Kysely kertoo: potilaat käyttävät mieluummin lääkekannabista kuin reseptilääkkeitä

1 11 2011

Lääkekannabikseen oikeutetut potilaat korvaavat usein muut reseptilääkkeet kannabiksella. Nimettömästi suoritetussa kyselyssä 66 % kalifornialaisen lääkekannabisapteekki Berkeley Patients Groupin 350 asiakkaasta ilmoitti käyttävänsä marijuanaa reseptilääkkeiden korvikkeena. Heidän mielestään kannabiksen avulla oireiden hallinta onnistui paremmin, eikä se aiheuttanut yhtä paljon sivuvaikutuksia kuin reseptilääkkeet.

Kipuoirepotilaat kertoivat marijuanan yhteydessä olevan pienempi väärinkäytön mahdollisuus opioideihin verrattuna. Toiset sanoivat marijuanan auttaneen vähentämään muiden lääkkeiden käyttöä. ”Sen sijaan, että heillä on sekä kipulääkitys, rauhoittava lääkitys että unilääkitys, he voivat käyttää pelkkää kannabista jonka avulla he saavat helpotusta kaikkiin oireisiinsa”, sanoi FT Amanda Reiman, Berkeley-keskuksen tutkimus- ja sosiaalipalveluiden johtaja.

Lähes 50 % vastanneista kertoi käyttävänsä kannabista kaksi tai kolme kertaa päivässä. Yli 75 % vastaajista ilmoitti käyttävänsä kannabista psyykkisten häiriöiden, kuten kaksisuuntaisen mielialahäiriön, posttraumaattisen stressihäiriön, masennuksen, ahdistuksen ja jatkuvan unettomuuden hoitamiseen. Toisin kuin jotkut psykiatriset lääkeet, marijuana ei saanut heitä tuntemaan oloaan ”zombiksi”, kertoo tohtori Reiman.

Lähes 70 % vastanneista oli miehiä ja noin 66 % valkoisia, mikä vastaa keskuksen yleisiä väestötietoja. Vastaajien ikä vaihteli ikävuosien 18 – 81 välillä, keski-iän ollessa noin 40 vuotta. Noin kaksi kolmasosaa oli töissä, 81 % oli käynyt lukiota ainakin jonkun verran ja 28 % oli tienannut yli 60 000 dollaria vuodessa. Yli puolet vastanneista oli naimattomia.

Noin 75 % oli sairausvakuutus, joka kattaa lääkemääräykset. ”He ovat silti valinneet lääkekannabiksen, joka ei kuulu vakuutusturvan piiriin”, tohtori Reiman huomauttaa. Noin 70 % kertoo kärsivänsä kroonisesta sairaudesta, kuten diabeteksestä tai niveltulehduksesta. Hieman yli puolet ilmoittivat käyttävänsä marijuanaa erilaisten, esimerkiksi migreenin, niveltulehduksen tai onnettomuuksista aiheutuneiden kipujen lievittämiseen. Muuhun käyttöön sisältyivät ruokahalun edistäminen sekä rannekanavaoireyhtymän ja MS-taudin oireiden lievittäminen.

Käytetyt määrät – tyypillisesti 3 – 8 grammaa viikossa – olivat suhteellisen tasaisia. Noin 70 % raportoi käyttötottumustensa pysyneen samana viimeisten 6 kuukauden aikana. ”Useimmat käyttävät vakaita määriä koko hoitokuurin ajan”, tohtori Reiman kertoo.

Berkeley Patients Group on toiminut 12 vuotta ja asiakkaana on yli 6000 potilasta. Noin 3,5 grammaa lääkekannabista maksaa voimakkuudesta ja lajikkeesta riippuen 15 – 60 dollaria. Jotta potilas voi ostaa lääkekannabista, hänen tulee esittää kirje lääkäriltään, jossa tämä suosittelee lääkekannabista potilaalle. Keskuksen henkilökunta tarkistaa kirjeen paikkansapitävyyden soittamalla kyseessä olevalle lääkärille. Keskus saa lääkekannabiksen omilta potilailtaan, jotka kasvattavat sitä myyden valmiin marijuanan keskukselle. Poltettavan lääkekannabiksen lisäksi Berkeley Patients Group tarjoaa marijuanalla terästettyä syötävää, lääkekannabiskapseleita, kielen alle, kahviin tai teehen laitettavia uutetippoja sekä kipua ja tulehduksia lievittävää voidetta.

