Äänestyspäivä Yhdysvalloissa tuotti pettymyksiä kannabisaktivisteille

3 11 2010

Neljässä osavaltiossa äänestettiin kansalaisten tekemistä lakialoitteista, joille oli hankittu riittävä määrä allekirjoituksensa antaneita tukijoita. Äänestykset tuottivat kuitenkin pettymyksen aloitteita kannattaneille lukuunottamatta Arizonaa.

Yhdysvalloissa oli useita äänestyksiä, joista tärkeimpinä kongressin ja useiden kuvernöörien vaalit. Lisäksi osavaltioissa oli lukuisia kansalaisten ja eturyhmien tekemiä lakialoitteita koskien niin oikeutta metsästykseen, terveydenhuoltoa kuin oikeutta kantaa asetta. Neljässä osavaltiossa äänestettiin myös kannabiksesta.

Suomessa huomiota ovat saaneet pääasiassa kongressin vaalit, ja niihin liittyen konservatiivinen ns. Teekutsuliike. Republikaaneille odotettiin voittoa, koska laman vaikutukset näkyvät kansalaisten arjessa ja he ovat pettyneitä siihen, että Obaman hallinto ei ole saanut aikaan suurempia muutoksia. Työttömyys on edelleen korkealla ja valtionvelka kasvaa jatkuvasti kiihtyvällä tahdilla kuten se on tehnyt 70 -luvulta lähtien.

Terveydenhuoltouudistus on nostanut paljon keskustelua ja erityisesti siihen liittyvä verojen nostaminen on saanut osan yhdysvaltalaisista kaduille kantamaan kylttejä. Demokraatit säilyttivät enemmistön senaatissa paikoin 51 – 46, mutta menettivät enemmistönsä republikaaneille edustajainhuoneessa paikoin 170 – 231. Edustajainhuoneen enemmistön menemisen republikaaneille odotetaan vaikeuttavan Obamana aloitteiden ja hankkeiden läpimenoa.

Jokaisessa osavaltiossa äänestettiin kuitenkin myös lakialoitteista. Näitä ovat voineet esittää niin yksittäiset kansalaiset kuin eturyhmätkin. Lakialoite pääsee äänestykseen kun se saa riittävästi sitä tukevia allekirjoituksia. Kaliforniassa, Arizonassa, Oregonissa ja Etelä-Dakotassa äänestettiin myös kannabikseen liittyvistä lakialoitteista. Kalifornian lakialoite on saanut runsaasti huomiota myös suomalaisessa mediassa ja osaltaan lisännyt keskustelua kannabiksen laillistamisesta myös kotimaassamme ja vaikka aloite ei mennyt läpi niin kannattajat pitävät sen pääsyä äänestykseen voittona ja avauksena pitkässä taistelussa huumesotaa vastaan.

Kalifornia – Ehdotus 19 kannabiksen laillistamiseksi

Ehdotus 19 olisi laillistanut kannabiksen viihdekäytön Kalifornian osavaltiossa sallien 2,3 neliömetrin kokoiset kasvatukset ilman rangaistusta. Se olisi sallinut myös kuntien avata kannabiskahviloita, jakaa kasvatus- ja myyntilupia, ja asettaa sekä kerätä veroja.

Ehdotusta on pidetty toistaiseksi tärkeimpänä yrityksenä laillistaa kannabis Yhdysvalloissa ja sen läpimeno olisi todennäköisesti laskenut kannabiksen hintaa, auttanut vähentämään meksikolaisten huumekartellien vaikutusta ja tuonut runsaasti verotuloja talousvaikeuksissa taistelevalle osavaltiolle.

Lisää tietoa aloitteesta englanniksi wikipediassa.

Lopullisten tulosten mukaan ehdotusta 19 kannatti 46,1 %  eli 3  412 387 äänestäjää ja vastusti 53,9 % eli 3 978 314 äänestäjää. Ehdotus 19 kannabiksen laillistamiseksi Kalifornian osavaltiossa hylättiin.

