10 merkkiä siitä, että epäonnistunut sota huumeita vastaan on päättymässä

17 12 2009

Vuosi 2009 tulee muistetuksi Amerikan pitkäaikaisimman sodan lopun alkuna. Tässä 10 syytä, miksi näin.

1) Kolme entistä Latinalaisen Amerikan presidenttiä sanovat, että sota huumeita vastaan on epäonnistunut (Helmikuu)

Helmikuussa Latinalaisen Amerikan huumeita ja huumausainepolitiikkaa käsittelevä komitea julkaisi mullistavan raportin, joka julisti huumesodan hävityksi. Sen jäsenistössä istui mm. kolme arvovaltaista entistä presidenttiä: Fernando Henrique Cardoso (Brasilia), Cesar Gaviria (Kolumbia) sekä Ernesto Zedillo (Meksiko). Raportti suosittelee kannabiksen dekriminalisointia ja tarvetta ”murtaa tabu” avoimen ja rehellisen kansainväliseen huumausainepolitiikkaan liittyvän keskustelun ympäriltä. Tämä julkaisu loi satoja uutisartikkeleita ympäri maailmaa ja  poliitikot sekä Latinalaisesta Amerikasta että ympäri maailmaa viittaavat siihen yhä.

2) Michael Phelps ja vesipiippu (Helmikuu)

Valokuva olympiakultaa voittaneesta uimarista, Michael Phelpsistä, levisi ympäri maailmaa helmikuussa. Kuvassa Michael Phelps polttaa kannabista vesipiipusta Etelä-Carolinassa järjestetyissä kotibileissä. Tämä kuva, joka otettiin vain pari kuukautta sen jälkeen kun Phelps rikkoi maailmanennätyksen yksissä olympialaisissa voitettujen kultamitalien määrässä, vavisutti perinteistä stereotypiaa laiskoista sohvaperunahampuuseista. Kellogg’s purki nopeasti sponsorisopimuksen, ja tämä liike ei ollut suuren yleisön mieleen. Kymmenet kolumnistit löivät sanan säilällä Kellogg’sin päätöstä, ja suuri Associated Pressin uutinen kertoi ryhmistä, jotka boikotoivat Kellogg’sia Phelpsin sopimuksen lopettamisen vuoksi. Pari viikkoa myöhemmin, mainosalan lehti Ad Age raportoi, että Kellogg’sin brändin haluttavuus oli romahtanut nopeasti Phelps-jupakan jälkeen. Jopa enemmän kuin aiemman skandaalin yhteydessä, jolloin Kellogg’s oli joutunut vetämään valtavat määrät maapähkinävoita takaisin kauppojen hyllyiltä salmonellaongelman vuoksi.

3) Obaman oikeusministeriön päätös lopettaa lääkekannabikseen liittyvät ratsiat (Maaliskuu)

Presidenttikampanjansa aikana silloinen senaattori Barack Obama lupasi, että jos hänet valitaan, hän lopettaa viranomaistoimenpiteet, jotka liittyvät lääkekannabispotilaisiin sekä kannabisapteekkeihin, jotka toimivat osavaltioiden lakien mukaisesti. Maaliskuussa Yhdysvaltain oikeusministeri Eric Holder vahvisti tämän lupauksen, ja lokakuussa oikeusministeriö toi julki uuden politiikan ohjeistukset varmistaen muutoksen. Potilaat ja avunantajat huokasivat helpotuksesta, ja presidentti Obama sai paljon ylistystä medialta Yhdysvalloissa sekä muualla maailmassa.

