Los Angelesin pormestariehdokas Craig Rubin: Obama on voimaton DEA:n suhteen

7 03 2009

Lääkekannabista puolustava ehdokas sanoo: ”Samalla kun DEA ratsaa paikallisia lääkekannabisapteekkeja vastoin presidenttimme Barack Obaman toiveita, pormestarimme ei tee yhtään mitään. Kun minä olen pormestari, suojelen potilaita ja apteekkeja.”

Los Angelesin nykyinen pormestari on väistellyt keskustelua ehdokas Craig X Rubinin kanssa, joka haastaa hänen toisen kautensa enkelten kaupungin johtajana. Presidentin Change.gov -sivustolla ykköskysymys oli, aikooko presidentti verottaa ja valvoa kannabista. Kasvia, joka on myrkytön eikä ole koskaan tappanut ketään tunnetun historiamme aikana.

craig-x-rubin-head-shot_2

Ihmiset, jotka tukivat Obamaa odottavat hänen, kokaiinin ja kannabiksen käyttönsä tunnustaneena, tekevän jotain huumesodalle, jota hän on itse kutsunut täydelliseksi epäonnistumiseksi. Kun ratsioita tehtiin potilaita vastaan, viesti oli selvä: ”Pelasta meidät Obama.”

DEA:n johtama huumesota on todellisuudessa sota kannabista vastaan, koska 85 prosenttia kaikista huumepidätyksistä on kannabispidätyksiä. Näin ollen myös 85 prosenttia kaikista huumesotaan liittyvistä kuluista menee kannabiksen tuhoamiseen, nujertamiseen ja pidätyksiin. Kun DEA ratsasi lääkekannabisapteekkeja nykyinen pormestari ei sanonut mitään. Ehdokas Rubin sanoo: ”Pormestarina potkisin DEA:n ulos Los Angelesista, jos he eivät jättäisi kannabisapteekkeja rauhaan.”

Presidentti Obama painotti kampanjansa aikana, että ”En aio käyttää oikeusministeriötä kannabisapteekkien syyttämiseen ja ratsaamiseen. Se ei ole hyvää käyttöä resursseille.” DEA on eksynyt tehtävästään käydä maailman vaarallisimpien huumediilereiden kimppuun. DEA on toiminut monien kalifornialaisten mielestä kuin rikolliset. Ratsatut apteekit menettivät lääkkeet ja rahat, ja lisäksi tietokoneiden kiintolevyt ja turvallisuusvälineet on tuhottu, mutta ketään ei ole pidätetty.

Kukaan ei ymmärrä Craig X Rubinia paremmin, miksi heidän piti tuhota tietokoneiden kiintolevyjä ja turvallisuusvälineitä. ”Syyttäjä Bob Chen sanoi, että videota ratsiasta ei ollut olemassa, mutta me saimme palautettua sen kiintolevyltä kuukausia pidätyksen jälkeen, ja uskon, että se piti minut poissa vankilasta. En saanut näyttää valamiehistölle tätä videota todisteena, mutta oikeus tiesi sen olevan olemassa.”

DEA:lla on taloudellinen etunäkökulma nähdä lääkekannabiksen epäonnistuvan Kaliforniassa. On fakta, että on kohtuullisen helppo hankkia lääkärin suositus lääkekannabikselle, joka antaa luvan pitää hallussaan ja käyttää lääkekannabista Kalifornian osavaltiossa ja erityisesti Los Angelesissa, jossa on DEA:n mukaan enemmän lääkekannabisapteekkeja kuin Starbucks-kahviloita. (tämä väite on kuitenkin ollut vain ilmeisen humoristinen kärjistys tai puhdasta populismia. -toim.huom.)

Pormestariehdokas Rubin haluaa muistuttaa, että jokaisella lääkekannabisapteekilla on työntekijöitä, jotka Starbucks tai muu suurempi yritys on irtisanonut säästökuurin takia laman uhatessa. Työttömyyden sijaan heillä on töitä ja he maksavat veroja. Lääkekannabis on mahdollisuus, ei vain sairaille, vaan myös taloudelle uuteen nousuun.

Los Angelesin kaupunki on iloinen kerätessään myyntiveroja, työntekijöiden veroja, tuloveroja ja lukemattomia muita pakollisia maksuja, mutta silti nykyinen pormestari vaikenee, kun pitäisi suojella lääkekannabista tarvitsevia kansalaisia tai apteekkien omistajia.

