Nähdessämme kannabiksen kieltolain raskaat vaikutukset kanssaihmistemme elämään, voimmeko oikeutetusti sanoa: ”sen siitä saa”?
Vaikka nykyinen talouden tilanne on saanut monet kalifornialaiset kääntämään katseensa kohti kannabista ratkaisuna lähes tarunhohtoisiksi muodostuneisiin budjettihuoliimme, on yhä monia joille kannabiksesta mahdollisesti saatavat valtaisat verotulot eivät korvaa laillistamisen aiheuttamaa moraalimme syöpymistä. Heidän silmissään kieltolain on jatkuttava, tai yhteiskuntamme hukkuu paheiden hyökyaaltoon. Mutta entä kieltolain moraali?
Voidaan ajatella, että kaikkien tällä hetkellä laittomien tavaroiden tai palvelujen säännöstelemisellä voitaisiin luoda ehtymätön rahanlähde. Kuitenkaan harva, jos yksikään, näistä kielloista on aiheuttanut yhteiskunnallemme niin paljon vahinkoa ja saanut aikaan niin vähän hyvää kuin kannabiksen kieltolaki.
Vuonna 2007 Kalifornian lainvalvojat suorittivat yli 74 000 kannabispidätystä. Näistä 78 prosenttia oli pelkkiä hallussapitotapauksia. Pidätetyistä yli 16 000 oli alaikäisiä.
Huolimatta pidätyksen ja syytetyksi joutumisen voimakkaasta pelotteesta, tällä osavaltion rahojen tuhlauksella on ollut vähän vaikutusta. Vuonna 2008 lähes neljännes teini-ikäisistä kertoi yhä, että kannabista on helpompi saada haltuunsa kuin olutta tai reseptilääkkeitä.
Arviolta 100 miljoona amerikkalaista, lähes kolmannes koko populaatiosta, on käyttänyt kannabista. Kannabis on edelleen Kalifornian arvokkain viljelykasvi. Se ohittaa arvoltaan kaikki hedelmät ja vihannekset yhteenlaskettuna.
Ennen kuin syytätte minua raukkamaisesta antautumisesta ylväässä taistossa, harkitkaa mitä kaikkea nämä lukemattomat pidätykset oikein saavatkaan aikaan:
– Kallisarvoisia lainvalvonnan resursseja on käytettävissä yhä vähemmän väkivaltaisen rikollisuuden tutkimiseen ja estämiseen.
– Aikuiset jotka joutuvat pidätetyiksi, saattavat menettää työpaikkansa, mikä riistää perheeltä tuloja ja turvaa.
– Nuoria uhkaa erotus opinahjosta ja opintotukien ja -lainojen menettäminen.
– Perheitä raastetaan rikki kun lapsia viedään kodeistaan ja sijoitetaan sijaisperheisiin.
Voidaanko käytäntöä, joka jatkaa ikuisuuksiin moisten tragedioiden tuottamista, todella pitää moraalisesti oikeana? Nähdessämme kannabiksen kieltolain raskaat vaikutukset kanssaihmistemme elämään, voimmeko oikeutetusti sanoa: ”sen siitä saa”?
Kannabiksen kieltolain päämäärien erittely horjuttaa entisestään sen hataraa moraalista perustaa. Monien mielestä kannabiksen kieltolain tarkoitus on yksinkertainen: estää ihmisiä käyttämästä kasvia.
Vaikka kieltolaki saattaa näyttää selkeimmältä tavalta saavuttaa tämä tavoite, on tuo yksinkertainen suunnitelma kohtalokkaalla tavalla viallinen. Käytännössä täyskielto on täydellistä kontrollista luopumista. Kieltolaki on luonut maanalaiset markkinat, jotka ovat täysin hallintokoneiston ulottumattomissa. Tämä lisää saatavuutta nuorisolle. Huumekauppiaat eivät kysele henkilöpapereita.
Kieltämällä kannabiksen levityksen joka paikassa, olemme luopuneet levityksen hallinnasta kaikkialla. Rajoittamalla vastineemme kannabiksen levittämiseen rikoslain rangaistuksiin, olemme epäonnistuneet suojelemaan käyttäjän turvallisuutta laadunvalvonnalla ja vastuulliseen käyttöön ohjaamisella.
Mikä kaikkein tärkeintä, epäonnistumalla laillisen, säännellyn markkinan luomisessa, olemme antaneet virikkeen väkivaltaiselle rikolliselle liiketoiminnalle, jota motivoi rajoittamattomat voitot. Tämä vaarantaa meidän kaikkien turvallisuuden.
Voiko noin ylettömän yksinkertainen politiikka, joka noin vaikeuttaa tärkeää lainvalvontaa ja julkisia etuja, olla moraalisesti oikea?
Kannabiksen säännöstelty laillistaminen tulisi turmeltuneen alakulttuurin myötäilemisen sijaan nähdä kontrollin palauttamisena. Säännöstellyn laillistamisen kautta voimme kontrolloida jakelua. Voimme kontrolloida laatua ja vahvuutta. Voimme puuttua väärinkäytön aiheuttamiin ongelmiin rakentavin hoidollisin keinoin, emmekä tuhoisalla rankaisemisella. Voimme viedä pimeiltä markkinoilta paljon valtaa vähentämällä sen tuloja. Ja niille jotka pitävät kannabiksen käyttöä moraalittomana henkilökohtaisena valintana, voimme vakuuttaa, että ainakin yhteiskunnan vastaus siihen on moraalinen.
Alkuperäistekstin kirjoittaja on Ryan Patterson
Lähde: