Sir Richard Branson ja huumeiden laillistaminen

12 02 2012

Sir Richard Branson on kiehtova persoona. Ollakseen miljardööriliikemies, hänen politiikkansa on yllättävän mutkikasta. Välillä hän on muistuttanut uusklassista Thatcher-tyyppiä ja toisinaan taas työväenpuoluetta tukevaa ihmisoikeuksien ja ympäristön puolustajaa. Viime viikolla tämä Virgin-korporaation johtaja nosti esille (linkki) politiikassa asian, jonka puolesta hän on taistellut jo vuosia. Hän vetosi brittihallitukseen, jotta huumausainepolitiikkaa vietäisiin liberaalimpaan suuntaan. Mielenkiintoista kyllä, hänen puheensa vaikutti varsin järkevältä.

Branson aloitti juttunsa luonnollisesti kannabiksella. Hän vaati, että kannabiksen dekriminalisointi, säännöstely ja verotus, jotka liberaalien mielissä usein on nähty uudistuksen lähtökohtana, tulisivat tuottamaan laajamittaisia hyötyjä koko yhteiskuntaan. Vastuu huumausainepolitiikasta tulisi siirtää sisäministeriöltä maan sosiaali- ja terveysministerin siipien alle. Tätä väitettä hän pohjusti kysymällä vastustajiltaan, että jos heidän oma poika tai tytär painisi huumeongelmien parissa, etsisivätkö he mieluummin lääkärin apua vai soittaisivatko poliisille? Vastausta jäätiin kaipaamaan. Portugalissa, missä jopa heroiiniriippuvaiset viedään mieluummin sairaalaan kuin vankilaan, huumeiden käyttö on pudonnut puoleen laillistamisen jälkeen. Vuosittain jopa 75000 brittinuorelta viedään tulevaisuus, kun he saavat rikosrekisterin vähäisistä huumetuomioista. Huumeiden käyttäjien käsittely potilaina rikollisleiman sijaan olisi tärkeä ensimmäinen askel tehokkaampaan huumepolitiikkaan.

Dekriminalisoinnin lisäksi Branson sanoi, että säännöstelyn tarve olisi väistämätön. Olen aiemmin väittänyt (linkki), että varovainen säännöstely ja huumausaineiden laillinen myynti olisi tärkein asia, jolla voitaisiin pelastaa ihmishenkiä. Viime marraskuussa kaksi nuorta miestä kuoli (linkki) otettuaan kuolettavan voimakasta ekstaasia (MDMA) lontoolaisessa musiikkitapahtumassa. Johtuen huumeiden ostamiseen liittyvästä salamyhkäisyydestä, heillä ei ollut mahdollisuuksia selvittää, mitä he olivat ostamassa. Huumekauppiaat eivät ole tarpeeksi huomaavaisia laittaakseen tuoteselostetarroja kauppatavaraan. Tällä hetkellä huumeiden käyttäjillä ei ole aavistustakaan siitä, mitä heidän käyttämänsä aineet oikeasti sisältävät. Niihin voi olla lisätty myrkyllisiä jatkeaineita, tai ne voivat olla jopa uusia ja täysin testaamattomia huumeita. Syyt siihen miksi ihmiset kuolevat huumeisiin ei ole mitään rakettitiedettä. Laillistaminen ja säännöstely vaatisi valtion lisensoimilta myyjiltä, että heidän täytyy tarjota aitoa ja puhdasta tavaraa, jossa tulee mukana selkeät annosteluohjeet turvallista käyttöä varten. Se olisi voinut pelastaa niiden kahden miehen hengen viime marraskuussa, sekä tulisi pelastamaan lukuisia muita tulevaisuudessa.

Jos vaikka liberaalimpi huumepolitiikka olisikin käytännössä melko suoraviivainen tapaus, taloudellinen puoli sen sijaan on hieman monimutkaisempi. Branson artikuloi perusasiat vakuuttavasti viime viikolla. Sisäministeriön tilastot osoittavat, että 535 miljoonaa puntaa veronmaksajien rahoja käytetään vuosittain huumausaineiden hallussapitoon liittyvien lakien valvontaan. Käänteisesti vain 3% huumekustannuksista aiheutuu terveyspuolen menoista, ja vain 1% liittyy sosiaalitukiin. Huikeat 20% kaikesta poliisin ajasta on omistettu huumeiden käyttäjien ja myyjien pidättämiseen. Tasapaino valvonnan ja hoidon välillä on selkeästi pielessä, ja etenkin näinä karuina aikoina tällaiset luvut ovat erityisen anteeksiantamattomia. Sinä aikana kun hallitus on ristiriitaisesti leikkaamassa sosiaalitukia, miksi hyväksymme holtittoman tuhlaamisen sellaisten lakien ylläpitämiseen, jotka ovat epäonnistuneet rajoittamaan huumausaineiden saatavuutta yhteiskunnassamme? Kuten Branson ytimekkäästi asian ilmaisee, dekriminalisaation kautta säästetyt, ja huumeiden verotuksella saavutetut rahat voitaisiin varmasti käyttää muihin asioihin – ”se olisi win-win -tilanne kaikin puolin”.