Arizona – Ehdotus 203 lääkekannabiksen laillistamiseksi

Ehdotus 203 laillisti kannabiksen lääkinnällisiin tarkoituksiin Arizonan osavaltiossa sallien lääkärin hyväksynnän saaneiden heikentävistä sairauksista kärsivien sairaiden hankkia, pitää hallussaan ja käyttää voittoa tuottamattomilta lääkekannabisapteekeilta.

Lisää tietoa aloitteesta englanniksi ballotpediassa.

Arizonassa hyväksyttiin samankaltainen lakialoite 1996 peräti 65% enemmistön tuella, mutta osavaltion lainsäätäjät kumosivat sen. Vuonna 1998 kansalaisten lakialoite vaati muutosta tilanteeseen ja ehdotti, että lainsäätäjät eivät voisi enää kumota kansan hyväksymiä aloitteita. Ehdotus meni läpi kirkkaasti ja jos ehdotus 203 hyväksytään niin sen kohdalla vastaavaa riskiä kumoamisesta ei enää ole.

Lopullisten tulosten mukaan ehdotusta 203 kannatti 50,13 %  eli 841 346 äänestäjää ja vastusti 48,87 % eli  837 005 äänestäjää. Ehdotus 203 lääkekannabiksen laillistamiseksi Arizonan osavaltiossa  hyväksyttiin täpärällä  4341 äänen enemmistöllä.

Etelä-Dakota – Ehdotus 13 lääkekannabiksen laillistamiseksi

Ehdotus 13 olisi laillistanut kannabiksen lääkinnällisiin tarkoituksiin Etelä-Dakotan osavaltiossa sallien lääkärin hyväksynnän saaneiden heikentävistä sairauksista kärsivien potilaiden kasvattaa ja pitää hallussaan kannabista sekä hankkia sitä osavaltion lisensioimilta auttajilta. Nämä auttajat olisivat voineet tarjota apuaan enintään viidelle potilaalle kerrallaan.

Lisää tietoa aloitteesta englanniksi ballotpediassa.

Ehdotus 13 olisi sallinut tiukan lääkekannabisohjelman, joka olisi ollut rajoitetumpi säännoiltään kuin 14 muussa osavaltiossa jossa on voimassa samankaltaisia lakeja, vaatien lääkärintodistuksen kuuden kuukauden välein. Rajoituksistaan huolimatta aloite olisi tarjonnut helpotusta antaen lääkekannabispotilaille mahdollisuuden nauttia lääkkeestään laillisesti.

Lopullisten tulosten mukaan ehdotusta 13 kannatti 36,69 %  eli 115 627 äänestäjää ja vastusti 63,31 % eli 199 536 äänestäjää. Ehdotus 13 lääkekannabiksen laillistamiseksi Etelä-Dakotan osavaltiossa hylättiin.

Oregon – Ehdotus 74 lääkekannabisapteekkien laillistamista

Ehdotus 74 olisi sallinut yksityisesti omistettujen ja voittoa tuottamattomien lääkekannabisapteekkien perustamisen Oregonin osavaltioon. Se olisi luonut myös järjestelmän jossa lisensioidut ja valvotut kasvattajat tuottaisivat lääkekannabista kannabisapteekkeihin.

Lisää tietoa aloitteesta englanniksi ballotpediassa.

Kannattajien mukaan ehdotus olisi luonut yhden maan parhaista lääkekannabista tarjoavista järjestelmistä taaten laillisen ja tiukasti säädellyn pääsyn lääkekannabikseen tavalla, joka vastaisi muita lääkkeitä. Läpimennessään aloitteen oletettiin tuottavan 20 miljoonaa dollaria vuodessa verotuloja ja maksuja osavaltiolle.

Lopullisten tulosten mukaan ehdotusta 74 kannatti 41,96 %  eli 422 352 äänestäjää ja vastusti 58,04 % eli 584 088 äänestäjää. Ehdotus 74 lääkekannabisapteekkien laillistamisesta Oregonin osavaltiossa hylättiin.

