14-vuotiaalle israelilaistytölle lääkekannabista

28 12 2009

Nuori syövästä kärsivä tyttö sai viettää joulua ilman kemoterapian sivuvaikutuksia.

Syövästä kärsivä 14-vuotias israelilainen potilas saa polttaa lääkekannabista lievittääkseen kemoterapian sivuvaikutuksia. Terveysministeriö hyväksyi viime viikolla pyynnön hoitaa sivuvaikutuksia, joihin kuuluu mm. kipu ja ruokahalun menetys. Hän alkoi saamaan kannabissavukkeita perjantaina 18.12. uutistoimisto Haaretzin mukaan.

Tyttöä hoidetaan hematologisen syövän (vereen tai luuytimeen liittyvä, todennäköisesti leukemia tai lymfooma) vuoksi Rambamin lääketieteellisessä keskuksessa Haifassa. Hän on yksi 800:sta israelilaisesta potilaasta, jotka saavat lääkekannabista. Haaretzin mukaan alle kymmenen heistä on alle 18-vuotiaita.

Lähde:

http://jta.org/news/article/2009/12/23/1009871/israeli-girl-14-gets-medical-marijuana





Kannabiksella voi olla lieventäviä ja parantavia vaikutuksia syöpään

20 04 2009

Salernon yliopiston farmaseutiikan osasto Italiassa julkaisi helmikuun lopussa tutkimuksen kannabiksen parantavista vaikutuksista syöpään.

Best Practice & Research: Clinical Endocrinology & Metabolism -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan luonnollisesti vaikuttavat kannabiksen ainesosat pitävät hallussaan kasvaimia estäviä ominaisuuksia ja tarjoavat uuden lähestymistavan syöpähoitoon.

Tutkimuksen abstrakti englanniksi löytyy täältä. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19285265

Salernon yliopiston tutkijat raportoivat kannabiksen rajoittavan syöpäsolujen leviämistä ja selviämistä sekä lisäävän kasvaimia valikoivaa solukuolemaa.

Kannabinoidit rajoittavat ”kasvainten kasvua ja leviämistä, angiogeneesiä (uusien verisuonien muodostumista syöpäkasvaimille) ja etäpesäkkeitä (pahanlaatuisten solujen leviämistä)”, tutkijat tiivistävät. ”Kasvavat todisteet ehdottavat, että kannabinoidireseptorien agonistit … voivat tarjota uuden keinon hoitaa syöpää.”

Vuonna 2008 Cancer Research -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa kerrottiin, että kannabinoideilla hoito pysäyttää useiden erilaisten syöpien leviämisen. Tutkimuksessa tämä havaittiin mm. aivokasvaimilla, rintasyövällä, eturauhassyövällä, keuhkosyövällä, ihosyövällä, haimasyövällä ja lymfoomalla.

breast-cancer-cell

NORML uutisoi tutkimuksesta englanniksi jo 31.1.2008 seuraavasti: ”Kannabinoidit rajoittavat syöpäsolujen leviämistä ja ne pitäisi testata kemoterapeuttisina agentteina Cancer Research -lehden tammikuun 2008 numerossa julkaistun tutkimuksen mukaan.

Tutkijat ehdottivat kannabinoidien tarjoavan merkittäviä etuja perinteiseen kemoterapiaan verrattuna, koska kannabinoidit ovat sekä nontoksisia että ne ainutlaatuisesti ottavat kohteekseen vain pahalaatuisia soluja jättäen terveet solut rauhaan.”

Tutkimuksia kannabiksen tehosta syöpää vastaan on lukuisia ja todisteiden määrä alkaa olla mittava. Arvostetut lääketieteen julkaisut ovat uutisoineet niistä jo pitkään. Kuitenkaan Suomessa asiaa ei ole käsitelty mediassa juuri millään tavalla. Muista syöpähoidoista uutisointi on ollut nopeaa tutkimuksen tuloksista ja kehittelyn vaiheesta riippumatta. Suomalaisen median olisi aika tutustua lisääntyviin todisteisiin ja kertoa niistä myös suomalaisille. Kannabisuutiset on raportoinut aiheesta parhaansa mukaan.

