Vermontissa eniten pilvenpolttajia USA:ssa

11 06 2009

Väkiluvultaan maan toiseksi pienin osavaltio Vermont sijoittui korkeimmalle äskettäin julkaistussa Yhdysvaltoja koskevassa maanlaajuisessa kyselyssä, jonka suoritti Yhdysvaltain aineiden väärinkäytön ja mielenterveyspalvelujen hallinto SAMHSA. Vuosina 2006 ja 2007 suoritettu kysely vertasi huumeiden käyttöä iän ja tyypin mukaan kaikissa 50 osavaltiossa.

Vaikka Vermontin huumeidenkäyttö ei ollut kyselyssä kaikkein korkeinta – se paikka menee Rhode Islandille, jossa 12,5 % vastaajista raportoi käyttäneensä laittomia huumeita kuluneen kuukauden aikana – Vihreiden Vuorten Osavaltion osuus kannabiksen käytössä yli 12-vuotiailla vastaajilla oli suurin.

vermont5

Kansallisen keskiarvon kannabiksen viimeaikaiselle käytölle ollessa vuosina 2006 ja 2007 1,6 %, oli se samana ajanjaksona Vermontissa 2,5 %.

Asiassa ei ole mitään uutta, sanovat SAMHSA:n tutkijat, joiden mukaan Vermont on jatkuvasti sijoittunut korkealle kannabiksen käyttöä mittaavissa tutkimuksissa.

Kannabiksen suosio Vermontissa näkyy aineen käyttöön liittyvien rikostapausten määrässä.

Vuosina 2005–2007 kannabikseen liittyvien tapausten määrä osavaltiossa kohosi 1535:stä 1820:een, kertoo Max Schlueter Vermontin rikostietokeskuksesta. Suuntaus kääntyi alaspäin vuonna 2008, jolloin Schlueterin mukaan enää 1805 kannabisasiaa tutkittiin osavaltiossa.

Muita laittomia huumeita, kuten kokaiinia ja kipulääkkeitä, käytettiin Vermontissa myös maan keskitasoa enemmän, mikä on tutkijoiden mukaan yhdistävä piirre Yhdysvaltain koillisosan osavaltioissa.

Kannabis on kuitenkin pysynyt osavaltion suosituimpana huumeena, kertoo Peter Delany SAMHSA:n johtajistosta.

Syy voi Delanyn mukaan olla käsityksessä, että kannabiksen käyttöön liittyy vain vähän vaaroja. Tästä kertovat myös kyselytutkimukset, joiden mukaan niinkin usea kuin kolme neljännestä vermontlaisista ei pidä kannabiksen terveyshaittoja suurina.

”Olen sitä mieltä, että on tarvetta todelliselle kansanterveydelliselle lähestymistavalle”, sanoi Delany. ”Tavoitetaanko oikeat ihmisryhmät oikealla viestillä? Tarvitaan jatkuvaa viestintää … jotta ihmiset tietävät, että ei ole hyväksi käyttää huumeita tai väärinkäyttää alkoholia.”

Vuosittain julkaistava SAMHSA:n tutkimus yrittää antaa osavaltioille, lainvalvonnalle, terveyspalveluiden tuottajille, opettajille ynnä muille työkalut, joita he tarvitsevat jalostaakseen omaa tiedotustaan laittomien huumeiden käytöstä ja sen vaikutuksista, sanoi Delany.

”Me yritämme luoda yleiskuvan siitä, mitä tässä hetkessä tapahtuu”, hän sanoi.

Lähde:

http://www.mapinc.org/drugnews/v09/n586/a11.html?134


Toiminnot

Information

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




%d bloggers like this: