Iowassa lääkekannabiksen laillistamiselle löytyy tukea

10 10 2009

Kolmen miljoonan asukkaan maatalousosavaltiossa voidaan nähdä vielä myötätuntoa vakavasti sairaille.

Lääkekannabiskuuleminen pidettiin Iowan kaupungissa ja se tarjosi lääkekannabiksen kannattajille mahdollisuuden kertoa mielipiteitään julkisesti viranomaisille.

Selvä enemmistö osallistujista kannatti lääkekannabista. Vain muutamat osallistujat olivat lääkekannabista vastaan.

Iowan farmasian lautakunta kuuli kroonisesta kivusta kärsiviä potilaita, lääkäreitä, entistä huumesyyttäjää, ja myös ”rivikansalaisia”. Tilaisuuteen oli saapunut runsaasti kuulijoita.

Suurin osa lautakunnan edessä puhuneista mainitsi kannabiksen lääkinnällisten ominaisuuksien voivan tarjota helpotusta kärsiville potilaille, ja sen voivan korvata voimakkaita reseptillisiä lääkkeitä.

iowa

Tämä oli kolmas neljästä osavaltion laajuisesta kuulemistilaisuudesta, jotka koskevat kannabiksen uudelleenluokittelua luokan I aineesta luokan II aineeksi. Viimeinen neljästä kuulemisesta pidetään marraskuun alussa.

Des Moinesin asukas Robert Manke seisoi lautakunnan edessä ja kuvaili, kuinka lukuisat liikenneonnettomuudet ja taistelu syövän kanssa johtivat hänet riippuvaiseksi särkylääkkeistä.

Manken selkä vaurioitui auto-onnettomuudessa ja hänelle määrättiin voimakkaita särkylääkkeitä, mukaan lukien Fenotraa, joka on erittäin voimakas kivunlievittäjä ja joka on toisinaan johtanut sitä käyttäneiden potilaiden kuolemaan.

Manken mukaan monilla reseptillisillä kipulääkkeillä on pahoja sivuvaikutuksia, mutta kannabiksella niitä ei ole ollenkaan.

”En koskaan saanut lääkekrapulaa kannabiksesta”, hän sanoi.

Manke huomautti myös, että hänen täytyy ostaa kannabiksena huumediilerilta, joka myy kokaiinia, heroiinia ja muita kovia huumeita. Hän voisi tämän sijaan käyttää jo monista osavaltioista tuttua laillista osavaltion lääkekannabisohjelmaa.

Myös useat lääkärit todistivat lautakunnan edessä toimittaen todisteita kannabiksen lääkinnällisistä käyttötarkoituksista ja tehosta.

Lääkäri, kansallisen epilepsiasäätiön (National Epilepsy Foundation) hallituksen jäsen ja Iowan epilepsiasäätiön (Iowa Epilepsy Foundation) entinen johtaja Dale Todd sanoi kannabiksen auttavan hiljentämään neuronien satunnaista tykitystä. Tämä johtaa harvemmin esiintyviin kohtauksiin niillä, jotka kärsivät epilepsiasta ja muista samankaltaisia kohtauksia aiheuttavista tiloista.

”Me tiedämme, että ihmiset käyttävät sitä, ja me tiedämme, että se auttaa”, sanoi Todd. Häntä oli pyydetty puhumaan ihmisten puolesta, jotka käyttävät kannabista kohtauksiensa hallintaan.

medical-marijuana-patients

Entinen huumerikosten syyttäjä James Gierach esiintyi Law Enforcement Against Prohibition -järjestön puolesta.

”Sota huumeita vastaan ei toimi”, sanoi Gierach, jonka organisaatio tuntee läheltä huumeita vastaan käytävän sodan. ”Se lisää huumeita, epäpuhtaita huumeita, kaikkialle. Se on huumeongelman sydän.”

George McMahon oli viides Yhdysvaltain kansalainen, joka saa laillisesti lääkekannabista liittovaltiolta. Hänelle toimitetaan kuukausittain tarvitsemansa lääkeannos, koska hän on terminaalivaiheen potilas.

”Olen kuolettavan sairas, ja en kuole; kannabis on ainut lääke mitä käytän”, hän kertoi. ”Kun lopetin muiden lääkkeiden käytön, lopetin kuolemisen.”

McMahonin mielestä kuulemiset ovat turhia.

”Haluaisin nähdä näiden kuulemisten päättyvän”, hän sanoi. ”Haluaisin nähdä olemassa olevien todisteiden esittämisen lainsäätäjille. En vain niitä, jotka lautakunta sattuu hyväksymään.”

Iowan kaupungin asukas Nick Manna ei sanonut olevansa kannabiksen laillistamisen puolella, eikä sitä vastaan. Mutta hän ei sanonut uskovansa, että kannabis täyttää luokan I aineen kriteerit.

”Pitäisin kuulemista onnistuneena, jos farmasian lautakunta tarjoaa hyvät tieteelliset perustelut tekemälleen päätökselle”, hän sanoi.

Lähde:

http://www.dailyiowan.com/2009/10/08/Metro/13468.html





Syövän parantaja lähtee kiertueelle Kanadassa

2 03 2009

Run from The Cure -videon tekijä Rick Simpson lähtee Kanadan kiertueelle. Ainakin 26 pysähdyspaikkaa on jo varattuna. Videollaan Rick näyttää, kuinka tavalliset erilaisista syövistä ja muista vakavista sairauksista kärsivät ihmiset paranevat tai heidän oireensa helpottuvat Rickin valmistavan kannabisöljyn ansiosta.

Rick Simpson, joka on kotoisin Nova Scotian Maccanista, on parantanut satoja ihmisiä syövästä vuodesta 2003 lähtien. Mukana on jopa terminaalivaiheen potilaita, joille lääkäri oli antanut vain päiviä elinaikaa. Hän löysi lääkkeen, kun hänellä itsellään diagnosoitiin syöpä ja siitä lähtien hän on parantanut ihmisiä ja yrittänyt levittää sanomaa syöpälääkkeestään.

rick-simpson-pic-1-0910rdt

Julkaisemalla dokumentin ”Run From The Cure – The Rick Simpson Story” täysin ilmaiseksi, hän on levittänyt innostustaan ja esimerkkiään ympäri maailmaa. Sadat tuhannet ihmiset ovat nähneet dokumentin kuluneen vuoden aikana. Hän saa satoja sähköposteja viikossa ihmisiltä, jotka ovat käyttäneet dokumentin informaatiota parantaakseen itsensä ja sen jälkeen kiittävät Simpsonia heidän auttamisestaan.

Dokumenttia on levitetty kansainvälisesti, sitä on näytetty useilla filmifestivaaleilla ja sitä on katsottu Youtubessa ja ladattu torrenttina, jotta mahdollisimman moni voisi jakaa tiedon.

Simpson on saanut tukea monilta eri tahoilta. Joitakin mainitaksemme mm. Amerikan lääkärikollegiolta (American College of Physicians), hamppuaktivisti Jack Hereriltä ja kannabinoidien tutkijalta tohtori Robert Melamedeltä. Hän jatkaa paikallisia puhetilaisuuksia ja on ollut vieraana monessa radio-ohjelmassa läpi Amerikan.

Rick Simpsonin tavoitteena on tavoittaa entistä useammat ihmiset ja niinpä hän lähtee ryhmänsä kanssa kiertueelle, joka kattaa 26 kanadalaista kaupunkia. Jokaisessa kaupungissa olisi tarkoitus pitää seminaari, jossa tiedotettaisiin kansalaisia lääkekannabiksen uskomattomista mahdollisuuksista ja hampun mahdollisuuksista auttaa kehittämään taas vihreä maapallo.

Tämä kiertue kuitenkin vaatii meidän kaikkien tukea tavallisista kansalaisista hamppuaktivisteihin ja hamppuyrityksiin sekä hamppuyhteisöön kokonaisuutena. Tämä tärkeä koulutuksellinen kiertue on mahdollista vain meidän kaikkien tuella.

Meillä on edessämme syöpäepidemia ja jokaisella on rakastettu, sukulainen tai ystävä, jota tämä kauhistuttava tauti on koskettanut. Ole osa turvallisempaa luonnollista parannusta, joka aidosti toimii, ja lahjoita Rick Simpsonin Murskaa syöpä -kiertueen kulujen peittämiseen.

Lahjoituksia voi tehdä Rick Simpsonin nettisivujen kautta: www.phoenixtears.ca

Paljon kiitos kaikesta tuestanne.

Vilpittömästi Rick Simpson ja Rick Simpsonin Murskaa syöpä 2009 -kiertueen tukiryhmä.

Katso Pakoon Parannusta – Run From The Cure suomenkielisillä tekstityksillä täältä: http://www.youtube.com/watch?v=I0JcBo9iINs&feature=PlayList&p=6D2E58C1A7181E90&index=0&playnext=1

tai englanniksi täältä: www.phoenixtearsmovie.com

Lähde:

http://pr.cannazine.co.uk/20090218905/cannabis-news/cannabis-cancer-cure-hits-the-road-in-canada.html