Lähteet:

http://vote.sos.ca.gov/maps/ballot-measures/19/

http://edition.cnn.com/ELECTION/2010/results/individual/#CAI01

http://edition.cnn.com/ELECTION/2010/results/individual/#AZI05

http://electionresults.sd.gov/applications/st25cers3/resultsCTY.aspx?type=bq&rid=32&osn=903

http://edition.cnn.com/ELECTION/2010/results/individual/#SDI02

http://egov.sos.state.or.us/division/elections/results/2010G/1502836406.html

http://www.cannabisculture.com/v2/content/2010/10/26/Marijuana-Vote-2010-Pot-Polls-Four-States-7-DAYS-LEFT





Kannabiksen laillistamisesta äänestetään Kaliforniassa

27 03 2010

Kaliforniassa on kerätty vaaditut nimet lakialoitteen tueksi ja kannabiksen laillistamisesta äänestetään tämän vuoden loppupuolella.

Osavaltion äänestysviranomaiset vahvistavat, että kannabiksen hallussapidon ja myynnin laillistava Kalifornian äänestäjien aloite on hyväksytty marraskuun äänestykseen. Kannattajien mukaan kyseessä on kannabikseen liittyvästä kriittisestä käännekohdasta.

Aloitteen läpimeno tekisi Kaliforniasta ensimmäisen Yhdysvaltain osavaltion joka laillistaisi kannabiksen. Laillistamisen puolustajat uskovat, että osavaltio voisi olla dekriminalisoinnin suunnannäyttäjä kansallisessa mittakaavassa.

”Tämä on kriittinen käännekohta vuosikymmeniä kestäneessä taistelussa kannabiksen kieltolain lopettamiseksi tässä maassa”, toteaa Stephen Gutwillig. Hän johtaa Kalifornian Drug Policy Alliancea, joka on kampanjoinut lakialoitteen puolesta.

”Kannabiksen kieltäminen on ollut katastrofi, joka on lietsonut valtavaa ja yhä enenevässä määrin brutaalia alamaailman taloutta, tuhlaten miljardeja riittämättömään lainvalvontaan, ja tehden lukuisista lainkuuliaisista kansalaisista rikollisia”, Gutwillig toteaa.

Kalifornian osavaltion ministeri Debra Bowen kertoi kirjallisessa lausunnossaan, että hänen toimistonsa on hyväksynyt aloitteen marraskuun 2. päivä pidettävään yleisäänestykseen. Tämä tapahtui sen jälkeen kun kannattajat olivat tuoneet tarvittavan määrän allekirjoituksia aloitteen liitteeksi.

Bowen kertoi, että aloitteen puolestapuhujat olivat keränneet 694248 allekirjoitusta, siinä missä niitä olisi vaadittu vain 433971 kappaletta. Allekirjoitukset vahvistettiin satunnaistarkistuksilla.

Ovensuukyselyt osoittavat tukea aloitteelle

Kannabiksen laillistamiselle näyttäisi olevan laajaa tukea osavaltiossa. Huhtikuussa 2009 järjestetyn kyselyn mukaan 56 prosenttia kalifornialaisista kertoi tukevansa laillistamista ja kaupankäynnin verottamista.

Viime vuoden lokakuussa koko maanlaajuisessa kyselyssä 44 prosenttia yhdysvaltalaisista tuki laillistamista.

Aktivistit ovat ehdottaneet, että kannabiksen myynnin verottaminen auttaisi talousongelmien parissa painiskelevaa Kalifornian osavaltiota. Silti useat osavaltion asukkaat yhä vastustavat kannabista.

”Kannabiksen viihdekäytön laillistaminen lisäisi rattijuopumuksia, onnettomuuksia ja loukkaantumisia, emmekä halua nähdä sellaista”, Kalifornian Mothers Against Drunk Driving (Äidit rattijuoumuksia vastaan) -järjestön Silas Miers sanoo.

Aloitteen hyväksyminen äänestykseen oli ”ensimmäinen askel kohti sen tappiota” sanoo puolestaan John Lovell, joka edustaa useita lainvalvontaryhmittymiä.

Kriitikot sanovat myös, että vapaasta polttamisesta johtuvat sosiaaliset kustannukset ylittäisivät sen rahamäärän, jota verotulot toisivat sisään. Heidän mukaansa alkoholin ja tupakan käytöstä johtuvat valtavat sosiaaliset tuhot lisääntyisivät entisestään, jos ihmisten annettaisiin laillisesti myydä ja polttaa kannabista.

