Kannabiksen ainesosa voi helpottaa kemoterapialääkkeiden aiheuttamia kipuja

7 12 2011

Templen yliopiston farmasian laitoksen tutkijoiden mukaan kannabiskasvin kemiallinen ainesosa voi ehkäistä kipuja jotka liittyvät kemoterapiassa käytettyihin lääkkeisiin, erityisesti rintasyöpäpotilailla. Tutkimustulokset esiteltiin Anesthesia and Analgesia -julkaisussa.

Tutkijat kehittivät eläinmalleja ja testasivat CBD:n eli kannabidiolin, kannabiksen toiseksi yleisimmän ainesosan, kykyä helpottaa kemoterapian aiheuttamaa neuropaattista kipua, kertoi tutkimusta johtanut Sara Jane Ward, Templen farmasian laitoksen apulaisprofessori. ”Saimme selville, että kannabidioli esti täysin rintasyövän kemoterapiahoidossa käytetyn solunsalpaajan paklitakselin aiheuttaman hermosäryn”, sanoi myös yliopiston päihteiden väärinkäytön tutkimuskeskuksessa apulaisprofessorina toimiva Ward.

Wardin mukaan eräs kannabidiolin suurimmista hyödyistä on, että se ei muiden kannabiksesta löydettyjen kemikaalien tapaan saa aikaan psykoaktiivisia vaikutuksia, kuten euforiaa, kohonnutta ruokahalua tai kognitiivisia häiriöitä. ”Kannabidiolilla on kannabiksen hoidolliset ominaisuudet, mutta ei sivuvaikutuksia”, tiivisti Ward.

Ward on tutkinut pitkään aivojen järjestelmiä, joihin kannabis vaikuttaa, ja kuinka noihin järjestelmiin voitaisiin vaikuttaa erilaisten sairauksien hoidossa. ”Kannabis sitoutuu kehon kannabinoidireseptoreihin, ja tutkijoita on pitkän aikaa kiinnostanut minkälaisia hoidollisia potentiaaleja tähän reseptorijärjestelmään vaikuttamisella voisi olla”, hän sanoi.

Ward kiinnostui nykyisestä tutkimuskohteestaan osallistuttuaan konferenssiin, jossa hän sai kuulla kiputiloista joita kemoterapissa, erityisesti rintasyövän hoidossa, käytetyt aineet aiheuttavat. Nämä hermosäryt voivat olla todella voimakkaasti heikentäviä. Hänen mukaansa kannabidiolilla on eläinkokeissa havaittu olevan myös kasvainten aktiivisuutta vähentäviä vaikutuksia. Tämä voisi tehdä siitä tehokkaan hoitomuodon rintasyöpään, erityisesti ”yhdistettynä paklitakselin kaltaiseen lääkkeeseen, jonka teho on jo tunnettu”.

Apulaisprofessorin mukaan Yhdysvalloissa on tällä hetkellä käynnissä kymmenkunta tutkimusta, joissa tutkitaan kannabidiolin käyttöä erilaisten sairauksien hoidossa. Näitä ovat mm. kannabisriippuvuus, syömishäiriöt ja skitsofrenia. Tämän vuoksi hän uskoo, että tulee olemaan helpompaa luoda kliinisiä koejärjestelyjä kannabidiolin käytöstä kemoterapialääkkeisiin liittyvien kipujen hoidossa.

Wardin lisäksi tutkimukseen osallistui Templen yliopiston tutkijat Michael David Ramirez, Harshini Neelakantan ja Ellen Ann Walker. Tutkimusta tukeneet apurahat tulivat Yhdysvaltojen Terveysvirastolta ja Peter F. McManus -hyväntekeväisyyssäätiöltä.

Lähde: Science Daily





Laittoman kannabiksen vahingollisuus: THC vs. CBD

7 02 2010

Kannabiksen vaikutus mielenterveyteen on herättänyt paljon mielenkiintoa vuosien varrella. Jo 1800-luvulla huomattiin, että kannabis saattaa aiheuttaa hetkellisen psykoosin, jonka oireet muistuttavat skitsofreniaa. Tästä huolimatta viime vuosikymmeneen saakka useimmat psykiatrit ovat pitäneet kannabista oleellisesti vähähaittaisena.

Tämä on kuitenkin ristiriidassa tuoreen tutkimustiedon kanssa, jonka mukaan psykoosille alttiissa vähemmistössä kannabiksen käyttö saattaa viedä aivoja kohti pidempiaikaista psykoosia, joka vaatii terveydenhuollollisia toimenpiteitä. Psykoosille alttiit nuoret, jotka käyttävät kannabista, lisäävät sillä riskiä kehittää krooninen mielenterveyden häiriö kuten skitsofrenia. Ja mitä enemmän kannabista he käyttävät, sitä korkeampi on riski.

Lisäksi, ihmiset joilla on skitsofrenia ja historiaa kannabiksen käytön osalta, kohtaavat taudin ensioireet jopa viisi vuotta aiemmin kuin he, jotka eivät käytä kyseistä päihdettä. Psykoottiset potilaat, jotka eivät lopeta käyttämistä kokevat enemmän oireita, takaiskuja paranemisprosessissa ja joutuvat sairaalaan useammin.

Nämä löydöt koskien yhteyttä kannabiksen ja psykoosin välillä ovat laajalti raportoituja median toimesta. Uutisointiin on usein liitetty varoituksia, että katukannabiksen voimakkuus on noussut vuosien varrella ja siten se aiheuttaisi suurta terveysriskiä psykoosialttiille vähemmistölle.

Tämä on kuitenkin liian suoraviivaista päättelyä, nimittäin käytetyn kannabiksen tyyppi on tärkeä tekijä. Katukannabis on todella muuttunut vuosien varrella. Niin sanottu ”skunk” sisältää tavanomaista suurempia määriä ensisijaista psykoaktiivista ainesosaa, molekyyliä nimeltä delta-9-tetrahydrokannabinoli (THC). Vähemmän tiedetään toisesta ainesosasta, kannabidiolista (CBD), joka on eliminoitu skunkista valikoivalla lajinjalostuksella THC-pitoisuuden lisäämiseksi.

CBD:n poistaminen saattaa olla avainasemassa psykoosin kehittymisen suhteen. Laboratoriotutkimuksissa on osoitettu, että puhdas ja synteettinen THC aiheuttaa tilapäistä psykoosia 40-50 prosentissa terveistä ihmisistä. Täysin toisessa laidassa THC:iin nähden on CBD, jolla vaikuttaisi olevan antipsykoottinen vaikutus, ainakin eläimiin. Vähälukuiset ihmisilllä tehdyt tutkimukset tosin ovat tuottaneet samanlaisia tuloksia.

Yhdessä ihmisillä tehdyssä tutkimuksessa, joka julkaistiin Neuropsychopharmacology-julkaisussa (DOI: 10.1038/npp.2009.184), Sagnik Bhattacharya ja kollegat Lontoon Psykiatrian instituutissa käyttivät toiminnallista aivojen magneettikuvausta (fMRI) tutkiakseen THC:n ja CBD:n vaikutusta terveiden vapaaehtoisten aivotoimintaan. He huomasivat, että THC ja CBD käyttäytyivät toisiaan vastaan; niissä aivolohkoissa, joissa THC lisäsi hermostollista toimintaa, CBD vähensi sitä – ja päinvastoin.

Tarkemmissa tutkimuksissa Beckley-säätiön kanssa tiedemiesryhmä vertaili synteettisen THC:n ja CBD:n yhdistelmän (perinteinen kannabis) vaikutuksia pelkkään THC:iin (”skunk”) nähden. Tarkoituksena oli selvittää, josko CBD tarjoaisi suojausta THC:n psykoottisia vaikutuksia vastaan.

Terveille koehenkilöille annettiin molekyylit suonensisäisesti kahdessa erässä. He saivat saman määrän THC:tä molemmilla kerroilla, ainoa ero oli siinä, annettiinko heille CBD:tä vai ei. Puoli tuntia injektion jälkeen konsultoiva psykiatri haastatteli koehenkilöitä ja luokitteli heidän tuntemuksensa. Kaiken kaikkiaan, koehenkilöt luokiteltiin huomattavasti vähemmän psykoottisiksi heidän saatuaan THC-CBD -yhdistelmää, verrattuna pelkkään THC:iin. Tämä viittaisi siihen, että CBD:n läsnäolo kannabiksessa hillitsee THC:n taipumusta laukaista tilapäisiä psykooseita.

Toisessa tutkimuksessa, jonka Psykiatrian instituutti teki Marta DiFortin ja hänen kollegoiden toimesta, päästiin samankaltaisiin johtopäätöksiin kroonisen psykoosin osalta. He vertailivat 280:n äskettäin diagnosoidun psykoosipotilaan kannabistottumuksia 174:n terveen koehenkilön suhteen, jotka olivat samanikäisiä, samaa sukupuolta ja koulutuksellista sekä sosioekonomista taustaa. Molemmat ryhmät olivat yhtä todennäköisesti kokeilleet kannabista, mutta huomattavaa oli se, että psykoosipotilaista seitsenkertainen määrä oli käyttänyt ”skunkia”. Kuten oikeassa elämässä, myös laboratoriossa, THC ilman CBD:a saattaa olla vaarallista mielenterveydelle (British Journal of Psychiatry, vol 195, p 488).

