Timo Haara hovioikeudessa – tuomio aleni

4 03 2010

Hamppuministeriksikin kutsutun Timo Haaran oikeudenkäynti Itä-Suomen hovioikeudessa oli 4.3.2010. Päätöksen pitäisi tulla 90 päivän sisällä.

Keiteleläinen hampunkasvattaja Timo Haara oli valittanut Itä-Suomen hovioikeuteen saamastaan 2 vuoden ja 2 kuukauden tuomiosta. Hänen rikoksensa oli kasvattaa hamppua. Hän on ehtinyt saada jo tapaukselleen julkisuutta ja esiintynyt mm. Nelosen Maria-ohjelmassa.

Kihlakunnansyyttäjä Ari Saastamoinen oli pitämässä tuomion vähintään samanlaisena. Lisäksi käsiteltiin kahden muun henkilön tapauksia. Haaran entisellä tyttöystävällä oli 6 kk tuomio avunannosta Haaran törkeään huumausainerikokseen ja Haaran tuttavalla Risto Utriaisella ampuma-aserikos ja käyttörikos. Hän oli käyttänyt Haaran antamaa hamppua lääkkeenä nivelreumaan.

Paikalla oikeudenkäyntiä seuraamassa oli noin 20 henkeä. Ihmisiä oli saapunut paikalle mm. Turusta, Tampereelta, Porista ja Jyväskylästä.

Syyttäjän mukaan Haara on kasvattanut hamppua huumausaineeksi. Todisteena oli valokuvia ja videota poliisilta ja KRP:n laboratorion analyysi kasveista. Koska entinen tyttöystävä oli seurustellut teon aikaan Haaran kanssa, häntä syytettiin avunannosta. Syyttäjä väitti Haaran vieneen kannabista useaan otteeseen Etelä-Suomeen myytäväksi, ja että satoa olisi ollut useita kiloja. Syyttäjän mukaan yhdestä kasvista saadaan ainakin 100 g kuivaa kukintoa, ja THC-pitoisuudesta riippumatta kyseessä on aina päihde. Todisteiksi esitettiin myös laskelmia nousseesta sähkönkulutuksesta ja nauhoitettuja puheluita.

Haaran asianajajan mukaan kyseessä on ollut viaton kiinnostus hamppua kohtaan. Haara on myöntänyt pitäneensä hallussaan 300 g kuivattua kukintoa, mutta pääpaino on ollut hampun hyötykäytössä. Sisätiloissa tapahtunut kasvatus oli risteyttämiseen, lajikkeiden turvaamiseksi ja jalostustoimintaan. Kasveissa oli THC:a, mutta pitoisuudet olivat niin pieniä, ettei niistä olisi huumeeksi. KRP:n laboratoriossa tutkitut näytteet olivat THC-pitoisuuksiltaan 0,2, alle 0,2, alle 0,1 ja 1,5 %. Huumausaineksi kasvatettuna tämä olisi vain kelvoton yritys. Ensimmäisessä kasvatuksessa, jonka tuomion Haara on jo sovittanut, korkein mitattu pitoisuus oli 7,9 % eli kasvattajalla olisi halutessaan ollut kykyä suurempiin pitoisuuksiin. Puolustuksen mukaan huumaavia kasvinosia oli alhaisten pitoisuuksien vuoksi 0 grammaa eli rangaistus on täysin kohtuuton.

Poliisin rikoslaboratorio toteaa kaikki näytteet huumausaineeksi pitoisuuksista välittämättä. Suurimmassa osassa näytteistä ei ollut ollenkaan THC:a ja lopuissakin vain hyvin pieniä pitoisuuksia. Tällä ei kuitenkaan ole vaikutusta poliisin tai syyttäjän kantaan. Haara itse on käyttänyt kasvinosia mm. teessä.

Oikeudessa kuultiin pari nauhoitettua puhelua, joista syyttäjä yritti spekuloida osallisuutta kilokauppaan ja poimi mm. esiin termin ’vihreä bonus’ viitteenä huumekauppaan.  Haaran asianajajan mukaan todellisuudessa tällä viitattiin tavalliseen piipputupakkaan, josta näytettiin todisteena Haaran tilalta poliisin ottama kuva, jossa näkyi pussi kyseistä tupakkaa pöydällä.  Lisäksi nähtiin poliisin tekemä DVD jossa oli kuvia kasveista, tiluksista, kuivumassa olevista kasveista ja sisätilojen kasvatusvälineistä.

Ensimmäisenä todistajanaitioon marssi Haara itse. Hän kertoi kiinnostuneensa hampusta vuosituhannen vaihteessa. Hän lähti jo silloin suunnittelemaan hanketta, jonka vuoksi on nyt tuomiolla. Tarkoituksena oli tutkia hampun hyötykäytön ominaisuuksia ja jalostaa kasvia. Lopullisena tavoitteena mm. alhainen THC-pitoisuus. Ilman kasvihuoneolosuhteita systemaattinen jalostus on lähes mahdotonta. Haara sanoi kasviensa olevan jalostukseen ja että niihin eivät kuulu päihdelajikkeet. Hän sanoi luovuttaneensa kukintoa sairauksista kärsiville ihmisille. Esimerkiksi eräällä selkävaivoista kärsivälle helsinkiläisnaiselle. Haara halusi muistuttaa myös EU:n laatimasta raportista jossa kannabiksen todettiin olevan päihteistä vähiten haitallista. Lue myös MTV3:n uutinen raportista. Hän uskoi, että alhaisesta pitoisuudesta huolimatta kasvinosia voitaisiin käyttää lääkkeiden raaka-aineina.

