Korvaushoitoa korvaamassa

12 07 2009

Kannabiksen ehkä tunnetuimman molekyylin THC:n piikittäminen opiaattiriippuvaisiin rottiin saattaa kuulostaa keksityltä työnkuvalta, mutta on totisinta totta ainakin neuropsykologi Valérie Daugélle ja hänen tiimilleen.

Daugé ryhmineen työskentelee keskushermostoon keskittyvässä fysiopatologian laboratoriossa, jossa etsitään turvallisempaa vaihtoehtoa opiaattiriippuvaisten hoitoon. He uskovat, että tutkimusten pohjalta voitaisiin luoda turvallisempia, terapeuttisia vaihtoehtoja korvaushoidoille.

Aikaisemmin he ovat osoittaneet, että vastasyntyneiden rottien pitäminen erossa emostaan aiheuttaa yliherkkyyttä morfiinin ja heroiinin kaltaisten opiaattien tuomalle hyvänolontunteelle. Tämä tekee ne erittäin nopeasti ja vahvasti riippuvaisiksi.

Seuraavassa tutkimuksessa käsiteltiin aikuisiän saavuttaneita rottia, joille oli aikaisemmassa tutkimuksessa kehitetty opiaattiriippuvuus. Rottiin piikitettiin säännöllisesti kasvavia määriä THC:ta ja mitattiin morfiinin kulutusta.  Daugén tutkijaryhmä huomasi, että hoidon jälkeen rotilla ei esiintynyt tyypillistä morfiiniriippuvaista käyttäytymistä. Lisäksi biokemialliset sekä molekyylibiologiset tutkimukset tukevat käyttäytymismallista johdettuja päätelmiä.

ratsthcopioid

Tutkimuksen lopputuloksena voitiin siis pitää sitä, että THC:n piikittäminen rottiin johti opiaattiriippuvuuden poistumiseen ja käyttäytymishäiriöiden häviämiseen.

Mullistavat tulokset selittyvät kun katsomme tarkemmin aivojen uumeniin.  Siinä osassa missä päihderiippuvuudet pesivät, THC aiheutti sisäsyntyisen enkefaliinin (peptidejä, jotka sitoutuvat opioidireseptoreihin ja mm. vähentävät kipuja)  tuotannon elpymisen.   Hoitamattomilla rotilla kyseinen tuotanto oli minimissä.

Aivojuoviossa, huumeriippuvuuteen liittyvässä aivojen osassa, sisäsyntyisen enkefaliinin tuotanto palautui THC:n vaikutuksen alaisena. Rotilla, joita oli stressattu syntymästä asti, ja jotka eivät saaneet THC:tä, enkefaliinin tuotanto supistui.

Tehtyjen tutkimusten tulokset ovat vertailukelpoisia ihmisten aivojen toimintaa koskevissa tutkimuksissa. Ne auttavat ymmärtämään syntymänjälkeisten tapahtumien neurobiologisia, ja käyttäytymiseen liittyviä vaikutuksia ihmisissä. Tutkimusten valossa voitaisiin luoda uusia hoitomuotoja vieroitusoireiden helpottamiseen sekä poistamaan huumeriippuvuutta.

Enkefaliinijärjestelmä tuottaa sisäsyntyistä enkefaliinia, joka on välittäjäaine ja opioidi. Se sitoutuu samoihin reseptoreihin kuin opiaatit ja estää kipuviestin kulkemista aivoihin.

Lähde:

http://www.sciencedaily.com/releases/2009/07/090706090440.htm





Laulaja Melissa Etheridge: Lääkekannabiksen tulisi olla laillista

24 06 2009

Joka päivä arviolta 6000 amerikkalaista kokeilee kannabista ensimmäisen kerran. Kyseessä on maailman käytetyin laiton päihde. Yhdysvalloissa lähes 15 miljoonaa ihmistä on käyttänyt sitä kuluneen kuukauden aikana. Muusikko Melissa Etheridge käytti lääkekannabista selvitääkseen läpi kemoterapian.

Lääkinnällinen kannabis herättää paljon polemiikkia. Tällä hetkellä Yhdysvalloissa on 13 osavaltiota, jotka sallivat kannabiksen käytön lääketieteellisten tilojen hoitoon. Kannabikselle ei kirjoiteta reseptejä, lääkärit ainoastaan myöntävät suosituksensa käytölle näissä osavaltioissa.

503px-Melissa_Etheridge_Live

Mutta onko se turvallista? Tehoaako se? Toimiiko se todella?

Melissa Etheridge sanoo, että hänelle kannabis toimi. Grammy-palkittu laulaja-lauluntekijä kääntyi kannabiksen puoleen kun hänellä diagnosoitiin rintasyöpä vuonna 2004.