Tällä tutkimuksella antaa tärkeitä vihjeitä sekä katu- että lääkekannabiksen osalta. Jälkimmäisen suhteen kysymys on siitä, voisiko CBD olla hyödyllinen antipsykoottinen lääke jo itsessään.

Tämän löytämiseksi Beckley-säätiö on järjestämässä tutkimusprojektia yhteistyössä University College Londonin sekä Kalifornian johtavan lääkekannabisapteekin kanssa, joka palvelee yli 30 000:a potilasta. Tutkimuksessa tullaan analysoimaan eri kannabislajikkeiden THC- ja CBD-pitoisuuksia. Potilailta kysytään, mitä lajikkeita he pitävät tehokkaimpina ja kuinka ne vertautuvat tavanomaisiin lääkkeisiin. Lisäksi heiltä pyydetään lajikkeiden muiden vaikutusten luokittelua, mukaanlukien sekä hyödylliset että negatiiviset vaikutukset.

Katukannabiksen osalta Beckley-säätiö toivoo, että tämä tutkimus voisi auttaa tekemään siitä turvallisempaa. ”Skunk”, jonka tyypillinen THC-pitoisuus on 15-19 prosenttia ja CBD-pitoisuus olematon, on alkanut hallita katukauppaa. Ironisesti, useimmat pitävät ”skunkin” markkinaylivoimaa seurauksena kieltolaista, sillä laittomassa huumekaupassa usein pyritään kohti voimakkaampia aineita.

Beckley-säätiö näkee tämän uutena lisäargumenttina viihdekäyttöön tarkoitetun kannabiksen kaupanteon kontrolloimiseksi. Ainoastaan säännöstelty kannabiskauppa voi ottaa huomioon tässä tutkimuksessa esiin käyvät tiedot ja kehittää lajikkeita, jotka ovat käyttäjille vähemmän vaarallisia.

Todistusaineisto tukee ajatusta, että luonto tietää parhaiten, ja että CBD:n ottaminen takaisin kannabiksen ainesosiin olisi hyödyllistä. Kaksi molekyyliä on aina yhtä parempi.

Artikkelin toinen kirjoittaja Amanda Feilding on tietoisuuden ja sen muuttamisen tutkimusta edistävän Beckley-säätiön johtaja. Paul Morrison työskentelee Lontoon Psykiatrisessa instituutissa.

Lähde:

http://www.newscientist.com/article/mg20527446.100-its-lack-of-balance-that-makes-skunk-cannabis-do-harm.html





Uusi tutkimus kannabiksen yhteydestä psykoosiin ja skitsofreniaan

5 11 2009

Juuri julkaistu tutkimus ehdottaa, että kannabiksen yhteys skitsofreniaan tai psykoosiin on minimaalinen.

Viime vuonna Englannissa hallitus uudelleenluokitteli kannabiksen huumeluokasta C takaisin luokkaan B. Yksi syy tähän oli huoli skitsofrenian lisääntymisestä nuorison keskuudessa. Skitsofrenian tai psykoosin todellista yhteyttä kannabikseen ei ole missään vaiheessa todistettu. Uuden tutkimuksen mukaan täytyisi saada tuhannet ihmiset lopettamaan kannabiksen käyttö, jotta voitaisiin estää yksi skitsofreniatapaus.

Oman mausteensa soppaan toivat puheet uusista vahvemmista lajikkeista. Erityisesti keltainen lehdistö revitteli erittäin vaarallisesta Skunk-kannabiksesta, joka on kolmekymmentä kertaa vahvempaa kuin kannabis ennen. Luonnollisestikaan näille väitteille ei ole mitään pohjaa, vaan sekä vahvempia että miedompia lajikkeita on aina ollut olemassa, eikä merkittävää vahvuuden nousua ole ollut. Tälle esteensä asettaa jo kasvibiologia.

white-skunk

Tutkijoita Bristolista, Cambridgesta sekä Lontoon hygienian ja trooppisten lääkkeiden oppilaitoksesta pohtii viimeisimpien tulosten valossa kannabiksen käyttäjien määrää, skitsofrenian kehittymisen riskiä ja kannabiksen käytön aiheuttaman skitsofrenian riskiä arvioidakseen, kuinka monta kannabiksen käyttäjää pitäisi saada lopettamaan käyttö yhden skitsofreniatapauksen estämiseksi. Tutkimuksen mukaan tähän päästäisiin pysäyttämällä 2800 kannabiksen suurkuluttajamiestä tai yli 5000 suurkuluttajanaista. Vähemmän käyttävien joukossa yhden skitsofreniatapauksen estämiseen vaadittaisiin jo yli 10 000 miehen tai lähes 30 000 naisen kannabiksen käytön lopettaminen.

Tämä on vain yksi osa tarinaa. Väliintulot kannabiksen käytön lopettamiseksi eivät onnistu lähellekään joka kerta. Jos otetaan huomioon väliintulon ja hoidon tehokkuus kannabiksen käytön vähentämisessä, niin edellä mainitut hurjat lukemat pitäisi moninkertaistaa, jotta päästäisiin tuhansiin onnistuneisiin käytön lopettamisiin.

Tutkimus julkaistiin Addiction-julkaisussa ja yksi sen laatijoista, Matt Hickman, kertoi: ”Kannabiksen käytön estäminen on tärkeää monesta syystä – mukaan lukien tupakka- ja huumeriippuvuuden vähentäminen ja koulumenestyksen parantaminen. Mutta aineistomme osoittaa, että keskittyminen skitsofreniaan voi olla virheellistä. Tutkimuksemme ei voi selvittää kysymystä, aiheuttaako kannabis skitsofreniaa, mutta se osoittaa, että todella monen ihmisen pitäisi luopua kannabiksesta, jotta skitsofreniatilastoihin saataisiin mitään muutosta. Kannabiksen uudelleenluokittelun vaikutus skitsofrenian tai psykoosin esiintymiseen Isossa-Britanniassa on hyvin epävarma.”

Lähde:

http://www.sciencedaily.com/releases/2009/10/091022101538.htm





Viisi asiaa, joita media ei halua sinun tietävän kannabiksesta

2 10 2009

Tuoreimmat tieteelliset tutkimukset osoittavat, että kannabis ei tuhoa aivojasi, eikä se aiheuta keuhkovaurioita tupakan tavoin – mutta näitä faktoja et kuule perinteisistä uutisista.

Tiedelehti Science julkaisi lähes neljä vuosikymmentä sitten New Yorkin yliopiston sosiologi Erich Gooden artikkelin, jossa kerrottiin median osallisuudesta kannabiksen kieltolain ylläpitämiseen.

Hänen mukaansa ”Testit ja kokeet, joissa keskitytään esittelemään kannabiksen käytön tuhoisaa vaikutusta, saavat valtaisan huomion mediassa ja niiden johtopäätökset hyväksytään valtaväestössä faktoina. Mutta sitten kun nämä tutkimukset kumotaan huolellisesti, tai jos myöhemmät löydökset ovat ristiriidassa alkuperäisväitteiden kanssa, sitä ei huomioida lainkaan.”

Katsaus nykypäivän valtavirtamediaan osoittaa, että vain vähän on muuttunut. Uutiskanavat antavat yhä vain vähän painoarvoa tieteellisille tutkimuksille, jotka horjuttavat Yhdysvaltain hallituksen pitkäaikaista huumepropagandaa. Pahimmissa tapauksissa ne jätetään täysin vaille huomiota.

Seuraavaksi esittelemme viisi viimeaikaista tarinaa, jota nykypäivän media ei halua sinun tietävän kannabiksesta:

schizophrenia_258785

1. Kannabiksen käytöllä ei ole yhteyttä skitsofreniaan

Parin viime vuoden aikana kansainvälinen media on kernaasti julkaissut tutkimustietoa, jonka mukaan kannabiksen käytöllä on yhteys mielenterveyden ongelmiin.

Kenties kaikista näkyvimmin kerrottiin vuoden 2007 raportista, jonka mukaan kannabis ”voi lisätä riskiä psykoosihäiriöihin myöhemmin elämässä 40 prosentilla”. Tätä korostivat etenkin Yhdysvaltain huumevastaiset virastot.

Onko siinä siis perää, että kannabiksen käyttö lisää mielisairauksia? Ei laisinkaan, kertoo heinäkuinen tutkimusartikkeli Schizophrenia Research -lehdessä.

