Amerikan lääkäriliitto lopettaa 72-vuotisen käytännön ja sanoo että kannabiksesta on lääkinnällistä hyötyä

17 11 2009

Amerikan lääkäriliitto AMA muutti 10.11 tapahtuneen äänestyksen perusteella pitkään jatkuneen kantansa, jonka mukaan kannabis on pidettävä I luokan huumeena jolla ei ole lääkinnällistä käyttöä.

mmjAMA hyväksyi liiton Tieteen ja yleisen terveyden neuvoston (CSAPH) raportin nimeltä ”Kannabiksen käyttö lääkinnällisiin tarkoituksiin”, joka vahvistaa kannabiksen hoidolliset hyödyt ja vaatii lisätutkimuksia. Neuvoston raportti päätyi tulokseen että ”lyhytaikaiset kontrolloidut kokeet osoittavat että poltettu kannabis vähentää neuropaattista kipua, lisää ruokahalua ja kalorien nauttimista erityisesti potilailla joiden lihasmassa on vähentynyt, ja voi helpottaa MS-tautia sairastavien kouristuksia ja kipuja.” Tämän lisäksi raportti kehottaa että ”kannabiksen asemaa I luokan huumeena uudelleenarvioitaisiin tavoitteena helpottaa kliinistä tutkimusta ja kannabinoidipohjaisten lääkkeiden ja vaihtoehtoisten antotapojen kehittämistä.”

Maan suurimman lääkäriryhmittymän kannanmuutosta nopeutti osaltaan sen lääketieteen opiskelijoiden osaston (MSS) vuoden 2008 kesäkuussa osoittama tuki kannabiksen uudelleenluokittelulle pois ryhmän I huumeesta. Kuluneen vuoden aikana AMA on punninnut kolmea lääkekannabikseen liittyvää päätöstä, jotka myös vaikuttivat osaltaan nyt julkaistuun raporttiin ja sen suosituksiin. Yhdistyksen raportista äänestäminen tapahtui Houstonissa, Teksasissa järjestön vuosittaisessa edustajainkokouksessa. AMA:n viimeisin kanta oli 8 vuoden takaa, ja se esitti kannabiksen säilyttämistä luokan I aineena, jolla ei ole lääkinnällistä käyttöä.

”On kulunut 72 vuotta siitä kun AMA on virallisesti tunnustanut että kannabiksella on sekä jo osoitettua että tulevaisuudelle lupaavaa lääkinnällistä hyötyä,” sanoi LT Sunil Aggarwal, joka sekä johti lääketieteen opiskelijoiden vuoden 2008 esitystä että toimi nyt julkaistun neuvoston raportin asiantuntija-arvioijana. ”AMA on tuottanut kattavan, hyvin dokumentoidun, todisteisiin pohjautuvan raportin, joka aiotaan julkaista vertaisarvioidussa julkaisussa, joka auttaa valistamaan lääketieteellistä yhteisöä kasvipohjaisten kannabislääkkeiden tieteellisestä perustasta.” Aggarwal kuuluu myös Americans for safe access (ASA) -järjestön, maan suurimman lääkekannabista edistävän organisaation, lääkinnälliseen ja tieteelliseen neuvoa-antavaan komiteaan.

AMA:n tuki lääkekannabikselle seuraa Obaman hallinnon viime kuussa antamaa ilmoitusta, joka suositti liittovaltion lakimiehiä luopumaan syytteiden toimeenpanosta lääkekannabiksen sallineissa osavaltioissa. Vuoden 2008 helmikuussa Amerikan lääkäriopisto (ACP), maan toiseksi suurin lääkärien yhteenliittymä ja suurin sisälääketieteen organisaatio, esitti päätöksen joka vaati ”todisteisiin pohjautuvaa arviointia kannabiksen asemasta ryhmän I kontrolloituna huumausaineena, joka määrittäisi onko tarvetta luokitella se uudelleen eri ryhmään.” ”Kaksi suurinta lääkärijärjestöä maassamme on vahvistanut kannabiksen aseman terveydenhuollon kysymyksenä, johon on paneuduttava,” sanoi ASA:n hallitusasioiden johtaja Caren Woodson. ”Molemmat organisaatiot ovat painottaneet tarvetta muutokselle asettamalla potilaat politiikanteon edelle.”

Vaikka CSAPH:n raporttia ei ole virallisesti julkaistu suurelle yleisölle, AMA:n dokumentit osoittavat että se ”(1) esittää kannabiksen lääkekäytön historiallisen näkökulman; (2) tutkii nykyisiä kannabiksen lääkekäyttöön liittyviä liittovaltion ja osavaltioiden laillisia rajoituksia; (3) tarjoaa yleiskatsauksen nykyiseen ymmärrykseen endokannabinoidijärjestelmän farmakologiasta ja fysiologiasta; (4) arvioi kliinisiä kokeita poltetun kannabiksen ja kasvitieteellisten tuotteiden suhteellisesta turvallisuudesta ja tehokkuudesta; ja (5) asettaa nämä tiedot mittakaavaan nykyisen aineiden säännöstelyjärjestelmän kanssa.”

Lähde:

http://www.opposingviews.com/articles/opinion-ama-ends-72-year-policy-says-marijuana-has-medical-benefits-r-1257871699





Kannabislääkintä ja tiede

12 09 2009

Tieteen kiinnostus kannabista kohtaan on lisääntynyt ja lisääntyy entisestään päivä päivältä, ja se on sairaiden etu.

Huolimatta kannabiksen aiheuttamasta polemiikista Kalifornian osavaltion pääkaupungin Sacramenton kaupungintalolla sekä Yhdysvaltain pääkaupungissa Washington D.C.:ssa, maailmanlaajuinen tiedeyhteisö on viime aikoina tutkinut ainetta lisääntyvällä mielenkiinnolla. Paikalliset potilaat ja lääkärit ovat erittäin innostuneita THC:n mullistavista mahdollisuuksista lääkeaineena.

Sacramentossa on kohtalaisen suuri lääkekannabisyhteisö, jossa on mukana potilaita, avuntarjoajia ja tutkijoita. Jotkin lääkekannabisapteekit toimivat suoraan yhteistyössä potilaiden ja lääkäreiden kanssa, pienentäen kuilua lääketieteellisen tiedon ja sosiaalisen tuen välillä.

Sacramenton asukas Thomas Coy on työskennellyt yhdessä Capitol Wellness -lääkekannabisapteekin kanssa sen avautumisesta lähtien, vuodesta 2004. Hän on HIV:n/AIDS:n kanssa elävä 28-vuotias aktivisti.

”Kannabis on auttanut minua valtavasti”, hän sanoi. ”Olen ollut mukana lääkeohjelmissa ja -kokeissa vuodesta 1983 lähtien.”

Kannabis auttaa Coyta elämään tautinsa kanssa ja selviämään monista sen aiheuttamista oireista. Neljän jointin polttaminen päivittäin ehkäisee kohtauksia, helpottaa pahoinvointia, taistelee keuhkokuumetta vastaan ja lisää ruokahalua.

”Ilman lääkekannabista olisin kuollut”, Coy sanoi. ”Lääkäreiden mielestä olen elävä ihme.”

tfs_mm_whitewidow

Huolimatta terveydentilastaan, jota monet pitäisivät toimintakykyä haittaavana, Coy viettää aktiivista elämää ja johtaa tukiryhmiä. Viimeksi hänen HIV/AIDS-ryhmänsä oli yhdistetyllä telttailu- ja lauttaretkellä.

Coy avustaa potilaita sekä sosiaalisesti että lakiasioissa, ja on ollut useita vuosia mukana potilaiden oikeuksia ajavassa järjestössä Americans for Safe Access:ssa. Hän on todistanut lukuisia kertoja liittovaltion ahdistelemien potilaiden ja kannabiskerhojen puolesta.

”Minä ilmestyn paikalle ja kohotan ääntäni”, hän sanoi. ”Ilmoitan, että ’tämä on lääkettä, näpit irti siitä’.”

Coyn kaltaiset potilaat ovat yleinen näky lääkekannabisapteekeissa ja joukkokokouksissa, sekä marsseilla, joissa he taistelevat oikeudestaan lääkitä itseään AIDS:a, syöpää, MS-tautia, fibromyalgiaa, glaukoomaa ja muita tauteja vastaan. Lista on pitkä.