4) Alas Rockefeller! New Yorkin ankarat huumausainelait muutoksen kourissa (Huhtikuu)

35 vuoden jälkeen New Yorkin tiukat huumausainelait tuotiin vihdoin alas huhtikuussa, kun kuvernööri David Paterson allekirjoitti historialliset uudistukset. Niissä poistettiin pitkät ja pakolliset minimituomiot koskien joitakin väkivallattomia huumerikkeitä. Lokakuussa voimaan astuneet uudistukset palauttivat lainopillisen hienovaraisuuden tuomioihin useimmissa huumausaineisiin liittyvissä jutuissa. Tuomiot eivät enää rajoitu vankeusrangaistuksiin, vaan hoito-ohjelmiin on nyt osoitettu miljoonia dollareita. Vuosia näiden uudistusten varmistamiseksi taistelleet asianajajat yrittävät nyt muuttaa New Yorkia huonosta huumepolitiikan ilmentymästä parempaan suuntaan. Tavoitteena on tehdä kaupungista esimerkki siitä, kuinka huumausaineongelman käsittely terveydenhuollollisena ongelmana voi antaa täysin uusia mahdollisuuksia, kun toiminnan painopiste ei enää ole rikosoikeudellisessa käsittelyssä.

5) Kuvernööri Arnold haluaa keskustelua kannabiksen laillistamisesta: äänestäjät tekevät päätöksen vuonna 2010 (Toukokuu)

Kalifornia on tällä hetkellä kannabiksen verotuksen ja kontrolloinnin keskustelun polttopisteessä. Kuvernööri Arnold Schwarzenegger pääsi Yhdysvalloissa uutisotsikoihin toukokuussa sanottuaan, että kannabiksen laillistamisen ajatusta pitäisi pohdiskella ja aiheesta tulisi keskustella. Aihe sai enemmän kansallista huomiota, kun lakialoite tuotiin esiin Kalifornian lainsäädäntöelimissä tarkoituksena verottaa ja kontrolloida kannabista alkoholin tapaan. Samaan aikaan jotkut Oaklandin aktivistit ovat malttamattomina tehneet äänestäjien kanssa oman aloitteen kannabiksen verottamisen ja kontrolloinnin puolesta, ja he keräävät allekirjoituksia saadakseen aiheen pöydälle vuoden 2010 kansanäänestyksien mukana. Viimeisimmät gallupit osoittavat, että 56% kalifornialaisista tukee osavaltion kontrollia ja kannabiksen verottamista.

6) Huumetsaari haluaa lopettaa huumesodan (Toukokuu)

Valkoisen talon huumetsaari Gil Kerlikowske totesi Wall Street Journalin haastattelussa, että ”huumesota tulisi lopettaa”. Hän kertoi lehdelle, että ”Ihmiset näkevät huumesodan sotana heitä vastaan, vaikka asiaa yrittäisi kuinka selittää sotana tuotetta vastaan. Me emme sodi ihmisiä vastaan tässä maassa.” Hän lisäsi myös, että Obaman hallinto todennäköisesti aikoo käsitellä huumausaineongelmaa terveydenhuollollisena asiana rikosoikeudellisen lähestymistavan sijasta. Hoitoa aiotaan suosia vaihtoehtona vankilatuomioille, jotta huumausaineiden käyttöä voitaisiin vähentää.

7) Meksiko ja Argentiina dekriminalisoivat kannabiksen ja muut huumausaineet (Elokuu)

Meksiko ja Argentiina ovat molemmat päässeet kansainvälisiin uutisiin elokuussa tekemällä huomattavia muutoksia maiden huumausainepolitiikkaan. Meksiko, jota on vaivannut valtava ja väkivaltainen huumesota, sääti lain, joka poistaa rikosoikeudelliset rangaistukset pienten huumausainemäärien osalta. Laki sisältää mm. heroiinin, kokaiinin sekä kannabiksen, ja koskee henkilökohtaista käyttöä.