Etheridge keskustelee CNN:n Anderson Cooperin kanssa syistä, jotka saivat hänet käyttämään lääkekannabista ja siitä, kuinka hän kokee sen auttaneen häntä terveytensä takaisin saamisessa. Nykyään Etheridge on laillistamisen puolella.

Seuraavassa lyhennelmä haastattelusta.

Melissa Etheridge: Olen itse asiassa kiitollinen syöpädiagnoosistani.

Anderson Cooper: Koska se muutti elämäsi?

ME: Se muutti elämäni, herätti minut täydellisesti.

AC: Millaisia kemoterapian kivut ovat?

ME: Se on yleistä tuskaa, keho on kuolemassa, kaikki solut kuolevat. Ruokahalu on mennyttä. Pahoinvointi on jatkuvaa. Hiukset putoavat päästä, iho… se on kuin kuolema. En pystynyt muuhun kuin makaamaan paikallani. En pystynyt mihinkään, kaikki teki kipeää – valo sattui, äänet sattuivat. En pystynyt lukemaan. Minä vain makasin.

(Etheridge kertoo ettei halunnut käyttää Vicodinia tai muita reseptilääkkeitä.)

Kaikilla niillä aineilla on sivuvaikutuksia. Steroidit ja kipulääkkeet, joita kemoterapian ensimmäisenä päivänä annetaan, aiheuttavat ummetusta. Joten, ummetukseen annetaan pilleri, joka aikaansaa ripulin. Kaikesta tästä seuraa valtavasti sivuoireita.

AC: Kun käytit ensimmäisen kerran kannabista niin oliko sillä suuri vaikutus?

ME: Välittömästi. Muutaman minuutin sisällä se helpotti pahoinvointia ja kipuja. Olin yhtäkkiä normaali. Lääkekannabista ei käytetä, jotta päästäisiin pilveen.

AC: Eli sinä et tullut pilveen?

ME: Ei, siitä ei tule pilveen. Kyseessä ei ole pilvi. Tunsin oloni taas normaaliksi. Huomasin, että saatoin nousta ylös sängystä. Saatoin mennä lasteni luokse. Se oli ällistyttävää. (Etheridge ei useinkaan käyttänyt kannabista polttamalla; hän käytti kannabisvoita ruoanlaitossa tai höyrysti aineen vaporisaattorilla.)

AC: Huolehditko koskaan, että saattaisit tulla riippuvaiseksi? Sanotaan että se on porttihuume.

ME: Ei, en lainkaan. Jos olisit itse käynyt läpi saman, ymmärtäisit mitä tarkoitan. On lähes naurettavaa ajatella, että olisin tullut riippuvaiseksi.

AC: Mainitsit, että sinulla on yhä lääkärin suositus. Käytätkö yhä kannabista?

ME: Kyllä käytän. Hoitojen vaikutukset ruoansulatuselimistööni on jättänyt minulle todella pahan intoleranssin kaikkea hapanta kohtaan, refluksitauti on jatkuvana ongelmana. En halua ottaa pillereitä joita minulle tyrkytetään.  En halua kaikkia niitä sivuvaikutuksia.

Joten minä käytän kannabista. Jos olen esimerkiksi stressaavassa tilanteessa tai jos olen syönyt juustoista ja rasvaista pizzaa lasteni kanssa, saatan käyttää sitä, ja vatsani asettuu, rauhoittuu täysin ja kokonaan.

AC: Useimmat ihmiset syövät juustoisen pizzan vasta kannabiksen käytön jälkeen.

ME: Se on totta.

AC: Sinulla on mennyt järjestys sekaisin.

ME: Minä en käytä sitä niin, ei.

AC: Kaliforniassa on uskoakseni yli 200 000 ihmistä, jotka ovat rekisteröityneet lääkekannabiksen käyttäjiksi. Uskotko tosiaan, että kaikilla noilla ihmisillä on oikeutettu syy saada käyttää kannabista?

ME: Kyllä. Keitä me olemme sanomaan mikä on oikeutettu syy? Jos  jotakuta auttaa selviämään päivästä muutama henkonen parin viinilasin sijaan illalla, keitä me olemme sanomaan mitään? Miksi me olemme tässä maassa niin tuomitsevia tämän asian suhteen? Nämä ihmiset eivät vahingoita ketään. He eivät vahingoita edes itseään.

art.etheridge.gi

Katso video haastattelusta: http://www.cnn.com/2009/SHOWBIZ/Music/06/16/ac360.etheridge/index.html?eref=rss_mostpopular#cnnSTCVideo

Lähde:

http://www.cnn.com/2009/SHOWBIZ/Music/06/16/ac360.etheridge/index.html?eref=rss_mostpopular#cnnSTCText