Kannabista koskevat lääketieteelliset tutkimukset ovat kehittyneet pitkän ajan kuluessa, ja lääkäri Frank Lucido on seurannut tätä kehitystä.

Lucido on toiminut yleislääkärinä kolmekymmentä vuotta. Alkaen vuodesta 1996, jolloin lääkekannabis sallittiin Kaliforniassa, hän on ollut rohkeasanainen ja arvostettu yrttilääkityksen puolestapuhuja.

”Aloin perehtyä aiheeseen heti, kun lääkekannabiksesta tuli laillista”, hän kertoi Sacramento Press -lehdelle. ”Jokainen lääkäri tietää, että hänellä on parisenkymmentä todella kovilla olevaa potilasta, jotka voisivat hyötyä suuresti lääkekannabiksesta.”

Lucidon opiskellessa lääketiedettä 70-luvulla lääkärit eivät ottaneet selvää kannabiksesta ja tiedossa oli vain sen väitetty suuri potentiaali väärinkäyttöön.

”Meidän tuntemamme kannabiksen vaarat olivat paisuteltuja”, hän sanoi. ”Me kaikki näimme opiskelijatovereidemme käyttävän kannabista ja suoriutuvan silti erittäin hyvin.”

Lucidon kiinnostus heräsi uudelleen, kun Kalifornian Proposition 215 -lääkekannabislakialoite tuli äänestettäväksi. Hän kuuli huhuja, että kannabiksella oli joitakin epämääräisiä lääketieteellisiä hyötyjä, ja alkoi tutustua tutkimuksiin saadakseen selville miten kannabis itse asiassa vaikutti.

”On vielä paljon asioita joita emme tiedä, mutta tiedämme sen, että on olemassa vähintään 70 aktiivista kannabinoidia sekä useita CBD-yhdisteitä”, hän sanoi.

Kannabinoidit ovat se ”juttu” kannabiksessa, jotka saavat ihmiset pilveen. Ne ovat kemikaaliryhmä, joka matkii ihmisaivojen luonnostaan tuottamaa ainetta, anandamidiksi kutsuttua kannabinoidia. Joka puolella kehoa ja aivoja on anandamidireseptoreita. Kannabiksessa on monenlaisia kannabinoideja, mutta valtaosa on delta-9-tetrahydrokannabinolia, joka tunnetaan lyhyemmin nimellä THC.

trichome1

Yleisesti ottaen hampun voimakkuus on suoraan verrannollinen THC-pitoisuuteen, ainakin mitä tulee sen rentouttaviin ominaisuuksiin. THC voi toimia unenedistäjänä, kivunlievittäjänä, tulehduksenhelpottajana, pahoinvoinninvähentäjänä, ruokahalunkiihottajana, lihasrelaksanttina ja, ehkä yleisimmin tunnettuna,  antidepressanttina.

CBD on lyhenne kannabidiolille, aineryhmälle kannabiksessa, joka on vielä hieman tutkimatonta aluetta. Meneillään olevissa tutkimuksissa CBD-yhdisteillä on havaittu viruksia torjuvia ja jopa kasvaintenvastaisia  (jopa kasvaimia supistavia) ominaisuuksia. Kyllä, tämä tarkoittaa, että kannabis voi auttaa ehkäisemään syöpää, UCLA:n viimeaikaisten tutkimusten mukaan.

”Noin kaksi tai kolme vuotta sitten ilmoitettiin, että kannabis ei lisää syövän riskiä, ja lisäksi huomautettiin ohimennen, että tietyllä annostuksella se voisi toimia jopa syövältä suojaavasti”, Lucido sanoi. Hänen mukaansa lukuisat muut tutkimukset, joissa kannabista on menestyksekkäästi käytetty pienentämään kasvaimia hiirillä, on jätetty huomiotta huolimatta niiden tuloksista. (Tai juuri tulosten vuoksi -toim.huom.)

On yleisesti tiedossa, että kannabiksen yliannostukseen ei voi kuolla, kuolettavan annoksen ollessa satoja kiloja 15 minuutin sisällä nautittuna. On kiinnostavaa, että kannabinoidireseptoreja ei ole medulla oblongatan alueella, eli siinä osassa aivoja, joka kontrolloi hengitystä ja muita elintärkeitä toimintoja.

