50 000 vierailijan raja rikki!

29 03 2009

12.1 kerroimme tämän vuoden alkaneen mahtavasti, kun rikoimme 20 000 kävijän rajan.

50000_counts

Tätä kirjoittaessani 29.3 kävijöitä on ollut jo käsittämättömät 50266. Tahti on ollut huimaa ja kehitys parempaa kuin uskalsimme kuvitella. Tällä menolla saamme tehdä vielä tänä vuonna uutisen maagisen 100 000 kävijän  rajan rikkomisesta.

Tähän mennessä olemme julkaisseet yhteensä 124 uutista eli juttuja on tullut kohtalaisen rivakkaa tahtia. Kiitos siitä uutisvinkkejä antaneille, niitä suomentaneille ja oikolukeneille. Erittäin isot kiitokset kuuluvat tiimimme grafiikasta ja koodauksesta vastaavalle henkilölle, sekä ylivoimaisesti ahkerimmalle oikolukijallemme, joka myös onnistui hankkimaan meille yhteistyökumppanin. Ilman heitä emme olisi näin pitkällä.

Toistaiseksi paras kuukausi on vielä kesken oleva maaliskuu yli 12 000 vierailijalla. Trendi on ollut selvästi nouseva kävijöiden osalta. Viikoittain kävijöitä on ollut 2000-3000. Ylivoimaisesti eniten linkitettyjä käyntejä tulee hamppu.netin kautta ja tästä kuuluu iso kiitos sen ylläpidolle, joka tarjosi linkityksen uutisiimme. Se on toiminut erinomaisesti kuten kävijämäärät kertovat.  Hyvänä kakkosena tulee Suomen tärkeimpiä toimijoita oleva Suomen kannabisyhdistys ja kolmosena erittäin aktiivisena pysynyt Humaania Päihdepolitiikkaa Ry. Iso kiitos teille!

Tärkeitä väyliä ovat olleet myös irc-galleria, facebook, suomi24 ja useat muut keskustelupalstat hamppuaktivisteineen. Iloista huomata aktiivista ja faktapohjaista keskustelua aiheesta. Erityisesti mieltämme lämmittää se, että juttumme ovat kelvanneet levitykseen.

Edelleen luetuin uutinen on Beckley-säätiön raportti, joka vaatii säännösteltyjä markkinoista ja laillistamista kannabikselle haittojen minimoimiseksi.  Yhteensä uutinen on saanut huimat 2910 lukijaa. Samaa mieltä Beckley-säätiön kanssa ovat olleet myös Latinalaisen Amerikan entiset presidentit.

Eniten klikkauksia, yhteensä 1134, sivuillamme on saanut Hamppublogi.

Tälläkin kertaa haluamme muistuttaa, että tiimiimme on jatkuva haku päällä. Sinun ei tarvitse olla kieli- tai ATK-nero. Riittää kun haluat tehdä jotain asian hyväksi. Tehtäviä on monenlaisia ja jokaiselle löytyy omanlaisensa työnsarka. Yksinkertaisimmillaan se voi olla googlen käyttöä ja toisaalta vain taivas on rajana. Kaikki tiimimme jäsenet ovat mukana talkoohengessä parhaan jaksamisensa mukaan. Ketään ei hiillosteta vaan jokainen määrittelee työpanoksensa itse.

Jos koet, että olemme oikealla asialla ja teemme hyvää työtä ja haluat tämän jatkuvan, niin kannattaa liittyä mukaan tiimiin. Toki otamme uutisvihjeitä ja valmiita suomennoksia myös ulkopuolisilta, joten rohkeasti vain tarjoamaan osoitteeseen kannabisuutiset[at]gmail.com!

Tiimissä voit myös halutessasi vaikuttaa blogin sisältöön, tuleviin uutisiin ja tyyliin. Ota yhteyttä hamppu.net foorumin kautta tai helpommin  sähköpostilla osoitteeseen kannabisuutiset[at]gmail.com, jos haluat liittyä sekalaiseen joukkoomme. Myös kaikki palaute, parannusehdotukset ja moitteet otetaan vastaan. Voit antaa niitä kommentteina tai edellämainituilla tavoilla omalla nimelläsi tai anonyymina.

Toivottavasti vuosi 2009 jatkuu yhtä iloisena kuin tähän asti. Toimintamme on ollut yhtä juhlaa ja paljon ilon aiheita olemme saaneet maailmalta kertoa. Toivottavasti perusura pysyy samanlaisena ja tiedä vaikka pääsisimme pudottamaan vielä suuria uutispommeja.

Nöyrästi Teitä kaikkia kiittäen, Uutistiimi.

uutiset.hamppu.net | kannabisuutiset.hamppu.net | kannabisuutiset.wordpress.com





Kannabisvalistus avain haittojen vähentämiseen

2 02 2009

Kannabislobbaajat ovat haastaneet Britannian hallituksen kuuntelemaan heidän omia huumeasiantuntijoitaan ja luomaan kannabispolitiikan, joka pohjautuu haittojen vähentämiseen väestön keskuudessa. Haaste on vastalause lainvalvojien käytölle ensisijaisena strategiana sodassa kannabista vastaan.

Canna Zine -uutissivuston puhemiehen mukaan vastahakoisuus ottaa huomioon se fakta, että 4 miljoonaa ihmistä valitsi kannabiksen tupakan ja alkoholin sijaan, ei ole julkisesta terveydestä huolehtimisen motivoimaa, vain rahan.

Vertaisimmeko kannabista tupakkaan?

