”Huumeet voittivat sodan”

21 06 2009

Alkuperäisen tekstin kirjoittaja Nicholas D. Kristof on New York Timesin kolumnisti.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 40 vuotta siitä, kun Yhdysvaltain presidentti Richard Nixon julisti sodan huumeita vastaan, ja nyt näyttäisi siltä, että huumeet ovat voittaneet.

NormStamper

”Olemme käyttäneet huumeidenvastaiseen sotaan triljoona dollaria”, kertoo Norm Stamper, entinen Seattlen kaupungin poliisipäällikkö. ”Ja mikä on tulos? Huumeita on saatavilla enemmän, halvemmalla ja vahvempina kuin ennen. Masentava epäonnistuminen.”

Tästä syystä Stamper suosii huumeiden laillistamista. Kenties osavaltion ylläpitämien viinakauppojen tai rekisteröityjen apteekkien viitoittamalla tiellä. Toiset asiantuntijat suosisivat valmistuksen ja myynnin pitämistä laittomana, mutta hallussapidon dekriminalisointia, kuten joissakin maissa on tehty.

Täällä Yhdysvalloissa neljän vuosikymmenen mittaisella huumesodalla on ollut kolme seuraamusta:

Ensinnäkin, vankiloidemme vankimäärät ovat nousseet hurjasti. Tällä hetkellä Yhdysvallat tuomitsee ihmisiä vankeuteen lähes viisi kertaa maailman keskiarvoa vastaavalla vauhdilla. Tämä johtuu osittain siitä, että huumausainerikkomuksista vangittujen määrä nousi vuoden 1980 41 000 ihmisestä viitensataan tuhanteen tänä päivänä. Huumesodan alkuun asti maamme vankimäärät pysyivät samalla tasolla kuin muiden valtioiden.

Toiseksi, olemme antaneet kotimaassamme valtaa rikollisille, ja ulkomailla terroristeille. Yksi syy, jonka johdosta lukuisat johtavat ekonomistit ovat suositelleet huumausainelakien löysäämistä, on se, että kieltolaki nostaa hintoja. Tämä taas nostaa tuottoja kaikille Latinalaisen Amerikan huumekartelleista Talibaniin. Aiemmin tänä vuonna Meksikon, Brasilian ja Kolumbian entiset presidentit kehottivat Yhdysvaltoja omaksumaan uuden lähestymistavan huumausaineille, perustuen julkiselle terveyskampanjalle tupakkaa vastaan.

Kolmanneksi, olemme tuhlanneet resursseja. Jeffrey Miron, Harvardin yliopiston ekonomisti, huomasi, että liittovaltio, osavaltiot ja paikalliset hallintoelimet käyttävät vuosittain 44,1 miljardia dollaria kieltolain toteuttamiseen. Käytämme seitsemän kertaa enemmän rahaa huumausaineiden takavarikointiin, poliisivalvontaan ja ihmisten vangitsemiseen kuin huumeriippuvaisten hoitoon. Vain 14 prosenttia päihdeongelmaisista vangeista saa tarvitsemaansa hoitoa.

Olen nähnyt huumeiden tuhoavan elämiä, ja metamfetamiini on tuhonnut lukuisten naapurieni elämät kotikaupungissani Yamhillissa, Oregonin osavaltiossa. Silti ihmiset kuten herra Stamper ovat erittäin vakuuttavia väittäessään, että jos tavoitteemme on haittojen vähentäminen, niin pystymme kyllä parempaan.

leap

Herra Stamper on LEAPin (Law Enforcement Against Prohibition, Lainvalvojat Kieltolakia Vastaan -toim. huom.) aktiivijäsen. LEAP on järjestö, johon kuuluu poliiseja, syyttäjiä, tuomareita ja kansalaisia, jotka suosivat Amerikan huumausainelakien dramaattista liberalisointia. Hän sanoi tajunneensa hiljalleen huumesodan luonteen. Alkaen vuodesta 1967, jolloin hän oli nuori poliisi San Diegossa.

”Olin pidättänyt 19-vuotiaan kannabiksen hallussapidosta hänen omassa kodissaan”, Stamper muistelee. ”Mursin oven todennäköisiin syihin vedoten. Vein hänet putkaan syytettynä rikoksesta.” Pidätys ja siihen liittyvä paperityö veivät useita tunteja, ja yhtäkkiä herra Stamper sai ahaa-elämyksen: ”Voisin olla tekemässä oikeaa poliisityötä.”

Nykyään huumeidenvastaisen sodan kaltaisen lähestymistavan epäonnistuminen on julkisesti tunnustettu tosiasia. Presidentti Barack Obaman uusi huumetsaari Gil Kerlikowske kertoi Wall Street Journalille haluavansa luopua termistä ”sota huumeita vastaan” samalla siirtyen menettelyissä vangitsemisesta hoitoon.

