Historiallinen kyselytulos: 50 % amerikkalaisista kannattaa kannabiksen laillistamista

27 10 2011

Tuoreen kyselyn mukaan 50 % amerikkalaisista haluaisi laillistaa kannabiksen ja 46 % pitäisi sen edelleen laittomana. Eniten laillistamista vastustavat 65 -vuotiaat ja sitä vanhemmat sekä konservatiivit, liberaalien sekä 18 – 29 vuotiaiden kannattaessa laillistamista eniten. Viime vuoden kyselyssä laillistamista kannatti 46 %.

Kun Gallup kysyi ensimmäista kertaa marijuanan laillistamisesta vuonna 1969, 12 % amerikkalaisista kannatti ajatusta  84 % vastustaessa sitä. Gallupin teettämissä kyselyissä laillistamisen kannatus säilyi noin 20 % tietämissä 1970 -luvun lopulta 1990 -luvun puoleen väliin asti, mutta on noussut siitä lähtien, ohittaen 30 % rajapyykin vuonna 2000, 40 % vuonna 2009, kivuten 50 % tämän vuoden lokakuussa suoritetussa vuosittaisessa kyselyssä.

Yhdysvaltojen valtiollisen huumeiden käytön tutkimusinstituutin NIDA:n  mukaan  marijuana on käytetyin laiton huume Yhdysvalloissa. Vuosittain tehtävässä kansallisessa huumeiden käyttöä ja terveyttä koskevassa kyselyssä saatiin vuonna 2009 selville, että 16,7 miljoonaa 12 vuotiasta tai sitä vanhempaa amerikkalaista oli käyttänyt marijuanaa vähintään kerrran kuussa ennen kyselyä. Määrät olivat kasvaneet kaikista vuosina 2002-2008 raportoiduista määristä.

Kannabiksen laillistamista ajava NORML väittää, että marijuana on viihdekäytössä kolmanneksi suosituin huume Yhdysvalloissa, alkoholin ja tupakan ollessa ainoita jotka sen päihittävät. Jotkut osavaltiot ovat dekriminalisoineet kannabiksen käytön, jotkut ovat tehneet sen lääkekäytöstä laillista, ja jotkut viranomaiset, mukaanlukien Yhdysvaltain liittovaltion julkisen terveydenhuollon entinen johtaja Joycelyn Elders, ovat vaatineet sen käytön laillistamista.

Gallupin viime vuonna teettämässä kyselyssä havaittiin 70 % amerikkalaisista haluavan laillisen oikeuden lääkäreille määrätä kannabista kivun ja kärsimyksen vähentämiseen. Amerikkalaiset ovat perinteisesti olleet enemmän kannabiksen laillisen lääkekäytön puolella sen yleiseen laillistamiseen verrattuna.

Nuorimmat amerikkalaiset eniten kannabiksen käytön laillistamisen kannalla

Kannabiksen laillistamisen kannatus on suoraan ja käänteisesti verrannollinen ikään, vaihdellen 18-29 vuotiaiden 62 % kannatuksesta 65-vuotiaiden ja sitä vanhempien 31 % kannatukseen. Liberaalit kannattivat laillistamista kaksi kertaa todennäköisemmin kuin konservatiivit. Demokraatit sekä riippumattomat ovat todennäköisemmin laillistamassa kannabista kuin republikaanit. Miehet taas kannattivat laillistamista enemmän kuin naiset. Myös alueellisia eroja löytyi: ihmiset, jotka asuvat lännessä ja keskilännessä, puolsivat laillistamista enemmän kuin etelässä asuvat ihmiset.

Ratkaiseva tekijä?

Kannabiksen laillistamisen kannatus on noussut vuosien ajan tämän päivän 50 % asti, joka on suurin koskaan mitattu kannatuslukema. Mikäli nykyinen trendi kannabiksen laillistamisen suosion kasvussa jatkuu,se alkaa mahdollisesti kasata paineita saattaa liittovaltion lait yhteneväiseksi kansan enemmistön tahdon kanssa.

Lähde:

Gallup





Niukka enemmistö Kalifornian asukkaista vastustaa kannabiksen laillistamista – San Franciscossa enemmistö laillistamisen puolella

16 10 2011

Uuden mielipidetutkimuksen mukaan Kalifornian osavaltion kaikki asukkaat eivät ole vielä aivan täysin siirtyneet kannattamaan kannabiksen laillistamisen ideaa.