Sillä välin Argentiinan korkein oikeus dekriminalisoi henkilökohtaisen kannabiksen käytön ja samalla lopetti lain, jonka avulla aiemmin pystyttiin määräämään jopa kahden vuoden vankilatuomioita pienten kannabismäärien hallussapidosta. Tämä liittyi oikeusjuttuun, jossa useita nuoria miehiä oltiin pidätetty kannabissavukkeiden hallussapidosta. Oikeuden mukaan hallituksen pitäisi jahdata suurten määrien salakuljettajia ja määrätä käyttäjille vankilan sijasta hoitoa. Vaikka oikeuden päätös koski vain kannabista, ydinargumentit koskevat myös muita laittomia aineita. Näin ollen päätös avasi oven laajemmalle huumausainelakien muuttamiselle Argentiinassa.

8) Tulokset ovat täällä: Portugalin v. 2001 dekriminalisointilait vähensivät tautien leviämistä, yliannostuskuolemia ja vankilatuomioita – eikä käyttäjien määrä kasvanut (Elokuu)

Huumausaineisiin liittyvät yliannostuskuolemat ja likaisten neulojen aiheuttamat tautien leviämiset olivat epidemian tasolla Portugalissa, kun hallitus teki rohkean ratkaisun ja dekriminalisoi henkilökohtaiseen käyttöön liittyvän huumausaineiden hallussapidon vuonna 2001. Päätös koski kaikkia huumeita, mukaan lukien heroiini ja kokaiini. Poliisia ohjeistettiin, ettei ketään tulisi  pidättää pelkästään huumausaineiden käyttämisen vuoksi. Vuonna 2009 Portugalin dekriminalisaatiopolitiikan tulokset julkaistiin, ja raportit herättivät paljon huomiota: huumausaineisiin liittyvät ongelmat, mukaan lukien tautien leviämiset, yliannostuskuolemat ja vankilatuomiot, laskivat kaikki dramaattisesti. Käyttäjien määrä ei kuitenkaan lähtenyt nousuun. Portugalin kokemus on opettavainen, se näytti maailmalle että taivas ei romahtanut vaikka huumausaineet dekriminalisoitiin. Samalla se toi keskustelun teoriasta käytännön tasolle.

9) Tulemme ulos kaapista: ”piikkikorkohampuusit” kertovat, miksi he pitävät kannabiksesta (Syyskuu)

Vieläkö tarvitaan lisää todistusaineistoa, että kannabiksesta on tullut valtavirtailmiö Yhdysvalloissa? Syyskuisessa Today Show:ssa Matt Lauer teki haastattelun ns. piikkikorkohampuuseista – korkeasti koulutetuista naisista, joilla on upeat työurat ja kadehdittavat sosiaaliset elämät. He suosivat kannabista päihdevalintanaan ja yhä useampi uskaltautuu myöntämään asian. Televisio-ohjelma haki inspiraationsa Marie Claire -lehden syyskuun numerosta, jossa oli artikkeli nimeltä Stiletto Stoners. Juttu nosti esiin kysymyksen: miksi niin useat älykkäät ja menestyneet naiset sytyttävät jointin työpäivän jälkeen? Sympaattinen artikkeli ja tv-ohjelma sisälsivät haastatteluja suurelta joukolta menestyneitä naisia, jotka rentoutuvat päivän jälkeen kannabissavukkeella martinin sijaan.

Tämä artikkeli löytyy myös suomeksi.

10) Kannabiksen laillistamiskeskustelu leviää valtavirtaan (Syksy)

Syyskuun Fortune-lehden kanteen oli painettu Weeds-sarjan näyttelijättären Mary Louise Parkerin kuva, joka liittyy lehden pääjuttuun ”Kuinka kannabiksesta tuli laillista: lääkekannabis antaa aktivisteille mahdollisuuden osoittaa, kuinka laillistettu kannabisliiketoiminta voi toimia. Joko kieltolain loppuminen alkaa häämöttää?” Kymmenittäin ajattelevia tarinoita on julkaistu vuonna 2009, ja liike kieltolain lopettamiseksi jatkaa kasvamistaan. Suuret ja arvovaltaiset tiedotusvälineet kuten New York Times, Washington Post, Newsweek, CBS News, CNN, The Economist sekä kymmenet muut ovat kantaneet kortensa kekoon. Viime kuussa Washington Post julkaisi paljastavan juttunsa otsikolla ”Tuki kannabiksen laillistamista kohtaan kasvaa nopeasti ympäri Yhdysvaltoja: lääkekäytön hyväksyminen ja kieltolain vastainen kritiikki kasvussa.” Jutussa viitataan tuoreeseen mielipidekyselyyn, jonka mukaan 44 % amerikkalaisista tukee kannabiksen verottamista ja kontrollointia. Luku kasvaa yli 50 prosentin, kun mennään läntisiin osavaltioihin kuten Kaliforniaan, Washingtoniin ja Oregoniin.

