Harvardin yliopiston professori: ”Kannabis on täällä jäädäkseen”

16 02 2012

Ainoa keino jolla yhteiskuntamme voi hyödyntää kannabiksen täyden potentiaalin, mukaanlukien kaikki lääketieteelliset mahdollisuudet, on vapauttaa se reseptilääkkeitä kontrolloivasta säätelystä ja psykoaktiivisia aineita kontrolloivista rikoslaeista, kirjoittaa Harvard Medical Schoolin professori Lester Grinspoon.

Vuonna 1967, huolestuttuani vaarallisen kannabishuumeen käytön lisääntymisestä, aloin tutkia tieteellistä ja lääketieteellistä aiheeseen liittyvää kirjallisuutta tarkoituksenani saada aikaan objektiivinen yhteenveto aineen kieltämisen pohjana olevista asiatiedoista. Suureksi yllätyksekseni en löytänyt luotettavia tieteellisiä perusteita jotka olisivat oikeuttaneet kannabiksen kieltolain. Väite, jonka mukaan kyseessä on erittäin myrkyllinen aine, perustuu vanhoihin ja uusiin myytteihin. Itse asiassa eräs kannabiksen erityislaatuisista ominaisuuksista on juuri sen huomattavan alhainen myrkyllisyys. Verrattuna vapaasti saatavilla ja käytettävissä olevaan aspiriiniin kannabis on paljon turvallisempaa – pelkästään Yhdysvalloissa kuolee aspiriiniin vuosittain yli 1000 henkilöä, kun taas kannabikseen ei ole koskaan kuollut kukaan missään päin maailmaa.

Itse asiassa, kun kannabis viimein ottaa uudelleen paikkansa USA:n lääkeaineluettelossa – paikka jonka se menetti vuonna 1937 Marijuana Tax Actin astuttua voimaan – sitä tullaan pitämään yhtenä tuon hakemiston turvallisimmista aineista. Tämän lisäksi sitä tullaan lopulta ylistämään ”ihmelääkkeenä” aivan kuten penisilliiniä 1940-luvulla. Penisilliini saavutti tuon maineen koska se oli huomattavan ei-myrkyllistä, tarpeeksi suurissa määrin tuotettuna melko edullista ja se oli tehokas monien tartuntatautien hoidossa. Aivan samoin myös kannabis on poikkeuksellisen turvallista ja kieltolain tuoman hinnannousun loppuessa huomattavasti halvempaa kuin konventionaaliset lääkeaineet joita se korvaa ja sen jo nyt vaikuttava hoidollinen monipuolisuus vain jatkaa laajenemistaan.

Kun huomioi nämä ominaisuudet, ei liene yllättävää että kannabiksen lääkinnällinen käyttö kasvaa eksponentiaalisesti ja että jotkut osavaltiot ovat luoneet lainsäädännön joka sallii erilaisista sairauksista kärsivien käyttää ainetta laillisesti lääkärin suosituksesta. Valitettavasti, koska jokainen osavaltio vaatii itselleen oikeuden määrittää mihin oireisiin ja oireistoihin kannabista voidaan käyttää hoitona, monien potilaiden joilla on oikeutetut väitteet tämän kasvin hyödyllisyydestä hoitokeinona, täytyy jatkaa sen käyttöä laittomasti ja siten kärsiä laittomuuden aiheuttamasta lisästressistä ja ahdistuksesta.

Kalifornia ja Colorado ovat osavaltiot joissa on eniten potilaita joille olisi lääketieteellisesti hyödyllistä olla oikeutettuja lailliseen kannabikseen. New Jersey on kaikkein rajoittavin osavaltio, jossa vain pieni osa niistä potilaista jotka pitäisivät kannabista yhtä hyvänä tai parempana hoitokeinona kuin myrkyllisempiä tavanomaisia lääkkeitä jotka se korvaisi, ovat oikeutettuja sen lailliseen käyttöön. New Jerseyn lainsäätäjät saattavat olla peloissaan Kalifornian ja Coloradon lääkekannabisjakelun tilasta, jota jotkut pitävät kaoottisena. Nämä pelot johtuvat vapaammista lääkekäytön säännöksistä näissä osavaltioissa, mikä on johtanut siihen että ainetta on helpommin saatavilla henkilöille jotka käyttävät sitä muihin tarkoituksiin kuin tiukan lääkkeellisesti. Jos tämä on asianlaita, se vahvistaa näkemykseni, että on mahdotonta hyödyntää tämän kasvin täydet hoidolliset potentiaalit, puhumattakaan muista sen hyödyllisistä käyttötarkoituksista, nykyisen turmiollisen kieltolain viitekehyksessä.