Kustannuksien kattamisen jälkeen ylimääräiseksi jäänyt lääkekannabis annetaan ilmaiseksi niille Berkeley Patients Group:in jäsenille, joilla ei muuten olisi siihen varaa. Tämän lisäksi keskus tarjoaa jäsenilleen muun muassa maksutonta neuvontaa. Keskusta voisi kutsua ennemmin monitoimitaloksi kuin apteekiksi: suuressa oleskelutilassa ihmiset kokoontuvat sosiaalisiin tapahtumiin, kuten pelaamaan bingoa tai katsomaan elokuvia. Moni pistäytyy käymään vaikkei ostaisikaan mitään.

Lähde:

Internal Medicine News





Voivatko kannabispohjaiset lääkkeet hidastaa sikainfluenssapandemiaa?

13 06 2009

WHO julisti sikainfluenssan pandemiaksi torstaina 11.6. Pandemiavaroitusta kohotettiin asteesta 5 asteelle 6, mikä tekee sikainfluenssasta ensimmäisen maailmanlaajuisen influenssaepidemian 41 vuoteen.

Nyt kun H1N1 on virallisesti pandemia, ja raportit sairastumisista Aasiassa, Lähi-Idässä ja Eurooppassa lisääntyvät, San Fransiscolaisen Cannabis Science Inc. -yrityksen toimitusjohtaja Steven Kubby painostaa julkisen terveyden byrokraatteja ”ottamaan lääkekannabiksen tosissaan”.

stevekubby

Lääkinnällisen kannabiksen tutkimus- ja kehitystyöhön erikoistuneen yhtiön mukaan maailmalla saattaa olla käytössään keinot tämän tappavan taudin kukistamiseksi. CSI:n johtaja tohtori Robert J. Melamede raportoi: ”Tutkimukset luonnollisen kannabiksen ja monikannabinoidiyhdisteiden käytöstä ovat tuoneet esiin tieteelliset todisteet lääkekannabiksen tehokkuudesta eräiden kaikkein vaikeimpien ihmiskunnan nyt kohtaamien tautien hoitamisessa. Tällaisia ovat mm. vakavat infektiot kuten influenssa ja HIV, autoimmuunisairaudet kuten ALS-tauti, MS-tauti, niveltulehdus ja diabetes, neurologiset sairaudet kuten Alzheimerin tauti, aivoinfarkti ja aivovauriot, kuten myös monet syövän muodot.”

Tohtori Melamede lisäsi: ”Influenssan joidenkin muotojen korkea kuolleisuus voidaan liittää liialliseen tulehdusresponssiin, jota ohjaa TNF eli tuumorinekroositekijä. Endokannabinoidit ovat luonnon keino TNF-aktiivisuuden kontrolloimiseksi. Fytokannabinoidit voivat matkia endokannabinoideja ja estää näin liialliset tulehdusreaktiot.”

Kuultuaan että WHO on nostanut sikainfluenssan pandemiaksi, Kubby sanoi: ”Hallitusten joka puolella maailmaa tulisi vakavasti harkita lääkekannabiksen etuja.”

Viime keskiviikkona WHO kertoi 74 maan raportoineen lähes 28 000 sikainfluenssatapausta, ja 141 taudin aiheuttamaa kuolemaa. USA:ssa on yli 90 varmistettua tapausta 11 osavaltiossa, ja yksi kuollut, 2-vuotias teksasilaislapsi. Oireita ovat korkea kuume, säryt eri puolilla kehoa, yskä, kurkkukipu ja vakavat hengitysvaikeudet.

