Kannabiksella voi olla lieventäviä ja parantavia vaikutuksia syöpään

20 04 2009

Salernon yliopiston farmaseutiikan osasto Italiassa julkaisi helmikuun lopussa tutkimuksen kannabiksen parantavista vaikutuksista syöpään.

Best Practice & Research: Clinical Endocrinology & Metabolism -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan luonnollisesti vaikuttavat kannabiksen ainesosat pitävät hallussaan kasvaimia estäviä ominaisuuksia ja tarjoavat uuden lähestymistavan syöpähoitoon.

Tutkimuksen abstrakti englanniksi löytyy täältä. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19285265

Salernon yliopiston tutkijat raportoivat kannabiksen rajoittavan syöpäsolujen leviämistä ja selviämistä sekä lisäävän kasvaimia valikoivaa solukuolemaa.

Kannabinoidit rajoittavat ”kasvainten kasvua ja leviämistä, angiogeneesiä (uusien verisuonien muodostumista syöpäkasvaimille) ja etäpesäkkeitä (pahanlaatuisten solujen leviämistä)”, tutkijat tiivistävät. ”Kasvavat todisteet ehdottavat, että kannabinoidireseptorien agonistit … voivat tarjota uuden keinon hoitaa syöpää.”

Vuonna 2008 Cancer Research -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa kerrottiin, että kannabinoideilla hoito pysäyttää useiden erilaisten syöpien leviämisen. Tutkimuksessa tämä havaittiin mm. aivokasvaimilla, rintasyövällä, eturauhassyövällä, keuhkosyövällä, ihosyövällä, haimasyövällä ja lymfoomalla.

breast-cancer-cell

NORML uutisoi tutkimuksesta englanniksi jo 31.1.2008 seuraavasti: ”Kannabinoidit rajoittavat syöpäsolujen leviämistä ja ne pitäisi testata kemoterapeuttisina agentteina Cancer Research -lehden tammikuun 2008 numerossa julkaistun tutkimuksen mukaan.

Tutkijat ehdottivat kannabinoidien tarjoavan merkittäviä etuja perinteiseen kemoterapiaan verrattuna, koska kannabinoidit ovat sekä nontoksisia että ne ainutlaatuisesti ottavat kohteekseen vain pahalaatuisia soluja jättäen terveet solut rauhaan.”

Tutkimuksia kannabiksen tehosta syöpää vastaan on lukuisia ja todisteiden määrä alkaa olla mittava. Arvostetut lääketieteen julkaisut ovat uutisoineet niistä jo pitkään. Kuitenkaan Suomessa asiaa ei ole käsitelty mediassa juuri millään tavalla. Muista syöpähoidoista uutisointi on ollut nopeaa tutkimuksen tuloksista ja kehittelyn vaiheesta riippumatta. Suomalaisen median olisi aika tutustua lisääntyviin todisteisiin ja kertoa niistä myös suomalaisille. Kannabisuutiset on raportoinut aiheesta parhaansa mukaan.

Ohessa muutamia kääntämiämme uutisia kannabiksesta ja syövästä.

Tutkimus selittää kuinka kannabis tappaa syöpäsoluja

Kannabisreseptori on kasvainten kukistaja

Kannabistiiviste kutistaa aivokasvaimia

Kannabis ja kivekset: uhkaako syöpä todella?

Kannabis: ihmelääke

Syövän parantaja lähtee kiertueelle Kanadassa

Lähde:

http://norml.org/index.cfm?Group_ID=7842





Kannabis ja kivekset – uhkaako syöpä todella?

1 03 2009

Lukijamme pyynnöstä tartumme aiheeseen, josta oli jo uutisoitu myös Suomessa. Kuitenkin uutisointi täällä pohjolassa oli ollut hyvin yksinkertaistavaa ja jopa yksisilmäistä. Kyseessä on tietenkin hyvin raflaava uutinen kannabiksen mahdollisesta yhteydestä kivessyöpään. Tässäpä hiukan pohdintaamme tutkimuksesta, sen uutisoinnista ja kannabiksen yhteydestä syöpään yleensä.

HS tarttui aiheeseen kivessyövästä hanakasti ja teki omat johtopäätöksensä:

”Säännöllinen kannabiksen käyttö teini-iässä voi kaksinkertaistaa riskin sairastua kivessyöpään”

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Kannabiksen+käyttö+kaksinkertaistaa+nuorten+miesten+kivessyöpäriskin/1135243387293

Otsikointi ja uutisointi on päässyt laskemaan iltapäivälehtien ja lähes Seiskan tasolle. Sinänsä mielenkiintoista, että tutkimus on kesken ja tutkijat korostavat sen puutteita. Ehkä toimituksessa onkin syöpäasiantuntija?