Ohessa muutamia kääntämiämme uutisia kannabiksesta ja syövästä.

Tutkimus selittää kuinka kannabis tappaa syöpäsoluja

Kannabisreseptori on kasvainten kukistaja

Kannabistiiviste kutistaa aivokasvaimia

Kannabis ja kivekset: uhkaako syöpä todella?

Kannabis: ihmelääke

Syövän parantaja lähtee kiertueelle Kanadassa

Lähde:

http://norml.org/index.cfm?Group_ID=7842





Floridassa kerätään nimiä lääkekannabiksen laillistamiseksi

14 04 2009

Floridan asukkaat, joilla on jokin heikentävä sairaus, voivat saada uuden vaihtoehdon kipujensa ja oireidensa hoitoon kannabiksesta, jos Floridasta tulee seuraava (14.) osavaltio, joka sallii sen käytön lääkinnällisiin tarkoituksiin.

Lakiesitystä varten kerätään nyt allekirjoituksia, joiden avulla sen olisi mahdollista päästä muutosehdotukseksi marraskuun 2010 äänestykseen. Tällöin osavaltion asukkailla olisi mahdollisuus sallia vakavasti sairaiden käyttää kannabista lääkinnällisesti.

Vaalien Floridan osasto hyväksyi esitysluonnoksen poliittisen toiminnan komitealle. Yhdistyneet ihmiset lääkekannabiksen puolesta (People United for Medical Marijuana) voivat alkaa nyt kerätä äänestäjien allekirjoituksia.

”Ensimmäinen tavoitteemme on päästä lähelle 68 000 allekirjoitusta, jotta voimme antaa sen Floridan korkeimmalle oikeudelle hyväksyttäväksi”, sanoi Kim Russell, komitean perustaja ja puheenjohtaja. ”Helmikuun 1. meillä pitäisi olla 700 000 allekirjoitusta.”

Kotiäiti Russell Orlandosta liittyi kannabiksen puolustajiin, kun hänen isällään diagnosoitiin Parkinsonin tauti. Kannabis voi pysäyttää sairauden tuomat rappeumat ja niiden etenemisen.

Hän on luottavainen, että rekisteröityneet Floridan äänestäjät allekirjoittavat esitysluonnoksen, jotta se saataisiin mukaan vuoden 2010 äänestykseen. Ryhmä toivoo keräävänsä myös 5 miljoonaa dollaria hankkeen mainostamiseen.

Esityksessä ehdotetaan, että ketään ei riistettäisi tai rangaistaisi kannabiksen kasvatuksesta, hankkimisesta, käytöstä tai hallussapidosta silloin, kun se liittyy taudin tai sairauksien hoitoon lääkärin suosituksesta.

Kannattajat yrittivät saada lääkekannabiskysymyksen äänestykseen jo 1998, mutta silloin se ei onnistunut. Siihen aikaan Floridan poliisipäälliköiden yhdistys ja muut ryhmät sanoivat, että kampanjat olivat pinnalta myötätunnon anomuksia sairaille ja kuoleville, mutta todellisuudessa ne oli suunnilteltu jalansijaksi isommalle tavoitteelle eli kannabiksen laillistamiselle.

Poliisipäällikköjen yhdistys ei ole kommentoinut uusinta esitystä, eikä aio tutustua siihen nyt yhdistyksen puhenaisen Amy Mercerin mukaan. Jos esityksestä tulee lainsäädännöllinen asia, niin ryhmä ottaa siihen mahdollisesti kantaa.

Siihen asti yhdistyksen vuoden 1998 kanta lääkekannabista vastaan on edelleen voimassa, hän sanoi.

