Kannabisaktivisti saa lääkkeensä Yhdysvaltain hallitukselta

3 04 2009

Elvy Musikka on yksi jäljellä olevista muutamasta potilaasta, jotka pääsivät mukaan hallituksen lääkekannabisohjelmaan 70- ja 80-luvulla.

Vuonna 2007 yli 775 000 ihmistä pidätettiin Yhdysvalloissa kannabiksen hallussapidon vuoksi. Samana vuonna neljä ihmistä sai lääkekannabista Yhdysvaltain hallitukselta.

Elvy Musikka on yksi heistä.

Musikka, 66-vuotias aiemmin Floridassa, nyttemmin Eugenessa Oregonissa asuva lääkekannabispotilas, saa vuosittain useita isoja metalliastioita, joista jokainen sisältää 300 kannabissavuketta. Näiden savukkeiden kannabis on kasvatettu liittovaltion hallituksen toimesta Missisippin yliopistolla.

Hän oli kolmas henkilö ja ensimmäinen nainen, joka sai hallituksen tuottamaa kannabista.

Hän sai luvan seurauksena pidätyksestä, jossa häntä syytettiin kannabiksen kasvattamisesta, ja sitä seuranneessa oikeudenkäynnissä, jossa hänen lääkärinsä todisti, että ilman kannabista Musikka sokeutuisi.

”Halusin mennä oikeuteen, koska en uskonut, että on yhtäkään hallitusta, jolla on oikeus vaatia sokeutumista ja kärsimystä potilailta”, Musikka sanoi. ”Potilaita heidän kuuluisi suojella.”

Muutettuaan Oregoniin 2005, Musikka on osallistunut julkiseen keskusteluun Oregonin lääkekannabislaista. Tämän vuoden lainsäätävässä istunnossa odottaa 14 esitystä edustajainhuoneen ja senaatin harkintaa.

Musikka havaitsi kannabiksen lääkinnälliset ominaisuudet 1975, jolloin hänellä diagnosoitiin glaukooma (silmänpainetauti). Lääkäri suositteli Musikkaa, jolla oli synnynnäinen kaihi, kokeilemaan kannabista hänen reagoituaan huonosti muihin saatavilla olleisiin hoitomuotoihin.

Ajatus kannabiksen käyttämisestä lääkkeenä pelotti Musikkaa. Hän ei ollut koskaan käyttänyt sitä aiemmin, koska piti sitä vaarallisena. Kuitenkin pian kokeiltuaan sitä hän havaitsi, että se helpottaa hänen kipuaan paremmin kuin mikään muu hoito.

Hän jatkoi sen polttamista, mutta varojen vähyys teki varaston pitämisestä vaikeaa.

Niinpä hän päätti alkaa kasvattaa.

Säännöllisessä käytössä Musikka havaitsi silmän sisäisen paineen – nesteen määrä, joka ravitsee silmän sarveiskalvoa, iiristä ja linssiä – laskevan riittävän alas, jotta hän pystyi menemään sarveiskalvon siirtoleikkaukseen. Hän jatkoi kannabiken käyttämistä helpottaakseen glaukooman tuomaa kipua.

Ärsyttävä naapuri häiritsi hänen toipumistaan.

”Ainoastaan yksi ihminen on ahdistellut minua. Hän asui aivan naapurissani, hyppäsi aidan yli ja varasti kasvini aina kun kasvatin jotain”, hän sanoo viitaten aikaan, jolloin hän asui Floridassa. ”Hän tiesi, että jos kutsuisin poliisit, minä olisin se, joka menee vankilaan.”

Poltettuaan kannabista laittomasti 12 vuotta Musikka meni 1987 yhteen monista silmäleikkauksistaan. Tämä osoittautui kauheaksi virheeksi. Hän menetti näön vasemmasta, paremmasta, silmästään.

Seuraavana vuonna hänet pidätettiin kannabiksen kasvattamisesta. Pidätys tuli samoihin aikoihin kun hän haki lääkehallinnon ylläpitämään myötätuntoiseen uusien lääkkeiden tutkimusohjelmaan (Compassionate Investigative New Drug Program).

Siihen aikaan vain kaksi potilasta oli päässyt hyötymään ohjelmasta. Robert Randall voitti syytökset kannabiksen kasvattamisesta sen jälkeen kun hänen lakimiehensä sanoivat, että kannabis oli lääkinnällinen välttämättömyys hänen glaukoomansa hoidossa. Onnistuneen puolustuksen jälkeen 1976 Randall haastoi Yhdysvaltain hallituksen, joka lopulta johti tutkimusohjelman luomiseen.

Irvin Rosenfeld pääsi ohjelmaan 1983 taistellakseen harvinaista synnynnäistä tautia vastaan.

