Hamppuplantaasit palaavat Venäjälle

19 11 2011

Venäjällä suunnitellaan hampun palauttamista laajempaan teollisuuskäyttöön. Entinen teollisuushampun tuottajamahti on joutunut turvautumaan ulkomailta tuotuihin raaka-aineisiin. Nyt viranomaiset ovat kuitenkin antaneet lainsäädännöllisiä helpotuksia, joilla arvioidaan olevan työllistäviä vaikutuksia.

Hampun on suunniteltu palaavan takaisin Venäjän maisemiin osana 232 miljoonaa euroa maksavaa projektia. ”Kustannusarviot on tehty ja varat saadaan kasaan ilman leikkauksia tärkeistä  menoista”, Venäjän valtion huumeidenhallintaviraston johtaja Viktor Ivanov kertoo. Huumeidenvastainen komitea on päättänyt tehdä teollisuushampun kasvattamisesta laillista. Valtion huumeidenhallintavirasto arvioi aikaisemmin yleisen hampun teollisen käytön elvyttämisen ”luovan uusia työpaikkoja ja vähentävän sosiaalisia jännitteitä alueilla jotka ovat riippuvaisia laittoman kasvin viljelystä.”

Venäjä on aikaisemmin ollut maailman johtavia hampun tuottajamaita. Vuoteen 1961 saakka ruokaa, öljyä, kuituja ja rakennus- sekä teollisuusmateriaaleja tarjonneen hampun viljely oli yleistä, kunnes YK:n huumausainesopimus tuli voimaan. Vuonna 2007 Venäjän hallitus antoi pieniä lainsäädännöllisiä helpotuksia hampunkasvattajille tarjoamalla listan ei-narkoottisista lajikkeista, joita oli luvallista kasvattaa. Venäjällä arvioidaan kasvavan ainakin miljoona hehtaaria laitonta kannabista, viljelyn keskittyessä enimmäkseen Venäjän Kaukoitään ja Mustanmeren alueelle. Hampun viljelyyn käytössä on noin 2000 hehtaaria.

”Viljeltävää kannabista voidaan käyttää lääkkeiden raaka-ainena sekä tekstiileissä, joka on erittäin tärkeä käyttökohde maassa jossa ei enää juurikaan viljellä pellavaa tai puuvillaa”, kertoo Vladimir Bararaikin, Penzan maataloudellisen tutkimusinstituutin asianajaja. ”Pellava tuottaa1,5 – 2 tonnia    kuitua hehtaarilta, hampun tuottaessa 5 – 7 tonnia. Lisäksi hampun kuitua voidaan käyttää esimerkiksi vettä hyvin kestävien köysien valmistamiseen puolustusteollisuudelle, sekä erinäisten raaka-aineiden ja tuotteiden tarjoamiseen polttoainesektorille sekä merivoimille. Venäjä on lopettanut näiden tuottamisen ja tuo niitä nyt Kiinasta sekä Intiasta. On laillista viljellä kannabiskasveja, joiden THC-sisältö on alle 0,1 %. Meillä täällä instituutilla kasvaa noin tusina tällaista variaatiota”. Bararaikin lisää myös, miten kannabiksen viljely ei tästä huolimatta ole aivan mutkatonta. ”Venäjän lainsäädännön mukaan saat viljellä kannabista jossa on alhainen THC-sisältö. Kuitenkin joudut ongelmiin valtion huumeidenhallintaviraston kanssa, koska sadon korjaaminen ja kuljettaminen ovat huumausainelainsäädännön vastaisia toimia”.

Lähde:

RIA Novosti & 2

Moscow News





Kuinka hamppu pääsi pilveen: kannabiksen genomi on kartoitettu.

27 10 2011

Kanadalainen tutkimusryhmä on jakanut Cannabis sativan geenit sekvensseihin. Samalla paljastuivat ne geneettiset muutokset, joiden tuloksena syntyivät kasvin lääkitsevät  ominaisuudet.

Jon Page on kasvibiokemisti ja biologian dosentti Saskatchewanin yliopistossa. Hän kertoo, miten yksinkertainen geneettinen kytkin on todennäköisesti vastuussa THCA:n, eli tetrahydrokannabinolihapon tuotannosta. THCA on kannabiksen aktiivisen ainesosan, THC:n esiaste.

”Transkriptomianalyysi paljasti että marijuanassa THCA-syntaasi geeni, THCA:n tuotantoon tarvittava entsyymi, on aktiivinen, mutta hampussa ei” Page kertoo.

Tim Hughes on projektin apulaisjohtaja sekä professori  Terrence Donellyn solujen ja molekyylibiologian tutkimuskeskuksella ja Toronton yliopiston molekyyligenetiikan laitoksella. Hän kertoo tutkimusryhmän vertailleen voimakasta Purple Kush -kantaa Suomessa kehitettyyn Finola -hamppuun, jota kasvatetaan siementen tuotantoa varten. Hampussa ei THCA:ta ole, mutta siinä on toista, ei-psykoaktiivista substanssia nimeltään CBDA, cannabidiolihappo.

”Näiden kahden genomin yksityiskohtainen analyysi paljasti että lajikkeiden domestikaatio, kasvatus ja jalostus on aiheuttanut entsyymin ( CBDA-syntaasi ) häviämisen, joka muuten alkaisi kilpailla THCA:n tuotantoon käytetyistä metaboliiteista ( aineista, jotka osallistuvat aineenvaihduntaan )” Hughes kertoo.

Toisinsanoen tämä tarkoittaa sitä, että tuhansien vuosien kasvattamisen aikana, hamppufarmarit valikoiden jalostivat Cannabis sativaa kahdeksi eri variaatioksi; saadakseen yhdestä kuitua ja siemeniä, ja toisesta lääkettä. Marijuanaa on käytetty lääkkeenä yli 2 700 vuotta, ja sen lääkinnällistä potentiaalia tutkitaan yhä tänäkin päivänä.

”Kasvit ovat tänäkin päivänä suurin lääkkeiden lähde, sekä luontaisessa muodossa että lääkeyhdisteissä,” Page selittää. ”Vaikka julkaistuna on yli 20 kasvin genomit, riisistä ja maissistä lituruohoon, tämä on ensimmäinen lääkekasvin genomi.”

Tutkijat odottavat Cannabis sativan genomin auttavan vastaamaan peruskysymyksiin kasvin biologiasta sekä sen lukemattomien sovellutusten kehittämisessä. Näihin lukeutuvat lajikkeet lääketuotantoon, suurituottoiset teollisuushamput sekä runsaasti öljyä tuottavat hampunsiemenvariaatiot. Hampunsiemenöljyssä on paljon mm. omega-6:sta, ihmiselle tärkeää rasvahappoa. Teollisuushamppujen kuitua käytetään mm. tekstiilien tuotantoon.

Canadian Hemp Trade Alliancen mukaan vuonna 2010 Kanadan alueella kylvettiin noin 10 117 satohehtaaria, suurin osa tästä sijaitsee Manitobassa. Koska hamppu assosioidaan marijuanaan, viljelijöiden tulee rekisteröityä Kanadan terveysministeriössä. Saskatoonissa oleva bioteknologiayritys, Prairie Plant Systems, valmistaa terveysministeriön tilauksesta lääkekannabista.

Lähde:

ScienceDaily





Luotettavampi arviointi hampun THC-pitoisuuksista on tarpeen ja mahdollista – Osa 1

24 08 2009

J.C. Callaway on dosentti Kuopion yliopiston Farmaseuttisen kemian ja neurobiologian laitoksella ja Finola Ky:n toimitusjohtaja (PL 236, 70101 Kuopio). (Sähköposti: callaway@finola.com). Tohtori Callawaylla on myös kaupallista kiinnostusta Finola-hamppulajikkeeseen.

Tohtori Callaway on kirjoittanut 28-sivuisen artikkelin hampun THC-pitoisuuksien mittaamisesta ja niihin liittyvistä EU:n asetuksista. Artikkeli paljastaa piittaamattomuutta ja kyvyttömyyttä virkamiestemme ja poliitikkojemme keskuudessa. Tätä tapahtuu sekä asetuksia, tieteellistä analysointia että tulosten soveltamista kohtaan. Erityisesti kritiikkiä saa Maa- ja metsätalousministeriö, joka on epäonnistunut täyttämään velvollisuutensa.

Tässä taloustilanteessa meidän pitäisi auttaa suomalaisia yrittäjiä, erityisesti jos heillä on käsissään todella potentiaalinen vientituote. MMM on päinvastoin vaikeuttanut yrittäjien elämää ja estänyt Finola Ky:tä kasvamasta. Suurin kritiikki kohdistuu siihen, että MMM ei ole suostunut toimittamaan uusimpia tutkimustuloksia EU-komissioon uudelleenarviointiin. Tämä voisi palauttaa Finolalle sille kuuluvat EU-tuet ja avata sille ovet useille pelloille. Onko esteenä pelko, tietämättömyys, vai mikä?

Tohtori Callaway tietänee asiasta eniten joten annetaan hänen kertoa tässä juttusarjamme ensimmäisessä osassa. Palaamme aiheeseen ja käännämme lisää osioita tohtori Callawayn artikkelista, mutta jos et halua odottaa, niin koko artikkeli löytyy englanniksi PDF-muodossa täältä.

harvestingfinola

Abstrakti:

Useimpia teollisia viljelykasveja, joita kasvatetaan Euroopan Unionin 28 jäsenmaassa, tuetaan maataloustuilla. Virallista listaa maataloustukikelpoisista hamppulajikkeista EU:ssa ylläpitää EU-komissio, ja EU:n jäsenvaltioiden odotetaan ottavan näytteitä, analysoivan ja raportoivan delta-9-tetrahydrokannabinoli (THC) -pitoisuuksista kelvollisista sadoista jokaisesta viljellystä lajikkeesta vuoden loppuun mennessä. Näin käskee komission asetus (EY) N:o 796/2004. Näihin tietoihin pohjautuen lajikkeiden lisäykset ja niiden poistot tältä listalta tehdään varhain seuraavana vuonna.

Pääsy EU-tuettujen hamppulajikkeiden joukkoon vaikuttaa riippuvan kahdesta tärkeästä tekijästä: lajikkeen on kuuluttava EU:n tunnettujen kasvinviljelijöiden yleiskuvastoon (tunnetaan myös lajiluettelona), ja lajikkeen on keskimäärin sisällettävä alle 0,2% THC:ta. Tätä vaaditaan komission asetuksen (EY) No. 796/2004 Liitteessä I, jossa kuvaillaan näytteenotto- ja testausmenetelmät.

Vertailun vuoksi huumeeksi viljeltävät kannabiskasvit sisältävät tyypillisesti 5-10% THC:ta. Tämän artikkelin tarkoitus on tuoda esiin tärkeitä ominaisuuksia EU:n näytteenottokäytännöissä, jotka muiden kummallisuuksien lisäksi suosivat kaksineuvoisia kuitulajikkeita Länsi-Euroopasta ja asettavat yksineuvoiset öljylajikkeet itäisestä ja pohjoisesta Euroopasta epäsuosioon.

Myös potentiaalisia systemaattisia ongelmia, jotka esiintyvät nykyisessä analyyttisessa käytännössä THC:n analysoimiseksi on tunnistettu ja pohdittu.

Suora kritiikki on suunnattu tietämättömyyttä ja epäpätevyyttä kohtaan, jota EU:n asetusten ja ohjeiden ymmärtämisestä ja toteuttamisesta vastaavat virkamiehet ovat osoittaneet.

Johdanto:

Jokaisessa mittauksessa on aina jonkin verran arvoituksellisuutta ja epävarmuutta. Ideaalitilanteessa analyyttiset protokollat suunnitellaan, vakiinnutetaan, säännöllisin väliajoin tarkistetaan ja toteutetaan tavalla, joka takaa sekä virheettömyyden että tarkkuuden mitatuissa tuloksissa.

Esimerkiksi Eurachem on ammattimaisten organisaatioiden verkosto, joka tarjoaa osaamista analyyttisessa kemiassa ja laatuun liittyvissä asioissa Euroopassa. Heidän tavoitteenaan on muodostaa järjestelmä kemiallisten mittausten kansainväliselle jäljitettävyydelle ja edistää korkean laadun toimintatapoja (Eurachem, 2008).

Tämän kaltainen rakenne sallii analyyttisten laboratorioiden läpi Euroopan Unionin (EU) toimia yhteistyössä ja tarjota riittävä määrä luottamusta analyyttisiin tuloksiin. Tämän vuoksi riittävän tason kykyä ja tietotaitoa esiintyy jo rakenteissa auttaakseen EU-jäsenvaltioiden virastoja myöntyvyydessä EU:n asetuksiin hamppupeltojen näytteenotossa ja myöhemmässä delta-9-tetrahydrokannabinolin (THC) kvantitiivisessa analyysissa.

Yllättäen, tällä hetkellä ei kuitenkaan ole systemaattista kontrollia hampun THC-pitoisuuksien kvantitiiviselle arvioinnille EU-maiden välillä. Lisäksi jäsenvaltiot usein luottavat ammattitaidottomiin ihmisiin peltonäytteiden keräämisessä. Sen jälkeen nämä näytteet lähetetään oikeustieteellisiin laboratorioihin, joilla voi olla tai olla olematta mitään kokemusta tai kiinnostusta matalien THC-pitoisuuksien kvantitiiviseen analyysiin näytteissä, jotka eivät kuulu oikeustieteen kiinnostuksen piiriin. Syy tähän on melko yksinkertainen. Tavallisesti vain THC:n kvalitatiivinen läsnäolo on tarpeen oikeustieteellisissä tutkimuksissa, täsmällisen, tai edes tarkan, analyyttisen tuloksen sijaan.

Gonja4Seuraavaksi EU:n jäsenvaltioiden maatalousministeriöt saavat nämä tulokset, ja ilmeisesti hyväksyvät ne ilman lisäkysymyksiä tai kriittistä analyysia. Nämä tulokset lähetään sen jälkeen EU-komissiolle lisämietintöihin. Valitettavasti näyttää siltä, ettei ole olemassa mahdollista takautumisoikeutta, menettelyä keskustella, tai edes kyseenalaistaa näiden tulosten kelpoisuutta tässä vaiheessa.

Tieteellisestä näkökulmasta analyyttiset tulokset, joiden ei voi näyttää saavan tukea faktoista ja objektiivisuudesta menettävät merkityksensä, ja tällaisten tulosten itseisarvo menettää merkityksensä. Tällä tavoin ihmiset, jotka käyttävät tätä informaatiota faktana todisteisiin pohjautuvissa päätöksissä, kuten viranomaiset tai poliitikot, voivat alkaa uskoa asioihin, jotka eivät ole tieteelliseltä kannalta katsottuna totta.

Vielä pahempi on tilanne, jossa nämä päätökset ovat muutamien henkilöiden käsissä, jotka voivat olla kykenemättömiä, haluttomia, tai jopa innottomia tietämään onko heidän hallussaan oleva tieto tieteellisesti pätevää vai ei. Tällaisissa tapauksissa me kaikki kärsimme ja tulemme tahattomasti petetyksi tämän tietämättömyyden vuoksi, ja arvokkaita mahdollisuuksia voidaan menettää.

Todellisen THC-pitoisuuden arviointi hamppunäytteestä tarjoaa ainutlaatuisen esimerkin havainnollistaa kollektiivisen epäpätevyyden kärki. Monista syistä on vaikeaa saada luotettavaa tieteellistä dataa THC-pitoisuuksista EU:ssa. Yleisesti, 1) THC ei ole täysin vakaata tavallisissa liuoksissa, joita hankitaan kemian alan yhtiöiltä (Poortman-van der Meer and Huizer, 1999); 2) ei ole ollut poliittista tai teknistä tahtoa saavuttaa tarvittavat lisäaskeleet laboratorioanalyysissa määrittää ja varmentaa THC:n todellinen pitoisuus tavallisissa liuoksissa, joita käytetään lopulta THC-pitoisuuksien selvittämiseen peltonäytteistä; ja 3) tällä hetkellä ei ole viranomaista, joka ymmärtäisi hampun näytteenottoprotokollan, joka on kuvattu komission asetuksen (EY) N:o 796/2004 33 artiklassa, Liitteessä I.

Ehkä tämä ei ollut niin kriittinen kysymys lähimenneisyydessä, kun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 619/71 artikla 3(1) 22. maaliskuuta 1971 esiteltiin tarjoamaan perussäännöt hampun kasvatuksen taloudelliseen tukemiseen Euroopassa, kun näytteiden sallittu keskiarvo THC:n suhteen oli 0,3%. Kuitenkin, kun seuraavaksi uudistettiin neuvoston asetus (EY) N:o 2702/1999 hampun tuotantoon markkinointivuosille 1998/1999, 1999/2000 ja 2000/2001, EU:n (ministeri)neuvosto määritteli, että vain lajikkeet, joissa THC-pitoisuus ei ylitä 0,3%:a ja seuraaviksi markkinointivuosiksi 0,2%:a, olisivat oikeutettuja pääsemään tuettujen hamppulajikkeiden listalle tulevaisuudessa.

Kummallisia muutoksia tehtiin myös peltonäytteiden keruumenetelmiin. Näin alhaisten THC-pitoisuuksien mittaaminen sekä täsmällisyydellä että tarkkuudella kuuluu hyvin modernin analyyttisen teknologian alaan, mutta ilman vastaavia muutoksia politiikassa nykyisissä EU:n asetuksissa analyyttisen menettelyn suhteen, ei täsmällisyyttä eikä tarkkuutta voida taata.

Tästä ongelmasta kerrotaan lisää yksityiskohtia tämän artikkelin tulevissa osissa.

Vaikka ei ollut terveysriskiä, ei käyttöä hampulle mustassa pörssissä, ei julkista valitusta, tai edes mitään tieteellistä näyttöä rohkaisemaan tätä dramaattista muutosta, suurin vaikutus THC-pitoisuuden laskemisella 0,3 %:sta 0,2 %:iin on ollut itä- ja pohjoiseurooppalaisiin hamppulajikkeisiin, joiden kilpailun kaksineuvoisten lajikkeiden länsieurooppalaisten viljelijöiden kanssa se on estänyt tehokkaasti moderneilla EU:n markkinoilla.

Ei liene yllätys, että ranskalaisten intressejä on niin raskaasti edistetty, suojeltu, ja läheisesti liitetty näiden asetusten juonitteluun, jotka ovat asettaneet heidän kallisarvoiset kaksineuvoiset kuituhamppulajikkeensa nykyisten asetusten erityisesti suosimiksi.

Tämä tilanne pohjautuu pitkään ja tuottoisaan perinteeseen ranskalaisen hampun tuotannossa, joka oli hyvin voimissaan ennen toista maailmansotaa, ja erityisesti kuituhampun osalta strategisena hyödykkeenä tietynlaisten paperien tuotannossa paperirahaksi, Raamatun ohuiksi sivuiksi, teepusseiksi ja savukkeiden käärimispapereiksi.

hemp01

Hamppukuiduilla on edelleen arvoa modernissa maailmassa, ja hampunsiemen on nykyään tunnustettu rikkaana ravinteiden lähteenä elintärkeille rasvahapoille ja korkealaatuiselle kasviproteiinille (Callaway, 2004).

Valitettavasti EU:n protokollat hampunsiemenlajikkeiden näytteiden keräämiseen ja niiden analysointiin THC-pitoisuuksien osalta eivät ole kehittyneet pysyäkseen tämän suhteellisen uuden sovelluksen, tai vaatimusten jopa matalampien THC-pitoisuuksien arvioimiseksi täsmällisesti ja tarkasti juuri tähän nimenomaiseen loppukäyttöön, tahdissa.

Vaikuttaa myös olevan kriittistä kokemuksen puutetta ymmärtää nämä säädökset jäsenvaltioissa, erityisesti Pohjois-Euroopassa, jossa yksityiskohtainen perehtyneisyys hampun morfologiaan on joko menetetty tai sitä ei ole koskaan ollut olemassakaan. Lisäksi pohjoisen pitkät päivät estävät useimpia hamppulajikkeita kukkimasta (Callaway ja Hemmilä, 1996), mikä tekee asetuksissa kuvaillun oikean keräyspäivän kasvitieteellisesti mahdottomaksi. Täällä kukkivien hamppulajikkeiden kukkimisen tarkkaa loppumisajankohtaa ei voida määrittää ilman tarkkaan kontrolloituja havaintoja ajan myötä, ja mieluummin useilla istutuspäivillä (Amaducci et al. 2008).

Toisin sanoen Pohjoismaissa esiintyy tällä hetkellä tilanne, jossa näytteenotosta vastaavat viranomaiset ja maatalouspoliittiset päätöksentekijät ovat epäonnistuneet ymmärtämään näiden asetusten ja protokollien merkityksen ja myöhemmät sovellukset.

Näin ollen ei liene yllätys, ettei näitä asetuksia ole toteutettu reilulla ja virallisella tavalla läpi EU:n.

Tämä artikkeli kuvaa ennenkuulumatonta vähennystä sallituissa THC-pitoisuuksissa kolmasosalla, 0,3%:sta 0,2%:iin, ilman muuta merkittävää syytä kuin niille, jotka haluavat läntisen Euroopan säilyttävän kontrollin tuottoisiin maatalousmarkkinoihin.

EU:n maatalousministeriöt ovat tämän mielivaltaisen alennuksen lisäksi osoittaneet tietyn tyyppistä tietämättömyyttä erityisesti Ruotsissa ja Suomessa, jossa virkamiehet ovat olleet joko haluttomia tai kyvyttömiä ymmärtämään asetusten protokollat ja tieteellisen informaation sisäinen tarkoitus, joka on syntynyt näistä protokollista.

Lähde:

Industrial Hemp, Vol. 13, No. 2, August 2008: pp. 1–40 A More Reliable Evaluation of Hemp THC Levels is Necessary and Possible – J.C. Callaway

-Abstract & Introduction (p.117-121)

http://file.jaatiedostosi.com/wjr4Hb/

http://finola.com/





Timo Haaran ajatuksia hampusta

10 08 2009

Ohessa on kysymyksiä herra Timo Haaralle, joka viljeli hamppua ja sai käräjillä siitä 2 vuoden ja 2 kuukauden ehdottoman tuomion. Voima on tehnyt hänestä jutun aiemmin. Nyt on meidän vuoromme.

Oheiset kysymykset on koottu hamppufoorumilla ja toimitettu herra Haaran vastattavaksi. Mitä kaikkea hamppuministeriksikin tituleerattu Haara on saanut vastattavakseen ja mitä hän onkaan vastannut? Saimme vastaukset ja tarjoamme ne nyt teidän luettavaksenne. Luvassa antoisa tietoisku suomalaisesta hampusta.