Brittiläisen Keelen yliopiston lääketieteellisen koulukunnan tutkijat vertasivat kannabiksen käytön ja skitsofreniatapausten suhdelukua Briteissä vuosien 1996 ja 2005 välillä. Tutkijoiden mukaan ”skitsofrenian ja psykoosien esiintyvyys ja yleisyys olivat joko vakaita tai laskusuunnassa” kyseisen ajanjakson aikana, vaikka kannabiksen käyttö kansalaisten keskuudessa oli noususuhdanteessa.

”Skitsofreniadiagnoosien ja psykoosien odotettu nousu ei toteutunut yli 10 vuoden ajanjaksolla”, tutkijat päättelivät. ”Tämä tutkimus ei siten tue erityistä syy-yhteyttä kannabiksen käytön ja psykoottisten häiriöiden välillä. – – Tämä tukee aiempia olettamuksia, joiden mukaan kannabiksen käyttäjien määrän kasvu ei aiheuta mielenterveysongelmien lisääntymistä”.

Tämän artikkelin kirjoitushetkellä muutama kansainvälinen uutistoimisto on raportoinut tutkimuksesta. Sen sijaan yksikään yhdysvaltalainen (tai suomalainen -toim.huom.) uutiskanava ei ole julkaissut tutkimusta.

keuhkot

2. Kannabiksen savu ei vaurioita keuhkoja kuten tupakka

Kaikki tietävät, että pilvenpoltto on ainakin yhtä vaarallista, ellei jopa vaarallisempaa keuhkoille kuin tupakointi. Vai mitä?

No ei ole, kertoo uusiseelantilainen tutkimus elokuulta European Respiratory Journalissa.

Uusiseelantilaisen Otagon yliopiston tutkijat vertasivat kannabiksen ja tupakan polttamisen vaikutuksia keuhkojen toimintaan yli 1000 aikuisella.

He raportoivat: ”Kumulatiivinen kannabiksen käyttö assosioitui suurempaan vitaalikapasiteettiin (se määrä ilmaa, joka voidaan voimakkaasti puhaltaa ulos täysistä keuhkoista), keuhkojen kokonaistilavuuteen, toiminnalliseen loppukapasiteettiin (keuhkoissa oleva ilmamäärä passiivisen uloshengityksen lopussa) sekä jäljelle jäävään tilavuuteen.”

”Kannabiksella todettiin yhteys myös suurempaan hengitysteiden vastustuskykyyn, mutta ei uloshengityksen tilavuuteen sekunnin mittauksella (maksimimäärä ilmaa, joka voidaan puhaltaa ulos ensimmäisen sekunnin aikana vitaalikapasiteettitestissä), nopeutetun uloshengityksen suhdelukuun tai siirtokertoimeen. Sitä vastoin tupakan käyttöön liitettiin alempi uloshengityksen tilavuus (sekunnin mittaus), alempi nopeutetun uloshengityksen suhdeluku, alempi siirtokerroin sekä suurempi staattinen keuhkotilavuus, mutta ei hengitysteiden vastustuskyky.”

Heidän loppupäätelmänsä oli, että ”Kannabiksella näyttäisi olevan tupakkaan verrattuna erilaiset vaikutukset keuhkoihin”.

Kuten ennustaa voi, tiedemiesten ”epämiellyttävä totuus” ei saanut palstatilaa yhdessäkään mediassa.

brains

3. Kannabiksen käyttö ei vahingoita, vaan voi jopa suojata aivoja

Tuhoaako pilvenpoltto aivosoluja? Alkoholi varmasti tuhoaa, ja monet kannabislainsäädännön muuttamista vastustavat tahot väittävät, että kannabiksen tuhoisat vaikutukset aivoihin olisivat jopa pahemmat. Ovatko he oikeassa?

Eivät, ainakaan tänä kesänä ilmestyneen Neurotoxicology and Teratology -julkaisun artikkelin mukaan.

Kalifornian yliopiston tutkijat San Diegossa tutkivat valkoisen aineen eheyttä nuorilla, joilla on historiaa ylenpalttisen juopottelun tai kannabiksen käytön osalta. Raportin mukaan alkoholin suurkuluttajilla (pojat jotka joivat yli viisi annosta, tytöt jotka joivat yli neljä annosta kerralla) näkyi vaurioita valkoisessa aineessa kahdeksalla aivojen osa-alueella.

Sen sijaan alkoholin suurkuluttajilla, jotka käyttivät myös kannabista, näkyi vähemmän vaurioita seitsemällä alueella kahdeksasta.

”Juopottelijat, jotka käyttivät myös kannabista, eivät näyttäneet yhtä yhdenmukaisia poikkeamia verrattuna raittiisiin, kuten pelkkien juopottelijoiden ryhmässä oli”, tutkijat päättelivät. ”On mahdollista, että kannabiksella saattaa olla joitakin hermoja suojelevia ominaisuuksia, kun kyse on alkoholiin liittyvän hapettavan stressin tai glutamaatin tai vastaavien aineiden aiheuttamien hermosolukuolemien vähentämisistä”.

Tähän päivään mennessä, ainoastaan kourallinen Yhdysvaltojen uutiskanavista (eikä yksikään suomalainen -toim. huom.) on raportoinut tutkimuksesta.

gate

4. Kannabis on päätepysäkki, ei niinkään portti koviin huumeisiin

Hälyttävät väitteet siitä, että kannabiskokeilut väistämättä johtavat muiden laittomien huumeiden käyttöön jatkuvat yhä mediassa, vaikka tilastotiedot osoittavat, että valtaenemmistö kannabiksen kokeilijoista ei koskaan siirry esim. kokaiinin tai heroiinin käyttäjiksi.

Tämän lisäksi, on valmistumassa uusi tutkimus, jonka mukaan kannabis saattaa myös hillitä käyttäjän halua siirtyä ns. koviin huumausaineisiin.

Neuropsychopharmacologyn kesäkuun numerossa pariisilaiset tutkijat päättelivät, että suullisesti nautittu THC eläimillä hillitsi taipumusta opiaattiriippuvuuteen.

Lisäksi tänä kesänä, New Yorkin osavaltion Psykiatrisen instituutin tutkijat raportoivat American Journal on Addictions -julkaisussa, että vieroitushoitopotilaat, jotka käyttivät kannabista ajoittain, pysyivät todennäköisemmin mukana opiaattihoidossa loppuun saakka.

Vaikka lehdistötiedote ensinmainitusta tutkimuksesta julkaistiin physorg.comissa heinäkuun seitsemäntenä, kumpikaan näistä tutkimuksista ei saanut huomiota valtamediassa.

hasispiikki

5. Hallituksen kannabiksenvastaiset mainokset eivät hillitse, vaan ennemminkin kannustavat kannabiksen käyttöön

Tokihan monet meistä tietävät, että Yhdysvaltain hallituksen 2 miljardin dollarin mainoskampanja kannabista vastaan epäonnistui vakuuttamaan katsojat kannabiksen haitallisuudesta, mutta kukapa olisi arvannut, että tulokset olivat näinkin huonoja?

Health Communication -julkaisun verkkoartikkelin mukaan Pennsylvanian yliopiston Annenbergin tiedonvälityksen laitoksen kyselytutkimus osoittaa, että hallituksen yleisötiedotteet vain kannustivat kannabiksen käyttöön.

Tutkijat mittasivat yli kuudensadan 12–18-vuotiaan nuoren asenteita sen jälkeen, kun he olivat katsoneet 60 hallituksen rahoittamaa kannabisvastaista mainosta televisiosta.

He kiinnittivät huomiota erityisesti siihen, oliko kannabisaiheisen kuvaston käyttäminen (marihuanasavukkeiden käsittely, kannabiksen polttamisen kuvaaminen) yhteydessä katsojien kannabiksen käytön rohkaisemiseen.

Viestit, joissa kuvattiin teinejä yhdistettynä kannabikseen, olivat ”selvästi vähemmän tehokkaita kuin muut”, tutkijat kertovat.

”Mainosten kannabiskohtausten negatiivinen vaikutus ei poistu, vaikka mukana olisikin voimakkaita kannabiksenvastaisia argumentteja, ja vaikutus koskee etenkin nuorisoryhmiä, jotka usein ovat tällaisten kannabisvastaisten mainosten kohderyhmää (varsinkin korkean riskin nuoret)”, tutkijat päättelivät. ”Näille nuorille kannabisvastaiset mainokset eivät välttämättä ole hyvä strategia”.

Lienee tarpeetonta sanoa, että yksikään valtamedian uutiskanava – varsinkaan ne, jotka lahjoittivat mainosaikaa useille näistä ahdistavista mainoksista – ei ole julkaissut tätä tutkimusta.

Lähde:

http://www.alternet.org/media/142815/5_things_the_corporate_media_don%27t_want_you_to_know_about_cannabis





Yrittääkö lääketeollisuus poistaa kaiken hauskan pilvestä?

26 08 2009

Lääkeaineiden tutkijat yrittävät kopioida kannabiksen hoidollisia vaikutuksia, mutta ilman ”sivuvaikutusta” jota kutsutaan pilveksi.

