kun Dan Harmonin vanhempi veli oli kuolemansairas 15 vuotta sitten, Harmon sanoi ostaneensa hänelle kannabista mustasta pörssistä helpottaakseen hänen tuskiaan.

Tuoreen kyselyn perusteella Harmonin PR-kampanja ei ole juuri saanut yleisön tukea. Osavaltion laajuisessa kyselyssä 49% vastusti Harmonin esitystä lakimuutoksesta. 32% kannatti sitä ja 20% oli epävarmoja kannastaan. Kysely tehtiin joulukuun 3.-7. puhelimitse ja siihen osallistui 500 henkilöä, virhemarginaalin ollessa 4,4%.

Vote Powerin edustaja Anthony Johnson kuvailee kyselyn tuloksia seuraavasti:

”Nykyiset lait eivät vaadi työnantajia hyväksymään kannabiksen käyttöä työpaikalla. Tulevassa esityksessä työnantajille annettaisiin oikeus olla palkkaamatta tai erottaa lääkekannabista käyttävä potilas riippumatta siitä, missä lääkekannabiksen käyttö tapahtuu, vaikka se tapahtuisi sairaalassa lääkärin valvonnassa.”

Johnsonin kertoi, että samassa yhteydessä kysyttiin myös suhtautumista mahdolliseen esitykseen, joka sallisi aikuisten kasvattaa ja käyttää kannabista kotonaan sekä yleistä suhtautumista lääkekannabislakiin. Hän ei kertonut tarkkoja lukuja, mutta tulokset olivat suopeita kannabiksen puolustajien ja potilaiden kannalta.

Lähteet:

http://wweek.com/editorial/3505/11970/

http://www.wweek.com/wwire/?p=17584