Sitten tulevat asioiden teknisemmät puolet. Siinä missä ekonomisti Milton Friedman on toki ylistetty hänen uusliberalismin kirjoituksistaan, hänen vähemmän tunnettu tuotantonsa huumekeskusteluun liittyen on myös hienoa. Friedman väitti, että pidätyksen pelko on saanut huumeiden valmistajat tuottamaan aiempaa vahvempia huumeita (linkki). Crack-kokaiinin keksiminen ja kannabiksen vahvemmat muodot (pätee ilmeisesti myös MDMA:han, kuten on käynyt ilmi) ovat hänen mukaansa suoraa seurausta kieltolaista, joka rohkaisee tuottajia tavoittelemaan parempaa riskin ja tuoton suhdetta. Lisäksi, huumeiden kieltolailla on suorat seurauksensa köyhyyden ja väkivaltaisen rikollisuuden aiheuttajana (linkki). Tarjontaa tukahdutetaan kielloilla ja oikeudenkäynneillä, ja sen vuoksi hinnat nousevat. Käyttäjiä pakotetaan riippuvuuksiensa kautta maksamaan kysyttyä hintaa, ja siten he joutuvat hinnoittamaan käyttönsä rikoksilla kun heidät syöstään köyhyyteen. Lopulta ja kieroutuneesti, hallitus käytännössä katsoen suojelee suurimpia huumekartelleja (linkki). Huumeiden tuottaminen ja myynti ovat riskialtista sekä kallista liiketoimintaa, joten ainoastaan organisoituneilla rikollisjengeillä on varaa pysyä pelissä mukana. Kaikki raha menee ylös näissä organisaatioissa, ja se on, kuten Friedman toteaa, ”monopolistin unelma”.

Nämä vahingolliset ja ennalta-arvaamattomat kieltolain taloudelliset seuraukset ovat, kunhan ne ymmärtää, melko vakuuttavat. On silti vielä yksi näkökulma, jota kannattaa pohtia: moraaliset seikat. Voi olla että vihaat silkkaa huumeiden käsitettä, ja useimmat ihmiset tekevät niin. Mutta mikä oikeus valtiolla on sanella ihmisille, mitä he saavat tehdä heidän omissa kotioloissaan? John Stuart Mill, suuri vapauden filosofi, tunnetusti julisti, että ”valtaa voidaan oikeutetusti käyttää sivistyneen yhteiskunnan jäseniä vastaan ainoastaan silloin, kun heitä estetään vahingoittamasta muita. Riittävä perustelu ei ole se, että näin tehdään yksilön omaksi parhaaksi.” Huumeiden käyttäminen on täysin henkilökohtainen valinta joka ei vaikuta muihin kuin yksilöön itseensä. Voiko valtio siten perustella henkilökohtaiseen vapauteen koskemista? Mill sanoisi, että ei. Tämä kysymys ansaitsee pohdiskelua.

Sir Richard Branson on itsenäinen sielu ja riippumaton ajattelija. Viikko sitten useimmat ihmiset olisivat olleet huumausainepolitiikan muutoksia vastaan. Kuunneltuaan sen, mitä Bransonilla oli sanottavana, moni tulee vielä muuttamaan mielipidettään.

Lähde:

Alexander Wickham / Independent-lehden kolumnisti

Lisää luettavaa:

http://www.huffingtonpost.co.uk/2012/01/24/sir-richard-branson-drugs-decriminalise-drugs_n_1226642.html





Ranskaan halutaan säädellyt markkinat kannabikselle

4 12 2011

Ryhmä ranskalaisia kansanedustajia on tehnyt selonteon, jossa ehdotetaan valtiolle omaa kannabiksen tuotantomallia. Valtion tuottama kannabis nähdään tiukkoja kieltolakeja järkevämpänä politiikkana maassa, jossa kannabiksen käyttö on hyvin yleistä.