Kalifornian äänestäjät torjuivat viime vuonna aloitteen laillistamisesta, mutta uusista toimenpiteistä asian äänestykseen saattamiseksi on käyty keskusteluja. Uusi lakialoite tullee äänestykseen 2012.

Tutkimuslaitos Public Policy Institute of Californian syyskuussa julkaisemassa osavaltionlaajuisessa kyselyssä selvisi, että 51 % siihen vastanneista vastusti laillistamista, 46 %:n kannattaessa sitä. PPIC:n mukaan kyselyn tulokset ovat samankaltaisia vuosi sitten toteutetun kyselyn tulosten kanssa.

Tuoreessa tutkimuksessa selvisi, että San Franciscon alue oli ainoa osa Kaliforniaa, jossa enemmistö kannatti laillistamista. Suurin osa Etelä-Kalifornian vastaajista oli laillistamista vastaan.

Tutkimuksen mukaan liberaalit ja demokraatit olivat todennäköisemmin laillistamisen kannalla, republikaanien ja konservatiivien vastustaessa. PPIC haastatteli 2002:a kalifornialaista täysi-ikäistä puhelimitse syyskuun alkupuolella.

Lähde:

http://latimesblogs.latimes.com/lanow/2011/09/51-in-california-still-oppose-legalizing-marijuana-poll-finds.html





Fakta: Australialaiset käyttävät enemmän kannabista kuin eurooppalaiset

30 10 2009

Australialaiset ovat kannabiksen käyttäjien kärkitilastossa, kertoo maailmanlaajuisten tilastojen tulkinta.

Pot traffic light

Arvioiden mukaan yli kahdeksan prosenttia Australian kansalaisista käytti kannabista ainakin kertaalleen viimeisen vuoden aikana. Näihin lukemiin pääsivät ainoastaan Pohjois-Amerikka ja Australian naapurit Tasmaniassa.

”Australia, Uusi-Seelanti sekä Pohjois-Amerikka ovat perinteisesti olleet maita, joissa on eniten kannabiksen käyttäjiä”, kertoo professori Louisa Degenhardt Uuden Etelä-Walesin yliopistosta. ”Tämä on huomattu toistuvasti nuorille suunnatuissa kyselyissä, sekä myös koko väestön kattavissa tutkimuksissa”.

Eurooppa oli listalla seuraavana vuosittaisen käytön mittauksissa, ja sitä seurasivat Lähi-Itä ja Aasia. Käyttömäärät olivat nousussa myös Afrikassa, jossa tosin joissakin maissa määrälliset lähtökohdat olivat alhaisia.

Nämä tiedot löytyvät Uuden Etelä-Walesin yliopiston Kansallisen huumausaineiden ja alkoholin tutkimuskeskuksen tekemästä laajasta tilannekatsauksesta, joka yhdistää tutkimustietoja maailmanlaajuisesti. Tutkimukseen osallistui myös Queenslandin yliopisto.

Lancetissa julkaistuun tutkimukseen oli sisällytettynä YK:n Huumeiden ja rikollisuuden vastaisen toimiston arvio, jonka mukaan kannabista käytti vuonna 2006 166 miljoonaa ihmistä, eli 3,9 prosenttia maailman 16–64-vuotiaista.

Professori Degenhardt sanoi, että erään vuonna 2007 julkaistun tutkimuksen mukaan 9,1 prosenttia 14–65-vuotiaista australialaisista oli käyttänyt kannabista viimeisen vuoden aikana. Tämä on yksi maailman korkeimmista käyttäjämääristä.

Tutkimuksen mukaan yhdellä kymmenestä käyttäjästä oli ”kannabisriippuvuuden syndrooma”, joka aiheutti heille korkeampaa riskiä sairastua keuhkoputkentulehdukseen tai psykoottisiin oireisiin. Jälkimmäinen riski oli suuri etenkin niillä nuorilla, joilla oli mielenterveyden häiriöitä suvussa – sekä matala koulutustaso.