Huumesotaa käydään yhä, mutta muutosta on ilmassa (Joulukuu)

Kaiken tämän viimeaikaisen edistymisen myötä huumausainepolitiikan uudistajilla ei ole enää harhoja sen suhteen, etteikö huumesota loppuisi nopeastikin. Tiedämme, että huumausaineiden kieltolaki ja tiukka lainsäädäntö – jota ruokkii vankiteollisuus, joka sulkee puoli miljoonaa amerikkalaista telkien taakse huumausainerikosten vuoksi – tulevat jatkumaan vielä jonkin aikaa ja tuhlaamaan kymmeniä miljardeja dollareita vuodessa, johtaen kymmeniin tuhansiin vuosittaisiin  kuolemantapauksiin Meksikossa ja Yhdysvalloissa. Olemme silti selvästi liikkumassa oikeaan suuntaan kohti järkiperäistä huumausainepolitiikkaa, johon liittyvät myös välittäminen, tieteellinen näkökulma sekä ihmisoikeudet. Tarvitsemme ihmisiä, jotka tekevät kaikkensa pysäyttääkseen tämän sodan, jota ei voi voittaa. Jos alamaiset näyttävät tietä, johtajat joutuvat seuraamaan.

Lähde:

http://www.alternet.org/drugreporter/144391/2009_marked_the_beginning_of_the_end_of_failed_drug_war:_top_10_stories_of_the_year





Yhdysvallat on laillistamassa kannabista kaikessa hiljaisuudessa

7 11 2009

Tavallinen jointti voi pelastaa ihmishenkiä. Nyt katsotaan eteenpäin, jotta järjetön kieltolaki voitaisiin lopettaa.

Kun yritysmaailman journalismin Raamattuna pidetty Fortune-lehti tekee kansijutun otsikolla ”Onko pilvi jo laillista?”, tietää siitä asioiden olevan muuttumassa Yhdysvalloissa. Sen tietää myös siitä, kun Barack Obaman Oikeusministeriö julkaisee pitkään odotetun muistion, jonka viesti on, ettei liittovaltion hallitus enää puutu lääkekannabisapteekkien toimintaan – niin kauan kuin se toiminta on osavaltion lainsäädännön hyväksymää. Tämä asia virallistettiin lokakuussa.

Kaiken lisäksi kyseessä ei ollut symbolinen ele. Kannabiksen lääkekäyttö – oli kyseessä sitten kemoterapian aiheuttama pahoinvointi, AIDS:iin liittyvä kuihtuminen, viherkaihi tai jokin muu syy – on nyt laillista 13:ssa osavaltiossa, mukaan lukien suurin niistä, eli Kalifornia. Ensi vuonna 13 muuta osavaltiota ovat aikeissa äänestää aiheesta tai muutoin seurata esimerkkiä. Viime viikolla Kalifornian lainsäädäntökomitea piti ensimmäiset istunnot. Ne eivät koskeneet ainoastaan lääkekannabiksen laillisena pitämistä, vaan myös kaiken kannabiksen dekriminalisointia. Kannusteena tähän olisivat massiiviset rahavirrat, jotka vararikossa oleva osavaltio voisi valjastaa käyttöönsä kannabisverojen myötä.