Itse tutkimuksen väliraporttia pääsee lukemaan täältä: http://www3.interscience.wiley.com/cgi-bin/fulltext/121685776/HTMLSTART

kivesss

Heti alkuun pari huomionarvoista seikkaa itse tutkimuksesta. Suurimpia perusteluja syöpäyhteydelle oli se, että niin kannabiksen käyttö kuin kivessyöpäkin ovat yleistyneet 1950-luvulta lähtien. Mitä muuta onkaan yleistynyt sitten 50-luvun? Pikaruoka, autot, elektroniikkalaitteet, liikkumattomuus, ylipaino, jne. Lista on lähes loputon.

Lisäksi olisi huomioitavaa, että kontrolliryhmän kannabiksen käyttöä ei testattu, vaan tässä luotettiin heidän vastauksiinsa. On myös syytä muistaa, että tutkijat itse eivät luokitelleet syöpätapauksia, vaan luottivat muiden patologien löydöksiin.

Väliraportti ei myöskään tuo ilmi, mitä muuta kannabiksen käyttäjät olivat käyttäneet: huomioitiinko esimerkiksi tupakan ja alkoholin käyttö? Surullisen moni on eksynyt kannabikseen tupakan kautta ja tupakka on myös jäänyt säännölliseksi paheeksi. On selvää, että tupakan ollessa mukana se sivuuttaa tuloksissa kannabiksen ollen haitallisempi ja täysin todistetusti myös syöpää aiheuttava aine.

Epävarmuustekijöitä riittää ja siksi tutkijat itse pitivät löydöksiä vasta alustavina. Tutkimus ei ollut edes vielä valmis, vaan kyseessä oli väliraportti. Tutkijat korostavat, että nyt havaittu yhteys on havaittu ensimmäistä kertaa, sille ei ole tukea muualta. Tutkijoiden mukaan syvällisempää ja myös molekyylitason tutkimusta vaaditaan. Tutkijat itse eivät ole vetämässä mitään johtopäätöksiä, vaan haluavat todistettua ja toistettua tietoa. Tätä eivät valitettavasti lehtiemme toimittajat voi näemmä ymmärtää, vaan menevät samaan ansaan jokaisen tutkimuksen kanssa.

Otetaanpa poimintaa Euroopan länsilaidalta. Britannian yleisradion BBC:n  versio aiheesta lähestyy hieman rauhallisemmin:

Henry Scowcroft Britannian syöpätutkimuskeskuksesta sanoi: ”Kuten tutkijat itsekin tuovat esiin, tämä on ensimmäinen viite siihen, että kroonisen kannabiksen käytön ja kivessyövän välillä olisi yhteys.”

”Tutkijat haastattelivat vain pientä ryhmää. Joten ennen kuin voimme tehdä johtopäätöksiä mahdollisen syy- ja seuraussuhteen olemassaolosta (tilastollisen oikun sijaan), tuloksia on voitava toistaa paljon laajemmassa tutkimuksessa.”

http://news.bbc.co.uk/2/hi/health/7869709.stm

Maltillista, kuten laadukkaalta journalismilta luonnontieteisiin liittyen sopii odottaa.

Poimitaanpas huomioita myös rapakon takaa tutkimuksen synnyinmaasta:

”70-luvulta kannabiksen käyttö on lisääntynyt rajusti. Samaan aikaan kivessyöpä on yleistynyt vain hiukan.”

http://blog.norml.org/2009/02/10/media-hysterics-about-supposed-cancer-link-nothing-new/

Jos yhteys olisi selvä, niin missä on se valtava lauma kiveksensä menettäneitä pilvipäitä? Yhdysvaltojen kannabiksen käyttö on tosiaan suoraan sanottuna räjähtänyt tasolle, jossa jopa yli 40 % yli 15-vuotiaista on käyttänyt joskus kannabista ja kroonisten käyttäjien osuus on luonnollisesti kasvanut myös rajusti. Kuitenkaan kivessyöpä ei ole yleistynyt muita sairauksia nopeammin.

Syövästä ja kannabiksesta riittää kyllä paljon tutkimuksia. Luonnontieteissä tapana on odottaa vähintään toinen laajempi tutkimus vahvistamaan ensimmäistä ennen kuin voi tehdä todellisia johtopäätöksiä. Välillä toki tutkijatkin syyllistyvät myyviin otsikointeihin. Onhan heidän rahoituksensa vaakalaudalla. Keskitytäänpä hetkeksi kivesten sijaan syöpään ja kannabikseen yleisemmällä tasolla.

Ote syöpää ja kannabista käsittelevästä laajasta tutkimuksesta, joka on julkaistu 2005 Medicinal Chemistry -lehdessä:

”Kannabinoideilla on – – syöpää hidastavaa/ehkäisevää vaikutusta ja ne voivat olla tuomassa uudenlaisia syöpälääkkeitä, jotka hidastavat syövän etenemistä, estävät angiogeneesiä (uusien verisuonten muodostumista kasvaimille, joka mahdollistaa niiden leviämisen ja etäpesäkkeet) ja estävät syöpäsolujen leviämistä.”

http://norml.org/index.cfm?Group_ID=6814

Maalaisjärjellä ajateltuna keuhkosyöpä on jotain, mitä tulee mitä tahansa poltettaessa ja eihän kannabis sen osalta tekisi poikkeusta? Mitäpä havaitsikaan Donald Tashkin laajimmassa koskaan tehdyssä tutkimuksessa kannabiksen ja syövän yhteydestä vuonna 2006.

Laajin kaltaisensa tutkimus on yllättäen päätynyt tulokseen, että kannabiksen polttaminen, edes säännöllinen ja runsas, ei johda keuhkosyöpään.

Uudet löydökset ”olivat vastoin odotuksiamme”, sanoo Kalifornian yliopiston keuhkosairauksien asiantuntija Donald Tashkin, joka on tutkinut kannabista 30 vuotta.

”Odotimme, että keuhkosyövän ja kannabiksen välillä olisi positiivinen yhteys, ja että yhteys olisi vahvempi kroonisten käyttäjien kanssa”, hän sanoi. ”Sen sijaan havaitsimme, että yhteyttä ei ollut, ja itse asiassa tulokset viittavaat suojaaviin ominaisuuksiin.”

http://www.washingtonpost.com/wp-dyn/content/article/2006/05/25/AR2006052501729_pf.html

Kyseinen tutkimus siis löysikin negatiivisin yhteyden kannabiksen ja keuhkosyövän väliltä. Kannabiksen käyttäjillä oli vähemmän syöpää kuin kontrolliryhmällä. Ei liene kovin yllättävää, että tästä tutkimuksesta uutisoi harva ja herra Tashkin menetti valtion rahoituksensa, vaikka olisi halunnut jatkaa tutkimuksia.

Vuodelta 2006 kannabis ja leukemia:

Tutkijat, jotka tutkivat kannabiksen osuutta syöpäterapiaan, paljastavat, että sillä on potentiaalia tuhota leukemiasoluja, kertoo vuonna 2006 Letters in Drug Design & Discovery -lehdessä julkistettu tutkimus. Lontoon Kuningatar Maryn lääketieteellisen koulun tutkijan tohtori Wai Manin johtama ryhmä jatkoi vuoden 2005 löydöksiensä seuraamista. Silloin he havaitsivat, että kannabiksen pääainesosa tetrahydrokannabinoli, THC, on potentiaalinen käytettäväksi joitakin syövän muotoja vastaan.

http://www.qmul.ac.uk/news/newsrelease.php?news_id=175

Monet asiantuntija uskovat, että kannabinoidit ”voivat tuoda aivan uuden luokan syöpälääkkeitä”, ja ovat suositelleet ainakin yhden kannabinoidin, kannabidiolin, CBD:n, nopeaa käyttöä syöpäterapiassa

http://www.norml.org//index.cfm?Group_ID=7008

Youtubesta löytyy tarinaa kanadalaisesta Rick Simpsonista, joka paransi kannabisöljyllä itseltään ihosyövän ja sen jälkeen alkoi levittää tietoa ja keinoja. Hän on onnistunut parantamaan jopa terminaalivaiheessa olleen syöpäpotilaan. Tekstitys suomeksi.

http://www.youtube.com/watch?v=I0JcBo9iINs&feature=PlayList&p=6D2E58C1A7181E90&index=0&playnext=1

Koostetta englanniksi syövästä ja kannabiksesta. Mukana mm. pää-, kaula- ja keuhkosyöpä. Lisäksi paljon linkkejä itse tutkimuksiin.

http://norml.org/index.cfm?Group_ID=6891

Mitä tästä voisimme päätellä? Ainakin sen, että kivessyöpätutkimuksesta ei kannattaisi vetää vielä mitään johtopäätöksiä. Odotetaan maltilla lopullisia tuloksia ja erityisesti sitä, toistaako joku ne lopulta. Kannabista on esitetty syöpälääkkeeksi monien tutkijoiden ja lääkärien toimesta. Rick Simpsonin tarina osoittaa, että se voi olla jo nyt sellainen.

Jos meillä on esittää kymmeniä luotettavia tutkimuksia kannabiksen toimivuudesta syöpälääkkeenä, niin miksei näistä ole kuultu? Miksei HS uutisoinut Tashkinin tutkimusta tai niitä lukuisia, joissa syöpäsoluja on tuhottu kannabinoidien avulla? Ilmeisesti kyseessä on tabu ja sen pelätään lähettävän vääriä signaaleja ihmisille. Uutisten tehtävä olisi kuitenkin kertoa neutraalisti ja avoimesti kaikista tapahtumista ilman politikointia. Tämä taitaa kuitenkin olla vielä turha haave.

Tutkimukset ovat onneksi julkisia ja tieto niistä leviää valtamedian avulla tai ilman. Lääketieteen ammattilaiset ja tutkijat tietävät kannabiksen potentiaalin. Toivottavasti myös yhä useampi tavallinen kansalainen.

Tietoa on, levittäkää te sitä!





Lista kroonisista tiloista, joita voi hoitaa kannabiksella

23 01 2009

3_mikpicTohtori Tod Hiro Mikuriya oli psykiatri ja neuvonantaja kannabiksen lääkekäytön laillistamisessa. Hän oli julkisen kannabistutkimuksen johtaja Kansallisen mielenterveyden instituutin (NIMH) narkoottisten aineiden ja huumeiden väärinkäytön tutkimuskeskuksessa. Hän julkaisi 1972 kirjan nimeltä Marijuana Medical Papers 1839-1972, josta tuli maamerkki modernille lääkekannabiksen laillistamisliikkeelle.

Kuolemaansa asti hän jatkoi toimiaan yksityisenä psykiatrina, tosin rajoittuneena vain kannabikseen liittyviin kliinisiin konsultointeihin. Hän hyväksyi lääkekannabiksen lääkinnälliseen käyttöön yli 9000 potilaalle, joista suurin osa oli terminaalivaiheessa.

Tohtori Mikuriya kuoli kotonaan Berkeleyssä Kaliforniassa toukokuun 20. 2007 73-vuotiaana.

Ohessa on tohtori Mikuriyan 1990-2004 laatima lista kroonisista tiloista, joihin kannabis auttaa joko helpottaen oireita tai parantaen koko taudin. Taudin nimen perässä on taudin virallinen ICD-9 koodi.

Genitaalialueen herpes 054.10

Herpesinfektio peniksessä 054.13

AIDS:iin liittyvät sairaudet 042

Aivotulehdus 062.1

Kemoterapiasta toipuminen V66.2

Vyöruusu 053.9

Säteilyterapia E929.9

Krooninen B-hepatiitti 070.52

Krooninen C-hepatiitti 070.54

Muu nivelluusairaus 088

Lymen tauti 088.81

Reiterin oireyhtymä 099.3

Polionjäkeinen oireyhtymä 138.0

Pahalaatuinen melanooma 172.9

Muu ihosyöpä 173

Eturauhassyöpä 186

Kivessyöpä 186.9

Lisämunuaissyöpä 194.0

Pahanlaatuinen aivokasvain 191

Pahanlaatuinen astrosytooma 191.9

Syöpä 199

Imukudos- ja verkkokasvain 200

Myeloidinen leukemia 205

Kohtusyöpä 236.0

Lymfooma 238.7

Kilpirauhasen liikatoiminta** 242.0

Perinnöllinen kilpirauhasen vajaatoiminta 244

Kilpirauhastulehdus 245

Aikuisiän diabetes 250.0

Insuliiniriippuvainen diabetes. 250.1

Aikuisiän kontrolloimaton diabetes 250.2

Diabetekseen liittyvä munuaissairaus 250.4

Diabetekseen liittyvä silmäsairaus 250.5

Diabetekseen liittyvä neuropaattinen kipu 250.6

Diabetekseen liittyvä raajojen verisuonisairaus 250.7

Veren niukkasokerisuus 251

Lipomatoosi 272.8

Kihti 274.0

Mukopolysakkaridoosi 277

Porfyria 277.1

Amyloidoosi 277.3

Ulkosyntyinen liikalihavuus 278.00

Sairaalloinen liikalihavuus 278.01

Autoimmuunitauti 279.4

Hemofilia A 286.0

Henoch-Schönleinin oireyhtymä 287.0

Dementia+ 290.0

Juoppohulluus+ 291.0

Skitsofrenia 295.x

Skitsoaffektiivinen häiriö 295.7

Mania 296.0

Vakava masennus, yksittäinen tapaus 296.2

Vakava masennus, uusiutuva 296.3

Kaksisuuntainen mielialahäiriö 296.6

Autismi/Asperger 299.0

Ahdistuneisuushäiriö+ 300.00

Paniikkihäiriö+ 300.01

Julkisten paikkojen pelko 300.22

Pakko-oireinen häiriö 300.3

Mielialahäiriö 300.4

Väsymysoireyhtymä 300.5

Kirjoituskouristus**** 300.89

Psyykkisten syiden aiheuttama miehen impotenssi 302.72

Alkoholismi+ 303.0

Opiaattiriippuvuus+ 304.0

Rauhoittavien riippuvuus+ 304.1

Kokaiiniriippuvuus+ 304.2

Amfetamiiniriippuvuus 304.4

Alkoholin väärinkäyttö+ 305.0

Tupakkariippuvuus 305.1

Psyykkisten syiden aiheuttama voimakas hikoilu 306.3

Psyykkisten syiden aiheuttama  mahaportin kouristus** 306.4

Psyykkisten syiden aiheuttama  vaikeutunut virtsaaminen 306.53

Hampaiden narskutus 306.8

Änkytys* 307.0

Anoreksia 307.1

Nykimishäiriö 307.20

Touretten syndrooma 307.23

Pysyvä unettomuus 307.42

Painajaiset 307.47

Bulimia 307.51

Jännityspäänsärky 307.81

Psyykkisten syiden aiheuttama kipu 307.89

Posttraumaattinen stressioireyhtymä 309.81

Elimellinen mielialahäiriö 310.1

Aivotärähdyksen jälkeinen oireyhtymä 310.2

Ei-psykoottinen elimellinen aivohäiriö 310.8

Aivovamma 310.9

Toistuvat raivokohtaukset 312.34

Karvojenyppimishäiriö 312.39

Tarkkaavaisuushäiriö 314.00

Tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö 314.01

Muu tarkkaavaisuushäiriö 314.8

Parkinsonin tauti 332.0

Huntingtonin tauti+ 333.4

Levottomien jalkojen oireyhtymä 333.99

Friedreichin ataksia 334.0

Pikkuaivojen ataksia 334.4

Spinaalinen lihasatrofia 335.11

ALS-tauti 335.2

Muu elkäytimen sairaus 336

Syringomyelia 336.0

MS-tauti 340.0

Muu keskushermoston demyelinaatio 341

Toispuoleinen halvaus 342

Aivohalvaus+ 343.9

Neliraajahalvaus 344.0x

Alaraajahalvaus(s) 344.1x

Paralyysi 344.9

Epilepsia+ 345.x

Suuri kouristuksillinen epilepsia** 345.1

Jacksonin epilepsia** 345.5

Migreeni+ 346.x

Migreeni, klassinen+ 346.0

Hortonin päänsärky 346.2

Aivopaine 348.4

Bellin pareesi 351.0

Thoracic outlet -oireyhtymä 353.0

Rannekanavaoireyhtymä 354.0

Mononeuriitti 355

Charcot-Marie-Toothin tauti 356.1

Neuropatia+ 357

