Israelilaisen tutkimuksen mukaan kannabis voi auttaa terrorismin uhreja

25 11 2009

Israelilaisten tutkimustulosten mukaan kannabiksen käyttö voi auttaa post-traumaattisesta stressistä kärsiviä potilaita.

Haifan yliopiston psykologian osaston oppimisen ja muistin laboratorion tutkijaopiskelijan Eti Ganon-Elazarin toteuttama tutkimus selvitti kannabiksen vaikuttavuutta lääketieteellisenä hoitona traumaperäisestä stressihäiriöstä kärsiville potilaille. Traumaperäinen stressihäiriö esiintyy pienellä osalla traumaattisen tapahtuman, kuten auto-onnettomuuden tai terroristihyökkäyksen, kokeneista ihmisistä. Häiriössä esiintyy kuukausia – joskus jopa vuosia – tapahtuman jälkeen kestäviä henkisen paineen tiloja. Oireet käsittävät painajaisunia, takaumia, ylivalppautta ja minkä tahansa traumaan viittaavan välttelyä.

Journal of Neuroscience -tiedejulkaisussa esitelty tutkimus perustui synteettisen kannabiksen annosteluun rotille, jotka osoittivat samankaltaisia fysiologisia vasteita stressille kuin ihmiset. ”Aivoissa on kannabinoidireseptoreiksi kutsuttuja reseptoreita kannabikselle”, kertoi tutkimusta valvonut tohtori Irit Akirav Haifan yliopistosta. ”Me aktivoimme näitä reseptoreita amygdalaksi kutsutulla tietyllä aivojen alueella, joka liittyy stressiin, tunnemuistiin ja traumaattisten tilanteiden reaktioihin.”

”Stressillä on tiettyjä vaikutuksia tunneperäiseen oppimiseen”, Akirav selitti. ”Stressi esimerkiksi haittaa ekstinktio-oppimista, joka on kyky oppia, että jokin on turvallista. Traumaperäisestä stressihäiriöstä kärsivillä ihmisillä on vaikeuksia ekstinktio-oppimisessa. Me yksinkertaistettuna osoitimme, että aktivoimalla tiettyjen aivoalueiden kannabinoidireseptoreja tämänkaltaiset stressireaktiot voidaan estää tai kumota, mikä sallii tästä häiriöstä kärsivien oppivan jonkin asian olevan turvallinen.”

”Tutkimus ehdottaa synteettisen kannabiksen käytön olevan mahdollista traumaperäisestä stressihäiriöstä kärsivillä potilailla”, tohtori Akirav päätteli. ”Seuraavana vuorossa ovat pilottitutkimukset ihmisillä.” Akiravin laboratorion tohtorikokelas Eti Ganon-Elazar suoritti tutkimuksen. ”Ajatellaan että joku on ollut läsnä linja-autoon kohdistuneessa terroristihyökkäyksessä”, sanoi Ganon-Elazar, ”Tällöin linja-autosta tulee traumaattisen tapahtuman symboli ja henkilö saattaa vältellä linja-autoja tämän jälkeen.”

”Useimmat tuon kaltaisen traumaattisen tapahtuman kokeneet toipuvat ja kykenevät lopulta käyttämään linja-autoja”, hän sanoi. ”Mutta joillakin on jo olemassa olevia ongelmia, he ovat esimerkiksi joutuneet useampaan traumaattiseen tilanteeseen elämänsä aikana. Näiden ihmisten on usein erittäin vaikea enää koskaan nousta linja-auton kyytiin, koska heidän elimistönsä on erityisen haavoittuvainen. Yleisenä ideana meillä oli, että kannabiksen käyttö voi auttaa tämän kaltaisia ihmisiä oppimaan, että on turvallista käyttää jälleen linja-autoa.”

Ganon-Elazarin tutkimus toteutettiin kolmessa osassa. ”Ensiksi altistimme joukon rottia traumaattiselle tilanteelle, tässä tapauksessa erittäin lievälle sähköiskulle pimeässä huoneessa”, hän selitti. ”Rotat eivät pidä valosta ja  yleensä ne pysyttelevät pimeissä tiloissa, mutta sähköisku sai rotat välttelemään pimeään huoneeseen tulemista. Jonkin ajan kuluttua rotat kuitenkin menivät pimeään huoneeseen, eikä niille annettu sähköiskua, joten ne oppivat että tila ei ole enää vaarallinen.”

”Otimme kuitenkin joitakin rottia ja altistimme ne lisästressille laittamalla ne korkealle tasolle kokonaan toisessa huoneessa”, Ganon-Elazar sanoi. ”Rotat pelkäävät tilanteita joita ne eivät voi kontrolloida. Huomasimme, että tällaista lisästressiä kokeneet rotat oppivat huomattavasti vaikeammin, että pimeä huone on turvallinen. Näillä rotilla oli oppimisvaikeus, joka esti niitä menemästä pimeään tilaan.”

