Pidätykset hallussapidosta eivät vähennä kannabiksen käyttöä

26 01 2010

Alkuperäistekstin kirjoittaja on Ronald Fraser

Tuhannet minnesotalaiset vanhemmat toivovat, että pidätyksen uhka auttaa pitämään heidän lapsensa kaidalla tiellä. Uusi maanlaajuinen tutkimus näyttää kuitenkin, että kannabiksen käyttö ei vähene hallussapitopidätysten määrän noustessa.

Washingtonilaisen Marijuana Policy Projectin rahoittamassa ”Kannabispidätykset Yhdysvalloissa vuonna 2007” -tutkimuksesssa virginialaisen Shenandoahin yliopiston rikosoikeuden apulaisprofessori Jon Gettman päättelee että ”Maanlaajuisesti tarkasteltuna, lisääntyvät kannabispidätykset ja aineen käytön määrät eivät ole juurikaan yhteydessä keskenään”.

Kannabispidätykset lisääntyivät Yhdysvalloissa vuoden 1991 287 820:sta vuoden 2007 872 720:een. Samana ajanjaksona kannabista kuluneen vuoden aikana käyttäneiden määrä nousi 19.2 miljoonasta 25.2 miljoonaan.

Minnesotaan liittyen, tutkimus tarkastelee kannabiksen käyttöä, pidätysten kustannuksia ja pidätysten tehokkuutta huumeiden kontrolloinnin strategiana.

Kannabiksen käyttö. Liittyen osavaltion pyrkimyksiin dekriminalisoida pienten kannabismäärien hallussapito, viranomaisten suorittamat pidätykset vähenivät vuoden 1999 8705:sta vuoden 2007 7851:een. Samana aikana viimeisen kuukauden aikana kannabista käyttäneiden määrä nousi 208 000:sta 312 000:een. Lähes kaksi kolmasosaa hallussapidosta syytetyistä oli 15-24-vuotiaita vuonna 2007.

Pidätysten kustannukset. Gettman arvioi että vuonna 2006 pidätykset kannabiksen hallussapidosta maksoivat Minnesotan veronmaksajille noin 137.4 miljoonaa dollaria, eli jotakuinkin 12 000 dollaria pidätystä kohti. Jos hallussapitopidätykset eivät tällä hinnalla vähennä aineen käyttöä, miksi niitä jatketaan?

Kovaksikeitetyt huumesoturit käyttävät kannabispidätyksiä osaltaan keinona täyttää huumehoito-ohjelmia. Vuonna 2007 osavaltion oikeusjärjestelmä lähetti lähes 3000 ihmistä huumeohjelmiin – usein keinona välttää kovempi rangaistus. Huumevieroitus ja -valistus ovat tietenkin järkeviä, mutta eivät ehkä niinkään jos niihin asiakaskunnan kerääminen maksaa 12 000 taalaa per henkilö.

”Ihmisten pakottaminen huumehoito-ohjelmiin on arveluttava tapa oikeuttaa pidätykset kannabiksen hallussapidosta”, sanoi Gettman.

Varttuminen on tehokkaampaa kuin pidätykset. Pidätysten käyttäminen nuorten ihmisten saamiseksi hoito-ohjelmiin on kyseenalaista myös toisesta näkökulmasta. Tilastojen mukaan valtaosa kannabiksen vuoksi pidätetyistä nuorista lopettaa aineen käytön aivan yksinkertaisesti itsenäisesti – ilman pidätyksen uhkaa – aikuistuessaan, siirtyessään luomaan uraa, perustaessaan perheen ja ottaessaan monia muita vastuita.

Minnesotassa vuonna 2007 ainoastaan 8 prosenttia yli 26-vuotiaista käytti kannabista vuosittain, kun 12-17-vuotiaista määrä oli 13 prosenttia ja 18-25-vuotiaista 31 prosenttia.