Tupakka tappaa kymmeniä tuhansia ihmisiä ympäri maailman. Jos tupakka keksittäisiin tänään, se kantaisi rajuimman mahdollisen huumeluokituksen. Tilastollisesti se voi olla jopa addiktoivampaa kuin heroiini tai kokaiini. Kuitenkin kannabis, joka ei ole vielä tähän päivään mennessä tappanut ketään on se laittomaksi julistettu?

Alkoholia taas myydään melkein jokaisessa kulmauksessa, ruokakaupoissa, huoltoasemilla ja kioskeissa kaikkialla maassa.

Väärissä käsissä yksi ainoa pullo vodkaa on vaarallinen ase. Se voi tappaa väärinkäytettynä. Tieteelliset tutkimukset ovat osoittaneet, että kannabista pitäisi käyttää mahdottomalla tahdilla – tuhansia jointteja tunnissa, jotta pääsisimme edes lähelle tappavaa reaktiota.

Tälläkin hetkellä teinit saavat kaduilla käsiinsä ylettömiä määriä alkoholia, kuten uutisraportit ovat viime aikoina kertoneet.

Alkoholi on tuottanut myös erään surullisen sivutuotteen. Uuden lajin tv-dokumentteja jotka seuraavat poliisien erikoisjoukkoja taistelemassa katurikollisuutta vastaan. Enemmistö näistä rikollisista saa voimansa alkoholista.

Ei ole enää mitenkään epätavallista nähdä poliisiauto syrjäisellä alueella odottamassa rikollisia, jotka ovat useimmiten huppua pitäviä, palopommeja viskovia ja halpaa vahvaa siideriä juovia roistoja. Koko tapaus on yleensä järjestetty nokkelasti niin, että tilanne on helppo kuvata ja se päätyy minuuteissa Youtubeen tai muuhun vastaavaan palveluun.

Kouluttakaa

”Hallitus kilpailee nyt konservatiivien kanssa siitä, mikä puolue käy mielikuvissa kaikkein kovimmin laittomia huumeita vastaan.”

Toisaalla Euroopassa naapurivaltiot ja kauppakumppanit ovat matkalla toiseen suuntaan, tehden myönnytyksiä kansalaisille, jotka käyttävät kannabista.

Espanja ja Portugali ovat dekriminalisoineet pienten määrien hallussapidon (omaan käyttöön) ja Belgia suunnittelee juuri tulevaa linjaansa, kun belgialainen ryhmä ”Trekt Uw Plant” haastaa Belgian hallituksen ja vaatii laajennuksia oikeuteen kasvattaa yksi kannabiskasvi per asukas.

Belgian kansalainen voi kasvattaa yhtä (naaras)kasvia omaan käyttöönsä ja pitää hallussaan kolmea grammaa kannabista. Trekt Uw Plant uskoo, että kasvattajien yhteenliittymän pitäisi saada kasvattaa kasvejaan kollektiivisesti esimerkiksi pellolla, jossa vammaiset ja liikuntarajoitteiset voisivat työskennellä yhdessä täysin työkykyisten kanssa.

Myös Tsekeissä dekriminalisoitiin vähän aikaa sitten kannabiksen pienten määrien hallussapito ja muutaman kasvin kasvatus.

Samaan aikaan Iso-Britanniassa pelkästä hallussapidosta on mahdollista saada viisi vuotta vankeutta. Tässä ei tunnu olevaan mitään järkeä.

Yksi keino haittojen vähentämiseen käyttäjien keskuudessa olisi vaporisaattorin käyttö eli kannabiksen höyrystäminen. Tutkimuksissa tämän on havaittu vähentävän polttamisessa syntyviä haitallisia aineita jopa 95 %. Höyrystyttäessä kannabis kuumennetaan 160–200 asteeseen jolloin aktiiviset ainesosat kuten THC ja CBD muuttuvat höyryksi, ja ne voidaan kerätä pussiin tai imeä suoraan keuhkoihin, riippuen laitteen toimintaperiaatteesta. Kasvimateriaalia ei polteta, joten palamistuotteita kuten esimerkiksi häkää ja tervaa ei synny. Laitteilla voi myös käyttää esimerkiksi kamomillaa, laventelia  ja eukalyptusta.

Amsterdamin coffee shopeissa on nykyään lähes poikkeuksetta myynnissä myös erilaisia vaporisaattoreita, kun Alankomaiden kansallinen tupakointikielto astui voimaan heinäkuussa 2008. Siitä lähtien kannabiksen käyttäminen julkisissa rakennuksissa on ollut sallittua vain, jos mukaan ei ole sotkettu tupakkaa.

Britannian huumelait tarvitsisivat uudelleenmiettimistä ja se pitäisi tehdä pian.

Jos haluat vähentää kannabiksen aiheuttamia haittoja Britanniassa niin tue kannabislobbaajia osallistumalla. (Toimii myös Suomessa -toim.huom.)

Seuraavasta linkistä voit rekisteröityä Englannin kannabislobbaajien jäseneksi ilmaiseksi: The Cannabis Lobby: http://forum.cannabislobby.org

Myös Suomessa toimii ryhmittymä kannabiksen faktojen esiintuomisen puolesta. Suomen kannabisyhdistys SKY on toiminut vuodesta 1991 ja sen toimintaan voit tutustua osoitteessa: http://www.suomenkannabisyhdistys.org/index.php?option=com_content&task=view&id=25&Itemid=35

Täysi-ikäiset voivat liittyä SKY:n jäseniksi osoitteessa: http://www.suomenkannabisyhdistys.org/index.php?option=com_facileforms&Itemid=39

Lähde:

http://pr.cannazine.co.uk/20090124825/cannabis-news/cannabis-education-key-to-harm-reduction.html