Tähtitieteilijä Carl Saganin ajatuksia pilvestä

18 10 2009

Sagan oli tunnettu tiedemies ja tieteen popularisoija. Hänen kuolemansa jälkeen on selvinnyt, että hän oli myös pilviveikko.

Carl Sagan oli yhdysvaltalainen tähtitieteilijä, astrobiologi ja tieteen kansantajuistaja. Hän mm. edisti maan ulkopuolisen älyn etsintään tähtäävää SETI-ohjelmaa. Hän on maailmanlaajuisesti tunnettu tiedekirjoistaan ja Cosmos-nimisestä televisiosarjasta. Töissään hän toistuvasti pyrki edistämään tieteellisiä tutkimusmenetelmiä. Sagan oli ajatusmaailmaltaan ateistinen ja skeptinen.

Hän ei siis ole aivan perinteiseen propagandaan sopiva kuvaus kannabiksen säännöllisesti käyttäjästä.

Carl Sagan kirjoitti vuonna 1969 pienen esseen kokemuksistaan kannabiksesta pseudonyymillä Mr X. Hänen kuolemansa jälkeen vahvistettiin hänen toiveidensa mukaisesti, että hän on esseen todellinen kirjoittaja. Tarjoamme nyt otteita esseestä, joka kertoo mitä ajatuksia kannabiksen käyttö herättää näinkin suuren ajattelijan mielessä.

En pidä itseäni uskonnollisena henkilönä tavanomaisesti ajatellen, mutta joissakin pilvissä on uskonnollisia aspekteja. Terävöityneet aistini kaikilla alueilla antavat minulle tunteen siitä, että kommunikoisin kaiken ulkoisen kanssa, elollisen ja elottoman. Joskus tavallaan eksistentiaalinen havaintokyky kaikkeen absurdiin saa minut valtaansa, ja näen kammottavalla varmuudella tekopyhyyden ja esittämisen mitä minä ja kanssaihmiseni harrastan. Toisinaan tunnen absurdiuden eri tavalla, leikkisänä ja juonikkaana tiedostamisena. Molemmissa absurdiuden tunteissa voin kommunikoida, ja jotkin kaikkein palkitsevimmista pilvistäni ovat olleet sellaisia, jotka olen jakanut keskustelemalla ja jakamalla havaintoja ja huumoria. Kannabis tuo meille tietoisuuden, jota yritämme koko ikämme harjoitella ylenkatsomaan ja unohtamaan kokonaan mielistämme. Tunne siitä, millainen maailma todella on, voi olla raivostuttava; kannabis on tuonut minulle tuntemuksia siitä, millaista on olla hullu, ja kuinka me käytämme sanaa ”hullu”, jotta välttyisimme ajattelemasta liian kivuliaita asioita. Neuvostoliitossa poliittiset toisinajattelijat suljetaan säännönmukaisesti hullujenhuoneille. Saman kaltainen asia esiintyy myös täällä, joskin hieman hienosyisempänä: ’kuulitko mitä Lenny Bruce sanoi eilen? Hänen täytyy olla hullu.’ Kun olin pilvessä, ymmärsin, että noiden hulluksi kutsuttujen ihmisten sisällä on joku.

carl sagan

Kun olen pilvessä, voin tunkeutua menneeseen, palauttaa lapsuusmuistoja, kavereita, sukulaisia, leikkikaluja, katuja, tuoksuja, ääniä ja makuja kadonneelta aikakaudelta. Voin palata mielessäni lapsuuteni tapahtumiin, vaikken olisi aikoinaan ymmärtänyt niitä. Monet, mutta eivät kaikki kannabiskokeiluni ovat sisältäneet minulle merkityksellistä symbolismia, jota en yritäkään kuvailla täällä. Se on ollut tavallaan kuin pilvessä pakotettu mandala. (Mandala on ympyrän muotoon tehty kuvio, joka kuvaa kosmosta symbolisesti tai metafyysisesti. Sana mandala on sanskritin kieltä, ja tarkoittaa ympyrää, keskusta tai yhteyttä.) Vapaa-assosiaatio tätä mandalaa kohtaa, sekä visuaalisesti että sanallisesti, on tarjonnut minulle runsaasti todella rikkaita näkemyksiä itseeni.

Tällaisissa pilvissä on oma myyttinsä: käyttäjä saa illuusion suuresta sisäisestä viisaudesta, mutta se ei selviä aamuisesta tarkistuksesta. Olen vakuuttunut, että tässä on virhe, ja että mykistävät sisäiset näkemykset, mitä pilven aikana on saavutettu, ovat todellisia ja aitoja näkemyksiä. Suurin ongelma on saada nämä näkemykset hyväksyttävään muotoon sille hiukan erilaiselle itselle, jota me olemme seuraavana päivänä selvinpäin. Yksi kovimpia töitä, mitä olen koskaan tehnyt, on ollut tuollaisten näkemysten taltioiminen nauhalle tai niiden kirjoittaminen paperille. Ongelma on siinä, että jopa kymmenen entistä kiinnostavampaa ideaa tai kuvaa katoaa sinä aikana, kun yrität taltioida yhtä. On helppo ymmärtää, miksi jonkun mielestä on ajanhukkaa käydä kaikki tuo vaiva saadakseen ajatuksen talteen, ikään kuin esittely Protestanttiseen etiikkaan. Mutta koska olen taltioinut lähes koko elämäni, olen ponnistellut. Omasta mielestäni onnistuneesti. Vahingossa havaitsin, että kohtuullisen hyvät näkemykset voi muistaa myös seuraavana päivänä, mutta vain jos niiden muistamisen eteen on tehty jotain työtä. Kirjoitan näkemyksen ylös tai kerron sen jollekin muulle, tällöin voin muistaa sen ilman avustusta seuraavana aamuna. Mutta jos sanon vähän itselleni, että pitääpä yrittää muistaa se, en kuitenkaan muista.