Hintavat lääkkeiden markkinointiesitteet ovat ylistäneet kannabiksesta johdettuja lääkkeitä teollisuudenalan seuraavaksi jymymenestykseksi, mutta suurimmat yhtiöt tutkivat ensisijaisesti lääkkeitä, joiden vaikutukset ovat päinvastaisia kuin yrttimuotoisella kannabiksella.

Lukuisat tutkijat yrittävät kehittää lääkkeitä, jotka matkivat yrtin terapeuttisia vaikutuksia ilman savun hengittämisestä koituvia haittoja, ja ilman sivuvaikutusta, joka saa ihmiset pilveen.

Toiset tutkijat työskentelevät kannabinoidiagonistien parissa, aineiden kanssa jotka tehostavat kehon luonnollista kannabinoidijärjestelmää – tai kannabinoidiantagonistien parissa, jotka hillitsevät tätä järjestelmää, ja jotka ovat lääkejättien keskeisin mielenkiinnon kohde. Huolimatta miljoonista lääkekannabiksen käyttäjistä, sekä USA:n hallituksen asettamat rajoitukset että lääkeyhtiöiden tarve yksinomaiselle omistusoikeudelle ovat vaikeuttaneet kasvimuotoisen kannabiksen tutkimusta.

Joka tapauksessa on todennäköistä, että kestää vielä hyvän tovin ennen kuin lukuisat kannabispohjaiset lääkkeet saapuvat lähiapteekkiisi.

”Kiinnostusta on olemassa paljon, mutta ensi viikolla ei tosiaan olla julkaisemassa vielä mitään”, sanoi pitkäaikainen lääkekannabistutkija, joka halusi pysytellä nimettömänä.

Toistaiseksi vain kolme kannabispohjaista lääkettä on markkinoilla:

– Valeant Pharmaceuticalsin valmistama Cesamet, jota käytetään kemoterapian aiheuttaman pahoinvoinnin hoidossa, tuli myyntiin Yhdysvalloissa vuonna 2006. Tuote sisältää nabilonea, kannabiksen tärkeimmän psykoaktiivisen ainesosan THC:n synteettistä muotoa.

Marinol on synteettistä THC:tä kapseleissa, ja on ollut markkinoilla vuodesta 1986. Nykyisin lääkettä valmistaa belgialainen Solvay Pharmaceuticals, ja geneerisiä valmisteita ollaan tuomassa markkinoille.

mari

Sativex, kokokannabisuutelääke, jota tuottaa brittiläinen GW Pharmaceuticals, on saatavilla Kanadassa. Kyseessä on suuonteloon annosteltava suihke, joka imeytyy limakalvoilta kielen alta ja poskien sisäpinnoilta. Sativex sisältää jotakuinkin samassa suhteessa THC:tä ja kannabidiolia (CBD). Kannabidiolin uskotaan vähentävän sekä kipuja että kannabispilven hermojaraastavimpia puolia. Suihke on tällä hetkellä kolmannen vaiheen kokeissa – laajoissa ihmiskokeissa, joissa tutkitaan lääkkeen tehokkuutta – MS-tautiin Euroopassa ja syöpäkipuihin USA:ssa.

Ainakin viisi maailman kymmenestä johtavasta lääkeyhtiöstä on tutkinut tätä aluetta. Vuonna 2006 noin 18 kannabiksensukuista yhdistettä oli aktiivisen lääketieteellisen kehityksen alaisena, kertoo tri George Kunos, Kansallisen terveysinstituutin alkoholin väärinkäytön ja alkoholismin keskuksen tieteellinen johtaja. Kyseessä olivat lähinnä kannabinoidiantagonistit.

Monet näistä yhdisteistä eivät kuitenkaan koskaan päädy markkinoille. Uusien lääkkeiden tulee todistetusti olla turvallisia ja tehokkaita, lääkeyhtiöt haluavat niiden olevan tuottavia, ja hyväksymisprosessi voi viedä jopa kymmenen vuotta.

Tämän vuoden tammikuussa Novartis ilmoitti, että oli saanut päätökseen ensimmäisen vaiheen kokeet kannabinoidiagonistilla nimeltä CRA13, jota voidaan ehkä käyttää kroonisen kivun hoidossa. Ensimmäisen vaiheen kokeet ovat yleensä pienimuotoisia aineen turvallisuutta testaavia kokeita, joissa tutkitaan myös kuinka hyvin koehenkilöt sietävät sitä, sekä aineen farmakokinetiikkaa, eli kuinka nopeasti aine kulkeutuu elimistöön, mihin se kulkeutuu, ja kuinka kauan pysyy siellä.

Lääkejättien ensimmäisen siirtymä kannabinoidilääkkeisiin päättyi kuitenkin epäonnistumiseen. Vuonna 2006 ranskalainen Sanofi-Aventis alkoi markkinoida Euroopassa kannabinoidiantagonisti rimonabantia kauppanimellä Acomplia.

Estämällä luonnollisen kannabinoidien toimintaa aivojen CB1-kannabinoidireseptoreissa, Acomplia sai aikaan ”mässyjen” vastakohdan. (Erään lääkeyrityksen mukaan CB1-reseptorien aktivaatio ”näyttää saavan aikaan ruoan nauttimista jopa kylläisyyden vallitessa.”) Tri Kunosin mukaan lääke vaikutti lupaavalta myös diabeteksen hoidossa, koska se lisäsi kehon insuliiniherkkyyttä. Brittiläinen lääketeollisuuden julkaisu ennusti Acomplian muodostuvan ”ensimmäiseksi kannabinoidisuurmenestykseksi.”

Yhdysvaltain ruoka- ja lääkehallinto päätti kuitenkin hylätä Acomplian vuonna 2007, koska sen sivuvaikutuksien joukossa oli itsetuhoiset ajatukset. Vuoden 2008 syksyllä Euroopan lääkevirasto suositti lääkkeen vetämistä markkinoilta, koska se lisäsi masennuksen riskiä. Saman vuoden marraskuussa Sanofi-Aventis ilmoitti luopuvansa kaikesta lääkkeeseen liittyvästä tutkimuksesta.

Lääkeyhtiöt Pfizer ja Merck Sharp & Dohme, joilla oli samankaltaisia lääkkeitä kolmannen vaiheen testauksessa, lopettivat nekin oman kehityksensä. Myös Solvay, jolla oli markkinointisopimus Bristol-Myers Squibbin kanssa SLV319-nimellä kutsutusta kannabinoidiantagonistista, keskeytti omat tutkimuksensa. Kolmannen vaiheen kokeet olivat todenneet yhdisteen tehokkaaksi ylipainolääkeeksi, mutta yhtiön tutkimusjohtaja viittasi ”korkeisiin sääntelyesteisiin.”

Riskit nähtiin kenties ennakolta. Koska endokannabinoidijärjestelmä löydettiin vasta 90-luvun alkupuolella, ymmärrys sen roolista tunteiden säätelyssä ja sen käpälöinnin vaikutuksista ovat vielä lapsenkengissä.

Vuonna 2003 neurokemisti Dale Deutsch, entinen kansainvälisen kannabinoiditutkimusyhdistyksen johtaja, ennusti että kannabinoidiantagonisteista tulisi tehokkaita ruokahalun vähentäjiä, mutta että niitä käyttävät henkilöt ”voivat olla erittäin ärtyisiä”.

Lääkkeiden tutkijat yrittävät nyt löytää kannabinoidiantagonisteja ilman psykologisia sivuvaikutuksia. Sillä välin ”nettiapteekit” mainostavat yhä rimonabantia ”huomaamattomassa pakkauksessa” ja ”ilman lähettäjän nimeä.”

Johnson & Johnson sanoo, että yritys ei tee kannabinoidilääketutkimusta, eikä yhtiössä olla sen puhemiehen mukaan ”tietoisia yhdestäkään muusta” yhtiöstä, joka tutkimusta suorittaisi. Toisaalta, lääkeyhtiöt eivät kovinkaan todennäköisesti kerro kilpailijoille tutkimuksista, joita suorittavat.

”Se on kaikki yksityistä tietoa”, sanoo Paul Armentano kannabislakien muutosta ajavasta NORML-järjestöstä. ”On syytä uskoa, että kannabinoidilääkkeiden tutkimuksessa on tapahtunut räjähdysmäinen kasvu, mutta suuri yleisö ei saa tietää siitä ennen kuin nämä lääkkeet ovat lähellä markkinoille pääsyä.”

Viidentyyppisiä kannabislääkkeitä

Tutkijat tarkastelevat viittä eri aluetta kannabislääkkeissä. Kaksi ensimmäistä ovat kasviuutteet ja THC:n puhdistetut muodot. Kolme muuta lääketyyppiä vaikuttavat endokannabinoidijärjestelmään.