Tohtori Melamede uskoo, että kannabinoidien luonnollisesti tulehdusta ehkäisevien immuuniresponssien potentiaali on huikea. Hän mukaansa ”uusien endokannabinoidien osuutta ihmisen terveydessä käsittelevien tutkimustulosten mukaan meillä saattaa olla ainutlaatuinen ratkaisu tappavien inlfluenssakantojen uhkaan. Uskomme, että se saattaa käyttöön otettuna säästää miljoonia ihmishenkiä.”

cannabisscienceinc
Cannabis Science -yrityksestä

CSI on lääkekannabistutkimuksen ja -kehityksen eturintamassa. Yhtiö työskentelee johtavien fytokannabinoidien tieteen auktoriteettien kanssa, kohteenaan kriittiset sairaudet, ja sitoutuu tieteelliseen metodologiaan kehittääkseen, tuottaakseen ja tuodakseen myyntiin fytokannabinoidipohjaisia farmaseuttisia tuotteita. Yhtiö on omistautunut luomaan sekä psykoaktiivisia ominaisuuksia omaavia että ilman niitä olevia lääkekannabistuotteita, niin sairauksien ja niiden oireiden hoitamiseksi kuin yleisen terveyden ylläpitämiseksi.

Lähde:

http://www.businesswire.com/portal/site/google/?ndmViewId=news_view&newsId=20090611005958&newsLang=en

Katso myös uutisemme: Pelottaako sikainfluenssa? Suojaa itsesi kannabiksella





Floridassa kerätään nimiä lääkekannabiksen laillistamiseksi

14 04 2009

Floridan asukkaat, joilla on jokin heikentävä sairaus, voivat saada uuden vaihtoehdon kipujensa ja oireidensa hoitoon kannabiksesta, jos Floridasta tulee seuraava (14.) osavaltio, joka sallii sen käytön lääkinnällisiin tarkoituksiin.

Lakiesitystä varten kerätään nyt allekirjoituksia, joiden avulla sen olisi mahdollista päästä muutosehdotukseksi marraskuun 2010 äänestykseen. Tällöin osavaltion asukkailla olisi mahdollisuus sallia vakavasti sairaiden käyttää kannabista lääkinnällisesti.

Vaalien Floridan osasto hyväksyi esitysluonnoksen poliittisen toiminnan komitealle. Yhdistyneet ihmiset lääkekannabiksen puolesta (People United for Medical Marijuana) voivat alkaa nyt kerätä äänestäjien allekirjoituksia.

”Ensimmäinen tavoitteemme on päästä lähelle 68 000 allekirjoitusta, jotta voimme antaa sen Floridan korkeimmalle oikeudelle hyväksyttäväksi”, sanoi Kim Russell, komitean perustaja ja puheenjohtaja. ”Helmikuun 1. meillä pitäisi olla 700 000 allekirjoitusta.”

Kotiäiti Russell Orlandosta liittyi kannabiksen puolustajiin, kun hänen isällään diagnosoitiin Parkinsonin tauti. Kannabis voi pysäyttää sairauden tuomat rappeumat ja niiden etenemisen.

Hän on luottavainen, että rekisteröityneet Floridan äänestäjät allekirjoittavat esitysluonnoksen, jotta se saataisiin mukaan vuoden 2010 äänestykseen. Ryhmä toivoo keräävänsä myös 5 miljoonaa dollaria hankkeen mainostamiseen.

Esityksessä ehdotetaan, että ketään ei riistettäisi tai rangaistaisi kannabiksen kasvatuksesta, hankkimisesta, käytöstä tai hallussapidosta silloin, kun se liittyy taudin tai sairauksien hoitoon lääkärin suosituksesta.

Kannattajat yrittivät saada lääkekannabiskysymyksen äänestykseen jo 1998, mutta silloin se ei onnistunut. Siihen aikaan Floridan poliisipäälliköiden yhdistys ja muut ryhmät sanoivat, että kampanjat olivat pinnalta myötätunnon anomuksia sairaille ja kuoleville, mutta todellisuudessa ne oli suunnilteltu jalansijaksi isommalle tavoitteelle eli kannabiksen laillistamiselle.

Poliisipäällikköjen yhdistys ei ole kommentoinut uusinta esitystä, eikä aio tutustua siihen nyt yhdistyksen puhenaisen Amy Mercerin mukaan. Jos esityksestä tulee lainsäädännöllinen asia, niin ryhmä ottaa siihen mahdollisesti kantaa.

Siihen asti yhdistyksen vuoden 1998 kanta lääkekannabista vastaan on edelleen voimassa, hän sanoi.

