Käytännön etiikkaa: Miksi huumeet tulisi laillistaa

8 10 2009

Alkuperäisen tekstin kirjoittaja on Oxfordin yliopiston professori Julian Savulescu.

Brasilian entinen presidentti Fernando Henrique Cardoso on väittänyt, että sota huumeita vastaan on hävitty ja kannabis tulisi dekriminalisoida. Hän on sanonut, että kovan linjan suhtautuminen on tuonut ”katastrofaalisia” seuraamuksia Latinalaiseen Amerikkaan.

Vastikään Rio de Janeirosta palanneena en kykene olemaan eri mieltä. Asuin siellä erään filosofian professorin luona. Olimme menossa hänen talolleen hänen 11-vuotiaan tyttärensä kanssa, kun konekiväärein aseistautuneet poliisit pysäyttivät meidät. He olivat metsästämässä paikallista huumelordia, ja kyseinen tie oli ainoa pakoreitti. Poliisi valmistautui vastarintaan.

brazil-cardosoCardoso korostaa käytännön epäonnistumista, kun ongelmaa lähestytään nollatoleranssin keinoin. Kun kyse on huumeiden käyttämisen kaltaisesta rikollisuudesta, ei nollatoleranssi koskaan onnistu. Samalla tavalla se epäonnistuu alkoholin, prostituution ja dopingin kanssa. Pahin huumelordeille tehtävissä oleva asia ei olekaan sodankäynti heitä vastaan, vaan kokaiinin ja kannabiksen dekriminalisointi. Heiltä loppuisi rahantulo välittömästi. Tarjontaa voisi valvoa, kontrolloida ja säädellä. Samalla haitat sekä käyttäjille että ulkopuolisille vähenisivät huomattavasti.

Huumausaineiden laillistaminen on tuotu usein esiin, viimeisimpänä ja merkittävimpänä Cardoson toimesta. Haitat vähenisivät. Olisimme lähempänä sivistynyttä yhteiskuntaa, kuten Hollantia. Mutta harvoin kuulee moraalista argumenttia huumausainelakien liberalisoinnin puolesta. Tässä tulee yksi sellainen.

Pääsyy siihen, että huumeet kuten alkoholi ja kofeiini ovat laillisia, mutta kokaiini ja kannabis eivät, on se, että viimeksi mainittuja pidetään ”riippuvuutta aiheuttavina”. (Yritä olla ajattelematta hetki sitä faktaa, että alkoholi ja kofeiini aiheuttavat riippuvuutta.) Kuten John Stuart Mill tunnetusti on sanonut, ainoa peruste vapauden rajoittamiselle on silloin, kun henkilö on vaarassa vahingoittaa muita. Itselle aiheutettu haitta ei vielä riitä. Mutta ne ovat nimenomaan muut ihmiset, joita nollatoleranssi vahingoittaa. He, jotka tulevat ryöstetyksi, hakatuksi tai tapetuksi huumeisiin liittyvän alamaailman toimesta. Syy miksi riippuvuudet oikeuttavat valtion väliintulon on se, että ne muuttavat addiktin epäpäteväksi ja voimattomaksi tekemään itsenäisiä päätöksiä. Narkomaani muuttuu lapseksi, joka tarvitsee vanhempien suojelua. Tässä tapauksessa valtion suojelua.

Olen väittänyt useissa artikkeleissa*, että tällainen näkemys riippuvuuteen on väärä. Huumeita käyttävät ihmiset eivät kärsi mistään sairaudesta tai jostakin sairaalloisesta kyvyttömyydestä itsehillintään. He saattavat olla harkitsemattomia tai järjenvastaisia käyttäessään huumeita. Toisaalta niin me kaikki olemme, lähes joka päivä. Olemme sitä silloin, kun syömme epäterveellisesti, harrastamme vaarallisia urheilulajeja, tupakoimme, juomme alkoholia tai pelaamme uhkapelejä. Huumeiden käyttäjät voivat arvostaa nautintoa enemmän, mutta heidän riippuvuutensa eivät eroa tyypiltään muista nautintoa aiheuttavista harrastuksista. Ihmiset tulevat riippuvaisiksi uhkapeleistä, seksistä, porkkanoista, sokerista ja vedestä. Nämä substanssit tai harrastukset eivät ”kaappaa” aivoja. Ne tuovat nautintoa käyttäen samoja polkuja aivoissa kuin huumeet.