Los Angelesin kaupungin kokouskeskus isännöi THC-tapaamista, missä voi olla esillä suuri määrä kannabista ja kannabistuotteita. Kokouskeskuksen nettisivujen mukaan tapaaminen pidetään kesäkuun puolivälissä. Tapaamisen järjestäjät lupaavat nettisivuillaan, että kyseessä on maailman suurin kannabisnäyttely, jossa on mukana mm. Master Kush -lajikkeen luoja. Kyseinen lajike on erittäin suosittu paikallisissa kannabisapteekeissa. Tapaaminen tulee olemaan avoin yleisölle. Lapsetkin pääsevät näkemään, että kannabis on vain kasvi. Tapaamisessa ei sallita polttamista.

Pormestariehdokas Craig Rubin, joka näytteli lääkekannabisapteekin omistajaa televisiosarja Weedsin ensimmäisellä tuotantokaudella ja isännöi kannabisnäyttelyä toisella tuotantokaudella, aikoo saapua Los Angelesin kannabisnäyttelyyn kaupungin pormestarina.

Uskon, että kannabisteollisuus tuo Los Angelesiin uskomattoman määrän hyvin monenlaisia työpaikkoja. Kuuluisa autonvalmistaja Lotus on julkaisemassa hampusta valmistettua huippuluokan autoa. Henry Ford rakensi jo vuosikymmeniä sitten auton hampusta, joka oli lujempaa kuin teräs ja joka kulki hampusta tehdyllä polttoaineella, jollaista mm. Willie Nelson myy omistamillaan BioWillie -huoltoasemilla.

Lisää tietoa Craig X Rubinista ja hänen kampanjastaan pormestariksi voit lukea englanniksi täältä: www.CraigX4Mayor.org

Lähde:

http://enewschannels.com/2009/02/10/enc5826_203159.php





Hollantilainen suunnitelma rikollisten kitkemiseksi

4 12 2008

Suunnitelmia jättimäisestä farmista, joka lopettaisi kannabiskahviloiden ”takaovitoimitukset”.

kasvattamo

Alankomaalainen Eindhovenin kaupunki on saanut aikaan kohahduksen, koska se suunnittelee kannabisplantaasia, joka toimittaisi kannabiksen kaupungin coffee shoppeihin. Tämä suunnitelma tuli julki ”kannabiksen huipputapaamisessa”, jossa kymmenet Alankomaalaiset pormestarit kiirehtivät hallitusta turvaamaan pilottiprojektin, joka yrittää syrjäyttää kannabista toimittavat rikolliset.

Alankomaat ovat tunnettuja yhdestä Euroopan suvaitsevaisimmista mietojen huumeiden politiikasta. Kannabiksen osalta alle viiden gramman hallussapito ja myynti coffee shopeissa ovat sallittuja, mutta kasvatus ja toimittaminen myymälöihin ovat kiellettyjä. Selvä enemmistö pormestareista sanoo, että tämä laillinen ”takaovi” on luonut laittoman alan jonka arvo on 2 miljardia euroa vuodessa.

”On aika testata järjestelmä jossa on valvottuja kasvattamoita jotta meillä olisi tiukat ohjeistukset ja kontrolli laatuun ja hintaa”, Eindhovenin pormestari Rob de Gijzel kertoi uutislehti Volkskrantille. ”Viranomaisten on saatava ote tuotannosta”.

On ollut myös huolia valvomattoman kannabiksen vahvuuden kasvamisesta. Joissakin lajikkeissa THC:n määrää on onnistuttu jalostamaan korkeammaksi kuin ennen.

Huippukokous järjestettiin romuttamaan huumepolitiikan ’parantelut’ sen jälkeen kun Roosendaalin ja Bergen op Zoomin kaupungit ilmoittivat sulkevansa kaikki coffee shoppinsa seuraavan kahden vuoden aikana taistellakseen huumeturismia ja kriminaalia toimintaa vastaan. Ne valittivat 1,3 miljoonan ranskalaisen ja belgialaisen tulevan kaupunkeihinsa vain kannabiksen perässä ja monien heistä käyttäytyvän huonosti. Pahinta kuitenkin on, että he ovat usein rikollisten tähtäimessä jotka yrittävät houkutella heitä pois laillisista kahviloista syrjäkujille joilta löytyy vahvoja, laittomia huumeita.

Bergen op Zoomin pormestari Han Polman sanoi: ”Me kannatamme Eindhovenin kokeilua, mutta emme usko sen tapahtuvan kovinkaan nopeasti. Siksi me suljimme kahvilamme.”

Konservatiivi, kristillisdemokraattien oikeusministeri Ernst Hirsch on kiitellyt sulkemispäätöksiä.

Pääkaupunki Amsterdam oli shokissa kun tieto joidenkin coffee shopien sulkemisesta tuli. Noin yksi viidestä Amsterdamin coffee shopista joutuu sulkemaan ovensa uuden lain myötä. 43 228:sta coffee shopista sijaitsee 250 m säteellä koulusta joten ne joutuvat sulkemaan ovensa vuoden 2011 loppuun mennessä. Yksi näistä on kuuluisa Bulldog coffee shop, turistimagneetti, joka sijaitsee entisellä poliisiasemalla Leidsepleinissä. Kolme kanadalaista vierasta pohti uutista. Yksi sanoi: ”Tulemme tänne kahdesti vuodessa, lennämme tuhansia maileja, tuhlaamme täällä ollessamme noin 4000 euroa. Tämä on hyvä paikka olla!”