Russelin mukaan harhaluulot kannabiksesta lääkekäytössä johtuvat hallituksesta, joka vuosikymmeniä sitten luokitteli sen luokan 1 huumeeksi ilman mitään lääkinnällistä käyttöä. Se iskettiin samaan ryhmään huumeiden kuten LSD:n ja kokaiinin kanssa, ja nykyään useimmissa osavaltioissa on helpompi saada heroiinia tai kokaiinia lääkinnälliseen käyttöön kuin kannabista. 13 osavaltiota on kuitenkin jo hyväksynyt lääkekannabiksen ja suuntaus on vahva.

”On todistetty kerta toisensa jälkeen, että kannabiksella on runsaasti lääkinnällistä käyttöä”, hän sanoi.

Poliittisen toiminnan komitean mukaan Floridassa on 1,7 miljoonaa vakavasti sairasta ihmistä, jotka voisivat hyötyä kannabiksesta. Kannabis voisi tarjota helpotusta kipuun, pysäyttää rintasyövän etenemisen, hoitaa niveltulehdusta, glaukoomaa ja muita tiloja. Parkinsonin taudissa se pysäyttää vapinan ja estää taudin pahenemisen.

Viime joulukuussa edustajainhuoneen valtuutettujen tapaamisessa Amerikan lääketieteellinen yhdistys (American Medical Association, AMA) ”viittasi tutkimukseen” ja ehdotti toimia kannabiksen uudelleenluokittelun tukemiseksi ja kiirehti lainvalvojia pysäyttämään lääkärien ja potilaiden syyttämisen lääkekannabisosavaltioissa.

Floridan lääketieteellinen yhdistys kannatti 1997 lääkekannabista, kun asia oli esillä Kaliforniassa ja perui puheensa pian sen jälkeen, Russel sanoi. Yhdistyksen puhemies ei osannut kertoa sen nykyistä kantaa lääkekannabikseen.

13 osavaltiota on hyväksynyt lääkekannabislait, viimeisimpänä Michigan marraskuussa, kun kaksi kolmesta äänestäjästä hyväksyi lakiesityksen, joka sallii vakavasti tai kuolettavasti sairaiden käyttää kannabista lääkärin suosituksella. Jos esitys etenee Floridassa äänestykseen ja äänestäjät sen hyväksyvät, Russell sanoi näkevänsä mieluiten lain muodostuvan Oregonin mallin pohjalta, jossa on ollut vain hyvin vähäistä väärinkäyttöä.

Lääkekannabispolitiikkaprojekti (Medical Marijuana Policy Project) Washingtonista sanoo, että kannabiksen laillistamista lääkinnällisiin tarkoituksiin tukevat mm. toiseksi suurin lääkäriyhdistys (126 000 jäsentä) American College of Physicians, suurin hoitajien liitto (2,9 miljoonaa jäsentä) American Nurses Association, julkisen terveyden asiantuntijoiden liitto American Public Health Association sekä leukemia- ja lymfoomayhdistys.

Tutustu lakiesitystä ajavan ryhmän verkkosivuun, jossa esityksen voi lukea, ladata, tulostaa ja palauttaa allekirjoitettuna (vain äänestäjiksi rekisteröityneet floridalaiset): www.pufmm.org

Lähde:

http://www.naplesnews.com/news/2009/apr/05/poll-political-action-committee-pushes-medical-mar/





Lista kroonisista tiloista, joita voi hoitaa kannabiksella

23 01 2009

3_mikpicTohtori Tod Hiro Mikuriya oli psykiatri ja neuvonantaja kannabiksen lääkekäytön laillistamisessa. Hän oli julkisen kannabistutkimuksen johtaja Kansallisen mielenterveyden instituutin (NIMH) narkoottisten aineiden ja huumeiden väärinkäytön tutkimuskeskuksessa. Hän julkaisi 1972 kirjan nimeltä Marijuana Medical Papers 1839-1972, josta tuli maamerkki modernille lääkekannabiksen laillistamisliikkeelle.