”Addiktoivuus” eli kyky aiheuttaa riippuvuutta on ainoastaan mielihyvän miellyttävyyttä.

Huumeisiin suhtautuminen nollatoleranssin kautta on silkkaa tolkuttoman ja harkitsemattoman hedonismin kriminalisointia. Jos väitämme, että huumeriippuvuus on tauti, tarkoittaa se sosiaalisesti paheksutun käytöksen lääketieteellistämistä. Aivan kuten drapetomania, joka oli psykiatrinen tauti, jolla kuvattiin 1800-luvulla orjien riippuvuutta pakoon juoksemiseen.

nun_smoking_a_bongAinoat perusteet sille, että ihmisiä estetään käyttämästä kannabista, kokaiinia tai heroiinia täytyisi olla siinä, että he vahingoittavat muita ihmisiä. Ei siinä, että he vahingoittavat itseään. Päätös ottaa huumeita tai jatkaa niiden käyttöä on yhtä itsenäinen kuin mikä tahansa muu päätös. Aivan kuten alkoholin juonnin, suojaamattoman seksin tai vaarallisten urheilulajien osalta. Huumeiden vapauttamiseen on olemassa vahvat moraaliset perustelut.

Jäljelle jää yksi mahdollinen perustelu vapauden rajoittamiselle ja huumeiden kieltolain säilyttämiselle. Se perustelu on yleinen etu. Jos yhteiskunta rampautuisi pahasti huumelakien vapauttamisen myötä, se voisi olla ääriesimerkki, joka oikeuttaisi kieltolain. Mutta kokemuksista voidaan päätellä päinvastaista. Hollanti vaikuttaisi toimivan jopa paremmin vapaamielisten huumelakien alaisuudessa. Ja kuten Cardoso väittää, täyskielto vaikuttaisi olevan pahasti yleistä etua vastaan. Se pitää huumelordit bisneksessä kiinni, ja käyttäjän sekä muut pahasti haavoittuvassa tilassa.

Tulevaisuudessa voimme unohtaa yliherkkyytemme huumeita kohtaan, jotka tuottavat nautintoa. Yksi vaihtoehto on, että käytämme tiedettä tuottaaksemme järkiperäisesti sellaisia huumeita, jotka aiheuttavat etsimiämme kokemuksia tai mielihyvää. Mutta turvallisesti, tehokkaasti ja sellaisilla tavoilla, jotka voidaan yhdistää hyvään elämään. Nykyisyydessä olemme vankeina sen suhteen, mitä luonto on antanut meille. Jotkut yhteiskunnat jopa suosivat huumetta, joka on myrkyllistä maksalle ja aivoille, ja joka aiheuttaa väkivaltaa, onnettomuuksia ja miljoonia ennenaikaisia kuolemia. Suomessa kahdeksan kuolemaa päivässä. Sitä kutsutaan alkoholiksi.

On tullut aika ottaa järkiperäinen lähestymistapa huumeita kohtaan.

*) Foddy, B., and Savulescu, J., (forthcoming). ‘A Liberal Account of Addiction’. Philosophy, Psychiatry, and Psychology; Savulescu, J., Foddy, B., (2007). ‘Addiction Is Not an Affliction: Addictive Desires Are Merely Pleasure‐Oriented Desires’, American Journal of Bioethics. January, 7 (1):29‐32, http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17366161

Foddy, B., Savulescu, J.. (2006). ‘Addiction and Autonomy: Can Addicted People Consent to the Prescription of Their Drug of Addiction?’, Bioethics. 20 (1): 1-15 (Feb), http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16680876