1. Mistä idea öljyhampun kasvatukseen sai alkunsa? (Mitä kautta tutustuit siihen? Mitä mahdollisia tietolähteitä sinulla oli?)

psychedelic greendieselOlen tätä asiaa jo hieman pitempään miettinyt ja siihen tutustunut. Totesin, että tarvitsen ammatin itselleni ja ajattelin ammattina Cannabis Sativan viljelijän uran voivan olla yksi merkittävä potentiaalinen vaihtoehto kun oli jo tietoa siitäkin, että tuota lääkeasiaa aiotaan varovasti ryhtyä jo viimein yleistämään ja että asenteita tullaan muokkaamaan yleisesti huomattavasti sallivampaan suuntaan ja se liittyy olennaisesti myös mm. teolliseen prosessointiin.

Hampunhan voi hyödyntää oheistuotteina hyvin kuten esimerkiksi mm. polttoaineen tuotannon yhteydessä voisi tuottaa THC-konsentraatteja lääketeollisuuden omiin prosesseihin tai suoraan lääkkeeksi ja ihmisten hyödyksi.

Bioperäiset polttoaineet tulevat yleistymään pakostakin kun ilmastovelvoitteet tulevat lunastettavaksi, palmuöljy on jo pelkästään eettisestikin toimimaton ratkaisu tällä puolella palloa.

Ensimmäiset dieselit pyörivät hyvin lamppu- eli hamppuöljyllä, tässä voisi olla työsarkaa koko Suomelle.

Tuohon öljyhamppuasiaan esittäisin näkemyksen, että nähdäkseni lähestulkoon kaikki hamppu voi olla öljyhamppua, tai lääkehamppua, tai vaikka myös kuituhamppua, en erittelisi hamppuja ihan aivan tuolla tavoin, että joku kasvi omissa kasveissani olisi ollut jotenkin erityisesti juuri pelkkä öljyhamppu. On tietystikin totta, että jotkut hamppulajikkeet totta kai voivat tuottaa suurempia öljymääriä kuin toiset, aivan kuin joidenkin lajikkeiden kuitutuotot ja -laadut poikkeavat paljonkin toisistaan. Oudoksun kyllä hieman pelkistävää öljyhamppu-määritelmää terminologiselta kannalta.

Luin pikkupoikana vanhasta kirjasta, että hamppu voi olla hyvä asia ja siitä asti on hamppu ja ihmisen suhde siihen kiinnostanut. Mummon puheet iso-isoisän puuhailuista jäivät myös mieleen, kun isoisän sukua oli Hyödyn kylältä kotoisin ja siellä on perinteisesti aina tiedetty melko hyvin, että mikä on yhteisesti hyödyllistä ja mikä ei, sukuni on kasvattanut hamppua pitkään ja kaikki ovat tuolloin olleet oikein tyytyväisiä asiaan.

Internet on kai kykyään jo melko realistisella tasolla hamppuasioissa, mutta olennaisimmat omat tietoni mitkä ovat johtaneet omiin ratkaisuihini hampun suhteen olen saanut vanhoista kirjoista, vanhemmilta ihmisiltä ja oman elämänkokemuksen kautta. Tulevaisuuden nuorilla erityisesti tulee olemaan haastavat paikat sen suhteen, että minkä aikakauden kertomukset ovat niitä kaikkein luotettavimpia, 60-luvun lopulla ja 70-luvusta eteenpäin koko aihe muuttuu melkoisen mielenkiintoiseksi kaikkine eri tasoineen.

2. Kuinka suuria ovat hankintakustannukset esimerkiksi puristus- ja mahdolliselle esteröintilaitteistolle? Tarvitseeko hamppuöljy esteröidä vai voiko sitä laittaa suoraan tankkiin?

On kiistaton totuus, että noilla vanhoilla yksinkertaisilla dieseleillä voi ajaa vaikkapa vanhalla muuntajaöljyllä tai lähestulkoon millä tahansa palavalla aineella, joka on riittävän öljyistä, länsirannikon biopolttoainepioneerit ajavat Suomessakin jo tällä hetkellä silakan- ja lohenperkuutähteistä tehdyllä öljyllä ja koneet käyvät hyvin. Lämpimällä kelillä esteröimätönkin raaka kasviöljy palaa hyvin ja on notkeaa, mikäli laitteistossa on esim. polttoaineen esilämmitys, hyvät sakkasihdit sekä kosteudenerottimet niin kyllä diesel aina raksuttaa menemään.

Aion ajaa hampulla aivan varmasti jo testatakseni ovatko historiankirjat väärässä vaiko ei, kun näin on väitetty, että kannabiksesta valmistettu öljy on parhaimmasta päästä voimanlähdepolttoaineenakin. Nykyhinnoissa 4000 eurolla pääsee jo puristamaan, halvin puristinmalli maksaa satasen, ja siitä voi ainakin kopioida toimintaperiaatteen omavalmistelaitteistoa varten. Osuuskuntatyyppiseen paikalliseen keskuspienpuristamokäyttöön soveltuvan toimivan laitteiston hinnaksi sanottiin tutun kautta n. 30 000 euroa + ALV kun olin viimeksi sellaista hankkimassa kunnes jouduin pidätetyksi jälleen. Tuossakin olisi kotimaiselle työllisyydelle tilausta kun alettaisiin noita laitteistoja yleistämään ja niitä enemmän valmistamaan.

3. Entä viljelykalusto? Onko jo olemassa olevat kylvö- ja korjuukoneet sovellettavissa hampputuotantoon vai tarvitaanko erikoiskalustoa?

Itse sovelsin käyttöön vanhan Valmetin traktorin, aivan tavallisilla mm. Keltaisesta Pörssistä muutamilla kympeillä löytyvillä vanhoilla maataloustyökoneilla voidaan tuottaa hamppua pientilamittakaavassa siinä missä montaa muutakin kasvia. Ainakin Valtralla ja Ponssella on tietojeni mukaan jo peruskalusto kyseisen kasvin korjuuseen valmiina. Tuossakin olisi taas Suomeen työpaikkoja tiedossa kun huomioitaisiin mm. EU:n voimaantulossa olevat rantavallidirektiivit ja kehitettäisiin kotimainen ns. vesakkotraktori, jolla olisi kätevää muokata maapohjaa, kylvää ja korjata pienpalstoja ja penkereitä/tienpientareita niillä joutomaa-alueilla tapahtuvaa hampuntuotantoa ajatellen. Typpeä ja fosforia runsaasti sitovaa yksivuotista hamppuahan mm. noihin vesistöjen valumasuoja-alueisiin kannattaa laittaa mielestäni kasvamaan.

Muutenkin kaikki joutomaat joutaisivat hampulle, että ympäristöystävällisintä mahdollista energiaa voitaisiin enemmän tuottaa kotimaassa ja työllistää samalla luonnonmukaisesti hyvinkin paljon väkeä sekä estää maaseudun alati vallalla olevaa autioitumisuhkaa.

Huomionarvoista tuota kasvatuspinta-alaseikkaa ajatellen ovat EU:n viljareservivalmiuspolitiikka suhteutettuna nykyisten energiakasvien ominaisuuksiin.

4. Kuinka suuri viljelyala tarvitaan vuoden polttoaineisiin? Esimerkiksi ajoneuvon kulutus 7 litraa /100 km ja kilometrejä tulee 20 tuhatta / vuosi? Tavoitteena 1400 litraa.

En itse ehkä lähtisi rajallisilla taidoillani laskemaan asiaa näin monimutkaisesti, asia on helppo pitää pähkinänkuoressa kun nyrkkisääntönä hampulle on 100–150 litran hehtaariöljytuotto. Näin esim. jo 10 hehtaarin kasvatuspinta-alasta voidaan tuottaa vuositasolla biopolttoainetta dieselmoottorikäyttöön 1000–1500 litraa. Periaatteessa tämä on alakanttiin laskettu arvio.

130(1)

5. Kuinka paljon suurempi sato on verrattuna rypsiin? Onko energia-arvoissa, käsittelyssä tai tuotannossa ylipäänsä mitä suuria eroja?

Rypsillä tuotto vaihtelee paljon erityisesti mitä pohjoisemmaksi mennään, täällä Savossa ollaan jo mielestäni nykyisen rypsin tuotannon kannattavuuden reuna-alueilla. Yleisesti öljytuottoa ajatellen hamppu kykenee tuottamaan mielestäni suurempia öljymääriä kuin rypsi, ainakin mikäli tuotantoon on lähdetty pohjoisemmassa. Hampun hallankestoisuus esimerkiksi voi olla yllättävän hyvä, parempi kuin rypsin. Öljynpuristusprosessoinnissa voidaan käyttää täysin samoja laitteita kuin kannabisöljyäkin puristettaessa, esteröinti toimii myös pääpiirteittäin aivan samoin.

Hamppu on helpompi viljeltävä kuin rypsi ja monikäyttöisempi, öljyn rasvahappokoostumuskin on hampussa ihmiskudokselle soveltuvuutta ajatellen parempi mikäli asiaa arvioidaan samalla elintarvikekäytön pohjalta.

6. Mitä olivat ne tekijät, jotka kohdallasi sallivat tällaisen uraauurtavan viljelyidean edetä Suomessakin näin pitkälle? Uskoitko siis, että voisit saada pelkästään asiasi oikein esittämällä poliisit soveltamaan huumausainelain seitsemättä pykälää? (Eli ei käyttöä huumausaineena.)

Tässä edelleenkin on se tilanne, että en koe mitään tarvetta päihtyä hampusta, en koe olleeni päihtymis- tai päihdyttämis/huumaantumistarkoituksella liikkeellä eivätkä motiivini kuulu tuolle alueelle, oudoksun siis tuonkin vuoksi sitäkin asiaa, että mm. 56-vuotias kaverini sekä 65-vuotias toinen tuttavani saavat syytteen huumausainerikoksesta heidän hoidettuaan heille antamallani kannabiksella mm. pahoja reuma- ja selkäleikkauskipujaan, joita heillä todistettavasti on ollut. Kannabis on parantanut heidän elämänlaatuaan huomattavasti.

Mielestäni hamppu päihtymiseen eli siis eräänlaista yleisintä päihtyneisyyden motiivia, sen tuomaa ns. ”todellisuuspakoa” ajatellen on huono valinta, tämä ”oma” kannabikseni ei ole mielestäni kovin hyvä aine käytettynä tuohon asiaan, olen valinnut pääsääntöisesti jalostukseen tarkoitetut kasvit siten ettei valmis jalostamaan tultava kasvi ole ns. ”huumekasvi” vaan ennen kaikkea lääke, tai lääkeraaka-ainekasvi.

Ennemminkin hieman rauhoittuneempana ja rentoutuneempana todellisuus tuntuu vain hieman todellisemmalta ja jopa realistisemmaltakin erityisesti konkreettisen maailmankuvan kokemisen osalta. Arkiaskareissa tottunut henkilö voi toimia kyseisen hampun vaikutuksen alaisena, eli siis vaikka kyseistä hamppua syötyään täysin normaalisti ja jopa työskennellä tehokkaasti, voimakkaan huumausaine/päihdehampun vaikutuksen alaisena tämä yleensä ei ole kannatettavaa. Hamppu on huono valinta muutenkin huumaantumiseen eli siis päänsä sekoittamiseen, kyllähän alkoholilla pää menee sekaisin ihan eri tavalla, alkoholi huumaa sanan varsinaisessa merkityksessä, laimea n. < 2% THC:n hamppu ei, eikä se mielestäni täytäkään rikosoikeudellisesti huumausaineen määritelmää.