GW Pharmaceuticalsin Sativex on lähimpänä hyväksyntää USA:ssa oleva kokokasviuute. Lääkettä on kehitetty useita vuosia. Sativex suunniteltiin suihkemuotoiseksi, jotta se imeytyisi ja toimisi lähes yhtä nopeasti kuin poltettu kannabis. Tällä vältettiin yleisimmät valitukset, joita potilailla on oraalisesti annostellun THC:n kanssa; vaikutuksen alkamiseen voi mennä jopa tunti, annoskoon määrittely on vaikeaa ja suun kautta otetut lääkkeet ovat hyödyttömiä, jos on liian huonovointinen, jotta ne pysyisivät sisällä.

GW on myös aloittanut tutkimukset, joissa CBD yhdistetään toiseen kannabinoidiin THCV:een II-tyypin diabeteksen hoidossa. Pitkäaikaiset lääkekannabiksen puolestapuhujat tohtori Robert Melamede, Coloradon yliopiston biologi ja kalifornialainen aktivisti Steve Kubby, perustivat yhteistuumin Cannabis Science Inc. -yrityksen. Yhtiö suunnittelee kehittävänsä kasvipohjaisia lääkkeitä ja niiden ottotapoja. Yritys aikoo esitellä tuotteensa ensimmäisenä Kanadan markkinoille. Heinäkuun alussa yhtiö erotti Kubbyn keskellä riitoja ja taloudellisia sotkuja.

Eräs suurimmista esteistä yhdysvaltalaisille tutkijoille, jotka yrittävät kehittää kasvipohjaisia kannabislääkkeitä, on liittovaltion rajoitukset kasvin saatavuudelle. Ainoa laillinen lähde on tri Mahmoud ElSohlyn laboratorio Mississippin yliopistolla. ElSohlylla on ollut erityinen sopimus Kansallisen huumeidenkäytön instituutin (NIDA), jonka on hyväksyttävä tutkijoiden hakemukset kannabiksen saamiseksi, kanssa jo lähes 40 vuotta.

NIDA:lla on ollut voimakas ennakkoasenne, joka on suosinut kannabiksen väärinkäyttöön liittyviä tutkimuksia. Instituutti on evännyt kannabiksen toimituksen useille tunnetuille tutkijoille, jotka ovat suunnitelleet lääkekannabiskokeita.

Huumausainevirasto DEA on kieltäytynyt myöntämästä millekään muille tahoille lisenssiä kasvattaa kannabista tutkimuskäyttöön. Tämän vuoden alussa se kielsi luvan Lyle Crakerilta, Massachusettsin yliopiston professorilta, joka jätti hakemuksen jo vuonna 2001 ja päätyi lopulta haastamaan DEA:n oikeuteen, koska se ei reagoinut hakemukseen. DEA jyräsi oman hallinnollisen lakimiehensä, joka vuonna 2007 oli vaatinut liittohallinnon monopolin lopettamista.

”Lupaa edes kannabiksen lähelle pääsemiseksi on mahdoton saada”, sanoo Armentano.

purn

Euroopassa esteitä on vähemmän. Mutta kun saksalainen yrttilääke- ja kosmetiikkayritys Weleda AG rahoitti brittiläistä tutkimusta THC-CBD -uutteen käytöstä MS-taudin kouristuksien hoidossa, tutkimus jouduttiin keskeyttämään vapaaehtoisten koehenkilöiden puutteessa.

Marinolin geneeriset muodot, THC:tä nimellä dronabinoli, alkavat saapua Yhdysvaltain markkinoille. Kaksi johtavaa geneeristen lääkevalmisteiden tuottajaa, Par Pharmaceutical ja Watson Pharmaceuticals alkoivat markkinoida sitä viime vuonna, Watsonin ollessa Solvayn autorisoitu lisenssinhaltija.

Saksalainen yrttilääkeyritys Bionorica AG hakee Yhdysvaltojen liittovaltion hyväksyntää dronabinolilääkkeelleen, joka sisältää kasveista eristettyä THC:tä. Bionorican USA:n edustajan Gary Kleinin mukaan yhtiö on myynyt tuotetta Saksan ja Itävallan apteekeissa viimeisen 10–12 vuoden ajan. Yhtiö kehittää myös THC-tippoja, jotka imeytyisivät kielen alta.

ElSohly, jolla on hallussaan hallinnon monopoli tutkimuskannabikseen, työskentelee Mallinckrodtin kanssa kehittäen kasviuutemuotoista Marinolia. Lääkekannabisaktivistit ovat kritisoineet häntä terävästi tästä johtuen. Americans for Safe Access -järjestö syyttää ElSohlya siitä, että hän ”hyötyy monopolista tekemällä taloudellista voittoa kannabispohjaisten lääkkeiden tutkimuksesta ja myynnistä.”

ElSohly on myös patentoinut peräpuikon, joka sisältää THC-hemisukkinaattia, joka hajoaa elimistössä muuntuen THC:ksi. ”Kyseessä ei ole suosittu lääkkeenottotapa”, huomioi nimettömänä pysyvä lääkekannabistutkija.

Kanadalainen Cannasat Therapeutics on jättänyt patenttihakemuksen THC-pilleristä nimeltä Relivar, jota käytettäisiin neuropaattisen kivun hoidossa. Kuten eräät migreenilääkkeet, pilleri sulaisi suussa sen sijaan että se tarvitsisi niellä. Yhtiön mukaan tämä saa lääkkeen toimimaan nopeammin kuin nieltävät THC-pillerit. Lisäksi hyötysuhde olisi suurempi ja pillerit olisivat vähemmän päihdyttäviä kuin olemassaolevat. Cannasat työskentelee myös kannabidiolipohjaisen skitsofreniahoidon parissa.

Kannabinoidiagonistilääkkeiden, jotka lisäävät kannabinoidien sitoutumista reseptoreihin aivoissa ja elimistössä, tutkimus on ollut lähinnä ”esikliinistä”, eli niitä on testattu eläimillä ihmisten sijaan, kertoo Kunos. Hänen mukaansa lääkeyhtiöistä löytyy voimakasta vastustusta näitä tuotteita kohtaan, koska ne ovat psykoaktiivisia, matkien marihuanan vaikutuksia aivoissa.

Israelilainen lääkeyhtiö Pharmos oli asettanut paljon toiveita ei-psykoaktiiviseen synteettiseen kannabinoidiin HU-211. Alustavat kokeet osoittivat, että yhdiste saattaisi suojata aivoja neurokemialliselta myrskyltä, jonka aivoinfarkti tai trauma saa aikaan. Vuonna 2004 suoritetut kolmannen vaiheen kokeet todistivat kuitenkin, että yhdiste ei eronnut tehokkuudessa ratkaisevasti plasebosta.

Neljäs kannabinoidilääkkeiden alue ovat yhdisteet, jotka estävät FAAH:n, aivoissa olevan entsyymin, joka hajottaa endokannabinoideja anandamidia ja 2AG:ta, eritystä. Nämä tuotteet toimivat tavalla, joka on karkeasti verrattavissa Prozacin kaltaisiin antidepressantteihin, jotka estävät serotoniinin takaisinottoa. Danielle Piomelli Kalifornian yliopistosta on patentoinut useita mahdollisia FAAH-estäjälääkityksiä, mukaanlukien ahdistuneisuuden helpottaja, yskänlääke ja kivunlievittäjä.

Viimeiseksi, kannabinoidiantagonistien tutkimus jatkuu. Kunosin mukaan tavoitteena on nyt löytää sellainen yhdiste joka ”ei tunkeudu aivoihin”, lääke joka vaikuttaisi ainoastaan aivojen ulkopuolella oleviin kannabinoidireseptoreihin, ja jolla ei näin ollen olisi psykologisia sivuvaikutuksia jotka saivat rimonabantin raiteiltaan. Kunosin mukaan eläinkokeet osoittavat lupaavuutta.

Tanskalainen 7TM Pharma, joka on erikoistunut aineenvaihduntasairauksiin vaikuttaviin lääkkeisiin, suunnittelee aloittavansa vielä tänä vuonna kokeet kannabinoidiantagonistilla liikalihavuuden ja II-tyypin diabeteksen hoitoon. Yhtiön mukaan lääke ”on erityisesti suunniteltu saamaan aikaan hoidolliset vaikutuksensa perifeerisissä kudoksissa sijaitsevissa CB1-reseptoreissa”, aivoissa sijaitsevien sijaan.medical_marijuana_cartoon

Kannabiksen lääketieteelliset mahdollisuudet

Sillä välin, lukuisat akateemiset tutkijat löytävät suunnattomia määriä kannabiksen ja kannabinoidien lääketieteellisiä mahdollisuuksia. Eräässä viime vuonna julkaistussa tutkimuksessa Madridin Complutensen yliopiston tutkijat saivat selville, että THC sai aivosyöpäsolut tuhoamaan itseään.