Kuolemaansa asti hän jatkoi toimiaan yksityisenä psykiatrina, tosin rajoittuneena vain kannabikseen liittyviin kliinisiin konsultointeihin. Hän hyväksyi lääkekannabiksen lääkinnälliseen käyttöön yli 9000 potilaalle, joista suurin osa oli terminaalivaiheessa.

Tohtori Mikuriya kuoli kotonaan Berkeleyssä Kaliforniassa toukokuun 20. 2007 73-vuotiaana.

Ohessa on tohtori Mikuriyan 1990-2004 laatima lista kroonisista tiloista, joihin kannabis auttaa joko helpottaen oireita tai parantaen koko taudin. Taudin nimen perässä on taudin virallinen ICD-9 koodi.

Genitaalialueen herpes 054.10

Herpesinfektio peniksessä 054.13

AIDS:iin liittyvät sairaudet 042

Aivotulehdus 062.1

Kemoterapiasta toipuminen V66.2

Vyöruusu 053.9

Säteilyterapia E929.9

Krooninen B-hepatiitti 070.52

Krooninen C-hepatiitti 070.54

Muu nivelluusairaus 088

Lymen tauti 088.81

Reiterin oireyhtymä 099.3

Polionjäkeinen oireyhtymä 138.0

Pahalaatuinen melanooma 172.9

Muu ihosyöpä 173

Eturauhassyöpä 186

Kivessyöpä 186.9

Lisämunuaissyöpä 194.0

Pahanlaatuinen aivokasvain 191

Pahanlaatuinen astrosytooma 191.9

Syöpä 199

Imukudos- ja verkkokasvain 200

Myeloidinen leukemia 205

Kohtusyöpä 236.0

Lymfooma 238.7

Kilpirauhasen liikatoiminta** 242.0

Perinnöllinen kilpirauhasen vajaatoiminta 244

Kilpirauhastulehdus 245

Aikuisiän diabetes 250.0

Insuliiniriippuvainen diabetes. 250.1

Aikuisiän kontrolloimaton diabetes 250.2

Diabetekseen liittyvä munuaissairaus 250.4

Diabetekseen liittyvä silmäsairaus 250.5

Diabetekseen liittyvä neuropaattinen kipu 250.6

Diabetekseen liittyvä raajojen verisuonisairaus 250.7

Veren niukkasokerisuus 251

Lipomatoosi 272.8

Kihti 274.0

Mukopolysakkaridoosi 277

Porfyria 277.1

Amyloidoosi 277.3

Ulkosyntyinen liikalihavuus 278.00

Sairaalloinen liikalihavuus 278.01

Autoimmuunitauti 279.4

Hemofilia A 286.0

Henoch-Schönleinin oireyhtymä 287.0

Dementia+ 290.0

Juoppohulluus+ 291.0

Skitsofrenia 295.x

Skitsoaffektiivinen häiriö 295.7

Mania 296.0

Vakava masennus, yksittäinen tapaus 296.2

Vakava masennus, uusiutuva 296.3

Kaksisuuntainen mielialahäiriö 296.6

Autismi/Asperger 299.0

Ahdistuneisuushäiriö+ 300.00

Paniikkihäiriö+ 300.01

Julkisten paikkojen pelko 300.22

Pakko-oireinen häiriö 300.3

Mielialahäiriö 300.4

Väsymysoireyhtymä 300.5

Kirjoituskouristus**** 300.89

Psyykkisten syiden aiheuttama miehen impotenssi 302.72

Alkoholismi+ 303.0

Opiaattiriippuvuus+ 304.0

Rauhoittavien riippuvuus+ 304.1

Kokaiiniriippuvuus+ 304.2

Amfetamiiniriippuvuus 304.4

Alkoholin väärinkäyttö+ 305.0