En omalta osaltani ole odottanut poliisin tai oikeuslaitoksen missään vaiheessa aikovan soveltaa 7§:ää kaveriin, jonka aikeissa on omien sanojensa mukaan kasvattaa rekkalasteittain ja tonneittain hamppua. Kyllä tuommoista asiaa tämän hetken laillisuusasioiden valvojien keskuudessa lähdetään yleensä tutkimaan helposti juuri tuossa huumausainetarkoitusnäkökulmassa. Ihmettelen sinänsä tuotakin asiaa, tuossa seitsemännessä pykälässähän tulee selvästi esille, että hamppu- eli kannabiskasvin kasvatus itsessään ei ole mitenkään kiellettyä, kunhan se ei tapahdu juuri nimenomaan tuossa huumausainetarkoituksessa. Miten on siiten nykylääkelainsäädännöllisesti kasvattamisen ja jalostamisen laita Suomen osalta tilanne energia- ja lääke/lääkeraaka-ainenäkökulmaan pohjaten? Kuulunko vankilaan, jos olen aikonut toteuttaa asian todistettavasti noilla motiiveilla?

”7 § Eräiden kasvien ja sienien viljelykielto Kat-kasvin (Catha edulis), Psilosybe-sienien ja kokapensaan viljely on kielletty. Oopiumiunikon, hampun ja meskaliinia sisältävien kaktuskasvien viljely käytettäväksi huumausaineena taikka huumausaineen valmistuksessa tai tuotannossa on kielletty.”

7. Miksi ylipäänsä lähdit kasvattamaan vaikka riskit olivat tiedossa? Ja miksi polttelurekvisiitta, siis piippua ja bongia? Oliko niistä polteltu pelkästään tätä öljyhamppua vai oliko myös muiden lajikkeiden käyttöä ja millaista ja mihin tarkoituksiin?

Kuten sanottu, en ole pyrkinytkään kasvattamaan huumetta tai sen raaka-ainetta, vaan energiakasvia, josta voidaan tarvittaessa eristää lääkkeitä tai niiden raaka-aineita.Yksi motiivi kasvatuksen aloittamiseen on yleisten asenteiden muutoksen aikaansaaminen oman toiminnan kautta tapahtuvana seurauksena, aika olisi oikea muutokselle mielestäni jo viimein. En itse juurikaan ole käyttänyt tai käytä bongia minkään aineen polttamiseen, mutta totta kai sivistyneessä kodissa pitää jonkinlainen vesipiippu olla, jos ei muutoin niin koristeeksi, ovathan ne nättejä esineitä. Yksikin kaverini toi juuri sellaisen takkansa reunukselle Intian-matkaltaan.

Tupakkavieroitukseeni todellakin myönnän käyttäneeni Sativa- ja ruderalislajikkeiden lehtiosia, joka ei ole rikoslain määrittelemällä tavalla rangaistava teko. Erityisesti jos YK:n voimassa olevaa huumausaineyleissopimusta aiotaan noudattaa. Hampun lehtiähän myydään mm. tupakkakaupoissa Suomessakin tällä hetkellä täysin laillisesti. Voin todellakin myös myöntää, että kukintoa on tullut hyödynnetyksi toimestani erityisesti tuosta ensimmäisestä kasvatuserästä, THC:n pitoisuus ja -mittauslaitteita kun ei ole ollut käytettävissä niin käytin itseäni auliisti koekaniina, josta ei ole ollut ollenkaan haittaa. Varsinkin koska koen, että hamppu on kukinto-osaltaankin terveydelleni hallitusti käyttämänäni monin tavoin enemmän hyödyllinen kuin haitallinen asia.

Olen syönyt ravinnokseni kannabiskasvin eri osia koko viime loppukesän kuten myöskin tämän kesän aikana ja siten säilynyt hengissä pitkän pidätysvankeuteni tuhottua talouteni täysin eikä ko. asia kaduta edelleenkään pätkääkään, juuri nyt tätäkin kirjoittaessani pureskelen hampun eli Cannabis Sativa-kasvin lehden varsiosaa ja hyvältä maistuu.

124(1)

8. Tunnetko olevasi rikollinen?

Tässä on erittäin hyvä kysymys, en todellakaan. Tavallaan voitaisiin yhtä hyvin kysyä että tunnenko olevani mielisairas kun kasvatan vaarallista hermomyrkkyä, josta tehty jo ensimmäinen piikki voi tappaa. En ole sairaudentuntoinen tässäkään asiassa joten olen varmaan täysin psykopaatti. Tutuiltani voisi kysyä tuota sama asiaa ja heitä todennäköisesti huvittaisi koko hamppuhumppa ja tämä ”huume”kohu, josta todella voidaan olla montaa eri mieltä.

Ei, en koe olevani rikollinen. Olen varmaan tosiaankin niin ”hullu”, tai muutoin mielisairas, että en ymmärrä sairastaa syyllisyydentuntoakaan mahdollisesta rikollisuudestani ja tämähän on juuri yksi psykopatian perusmääritelmistä joten tämmöistä kaveria sitten olette haastattelemassa. Olisikohan järkevintä sijoittaa allekirjoittanut vahvassa kemikaalilääkityksessä laitokseen loppuelämäksi, sillä ainakin hampunkasvatukseni saataisiin viimein loppumaan. Kyllä meillä vaan on Suomessa asiat hyvin ja hienosti, jos ihmisoikeusasioita miettimään käydään.

9. Pärähtikö edes (koko tapahtumaketju, mediahuomio, tuomio)?

Ei tuo hamppu, jota olen pyrkinyt jalostamaan, oikein sanan varsinaisessa merkityksessä pärähdä vaikka sitä söisi tai polttaisi. Ennemminkin tosiaan pärähti nuo jälkimeiningit, etenkin kun pitkässä pidätysvankeudessa ja sen aiheuttamassa virikkeettömyydessä alkoi mennä pakostakin fyysinen kunto huonoksi ja unirytmi sekaisin, niin poliisi tarjoutui reippaasti nappidiileriksi(!), ja ehdotteli unilääkkeensyöntimahdollisuuksia, että josko otat poika ryynejä että jaksat paremmin siellä kellarissa kun on kerran pitkä aika. Tämä loukkasi elämänkatsomustani erittäin raskaasti.

Silloin oli aika päräyttävä olo kun tajusi, että viranomaiset saattavat työnsä puolesta toimia synteettisten vaarallisten ja pahoja riippuvuuksia aiheuttavien huumeiden välittäjinä ja lääketeollisuuden juoksupoikina sekä markkinamiehinä. Onneksi oltiin järki päässä maalaispoliisiasenteella liikkeellä ja todettiin yksissä tuumin, että tuo hamppuasia Suomessakin tarvitsisi oikaisua, ja että nuo kemialliset aineet voivat olla todella paljon haitallisempia terveydelle kuin hamppu millään tavoin käytettynä. Systeemi on mielestäni todella mätä tuolta osin. En ole aiemmin voinut ymmärtää, että kuinka monella eri tavalla hampun kautta voi ajautua vahvempien aineiden käyttäjäksi, silloin tosiaan pärähti kun putkassa tuon tajusin. Olipahan aikaa mietiskellä melko tarkoin koko tämän nykytilanteen ja nykymeiningin mahdollista järjellisyyttä tai järjettömyyttä.

10. Mitkä ovat suunnitelmasi hampun suhteen tulevaisuudessa tuomion jälkeen? Aiotko pysyä julkisuudessa vai siirtyä takavasemmalle? Aiotko vielä kasvattaa hamppua?

Hamppua, eli siis kannabiskasviheimoon kuuluvia THC-pitoisia kannabiskasvilajeja on hallinnoimillani alueilla kasvamassa juuri tälläkin hetkellä n. 1,7 hehtaaria plus pihakasvit ja muut ympäriinsä ripotetut siemenet, ja tarkoitan siis juuri nimenomaan hoidettua/kultivoitua Cannabis Sativaa, joka siellä toimestani nytkin kasvaa osin erittäinkin tuuheasti ja joista kasveista toki hampulle ominaispiirteenomaisesti löytyy THC:pitoisuuksia, joka ei ole ensinkään mielestäni huono asia, ja jonka tuon kannabiskasville ominaisen piirteen vuoksi ne eivät ole esim. EU-tukikelpoisia. En usko koko EU-tukikelpoisuusjalostukseen tai ko. tuen varassa olemisen toimivuuteen erityisesti pitkällä tähtäimellä ajateltuna. En ymmärrä täysin miksi kasvista pitää yrittää jalostaa pois yksi kasvin parhaimmista ja hyödyllisimmistä ominaisuuksista. Täällä pohjoisissa oloissa on lisäksi todettu asian olevan melkoisen hankalaa kuten mm. Finola-esimerkki on osoittanut.

Edelleenkin haluaisin muistuttaa mm. tätä tekstiä mahdollisesti lukevaa poliisia siitä, että kannabiskasvin kasvattaminen itsessään ei ole kiellettyä eli se on peruslähtökohtaisesti sallittua etenkin, jos se tapahtuu muutoin kuin rikoslain määrittelemällä tavalla, esim. energia- tai lääke/lääkeraaka-ainekäyttöön, ja tunnustuksen puristaminen pitkällä pidätysvankeudella uhkaamalla voi olla rikoksena huomattavasti vakavampi jo ihmisoikeuksiakin ajatellen kuin minkäänlainen hampun kasvatustarkoitus. Huomionarvoista asiassa lienee tosiaan se, että kannabis kasvaa toimestani edelleenkin, vaikka alioikeudesta on jo tullut ehdoton tuomio.

Koen, että en ole vielä päässyt tarpeeksi selkeästi julkisuudessa esittämään sitä asiaa jonka haluan hamppuun liittyen päästä tuomaan esille, osallistun mielelläni erilaisiin julkisiin tilaisuuksiin tai haastatteluihin ja kyselyihin aiheesta mahdollisuuksieni mukaan. Mikäli joku tuolla maailmalla minut nähdessään tunnistaa, toivoisin että tulisi rohkeasti juttelemaan ja vertailemaan näkemyksiään hampusta mikäli niitä omaa, vuorovaikutus voi olla joskus melkoisen hieno asia. Näkisin, että hamppua pitäisi nyt mahdollisimman pikaisesti saada kasvamaan mahdollisimman paljon jokaiseen mahdolliseen niemeen ja notkelmaan Suomessakin. Tämän sanoman haluaisin tuotavan laajemmin ja tarkemmin esille erityisesti sen omakohtaisten motiivieni osalta.

Esiinnyn mielelläni kyllä jatkossakin ”hamppumannekiinina”, nythän onkin jo mm. netissä esitetty epäilyjä siitä, että olisin eräänlainen poliisin mustamaalausoperaatio, jolla yritetään tuhota hampuusien yleinen uskottavuuskuva joten julkisuuskuvani rakentuminenhan onkin sitten vallan mainiolla mallilla. Pitäisi saada ainakin selvyyttä siihen, että miten nämä asiat aiotaan jatkossa hoitaa, jos kerran rikolliset ja ”rikolliset” pitävät poliisina ja poliisit rikollisena niin luottamustahan kohtaani ei edelleenkään juuri tule tuolloin miltään suunnalta ja ns. väliinputoajan kohtalo seuraa mukanani asioiden kuntoon laittamista haitaten. Voisi leikkimielisesti todeta, että kohtahan varmaan jo epäillään sitäkin että olen ottanut lobbausrahoja Suomen alati kasvamassa olevalta hampputeollisuudelta, koska saarnaan niin voimakkaasti hampun hyödyllisyydestä.

Jos tuommoisia ”lahjusrahoja” olisikin tiedossa, niin tilittäisin mielelläni niitä eteenpäin vaikka lyhentämättömänäkin mm. kannabissyöpälääketutkimuksen käyttöön vaikkapa valtiolle perustettavalle tilille niin menisivätpähän yhteiseksi hyödyksi sitten edes toisin kuin nykyiset mahdolliset lobbausrahat mitä markkinoilla liikkuu.