Oikeudenkäyntinsä jälkeen Musikasta tuli 1988 ensimmäinen nainen, joka pääsi mukaan ohjelmaan. Kansallinen lääkkeiden väärinkäytön instituutti (NIDA) johti Missisippillä pyöritettävää ohjelmaa.

Instituutti ”on jatkanut kannabiksen kasvattamista tarjotakseen kontaminaatioista vapaata kannabismateriaalin lähdettä, joka on yhtenäistä ja ennalta arvattavaa vaikutuksiltaan biolääketieteen tutkimuksessa”, puhenainen Stephanie Older sanoi sähköpostissaan. ”NIDA on säilyttänyt ainoan laillisen lähteensä.”

Neljä vuotta Musikan ohjelmaan liittymisen jälkeen se lopetettiin vanhemman Bushin hallinnon toimesta. Osallistujat kuitenkin saivat edelleen lääkkeensä hallitukselta.

Musikka sanoi, että hänen tyytymättömyytensä hallituksen tarjoaman lääkkeen laatuun yhdessä Oregonin liberaalien lääkekannabislakien kanssa toi hänet länteen. Hän vieraili Oregonissa ensimmäistä kertaa 1998 kun lakiesitys 67, joka sallii tietyistä lääkinnällisistä tiloista kärsivien potilaiden kasvattaa ja käyttää kannabista, pääsi äänestykseen. Se meni läpi 56 prosentin kannatuksella ja tänään se tarjoaa 21 500 oregonilaiselle laillisen pääsyn kannabikseen helpottamaan kipuja tai heikentäviä sairauksia.

Nyt käsittelyn alle tulevat esitykset vaihtelevat niistä, jotka tiukentaisivat lääkekannabiksen ehtoja niihin, jotka löysäisivät niitä edelleen.

Lääkekannabislait voivat muuttua rajusti tänä vuonna Oregonissa, sanoi Don Bishoff, joka toimii Springfieldin senaattorin Bill Morrisetten avustajana. ”Asiat ovat valtavassa vuossa”, hän sanoi. Morrisette on senaatin ihmispalveluiden komitean puheenjohtaja ja sponsoroi senaatin esitystä 388, joka tiukentaisi säännöksiä lääkekannabispotilaiden hoitajien ja lääkekannabispotilaiden osalta ja muuttaisi kannabiskasvien sekä kannabistuotteiden määrää, jota potilaat voivat pitää hallussaan.

Musikka, joka on kiertänyt ympäri Yhdysvaltoja ja Eurooppaa puhumassa lääkekannabislaista, on huolestunut kahdesta esityksestä, jotka määräisivät ketkä osavaltiossa saavat kasvattaa lääkekannabista potilaille. Hän vastustaa osavaltion kasvatusoperaatiota, kuten edustajainhuoneen esitys 3247 ehdottaisi, koska hän sai liittovaltiolta niin huonolaatuista kannabista aiemmin.

Hän sanoi, että hallitukselta saadut tuotteet ovat vanhentuneita. Hänen nykyisessä metallirasiassaan on etiketissä merkitty kannabiksen tuotanvuodeksi 1996.

Musikka kannattaa apteekkeja, jotka möisivät rekisteröityjen kasvattajien tuotteita. Äänestäjien voima (Voter Power), organisaatio, joka lobbaa kannabispolitiikan puolesta, ehdottaa samankaltaista apteekkijärjestelmää senaatin esityksessä 812. Riippumatta äänestysten tuloksista ja lakimuutoksista, Musikka sanoi jatkavansa puhumista niiden ihmisten oikeuksien puolesta, jotka kärsivät sairauksista, mitä voitaisiin hoitaa lääkekannabiksella.

”Koko taisteluni merkitys on taata potilaille oikeus arvokkuuteen, ja ennen kaikkea mahdollistaa heille lääkkeiden turvallinen saanti. Heidän ei pitäisi madella kaikkien edessä saadakseen vähän kannabista, koska muutakaan ei voi”, Musikka sanoi.

Elvy Musikka

Lempikirja: “The Benefits of Marijuana: Physical, Psychological and Spiritual” tekijänä Joan Bello.

Suosikkileffa: “Super High Me”.

Harrastukset: Kävely ja laulujen kirjoittaminen. Hän on julkaissut levyn nimeltä ”Truth and Love Are One” (Totuus ja rakkaus ovat yhtä).

Lähde:

http://www.registerguard.com/csp/cms/sites/web/updates/9679285-55/story.csp

Suomalaisia sukujuuria omaava Elvy Musikka on vieraillut maassamme vuonna 2002. Helsingin Sanomien artikkeli vierailusta, jossa Musikka mm. kehuu Suomen Turussa kasvatettua pilveä, löytyy hakemalla hakukoneella jutun otsikkoa ”Pilvessä lääkärin määräyksestä” -toim.huom.