Savulescu, J., Foddy, B. (2006). ‘Autonomy, Addiction and the Drive to Pleasure: Designing Drugs and our Biology: A Reply to Neil Levy’ (http://www.practicalethics.ox.ac.uk/Pubs/Savulescu/addiction.pdf). Bioethics 20 (1): 21‐23

Lähde:

http://www.practicalethicsnews.com/practicalethics/2009/09/why-drugs-should-be-legalised-1.html





Dekriminalisoikaa kannabis

15 06 2009

Los Angeles Timesissa julkaistun alkuperäistekstin kirjoittaja Marie Myung-Ok Lee opettaa Brownin yliopistossa ja työstää kirjaa väärinkäytöksistä lääketieteessä.

book_bag_11_medium

Sain juuri puhelimessa hasisvoin reseptin. En saanut sitä diileriltäni, vaan Harvard Medical Schoolin psykiatrian emeritusprofessorilta Lester Grinspoonilta. Enkä ottanut reseptiä bileet mielessä, vaan 9-vuotiasta poikaani varten, joka kärsii autismista, levottomuudesta ja ruoansulatusvaivoista. Noita kaikkia vaivoja kannabiksen psykoaktiiviset ja analgeettiset ominaisuudet auttavat. En antaisi sitä lapselleni, jos en uskoisi sen turvallisuuteen.

Törmäsin kannabikseen etsiessäni turvallisempia vaihtoehtoja voimakkaille antipsykoottisille aineille, kuten Risperdal, joita tyypillisesti määrätään lasten autismiin ja käytösongelmiin.

Näiden aineiden pitkäaikaisvaikutuksia kasvavan lapsen aivoihin ei ole juurikaan tutkittu. Ei  myöskään niiden vaikutuksia autismiin, häiriöön, jonka biokemialliset mekanismit tunnetaan huonosti. Mutta riskit kyllä ovat hyvin dokumentoituja. Ne ovat saaneet lääkehallinnon vaatimaan tuotteisiin korkeimman tason ”musta laatikko” -varoitusmerkinnät mahdollisista sivuvaikutuksista, joita ovat mm. pysyvä Parkinsonin tautimainen tärinä, aineenvaihdunnan häiriöt ja kuolema. Liittovaltion lääkehallinnon asiantuntijat kehottivat viime vuonna lääkäreitä käyttämään suurta varovaisuutta määrätessään näitä aineita lapsille, koska nämä ovat kaikkein alttiimpia sivuvaikutuksille.

Angel with vaporizer and cannabis flag

Elän Rhode Islandilla, yhdessä yli tusinasta lääkekannabisosavaltiosta. Tämä tekee kannabiksen antamisesta pojallemme hänen lääketieteelliseen tilaansa laillista. Mutta sen käyttö on hyvin rajoitettua. Emme voi ottaa sitä mukaan, kun menemme kylään isoäidin luo Minnesotaan.

Vaikka emme rikokaan lakia, mietin usein mitä naapurimme ajattelisivat, jos tietäisivät että poikamme saa ainetta, jota yleensä pidetään ”viihdehuumeena”. Kannabikseen on pitkään liittynyt laittomuuden vaarallinen sivumaku, ”ruohohulluus” ja ulkomaiset huumekartellit. Kuitenkin vuonna 1988 huumeviraston tuomari Francis L. Young, kaksi vuotta kestäneiden kuulemisten jälkeen, sanoi kannabista ”erääksi turvallisimmista terapeuttisesti aktiivisista aineista, joita ihmiskunta tuntee – – tiukan lääketieteellisessä mielessä kannabis on huomattavasti turvallisempaa kuin monet ruoka-aineet, joita yleisesti käytämme.”

Sen lisäksi, että se auttaa poikani kaltaisia ihmisiä, syitä kannabiksen laillistamiseksi liittovaltion tasolla on lukuisia. Todisteita aineen kipua lievittävistä ominaisuuksista, sekä kemoterapian aiheuttaman pahoinvoinnin ja kuihtumisen helpottamisesta on laajalti. Tulevat tutkimukset voivat löytää vielä paljon tärkeitä hoidollisia kohteita.