Suomessa on mahdollista saada maataloustukia lajikkeille joiden THC-pitoisuudet ovat alle 0,2 %. Kanadassa vastaava raja on 1,5 % ja huumausaineeksi käytettävässä kukinnossa pitoisuus on 5 – 25 %. Haara kertoi jalostaneensa kasvia, jossa olisi tasapainossa öljy-, kuitu- ja lääkekäyttöominaisuudet. Ensisijaisesti hän haluaisi jalostaa kasvia bioenergiaksi. Nyt hän on kuitenkin joutunut vankeuteen, menettänyt maatilansa ja hänen rahavaransa alkavat loppua. Haara toivoi Suomeen toimivampaa lainsäädäntöä, jossa osattaisiin esimerkiksi huomioida kasvien todelliset pitoisuudet. Hän muistutti kertoneensa jo ensimmäisen kasvatuksensa yhteydessä oikeudessa, että aikoo jatkaa kasvattamista tavalla joka ei johda verovarojen tuhlaamiseen. Toisessa kasvatuksessa pitoisuudet olivatkin laskeneet rajusti kuten pyrkimus on ollut. Peltoviljely on ollut aina ensisijaista. Hän muistutti, että YK:n huumeita koskevassa yleissopimuksessa vain kukinto on huomioitu huumeeksi, ei muita kasvin osia. Nyt hän toimissaan ”tuhosi” kukinnon pölyttämällä sen siemenien tuottamiseksi. Syyttäjä tosin esitti lehtiäkin huumausaineeksi ja poliisikin oli lehdet laskenut kasvien huumausainetuotoksi. Lehteä saa ostaa laillisesti niin teenä kuin vaikka tupakan korvikkeena. Haara myös huomautti, että hamppu tuottaa biomassaa neljä kertaa enemmän kuin esimerkiksi mäntymetsä.

Syyttäjä kysyi Haaralta mm. miksi lehtiä oli eroteltu ja tätä Haara perusteli sillä, että ne varisevat itsekseen pois ja ne on syytä kerätä jo siisteyden vuoksi. Haara arvioi hampun biomassatuotoksi noin 10 000 kg hehtaarilta. Hän myös muistutti ilmoittaneensa itse kasvatuksestaan poliisille toistuvasti, koska on halunnut pyrkiä lailliseen kasvatukseen. Nykyisellään hän käyttää hampun osia ruoaksi jo heikon rahatilanteenkin vuoksi. Utriainen kiitti, että sai lääkettä vakaviin vaivoihin.

Haaran entistä tyttöystävää kuulustellessa syyttäjä oli suhteellisen hyökkäävä ja esitti mm. että maatilan vanha uuni oli vain lehtien kuivaamista varten. Lisäksi hän vihjasi, että nainen vielä seurustelisi Haaran kanssa.

Utriaisen ollessa todistaessa hän kertoi nivelreumastaan johon oli määrätty lääkitys. Tämä aiheutti kuitenkin hänelle ongelmia ja pian hänelle kuulemma piti määrätä lääkettä, jotta hän voisi syödä lääkkeitään, jotka aiheuttivat ongelmia mm. mahalaukkuun ja suolistoon. Hän etsi vaihtoehtoja netinkin kautta pitkään saamatta apua tai vastauksia. Lopulta hän luki hampusta ja  kokeili sitä viimeisenä vaihtoehtonaan.  Tämän jälkeen hän alkoi pystyä kävelemään ilman keppiä ja vähentämään reilusti lääkitystään.

Todistajana kävi myös Osmo Jauhiainen, joka oli avustanut peltotöissä Haaraa. Hän sanoi saaneensa pari sätkää ja hän oli saanut käsityksen, että hamput oli tarkoitus puristaa öljyksi ja valssimyllykin tätä varten oli  jo hankittu tilalle.

Seuraavaksi todistajaksi kutsuttiin tohtori James Callaway, joka on Itä-Suomen yliopistossa dosentti, opiskellut farmaseuttista kemiaa erikoistuen lääkkeiden etsintään lääkekasveista. Hän on viljellyt hamppua vuodesta 1995 ja kehittänyt ensimmäisen suomalaisen hamppulajikkeen Finolan. Katso Finolan kotisivut ja tietoa mm. tutkimuksista. Hän suoritti kliiniset testit Kuopion yliopistossa siemenöljylle ja kaikki tulokset osoittavat kiistatta sen hyödyt ihmisravintona käytettäessä. Sen on jopa todettu helpottaneen atooppista ihottumaa. Maa- ja metsätalousministeriön epäpätevyyden, kyvyttömyyden ja välinpitämättömyyden vuoksi Finola on kuitenkin tippunut EU-tuettujen kasvien listalta. Kuuden vuoden taistelun jälkeen MMM on myöntänyt virheensä, mutta ei ole tehnyt mitään virheiden korjaamiseksi.