Russelin mukaan harhaluulot kannabiksesta lääkekäytössä johtuvat hallituksesta, joka vuosikymmeniä sitten luokitteli sen luokan 1 huumeeksi ilman mitään lääkinnällistä käyttöä. Se iskettiin samaan ryhmään huumeiden kuten LSD:n ja kokaiinin kanssa, ja nykyään useimmissa osavaltioissa on helpompi saada heroiinia tai kokaiinia lääkinnälliseen käyttöön kuin kannabista. 13 osavaltiota on kuitenkin jo hyväksynyt lääkekannabiksen ja suuntaus on vahva.

”On todistetty kerta toisensa jälkeen, että kannabiksella on runsaasti lääkinnällistä käyttöä”, hän sanoi.

Poliittisen toiminnan komitean mukaan Floridassa on 1,7 miljoonaa vakavasti sairasta ihmistä, jotka voisivat hyötyä kannabiksesta. Kannabis voisi tarjota helpotusta kipuun, pysäyttää rintasyövän etenemisen, hoitaa niveltulehdusta, glaukoomaa ja muita tiloja. Parkinsonin taudissa se pysäyttää vapinan ja estää taudin pahenemisen.

Viime joulukuussa edustajainhuoneen valtuutettujen tapaamisessa Amerikan lääketieteellinen yhdistys (American Medical Association, AMA) ”viittasi tutkimukseen” ja ehdotti toimia kannabiksen uudelleenluokittelun tukemiseksi ja kiirehti lainvalvojia pysäyttämään lääkärien ja potilaiden syyttämisen lääkekannabisosavaltioissa.

Floridan lääketieteellinen yhdistys kannatti 1997 lääkekannabista, kun asia oli esillä Kaliforniassa ja perui puheensa pian sen jälkeen, Russel sanoi. Yhdistyksen puhemies ei osannut kertoa sen nykyistä kantaa lääkekannabikseen.

13 osavaltiota on hyväksynyt lääkekannabislait, viimeisimpänä Michigan marraskuussa, kun kaksi kolmesta äänestäjästä hyväksyi lakiesityksen, joka sallii vakavasti tai kuolettavasti sairaiden käyttää kannabista lääkärin suosituksella. Jos esitys etenee Floridassa äänestykseen ja äänestäjät sen hyväksyvät, Russell sanoi näkevänsä mieluiten lain muodostuvan Oregonin mallin pohjalta, jossa on ollut vain hyvin vähäistä väärinkäyttöä.

Lääkekannabispolitiikkaprojekti (Medical Marijuana Policy Project) Washingtonista sanoo, että kannabiksen laillistamista lääkinnällisiin tarkoituksiin tukevat mm. toiseksi suurin lääkäriyhdistys (126 000 jäsentä) American College of Physicians, suurin hoitajien liitto (2,9 miljoonaa jäsentä) American Nurses Association, julkisen terveyden asiantuntijoiden liitto American Public Health Association sekä leukemia- ja lymfoomayhdistys.

Tutustu lakiesitystä ajavan ryhmän verkkosivuun, jossa esityksen voi lukea, ladata, tulostaa ja palauttaa allekirjoitettuna (vain äänestäjiksi rekisteröityneet floridalaiset): www.pufmm.org

Lähde:

http://www.naplesnews.com/news/2009/apr/05/poll-political-action-committee-pushes-medical-mar/





Kuinka vaarallista kannabis on?

23 01 2009

Kysymys siitä, onko kannabis vaarallista, riippuu hyvin pitkälle siitä keneltä kysyt, mistä tieto tulee, miten luotettavaa tieto on ja siitä onko kyseinen henkilö itse asiassa tutustunut itse ”yrttiin”. Tämän lisäksi pitäisi vielä miettiä, mihin vertaamme kasvin väitettyä vaarallisuutta; heroiiniin, kokaiiniin, metamfetamiiniin, alkoholiin, tupakkaan, huumausaineisiin vai hyväksyttyihin reseptilääkkeisiin?