Ryhmä sosialistikansanedustajia on esittänyt valtiolle vaihtoehtoa, jossa kehitettäisiin ”kansallinen kannabisteollisuus”, aivan kuten tupakan ja alkoholinkin kanssa on menetelty. Valtion tulisi säännöstellä ja valvoa kannabiksen tuotantoa, maahantuontia sekä jakelua ja varmistaa hyvä sekä tasainen laatu. Entisen sisäministerin Daniel Vaillantin ja yhdeksän muun tekemässä selonteossa kyseistä suunnitelmaa ehdotettiin koska Ranskan huumelait ovat Euroopan ahdasmielisimpiä, ja siitäkin huolimatta kannabiksen käyttö on erittäin yleistä.

Herra Vaillant kertoi ”avanneensa silmänsä todellisuudelle jota kukaan ei halua nähdä – kannabiksen kieltolain ja tukahduttamisen epäonnistumisen yhdistettynä räjähdysmäisiin määriin sekä kulutuksessa että salakuljetuksessa ja kaikkeen siihen liittyvässä rikollisuudessa”. Samoilla linjoilla on myös kansainvälisen huumekomission raportti, jossa todettiin huumesodan epäonnistuneen käytön vähentämisessä ja vain lisänneen järjestäytynyttä rikollisuutta. Komissiossa ovat esimerkiksi Sir Richard Branson ja entinen YK:n pääsihteeri Kofi Annan.

Äskettäin julkaistussa EU-tutkimuksessa listattiin maat, joissa käytetään eniten kannabista eri ikäryhmissä. Ranska oli neljän kärkimaan listalla toisena 15-24 vuotiaiden kannabista kokeilleiden määrän osalta ( 42% ) sekä kolmantena 15-34 vuotiaiden kannabista kokeilleiden määrän osalta ( 44% ). 15-64 vuotiaiden ryhmän osalta Ranska ei enää vertailuissa pärjännyt, Britannian viedessä neljännen sijan 31%:lla. Jokaisessa ikäryhmässä Ranska oli sijalla neljä Tsekin, Italian ja Espanjan jälkeen, kun kysyttiin kannabista viimeisen vuoden aikana käyttäneiden määrää.

Ranskan huume- ja riippuvuustarkkailuviranomainen arvioi noin 1,2 miljoonan ranskalaisen käyttävän kannabista säännöllisesti. Itseasiassa teini-ikäiset tuntuvat nykyään valitsevan mieluummin jointin ennemmin kuin viinilasillisen. Kannabiksen käyttö on 18-35 vuotiaiden keskuudessa kolminkertaistunut 1990-luvun alusta.

Erään kyselytutkimuksen mukaan 63% ranskalaisista vastustaa kannabiksen laillistamista vain 36% ollessa sen kannalla, mutta kuitenkin alle 35-vuotiaista 51% on laillistamisen puolesta. Kannabiksen laillistamiskeskustelua Ranskassa värittää vahvasti jako oikeistoon ja vasemmistoon, vaikkakin Sosialistipuolueen johtaja Martine Aubry on kieltäytynyt ottamasta kantaa ja esittänyt vain syvällisen keskustelun tarvetta.

Vihreän puolueen presidenttiehdokas Eva Joly sekä hänelle ehdokkuuskilpailussa hävinnyt Nicolas Hulot ovat molemmat laillistamisen kannalla. Poitou-Charentesin alueellisen valtuuston johtaja Ségolène Royal kuuluu laillistamisen vastustajiin: ”Huumeriippuvuudet ovat erittäin haitallisia kansanterveydelle” hän kertoi Le Monden haastattelussa. Sisäministeri Vlaude Guéant sanoi kannabiksen laillistamisen olevan ”mahdotonta”, Assemblée nationalen presidentti, lääkäri Bernard Accoyer sanoi laillistamisen olevan ”hulluutta kansanterveyttä kohtaan”, ja pääministeri Francois Fillon sanoi ”ettei hän harkitsisi sellaista sekuntiakaan”.

Maaliskuussa Ranskan kaupungeissa nähtiin protesteja osana kymmenettä Global Marijuana March-tapahtumaa, suurimman, yli 1500 henkilön protestin ollessa Pariisissa. Mielenosoitusten tarkoituksena on edesauttaa kannabiksen käytön ja sen säännöstellyn tuotannon dekriminalisointia sekä lääkekannabiksen laillistamista. ”Vain hyvin harva ihminen on kuollut kannabiksen seurauksena, ja toisaalta myös nämä epäsuorat kuolemat ovat liitoksissa laittomaan salakuljetukseen” kertoi André Gattolin Euroopan vihreästä puolueesta.  Ranskassa kannabiksen salakuljettajien rangaistuksena on yleensä enintään 10 vuotta vankeutta tai jopa 7,5 miljoonan euron sakot. Pelkästään kannabiksen käyttämisestä voi saada enintään vuoden vankeustuomion tai korkeintaan 3 750€ suuruisen sakon.

Lähde:

The Connexion