Callaway kertoi suurimman ongelman olevan Suomessa lain ymmärtämisessä. Häntä on aiemmin uhattu poliisin taholta jopa karkotuksella, jos kasvatus ei lopu. Hän on joutunut poliisitutkinnan kohteeksi, ja joutui lopulta muuttamaan pois Hankasalmelta, koska töitä hänelle tai hänen vaimolleen ei enää löytynyt. Syyttäjä oli manipuloinut Keskisuomalaiseen artikkelin, jossa annettiin todella röyhkeästi kuvaa Callawaysta huumediilerinä.

Ensisijaisesti Callaway oli paikalla hampun asiantuntijana. Hän kertoi, että huumeksi kasvatus on hänen tietämillään lajikkeilla Suomessa erittäin vaikeaa. Kasvin täytyy kukkia ja hyvin harva lajike ehtii sen Suomessa tehdä. Hän myös muistutti, että pelkän THC-pitoisuuden tuijottaminen ei ole järkevää. Huumehampussa on THC:a vähintään 3 % ja CBD:a huomattavasti vähemmän.  Hyötyhampussa taas THC:a on vähän, alle 3 %,  ja CBD:a suhteessa paljon. Suomessa poliisi mittaa, onko kasvissa ylipäänsä THC:a, ja se ei ole luotettavaa. Haaran kasveista oli laboratorioon mennyt 26 näytettä, joista neljä oli tutkittu ja THC-pitoisuudet olivat 0,2, alle 0,2, alle 0,1 ja 1,5 %.  Callawayn mukaan kyseiset arvot ovat noin 1/10 huumekasvin vastaavista ja hänen mukaansa näitä ei voi käyttää päihteenä eikä niillä olisi mitään markkina-arvoa siinä mielessä. Hänen mukaansa Finolan jalostus huumeeksi on yhtä helppoa kuin mustan miehen muuttaminen valkoiseksi sinisilmäiseksi suomalaiseksi.  Mahdollista, mutta erittäin vaikeaa ja hidasta. Callawayn mukaan Haaran kasvattamissa kasveissa hiilimonoksidi vaikuttaa paljon voimakkaammin kuin vähäinen määrä THC:tä ja näin ollen sen käyttö huumeeksi on naurettava ajatus. Syyttäjä kysyi Callawaylta myös saako jalostuskasveista hampunlehtiä, mikä hämmensi ja huvitti oikeussalissa olleita.

Viimeisenä todistajana oli poliisi Mikko Heimonen, joka oli ollut mukana ratsiassa Haaran tilalle. Hän esitteli koriste-esineitä, joissa oli ollut kuulemma hamppua sisässä. Lisäksi hän näytti nahkaisia laukkuja, joissa väitettiin kuljetetun kannabisrouhetta myyntiin. Häneltä kysyttiin tietämystä kasveista ja paljastui, että hän ei tiedä emi- ja hedekasvien eroa tai muutenkaan mitään kasvibiologiasta tai lajikkeista. Hän ei osaisi sanoa onko kasvi uros vai naaras. Tämä on erittäin olennaista, koska vain naaraskasveista voidaan saada huumausaineksi käypäistä kukintoa. Heimosen mukaan yleensä kukat käyttää kasvattaja itse ja myy lehdet. Heimosen todistus ei antanut hyvää kuvaa lakia soveltavien virkamiesten tietämyksestä lain kohteena olevasta kasvista ja sen käytöstä.

Loppulausunnossaan syyttäjä arveli kasvikohtaisen huumetuoton olleen 100 – 200 g. Hänen mukaansa KRP sanoo kaikkien kasvien olevan huumausainetta pitoisuuksista huolimatta, koska sitä on tarkoitus käyttää huumeena. Syyttäjän mukaan tila hankittiin kannabiksen viljelyä varten. Hänen mukaansa kasvien osia hienonnettiin, pussitettiin ja kuljetettiin muualle myyntiä varten.

Haaran puolustusasianajaja sanoi näytön olevan hyvin sekaisin. Osa kukinnoista on otettu käyttöön kuten on myönnetty, mutta siemenkäyttöön jalostus  on ollut ensisijaista. Tällaista kasvia ei voi päihteeksi käyttää. Arvot sadosta ovat täysin teoreettisia eikä suuremmista määristä ole mitään näyttöä. Pitäisi voida erottaa kasvatus huumausainekäyttöön ja kasvatus muuhun käyttöön. Uusin Haaran kasvatus on ollut tätä muuta kasvastusta. Vaikka kyseessä on ammattimainen sisäkasvatus niin se ei ole ollut huumausainetarkoituksiin. Tästä ovat todisteena pienet THC-pitoisuudet. Niistä kasveista ei ole voinut päihtyä.  Niitä kasvatettiin sisätiloissa, koska Suomessa ulkona kasvatus on hyvin rajallista lyhyen kasvukauden vuoksi. Asianajajan mukaan ei olisi myöskään järkeväänkäypää, että ensimmäisen tuomion saatuaan Haara ilmoittaisi julkisesti jatkavansa ja jatkaisi samoissa tiloissa samalla tapaa, jos kerran tavoitteena olisi huumausaineiden kasvatus taloudellista hyötyä tavoitellen. Eräässä kuullussa puhelinkeskustelussa Haaralle luvattiin autonmaalauksesta palkkioksi kukkaa, joka ilmiselvästi ilahdutti häntä. Miksi ammattimainen kasvattaja ja myyjä niin tekisi? Lopuksi asianajaja mainitsi Helsingin hovioikeudessa olleesta tapauksesta, jossa sisäkasvatuksessa syytteet hylättiin, koska kyseessä oli muu kuin kasvatus huumausainetarkoituksiin.