Ajatus kannabiksen vaarallisuudesta terveydelle pohjaa tutkimuksiin 60- ja 70-luvulta. Kirjassaan Marijuana Myths, Marijuana Facts tohtori Lynn Zimmer ja John Morgan käsittelevät tätä asiaa:

”Vuonna 1972 arvosteltuaan tieteelliset todisteet Kannabiksen ja huumeiden väärinkäytön kansallinen komissio (National Commission on Marihuana and Drug Abuse) päätteli, että vaikka kannabis ei ole täysin turvallista, sen vaaroja on suuresti liioiteltu. Siitä lähtien tutkijat ovat suorittaneet tuhansia tutkimuksia ihmisillä, eläimillä ja soluilla. Yksikään ei ole paljastanut löydöksiä, jotka poikkeaisivat merkittävästi niistä, joita Kansallinen komissio esitti 1972. Vuonna 1995 arvostettu Brittiläinen lääketieteen julkaisu Lancet teki yhteenvedon 30 vuoden tieteellisistä tutkimuksista ja totesi, että ”kannabiksen polttaminen, edes pitkäkestoisesti, ei ole haitallista terveydelle.”

Kun verrataan kannabiksen haitallisia vaikutuksia hyväksyttyihin lääkkeisiin, joita lisensioidut lääkärit määräävät, FDA paljastaa MedicalMarijuanaprocon.org -sivustolle FOIA (vapaan tiedon laki) -pyynnössä, että ensijaisena kuolinsyynä kannabis on yhteensä nollassa (0) tapauksessa. Aineisto on vuosilta 1997-2005 ja koskee Yhdysvaltoja. Hyväksytyt lääkkeet olivat ensisijainena kuolinsyynä 10 008 tapauksessa. Tähän kuuluu 196 kuolemaa jotka aiheutti pahoinvointilääke (Compazine, Reglan, Marinol, Zofran,  Anzemet, Kytril,  Tigan), 118 kuoli otettuaan lääkettä spasmeihin (Baclofen, Zanaflex), 1539 kuolemaa aiheuttivat antipsykoottiset lääkkeet (Haldol, Lithium, Neurontin) ja 8101 kuolemaa aiheutui lääkkeistä, joita oli otettu ylivilkkaushäiriöön, masennukseen, narkolepsiaan, erektiohäiriöihin ja kipuun (Ritalin, Wellbutrin, Adderall, Viagra, Vioxx). Tutustu tilastoihin englanniksi osoitteessa http://medicalmarijuana.procon.org/viewresource.asp?resourceID=145

3-coverpiece

Heikentääkö kannabis ajamistaitoja? Ei. ”…Lisääntynyttä riskiä liikenneonnettomuuksiin ei havaittu kuljettajilla jotka olivat altistuneet kannabikselle.” (”Psychoactive Substance Use and the Risk of Motor Vehicle Accidents,” by K.L.L. Movig et al. (Vol. 36, No. 4, pp. 631-636, July 2004)

Voiko kannabis tappaa? Ei. ”Akuuttia tappavaa yliannostusta kannabiksesta ei ole tiedossa, vertailun vuoksi lukuisiin laittomiin (esimerkiksi kokaiini) ja laillisiin (esimerkiksi alkoholi, aspiriini) vertailukohteisiin” (The British Medical Journal by Stephen Sidney M.D. Vol. 327, pp. 635-635)

Aiheuttaako kannabis keuhkosyöpää? Ei. ”Emme löytäneet mitään viittausta annoksen ja vasteen välillä [eli että kannabiksen polttaminen johtaisi suoraan keuhkosyöpään]. Data tupakan käytöstä… paljasti erittäin potentiaalisen vaikutuksen ja selvän annos-vaste yhteyden  – 21 kertaa suuremman riskin kehittää keuhkosyövän, jos poltat enemmän kuin kaksi pakettia päivässä. Tiivistettynä me epäonnistuimme havaitsemaan positiivisen assosiaation kannabiksen käytön ja sen mahdollisten seuraamusten välillä.” (Lääketieteen tohtori Donald P. Tashkin raportoi kesäkuussa 2005 Kansainvälisessä kannabinoiditutkimuksen seuran tapaamisessa tuoreesta 1209 syöpää sairastavaa losangeleslaista alle 60-vuotiasta käsittäneestä tutkimuksestaan.)