131

11. Minkälaisen tulevaisuuden näet kuituhampulle Suomessa ja maailmalla? Entä muunlaiselle kannabikselle?

Kuitua voidaan ottaa talteen kaikista hamppulajikkeista ja soisin toimittavankin niin. Terminologia vaatinee vielä hieman lisää selvittämistä kyseisessä aiheessa. Kuituhamppua tai siis hampun kuitua tultaneen tarvitsemaan alati yhä enenevässä määrin, voisi olla ehkäpä ympäristölle ystävällisempää valmistaa enemmän esim. autojen muoviosia, verhoilupaneeleja yms. hamppukuitua käyttäen. Ennemmin itse autoja laitellessani haistelisin todellakin huomattavasti mieluummin hamppukuitua kuin vaikkapa lasikuitua, jossa käytetyt monet kemikaalit ovat monin eri tavoin kovin haitallisia terveydelle ja joiden aiheuttamista haitoista löytyy jo ihan riittävästi varoittavia esimerkkejä monen lähipiiristäkin. Voimakas kemikaalialtistus voi helposti johtaa suurempaan sekavuustilaan kuin minkäänlainen kannabiksen käyttö.

Tuulivoimaa aiotaan ja kannattaisikin lisätä, roottorilapoja voitaisiin alkaa tuolloin valmistamaan pienimpään haittaan perustuen hamppukuiduista. Tämäkin on sinänsä vain yksi pieni esimerkki, myös sovellukset biomassan oheistuotannossa voivat olla huomattavat. Tulevaisuus hampulla kehittämis- ja soveltamismahdollisuuksineen on tällä hetkellä lähes rajaton, ainoat rajat ovat lainsäädännölliset epäselvyydet ja ihmisten mahdolliset väärät käsitykset joiden toivoisin selviävän asian julkisuuden myötä ja tuovan lopulta Suomeen kokonaan uuden veronmaksajien ryhmän, joka voisi kerätä varoja yhteiskunnan pyörittämistä varten ja tuolloin kaikilla olisi hyvä mieli asiasta.

Kannabikseen perehtyneet ihmiset tietävät hamppuun liittyvät asiat parhaiten, ehkä nämä samat asiat tulisi laajimmalla mahdollisella tavalla kertoa muillekin ja julkisuus on tähän asiaan hyvä väline mikäli tiedonvälityksen on aikomus olla puolueetonta, rehellistä ja objektiivista. Lääkekäytön potentiaaliin sekä sen selvittämiseen liittyvä virallisen tutkimuksen aloittaminen olisi erityisen kiireellinen ja tärkeä asia. Onhan sinänsä esitetty jo paljon näkemyksiä siitäkin, että lailliset vapaa-ajan viettoon tarkoitetut kannabisyritykset, kannabista myyvät kahvilat ja ravintolat voisivat tuoda yhteiskunnan pyörittämistä varten ajan oloon huomattaviakin verotuloja, jotka nykytilan vallalla ollessa luisuvat enimmäkseen yhteisen hyödyn ulkopuolelle ja mm. rikollisjärjestöjen varallisuuden lisäämiseksi, joka on hyvin valitettavaa.

Lailliset kannabiskahvilat voisivat myöskin vähentää niin kovin valitettavan yleisiä vakavampia päihdehaittoja kuten mm. maksakirrooseja ja pahoinpitelyjä. En usko, että tätä 2000-luvun alun lamaa on enää mahdollista hoitaa 90-luvun lamalääkkeiden avulla; keskioluella ja halvalla viinalla, sekä masennuslääkkeillä. Näistä päihdepoliittisista linjauksista seurauksena olevia kulujahan pääsemme kohta maksamaan enemmän ja laajemmin kuin vielä saatamme arvatakaan ja lieneekö kyseisiin kuluihin sitten varaa ilman yhä alati kasvavaa valtion velanottoa.

Kaikelle kannabikselle on olemassa paljon hyvää käyttöä, joka mahdollisesti voi yhteisesti ajateltuna olla enemmän hyödyllistä kuin haitallista, nämä asiat tulisi pikaisesti saada laitetuksi mahdolliselle paremmalle mallille ja meidän kaikkien tulisi olla kollektiivisesti motivoituneita toimimaan asioiden edistämiseksi sekä todella ryhtyä toimeen kyseisessä asiassa.

Laitetaan jatkossakin hamppu kasvamaan oikein toden teolla Suomessakin yhteiseksi hyödyksi!

Ystävällisin terveisin

Timo Haara

Hampunkasvattaja

Keitele





Mercedes-Benzin omistajat näyttävät: hamppu ei ole enää vain hippien juttu

4 08 2009

Ehkä et ole käyttänyt tohtori Bonnerin Taikasaippuaa (hamppua sisältävä jenkkisaippua – toim.huom.) sitten vuosien takaisen telttaretkesi, etkä huomannut hampputuotteita terveysruokakaupassa.

Mutta jos ajat BMW:llä tai MercedesBenzillä, käytät Armanin farkkuja tai Patagonian paitoja, saatat hyvinkin käyttää hamppua. Sen kuitu päätyy autonovien paneeleihin, eristeisiin ja vaatteisiin. Sen siemenistä saa herkullisia hiutaleita ja jälkiruokia sekä öljystä kallista kosmetiikkaa ja ekologista saippuaa.

mercedes_hemp_parts

Jos käytät näitä tuotteita, et joudu vankilaan hallussapidosta. Mutta potentiaaliset yhdysvaltaiset viljelijät pitää erossa hamppupelloista pelko pidätyksestä. Vaikka kyseessä olisi vain kuituhamppu, tuomiot ovat samat kuin päihdyttävällä serkulla Tämä pitää Yhdysvallat pääasiassa ranskalaisen ja kanadalaisen tuontihampun varassa sen sijaan, että sato kasvatettaisiin itse.

Ongelma on, että liittovaltion laki ei erota toisistaan kuituhamppua, josta ei pääse pilveen, ja ”marihuanaa”, josta pääsee. Vuoden 1970 päätös kieltää aineet, jotka sisältävät minkä tahansa määrän THC:tä, hampun päihdyttävää kemikaalia.

Kuituhamppu sisältää häviävän pienen määrän THC:tä: liian vähän muuttaakseen kenenkään tajuntaa, mutta tarpeeksi suuren tehdäkseen siitä Yhdysvalloissa kielletyn kasvin. Siksi teollisuushamppu on niputettu samaan kategoriaan metamfetamiinin ja heroiinin kanssa.

…Tai ainakin näin edellinen hallinto valitsi toimia. Sama hallinto yritti häätää hampputuotteet elintarvikehyllyistä vain joutuakseen naurunalaiseksi oikeudessa. Niinpä kaupat olivat jälleen vapaita tarjoamaan hamppuproteiinijauhetta, -maitoa, -jäätelöä, -hiutaleita, hampunsiemeniä ja hamppuöljyä. Kuvio on selvä.

Hampun kuluttajat ovat enimmäkseen amerikkalaisia. Ja hamppua viljellään kolmessakymmenessä maassa ympäri maailman, muttei Yhdysvalloissa.

Uutta politiikkaa etsimässä

Nyt maanviljelijät ja kasvava joukko osavaltioiden lainsäätäjiä toivovat uuden hallituksen sallivan tämän terveellisen, hyödyllisen ja ympäristöystävällisen satokasvin viljelyn amerikkalaisella maaperällä kuten joskus ennen.

”Markkinat ovat olemassa”, sanoo Kristina Volgyesi, portlandilaisen hamppuelintarvikeyhtiö Living Harvestin perustajajäsen. Hän näki yhtiön voittojen kohoavan viime vuonna muiden yhtiöiden tehdessä tappiota. Hän ennustaa tälle vuodelle 65 prosentin kasvua.

On myönnettävä, että Living Harvestin vuosimyynti on suhteellisen pientä, kahdeksan miljoonan dollarin luokkaa. Mutta kansallisten ketjujen kuten Whole Foodsin ja Krogerin ottaessa hampputuotteet valikoimiinsa, Volgyesi näkee tulevaisuudessa kysynnän kasvavan. Hän toivoisi voivansa käyttää yhdysvaltalaista raakamateriaalia kanadalaisen tuontihampun sijaan. Samoin toivovat Oregonin osavaltion lainsäätäjät.

Viime kuussa Oregonista tuli yksi kolmesta osavaltiosta, jotka ovat esittäneet hampunviljelijöiden lisensointilakia. Osavaltion kuvernööri on ilmoittanut hyväksyvänsä lakiesityksen. Säätelemällä hampun viljelyä osavaltio toivoo varmistavansa, että hyötyhampun viljelystä ei tule peiteyritystä pilven kasvatukselle.

Viljelijöiden lisensointi

Pohjois-Dakotalla on jo samankaltainen laki sekä kaksi lisensoitua hampunviljelijää, joista toinen on osavaltiolle työskentelevä republikaani. Viljelijät ovat käyneet oikeustaisteluita siltä varalta, että liittovaltio puuttuisi heidän viljelyynsä.

Verratkaa tätä Kaliforniaan, jossa kannabiksen viljely ja jakelu lääkekäyttöön on sallittua, mutta jonka yhteisöjen säännökset kasvattajille ovat vaihtelevia.

”Monet ison luokan kasvattajat ja välittäjät pakenevat osavaltion oikeutta väärillä lääkekannabisväitteillä”, oikeusministeriöstä kerrotaan.

DEA pelkää samoin voivan tapahtua teollisuushampun kanssa.

”Hyötyhamppua ei erota päihdehampusta vain katsomalla”, kertoo DEA:n Garrison Courtney.

Kutsuva tarkastus

Tuskin yksikään viljelijä olisi niin tyhmä, että hankkisi luvan kasvattaa hamppua hyötykäyttöön, hankkien siten liittovaltion huomion ja tarkastukset… Mutta kasvattaisi silti päihdehamppua. Eikä kukaan kannabiksestaan psykoaktiivista toivova piilottaisi päihdekasviaan kuituhamppupellon lähelle. Pölyttyminen heikentäisi sen tehoa olennaisesti. (Varsinaisesti pölytys ei heikennä tehoa, mutta vähentää sadon määrää ja lisää olennaisesti työtä, jotta kannabiksesta saisi hyvälaatuista polttamisen kannalta. – toim.huom.)hempfield

Kolmetoista osavaltiota sallivat kannabiksen lääkekäytön. Kysyttäessä presidenttiehdokas Obamalta viime vuonna DEA:n lääkekannabiksen kasvattajiin ja jakelijoihin kohdistuneista ratsioista, hän kutsui osavaltionsa lain mukaan toimivien ihmisten jahtaamista huonoksi tavaksi käyttää liittovaltion varoja.

Uudelta oikeusministeriltä Eric Holderilta kysyttiin asiasta helmikuussa. ”Se mitä presidentti sanoi kampanjansa aikana tulee olemaan meidän ohjenuoranamme lainvalvonnassa”, Holder vastasi.

Hampun puolustajat saivat toivoa, ja ovat nyt vedonneet oikeusministeriöön, pyytäen tätä muuttamaan hampunviljelyä koskevaa politiikkaa.

Kampanjalupauksia

Mutta tiedämme nyt, että kaikki Obaman kampanjansa aikana sanoma ei ole ollut oikeusministeriön ohjenuorana. Guantanamon vankien kohtelu tulee ensimmäisenä mieleen.

Sitä paitsi Obama varoitti haastattelussa ettei hän ei tiedä olisiko hän valmis käyttämään poliittisia resursseja juuri lääkekannabisasiaan, kun käsillä on painavampia ja kauaskantoisempia asioita.