Muita mahdollisia terveysvaikutuksia olivat hengityselinten syövät, masennus, itsemurhat ja käytöshäiriöt niillä lapsilla, joiden äidit käyttivät kannabista raskauden aikana. Sydänkohtausriski kasvoi lähes viisinkertaiseksi kannabiksen käyttöä seuranneen tunnin aikana, kertoi puolestaan toinen tutkimus.

Tästä huolimatta Degenhardtin tutkimus päätyi lopputulokseen, jonka mukaan kannabiksen käytöstä johtuva terveydellinen taakka oli ”mitä luultavimmin vaatimaton” verrattuna alkoholin, tupakan sekä muiden laittomien huumeiden aiheuttamiin sairauksiin ja tapaturmiin.

”Kannabiksen käyttö aiheutti 0,2 prosenttia Australian terveyshaitoista – ja kyse on maasta, jolla on yksi maailman korkeimmista kannabiksen käyttöasteista”, tutkimuksessa todetaan. Alkoholi aiheutti 2,3 prosenttia maan terveyshaitoista, ja tupakan aiheuttamat haitat nousivat 7,8 prosenttiin.

Lähde:

http://www.theaustralian.news.com.au/story/0,25197,26217384-12377,00.html





Alankomaat 12. sijalta viidenneksi nuorten kannabiksenkäytössä

17 06 2009

Vastoin Hollannin suvaitsevan huumepolitiikan kannattajien yleistä väitettä, Alankomaiden nuorten kannabiksenkäyttö ei olisi enää Euroopan keskitasoa vähäisempää vaan suurempaa. Tämä selviää vuonna 2007 suoritetusta Eurooppalaisesta alkoholin ja muiden huumeiden ESPAD-koulukyselystä.

Nuorten kannabiksen käytössä Alankomaat sijoittuu Euroopan keskitasoa korkeammalle. 28 % maan 15–16-vuotiaista nuorista kertoi käyttäneensä kannabista jossain vaiheessa elämäänsä, Euroopan keskiarvon ollessa 19 %. Viimeaikainen kannabiksenkäyttö (vähintään kerran kuluneen kuukauden aikana) oli yli kaksinkertaista maanosan keskiarvoon verrattuna – lukujen ollessa 15 ja 7 prosenttia.

Alankomaat on noussut 35 Euroopan maan listauksessa vuoden 2003 sijalta 12 uusimmalle sijalle viisi viimeaikaisessa käytössä. Tämä johtuu osaksi kahden prosenttiyksikön noususta vuoden 2003 13 prosentista ja toisaalta siitä, että mm. Ranskan ja Englannin, joissa käyttö oli Alankomaita suurempaa vuonna 2003, käyttö väheni Ranskassa 22:sta 15 prosenttiin ja Britanniassa 20:stä 11 prosenttiin.

Pro-Canabis Rally

Hollannin nuoriso uskoo laajalti kannabiksen olevan melko harmitonta. Tämä kenties vapaamielisen ilmapiirin seurauksena. Koululaisten osuus, joiden mielestä säännöllinen kannabiksen käyttö sisältää suuria riskejä, on kaikista ESPAD-tutkimuksen valtioista alhaisin Hollannissa. Korkein osuus, 80 prosenttia, on Suomessa.

Lähes puolet, 49 prosenttia, hollantilaisista koululaisista sanoo, että kannabista on (melko) helppoa hankkia. Tämä panee Alankomaat kolmannelle sijalle Tsekin (66 %) ja Britannian (51 %) jälkeen. Hollannin kuulut kannabiskahvilat päästävät sisään vain täysi-ikäisiä.

Hollantilaisten koululaisten osuus, jotka sanovat kokeilleensa ekstaasin, amfetamiinin, psykedeelien, kokaiinin tai heroiinin kaltaisia huumeita, on 7 prosenttia, mikä on sama kuin Euroopan keskiarvo. Myös tupakointi on Hollannissa maanosan keskitasoa. Alkoholin käytössä he sitten pärjäävätkin huonommin.

Lähes neljännes 15–16-vuotiaista hollantilaiskoululaisista joi kyselyä edeltäneenä kuukautena alkoholia yli 10 kertaa. Euroopan keskiarvo kyselyssä oli 10 prosenttia. Vain Itävallan koululaiset juovat enemmän kuin hollantilaiset. Hollannissa nuorten kerralla käytetyt alkoholiannokset ovat myös hieman maanosan keskitasoa ylempänä, mutta Tanskan, Britannian ja Norjan kaltaiset maat sijoittuvat tässä vertailussa huomattavasti korkeammalle.