Tutkimus selvitti, että huolimatta kannabiksen laittomasta asemasta, monet nuoret käyttivät sitä koska heidän mukaansa ”ainetta on kohtalaisen helppo hankkia”.

Eräs syy miksi nuorten on helppo saada käsiinsä kannabista, liittyy laittomuuden aikaansaamaan rahallisen voiton virikkeeseen. Yksinkertaistaen, teinit tienaavat rahaa myymällä kannabista toisille teineille, mikä lisää saatavuutta nuorten keskuudessa. Tällä tavoin kannabiksen laittomuus tekee siitä laajemmin ja helpommin saatavilla olevaa teini-ikäisille.

Näyttää siltä, että nuorten ihmisten pidättäminen kannabiksen kokeilemisen vuoksi heidän kulkiessaan läpi kokeilevan ja tutkiskelevan elämänvaiheen, on suurelta osin tarkoituksetonta ja tulee erittäin kalliiksi. Pidätysten sijaan ajan kuluminen, ilman osavaltion varojen kuluttamista, on tehokkaampi huumeiden hallinnan strategia.

Mitä siis tehdä? Lainvalvonnan tarkoituksena on turvata meitä. Sen sijaan että käytetään yli 100 miljoonaa dollaria vuosittain nuorten ihmisten pidättämiseen pienten kannabismäärien takia, Minnesota voisi käyttää vapautuvat varat ja työvoiman selvittämättömien väkivaltarikosten setvimiseen. Osavaltiossa vain 75 prosenttia kaikista murhista, 23 prosenttia raiskauksista ja 23 prosenttia ryöstöistä johtaa pidätykseen. Näin monien vakavien rikosten jäädessä selvittämättä, vain vitkastelu voi selittää miksi joka päivä yli 20 minnesotalaista saa syytteen kannabiksen hallussapidosta.

Tietorikas raportti löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta www.drugscience.org/Archive/bcr7/Gettman_Marijuana_Arrests_in_the_United_States.pdf

Lähde:

http://www.winonadailynews.com/news/opinion/article_9e656a4a-07b9-11df-9550-001cc4c002e0.html





Kannabiksen terveysriskit eivät lisääntymässä

12 02 2009

Miehillä, jotka käyttävät kannabista säännöllisesti, on 1:5000 mahdollisuus kehittää sairaus kuten skitsofrenia erään brittiläisen asiantuntijan mukaan. (Tuoreen tutkimukseen mukaan kehittää on väärä termi, sillä kannabis vain tuo esiin perinnöllisiä psykoottisia piirteitä ihmisillä, joilla niitä olisi esiintynyt joka tapauksessa. Katso lisää tästä https://kannabisuutiset.wordpress.com/2008/11/12/tutkimus-selventaa-kannabiksen-ja-skitsofrenian-yhteytta/. -toim. huom.)

Mutta professori David Nutt, joka on Britannian hallituksen Huumeiden väärinkäytön neuvoa-antavan neuvoston (ACMD) puheenjohtaja, sanoo, että riski mielenterveydelle kannabiksen osalta ei ole alkoholia suurempi.

”Olemme kirjoittaneet kolme raporttia ja lukeneet jokaisen julkistetun tutkimuksen 30 vuoden ajalta. Emme usko, että riskit ovat lisääntymässä”, Nutt kertoi.

”Kun katsomme tätä todistusaineistoa, olemme nähneet valtavan lisäyksen kannabiksen käytössä, mutta vähennyksen skitsofrenian osalta.”

Alkoholi aiheuttaa kannabista todennäköisemmin riippuvuuden.

”Se (alkoholi) aiheuttaa aivovaurion vitamiinivajauksen kautta ja vieroitusoireet voivat johtaa psykoosiin. Ylipäänsä alkoholin ja kannabiksen riskit mielenterveydelle eivät ole kauhean erilaisia.”