DEA:n mukaan Obaman lausunnot eivät olleet ristiriidassa heidän toimiensa kanssa. Garrison Courtneyn mukaan DEA ratsasi ainoastaan sellaisia lääkekannabisyrityksiä, jotka olivat liian suuria ollakseen osavaltion lain mukaisia.

Joka tapauksessa ei ole järkevää, että kannabista kasvatetaan (lääkekäyttöön tai ei), mutta hamppua – terveellistä, riskitöntä ruoanlähdettä – ei voida kasvattaa Yhdysvalloissa.

Kannabiksen laillistamisella on enemmän lobbaajia Washingtonissa kuin kuituhampulla.

”Kuinka ironista”, toteaa Adam Eidinger, hampputukiryhmän edustaja.

Kuituhampun kasvatuksen salliminen ei ole painavin käsiteltävä asia. Sen salliminen ei luultavasti muuttaisi kaupankäynnin tasapainoa dramaattisesti.

Se vain olisi yksinkertaisesti järkevää.

Lähde:

http://www.bloomberg.com/apps/news?pid=20601039&sid=a3G6baGGl9ks





Ihmisen ja kannabiksen yhteiskehitys

22 06 2009

Kuinka ihmisrotu kehitti hamppukasvia… ja kuinka se maksoi palveluksen takaisin.

Alkuperäistekstin kirjoittaja on David Malmo-Levine

Mikä THC:n alkuperäinen tarkoitus sitten on ollutkin, kasvin evoluutio sai aivan uuden käänteen, kun eräs tietty kokeilunhalustaan ja viljelyinnostuksestaan tunnettu kädellinen sattui huomaamaan kasvin psykoaktiiviset ominaisuudet; siitä pitäen kasvin johtotähtenä on ollut tuo kädellinen ja sen oudot halut.” – Michael Pollan, Halun kasvioppi [1]

”Koevoluutio” eli yhteiskehitys on Darwinin [2] kuvailema käsite, mutta sen ensimmäisiä esittäjiä ja määrittelijöitä olivat vuonna 1964 entomologi eli hyönteistutkija Paul Ehrlich ja kasvitieteilijä Peter Raven tutkimuksessaan ”Perhoset ja kasvit: tutkimus koevoluutiosta”. [3] Yksinkertaistettuna koevoluutio tarkoittaa sitä, että kaksi eri elollista lajia auttaa toisiaan mukautumaan ja kehittymään vaikuttamalla vastavuoroisesti toisiinsa.

map

Voiko esittää, että tätä tapahtuu ihmisen ja kannabiskasvin välillä? Ainakin yhteiselo on ollut hyödyllinen kannabikselle. Kerran Keski-Aasiaan rajoittunut kasvi on kulkeutunut ihmisen levittämänä jokaiseen maailman kolkkaan. Erilaisia lajikkeita on kehittynyt ihmisen teollisten, ravinnollisten ja lääkinnällisten ominaisuuksien pohjalta tekemien valintojen seurauksena. Kannabiksesta on tullut vahvempi, monipuolisempi, sopeutumiskykyisempi ja laajemmin viljelty kasvi seurauksena suhteestaan meihin. [4]

Voidaanko samaa sanoa ihmisistä? Mitä kasvi on tehnyt meille?

Hampunsiemenet todella sattuvat olemaan maapallon parasta ruokaa ihmiselle. [5] Kuinka ystävällistä kannabikselta kehittyä kasviksi, jonka tuottamat siemenet sisältävät kaikkia välttämättömiä rasvahappoja ja aminohappoja, joita ihmisen täysi terveys vaatii, juuri oikeanlaisissa suhteissa. Sattumaa? Vai yrittikö kasvi kiinnittää huomiomme jotenkin?

On myös mainitsemisen arvoista, että kannabis on saattanut olla ensimmäinen materiaalimme köysiin ja kankaisiin [6], ensimmäinen ”oikea” paperimme [7] ja yksi ensimmäisistä lääkkeistämme [8]. Lista kasvin fyysisistä, henkisistä ja lääkinnällisistä käyttökohteista on pitkä, ja sen kunnolliseen esittelyyn menisi monia sivuja. Mainittakoon tässä, että kannabis saattaisi korvata jopa puolet kaikista synteettisistä lääkkeistä, jos kasvi tutkittaisiin täydellisesti. [9]

Sitten on se kannabispilvi. Tietyssä mielessä juuri pilvessä olon aikana saadut oivallukset ja syvän ymmärtämisen hetket ovat eniten vaikuttaneet ihmiskulttuuriin. Kuten psykonautti-runoilija Allen Ginsberg sen lausui: ”valtaosa ihmisistä ympäri maailmaa – – jotka totuttelevat oudon tutunoloiseen ajan hidastumisen tunteeseen, ja tutkivat tätä uutta tilaa luonnollisella uteliaisuudella, kertovat, että se on alue mieli-tietoisuudesta, joka on hyödyllistä tuntea”. [10]

Ilman aikomustakaan luetteloida kaikkea mitä ovat eräät ”aikaa hidastavan kannabispilven” [11] aikana saatujen mielteiden vaikutukset henkiselle ja kulttuuriselle evoluutiollemme, tässä on kuitenkin jotain.

Aloittaaksemme vähemmän kiistanalaisilla asioilla: pilveä tuprutelleet New Orleansin Storyvillen ilotalojen pianistit antoivat maailmalle jazz-musiikin. [12] Suurin osa, jos ei nyt kaikki, kunnollisesta rock- ja reggae-musiikista vuoden 1965 jälkeen on sävelletty artistien ollessa pilvessä. Parhaan rap-musiikin kohdalla osuus on vielä suurempi. [13] Viime vuosikymmenten paras komedia? Pilviveikkojen tekosia. [14] Henkilökohtainen tietokone ja suuri osa ohjelmistoista maailmassa? Pilviveikot edelleen. [15] Parhaat kirjailijat ja runoilijat? Pilviveikkoja. [16] Ja uskon että voi aivan hyvin todeta, että suuri osa ammattilaisurheilijoista – varsinkin NBA-koripalloilijoista ja lumilautailijoista – on saanut ammattimaiseen suoritukseensa parannusta kannabispilvestä – tai siitä mitä he ovat oppineet pilvessä ollessaan. [17]

Mutta kirjoitetaanpa myös hieman raflaavammin: on olemassa vahvoja todisteita siitä että Shakespeare [18] ja Jeesus [19] olivat todella, todella paukuissa. Jeesuksen tapauksessa kyse on siitä, että hänen ja apostolien kasteessa ja parantavissa ihmeissä käyttämä pyhä voiteluöljy sisälsi kannabista. Shakespearen kohdalla taas todisteet ovat hänen piippukokoelmastaan löytyneet kannabisjäämät. On itse asiassa oikein sanoa, että kannabiksella on ollut syvällinen vaikutus useiden uskontojen taustalla oleviin mieliin, [20] ja valtaosaan modernista teatterista – mikä nykyään pitää sisällään myös Hollywoodin. [21] Voitte olla mitä mieltä tahansa uskontojen ja Hollywoodin hyödyistä ja haitoista, mutta teidän on pakko myöntää, että näkyrikas kannabispäihtymys on ollut osa ihmisen kulttuurievoluutiota. Uskonnot ovat antaneet meille Kultaisen säännön. Hollywood on antanut meille ”Pahan kehän”, ”Brazilin” ja ”Blade Runnerin”. Loppujen lopuksi, ihmiskunta on hyötynyt molemmista suhteista.

Watermaze3

Eläinkokeiden suosimisen uhallakin – ne ovat mielestäni julmia ja miltei aina hyödyttömiä minkään relevantin kertomiseksi ihmisen käyttäytymisestä – on sanottava, että niiden avulla on tehty merkittäviä kannabinoidireseptoreihin liittyviä löytöjä, jotka saattavat tuoda lisävalaistusta kannabispäihtymyksen ”oivalluksiin”. Varvelin ja Lichtmanin artikkelissa [22] tieteentekijät laitoivat hiiriä, joiden kannabinoidireseptorit oli genettisesti kytketty toimimattomiksi, vesiastiaan jossa oli pieni taso. He vertasivat hiirien kykyä löytää tämä taso verrokkiryhmään, jonka kannabinoidireseptorit olivat koskemattomat.

Selvisi, että tavalliset hiiret oppivat etsimään tasoa, kun sen paikkaa muutettiin. Kannabinoidireseptorimuunnellut hiiret oppivat ainoastaan tason alkuperäisen sijainnin, ne eivät kyenneet oppimaan tason uutta muunneltua paikkaa. Tämä merkitsee, että kannabinoidireseptorit liittyvät jotenkin tärkeällä tavalla muistiin ja ongelmanratkaisuun. Tri Robert Melamede on kommentoinut vesiastiakokeita ja ehdottanut, että on olemassa EKI-ihmisiä ja TAKI-ihmisiä – Eteenpäin Katsovia Ihmisiä ja TAaksepäin Katsovia Ihmisiä. TAKI-tyypeiltä puuttuu jotakin kannabinoideihin liittyvää aivotoimintaa. Ehkä TAKI-aivot eivät tuota itsessään tarpeeksi kannabinoideja. Tri Melameden mukaan äärimmäisen takaperoiset ihmiset kuten entinen presidentti Bush ovat ihmisversioita kannabinoidireseptorittomista koehiiristä. [23]

Ehkäpä, jos Valkoisessa talossa poltettaisiin enemmän pilveä ja vedettäisiin vähemmän viiv.. viinaa, maailmassa olisi vähemmän sotaa ja monopolikapitalismia ja enemmän kestävää kehitystä ja vauraudenjakoa. Sitä ei koskaan tiedä ennen kuin kokeilee.

Toivottavasti tämä ”ilman CB1-reseptoreja hiiret hukkuvat – kannabinoidireseptorit ovat tärkeitä” -tietoisuus saa tiedemiehet lopettamaan jyrsijöiden hukuttamisen ja kiinnittämään huomionsa hyvin kannabisoitujen ihmiskoehenkilöiden tutkimiseen näiden luonnollisessa ympäristössä – kuten rock- tai reggae-konsertissa. Ehkä tieteilijöiden tarvitsee vain polttaa hieman enemmän pilveä tullaakseen tarpeeksi ”eteenpäin katsoviksi” nähdäkseen kuinka brutaalia, tehotonta ja tuhlaavaa eläinkokeiden suorittaminen lopulta on.

Selkeästi yllä hahmoteltu valtaisa kokoelma anekdoottisia todisteita ihmisten kannabiksen käytöstä luonnollisessa ympäristössä osoittaa suureen määrään saavutettua oivalluskykyä ja luovuutta. Yhdessä kaiken lääkinnällisen, ravitsemuksellisen ja teollisen käytön kanssa voidaan sanoa, että ihmiset ovat hyötyneet paljon kannabiksesta ja se on hyötynyt paljon meistä. Kyse on ”voitto-voitto” -muotoisesta koevoluutiosta, joka tunnetaan ”mutualistisena symbioosina”.

Joten herää uusia kysymyksiä: kuinka kauas menneisyyteen tämä suhde menee? Ja mihin se on menossa?