Itä-Suomen hovioikeus aikoi antaa päätöksensä 90 vuorokauden kuluessa.

Oikeudenkäynnin jälkeen Haaraa halusi haastatella ja jututtaa moni paikalla ollut. Paikalla oli mm. suomalaisesta kannabiskulttuurista dokumenttia kuvaava ryhmä. Haaraa häiritsi tapa, jolla häntä on julkisuudessa esitelty. Esimerkiksi Pielavesi-Keitele-lehti oli tehnyt hänestä juttua esitellen hyvän journalismin tapojen vastaisesti vain syyttäjän näkökulmat. Pienellä paikkakunnalla vaikutus on ollut raju ja Haara kokee joutuneensa jo osittain yhteisön ulkopuolelle.

Haara halusi muistuttaa Suomenkin osalle tulevista ilmastovelvoitteista ja siitä, että hamppu on ylivoimainen bioenergiakasvi. Hän aikoo laajentaa kasvatustaan mikäli vain se on mahdollista, eli  jos hän ei joudu vankilaan. Tällä hetkellä tuhlataan huimasti verovaroja hyötykasvin kitkemiseen ja viattomien puutarhureiden jahtaamiseen. Talous on ahdingossa, todelliset rikolliset eli ammattimaisia järjestöjä pyörittävät tahot ja osa päättäjistä on vapaalla jalalla. Samaan aikaan Haaran tapauksesta on tullut yhteiskunnalle kuluja jo yli miljoona euroa. Onko nykyisestä laista enemmän haittaa vai hyötyä yhteiskunnalle?

Lue myös Timo Haaran ajatuksia hampusta: https://kannabisuutiset.wordpress.com/2009/08/10/timo-haaran-ajatuksia-hampusta/

PÄIVITYS 24.5.2010

Itä-Suomen hovioikeus alensi hiukan Haaran tuomiota koska toisessa syytteessä ei ollut kyse törkeästä teosta. Oikeus perusteli tätä sillä, että kasvien THC-pitoisuus oli alhainen eikä Haara tavoitellut teoillaan huomattavaa taloudellista hyöytyä.  Käräjäoikeus oli antanut Haaralla 2,5 vuoden tuomion ja hovioikeus laski tätä 1,5 vuoteen. Tuomion  julistamisen jälkeen Haara osallistui hamppumarssille 300 kilon hamppukuorman kanssa. Tuomiosta tultaneen valittamaan korkeimpaan oikeuteen.

Savon Sanomien uutinen tuomiosta: http://www.savonsanomat.fi/uutiset/savo/keiteleen-hamppumiehen-tuomio-aleni-hiukan/558008

Nelosen uutisten haastattelu Timo Haarasta hamppumarssilla: http://www.nelonen.fi/uutiset?vt=video&vid=79372





Illallinen ja pössis Ganja Gourmet’ssa

2 01 2010

Denveriläinen pizzaa, lasagnea, salaatteja ja monia muita ruokalajeja tarjoava ravintola on ainutlaatuinen lääkekannabismyymälä potilaille jotka mieluiten syövät lääkeannoksensa ja ovat kyllästyneet pelkkiin pikkuleipiin.

Hiljattain eräänä arkiaamuna Ganja Gourmet-ravintolassa kokin ensimmäisenä tehtävänä oli loihtia kokoon lihalasagne. Seuraavaksi hänen oli houkuteltava asiakkaat kokeilemaan sitä.

Jenny Fowler kirjoitti fläppitauluun ”Illallispössiserikoinen”. ”Aloita Ganjanadella (kannabisoliivitahna), leivällä ja isolla paksulla jointilla! Valitse seuraavaksi pizzaa tai LaGanjaa (lasagne). Kruunaa ateria Ganja Gourmet-jälkiruoalla. Kaikki tämä yhteensä 30 dollarilla (n. 21 euroa)”.

Sivusta seurailleen ravintolan omistajan Steve Horwitzin mukaan tämä on illallistarjous jollaista mikään muu ravintola Yhdysvalloissa ei voi tarjota.

Teknisesti ottaen vaatimattomassa tiilirakennuksessa bensa-asemien, piippukauppojen ja antiikkiliikkeiden lomassa nuhraantuneella puistokadulla sijaitseva Ganja Gourmet ei ole ravintola. Se on lääkekannabisapteekki, yksi monista viimeisen vuoden aikana ympäri Coloradoa perustetuista.