Panokset ovat suuret. Samoin epävarmuustekijät, ja on olemassa riski, että dekriminalisointi johtaisi käytön ja riippuvuuksien lisääntymiseen. Mutta todisteet kertovat, että tämä riski on pieni. Kokaiinia käytettiin vain viidesosa nykyaikaan nähden vuonna 1914, jolloin se oli laillista. Lisäksi kannabiksen hallussapidon dekriminalisoineet osavaltiot (tai valtiot -toim.huom.) eivät ole kohdanneet käytön yleistymistä.

P1803

”En näe kannabiksen dekriminalisoinnissa mitään isoa harmia”, kertoo Peter Reuter, Marylandin yliopiston kriminologian professori, joka oli ennen skeptinen joitakin laillistamista suosivien argumentteja kohtaan. Hänen mukaansa dekriminalisointi johtaisi enimmillään vain vaatimattomaan käytön yleistymiseen.

Meidän täytyy olla vähemmän ideologisia ja enemmän tieteellisiä selvittäessämme mikä toimii huumeongelmaa vastaan. Eräs lähestymistapa olisi yhden tai kahden osavaltion kannabiksen dekriminalisointi. Sallien sen myynnin rekisteröidyille apteekkareille, ja samalla valvoen dekriminalisoinnin vaikutusta käyttöön ja rikollisuuteen.

En ole ainut henkilö, joka pohtii asioita uudelleen. Senaattori Jim Webb (D-Virginia) ajaa esitystä presidentillisen komission luomiseksi tutkimaan rikosoikeusjärjestelmän elementtejä, myös huumausainepolitiikkaa. Tähän mennessä 28 senaattoria on tukenut ideaa, ja senaattori Webb kertoo presidentti Obaman olevan tukijoiden joukossa.

”Kansakuntamme epäonnistunut huumausainepolitiikka on vain yksi syy, minkä takia meidän tulee arvioida rikosoikeudellinen järjestelmämme uudelleen”, Webb sanoo. Rohkea mielipide poliitikolta, ja juuri sellaista johtajuutta, mitä tarvitsemme kurkottaessamme kohti tehokkaampaa strategiaa Amerikan huumausaineongelmaa vastaan.

Lähde: http://www.nytimes.com/2009/06/14/opinion/14kristof.html?ref=opinion





Miksi kannabiksen laillistamisessa on järkeä

10 04 2009

Alkuperäisteksin on kirjoittanut Timen toimittaja Joe Klein.

joe_klein

Usein menneinä vuosina olen hautonut fantasiaa, viimeistä poliittista ristiretkeä suurille ikäluokille. Me, jotka kuljimme oikeamielisyyden polkua, marssien kansalaisoikeuksien puolesta ja Vietnamin sotaa vastaan, tarvitsemme viimeisen, sopivan korkeamielisen lähestymistavan elämästä ulos vievälle rampille. Miten olisi diili: antakaa meille lääkkeitä, tietyn iän jälkeen – sanotaan 80 – kaikkia aineita, mitä vain haluamme. Vastineeksi annamme pois ajokorttimme. (Voisitko kuvitella, kuinka pelottava valtio olisi, kun raihnaat 90-vuotiaat vanhukset olisivat edelleen ratin takana?) Me annamme teidän jatkaa elämäänne – josta kuitenkin iso osa käytetään eläkkeidemme maksamiseen – ilman, että teidän täytyy kuulla valitusta jokaisesta kivusta ja refluksista. Me olisimme liian kiireisiä tutkiessamme mielen muuntuneita tiloja. Minulla on jo slogan valmiina kampanjalle: ”Tune in, turn on, drop dead”.

Pelkkä fantasia, luulisin. Mutta finanssikriisin kiehuvan sopan sivulla on alkanut hiljalleen viritä kansallinen keskustelu huumelakien järjettömyydestä. Se on meneillään osavaltion lainsäädäntöelimissä, kuten New Yorkissa, missä ankarat Rockefellerin huumelait ovat tarkastelun alla. Muissa osavaltioissa, Kaliforniasta Massachusettsiin, kannabiksen dekriminalisoinnin erilaiset muodot ovat tulossa laiksi. Keskustelu on saavuttanut jopa kongressin, jossa senaattorit Jim Webb ja Arlen Specter ovat ehdottaneet suurta vankilareformia, joka suoraan koskisi myös huumeista tulevien rangaistusten politiikkaa.

On myös paljon muita merkkejä ajan hengen muutoksesta. Jokin aika sitten Valkoinen talo päätti järjestää foorumin, jossa presidentti vastaisi kansalaisten jättämiin kysymyksiin. 92 000 ihmistä vastasi – ja suurin osa heistä näytti olleen pakkomielteisiä kannabiksen laillistamiseen. Kaksi suosituinta kysymystä ”vihreiden työpaikkojen ja energian” kategoriassa koskivat hamppua. Presidentti sivuutti hyökyaallon – luullakseni asianmukaisesti – verkkohuijauksena ja sivuutti laillistamiskysymyksen yksinkertaisesti vastaamalla ”Ei”.

Tämä oli harvoja kertoja, kun Barack Obama reagoi refleksimäisesti, ilman yritystäkään ajatella luovasti, vakavaan poliittiseen kysymykseen. Itse asiassa hän valitsi perinteisen polun ja pienimmän vastuksen: odottamaton vastaus kannabikseen olisi laukaissut tabloidien tulimyrskyn, vieden huomion budjettitaistosta ja niistä kaikista suuryritysten pelastamisista. Oletus jokaiselle politiikolle, joka julkisesti pohtii kannabiksen laillistamista, on päätyä uloimpaan pimeyteen. Sellainen henkilö on oletettavasti kivitettävä ja kelvoton otettavaksi vakavasti. Sellainen henkilö raadeltaisiin median viinasieppojen ja pillerinpopsijoiden toimesta. Tekopyhyys amerikkalaisessa keskustelussa päihteiden ja stimulanttien ympärillä on mykistävää. (Täsmälleen sama koskee myös Suomea. Vrt. avointa nuuskaa ja dopingia puolustavaa keskustelua vaiettuun kannabiskeskusteluun. -toim.huom.)

Mutta tässä on kyseessä suuret kysymykset. Kysymykset taloudesta ja yksinkertaisesta oikeudesta, erityisesti tuomioiden puolella. Kuten senaattori Webb osoitti Parade-lehden pääartikkelissa, Yhdysvallat on selvästi ”rikollisin” maa. Meillä on 5 % maailman asukkaista ja 25 % maailman vangeista. Yhdysvalloissa käytetään 68 miljardia vuodessa rangaistuslaitoksiin ja kolmasosa kiven sisällä istuvista kärsii vankilatuomiota väkivallattomista huumerikoksista. Lainvalvontaan ja oikeuslaitokseen kuluu vuosittain 150 miljardia dollaria, ja 47,5 % kaikista huumepidätyksistä liittyy kannabikseen. Se on kammottavan paljon rahaa. Pääasiassa vielä osavaltioiden rahaa, joka voitaisiin käyttää parempiin kouluihin ja infrastruktuuriin – tai se voitaisiin vain palauttaa kansalle.

Samaan aikaan olisi olemassa valtava potentiaalinen mahdollisuus verottaa kannabista. On arvioitu, että kannabis on Kalifornian suurin rahantuojakasvi. Vuosittainen tuotto sen osalta olisi arviolta 14 miljardia dollaria. 10 % kannabisvero toisi jo 1,4 miljardia pelkästään Kaliforniassa. Todennäköisesti se on vain pieni palanen kaikista mahdollisista tuloista, mitä hampun tiimoilta voitaisiin kerätä. Puhumattakaan taloudellisesta vaikutuksesta, tuhansista uusista työpaikoista maanviljelyksessä, pakkaamisessa ja kuljetuksessa, myynnissä ja mainonnassa. Todellinen taloutta stimuloiva paketti!

Joten miksi emme tekisi sitä? On paljon vakavia moraalisia argumentteja: sekä maallisia, että uskonnollisia. On niitä, jotka uskovat – jostain kumman syystä – että laillistettujen paheiden lisääminen on heikentävää, että olemme vähemmän hyveellinen yhteiskunta, kun uhkapeli tulvi Las Vegasista ”jokiveneisiin” ja osavaltioiden lottoihin ympäri maan. On olemassa lääketieteellinen argumentti, tosin ei vakuuttava sellainen; alkoholi ja tupakka ovat paljon vaarallisempia lukuisilla eri tavoilla, mukaan lukien joidenkin juomien taipumus tuoda väkivaltaisuus esiin. Joku voisi väittää, että McDonaldsin väärinkäytössä on suurempi potentiaalinen terveysriski kuin kannabiksessa. (Vaikkakin on totta, että laillistamisessa nuo kaksi voisivat olla yhteydessä toisiinsa.) Selvästikin kannabista voidaan käyttää väärin. Mutta laittomana pitämisen hinta on osoittautunut valtavaksi, ehkä kestämättömäksi. Voisiko laillistaminen muka tuoda mitään nykyistä tilannetta pahempaa? (Suomessa jopa koululaiset saavat rikollisilta kannabista helposti sen laittomuudesta huolimatta tai juuri siitä johtuen. Voisiko valvottu ja verotettu kauppa olla pahempaa? -toim.huom.)

Joka tapauksessa, huumereformista keskustelu tulee juuri oikeaan saumaan. Suuret ikäluokat ovat vanhenemassa päivä päivältä. Ette halua meitä valtateille. Tehkää paras tarjouksenne.

Lähde:

http://www.time.com/time/nation/article/0,8599,1889021,00.html