Hoitoon kannabiksen vuoksi mennään pääasiassa pidätysten johdosta

15 12 2009

Lähes kuusi kymmenestä kannabiksen takia huumehoitoon hakeutuneesta henkilöstä ohjasi hoitoon rikosoikeusjärjestelmä, selviää tuoreesta Yhdysvaltain aineiden väärinkäytön ja mielenterveyspalvelujen hallinnon (SAMHSA) raportista.

”Vuonna 2007 rikosoikeusjärjestelmä oli suurin yksittäinen aineiden väärinkäytön hoitoonohjauksien lähde”, kertoo raportti. ”Valtaosa näistä hoitoonohjauksista tuli ehdonalais- ja koeaikavalvojilta.”

Kannabiksen vuoksi huumehoidoissa olleista 56 % oli siellä oikeuslaitoksen osoittamina. Vuonna 1992 luku oli 48 %. Kaikista huumeiden vuoksi hoitoon hakeutumisista 37 % perustui oikeuslaitoksen ohjaukseen.

NORML-järjestön johtaja Paul Armentano kommentoi tilastoja näin: ”Nämä luvut osoittavat selvästi, että syynä hoitoon hakeutumisiin ei ole kannabiksen käyttö sinänsä, vaan ennen kaikkea kannabiksen kieltolaki. Nämä ihmiset eivät suurimmaksi osaksi ole ”addikteja” sanan varsinaisessa merkityksessä. He ovat paremminkin tavallisia amerikkalaisia, jotka ovat epäonnekseen joutuneet pidätetyksi kannabiksen takia ja jotka joutuvat tekemään valinnan huumevieroituksen ja vankilan välillä.”

Liittovaltion viime keväänä julkaisemien hoitotilastojen mukaan yli 37 prosenttia arviolta 288 000 ihmisestä, jotka olivat vuoden 2007 aikana huumehoidossa pilven takia, eivät olleet raportoineet käyttäneensä ainetta hoitoa edeltävän kuukauden aikana. Lisäksi 16 prosenttia hoidossa olleista kertoi käyttäneensä kannabista kolme kertaa tai vähemmän kuukauden aikana ennen hoidon alkamista.

Lähde:

http://norml.org/index.cfm?Group_ID=7997