Alankomaiden nuoret pitävät alkoholin käytön riskejä pieninä. Vain 18 prosenttia kyselyyn vastanneista odottaa oman alkoholinkäyttönsä aiheuttavan kielteisiä vaikutuksia, kuten terveysongelmia tai harmeja virkavallan kanssa. Euroopassa luku on keskimäärin 32 prosenttia. Hollanti sijoittuu tässä kysymyksessä listan jaetulle alimmalle sijalle yhdessä Saksan kanssa.

Tämä oli neljäs kerta, kun neljän vuoden välein tehtävä Euroopan laajuinen kysely toteutettiin. Hollannissa aineiston keräämisen rahoitti terveysministeriö ja sen toteuttivat yhteistyössä Trimbos-instituutti ja Utrechtin yliopisto.

Lähde:

http://www.nisnews.nl/public/040409_1.htm





Vermontissa eniten pilvenpolttajia USA:ssa

11 06 2009

Väkiluvultaan maan toiseksi pienin osavaltio Vermont sijoittui korkeimmalle äskettäin julkaistussa Yhdysvaltoja koskevassa maanlaajuisessa kyselyssä, jonka suoritti Yhdysvaltain aineiden väärinkäytön ja mielenterveyspalvelujen hallinto SAMHSA. Vuosina 2006 ja 2007 suoritettu kysely vertasi huumeiden käyttöä iän ja tyypin mukaan kaikissa 50 osavaltiossa.

Vaikka Vermontin huumeidenkäyttö ei ollut kyselyssä kaikkein korkeinta – se paikka menee Rhode Islandille, jossa 12,5 % vastaajista raportoi käyttäneensä laittomia huumeita kuluneen kuukauden aikana – Vihreiden Vuorten Osavaltion osuus kannabiksen käytössä yli 12-vuotiailla vastaajilla oli suurin.

vermont5

Kansallisen keskiarvon kannabiksen viimeaikaiselle käytölle ollessa vuosina 2006 ja 2007 1,6 %, oli se samana ajanjaksona Vermontissa 2,5 %.

Asiassa ei ole mitään uutta, sanovat SAMHSA:n tutkijat, joiden mukaan Vermont on jatkuvasti sijoittunut korkealle kannabiksen käyttöä mittaavissa tutkimuksissa.

Kannabiksen suosio Vermontissa näkyy aineen käyttöön liittyvien rikostapausten määrässä.

Vuosina 2005–2007 kannabikseen liittyvien tapausten määrä osavaltiossa kohosi 1535:stä 1820:een, kertoo Max Schlueter Vermontin rikostietokeskuksesta. Suuntaus kääntyi alaspäin vuonna 2008, jolloin Schlueterin mukaan enää 1805 kannabisasiaa tutkittiin osavaltiossa.

Muita laittomia huumeita, kuten kokaiinia ja kipulääkkeitä, käytettiin Vermontissa myös maan keskitasoa enemmän, mikä on tutkijoiden mukaan yhdistävä piirre Yhdysvaltain koillisosan osavaltioissa.

Kannabis on kuitenkin pysynyt osavaltion suosituimpana huumeena, kertoo Peter Delany SAMHSA:n johtajistosta.

Syy voi Delanyn mukaan olla käsityksessä, että kannabiksen käyttöön liittyy vain vähän vaaroja. Tästä kertovat myös kyselytutkimukset, joiden mukaan niinkin usea kuin kolme neljännestä vermontlaisista ei pidä kannabiksen terveyshaittoja suurina.

”Olen sitä mieltä, että on tarvetta todelliselle kansanterveydelliselle lähestymistavalle”, sanoi Delany. ”Tavoitetaanko oikeat ihmisryhmät oikealla viestillä? Tarvitaan jatkuvaa viestintää … jotta ihmiset tietävät, että ei ole hyväksi käyttää huumeita tai väärinkäyttää alkoholia.”

Vuosittain julkaistava SAMHSA:n tutkimus yrittää antaa osavaltioille, lainvalvonnalle, terveyspalveluiden tuottajille, opettajille ynnä muille työkalut, joita he tarvitsevat jalostaakseen omaa tiedotustaan laittomien huumeiden käytöstä ja sen vaikutuksista, sanoi Delany.