”Sitten otimme kolmannen ryhmä rottia, jotka altistettiin sekä sähköiskulle että korkean tason aiheuttamalle stressille, ja annoimme niille annoksen kannabiksen ainesosia jäljittelevää synteettistä ainetta”, Ganon-Elazar selitti. ”Vaikka ne altistuivat lisästressille, tämä kolmas ryhmä palasi pimeän tilaan muutaman päivän jälkeen aivan kuten ensimmäinen ryhmä, joka ei kokenut ylimääräistä stressiä.”

”Tästä päättelimme, että synteettisen kannabiksen käyttäminen voi itse asiassa kumota henkiselle paineelle altistumisen aiheuttamaa huonontavaa vaikutusta kyvyllemme oppia, että jokin asia on turvallista.” Traumaperäinen stressihäiriö on suhteellisen yleinen Israelissa, erityisesti terroristihyökkäysten kohteeksi joutuneilla, holokaustista selvinneillä ja Israelin sotien veteraaneilla. Israelin hallitus ei ole hyväksynyt traumaperäisestä stressihäiriöstä kärsivien kannabiksen käyttöä, se odottaa vielä kliinisten kokeiden tuloksia.

Lähde:


http://www.themedialine.org/news/news_detail.asp?NewsID=27014





Kannabis ja aivot

5 05 2009

Alkuperäinen teksti Paul Armentano

Journal of Clinical Investigation -lehdessä julkaistu aineisto, joka osoittaa, että kannabinoidit voivat kiihdyttää aivosolujen kasvua, on sytyttänyt uudestaan kansainvälisen keskustelun koskien kannabiksen vaikutusta aivoihin. Monet aiemmat pseudotieteelliset kampanjat ovat yrittäneet yhdistää kannabiksen käytön lukuisiin kognitiivisiin häiriöihin, mutta moderni tutkimus ehdottaa jotain, mitä kannabispiireissä on epäilty jo pitkään: yrtti on hyväksi sinulle.

brain_on_drugs

Kannabinoidit ja neurogeneesi (hermosolujen kasvu)

”Tutkimus kääntää hampputietouden päälaelleen”, kertoi Globe and Mail lokakuussa. Uutistoimitukset läpi Pohjois-Amerikan ja muun maailman välittivät samanlaisia otsikoita – joihin kaikkiin reagoitiin monumentaalisella hiljaisuudella viranomaisten ja lainvalvojien taholta. Miksi kaikki kohu? Saskatchewan yliopiston tutkijat Saskatoonissa havaitsivat rotilla, että synteettisten kannabinoidien antaminen lisäsi uusien aivosolujen kasvua hippokampuksen alueella aivoissa ja merkittävästi vähensi ahdistuneisuuden ja masennuksen kaltaisia oireita.

Tulokset järkyttivät tutkijoita, jotka huomauttivat, että lähes kaikki muut niin sanotut ”väärinkäytettävät päihteet”, mukaan lukien alkoholi ja tupakka, vähentävät neurogeneesiä aikuisilla. Tämä tulos oli isku vasten kasvoja kaikille, jotka ovat kehdanneet väittää, että ”hamppu tuhoaa aivosoluja”.

Vaikka olisikin liian aikaista yhdistää aineisto ihmisiin, vähintäänkin aineisto vahvistaa käsitystä, että kannabinoidit ovat yleensä vaarattomia aivoille ja että edes pitkäaikainen kannabiksen käyttö ei todennäköisesti aiheuta vaaraa aivojen toiminnalle. Havainnot tarjoavat myös lisää todisteita kannabiksen mahdolliseen rooliin masennuksen ja ahdistuneisuuden hoidossa ja että kannabispohjaiset lääkkeet voivat jonain päivänä tarjota turvallisemman vaihtoehdon perinteisille masennuslääkkeille kuten Paxil ja Prozac.

Cannabinoidspromote embryonic and adult hippocampus neurogenesis and produce anxiolytic and depressant-like effects. The Journal of Clinical Investigation. 2005

Kannabis ja sen aivosoluja suojaava vaikutus

Moderni tiede on kumonnut käsityksen kannabiksen vaarallisuudesta aivoille. Sen lisäksi tieteelliset löydöt osoittavat että kannabinoidit itse asiassa suojaavat aivosoluja, erityisesti alkoholin aiheuttamilta aivovaurioilta. Äskettäin suoritetussa tutkimuksessa – ironian havaitsee jokainen lukija – Yhdysvaltain kansallisen mielenterveysinstituutin (NIMH) tutkijat raportoivat, että ei-psykoaktiivinen kannabinoidi kannabidioli (CBD) vähensi etanolin aiheuttamia solukuolemia aivoissa jopa 60 prosentilla. ”Tämä tutkimus tarjoaa ensimmäisen näytön CBD:n toiminnasta aivosolujen suojana in vivo (elävässä elimistössä) …estäen ryyppyputkessa etanolin aiheuttamat aivovauriot”, tutkimuksen tekijät kirjoittivat Journal of Pharmacology and Experimental Therapeutics -lehden toukokuun 2005 numeroon. Alkoholimyrkytys on yhdistetty satoihin estettäviin kuolemiin vuosittain Yhdysvalloissa maan tautien kontrollointikeskusten (CDC) mukaan. Kannabis taas ei voi aiheuttaa kuolemaa yliannostuksen kautta.