Yhdeksän vuotta sen jälkeen kun äänestäjät päättivät kannabiksen sallivan lakimuutoksen puolesta, osavaltion terveysviranomaiset päättivät vuoden 2009 heinäkuussa lopettaa säädöksen lääkekannabiksen toimittajien viiden potilaan enimmäismäärästä. Sekä rekisteröityneiden potilaiden että lääkekannabisapteekkien määrä on sittemmin kasvanut räjähdysmäisesti.

Coloradossa on 15 800 rekisteröitynyttä potilasta ja ainakin 15 000 uutta hakemusta on vireillä. Virallista laskelmaa uusien kannabisapteekkien määrästä ei ole, mutta kymmeniä on avautunut viime aikoina, niin useita, että denveriläinen lehti Westword palkkasi kaksi kriitikkoa arvostelemaan niitä.

Horwitz päätti liittyä mukaan ryntäykseen. Hänellä oli idea kuinka erottua joukosta: keskittyä ”syötäviin”.

”Minä tiesin jo valmiiksi, että rakastan pilven syömistä”, sanoi Horwitz, Long Islandilla New Yorkissa syntynyt 51-vuotias, joka kertoo käyttäneensä kannabista teinivuosistaan lähtien pärjätäkseen tarkkaavaisuushäiriönsä kanssa.

Itseään ruoan nautiskelijaksi tituleeraava Horwitz luonnosteli nopeasti ruokalistan joka ulottui paljon pitemmälle kuin muiden lääkekannabisliikkeiden tarjoamiin pakollisiin pilvipikkuleipiin. Hän palkkasi kaksi kokkia ja päätyi menuun joka sisältää vihreitä kasviksia balsamiviinietikassa, valkokastikepizzaa, kannabisoliivitahnaa, hummusta, sitruunamarenkileivoksia, juustokakkuja ja vähärasvaisia muffinseja, jotka kaikki on valmistettu toisaalla sijaitsevassa ammattikeittiössä.

Riemuitseva ravintoloitsija huomasi pian olevansa lukuisien uutisjuttujen ja Jay Lenon vitsien aiheena.

Mutta vaikka solmuvärjättyihin ”Meidän ruokamme on niin mahtavaa, että tarvitset luvan sen syömiseen!”-paitoihin sonnustautuneelle henkilökunnalle satelee ruokatilauksia, ainakin puolet asiakkaista tulee ”kukkabaariin” nauttiakseen kannabiksensa perinteisellä tavalla.

Joidenkin potilaiden mielestä pilven syöminen helpottaa paremmin heidän vaivojaan kuten nivelreumaa tai lihasvaivoja, kertoi Georgina Livermore oregonilaisesta lääkekannabista puoltavasta American Alliance for Medical Cannabis -järjestöstä. Lisäksi hänen mukaansa osa potilaista ei yksinkertaisesti pidä polttamisesta.

Livermoren mukaan kannabista syötäessä on vaikeampi kontrolloida annostusta. Vaikutusten alkaminen vie myös kauemmin aikaa – seikka jonka vuoksi Horwitz ei salli asiakkaiden syövän kuin yhden kannabistuotteen 45 minuutin välein.

”Se on erilainen vaikutus kuin polttaessa”, Horwitz kuvaili. ”Paljon tietoisempi, valppaampi ja energisempi”.

Hänen kokkinsa ”lääkitsevät” ruokalajeja käyttämällä valmistuksessa kannabisvoita tai -oliiviöljyä. Kannabiksen uuttaminen rasvaan voi viedä useita päiviä, kun kannabisunssin annetaan hautua paunassa voita tai kupillisessa öljyä.

Voin ja öljyn käyttäminen tekee vähärasvaisten reseptien kehittämisestä hankalaa, sanoi Fowler, joka puuhailee myös suklaavaahtokakun, paellan ja jambalayan reseptien parissa, joita kaikkia Horwitz aikoo tarjota ravintolassaan.

”Teen kokeiluja jambalayan kanssa”, Fowler kertoi. Hänen mukaansa on haasteellista löytää oikea sekoitus yrttejä ja mausteita jotka kätkisivät pilven maun. Hän on epäileväinen paellasuunnitelman suhteen: kokonainen pilvipizza maksaa 89 dollaria. Paella meren antimista olisi vieläkin kalliimpi, hän huomauttaa. ”Kuka sitä ostaisi?”.

Viime viikolla Fowler toi ruokalistalle uuden ruokalajin – baba ghannoujia pitaleivän kanssa tarjottuna – asiakkaiden hyväksyttäväksi. ”He rakastivat sitä”, hän kertoo.

Äskettäin eräänä aamuna bisnes ravintolassa oli vähäistä, paikalla oli vain kourallinen asiakkaita. 32-vuotias rakennustyöläinen Jason Cisneros saapui paikalle lääkekannabiskortti kädessään ostaakseen hieman herkkuja jotka auttaisivat työtapaturman aiheuttamiin selkäkipuihin. Hän päätyi ostamaan kookos-, toffee- ja saksalainen suklaa -pikkuleipiä.

Hän kertoi että joskus on vain helpompaa maiskutella menemään kuin sytyttää vesipiippua. ”Se on rentouttavampaa päivän päätteeksi, voi vain syödä pikkuleivän”.