Läheisen koulun rehtori Margriet Bosman ei ollut vakuuttunut uusista säännöksistä. ”Tämä on vain esitystä. Lapset saavat huumeita käsiinsä joka tapauksessa, jos he niitä haluavat. Säännösteltyjen kahviloiden sulkeminen ei ole kovin hyvä ratkaisu.”

Myös Amsterdamin pormestari Job Cohen kannattaa mietojen huumeiden myynnin sallimista. ”Pitäisi olla järjestelmä… jossa on täysin selkeää mistä miedot huumeet tulevat”, hän sanoi. Useimmat hollantilaiset haluavat suvaitsevaisuuden säilyvän. Uutislehden tekemän kyselyn mukaan 80 % hollantilaisista vastustaa coffee shoppien sulkemista.

Asiantuntijat ovat yksimielisiä siitä, että kieltäminen ei ole ratkaisu. ”Kielto olisi paljon vaarallisempi kuin kannabis itse, koska käyttäjät kääntyisivät rikollisten piirien puoleen ja rikollisuus räjähtäisi”, sanoi kriminologi Tim Boekhout.

Suunnitelma kannabisfarmista menee parlamentin käsittelyyn.

Hollannin kannabis numeroina:

2 miljardia

Arvio laittoman kannabistuotannon arvosta

5 grammaa

Suurin määrä mitä yksittäisellä henkilöllä saa olla hallussaan

43

Coffee shopien määrä Amsterdamissa joiden täytyy sulkea ovensa seuraavan kolmen vuoden aikana

Lähde:

http://www.independent.co.uk/news/world/europe/dutch-plan-to-weed-out-criminals-1032210.html





Amsterdamissa suljetaan kannabiskahviloita

30 11 2008

Amsterdam sulkee 43 kannabista myyvää kahvilaansa täyttääkseen kansalliset säädökset. Kaikkiaan kahviloita oli 228. Osa kahviloista, jotka tunnetaan ”coffee shop” nimellä, täytyy sulkea vuoden 2011 loppuun mennessä, koska ne sijaitsevat alle 250 metrin päässä peruskoulusta tai lukiosta.

amsterdam_red_light_district_24-7-2003

Yksi katoavista on kuuluisa Bulldog café Leidsepleinillä aivan Amsterdamin keskustassa. Rakennus on toiminut aiemmin poliisiasemana ja kahvila aukaistiin 20 vuotta sitten. Se on liian lähellä kaupungin Barlaeus-lukiota.

Haastattelussaan Volkskrantissa Amsterdamin pormestari Job Cohen teki selväksi, että hän seuraa hallituksen päätöstä pakotettuna.

Sääntely

Cohen on tyytyväinen nykyisiin mietojen huumeiden politiikkaan, mutta haluaisi nähdä koko kannabiksen kaupan valvottuna. Selkeä enemmistö pormestareista, joiden kaupungeissa on kannabista myyviä kahviloita, jakaa Cohenin mielipiteen huumepolitiikan suhteen. Katso uutinen.

Nykyisellään päättäjät kääntävät katseensa pois kannabiksen myynnistä ja käyttämisestä, mutta kieltävät laajemman kasvattamisen ja suurempien erien kauppaamiseen.

Cohen vaatii kannabistuotannon laillistamista Almerissa järjestetyssä kunnanvaltuustojen ”kannabishuipputapaamisessa”. Volkskrantissa hän perustelee tätä sillä, että alaa olisi helpompi kontrolloida ja vähentää järjestäytyneen rikolliseen osuutta ja sen tuomia haittoja. Cohenin ajatuksia tukee Beckley-säätiön julkaisema raportti.

Noin 25% Amsterdamissa käyvistä turisteista vierailee kannabiskahvilassa Volkskrant kertoo. Cohen sanoo näiden turistien aiheuttavan huomattavasti vähemmän harmia kuin ulkomaalaisten, jotka juovat alkoholia.

Cohen sanoo myös, ettei Alankomaiden pitäisi pelätä muiden maiden reaktiota heidän suvaitsevaa huumepolitiikkaansa kohtaan. ”Meillä on lyömättömiä argumentteja… Totaalinen kielto kannabiskahviloille ei todellakaan vähennä huumeiden käyttöä”,  hän sanoi.

Lähde:

http://www.dutchnews.nl/news/archives/2008/11/amsterdam_forced_to_shut_43_ca.php