Kannabiksen vetäminen mukaan huumesotaan on osoittautunut typeräksi – ja kalliiksi. Pitämällä kannabis laittomana ja hinnat pilvissä, laiton yhdysvaltalainen möyhyraha ylläpitää murhaavia huumekartelleja Meksikossa ja muualla. Itse asiassa, nähtyäni miten sijainti laittomien marihuanaviljelmien lähellä vaikutti pieneen meksikolaiskylä Alamosiin, jossa mieheni vietti suurimman osan lapsuudestaan, olin vakuuttunut että en koskaan halua ottaa osaa tuohon väkivallan talouteen.

Cannabis_Specimen_6743

Koska meillä Rhode Islandilla ei ole Kalifornian tapaan lääkekannabisapteekkeja, potilaan tulee hakea lääkekannabislupaa, ja sen jälkeen löytää keino kannabiksen hankkimiseksi. Me pyristelimme aikamme epätietoisina, kunnes viimein tapasimme paikallisesta puutarhaoppilaitoksesta valmistuneen henkilön, jonka kanssa sovimme poikamme lääkekannabiksen toimittamisesta. Mutta alamaailman hämärät puolet on huomioitava, ja ottaen huomioon nykyisen talousromahduksen, kasvattajamme saa olla varuillaan ettei joudu ryövätyksi.

Kannabiksen laillistaminen ei ainoastaan poistaisi tämän maanalaisen talouden kannusteita, se myös mahdollistaisi aineen verottamisen alkoholin ja tupakan tapaan. Väärinkäytön vaara on aina olemassa, kuten millä tahansa aineella, mutta toksikologia ei ole kyennyt esittämään tappavaa annosta realistisilla käyttömäärillä. Itse asiassa DEA:n tuomari Young mainitsi vuonna 1988 myös, että ”on arvioitu, että käyttäjän tulisi teoreettisesti nauttia – – lähes 700 kiloa marihuanaa 15 minuutin aikana aiheuttaakseen kuolettavan vaikutuksen.” Se ei myöskään ole fyysisesti addiktoivaa, kuten päivittäiset juhlamokkakupposesi. Tämän kuka tahansa kofeiinivieroituspäänsärystä kärsinyt voi todistaa.

Vaikka kannabiksen demonisointi on jatkunut vuosikausia, se ei ole ollut laitonta Yhdysvalloissa kovinkaan kauaa. Hamppukasvi kriminalisoitiin liittovaltion tasolla vuonna 1937, paljolti yhden miehen eli Harry Anslingerin, toimien ansiosta. Hän levitteli keltaiseen lehdistöön räikeitä sensaatiotarinoita murhista ja kauheuksista, joita väitetysti suoritettiin kannabiksen vaikutuksen alaisena. Kannabis oli listattuna USA:n lääkeluettelossa vielä vuonna 1941, yleisenä ja hyödyllisenä lääkkeenä päänsärkyyn, depressioon, kuukautiskipuihin ja hammassärkyyn. Lääkeyhtiöt pyrkivät kehittämään yhä voimakkaampia ja voimakkaampia lajikkeita.

LaGuardia

Vuonna 1938 New Yorkin pormestari Fiorello LaGuardia nimitti kiellolle epäileväisenä komitean suorittamaan ensimmäisen laajan tutkimuksen kannabiksen tosiasiallisista vaikutuksista. Tutkimus selvitti, että huolimatta hallinnon kiihkeistä väitteistä, kannabis ei aiheuttanut mielisairautta tai toiminut porttihuumeena. Tutkimus ei löytänyt tieteellisiä syitä aineen kriminalisoinnille. Vuonna 1972 presidentti Nixonin nimittämä Shaferin komissio tuli samoin siihen johtopäätökseen, että kannabis olisi uudelleenlaillistettava.

Molemmat viralliset suositukset ohitettiin, ja sen jälkeen miljardeja dollareita on tuhlattu kiellon ylläpitämiseen. Poliittinen analyytikko Jon Gettman on vuoden 2007 raportissaan ”Menetetyt verotulot ja muut kannabislakien kustannukset” arvioinut, että Yhdysvaltojen lainvalvonnan vuosittaiset kulut kannabiksen laittomuuden takia ovat 10,7 miljardia dollaria.

Oli mieltä rohkaisevaa kuulla Kalifornian kuvernööri Schwarzeneggerin äskettäinen kehotus ainakin muiden valtioiden dekriminalisaatiokokemusten tutkimiseksi, ja avoimen keskustelun aloittamiseksi. Ja ottaen huomioon aidot vaarat, jotka maatamme uhkaavat, oikeusministeri Holderin ilmoitus siitä, että liittovaltio ei enää aio suorittaa ratsioita laillisiin kannabisapteekkeihin, oli erittäin järkevä siirto.

Kannabiksen dekriminalisointi on looginen seuraava askel.

Lähde:

http://www.cannabisnews.org/united-states-cannabis-news/decriminalize-marijuana/





Nykyiset kannabislait ovat tekopyhiä ja ne pitää korjata

14 02 2009

Yksi suuria ongelmia Yhdysvalloissa on ihmisten tapa sotkea oma moraali ja valtion lait. Esimerkkejä löytyy tonneittain maan historiasta. Yksi edustavimpia on tuhoisa alkoholin kieltolaki 1900-luvun alussa, joka loi aivan uudella tapaa kasvupohjaa järjestäytyneelle rikollisuudella. Tämäkin on esimerkki kyvyttömyydestä jättää tunteet sivuun ja keskittyä ylitsepääsemättömiin loogisiin todisteisiin sääntöjä ja lakeja sorvattaessa. Viimeisin esimerkki tästä on suoraan sanottuna naurettava suhtautuminen kannabiksen lailliseen asemaan.

Alkuperäistekstin kirjoittajan huomautus: En ole koskaan polttanut kannabista, eikä siihen ole oikeastaan ollut kiinnostusta. Minulla ei siis ole omaa lehmää ojassa. Minuun ei vaikuttaisi mitenkään, jos kannabis nyt laillistettaisiin tai se pysyisi ikuisesti kiellettynä. Minusta on vain erittäin tekopyhää valtion hyväksyä ja suorastaan ylistää (urheilukilpailujen shampanjasuihkut, juhlien alkumaljat jne) aineita, jotka ovat kannabista paljon vaarallisempia, kuten alkoholi ja tupakka.

http://drugwarfacts.org -sivusto siteeraa New York Timesissäkin julkaistua tutkimusta, jossa nikotiini ja alkoholi todetaan paljon, paljon vaarallisemmiksi päihteiksi kuin kannabis. Niillä on pahemmat vieroitusoireet, niihin kehittyy voimakkaampi riippuvuus ja korkeampi toleranssi. Saman tutkimuksen mukaan kannabis on luokiteltu vähemmän vaaralliseksi kuin kofeiini vieroitusoireiden, voimistumisen ja toleranssin osalta.

WHO:n raportti vuodelta 1999 ja EU:n tuore tutkimus vuodelta 2008 toteavat täysin samaa ja nostavat kannabiksen vaarattomuudessa muiden päihteiden edelle. Samoilla linjoilla on myös brittiläinen hallituksen asettama asiantuntijapaneeli ACMD viime vuonna antamassaan raportissa. Suomessa media ei ole halunnut tai uskaltanut juuri näistä uutisoida. Vain MTV3 kertoi EU:n tutkimuksesta ja muut raportit on vaiettu täysin.