Toki monet yhdysvaltalaiset neurologit ovat tienneet kannabiksen suojaavasta vaikutuksesta aivosoluihin jo vuosia. NIMH:n tutkijat havaitsivat 1998 mahdollisuuden, että luonnolliset kannabinoidit voivat estää aivohalvauksen ja akuutin päävamman aivoja vaurioittavia vaikutuksia. Samankaltaisia tuloksia saatiin tutkijoiden toimesta Hollannissa, Italiassa ja uusimpana 2005 Japanissa. Kuitenkaan yritykset mitata synteettisten kannabinoidilääkkeiden potentiaalia aivosolujen suojaajana ihmisillä eivät ole olleet sitovia.

Comparison of cannabidiol, antioxidants and diuretics in reversing binge ethanol-induced neurotoxicity. Journal of Pharmacology and Experimental Therapeutics. 2005

Cannabidiol prevents cerebral infarction. Stroke. 2005

Post-ischemic treatment with cannabidiol prevents electroencephalographic flattening, hyperlocomotion and neuronal injury in gerbils. Neuroscience Letters. 2003

Neuroprotection by Delta9-tetrahydrocannabinol, the main active compound in marijuana, against ouabain-induced in vivo excitotoxicity. Journal of Neuroscience. 2001

Cannabidiol and Delta9-tetrahydrocannabinol are neuroprotective antioxidants. Proceedings of the National Academy of Sciences. 1998

Kannabinoidit ja aivosyöpä

Harva syöpä on yhtä aggressiivinen ja tappava kuin aivosyöpä. Aivokasvaimet valtaavat nopeasti terveen aivokudoksen ja yleensä niihin ei tehoa kirurgia tai perinteiset lääketieteen hoitokeinot. Yksi vaikuttaja, johon ne reagoivat on kannabis.

Kirjoittaessaan elokuun 2005 Journal of Neurooncology -lehteen California Pacific Medical Center Research Institute:n tutkijat raportoivat, että THC annettuna hoitona ihmisten kasvaimien monimuotoisiin solulinjoihin vähensi pahanlaatuisten solujen kehittymistä ja lisäsi ohjattua solukuolemaa nopeammin kuin vastaavanlaisena hoitona annettu synteettinen kannabisreseptori agonisti (reseptorinaktivoija), WIN-55,212-2. Tutkijat huomasivat myös, että THC tavoitti pahalaatuiset solut jättäen terveet huomiotta tehokkaammin kuin synteettinen vaihtoehto. Potilaat, joilla on diagnosoitu glioblastooma-aivokasvain (GBM), kuolevat ilman hoitoa yleensä kolmen kuukauden kuluessa.

Aiemmin Italiassa suoritettu tutkimus on myös osoittanut CBD:n kyvyn estää glioomasolujen (johtavat aivosyöpään) kasvu niin in vitro (esim. petrimaljassa) kuin myös in vivo eli elävillä eläimillä annoksesta riippuvaisella tavalla. Tämän johdosta espanjalainen tutkijaryhmä selvittää parhaillaan voisiko kallonsisäinen kannabinoidihoito pidentää hoitamattomiksi luokiteltujen aivokasvainpotilaiden elinikää.

Äskettäin tieteellinen analyysi Medical Chemistryn lokakuun numerossa huomautti, että aivosoluja suojaavan ja aivosyöpää tuhoavien ominaisuuksiensa lisäksi THC, CBD ja muut kannabinoidit pysäyttävät keuhkosyövän, leukemian, ihosyövän, paksusuolisyövän, eturauhassyövän ja rintasyövän.