Vahingoittaako kannabis aivoja? Ei. Aiemmin mainitussa kirjassa Marijuana Myths, Marijuana Facts tohtori Zimmer toteaa: ”Yhdessäkään lääketieteellisistä kokeista joita nykyään käytetään aivovaurioiden havaitsemiseksi ihmisillä ei ole havaittu kannabiksen aiheuttaneen haittaa, ei edes pitkäkestoisessa suurten annosten käytössä… Väite, että kannabis tuhoaa aivosoluja pohjautuu spekulatiiviseen raporttiin neljännesvuosisadan takaa jota yksikään tieteellinen tutkimus ei ole tukenut.”

Lääkekannabis…

  • helpottaa pahoinvointia ja oksentelua potilailla jotka ovat kemoterapiassa. (New England Journal of Med. 1975 Oct 16;293(16):795-797)
  • vähentää tai estää epilepsiakohtauksia (Lutz B;   Biochem Pharmacol. 2004 Nov 1; 68(9):1691-8 )
  • vähentää silmän sisäistä painetta glaukoomapotilailla (Hepler RS, Frank IM.;  J. Amer. Med. Assn. 1971; 217: 1392)
  • helpottaa pahoinvointia ja lisää ruokahalua loppuvaiheen HIV/AIDS -potilailla (Braitstein, Paulaab, Kendall et al,; AIDS. 2001 March 9; 15(4): 532-533)
  • auttaa migreeniin (Russo EB.; Neuor Endocrinol Lett. 2004 Feb-Apr; 25(1-2):31-9)
  • helpottaa MS-taudin oireita (Baker D, Pryce G, Croxford JL, et al; FASEB Journal. 2001; 15: 300-302)
  • helpottaa kroonista kipua (Milstein SL ,MacCannell K, Karr G, Clark S.; Int Pharmacopsychiatry. 1975; 10(3):177-82)
  • auttaa niveltulehduksen kipuun ja poistaa itse tulehdusta (DePetrocellis L, Melck D, Bisogns T, Di Marzo V.; Chem Phys Lipids. 2000 Nov; 108(1-2):191-209

Reiluuden nimissä täytyy sanoa, että löytyy monia järjestöjen tutkimuksia ja lääketieteen ammattilaisia, jotka ovat valmiit sanomaan juuri päinvastoista, mitä artikkelissa on kerrottu. Näitä löydöksiä arvioitaessa täytyy esittää kysymys: onko näillä järjestöillä ja ammattilaisilla ennakkoluuloja kannabista kohtaan? Kuka rahoittaa näitä järjestöjä ja ammattilaisia ja mitä he hyötyvät löydöksistään? Ennen kaikkea: onko löydöksille mitään tukea?

Lopuksi, jos kannabis on todella haitallista, niin miksi nämä arvostetut kansalliset ja kansainväliset terveysjärjestöt kannattavat sen käyttöä lääkinnällisiin tarkoituksiin?

AIDS Action Council
AIDS Treatment News
American Academy of Family Physicians
American Medical Student Association
American Nurses Association
American Preventive Medical Association
American Public Health Association
American Society of Addiction Medicine
Arthritis Research Campaign (United Kingdom)
Australian Medical Association (New South Wales) Limited
Australian National Task Force on Cannabis
Belgian Ministry of Health
British House of Lords Select Committee on Science and Technology
British House of Lords Select Committee On Science and Technology (Second Report)
British Medical Association
Canadian AIDS Society
Canadian Special Senate Committee on Illegal Drugs
Dr. Dean Edell (surgeon and nationally syndicated radio host)
French Ministry of Health
Health Canada
Kaiser Permanente
Lymphoma Foundation of America
The Montel Williams MS Foundation
Multiple Sclerosis Society (Canada)
The Multiple Sclerosis Society (United Kingdom)
National Academy of Sciences Institute Of Medicine (IOM)
National Association for Public Health Policy
National Nurses Society on Addictions
Netherlands Ministry of Health
New England Journal of Medicine
New South Wales (Australia) Parliamentary Working Party on the Use of Cannabis for Medical Purposes

Tarkemmat tiedot järjestöistä ja niiden lausunnot kannabiksen puolesta löytyvät englanniksi  osoitteesta: http://norml.org/index.cfm?Group_ID=3390

Lähde:

http://neighbors.denverpost.com/blog.php/2009/01/18/how-dangerous-is-marijuana/