Erlangenin yliopistossa Saksassa CB2-reseptorin agonisti vähensi ihon paksuuntumista ja fibroosia, joita havaitaan MS-taudin varhaisvaiheessa. Yhdiste myös vähensi supistuneen verensaannin aiheuttamaa vahinkoa aivoissa, kun sitä tutkittiin aivoinfarktieläinkokeilla.

Kanadalainen asevoimien psykiatri kertoi nabilonen vähentäneen tai poistaneen painajaisunia 34:llä 47:stä posttraumaattinen stressioireyhtymä -potilaasta, joita hän tutki.

Kalifornian yliopistossa San Diagossa tutkitaan parhaillaan, auttaako höyrystetty kannabis diabeetikoiden neuropaattisen kivun hoidossa.

Lääkekannabiksen puolestapuhujat ovat vankasti sitä mieltä, että kokokasvilääkkeet tulevat olemaan kaikkein tehokkaimpia. Tutkimus on osoittanut, että useiden kannabinoidien synergia toimii paremmin kuin yksikään yksittäinen kasvin molekyyli, sanoo Americans for Safe Access -järjestön Caren Woodson.

”Voimakkain lääke ei ole välttämättä paras”, lisää nimettömänä pysyttelevä tutkija. Hänen mukaansa kehon järjestelmät ovat hienovaraisia ja tarvitsevat ”pehmeän työnnön eikä voimakasta tönäisyä.” Hän jatkaa, että voimakkaat synteettiset molekyylit ovat todennäköisesti toksisempia kuin substanssit, joita ihmiskunta on käyttänyt tuhansia vuosia. Hänen mukaansa ”maksalla on kova työ prosessoida iso karvainen molekyyli, jossa on paljon fluoria ja sivuketjuja”.

Hyötymisjärjestelmä saa luonnollisen kannabisyrtin heikkoon asemaan. Lääkeyhtiöt eivät tule käyttämään aikaa ja rahaa aineeseen, jota ne eivät pysty patentoimaan, huomauttaa Woodson. Toisaalta, ne voivat patentoida tinktuuroita, eristämismenetelmiä ja höyrystimiä, jotka lämmittävät THC:n sisäänhengitettäväksi höyryksi sen sijaan, että yrtti poltettaisiin toksiseksi savuksi.

Tuollaiset lääkkeen käyttötavat tyydyttävät todennäköisesti lääketiedeyhteisöä pannaan julistetun polttamisen sijaan, lisäksi ne tyydyttävät yhteisön halun tarkkaan standardoidulle annostelulle.

Woodson epäilee, että keskittyminen synteettisiin kannabinoideihin saattaa olla ”takaovireitti” lääkekannabiksen hyväksynnän estämiseksi. Toisaalta, hänen mukaansa liittohallinto on hyväksynyt neljä Kalifornian osavaltion rahoittamaa I-vaiheen tutkimusta poltetun kannabiksen käytöstä HIV-potilaiden kivunhoidossa. Woodson sanoo, että tässä vaiheessa ”mikä tahansa, mikä saa hallinnon askeleen lähemmäksi lääkekannabiksen hyväksymistä” on hyvä asia.

”Kyseessä saattaa olla 21. vuosisadan aspiriini”, sanoo hän, mutta se ei tule tapahtumaan ennen kuin ”lääketeollisuuden yritykset tutkivat sitä samalla tavoin kuin ne tutkivat mitä tahansa muuta lääkettä”.

Lähde:

http://www.alternet.org/drugreporter/141522/is_big_pharma_trying_to_take_all_the_fun_out_of_pot_/?page=1





Tutkimus kumoaa väitetyn yhteyden kannabiksen ja mielisairauksien väliltä

6 07 2009

On väitetty, että kannabis aiheuttaa tietyn tyyppisiä mielisairauksia, erityisesti skitsofreniaa ja psykoosia. Paljon on tehty väitteiden tueksi valtamedian ja muiden toimesta.

Yksi huomattavampia hetkiä oli 28. heinäkuuta 2007 lääkärilehti Lancetissa julkaistu erään tutkijaryhmän rohkea väite, että kannabiksen polttaminen voi kohottaa psykoottisen episodin riskiä 40 prosenttia tai enemmän. Luonnollisesti tällainen varoittava ja pelotteleva retoriikka sai median täydellisen huomion, ja se julkaistiin myös Suomessa kaikissa valtamedioissa. Joissain jopa toiseen kertaan muutaman kuukauden päästä.

Vielä huolestuttavampaa on se, että väitetty kannabiksen ja skitsofrenian yhteys oli yksi pääsyistä  kannabiksen uudelleenluokitteluun (sanallisesta tai kirjallisesta huomautuksesta rikokseksi, josta voidaan tuomita jopa viideksi vuodeksi vankilaan). Se oli myös pääministeri Gordon Brownin, sekä kuluskandaalin vuoksi eroamaan joutuneen entisen sisäministeri Jacqui Smithin ja muiden selvästi eniten käyttämä väite. Ehkä itse kiihoke koko uudelleenluokittelun aloittamiseen Isossa-Britanniassa?

cannabis_flower

Paljon ehdittiin Lancetissa julkaistun tutkimuksen nimissä tehdä, mutta siinä oli perustavanlaatuinen argumenttivirhe.  Sellainen, josta kummallista kyllä, yksikään massamedia ei viitsinyt mainita. Empiirinen aineisto itsessään ei tukenut tutkijoiden hypoteesia siitä, että kannabiksen polttaminen olisi yhteydessä lisääntyneeseen skitsofrenian määrään tai muihin mielisairauksiin yleisessä väestössä. Fakta, jonka jopa tutkijat vastahakoisesti myönsivät, kun he  myöhemmin julistivat: ”Odotettujen skitsofreniatapausten trendi ei ole samankaltainen tai yhdensuuntainen kannabiksen käytön trendin kanssa.” Tämä jäi kuitenkin täysin ilman päättäjien ja median huomiota.

Tämä tuo meidät vuoteen 2009.

Kaksi vuotta Lancetissa julkaistun kaameita ennusteita kertovan tutkimuksen jälkeen ryhmä tutkijoita Keelen yliopiston Lääketieteen osastolta on koonnut todella kattavan aineiston pohjakseen, ja he laittavat kannabiksen ja mielisairauksien väitetyn yhteyden todelliseen testiin. Pian julkaistavassa Schizophrenia Research -lehden artikkelissa he vertaavat kannabiksen käytön ja skitsofrenian ja/tai psykoosien esiintymistiheyden trendejä Isossa-Britanniassa. Mitä he havaitsivatkaan?

Arviointi kannabiksen käytön vaikutuksista diagnosoitujen skitsofrenioiden määrään Iso-Britanniassa vuodesta 1996 vuoteen 2005.

Frisher M, Crome I, Martino O, Croft P.

Department of Medicines Management, Keele University, Staffordshire, ST5 5BG, United Kingdom.

Tuore systemaattinen arviointi päätteli, että kannabiksen käyttö lisää psykoottisten lopputulosten riskiä itsenäisesti hämmentävistä ja hetkellisistä päihtymysvaikutuksista. Edelleen kannabiksen käytön ja skitsofrenian assosiaatiomalli näytti, että skitsofrenian esiintymistiheys ja levinneisyys lisääntyisivät vuodesta 1990 eteenpäin. Malli perustuu kolmeen osatekijään: a) lisääntynyt suhteellinen riski psykoottisiin lopputuloksiin säännöllisellä kannabiksenkäytöllä verrattuna niihin, jotka eivät ole koskaan käyttäneet kannabista välillä 1.8 ja 3.1, b) huomattava kasvu kannabiksen käytössä Isossa-Britanniassa 1970-luvun puolesta välistä eteenpäin ja c) kohonnut riski 20 vuotta ensimmäisestä kannabiksen kokeilusta. Tämä tutkimus tutkii onko tämä tapahtunut Isossa-Britanniassa tutkimalla vuosittaisia levinneisyys- ja esiintymistiheystaulukoita skitsofreniasta ja psykooseista, mitattuna diagnosoituina tapauksina vuodesta 1996 vuoteen 2005. Takautuva analyysi tietokannasta (General Practice Research Database, GPRD) kerättiin 183 praktiikalta Englannista, Walesista, Skotlannista ja Pohjois-Irlannista. Tutkimusjoukko käsitti lähes 600 000 potilasta joka vuosi, edustaen arviolta 2,3 % Iso-Britannian ikävuosien 16–44 välisestä populaatiosta. Vuosien 1996 ja 2005 välillä skitsofrenian levinneisyys ja esiintymistiheys oli joko vakaa tai laskeva. Perusteluja muulle kuin aidolle vakaudelle tai laskulle harkittiin, mutta pidettiin epäuskottavina.
Yhteenvetona, tämä tutkimus ei löytänyt mitään todisteita skitsofrenian tai psykoosien lisääntymisestä yleisessä väestössä  vuodesta 1996 vuoteen 2005.