”Se tarkoittaa, että jos joku onnistuu polttamaan ’tuhoisan’ annoksen, hän tulee erittäin uniseksi, mutta ei kuole”, Lucido sanoi.

Vaikka kannabikseen kuoleminen onkin mahdotonta, polttamisella on muita sivuvaikutuksia. Tärkein niistä on sivuvaikutus, joka ei ole sivuvaikutus lainkaan: pilveen tulo. Kannabiksen psykoaktiivinen vaikutus voi olla joko euforinen (miellyttävä) tai dysforinen (epämiellyttävä). Jotkut ihmiset pitävät aineen vaikutuksista, jotkut eivät. Jos dysforisia vaikutuksia kokevat henkilöt käyttävät kannabista helpotuksena vakavaan sairauteen, he voivat päästä eroon epätyytyväisyydestään ja jopa tulla immuuneiksi ”pilvelle”, kuten useat lähteet todistavat.

Kannabiksen polttaminen voi myös ärsyttää keuhkoja, mutta tämä voidaan välttää käyttämällä ainetta syömällä tai höyrystämällä se.

Kannabiksen lääketieteellisen käytön mahdollisuuksien ollessa hyvin laajoja, on vielä melko epätavallista, että lääkärit antavat potilaille tavanomaisia suosituksia käyttää ainetta.

”On kaksi syytä miksi useimmat lääkärit epäröivät suosittaa kannabista”, Lucido sanoi. ”He joko eivät tiedä aineen lääketieteellisistä ominaisuuksista, tai sitten he pelkäävät lääkekurin ja lain valvojia. Pidän itselläni erittäin korkeita standardeja, ja jouduin silti lääketieteellisen lautakunnan tutkittavaksi.”

Yksityislääkäri Lucido kertoi seulovansa potilaitaan tiedustelemalla heiltä vahvistavia todisteita heidän tilastaan. Hän esittää kaikille alle 21-vuotiaille kaksi kysymystä. Ensiksi: ”Asutko yhä kotona?” ja toiseksi: ”Salailetko sitä vanhemmiltasi?” Hänen mukaansa tämä siivilöi noin 90 prosenttia nuorista hakijoista.

cannabis_is_medicine_tshirt-p235412514490143207qmkd_400

Vaikka kannabiksella voi olla huomattavia vaikutuksia terminaalisen sairauden kanssa elävien henkilöiden elämään, ovat nämä tapaukset melko harvinaisia. Yleisemmin potilaat hakevat hoitoa henkisiin paineisiin ja fyysisiin kipuihin. Lucido suoritti viime vuonna kyselyn 1045 potilaalleen, josta selvisi että heistä 61 % hoiti kroonista kipua, 7 % ahdistuneisuutta, 6 % migreeniä, 4,4 % ruoansulatusvaivoja (ummetusta, pahoinvointia, anoreksiaa) ja 3,4 % masennusta. Useat muut sairaudet muodostivat loput 18 %.

Tuoreet tutkimukset osoittavat johdonmukaisesti uusia lääketieteellisiä käyttötarkoituksia kannabikselle. Kalifornian yliopiston lääkekannabistutkimuskeskuksen (CMCR) jatkaa koko ajan eri puolilla osavaltiota tutkimuksia THC:n vaikutuksista mm. selkäydinvammoihin ja MS-taudin lihashäiriöihin. Lucido kertoi äskettäin kuulleensa eräästä mielenkiintoisesta tämän aistillisen yrtin sovelluksesta: naisten libidon kohottaminen. Estottomat ja kevytkenkäiset kannabista polttavat naiset olivat keskeisiä pelotteluhahmoja ”ruohohulluus”-propagandan alkuaikoina, ja nyt uudet tutkimustulokset ovat todella osoittaneet että kannabiksen seksuaalisesti kutsuvia vaikutuksia voidaan käyttää stimuloimaan uinuvaa libidoa.

Kannabiksen lääkinnällisten ominaisuuksien tieteellinen tutkiminen on tuottanut lupaavia tuloksia. Paikallisen, valtakunnallisen ja maailmanlaajuisen huomion lisääntyessä tutkimukset vaikuttavat jatkavan kasvuaan.

Lähde:

http://www.sacramentopress.com/headline/12293/The_science_of_THC_medicine