Tupakkariippuvuus 305.1

Psyykkisten syiden aiheuttama voimakas hikoilu 306.3

Psyykkisten syiden aiheuttama  mahaportin kouristus** 306.4

Psyykkisten syiden aiheuttama  vaikeutunut virtsaaminen 306.53

Hampaiden narskutus 306.8

Änkytys* 307.0

Anoreksia 307.1

Nykimishäiriö 307.20

Touretten syndrooma 307.23

Pysyvä unettomuus 307.42

Painajaiset 307.47

Bulimia 307.51

Jännityspäänsärky 307.81

Psyykkisten syiden aiheuttama kipu 307.89

Posttraumaattinen stressioireyhtymä 309.81

Elimellinen mielialahäiriö 310.1

Aivotärähdyksen jälkeinen oireyhtymä 310.2

Ei-psykoottinen elimellinen aivohäiriö 310.8

Aivovamma 310.9

Toistuvat raivokohtaukset 312.34

Karvojenyppimishäiriö 312.39

Tarkkaavaisuushäiriö 314.00

Tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö 314.01

Muu tarkkaavaisuushäiriö 314.8

Parkinsonin tauti 332.0

Huntingtonin tauti+ 333.4

Levottomien jalkojen oireyhtymä 333.99

Friedreichin ataksia 334.0

Pikkuaivojen ataksia 334.4

Spinaalinen lihasatrofia 335.11

ALS-tauti 335.2

Muu elkäytimen sairaus 336

Syringomyelia 336.0

MS-tauti 340.0

Muu keskushermoston demyelinaatio 341

Toispuoleinen halvaus 342

Aivohalvaus+ 343.9

Neliraajahalvaus 344.0x

Alaraajahalvaus(s) 344.1x

Paralyysi 344.9

Epilepsia+ 345.x

Suuri kouristuksillinen epilepsia** 345.1

Jacksonin epilepsia** 345.5

Migreeni+ 346.x

Migreeni, klassinen+ 346.0

Hortonin päänsärky 346.2

Aivopaine 348.4

Bellin pareesi 351.0

Thoracic outlet -oireyhtymä 353.0

Rannekanavaoireyhtymä 354.0

Mononeuriitti 355

Charcot-Marie-Toothin tauti 356.1

Neuropatia+ 357

Lihasdystrofia 359

Makularappeuma** 362.5

Glaukooma 365.23

Lukihäiriö** 368.0

Värisokeus* 368.55

Sidekalvontulehdus 372.9

Drusen-papilli 377.21

Näköhermon tulehdus 377.30

Karsastus 378

Silmävärve 379.5

Ménièren tauti 386.00

Tinnitys 388.30

Hypertensio+ 401.1

Iskeeminen sydänsairaus 411.X

Angiina 413

Valtimoita kovettava sydänsairaus 414.X

Sydämen impulssinjohtojärjestelmän häiriö 426.X

Bouveret-Hoffmannin oireyhtymä** 427.0

Raynaud’n oireyhtymä 443.0

Tukkotulehdus 443.1

Polyarteriitti 446.0

Akuutti sinuiitti 461.9

Krooninen sinuiitti 473.9

Pitkäaikainen ahtauttava keuhkosairaus 491.90

Emfyseema 492.8

Astma 493.9

Ilmarinta 512.8

Pulmonaalinen fibroosi 516.3

Kystamainen fibroosi 518.89

Epänormaali hammaskipu 524

Leukanivelen tulehdus 524.60

Gastroesofageaalinen oireyhtymä 530.81

Akuutti mahakatarri 535.0

Mahakatarri+ 535.5

Mahahaava/ruoansulatushäriö 536.8

Haavainen paksusuolitulehdus 536.9

Mahaportin kouristus537.81

Chrohnin tauti 555.9