Kannabis siis aiheuttaa vähemmän riippuvuutta kuin alkoholi ja tupakka, mutta sen lisäksi se ei myöskään aiheuta kuolemia käyttäjilleen. Yhdysvaltain Tautikontrollikeskuksen raportin mukaan alkoholin suurkulutus oli syynä 75 000 kuolemaan vuodessa. 2001 maassa oli 331 alkoholin yliannostuksen aiheuttamaan kuolemaa. Samana vuonna kannabiksen aiheuttamia kuolemia oli 0. Itse asiassa keskuksella ei ole tiedossa yhtään tunnettua tapausta, jossa kannabis olisi aiheuttanut kuoleman. Toki löytyy tapauksia, joissa kuolemat voidaan yhdistää kannabiksen käyttöön – onnettomuudet, itsemurhat, jne – mutta kannabis ei ole ollut näissä ”tappaja”. Suomessa alkoholi on työikäisten ykköstappaja tappaen kuusi ihmistä päivässä ja tupakan aiheuttamiin ongelmiin kuolee päivittäin noin 12 ihmistä. Kannabis ei ole tappanut Suomessakaan koskaan ketään.

Tämä ei ole vain pilvipäisten opiskelijoiden tai vuotavasydämisten liberaalihippien mielipide vaan näkemystä tukevat lukuiset tiedemiehet. Lehdistökonferenssissa entinen Yhdysvaltain huumetsaari Barry McCaffrey kertoi: ”Amerikan vaarallisin huume tänään on edelleen alkoholi.”

Vuonna 2007 tohtori Aaron M. White Duken lääketieteenkeskuksesta kertoi Newsweekin haastattelussa seuraavaa: ”Tiede on täysin kiistaton sen suhteen, että alkoholi on vaarallisempaa kuin kannabis”. Brittiläiset asiantuntijat yhtyvät tähän sanomaan.

Britannian hallituksen asettama huumeiden väärinkäytön neuvoa-antava neuvosto, joka koostui tiedemiehistä ja huumeiden asiantuntijoista totesi seuraavaa: ”Kannabis eroaa alkoholista yhdessä tärkeässä osiossa. Se ei näytä lisäävän  riskien ottamista”. Mielenterveysongelmat ovat olleet esillä kannabiksen yhteydessä erityisesti Briteissä. Neuvoston puheenjohtaja David Nutt on BBC:n haastattelussa todennut seuraavaa: ”Kun katsomme tätä todistusaineistoa, olemme nähneet valtavan lisäyksen kannabiksen käytössä, mutta vähennyksen skitsofrenian osalta.”

Vaikka jättäisimme kaikki tieteelliset faktat sivuun niin kannabiksen laillistaminen edustaa potentiaalista lisätuloa taloudelle. Aluksi kannabiksen laillistaminen vapauttaisi valtavasti liittovaltion ja veronmaksajien varoja kannabikseen liittyvien pidätysten, syytösten, oikeudenkäyntien ja vankilatuomioiden vähenemisenä. Lisäksi kannabiksen laillistaminen toisi lisätuloja apteekeille ja lääkeyhtiöille, mikä lisäisi myös näiden maksamia veroja. Myös uusia työpaikkoja syntyisi ja samalla verotulot kertyisivät entisestään.

Katso myös laskelmia kannabiksen laillistamisen vaikutuksesta Yhdysvaltain budjettiin ja laskelmiin Washingtonin osavaltion osalta.  Kokonaisvaikutus maalle voisi olla kymmeniä miljardeja lisätuloja peruspalveluihin ja lamasta nousemiseen. Suomen osalta vastaavia laskelmia ei ole tehty, mutta kyse olisi vähintään sadoista miljoonista euroista.

Loogisesti ajateltuna kannabiksen laittomuuteen ei ole mitään syytä. Se on turvallisempaa kuin alkoholi ja tupakka ja tarjoaa loistavan lisätulon mahdollisuuden sekä hallitukselle, että yrityksille. Nykyiset kannabislait perustuvat vanhentuneisiin moraalisiin kuvitelmiin, eivät logiikkaan, järkeen, eivätkä varsinkaan tieteeseen ja tämäkään kieltolaki ei tee maalle mitään hyvää.

Lähde:

http://www.universityregister.org/index.php?option=com_content&task=view&id=941&Itemid=30