”Me yritämme luoda yleiskuvan siitä, mitä tässä hetkessä tapahtuu”, hän sanoi.

Lähde:

http://www.mapinc.org/drugnews/v09/n586/a11.html?134





Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kyselytutkimus kotikasvatuksesta

17 05 2009

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos toteuttaa tutkimushankkeen ”Domestic cannabis in Denmark and Finland”, johon kuuluu kyselytutkimus. Tutkimuksella kartoitetaan kannabiksen kotikasvatuksen laajuutta ja toiminnan ominaispiirteitä Suomessa ja Tanskassa. Tutkimus on osa laajempaa kansainvälistä tutkimusyhteistyötä, missä Suomen ja Tanskan lisäksi ovat mukana Belgia, Hollanti, Iso-Britannia, Espanja, Kanada, Yhdysvallat, Australia ja Uusi-Seelanti.

Kyselytutkimus toteutetaan netissä ja se avataan vastaajille maanantaina 18.5.2009 osoitteessa www.thl.fi/kukka. Vastaaminen tapahtuu nimettömänä ja vastaukset käsitellään luottamuksellisina. Tulokset julkaistaan siten, että yksittäistä vastaajaa ei voi niistä tunnistaa.

Jotta Suomen tilanteesta saataisiin mahdollisimman edustava kuva, toivomme runsasta osallistumista tutkimukseen.

Pekka Hakkarainen                Jussi Perälä

Osastojohtaja                        Hankkeen tutkija

Päihteet ja riippuvuus osasto

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lisätietoja hankkeesta antaa tutkija Jussi Perälä (jussi.perala@thl.fi, GSM 040-4840988)





Kysely: USA:n länsirannikon enemmistö kannattaa kannabiksen verottamista

12 03 2009

58 % länsirannikon vastaajista kannatti kannabiksen verottamista ja sääntelyä alkoholin ja tupakan tavoin.

Verotuksen ja sääntelyn kannatus on noussut yli 50 % länsirannikolla kansallisen 1053 ääntä käsittäneen kyselyn mukaan. Kyselyn suoritti Zogby International ja sen tilasi Kalifornian NORML ja Oaklandin Oaksterdamin yliopisto.

Kyselyyn vastanneista länsirannikon asukkaita peräti 58 % vastasi kyllä kysymykseen ”Pitäisikö kannabista verottaa ja säännellä kuten alkoholia ja tupakkaa?”. Vain 36 % vastasi kieltävästi.

Itärannikolla kannabiksen laillistamista tuki 48 %. Etelä- ja keskiosissa kannatus putosi 37 %:in. Kaikkiaan 44 % vastanneista maanlaajuisesti kannatti kannabiksen laillistamista ja verottamista.

Tämä tulos on melko hyvin linjassa CBS/New York Timesin kyselyn kanssa, jossa 41 % yhdysvaltalaisista kannatti kannabiksen laillistamista. Vuonna 1979 luku oli 27 %. NORML:n virkaatekevän johtajan Allen St. Pierren mukaan tämä on hyvä asia.

”Julkinen tuki laittoman kannabismarkkinan korvaamiseksi laillisella, säännellyllä, valvotulla markkinalla, joka olisi samankaltainen alkoholin kanssa ikärajoituksineen ja laaduntarkkailuineen, kasvaa jatkuvasti, ja on jo saavuttanut selkeästi enemmistön kannatuksen länsirannikolla. Länsirannikolla moni äänestäjistä tuntee jo osavaltion salliman lääkekannabiksen käytön ja kaupan, ja hyväksyy sen”, St. Pierre kertoi.

”Kun äänestäjät ja lainsäätäjät jatkavat uusien tapojen etsimistä verotulojen kasvattamiseksi ja lainvalvojien menojen vähentämiseksi tässä vaikeuksissa olevassa taloudessa, me odotamme julkisen kannatuksen kannabiksen verotukselle ja sääntelylle jatkavan nousuaan. Ei vain länsirannikolla vaan koko maan laajuisesti.”

Lähde:

http://www.alternet.org/drugreporter/128051/zogby_poll:_majority_support_for_taxing_and_regulating_marijuana_on_the_west_coast/