Seuraavaksi saapui 30-vuotias Jamie Currey, joka tutki ruokalistaa samalla kun hänen kumppaninsa poltti hieman kannabista. ”Saatan kokeilla pizzaa tai salaattia”, hän tuumaili työntekijän tarjoillessa ilmaisen tomaateista, oliiveista ja oliiviöljystä tehdyn tahnan maistiaisen. Lääkäri oli ehdottanut hänelle kannabissyötäviä kroonista pahoinvointia ja painonlisäämisvaikeuksia helpottamaan, Currey kertoi lusikoidessaan tahnaa pitaleivälle.

”Tämä on aika hyvää, ei maistu lainkaan kannabikselle”, hän sanoi kieltäytyen pääruoista. ”Nämä ovat melko kalliita, ja nyt ollaan lähellä joulua”.

Tämänkaltainen ruokailu voi muuttua laittomaksi Denverissä, kaupungin virkamiesten puntaroidessa kannabisapteekkeja suitsivia säännöksiä, jotka sisältäisivät kiellon kannabiksen paikan päällä nauttimiselle.

Horwitz kertoi, että jos säännökset hyväksytään, hän muuttaa liikkeensa kokonaan noutoravintolaksi. Useimmat asiakkaat ostavat nykyäänkin ruokansa kotiin mukaan vietäväksi, hän lisäsi.

Horwitz pysyy vakuuttuneena valoisasta tulevaisuudesta; hänen unelmanaan on jonain päivänä lähettää luomuksiaan joka puolelle maata. ”Tulemme olemaan lääkekannabiksen Omaha Steaks”, hän sanoi.

Lähde:

http://www.latimes.com/news/nation-and-world/la-na-ganja-gourmet28-2009dec28,0,5061345.story





Kannabiksen vaikutus luustoon: ikä ratkaiseva tekijä?

14 08 2009

Kannabiksen vaikutuksia luustoon tutkineet tiedemiehet havaitsivat iän vaikuttavan olennaisesti.

Skotlantilainen tutkijaryhmä totesi, että vaikka kannabis voi heikentää luiden lujuutta nuorilla, se voi suojata osteoporoosilta (luiden haurastumiselta) myöhemmällä iällä. Edinburghin yliopiston tutkijat tekivät löydöksen tutkiessaan kannabiksen vaikutuksia hiirillä.

Osteoporoosia sairastaa jopa 30 % naisista ja 12 % miehistä jossain vaiheessa elämänsä aikana.

images-image_popup-w7_osteoporosis

Ryhmä havaitsi kannabiksen voivan aktivoida tietyn kehossa olevan molekyylin, joka on avainasemassa osteoporoosin kehittymisestä. Kun tyypin 1 kannabinoidireseptori (CB1) kohtaa kannabismolekyylin, se voi vaikuttaa luun uusiutumiskykyyn.

Tähän mennessä ei ollut vielä selvää, onko kannabiksella positiivisia vai negatiivisia vaikutuksia.

Varhaisia tutkimustuloksia

Paikallisen nivelreuman tutkimuskampanjan rahoittamana tutkijat selvittävät asiaa hiirillä, joilta puuttuu CB1-reseptori. Tutkijat käyttivät kannabista muistuttavia yhdisteitä aktivoidakseen CB1:n.

He huomasivat, että nämä yhdisteet lisäsivät luun hajoamisnopeutta nuorilla yksilöillä.

Tästä huolimatta samassa tutkimuksessa todettiin, että samaiset yhdisteet vähensivät luukatoa vanhemmilla hiirillä, ja että ne estivät rasvan kertymistä luukudokseen, joka on osteoporoosin taudinkuvassa tyypillistä.

Tutkimuksen johtaja, reumatologian professori Stuart Ralston Edinburghin yliopistolta kertoo: ”Tämä on jännittävä askel eteenpäin, mutta meidän täytyy huomioida, että kyseessä ovat varhaiset tutkimustulokset. Me tarvitsemme lisää testejä kannabiksen vaikutuksista ihmisiin voidaksemme arvioida kuinka tulokset poikkeavat toisistaan eri ikäisillä ihmisillä.”

”Suunnitelmissamme on tehdä jatkotutkimuksia pian, ja toivon mukaan tulokset auttavat kehittämään uusia hoitomuotoja taistelussa osteoporoosia vastaan.”

Tulokset julkaistiin Cell Metabolism -lehdessä.

Lähde:

http://news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/scotland/edinburgh_and_east/8199007.stm





Pitäisikö kannabiksen käyttämisen olla lääkinnällinen vaihtoehto?

20 01 2009

Rocky Hoveland Greensborosta kärsii selkärangan, niskan ja selän vammojen tuottamista kivuista. Hän käytti pitkän aikaa reseptillisiä kipulääkkeitä. Usein nämä lääkkeet tekivät hänet huumantuneeksi, tylsäksi ja voimattomaksi.

Sitten noin 10 vuotta sitten hän alkoi käyttää kannabista hoitaakseen kipuaan. Hän havaitsi, ettei se poistanut kipua, mutta teki siitä huomattavasti helpommin siedettävämmän.

”Se pitää minut poissa sumusta, jossa haluaisin vain nukkua koko päivän tai jolloin tunsin koko päivän olevani täysin jumissa”, hän kertoo. Reseptilääkkeet pakottivat minut pötkölleen ja minähän en ole sitä tyyppiä, joka makaisi kaiket päivät.”