Kannabisfossiileja ei ole dokumentoitu löydetyn. [24] Kasvi todennäköisesti saapui Maa-planeetalle noin 34 miljoonaa vuotta sitten. Arvio perustuu hampun ja sen ”sisarheimon” Urticaceaen (nokkosen) ja ”serkun” Moraceaen (mulperin) yhteisten parasiittien tutkimuksiin. [25]

fossil.preview

Ensimmäiset kannabiksen viljelijät? Kukaan ei tiedä varmuudella. Tiedämme sen, että on todisteita Taiwanista 12 000 vuoden takaa, neoliittisen kauden eli maanviljelyksen ajan alusta, että hampun osia on painettu koristeeksi ruukkuihin (Tai merkitsemään ruukkujen sisältöä? -toim.huom.). Kirjansa ”Dragons of Eden – Speculations on the origin of human intelligence” (Eedenin lohikäärmeet – pohdiskelua ihmisälyn alkuperästä) alaviitteessä maailmankuulu tähtitieteilijä Carl Sagan huomauttaa, että hamppu on pygmiheimon ainoa viljelyskasvi, ja esittää oletuksen ”olisi ovelalla tavalla kiinnostavaa, jos ihmiskunnan historiassa kannabiksen kasvatus johti laajemmin maanviljelyn keksimiseen ja sitä kautta sivilisaatioon.”

Tiedämme myös että niinkin varhain kuin 1,75 miljoonaa vuotta sitten Homo erectus siirtyi Aasiaan, josta kannabiksen alkukodin uskotaan löytyvän. [26] Jossakin aikavälillä 1,8 miljoonaa ja miljoona vuotta sitten, varhaiset ihmiset oppivat hallitsemaan tulta. [27] Istuskelivatko he hamppunuotioiden ympärillä järsien viimeisimmän saaliin lihaa, ja saivat henkäyksen tuota kannabissavua? Näinkö me kehitimme kielen?

On jopa mahdollista, että aiemmat kädelliset tai nisäkkäät käyttivät hampunsiemeniä ja levittivät sitten syömättömiä siemeniä mukavissa pikku lannoitekasoissa. Ihmisjätökset ovat kuulemma huonoa lannoitetta… ehkä apinankakkalannoite on parempaa?

Kirjassaan ”Intoxication” (”Päihtymys”) Ronald K. Siegel raportoi miten eri eläinlajit annostelevat omaehtoisesti kannabista. Hiiret, rotat ja linnut tulivat pilveen hampunsiementen hakumatkoilla. Apinoiden on havaittu mutustelevan kasvien ylälehtiä Latinalaisen Amerikan kannabisviljelmillä. [28]

Endokannabinoidit, molekyylit joita kehosi tuottaa saadaksesi sinut pilveen, ovat paljon vanhempia kuin ihmiset. Niitä löytyy kädellisistä, nisäkkäistä, linnuista, sammakkoeläimistä, kaloista, merisiileistä, nilviäisistä, juotikkaista ja lampipolyypista – alkukantaisesta vesieliöstä, joka ei koskaan ikäänny. Tiedemiesten arvioiden mukaan ensimmäiset endokannabinoidit ovat yli 600 miljoonaa vuotta vanhoja. [29]

On olemassa reseptorijäännöshypoteesiksi kutsuttu teoria jonka mukaan protokannabinoidireseptorit kehittyivät alkukantaisiin organismeihin ennen jakaantumista eläimiin ja kasveihin – noin miljardi vuotta sitten. [30]

Kyseessä on ilmiselvä yliyksinkertaistus, mutta on melko mahdollista, että nokkosenkaltaisella kasvilla tapahtui mutaatio, joka uudelleenaktivoi sen kannabinoidigeenit ja kasvi alkoi herua THC:tä, joka päihdytti ja sekoitti eläinuhkaajat, mikä salli mutanttikasvin selviytyä tuholaisista. Sen päihdyttävät ominaisuudet saattoivat myöhemmin houkutella muita eläimiä, joiden mukana esi-kannabiskasvi pääsi kulkeutumaan laajemmalle ja levittämään siementään ympäriinsä.

Miljoonien vuosien ajan kasvit ovat mutatoituneet ja kehittäneet muotoja, terälehtiä, tuoksuja, hedelmiä ja nektareita, jotka kaikki ovat toimineet houkuttimina ja palkintoina niiden eläinkumppaneille. On olemassa jopa tietty muurahaisen ja sienen suhde, jossa muurahainen pitää huolen sienestä ja sieni auttaa muurahaisten ravinnon hajottamisessa. [31] Kannabiksen ja ihmisen suhde on aivan kuin mehiläisen ja kukan suhde tai muurahaisen ja sienen suhde – flooran ja faunan parivaljakko auttaa toisiaan – paitsi että meidän tapauksessamme se on hieman monimutkaisempaa.

humming.img_assist_custom-250x169

Ihmisen ja kannabiksen yhteiskehityksen tulevaisuus

Obama kannattaa osavaltioiden ja paikallishallintojen oikeutta tehdä päätökset – vaikkakin hän uskoo, että lääkekannabiksen tulisi olla FDA:n alainen asia kuten muidenkin lääkkeiden. Hänen mukaansa FDA:n tulisi harkita miten lääkekannabista säädellään liittovaltion lain alaisuudessa, ja jättää osavaltiot ottamaan oma suuntansa.” – Jacub Sullum [32]

Vaikka jotkut hulluimmista ja vallanhimoisimmista joukossamme haluavat kannabiksen tuhottavaksi kokonaan planeetaltamme, enemmistö meistä ihmisistä kunnioittaa tätä kasvia ja arvostaa sitä mitä sillä on tarjota. Toivottavasti USA:n uusi presidentti kuuluu tähän joukkoon. Jos hyvin käy, kannabis on täällä tällä kertaa pysyäkseen. Ainakin joissakin muodoissa.

Mitä on edessä kannabiksen evoluutiossa? Meidän vaikutuksemme kasviin lisääntyy koko ajan, kun uudet jalostajat pyrkivät löytämään erilaisia ominaisuuksia. Odotettavissa on lisää kasvinjalostusläpimurtoja arvostamissamme ominaisuuksissa – kuten mauissa, tuoksuissa, värityksissä ja tietenkin fyysisissä ja psyykkisissä vaikutuksissa. Erilaisten vaikutusten kehittämiseksi tehty jalostustyö pitää sisällään paljon potentiaalia kannabiksen arvon lisäämiseksi meille. Odotan että jonain päivänä piankin voimme astella kannabiskerhoon tai -kahvilaan ja valita lajikkeista kuten ”Mässyt”, ”Kikatus”, ”Kipuveks”, ”Koisahdus”, ”Herättäjä”, ”20MinsanOrkku” ja aina suosittu ”Fantasia-Isolla-Kuvalla”.

Ja mitä on tiedossa ihmisen evoluutiossa? Kannabiksen tarjoamat lääkinnälliset ja ravitsemukselliset hyödyt ovat valtavia. Jos se esiteltäisiin uudelleen lääkekaappeihimme ja ruokavalioomme koko potentiaalillaan, se saattaisi hyvinkin auttaa ihmiskuntaa kehittymään voimakkaammaksi ja terveemmäksi.

Jos me ihmiset pystymme nujertamaan monopolistit jotka pitävät hallituksiamme hallussaan ja estävät kannabiksen kasvatuksen niin omassa yhteisössämme kuin muuallakin, kasvin kasvatuksessa, jalostuksessa, kuljettamisessa ja myynnissä voi piillä miljoonia työpaikkoja rehellisen työn ystäville. Muita hyödyllisiä kasvilääkkeitä voidaan myös löytää uudelleen, mikä edelleen lisää kasvavalla yrttilääkinnän alalla ja hamppumatkailun parissa työskentelevien määrää ja alojen liikevaihtoa. Kannabis voisi hyvinkin olla auttamassa ihmisiä kehittymään pois köyhyydestä.

Kannabiksen taloudellinen potentiaali voisi laajeta edelleenkin, jos oivallettaisiin, että se on paras kasvi etanolin tuotantoon maailmassa. Joidenkin arvioiden mukaan laillinen hamppuetanoli maksaisi 15 senttiä litralta pumpulla! [33] Kannabis kasvaa jopa hiekassa! [34] Se tosiasia että hamppu voi kasvaa melkein missä tahansa, lisää polttoaineen kasvatukseen käytettävissä olevia maa-alueita, ja auttaa meitä ottamaan aavikkoalueet uudelleen haltuun ruuan ja polttoaineen tuotantoon. Jos kannabista ei enää ylisäännösteltäisi, se voisi helposti kilpailla saastuttavien, sotia aiheuttavien, ilmastoa muuttavien fossiilisten polttoaineiden kanssa – puhumattakaan kestävän kehityksen voiteluöljyistä, lakoista, kasvimuoveista, kovakuitulevyistä, betonista ja muista tulevaisuuden rakennusmateriaaleista. Tämä auttaisi suuresti ihmiskuntaa. Ei vain kehittymään, vaan selviämään.

Lopuksi, huumesodan lopettaminen ja sen rasististen ja monopolististen lähtökohtien rehellinen läpikäyminen voi auttaa ihmisiä kehittymään korkeammalle siitä pisteestä, jossa syntipukiksi julistamista käytetään sosiaalisen kontrollin välineenä. Muuntuminen Homo sapiens-haluuksturpaas -ihmisestä Homo sapiens-jaetaanyhdessä -ihmiseksi on mahdollisesti suurin evolutionäärinen askel, jonka voimme ottaa. Nyt jos koskaan on totisesti sen aika.

101-CaveArt

Koska muinaisilla ihmisillä ei ollut sitä massiivista tietomäärää, jolla kannabista olisi voinut sanoa ”koevolutionääriseksi partneriksi mutualistisessa symbioosissa”, he kutsuivat sitä yksinkertaisesti ”Elämän puuksi”. Miksi tahansa me sitä kutsummekin, meidän täytyy uudelleenlaillistaa tämä kasvi nyt ja oppia jakamaan sen hyödyt, kun vähän täysjärkisempi ihminen on vapaan maailman johdossa. Emme saa antaa tämän tilaisuuden mennä ohi ja sallia taas uuden kannabisvastaisen presidentin vallata Valkoinen talo ja jatkaa sotimista koevolutionääristä kasvikumppania vastaan. Emme saa antaa kannabissodan uhata omaa evoluutiotamme. Emmekä saa antaa huumesodan toimia eräänlaisena ”luonnottomana valintana”, joka valitsee kaikkein kuuliaisimmat, hengettömimmät ja tietämättömimmät tulevaisuuden sukupolviksi, jättäen kauaskantoisesti ajattelevat ihmiset mätänemään kalterien taakse ja kärsimään ”hoitojen” nöyryytykset älyllisten mieltymystensä vuoksi tyrannien langettamassa surkeudessa.