Voimmeko odottaa anteeksipyyntöä – tai edes muutosta politiikkaan – Gordon Brownin hallitukselta piakkoin? Tai edes vähintään jonkinlaista ”oikaisua” aiemmin näkyvästi uutisoituihin väitteisiin valtamediassa? Tai sentään tälle  uudelle tutkimukselle jotain näkyvyyttä mediassa?

En pidättäisi henkeäni…

Katso myös uutisemme: THC voi parantaa skitsofrenian oireita, Kirkleen huumeasiantuntija: Ei todisteista kannabiksen ja mielenterveysongelmien välillä ja Tutkimus selventää kannabiksen ja skitsofrenian yhteyttä

Lähteet:

Tutkimuksen abstrakti englanniksi: http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19560900

http://blog.norml.org/2009/07/01/study-debunks-claims-that-pot-smoking-causes-mental-illness/
http://www.norml.org/index.cfm?Group_ID=6798
http://norml.org/index.cfm?Group_ID=7326
http://www.timesonline.co.uk/tol/news/politics/article3156255.ece
http://norml.org/index.cfm?Group_ID=7595





GW Pharma jätti lupahakemuksen lääkkeelleen MS-tautiin

15 06 2009

GW Pharmaceuticals on jättänyt Euroopan markkinointilupahakemuksen uraauurtavasta MS-tautilääkkeestään. Tämä tarkoittaa, että sen mahdollinen hyväksyntä tapahtuu vuonna 2009 tai 2010.

Lukuisten viivytysten jälkeen nyt brittiläisille ja espanjalaisille hallintoelimille jätetty hakemus on maamerkki brittilääkeyritykselle, jonka tulos on ollut reilusti voitollinen jo pitkään.

Markkinointilupahakemuksen jättämispäivänä yhtiön osakkeen arvo nousi 7,6 prosenttia.

savitex

Kliiniset kokeet ovat osoittaneet, että GW:n kielen alle suihkutettava lääke Sativex vähentää spastisuutta ja kipuja MS-potilailla, jotka eivät reagoi riittävästi olemassa oleviin hoitoihin.

Jos lääke saa hyväksynnän, Sativexia markkinoi Britanniassa saksalainen Bayer ja muualla Euroopassa espanjalainen Almirall.

Britannian ja Espanjan hakemusten jälkeen vastaavia ollaan jättämässä muihin Euroopan maihin ensi vuoden aikana.

Tarvitaan lisää kliinisiä kokeita ennen kuin lääke on valmis pyrkimään Yhdysvaltojen markkinoille, jossa GW:n kumppani on Otsuka.

Sativexista tuli ensimmäinen virallisen lääkkeen aseman saanut kannabislääke, kun se hyväksyttiin käyttöön Kanadassa vuonna 2005.

Salaisissa paikoissa Englannin maaseudulla kasvatettavista hamppukasveista valmistettava lääke on kärsinyt sarjan viivästyksiä Eurooppaan tulossaan. GW:n alkuperäinen tavoite oli saada se maanosan markkinoille vuonna 2003.

Menneistä pettymyksistä huolimatta analyytikot uskovat, että tällä kertaa GW:lle ja Sativexille näytetään vihreää valoa.

Lääkesuihke sisältää kahta aktiivista kannabinoidia, CBD:tä ja THC:tä. Jälkimmäinen on vastuussa kannabiksen poltteluun liitetystä euforiasta.

GW on ilmoittanut, että sen suunnitelmissa on tason II kliiniset kokeet uudelle dyslipidemian, veren rasva-aineenvaihdunnan häiriöiden, hoitoon kehitetylle lääkkeelle II-tyypin diabetespotilailla.

Muita potentiaalisia käyttökohteita kannabislääkkeille voisivat olla mm. syöpä ja skitsofrenia.

”Suunnittelemme uusia tuotteita kasvista, jotka eivät olisi psykoaktiivisia – – hampussa on kannabinoidiainesosia 60 tai 70, ja niistä monien farmakologia on erittäin mielenkiintoinen”, yhtiön tutkimus- ja kehitysjohtaja Stephen Wright kertoi.

Lähde:

http://www.reuters.com/article/rbssBiotechnology/idUSLK63796320090520?sp=true

Katso myös uutisemme Kannabista kipuun ja GW Pharma sai nostetta Sativexin menestyksestä





THC voi parantaa skitsofrenian oireita

26 05 2009

Kannabiksen psykoaktiivinen ainesosa THC paransi skitsofrenian oireita muutamilla potilailla kliinisesti tutkituissa tapauksissa.

Schizophrenia

New Yorkissa sijaitsevan Rocklandin psykiatrisen keskuksen tutkijat raportoivat skitsofenian oireiden parantumista neljällä potilaalla, jotka saivat oraalisesti synteettistä THC:ta (dronabinol). Tutkimukset aloitettiin sen jälkeen, kun yhdellä potilaalla havaittiin dramaattinen parannus voinnissa.

31-vuotta psykiatrina toimineen Glenn Schwarczin johtama tutkijaryhmä havaitsi, että kolmella viidestä potilaasta THC paransi oireita. Tutkituilla oli vakava krooninen skitsofrenia, ja tutkimusta edeltäviä itseraportoituja kokemuksia kannabiksen tuomasta avusta skitsofreniaan.

Tutkijat valitsivat vain potilaita joilla oli vakava, vaikeasti parannettava ja ärsykkeitä vastaanottamaton tila, jotta tutkimuksen hyödyt varmasti peittoaisivat mahdolliset riskit. Tutkimukseen oli 200 halukasta kroonista psykoosipotilasta, mutta vain viisi täytti vaaditut ehdot.

Dronabinolia annettiin aluksi 2,5 milligrammaa kaksi kertaa päivässä ja annos nostettiin 5 milligrammaan toisella viikolla ja 10 milligrammaan kolmannella viikolla. Mitään merkittäviä sivuvaikutuksia ei havaittu. Yksi potilaista vaati kahdeksan viikkoa saavuttaakseen merkittävää paranemista, kun muiden tila koheni lyhyemmässä ajassa.

”Tämä parannus näyttää olleen psykoottisten ydinoireiden vähentyminen kolmella neljästä vastaajasta. Ei vain tuntemattomista syistä johtuvaa rauhoittumista”, tutkijat huomauttivat.

Tulokset ehdottavat, että ”kannabinoidien rooli psykoosissa voi olla paljon monimutkaisempi kuin aiemmin on ajateltu. Ne avaavat uuden mahdollisen roolin kannabinoideille skitsofrenian hoidossa.” Tutkimus julkaistiin Journal of Clinical Psychopharmacology -lehden kesäkuun 2009 numerossa.

Lähde:

http://journals.lww.com/psychopharmacology/Abstract/2009/06000/Synthetic__DELTA__9_Tetrahydrocannabinol.10.aspx





Kirkleen huumeasiantuntija: Ei todisteita yhteydestä kannabiksen ja mielenterveysongelmien välillä

18 02 2009

Britanniassa kannabis uudelleenluokiteltiin viime kuussa ja se nostettiin C-luokasta B-luokkaan.

Heti kun kannabis luokiteltiin uudelleen vuonna 2004 B-luokasta C-luokkaan, alkoi kampanja, joka ehdotti kannabiksen olevan paljon vaarallisempaa kuin sen käyttäjät ja kannattajat haluaisivat ajatella.

Tätä ajatusta on kannattanut entinen West Yorkshiren poliisipäällikkö Keith Hellawell Huddersfieldistä. Hän toimi edellisen hallituksen ”huumetsaarina”, korkean tason neuvonantajana.

Joitakin hänen neuvojaan noudatettiin – suurta osaa ei. Kun silloinen sisäasiainministeri David Blunkett päättäväisesti ajoi läpi kannabiksen uudelleenluokittelun alempaan luokkaan Hellawell ärsyyntyi ja erosi.

Monet lääketieteen ammattilaiset tukevat häntä ja sanovat, että on suuri virhe luokitella kannabis miedoksi. Varsinkin, kun nyt on liikkeellä paljon vahvaa kannabista, skunkkia.

Eräät lääkärit ovat sanoneet, että nuoruusiän riippuvuus kannabiksesta voi johtaa joissain tapauksissa pysyviin kognitiivisiin muutoksiin. Joidenkin mukaan säännöllinen käyttö kiihdyttää psykoosin tai skitsofrenian puhkeamista.

On esitetty, että käyttö johtaisi sosiaalisten taitojen, muistin ja keskittymiskyvyn heikkenemiseen ja että se voi johtaa masennukseen, vainoharhaisuuteen ja itsemurhaan.

Lifeline Kirklees on vapaaehtoisjärjestö, joka on toiminut huumeriippuvaisten auttamiseksi ja tutustunut huumeriippuvuuksiin ja niiden seuraamuksiin vuodesta 1971. Sen jäsen Mike Linnell sanoo kuitenkin todisteiden näistä kauhuista olevan minimaalisia.

Hän kuvaili uudelleenluokitusta ”kammottavaksi”.

”Uskomme, että hallitus oli väärässä monissa asioissa”, hän kertoo.