Toivon, että kannabiksen laillistaminen ei ole kovin kaukana; kannabiksen laittomuus on raivostuttavaa, este sen hyötykäytölle. Se auttaa luomaan seesteisyyden ja sisäisen näkemyksen, herkkyyden ja toveruuden, joita me kipeästi tarvitsemme tässä koko ajan hullummassa ja vaarallisemmassa maailmassa.

Koko esseen voit lukea englanniksi täältä: http://marijuana-uses.com/essays/002.html

Lähde:

http://www.boingboing.net/2009/10/07/carl-sagan-spaced-ou.html





Israelin vaalien aidosti vihreä vaihtoehto

19 02 2009

Israelissa pidettiin ennenaikaiset parlamenttivaalit helmikuun alussa. Useimmille Israelilaisille se oli valintojen päivä ilman valinnanvaraa.

Tzipi Livniä pidetään kohtalaisen rehellisenä (suuri saavutus maassa, jossa politiikkoja pidetään lähes varauksetta valehtelijoina), mutta on monille kovin harmaa. Benjamin Netanjahua pidetään ”epäonnistuneena” entisenä pääministerinä, jonka kokemusta kuitenkin arvostetaan, ja hänellä on vankka perussuosio. Israelin keskusvaalilautakunta päätti estää arabipuolueilta Balad ja Yhdistynyt arabilista–Ta’al osallistumisen vaaleihin kaventaen valintojen mahdollisuutta entisestään. Erityisesti tämä koskettaa maan arabivähemmistöä, jolta vietiin demokraattinen mahdollisuus vaikuttaa maan kehitykseen.

Lopulta Israelin keskustalainen ulkoministeri Tzipi Livni ja oikeistolainen oppositiojohtaja Benjamin Netanjahu julistautuivat kumpikin Israelin parlamenttivaalien voittajiksi. Tzipi Livnin keskustalainen Kadima sai 28 paikkaa ja Benjamin Netanjahun oikeistolainen Likud 27 paikkaa. Hallitusneuvottelujen odotetaan olevan todella vaikeat ja kestävän kuukausia, ja tällä hetkellä todennäköisimmältä vaikuttaa Likudin, äärioikeiston ja uskonnolliseen puolueen hallituskoalitio.

Näiden vallankahvasta tavoittelevien sotaa suosivien politiikkojen lisäksi näissä vaaleissa oli mukana eräs puolue, joka lähti mukaan rennolla, lempeällä ja rauhallisella linjalla. Vihreä puolue lähti näihin vaaleihin käytännössä yhdellä teemalla: laillistakaa kannabis.

Videokampanjat olivat tärkeässä osassa myös näissä vaaleissa ja yhä useampi video katsottiin netissä, esim Youtube-palvelussa. Eräässä kampanjavideossa koomikko ja Vihreän puolueen johtaja Gil Kopatsch istuu entisen Israelin pääministerin David Ben-Gurionin haudalla ja käy suoraa keskustelua hänen kanssaan siitä, miksi kannabis pitäisi laillistaa.

Videon keskustelu lyhyesti:

David, emme ole keskustelleet pitkään aikaan. Haluatko savut? Ai niin, sinä poltat vain tupakkia. Tiesitkö David, että yli miljoona ihmistä tässä maassa polttaa tätä kannabista. Tiedätkö paljonko tämä maksaa minulle? Omaisuuden! Arvaatko kuka kasvattaa ja tuottaa tätä? Hamas ja Hizbollah! Kyllä David, entisenä puolustusministerinä sinun on tärkeää tietää tämä. He tekevät omaisuuden tällä, ja he käyttävät rahat rakettien ostamiseen, jotka he laukaisevat päällemme. Eikö olekin sääli, David? Miksei tämä voisi olla laillista? Jos se olisi laillista, me voisimme kasvattaa sitä vaikka täällä Negevissa ja voisimme käyttää siitä saatavat rahat positiivisten tavoitteiden saavuttamiseen!

——-

Valitettavasti juuri vaalien edellä käyty Gazan sota painoi kaiken muun alleen ja oikeisto teki rajun nousun ihmisten pelon turvin myymällä heille mielikuvaa turvallisuudesta ja kovien toimien tehosta. Gil Kopatschin Vihreä puolue sai alle prosentin äänistä jääden täysin viiden suurimman varjoon.

Ehkä, kun mikään muu ei näytä toimivan, niin lempeyden ja pilven tuominen Lähi-Idän politiikkaan ei olisi ollut maailman huonoin idea. Se voisi olla jopa ”rauhanpiippu”-idean kehittynyt versio, ja arabeilla on pitkä historia hasiksen käytöstä, joten yhteinen sävel olisi helppo löytää. Tällaisen rauhanhankkeen suunnittelijoiden pitää kuitenkin olla erittäin tarkkana, että kannabislajikkeet eivät ole paranoiaa edistäviä. Se olisi viimeinen asia, mitä alue tarvitsee.

Voit katsoa alla olevasta lähteestä alkuperäisen Vihreän puolueen vaalivideon, joka on hepreaksi.

Lähde:

http://blog.beliefnet.com/idolchatter/2009/02/israeli-election-campaign-vide.html