Lihasdystrofia 359

Makularappeuma** 362.5

Glaukooma 365.23

Lukihäiriö** 368.0

Värisokeus* 368.55

Sidekalvontulehdus 372.9

Drusen-papilli 377.21

Näköhermon tulehdus 377.30

Karsastus 378

Silmävärve 379.5

Ménièren tauti 386.00

Tinnitys 388.30

Hypertensio+ 401.1

Iskeeminen sydänsairaus 411.X

Angiina 413

Valtimoita kovettava sydänsairaus 414.X

Sydämen impulssinjohtojärjestelmän häiriö 426.X

Bouveret-Hoffmannin oireyhtymä** 427.0

Raynaud’n oireyhtymä 443.0

Tukkotulehdus 443.1

Polyarteriitti 446.0

Akuutti sinuiitti 461.9

Krooninen sinuiitti 473.9

Pitkäaikainen ahtauttava keuhkosairaus 491.90

Emfyseema 492.8

Astma 493.9

Ilmarinta 512.8

Pulmonaalinen fibroosi 516.3

Kystamainen fibroosi 518.89

Epänormaali hammaskipu 524

Leukanivelen tulehdus 524.60

Gastroesofageaalinen oireyhtymä 530.81

Akuutti mahakatarri 535.0

Mahakatarri+ 535.5

Mahahaava/ruoansulatushäriö 536.8

Haavainen paksusuolitulehdus 536.9

Mahaportin kouristus537.81

Chrohnin tauti 555.9

Koliitti+ 558.9

Koolonin umpipussitulehdus 562.1

Ummetus 564.0

Ärtyvän suolen oireyhtymä 564.1

Dumping-oireyhtymä 564.2

Vatsakalvon kipu 568

Virukseton hepatiitti 571.4

Haimatulehdus 577.1

Munuaistulehdus 583.81

Virtsaputken tulehdus 595.3

Eturauhastulehdus 600.0

Lisäkivestulehdus** 604.xx

Lisäkiveksen kiertymä 608.2

Sisäsynnyttimien tulehdus 614

Kohdun limakalvosirottuma** 617.9

Kuukautisa edeltävä oireyhtymä+ 625.3

Vaginaalinen kipu 625.9

Vaihdevuosioireyhtymä 627.2

Sturge-Weberin oireyhtymä 759.6

Ihottuma 692.9

Pemfigus 694.4

Epidermolyysi 694.9

Eryteema Multiforma 695.1

Ruusufinni 695.3

Nivelpsoriaasi 696.0

Psoriaasi 696.1

Kutina, syyhy+ 698.9

Atropia 701.3

Kaljuus 704.0x

Lupus 710.0

Ihonkovettumatauti 710.1

Iho- ja lihastulehdus 710.3

Eosinofilia. 710.5

Reumaattinen niveltulehdus+ 714.0

Feltyn oireyhtymä 714.1

Rappeuttava niveltulehdus 715.0

Vamman jälkeinen niveltulehdus+ 716.1

Rappeuttava nivelsairaus+ 716.9

Polvilumpion ruston pehmeäminen 717.7

Lonkkanivelen jäykistymä 718.5

Nivelkivut 719.49

Nikamavälilevyn tauti 722.x

Nikamavälilevyn tauti myelopatian kanssa 722.71

Kaularankaoireyhtymä 722.91

Lumbosakraaliset selkäkivut 724.x

Selkärangankanavan ahtauma 724.02

Alaselän kivut 724.5

Entesopatia 726

Jännetuppitulehdus 727.x

Dupuytrenin kutistuskoukistuma 728.6

Lihasspasmit 728.85

Pehmytkudosreuma 729.1

Osgood-Schlatterin tauti 732.4

Tietzen oireyhtymä 733.6

Meloreostoosi 733.99

Nikamansiirtymä** 738.4

Aivojen valtimonpullistuma 747.81

Kieroselkäisyys 754.2

Selkärankahalkio 756.17

Rustoluutuminen 756.51

Ehlers-Danlosin oireyhtymä 756.83

Kynsi-polvilumpio-oireyhtymä 756.89

Peutz-Jeghersin oireyhtymä** 756.9

Mastosytoosi 757.33

Darierin tauti 757.39

Marfanin oireyhtymä 759.82

Sturge-Weberin oireyhtymä** 759.6

Unettomuus+ 780.52

Uniapnea 780.57

Krooninen rasitusoireyhtymä 780.7

Vapina 781.0

Myofascialin kivun oireyhtymä**782.0

Hyperventilaatio 786.01

Yskä+ 786.2

Nikotus+ 786.8

Oksentelu787.01

Pahoinvointi+ 787.02

Ripuli 787.91

Virtsanjohtimen kipu 788.0

Kakeksia 799.4

Nilkan siirtyminen 839.4

Piiskaniskuvamma 847.0

Selän revähdys 847.9

Olkapäävamma 959.2

Käsivamma 959.3

Lonkkavamma 959.6

Jalkavamma 959.7

Matkapahoinvointi 994.6

+ Sisältää sitaatteja lääketieteellisestä kirjallisuudesta ennen vuotta 1937

  • Eugene Schoenfeldiltä, lääkäri
  • * Dale Gieringeriltä, Filosofian tohtori
  • ** Robert Wilsonilta, Hayward Hempery
  • *** Barry R. McCaffrey

Lähde:

http://www.pacifier.com/~alive/cmu/DrTodHMikuriya_list.htm