”Uudelleenluokittelu ei ole ’oikea työkalu’, se ei estä mitään. Ei ole tarkkoja lukuja, mutta jokainen kysely osoittaa, että kannabiksen käyttö on tullut alas vuodesta 2002 ja jatkaa laskemistaan.

Kuitenkin poliisin tietoon tulleiden tapausten määrä on kasvanut rajusti. Pääosin tämä johtuu huumekoirien käytön lisäämisestä ja siitä, että poliisi on ottanut tavaksi pysäyttää ihmisiä kadulla.

Psykoottisten oireiden ja erityisesti skitsofrenian osalta tilastoissa ei ole minkäänlaista nousua.”

Ei ole olemassa tieteellisisiä todisteita siitä, että kannabis laukaisisi mielenterveysongelmia tai -sairauksia itsekseen.

On tehty paljon jalostustyötä, jotta ”skunk” (Ilmeisesti nimitystä skunk käytetään kaikista voimakkaammista lajikkeista oikeiden lajikenimien sijaan. -toim.huom.) olisi vahvempaa. Sitä on jalostettu THC:n lisäämiseksi, joka voi toimia psykoottina tai sen kaltaisena, mutta samaan aikaan myös CBD:n ja CBN:n määrä lajikkeissa on noussut ja nämä taas toimivat anti-psykootteina. On todennäköistä, että CBD:n ja CBN:n määrän nousu estää tai heikentää THC:n vaikutusta.

”Ei ole todisteita siitä, että kannabis tappaisi ketään. Toisaalta on kuitenkin arvioitu, että 40 000 nuorta kuolee vuosittain suoraan tai epäsuorasti alkoholin väärinkäytön takia”, Mike kertoi.

”Jos katsomme kaikkia päihteitä mitä nuorille on tarjolla, niin kannabis on vähiten vaarallinen. En lobbaa kannabiksen laillistamisen puolesta, mutta haluan, että sen vaarat pidetään oikeassa mittakaavassa.”

Lähde:

http://www.examiner.co.uk/news/local-west-yorkshire-news/2009/02/04/kirklees-drugs-counsellor-no-evidence-to-link-cannabis-and-mental-illness-86081-22848809/





Nykyiset kannabislait ovat tekopyhiä ja ne pitää korjata

14 02 2009

Yksi suuria ongelmia Yhdysvalloissa on ihmisten tapa sotkea oma moraali ja valtion lait. Esimerkkejä löytyy tonneittain maan historiasta. Yksi edustavimpia on tuhoisa alkoholin kieltolaki 1900-luvun alussa, joka loi aivan uudella tapaa kasvupohjaa järjestäytyneelle rikollisuudella. Tämäkin on esimerkki kyvyttömyydestä jättää tunteet sivuun ja keskittyä ylitsepääsemättömiin loogisiin todisteisiin sääntöjä ja lakeja sorvattaessa. Viimeisin esimerkki tästä on suoraan sanottuna naurettava suhtautuminen kannabiksen lailliseen asemaan.

Alkuperäistekstin kirjoittajan huomautus: En ole koskaan polttanut kannabista, eikä siihen ole oikeastaan ollut kiinnostusta. Minulla ei siis ole omaa lehmää ojassa. Minuun ei vaikuttaisi mitenkään, jos kannabis nyt laillistettaisiin tai se pysyisi ikuisesti kiellettynä. Minusta on vain erittäin tekopyhää valtion hyväksyä ja suorastaan ylistää (urheilukilpailujen shampanjasuihkut, juhlien alkumaljat jne) aineita, jotka ovat kannabista paljon vaarallisempia, kuten alkoholi ja tupakka.

http://drugwarfacts.org -sivusto siteeraa New York Timesissäkin julkaistua tutkimusta, jossa nikotiini ja alkoholi todetaan paljon, paljon vaarallisemmiksi päihteiksi kuin kannabis. Niillä on pahemmat vieroitusoireet, niihin kehittyy voimakkaampi riippuvuus ja korkeampi toleranssi. Saman tutkimuksen mukaan kannabis on luokiteltu vähemmän vaaralliseksi kuin kofeiini vieroitusoireiden, voimistumisen ja toleranssin osalta.

WHO:n raportti vuodelta 1999 ja EU:n tuore tutkimus vuodelta 2008 toteavat täysin samaa ja nostavat kannabiksen vaarattomuudessa muiden päihteiden edelle. Samoilla linjoilla on myös brittiläinen hallituksen asettama asiantuntijapaneeli ACMD viime vuonna antamassaan raportissa. Suomessa media ei ole halunnut tai uskaltanut juuri näistä uutisoida. Vain MTV3 kertoi EU:n tutkimuksesta ja muut raportit on vaiettu täysin.

Kannabis siis aiheuttaa vähemmän riippuvuutta kuin alkoholi ja tupakka, mutta sen lisäksi se ei myöskään aiheuta kuolemia käyttäjilleen. Yhdysvaltain Tautikontrollikeskuksen raportin mukaan alkoholin suurkulutus oli syynä 75 000 kuolemaan vuodessa. 2001 maassa oli 331 alkoholin yliannostuksen aiheuttamaan kuolemaa. Samana vuonna kannabiksen aiheuttamia kuolemia oli 0. Itse asiassa keskuksella ei ole tiedossa yhtään tunnettua tapausta, jossa kannabis olisi aiheuttanut kuoleman. Toki löytyy tapauksia, joissa kuolemat voidaan yhdistää kannabiksen käyttöön – onnettomuudet, itsemurhat, jne – mutta kannabis ei ole ollut näissä ”tappaja”. Suomessa alkoholi on työikäisten ykköstappaja tappaen kuusi ihmistä päivässä ja tupakan aiheuttamiin ongelmiin kuolee päivittäin noin 12 ihmistä. Kannabis ei ole tappanut Suomessakaan koskaan ketään.

Tämä ei ole vain pilvipäisten opiskelijoiden tai vuotavasydämisten liberaalihippien mielipide vaan näkemystä tukevat lukuiset tiedemiehet. Lehdistökonferenssissa entinen Yhdysvaltain huumetsaari Barry McCaffrey kertoi: ”Amerikan vaarallisin huume tänään on edelleen alkoholi.”

Vuonna 2007 tohtori Aaron M. White Duken lääketieteenkeskuksesta kertoi Newsweekin haastattelussa seuraavaa: ”Tiede on täysin kiistaton sen suhteen, että alkoholi on vaarallisempaa kuin kannabis”. Brittiläiset asiantuntijat yhtyvät tähän sanomaan.

Britannian hallituksen asettama huumeiden väärinkäytön neuvoa-antava neuvosto, joka koostui tiedemiehistä ja huumeiden asiantuntijoista totesi seuraavaa: ”Kannabis eroaa alkoholista yhdessä tärkeässä osiossa. Se ei näytä lisäävän  riskien ottamista”. Mielenterveysongelmat ovat olleet esillä kannabiksen yhteydessä erityisesti Briteissä. Neuvoston puheenjohtaja David Nutt on BBC:n haastattelussa todennut seuraavaa: ”Kun katsomme tätä todistusaineistoa, olemme nähneet valtavan lisäyksen kannabiksen käytössä, mutta vähennyksen skitsofrenian osalta.”

Vaikka jättäisimme kaikki tieteelliset faktat sivuun niin kannabiksen laillistaminen edustaa potentiaalista lisätuloa taloudelle. Aluksi kannabiksen laillistaminen vapauttaisi valtavasti liittovaltion ja veronmaksajien varoja kannabikseen liittyvien pidätysten, syytösten, oikeudenkäyntien ja vankilatuomioiden vähenemisenä. Lisäksi kannabiksen laillistaminen toisi lisätuloja apteekeille ja lääkeyhtiöille, mikä lisäisi myös näiden maksamia veroja. Myös uusia työpaikkoja syntyisi ja samalla verotulot kertyisivät entisestään.

Katso myös laskelmia kannabiksen laillistamisen vaikutuksesta Yhdysvaltain budjettiin ja laskelmiin Washingtonin osavaltion osalta.  Kokonaisvaikutus maalle voisi olla kymmeniä miljardeja lisätuloja peruspalveluihin ja lamasta nousemiseen. Suomen osalta vastaavia laskelmia ei ole tehty, mutta kyse olisi vähintään sadoista miljoonista euroista.

Loogisesti ajateltuna kannabiksen laittomuuteen ei ole mitään syytä. Se on turvallisempaa kuin alkoholi ja tupakka ja tarjoaa loistavan lisätulon mahdollisuuden sekä hallitukselle, että yrityksille. Nykyiset kannabislait perustuvat vanhentuneisiin moraalisiin kuvitelmiin, eivät logiikkaan, järkeen, eivätkä varsinkaan tieteeseen ja tämäkään kieltolaki ei tee maalle mitään hyvää.

Lähde:

http://www.universityregister.org/index.php?option=com_content&task=view&id=941&Itemid=30