Yli 30 vuoden ajan Donald Tashkin on tutkinut kannabiksen vaikutuksia keuhkojen toimintaan.
Hänen työtään on rahoittanut kiivaasti kannabiksenvastainen National Institute on Drug Abuse (NIDA), joka on pitkään yrittänyt osoittaa, että marijuana aiheuttaa keuhkosyöpää. Tehtyään kolme vuosikymmentä huumeidenvastaisia tutkimuksia Tashkinilla on tämä sanottavana kannabislaeista:
”Alussa oletimme kannabiksella olevan haitallinen vaikutus keuhkojen terveyteen, ja olin laillistamista vastaan uskoen sen johtavan lisääntyvään käyttöön ja, että se taas johtaisi terveysvaikutuksien lisääntymiseen”, Tashkin sanoo. ”Mutta nykyään olen laillistamisen kannalla. En rohkaise ketään polttamaan mitään aineita, mutta minun mielestäni kannabiksen ei pitäisi olla leimattu laittomaksi aineeksi. Tupakan polttaminen aiheuttaa paljon enemmän harmia. Päihteenä ajatellen; alkoholi aiheuttaa enemmän haittaa.” [McClatchy]
Meille on kerrottu tuhansia kertoja, että kannabis tuhoaa keuhkosi, että se on monin verroin pahempaa kuin tupakka, jne. Kuitenkin tässä on Donald Tashkin, kirjaimellisesti kokenein asiantuntija maailmassa kun kyse on kannabiksesta ja keuhkojen terveydestä, kertomassa meille, että on aika laillistaa kannabis. Hänen ajatuksiaan ei ole muokannut ideologia, vaan 30 vuoden tutkimustyö. Hän ei odottanut tieteen paljastuvan kannabiksen puolestapuhujaksi, mutta niin on tapahtunut, ja Tashkin on valmis myöntämään sen.
Tässä on se tutkimus, joka todella käänsi asiat päälaelleen:
UCLA:n Tashkin tutki todella paljon kannabista polttavia määritelläkseen johtaisiko se kohonneeseen keuhkosyövän tai keuhkoahtaumataudin (COPD) riskiin. Hänen oletuksensa oli, että varma yhteys syövän ja kannabiksen polttamisen välillä löytyisi, mutta tulokset todistivat toisin.
”Sen sijaan me emme löytäneet mitään yhteyttä, vaan jopa viittauksia suojaavasta vaikutuksesta”, sanoo Tashkin, jonka tutkimus oli suurin koskaan tehty verrokkiparitutkimus.
Ennakkoluulot kannabista ja yleisesti polttamista vastaan ovat niin vahvoja monilla ihmisillä, että tuntuu käsittämättömältä, että kannabis voisi jopa vähentää keuhkosyövän riskiä. Mutta tämän voimme todeta tuloksista. Tämä ei vain kumoa suosittua kannabispropagandan opinkappaletta, vaan myös viittaa mahdollisesti uraauurtavaan mahdollisuuteen kehittää syöpälääkkeitä kannabistutkimuksen kautta.
Yhä uudestaan ja uudestaan negatiiviset asiat, joita meille on tolkutettu kannabiksesta, paljastuvat vääriksi. Usein ne osoittautuvat suorastaan täysin totuudenvastaisiksi. Joten ensi kerralla kun joku sanoo sinulle, että kannabis on haitallisempaa keuhkoillesi kuin tupakka, voit ehkä mainita, että maailman johtava alan asiantuntija sattuu olemaan laillistamisen kannalla.
http://stopthedrugwar.org/chronicle_blog/2009/jun/03/top_anti_drug_researcher_changes
vain luontoon voi luottaa;)