Aloitteessa ehdotetaan, että unssin (28,5 grammaa) hallussapito, josta nykyisellään rangaistaan sadan dollarin rikesakolla, tulisi lailliseksi yli 21-vuotiaille. Tämän lisäksi rajoitetun määrän kotikasvatus tulisi myös sallituksi silloin kun se tapahtuu omaan käyttöön.

Vaikka myyntiä ei laillistettaisi sellaisenaan, kaupungit ja maakunnat voisivat asettaa lakeja jotka sallisivat kaupallisen levittämisen, paikallisten säännöksien ja verotuksen mukaisesti. Myynti rajoitettaisiin kuitenkin vain yli 21-vuotiaille, unssi asiakasta kohti.

Lähde:

http://www.reuters.com/article/idUSTRE62O08U20100325

Kannabiksen laillistamisesta tullaan äänestämään Kaliforniassa

Osavaltion äänestysviranomaiset vahvistavat, että Kalifornian äänestäjien aloite,

joka tulisi laillistamaan kannabiksen hallussapidon ja myynnin, on hyväksytty

Marraskuun äänestykseen. Kannattajien mukaan kyseessä on kannabikseen liittyvästä

kriittisestä käännekohdasta.

Aloitteen onnistuminen, joka ei vielä ole varmaa, tekisi Kaliforniasta ensimmäisen

Yhdysvaltain osavaltion joka laillistaisi kannabiksen. Laillistamisen puolustajat

uskovat, että osavaltio voisi olla dekriminalisoinnin suunnannäyttäjä kansallisessa

mittakaavassa.

”Tämä on kriittinen käännekohta vuosikymmeniä kestäneessä taistelussa kannabiksen

kieltolain lopettamiseksi tässä maassa”, toteaa Stephen Gutwillig. Hän johtaa

Kalifornian Drug Policy Alliancea, joka on kampanjoinut lakialoitteen puolesta.

”Kannabiksen kieltäminen on ollut katastrofi, joka on lietsonut valtavaa ja yhä

enenevässä määrin brutaalia alamaailman taloutta, tuhlaten miljardeja

riittämättömään lainvalvontaan, ja tehden lukuisista lainkuuliaisista kansalaisista

rikollisia”, Gutwillig toteaa.

Kalifornian osavaltion ministeri Debra Bowen kertoi kirjallisessa lausunnossaan,

että hänen toimistonsa on hyväksynyt aloitteen marraskuun 2. päivä pidettävään

yleisäänestykseen. Tämä tapahtui sen jälkeen kun kannattajat olivat tuoneet

tarvittavan määrän allekirjoituksia aloitteen liitteeksi.

Bowen kertoi, että aloitteen puolestapuhujat olivat keränneet 694248

allekirjoitusta, siinä missä niitä olisi vaadittu vain 433971 kappaletta.

Allekirjoitukset vahvistettiin satunnaistarkistuksilla.

Ovensuukyselyt osoittavat tukea aloitteelle

Kannabiksen laillistamiselle näyttäisi olevan laajaa tukea osavaltiossa.

Huhtikuussa 2009 järjestetyn kyselyn mukaan 56 prosenttia kalifornialaisista kertoi

tukevansa laillistamista ja kaupankäynnin verottamista.

Viime vuoden lokakuussa koko maanlaajuisessa kyselyssä 44 prosenttia

yhdysvaltalaisista tuki laillistamista.

Aktivistit ovat ehdottaneet, että kannabiksen myynnin verottaminen auttaisi

talousongelmien parissa painiskelevaa Kalifornian osavaltiota. Silti useat

osavaltion asukkaat yhä vastustavat kannabista.

”Kannabiksen viihdekäytön laillistaminen lisäisi rattijuopumuksia, onnettomuuksia

ja loukkaantumisia, emmekä halua nähdä sellaista”, Kalifornian Mothers Against

Drunk Driving (Äidit rattijuoumuksia vastaan) -järjestön Silas Miers sanoo.

Aloitteen hyväksyminen äänestykseen oli ”ensimmäinen askel kohti sen tappiota”

sanoo puolestaan John Lovell, joka edustaa useita lainvalvontaryhmittymiä.