Kannabis on täällä jäädäkseen. Ei ole enää pienintäkään epäilystä että kyseessä olisi vain eräs ohimenevä huumevillitys. Aivan kuten alkoholi, kannabis on nyt osa kulttuuriamme, kulttuuria, joka yrittää löytää sopivan sosiaalisen, lainopillisen ja lääketieteellisen suhtautumisen siihen. Meidän on viimein tajuttava, nyt kun yli 21 miljoonaa kannabiksen käyttäjää on pidätetty 1960-luvulta lähtien, useimmat heistä nuoria ja 90 prosenttia tapauksista pelkkiä hallussapitoja, että ”sodankäynti” kannabista vastaan ei toimi yhtään sen paremmin kuin alkoholia vastaan kieltolain aikaan.

Monet ihmiset ilmaisevat kärsimättömyyttään liittohallinnon tinkimättömään itsepäisyyteen sen pitäessä kiinni kannastaan, että ”kannabis ei ole lääke”. Yhdysvaltojen 50:stä osavaltiosta 13 on jo dekriminalisoinut kannabiksen, ja alkaen Kaliforniasta vuonna 1996 15 muuta osavaltiota sekä Washington D.C. on sallinut potilaille laillisen lääkekannabiksen. Eräissä muissa osavaltioissa on vireillä samankaltaisia lakialoitteita. Nämä osavaltiot kehittävät suurisuuntaista sosiaalista koetta siitä, kuinka parhaiten käsitellä ”kannabis lääkkeenä” -ilmiötä, samalla lähettäen voimakkaan viestin liittohallinnon suuntaan. Kunkin osavaltion toimet ovat murtaneet osaltaan kannabinofobiana tunnettua hyvin yleistä harhakuvitelmaa.

Moraalinen yksimielisyys kannabiksen pahuudesta on muuttumassa epävarmemmaksi ja pintapuolisemmaksi, kenties siksi että niin useat ihmiset ovat kokeneet omakohtaisesti, että kyseessä on suhteellisen vähähaittainen ja erittäin hyödyllinen kasvi. Auktoriteetit teeskentelevät, että kannabiskaupan eliminoiminen on kuin orjakaupan tai merirosvouksen hävittämistä tai isorokon ja malarian poispyyhkimistä. Virallinen totuus on, että kaikki mahdollinen on tehtävä jotta kukaan ei koskaan käyttäisi kannabista – edes lääkkeenä. Mutta on olemassa myös maanläheisempi suhtautuminen kannabiksen käyttöön, joka on huomattavasti sallivampi.

Kannabiksenkäyttäjät eivät ainoastaan ole tottelemattomia huumelakien suhteen, he myös tuntevat perustavanlaatuista epäkunnioitusta niitä kohtaan. He eivät peittele katkeraa mielipahaa laeista jotka esittävät heidät rikollisina. He uskovat että lukemattomat ihmiset ovat joutuneet hallintonsa pettämiksi, ja epäilevät, että nämä ”auktoriteetit” eivät ymmärrä juuri mitään kannabiksen niin hyvistä kuin huonoistakaan puolista. Nämä ristiriitaisten tuntojen virtaukset ja vastustus kansalaisten asenteissa kannabislakeja kohtaan ovat luomassa mahdollisuutta muutokselle, eritoten koska kieltolain rahalliset kustannukset ovat niin huikeita ja jatkavat alati kasvuaan.

On myös selvää, että tosiseikat inhimillisistä tarpeista ovat yhteensovittamattomia rikoslailla pakotetun rajanvedon kanssa kannabiksen lääkinnällisen ja muunlaisen käytön välillä. Kannabis ei yksinkertaisesti mukaudu menneen vuosisadan instituutioiden vakiinnuttamiin käsitteellisiin rajoituksiin. Kyseessä on todellinen sui generis -substanssi – onko olemassa toista myrkytöntä ainetta, joka kykenee kohottamaan monia nautintoja, jolla on laaja ja yhä kasvava määrä lääketieteellisiä käyttökohteita ja joka lisäksi edistää joidenkin yksilöllisten kykyjen esiintuomista?

Ainoa käyttökelpoinen tapa tuoda tarjolle tämän merkittävän aineen täydet mahdollisuudet, mukaanlukien sen kaikki hoidolliset ominaisuudet, on vapauttaa se tämänhetkisistä kaksoissäännöksistä – niistä, jotka kontrolloivat reseptillä määrättyjä lääkkeitä yleensä ja erityisistä rikoslain pykälistä, jotka kontrolloivat psykoaktiivisia aineita. Nämä toisiaan vahvistavat lait tuottavat sosiaalisia kategorioita, jotka tukahduttavat kannabiksen ainutlaatuisen monitahoiset potentiaalit. Ainoa keino päästä irti on leikata poikki solmut antamalla kannabikselle sama asema kuin alkoholilla – laillistamalla aikuisille kaikki sen käyttötavat ja irroittamalla se täysin lääketieteellisistä ja rikosoikeudellisista kontrollijärjestelmistä.

Artikkelin kirjoittaja Lester Grinspoon on Harvard Medical Schoolin psykiatrian apulaisprofessori emeritus ja on kirjoittanut teokset Marihuana Reconsidered ja Marijuana, the forbidden medicine. Hän ylläpitää sivustoja www.rxmarijuana.com ja www.marijuana-uses.com.

Lähde:

Cannabis Culture