Cannabinoids selectively inhibit proliferation and induce cell death of cultured human glioblastoma multiforme cells. Journal of Neurooncology. 2005

Cannabinoids and cancer. Mini-Reviews in Medicinal Chemistry. 2005

Anti-tumor effects of cannabidiol, a non-psychotropic cannabinoid, on human glioma cell lines. Journal of Pharmacology and Experimental Therapeutics. 2003

Kannabinoidit ja aivorappeuma

Viimeaikaiset todisteet osoittavat myös, että kannabinoidit voivat hidastaa tiettyjen aivorappeumatautien kehitystä, kuten esimerkiksi MS-tauti, Parkinsonin tauti, Alzheimerin tauti ja lihasrappeumatauti (ALS). Eläinkokeet ovat osoittaneet, että kannabinoidit viivyttävät tautien kehittymistä ja estävät aivorappeumaa hiirillä tehdyissä malleissa Parkinsonin taudissa, MS-taudissa ja lihasrappeumataudissa. Tästä johtuen Journal of Neurological Sciences -lehti kertoi: ”On olemassa lukuisia todisteita – – jotka tukevat oletusta, että kannabinoidijärjestelmä voi hidastaa aivorappeuman prosesseja, jotka aiheuttavat progressiivisia tauteja”. Britanniassa tutkitaan parhaillaan auttavatko oraalisesti nautitut THC- ja kannabistiivisteet MS-taudin hidastamiseen.

Cannabinoids and neuroprotection in CNS inflammatory disease. Journal of the Neurological Sciences. 2005

Amyotrophic lateral sclerosis: delayed disease progression in mice by treatment with a cannabinoid. Amyotrophic Lateral Sclerosis and Other Motor Neuron Disorders. 2004

Cannabinoids inhibit neurodegeneration in models of multiple sclerosis. Brain. 2003

Kannabis ja kognitiivisuus (tajunta, muisti, oppiminen jne.)

Entäpä väitteet kannabiksen vahingollisista vaikutuksista kognitiivisille kyvyillemme? Tieteelliseen lähdeaineistoon tutustuminen osoittaa huhut ”tyhmistä polttelijoista” valheellisiksi. American Journal of Addictions -lehdessä julkaistun kliinisen aineiston perusteella kannabiksen käyttämisellä — mukaan lukien pitkäaikainen ”raskas” käyttö — on, pahimmillaankin, vain vähäistä vaikutusta kognitiivisiin kykyihin ja muistiin. Harvard Medical Schoolin tutkijat suorittivat aivojen magneettikuvauksia 22 pitkäaikaiselle kannabiksen käyttäjälle (keskimäärin 20 100 polttelukokemusta) ja 26 kontrollipotilaalle (joilla ei ollut ollenkaan kokemuksia kannabiksen käytöstä). Kuvauksissa ei ilmennyt ”merkittäviä eroja” kontrolliryhmän ja pitkäaikaiskäyttäjien välillä, tutkimus kertoo.

Aiemmat kokeet kertovat samaa. Lokakuussa 2004 Psychological Medicine -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa, jossa tutkittiin kaksosilla mahdollisia haittavaikutuksia kannabiksen pitkäaikaiskäytössä, raportoitiin ”pitkäaikaisesta kannabiksen käytöstä aiheutuneita vaikutuksia kognitiivisiin kykyihin ei havaittu”. 2003 Journal of the International Neuropsychological Society -lehdessä julkaistu meta-analyysi ”epäonnistui paljastamaan oleellisia, systemaattisia vaikutuksia pitkäaikaisella, säännöllisellä kannabiksen käytöllä kognitiivisiin toimintoihin niillä, jotka eivät olleet akuutisti vaikutuksen alaisena”. 2002 Canadian Medical Association Journal -lehdessä julkaistu kliininen testi määritti, että ”marijuanalla ei ole pitkällä aikavälillä negatiivisia vaikutuksia yleiseen älykkyyteen”.

Lopuksi, 2001 Archives of General Psychiatry -lehdessä julkaistu tutkimus osoitti, että pitkäaikaiskäyttäjät, jotka kieltäytyivät kannabiksesta viikoksi ”eivät osoittaneet käytännössä merkittäviä eroja kontrolliryhmään (niihin, jotka olivat polttaneet kannabista alle 50 kertaa elämänsä aikana) 10 neuropsykologisen testin sarjassa”. Tutkijat lisäsivät vielä, ”entiset pitkäaikaiskäyttäjät, jotka eivät olleet käyttäneet ollenkaan tai hyvin vähän kannabista kolme kuukautta ennen testejä, eivät [myöskään] osoittaneet merkittäviä eroja kontrolliryhmään missään testeissä yhtenäkään testipäivänä”.

Lack of hippocampal volume change in long-term heavy cannabis users. American Journal of Addictions. 2005

Neuropsychological consequences of regular marijuana use: a twin study. Psychological Medicine. 2004

Non-acute (residual) neurocognitive effects of cannabis use: A meta-analytic study. Journal of the International Neuropsychological Society. 2003

Current and former marijuana use: preliminary findings of a longitudinal study of effects on IQ in young adults. Canadian Medical Association Journal. 2002

Neuropsychological Performance in Long-term Cannabis Users. Archives of General Psychiatry. 2001

Lähde:

http://norml.org/index.cfm?Group_ID=6812