Hoveland ja muut hänen kaltaisensa painostavat Pohjois-Carolinaa laillistamaan kannabiksen lääkinnällisiin tarkoituksiin. Ja heidän kaltaisistaan on tullut kansallinen trendi.

Marraskuussa Michiganista tuli Yhdysvaltain 13. osavaltio, joka laillisti kannabiksen lääkinnällisiin tarkoituksiin.

Tuo suosittu kansanäänestys oli vain yksi viimeisimmistä päätöksistä pitkään jatkuneessa väittelyssä: pitäisikö kannabiksen käyttämisen, kasvattamisen ja myymisen lääkinnällisiin tarkoituksiin olla laillista.

Yhdellä puolella: sairaat kärsivät potilaat, moni heistä on kuolemassa. Ainakin joillekin heistä kannabis helpottaa sairauden oireita tai hoidon sivuvaikutuksia.

Toisella puolella: liittovaltion hallitus, joka uskoo, että kannabiksen hyödyt ovat liian vähäiset ja sen sivuvaikutukset liian vaarallisia, jotta sitä voitaisiin laillistaa, tai edes laskea kokaiinin tarkkaan valvotulle luokitustasolle.

Billy, mies Davidsonin kunnasta joka haluaa pysyä tunnistamattomana, otti aiemmin reseptillä määrättävää särkylääkettä Dilaudidia joka päivä pitkällisiin kipuihin niska- ja rannevammojen vuoksi, kärsien joistakin samoista sivuvaikutuksista kuin Hoveland.

”Dilaudid ei juuri vaikuttanut” kipuun, hän kertoo. ”Minusta tuli vihamielinen. Perheeni ei halunnut olla lähelläkään minua.”

Kannabis on helpottanut myös häntä. ”Nyt minä olen ylhäällä ja liikun, patikoin ja kalastan”, hän kertoo. ”Kannabis kääntää mieleni pois kivusta. Minuun sattuu edelleen, mutta se ei ole kovin tärkeää enää.”

Laillistamisen kannattajat paiskivat hurjasti töitä Pohjois-Carolinassa.

Voittoa tuottamattoman kannabispotilaiden verkoston (N.C. Cannabis Patient Network) edustajat ovat kiertäneet osavaltiota tänä talvena tavaten politiikkoja, papistoa, lääketieteen ammattilaisia ja ohjelmia paikallisilla julkisilla TV-asemilla.

Toukokuun 2. kannattajat ovat järjestämässä marssia Raleighissa laillistamisen puolesta osana globaalia yhden päivän protestia, jota kutsutaan Hamppumarssiksi (Million Marijuana March).

”Odotamme innolla laillistumista tässäkin osavaltiossa, jotta ihmiset voisivat elää ilman pelkoa”, sanoi Jean Marlowe, verkoston johtaja. ”Palautamme arvokkuuden näille potilaille.”

Marlowe, joka elää Polkin kunnassa, on käyttänyt kannabista vuodesta 1991 hoitaakseen lihasdystrofiaa, nivelreumaa, välilevyn rappeumaa, lihasten spastisuutta ja pehmytkudosreumaa. Hän sanoo, että viranomaiset jättävät hänet rauhaan, koska hänellä on todistus lääkäriltä, jossa kerrotaan hänen tarvitsevan lääkekannabista.

Ennen kuin hän alkoi käyttää kannabista, lukuisten erilaisten lääkitysten sivuvaikutukset saivat hänet käytännössä liikuntakyvyttömäksi.

”Vietin aikani oksentaen ja sekavana”, hän sanoo. ”En voinut toimia. En saanut sekkivihkoani tasapainoon. Vietin koko elämäni tuolissa nurkassa roska-astian vieressä.”

Osavaltion edustaja Earl Jones (D-Guilford) esitteli lakiehdotuksen 2008 luodakseen tutkimuskomission selvittääkseen kannabiksen laillistamista lääkinnällisiin tarkoituksiin Pohjois-Carolinassa. Jones aikoo esitellä esityksensä uudelleen tänä vuonna.

”Uskon, että lainsäätäjät tekevät oikein kunhan näkevät, että se hyödyttää kansaa ja kun heitä on valistettu”, Jones sanoi.

med_mj_map_poster

Mutta Yhdysvaltain huumeidenvalvontaviranomainen, DEA, pysyy järkähtämättä kannassaan kannabiksen laillistamista vastaan edes lääkinnällisiin tarkoituksiin. Se jatkaa liittovaltion lain alaisena pidättämistä ja syyttämistä kasvattamisesta ja jakelusta monissa osavaltioissa.

Lähde:

http://www.news-record.com/content/2009/01/17/article/should_smoking_marijuana_be_a_medical_option





Onko mitään mihin CBD ei pysty? Miksi se sitten on laitonta?