Britannian hallitus päätti nostaa kannabiksen luokitusta ja siirsi sen B-luokkaan vastoin ACMD:n neuvoa. Pääosin tämä tapahtui, koska hallitus sanoi olevan kasvavia todisteita siitä, että se aiheuttaa vahinkoa mielenterveydelle.

Kannabis on yhdistetty skitsofreniaan, sairauteen, joka voi aiheuttaa hallusinaatioita, vainoharhaisuutta, järjettömiä kuvitelmia ja sekavaa puhetta ja ajattelua.

Alec Jacobs, 29-vuotias skitsofreenikko Kentistä, oli ennen kannabiksen suurkuluttaja.

”Kuulin ääniä ja tulin hermostuneeksi ja masentuneeksi. Uskon, että kannabis näytteli osaa minulle tapahtuneissa asioissa. Poltin paljon skunkkia ja se saattoi lähettää minut psykoosiin.”

”21-vuotiaana koin vaikeaksi olla ihmisten lähellä ja en voinut polttaa enää, koska se ei tehnyt minulle mitään hyvää. Uskon, että vaikutus kestää kauan ja tuntuu vielä. Tulen edelleen masentuneeksi ja hermostuneeksi ja tunnen tavallaan olevani ansassa.”

Professori Nutt arvioi kuitenkin yhteyden kannabiksen ja näin vakavan mielenterveysongelman välillä ”mahdolliseksi, mutta heikoksi”.

Erään tuoreen tutkimuksen mukaan hallituksen pitäisi estää 5000 miestä ja 12000 naista polttamasta kannabista estääkseen yhden skitsofreniatapauksen molemmissa ryhmissä.

”Kannabiksen käyttäminen vie muutaman ihmisen reunan yli, mutta väestön valtaosan ja kansanterveyden kannalta todellista riskiä ei ole”, hän kertoi.

Suurin osa skitsofreniaa sairastavista tapaa kärsiä henkilökohtaisista ongelmista kuten masennuksesta, mutta vakavimmat tapaukset voivat johtaa vaaralliseen käytökseen.

Marc Middlebrook, 27, tuomittiin elinkautiseen vankeuteen viime vuonna hänen puukotettuaan tyttöystävänsä Stevie Bartonin kuoliaaksi, koska Marc uskoi hänen olevan osa salajuonta hänen murhaamisekseen.

Oikeus kuuli, että hän oli pahentanut mielenterveysongelmiaan ”itsepäisesti” jatkamalla kannabiksen polttamista lääkärin käskettyä häntä lopettamaan se.

Toimittaja puhui Stevien äidin Jackie Bartonin kanssa. Hän on entinen psykiatrinen sairaanhoitaja.

Hän ei sanonut syyttävänsä kannabista tyttärensä kuolemasta.

”Sanon aina, että kannabis ei tappanut tytärtäni, Marc tappoi.”, hän kertoi. ”Tunnen paljon ihmisiä – lääkäreitä, eri alojen ammattilaisia, sairaanhoitajia – jotka ovat polttaneet kannabista vuosia tekemättä yhtään rikosta.”

”Ei ole järkeä seisoa heiluttamassa sormea ja sanoa, että tämä on väärin. Ihmisten pitää saada tietää faktat ja tällä hetkellä on paljon informaatiota ja vastainformaatiota kannabiksen ympärillä”, Jackie sanoi.

”Minkä viestin annamme ihmisille, kun laskemme kannabiksen C-luokkaan ja sen jälkeen nostamme sen takaisin B-luokkaan? Sellaisen, ettemme tiedä lainkaan, mitä olemme tekemässä”, hän jatkaa.

”Ei tehdä tästä noitavainoa. Ei kirota kaikkia kannabiksen käyttäjiä, se olisi väärin.”

”Tarvitsemme aikuisen suhtautumisen. Hankitaan lisää tietoa.”

Lähde:

http://news.bbc.co.uk/newsbeat/hi/health/newsid_7852000/7852776.stm