Koliitti+ 558.9

Koolonin umpipussitulehdus 562.1

Ummetus 564.0

Ärtyvän suolen oireyhtymä 564.1

Dumping-oireyhtymä 564.2

Vatsakalvon kipu 568

Virukseton hepatiitti 571.4

Haimatulehdus 577.1

Munuaistulehdus 583.81

Virtsaputken tulehdus 595.3

Eturauhastulehdus 600.0

Lisäkivestulehdus** 604.xx

Lisäkiveksen kiertymä 608.2

Sisäsynnyttimien tulehdus 614

Kohdun limakalvosirottuma** 617.9

Kuukautisa edeltävä oireyhtymä+ 625.3

Vaginaalinen kipu 625.9

Vaihdevuosioireyhtymä 627.2

Sturge-Weberin oireyhtymä 759.6

Ihottuma 692.9

Pemfigus 694.4

Epidermolyysi 694.9

Eryteema Multiforma 695.1

Ruusufinni 695.3

Nivelpsoriaasi 696.0

Psoriaasi 696.1

Kutina, syyhy+ 698.9

Atropia 701.3

Kaljuus 704.0x

Lupus 710.0

Ihonkovettumatauti 710.1

Iho- ja lihastulehdus 710.3

Eosinofilia. 710.5

Reumaattinen niveltulehdus+ 714.0

Feltyn oireyhtymä 714.1

Rappeuttava niveltulehdus 715.0

Vamman jälkeinen niveltulehdus+ 716.1

Rappeuttava nivelsairaus+ 716.9

Polvilumpion ruston pehmeäminen 717.7

Lonkkanivelen jäykistymä 718.5

Nivelkivut 719.49

Nikamavälilevyn tauti 722.x

Nikamavälilevyn tauti myelopatian kanssa 722.71

Kaularankaoireyhtymä 722.91

Lumbosakraaliset selkäkivut 724.x

Selkärangankanavan ahtauma 724.02

Alaselän kivut 724.5

Entesopatia 726

Jännetuppitulehdus 727.x

Dupuytrenin kutistuskoukistuma 728.6

Lihasspasmit 728.85

Pehmytkudosreuma 729.1

Osgood-Schlatterin tauti 732.4

Tietzen oireyhtymä 733.6

Meloreostoosi 733.99

Nikamansiirtymä** 738.4

Aivojen valtimonpullistuma 747.81

Kieroselkäisyys 754.2

Selkärankahalkio 756.17

Rustoluutuminen 756.51

Ehlers-Danlosin oireyhtymä 756.83

Kynsi-polvilumpio-oireyhtymä 756.89

Peutz-Jeghersin oireyhtymä** 756.9

Mastosytoosi 757.33

Darierin tauti 757.39

Marfanin oireyhtymä 759.82

Sturge-Weberin oireyhtymä** 759.6

Unettomuus+ 780.52

Uniapnea 780.57

Krooninen rasitusoireyhtymä 780.7

Vapina 781.0

Myofascialin kivun oireyhtymä**782.0

Hyperventilaatio 786.01

Yskä+ 786.2

Nikotus+ 786.8

Oksentelu787.01

Pahoinvointi+ 787.02

Ripuli 787.91

Virtsanjohtimen kipu 788.0

Kakeksia 799.4

Nilkan siirtyminen 839.4

Piiskaniskuvamma 847.0

Selän revähdys 847.9

Olkapäävamma 959.2

Käsivamma 959.3

Lonkkavamma 959.6

Jalkavamma 959.7

Matkapahoinvointi 994.6

+ Sisältää sitaatteja lääketieteellisestä kirjallisuudesta ennen vuotta 1937

  • Eugene Schoenfeldiltä, lääkäri
  • * Dale Gieringeriltä, Filosofian tohtori
  • ** Robert Wilsonilta, Hayward Hempery
  • *** Barry R. McCaffrey

Lähde:

http://www.pacifier.com/~alive/cmu/DrTodHMikuriya_list.htm