Alkuperäistekstin kirjoittaja on Jason Silva
”Ensinnäkin, älkää ymmärtäkö ’leikkiä’ minään joutavana, tuhlaavaisena tai vähäpätöisenä. Tämä on ’leikkiä’ kuten suuret filosofit sen ymmärsivät: kokemus toimivana, luovana ja täysin itsehallinnollisena henkilönä olemisesta”. – Pat Kane
Ei se ole niin monimutkaista – jotkut ihmiset pitävät viinistä, toiset suosivat kannabiksen hienosyisempiä vaikutuksia. Molemmat ovat päihteitä; molemmat voivat saada aikaan euforiaa, auttaa ideoiden esiintuomisessa, nostattaa henkeä, helpottaa stressiä ja molemmilla on tunnettuja terveyshyötyjä.
Ja silti elokuvatarkastamo antoi romanttiselle komedialle ”Pientä säätöä” R-luokituksen, esittäen näin erittäin selkeän kannan: menestyvien, aikuisten maailmankansalaisten näyttäminen polttamassa kannabisjointtia ilman seuraamuksia on heidän mukaansa jollain tapaa rajoituksen arvoista.
Toisaalta meidän kaikkien pitäisi olla ylpeitä ohjaaja Nancy Meyersistä sekä Meryl Streepistä ja Steve Martinista jotka auttavat vakiinnuttamaan kannabiksen hyväksyttävään asemaan popuularikulttuurissa.
Äskettäin julkaistussa GQ-lehden artikkelissa Mark Healy selitti asian hyvin – suuret ikäluokat ovat yksinkertaisesti onnistumassa pilvenpolttonsa oikeuttamisessa, oikeudessaan tehdä valinta mitä päihdettä käyttää. ”Ehkä olemme todistamassa pilven vääjäämätöntä marssia kypsyyteen vapailla markkinoilla, sen ottaessa asianmukaisen paikkansa nautinnonhaluteollisuudessa”, Healy kirjoitti. ”… Jättäkää suurten ikäluokkien huoleksi sellaisen elämäntavan luominen, jossa he voivat jatkaa polttelua”.
Yli 10 000-vuotinen suhteemme kannabiskasvin kanssa voi nyt olla olemassa ilman häpeää tai kapinallisuutta. Los Angelesissa on tätänykyä enemmän lääkekannabisapteekkeja kuin Starbucks-kahviloita.
Silti samaan aikaan elokuvatarkastamon päätös asettaa kevyelle, hauskalle ja viattomalle romanttiselle komedialle 17-vuoden ikäraja (Suomessa elokuvan ikäraja on 11 vuotta -toim.huom.), koska kaksi varakasta ja vastuullista aikuista polttaa yhdessä jointin hienostuneissa juhlissa ja pitää hauskaa, on ongelmallinen. Näemme väkivaltaa ja levottomuutta herättäviä kuvia sekä paljon alkoholin käyttöä elokuvissa, joilla on 13-vuoden ikäraja. Mikä tekee kannabiksesta niin epäsopivaa? Luulin, että olimme jo ohittaneet ne ajat.
Miksi sellainen Carl Saganin kaltaisten kirkkaiden mielien ja Richard Feynmanin kaltaisten erikoislaatuisten älyniekkojen nauttima ja ylistämä euforiantuottaja kuin kannabis saa ihmiset yhä kireiksi? Ehkä syynä on alitajuisen pilveen hankkiutumisen vaiston tukahduttaminen.
Ronald K. Siegel kirjoitti kirjan nimeltä ”Intoxication: Life in Pursuit of Artificial Paradise (Päihtymys: Keinotekoisen paratiisin tavoittelu)” jossa hän esitti mullistavan ajatuksen: halu muuntaa tajuntaamme on luonnollinen inhimillinen vietti, joka ei eroa seksin tai ruoan halusta. Hänen mukaansa ihminen on levoton eläin, joka tahtoo jatkuvasti kiihdyttää tajuntaansa läheisyyden, oivallusten, nautinnon ja seikkailun etsinnällä. Ihminen haluaa kukistaa eristyneisyyden tunteensa. Hyvä esimerkki on erääksi 1800-luvun suurimmista runoilijoista nimetty Charles Baudelaire, joka perusti Pariisissa suunnilleen vuonna 1835 Hasiskerhon saattaakseen yhteen taitelijoita ja runoilijoita jotka kokeilivat kannabista: ”Kaikkia yhdisti uusien ilmaisutapojen ja valaistumisen etsintä … yhteen kokoontuneet kirjailijat pohtivat miten kannabis saattaisi innostaa tai kavaltaa heidän mielikuvitustaan ja kirjoittamisen taitoaan”. (Kirjasta An anthology of drug literature, Peter Haining 1975).
Ehkä meidän ei pitäisi taistella sitä vastaan. Yritys säätää lakeja mieltymyksille on absurdi. Jopa Abraham Lincoln oli tätä mieltä lausuessaan ”Kieltolaki tulee tekemään suurta vahinkoa raittiuden asialle … koska se ylittää järjen rajat yrittäessään lainsäädännön avulla hallita ihmisen halua ja tekee rikoksia asioista, jotka eivät ole rikoksia. Kieltolaki taistelee juuri niitä periaatteita vastaan, joiden varaan valtiomme perustettiin”.
Yksi asia on varma. ”Pientä säätöä” näyttää hyvin jotain ei niin kovin monimutkaista: kannabis voi saada sinut kikattelevaksi, nälkäiseksi ja jopa ääri-filosofiseksi – mutta se ei tee sinusta sohvalla asuvaa, pizzalla elävää laiskimusta tai rikollista.
Lähde:
http://www.huffingtonpost.com/jason-silva/its-not-that-complicated_b_415332.html