Lähteet:

1. Michael Pollan, Halun kasvioppi – Maailma kasvin näkökulmasta. Green Spot 2002

2. http://www.corante.com/loom/archives/2005/08/28/the_beauty_of_deceit.php

Darwin, C. R. 1862. On the various contrivances by which British and foreign orchids are fertilised by insects, and on the good effects of intercrossing. London: John Murray.

http://darwin-online.org.uk/content/frameset?itemID=F800&viewtype=side&p…

3. ”Butterflies and plants: a study in coevolution” (1964) Evolution: 18 pp 586-608 Ehrlich, P.R. & Raven, P.H.

http://www.esf.edu/efb/parry/Insect%20Ecology%20Reading/Ehrlich_Raven_19…

4. ”The evolution of Cannabis and coevolution with the cannabinoid receptor – a hypothesis” (2004) The Medicinal Uses of Cannabis and Cannabinoids McPartland, J.M. & Guy, G.W., the Pharmaceutical Press p. 93 – Robert Connell Clarke, Hashish!, Red Eye Press, 1998, p. 6

5. Chris Conrad, Hemp For Health, 1997, Healing Arts Press, pp. 112-122

6. Rowan Robinson, The Great Book of Hemp, 1996, Park Street Press, p. 103

7. Needham, Joseph (1985). Science and Civilization in China: Volume 5, Part 1. Cambridge University Press, p. 40

The Great Book of Hemp, pp. 104-106

8. Christian Ratsch, Marijuana Medicine, 2001, Healing Arts Press, pp. 15-18

Franjo Grotenhermen, Ethan Russo, Cannabis and Cannabinoids, 2002, The Hawthorn Integrated Healing Press, pp. 27, 37

The Medicinal Uses of Cannabis and Cannabinoids, pp. 72-75

9. Tod Mikuriya, Marijuana: Medical Papers, 1973, Medi-Comp Press, p. xxiv

Sidney Cohen and Richard Stillman, The Therapeutic Potential of Marijuana, 1976, Plenum Medical Book Company, pp. 35-36

Jack Herer, The Emperor Wears No Clothes, 2000, AH HA Publishing, p. 40

10. Allen Ginsberg, ”First Manifesto to End the Bringdown”, 1965, published in David Solomon, The Marijuana Papers, 1966, Bobbs-Merrill, pp. 184-185

11. ”Time slowdown”, David Malmo-Levine, 2003, Cannabis Culture #45

http://www.cannabisculture.com/articles/3075.html

12. ”The History of music and marijuana (part one)”, Russel Cronin, 2004, Cannabis Culture #49 http://www.cannabisculture.com/articles/3434.html

13. ”The history of music and marijuana (part two)”, Russell Cronin, 2005 Cannabis Culture #50 http://www.cannabisculture.com/articles/3512.html

”Marijuana music history (part 3)” Russell Cronin, 2005, Cannabis Culture #51 http://www.cannabisculture.com/articles/3582.html

14. ”Dead funny ”, Russell Cronin, 2005, Cannabis Culture #53

http://www.cannabisculture.com/articles/4113.html

http://www.420magazine.com/forums/celebrity-tokers/

15. http://www.celebstoners.com/friends/steve_jobs.htm

http://420-now.blogspot.com/2007/03/in-good-company-william-h-gates.html

http://www.fargonebooks.com/leary.html

”Most programmers smoke pot. Coincidentally, most programming jobs won’t drug test.” http://www.teamliquid.net/forum/viewmessage.php?topic_id=63960&currentpa…

”…the first e-commerce transaction happened in 1972, a marijuana purchase between Stanford’s SAIL lab and MIT’s AI lab.” http://www.gbn.com/BookClubSelectionDisplayServlet.srv?si=26222

16. Marcus Boon, The Road of Excess – A history of writers on drugs, 2002, Harvard University Press, pp. 123-169

17. ”Arrests of the Rich and Famous ”http://norml.org/index.cfm?Group_ID=4439#athletes

http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_doping_cases_in_sport

”There’s worse than marijuana”, Skip Bayless, http://sports.espn.go.com/espn/page2/story?page=bayless/050822&num=0

18. ”Drugs clue to Shakespeare’s genius -Elizabethans may have explored more than just the oceans”, March 1, 2001 http://edition.cnn.com/2001/WORLD/europe/UK/03/01/shakespeare.cannabis/

”Shakespeare on pot” Chris Bennet, 2001, Cannabis Culture #31

http://www.cannabisculture.com/articles/1943.html

19. Cannabis and the Christ: Jesus used Marijuana, Chris Bennet, 1998, Cannabis Culture #11

http://www.cannabisculture.com/backissues/cc11/christ.html

20. Green Gold the Tree of Life – Marijuana in magic and Religion, Chris Bennet, 1995, Access Unlimited

The Ancient History of Cannabis part 1, David Malmo-Levine, Fall 2001, Potshot #17 http://www.potshot.ca/showzine.php?cmd=showtoc&val1=17 http://www.forbiddenfruitpublishing.com/Chris/Writings

21. ”Celebrity stoners” Dana Larsen, 2002, Cannabis Culture #37 ”Celebrity stoners”

, Dana Larsen, 2002 Cannabis Culture #38 ”Celebrity stoners” Brooke Thorsteinson, 2005, Cannabis Culture #52 ”Celebrity stoners” Brooke Thorsteinson, 2005, Cannabis Culture #53 ”Celebrity stoners” Brooke Thorsteinson and Dana Larsen, 2005, Cannabis Culture #54 http://www.cannabisculture.com/library/dbarticles.cgi?q=Celebrity+Stoner… ”Celebrity Stoners”, http://hightimes.com/news/dan/3755

22. J Pharmacol Exp Ther. 2002 Jun ;301 (3):915-24 12023519 (P,S,G,E,B) Cited:2

Evaluation of CB1 receptor knockout mice in the Morris water maze.

[My paper] S A Varvel, Aron H Lichtman

http://lib.bioinfo.pl/pmid:12023519

23. ”Cannabinoids, From Cells to Society Part 2”, Dr Melamede’s presentation at the 5th Conference on Clinical Cannabinoids, http://www.youtube.com/watch?v=7OAjc8r5-_I

24. The Medicinal Uses of Cannabis and Cannabinoids, p. 73

25. Ibid, p. 74

26. Ibid, p. 72

27. Fossil Hominid Sites of Sterkfontein, Swartkrans, Kromdraai, and Environs http://whc.unesco.org/pg.cfm?cid=31&id_site=915

28. Ronald K. Siegel, Intoxication, 1989, Dutton, pp. 147-157

29. The Medicinal Uses of Cannabis and Cannabinoids, p. 81

30. Ibid, p. 85

31. Exploiting a mutualism: parasite specialization on cultivars within the fungus-growing ant symbiosis – Proceedings of the Royal Society, Gerardo, Mueller, Price, Currie

Issue Volume 271, Number 1550/September 07, 2004

http://journals.royalsociety.org/content/p1ulwaf8lpcg3gck/

32. ”Obama on Medical Marijuana: Getting Clearer” Jacob Sullum, 2008, http://www.reason.com/blog/show/126533.html

33. Fuel of the Future? The Economics, History and Politics of Hemp Fuels

David Malmo-Levine, 2008, Treating Yourself Magazine, #11, http://hemp-ethanol.blogspot.com/

CIFAR Conference XIV, ”Cracking the Nut: Bioprocessing Lignocellulose to

Renewable Products and Energy”, June 4, 2001

http://fuelandfiber.com/Hemp4NRG/Hemp4NRGRV3.htm

34. Marijuana Medicine, p. 64

Lähde:

http://www.cannabisculture.com/v2/content/human-and-cannabis-coevolution





Kannabis ja hamppu – Ruohosta resursseja koko maailmalle

29 12 2008

Ajattele jos kaikki fossiiliset polttoaineet ja niiden johdannaiset sekä puiden kaataminen paperiksi ja rakentamiseen kiellettäisiin planeetan pelastamiseksi kasvihuonekaasuja vähentämällä ja metsien vähemisen lopettamiseksi. Meillä olisi kuitenkin yksi tunnettu vuosittain uusiutuva luonnollinen resurssi joka on kykenevä täyttämään lähes kaiken maailman paperin ja tekstiilien tarpeen. Hamppu voisi auttaa meitä nyt heti.

hemp_field1

Tuleva Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on pyytänyt sivustollaan ihmisiltä ideoita ja niitä on myös saanut. Kannabiksen laillistamista ja sitä kautta miljoonia työpaikkoja luovaa teollisuutta vaatinut ehdotus nousi sijalta 224 sijalle yksi räjähdysmäisesti.

Tässä yksi ehdotus lisää:

Lopettakaa nälänhätä, parantakaa syöpä ja vähentäkää kasvihuonekaasujen määrää kannabiksella.

100 000 $ sille joka osoittaa meidän olevan väärässä!

Kaikki fossiiliset polttoaineet johdannaisineen voitaisiin kieltää. Samoin puiden hakkaaminen paperiksi tai rakennustarvikkeiksi. Tämä lopettaisi metsien vähenemisen joka jo itsessään olisi todella merkittävää kasvihuonekaasujen hallitsemiksi. Lisäksi valtavalla vauhdilla kasvava hamppu, joka on C-4-kasvi,  sitoisi merkittäviä määriä hiilidioksidia ilmakehästä. Hamppu voisi täyttää kaikki maailman kuljetuksen, teollisuuden ja kotien energian tarpeet, samaan aikaan vähentäen päästöjä, parantaen maanlaatua pitkillä vahvoilla juurillaan ja ehkäisten eroosiota sekä puhdistaen ilmakehää päästöistä. Hamppu jopa puhdistaa maaperää raskasmetalleista.

Tämä ei ole rakettitiedettä. Mutta se on huonoa bisnestä muutamalle teollisuuden alalle jotka menettäisivät miljardeja dollareita vuosittain, jos hamppu saisi ansaitsemansa aseman. Öljyteollisuus ja lääketeollisuus olisivat etunenässä menettämässä tulojaan ja niistä ne eivät luovu taistelutta. Ei vaikka kyseessä on ihmislajin tulevaisuus ja planeetan kantotokyky.

Onko raha riittävä syy jatkaa tuntemamme maailman pilaamista?

Jos et ole vielä tutustunut, niin katso Rick Simpsonin ”Run From The Cure” hänen tekemästään kannabisöljystä joka on parantanut syöpää ja muita sairauksia.

www.phoenixtears.ca
www.phoenixtearsmovie.com

Run From The Cure – Pakoon parannusta suomenkielisillä teksteillä:

http://www.youtube.com/watch?v=I0JcBo9iINs&feature=PlayList&p=6D2E58C1A7181E90&index=0&playnext=1

Hampunsiemenet maailman perusravintona

http://emperor.wikidot.com/luku-8

Lähde:

http://pr.cannazine.co.uk/content/view/784/1/





Terveyshamppu takaisin neliömetri kerrallaan

30 11 2008

Aari aarilta hamppu osoittautuu taloudellisemmaksi proteiinin lähteeksi kuin karja tai soija ja se itsessään on jo merkittävää.

Sitä voidaan kasvattaa ilman torjunta-aineiden käyttöä ja vain vähäisellä lannoitteiden määrällä. Meidän olisi suotavaa nähdä sitä kaikilla olemassa olevilla maatiloilla, sillä se myös kerää ilmasta hiilidioksidia maaperään erittäin kovalla vauhdilla.

hemp_seed

Suoraan pellolta kerättynä hamppu ei näytä sen ihmeellisemmältä kuin oljet tai heinä, mutta ehkä kaikkein tärkeinpänä sen ominaisuutena ovat siemenet, joille on monenlaista käyttöä ihmiskunnalle.

Miksi? Se on hyvä kysymys kun muistat, että hampunsiemenöljyssä on 45 ihmiselle välttämätöntä ravintoainetta, joita kehomme ei osaa valmistaa. 21 mineraalia, 13 vitamiinia, kahdeksan aminohappoa ja kaksi elintärkeää rasvahappoa.

Yhdessäkään yksittäisessa ruoka-aineessa ei ole näitä kaikkia hampunsiementä lukuunottamatta. Hampunsiemenessä on kaikki kahdeksan aminohappoa, ja siemenistä puristettu öljy on 90 prosenttisesti tyydyttymättömiä rasvahappoja ja se on eräs parhaita elintärkeiden omega-3 ja omega-6 -rasvahappojen lähteitä.

Eikä tässä edes kaikki. Välttämättömät rasvahapot eli EFA:t ovat ihmisille yhtä tärkeintä kuin vitamiinit ja mineraalit. Ravintotieteilijät viittaavat monityydyttämättömiin rasvahappoihin vitamiini K:na ja suosittelevat EFA-happoja alentamaan verenpainetta, kolesterolia ja triglyseridia.

Lähde:

http://pr.cannazine.co.uk/content/view/766/27/

Suomesta hampunsiemeniä ja öljyä saat mm. seuraavista osoitteista: http://finola.com ja http://www.hempseedoil.fi sekä http://www.ekolo.net