22 10 2008

Kannabiksen kieltolaki on järjenvastainen, mutta vielä käsittämättömämpää on kasvin ei-psykoaktiivisten ainesosien pitäminen pannassa. Etenkin kun on selvää että näillä ainesosilla on ällistyttäviä hoidollisia potentiaaleja. Otetaanpa esimerkiksi kannabidioli (CBD).

cannabidiol

Äskettäin julkaistussa tieteellisessä katsauksessa Sao Paulon yliopiston tutkija Antoni Zuardi toteaa, että kannabidiolia kohtaan kohdistunut kiinnostus on kokenut ”räjähdysmäisen kasvun” viimeisen viiden vuoden aikana. On ilmeistä, miksi.

”Tutkimukset ovat viitanneet kannabidiolin laajaan hoidollisten mahdollisuuksien kirjoon useissa sairauksissa, muiden muassa Parkinsonin tauti, Alzheimerin tauti, aivojen hapenpuute, diabetes, nivelreuma ja muut tulehdussairaudet, pahoinvointi ja syöpä”, kirjoittaa Zuardi. Tutkitaanpa osaa näistä hieman lähemmin!

1. Antiepileptinen vaikutus
”Vuonna 1973 brazilialainen tutkijaryhmä selosti että CBD estää koe-eläimille aiheutettuja kouristuksia.”

2. Sedatiivinen vaikutus
”Unettomuudesta kärsivillä ihmisillä suuret CBD-annokset lisäsivät unen kestoa plaseboa enemmän.”

3. Anksiolyyttinen vaikutus
”CBD aikaansaa selkeän anksiolyyttisen, ahdistusta vähentävän vaikutuksen, ja siihen viittaavaa aivotoimintaa.”

4. Antipsykoottinen vaikutus
”Kliiniset tutkimukset osoittavat että CBD on tehokas, turvallinen ja hyvin siedetty vaihtoehtoinen hoito skitsofreniapotilaille.”

5. Antidystoninen vaikutus
”CBD helpotti dystonian oireita, kuten tahdosta riippumattomia liikkeitä ja virheasentoja, kun sitä avoimessa tutkimuksessa annosteltiin standardilääkityksen ohessa viidelle dystoniapotilaalle.”

6. Antioksidatiivinen vaikutus
”Osoitettiin että CBD voi vähentää hydroperoksidilla aikaan saatua hapettumisvahinkoa yhtä paljon tai enemmän kuin muut antioksidantit. CBD suojeli glutamaatin neurotoksisuutta vastaan tehokkaammin kuin askorbaatti tai a-tokoferoli, mikä tarkoittaa, että tämä aine on voimakas antioksidantti.”

7. Neuroprotektiivinen vaikutus
”Havaittiin huomattava vähennys solujen eloonjäämisessä kun keinotekoisia rotan PC12-soluja altistettiin beta-A -peptidille. Solujen käsittely CBD:llä ennen beta-A -altistusta kohotti solujen hengissäpysymistä merkittävästi.”

8. Anti-inflammatorinen vaikutus
”CBD vatsaonteloon annosteltuna tai oraalisesti, on estänyt niveltulehduksen etenemisen.”

9. Kardioprotektiivinen vaikutus
”CBD:llä on huomattava sydäntä suojaava vaikutus.”

10. Vaikutus diabetekseen
”NOD (non-obese diabetic)-hiirien käsittely CBD:llä ennen taudin kehittymistä vähensi sen esiintyvyyttä käsittelemättömien kontrollihiirien 86 prosentista CBD-hiirien 30 prosenttiin. Huomattiin myös että taudin oireet paranivat kun CBD:tä annosteltiin 11-14 viikon ikäisille naaraspuolisille NOD-hiirille, jotka olivat latentissa vaiheessa tai joilla oli diabeteksen alkuoireita.”

11. Antiemeettinen vaikutus
”Tämä ehdollistettu oksennusrefleksi loppui kokonaan CBD:llä ja delta9-THC:llä, mutta pahoinvointilääke ondansetronilla ei ollut vaikutusta.”

12. Vaikutus syöpään
”Tutkimus eri kannabinoidien vaikutuksista kahdeksaan kasvainsolulinjaan, koeputkessa, on selkeästi osoittanut että testatuista viidestä luonnollisesta yhdisteestä CBD oli voimakkain syöpäsolujen kasvun estäjä.”

Viimeisten 45 vuoden tutkimukset kannabidiolilla ovat paljastaneet sen ei-myrkylliseksi, ei-psykoaktiiviseksi ja osoittaneet sillä olevan paljon hoidollisia ominaisuuksia. Silti tänä päivänä sen hallussapito tai käyttö on yhä lainvastaista ja kliiniset tutkimukset Yhdysvalloissa lähes mahdottomuus, yksinkertaisesti siksi että se samaistuu ihmisten mielissä marihuanaan.

Mitä parannuksia lääketieteellisessä hoidossa olisikaan mahdollisesti saavutettu menneinä vuosikymmeninä, jos Yhdysvaltojen hallinnon virkamiehet olisivat edistäneet – eivätkä estäneet – kannabidiolin kliinistä tutkimustyötä. Kenties on tullut aika, että joku kysyy huumeviranomaisilta mitä kannabidioli tekee I-luokan huumeiden listalla, aineena jolla siis ”ei ole tällä hetkellä hyväksyttyä lääketieteellistä käyttötarkoitusta”.

Lähde:

http://blog.norml.org/2008/10/09/is-the … t-illegal/