Kriitikot sanovat myös, että vapaasta polttamisesta johtuvat sosiaaliset

kustannukset ylittäisivät sen rahamäärän, jota verotulot toisivat sisään.

Heidän mukaansa alkoholin ja tupakan käytöstä johtuvat valtavat sosiaaliset tuhot

lisääntyisivät entisestään, jos ihmisten annettaisiin laillisesti myydä ja polttaa

kannabista.

Aloitteessa ehdotetaan, että unssin (28,5 grammaa) hallussapito, josta nykyisellään

rangaistaan sadan dollarin rikesakolla, tulisi lailliseksi yli 21-vuotiaille. Tämän

lisäksi rajoitetun määrän kotikasvatus tulisi myös sallituksi silloin kun se

tapahtuu omaan käyttöön.

Vaikka myyntiä ei laillistettaisi sellaisenaan, kaupungit ja maakunnat voisivat

asettaa lakeja jotka sallisivat kaupallisen levittämisen, paikallisten säännöksien

ja verotuksen mukaisesti. Myynti rajoitettaisiin kuitenkin vain yli 21-vuotiaille,

unssi asiakasta kohti.

http://www.reuters.com/article/idUSTRE62O08U20100325





Sveitsissä kansanäänestys laillistamisesta

28 10 2008

Neljä puoluetta on osoittanut tukensa aikuisten kannabiksen käytön sallimiselle, samalla kun alle 18-vuotiaiden käyttö pidettäisiin edelleen kiellettynä.

Sveitsilläiset valmistautuvat äänestämään marraskuun 2008 kansanäänestyksessä aloitteesta, jonka parlamentti torjui neljä vuotta sitten.

Monia eri puoluekantoja yhdistävä yhteenliittymä on uudistanut esityksen kannabiksen dekriminalisaatiosta maassa. Radikaalipuolueen, Kristillisdemokraattien, Sosialistien ja Vihreiden edustajat tukevat aloitetta joka säännöstelisi kannabiksen käyttöä, säilyttäen käytön laittomana alaikäisten kohdalla.

Lakialoitteesta on tarkoitus äänestää 30. päivä marraskuuta. Puolueet ovat kehoittaneet Sveitsin kansalaisia äänestämään aloitteen puolesta. Kansalliskokousedustajat Bernissä kuvailivat sitä nykyistä täyskieltoa järkevämmäksi käytännöksi kannabiksen suhteen. He huomauttivat että ehdotus suojelee nuoria tehokkaasti, kieltäessään aineen alaikäisiltä. Edustajat olivat myös sitä mieltä, että jointin polttelu on aikuisen ihmisen henkilökohtainen valinta, aivan kuten alkoholin juominen tai tupakan polttaminenkin.

”On välttämätöntä että aiheesta keskustellaan järki- eikä tunnepohjalta”, sanoi Geri Muller, Aargaulainen Vihreiden edustaja. Stephane Rossini, Sosialistien edustaja Valaista, sanoi että kyse ei ole kannabiksen vähättelystä, vaan dogmaattisista mielipiteistä eteenpäin pääsemisestä.

Kannabis on yhä kielletty aine Sveitsissä, vaikkakin useissa osissa maata suvaitaan pienten määrien hallussapito henkilökohtaiseen käyttöön. Lainmuutokseen pyrkivien poliitikkojen mukaan nykyinen kieltolaki on epäonnistunut käytön ehkäisyssä.

Christa Markwalder, parlamentin Radikaalipuolueen jäsen, arvioi että 500 000 sveitsiläistä käyttää kannabista säännöllisesti tai toisinaan. Lähes 30 000 vuosittaista poliisitapausta ainoastaan ylikuormittaa tarpeettomasti poliisi- ja oikeuslaitosta, sanoi Markwalder.

Neljä vuotta sitten Sveitsin parlamentti hylkäsi vastaavan hallituksen tekemän aloitteen. Maa keräsi mainetta vapaamielisillä huumelaeillaan 80-luvun lopulla, mutta yleinen mielipide muuttui sittemmin. Jää nähtäväksi, heilahtaako heiluri tällä kertaa takaisin tässä asiassa.

Lähde:

http://pr.cannazine.co.uk/content/view/542/27/