marijuana_plant

Aiheesta on tehty myös ovensuukyselyitä. Vuonna 1970 84 % amerikkalaisista halusi pitää kannabiksen laittomana. Nykyisin tämä luku on romahtanut 54 %:iin. Laillistamisen puolella olevien osuus on noussut 60-luvun lopun 18 %:sta nykypäivän 44 %:iin. Saman trendin jatkuessa suurin osa amerikkalaisista tulisi puolustamaan laillistamista jo Obaman ensimmäisen kauden lopussa. Läntisissä osavaltioissa 53 % haluaisi laillistaa ja verottaa kannabista jo tällä hetkellä. Laillistamista tukevat eniten nuoremmat ikäpolvet, ”Obama-sukupolvi”, mutta tukea on alkanut kuulua myös republikaanisen puolueen riveistä.

Todellisuus on kuitenkin jo ovensuukyselyiden edellä. Matka Los Angelesiin voisi antaa sellaisen mielikuvan, että kannabis on jo laillista. Kaupungissa on yli 800 kannabiskauppaa ja Kalifornian osavaltiossa niitä on jo arviolta 7000 kappaletta. Se on monta kertaa enemmän kuin Hollannissa.

Kannabisluvan saaminen lääkäriltä on helpompaa kuin henkivakuutuksen ottaminen. Sen voi todeta lukemalla lehti-ilmoituksia, joissa mainostetaan konsultaatiota 200 dollarin maksua vastaan. Kannabiskauppoja löytyy joka lähtöön, parin pennin puulaakeista aina kapitalistiseen makuun sopiviin luksusmyymälöihin saakka. Lääkekannabisliiketoiminnasta haaveileville yksityisyrittäjille pidetään aiheeseen liittyviä seminaareja. Kaupoissa pidetään esillä jalostettuja lajikkeita, joiden avulla voidaan saavuttaa erityisesti räätälöityjä vaikutuksia: jotkut sopivat pahoinvoinnin lievittämiseen, toiset ruokahalun kiihottamiseen tai nukkumisvaikeuksiin; osa taas auttaa hereillä pysymiseen, elokuvien katselemiseen tai yleiseen rentoutumiseen.

Kannabiksen tärkeimmän aktiivisesti vaikuttavan ainesosan, THC:n määrä on paljon suurempi kuin aiemmin (joskaan väitteellä ei ole todellista pohjaa, vaan sekä vahvempia että miedompia lajikkeita on aina ollut olemassa, eikä merkittävää vahvuuden nousua ole ollut. Tälle esteensä asettaa jo kasvibiologia. -toim.huom.) Mutta koska kukaan ei ole koskaan kuollut kannabiksen yliannostukseen, on vaikea sanoa miksi sillä olisi merkitystä. Tietenkin jos henkilöllä on pitkä historia mielenterveysongelmien suhteen, ei aivojen kannabinoidireseptoreiden kanssa ole suositeltavaa leikkiä. Mutta sellaisten ihmisten ei kannattaisi käyttää myöskään muita huumausaineita, puhumattakaan liiallisesta alkoholinkäytöstä. Useimmille ihmisille vahvempi kannabis tarkoittaa ainoastaan sitä, että ainetta tarvitsee ottaa vähemmän toivotun vaikutuksen saavuttamiseksi. Jos sattuu ottamaan liian paljon, todennäköisesti seurauksena on vain torkahtaminen sekä herääminen ilman krapulaa. Jos baarit alkaisivat myydä kannabista kaljan sijasta, rikostilastot romahtaisivat.

Amerikkalaiset – joille kannabiksen käyttö on lähestulkoon siirtymäriitin tasoinen tapahtuma yliopisto-opiskeluiden alkaessa – tietävät tämän, ja jossain vaiheessa he ovat lopettaneet teeskentelemästä muuta. Viimeiset kolme presidenttiä ovat polttaneet kannabista nuoruusvuosinaan, vaikkakin ainoastaan yksi heistä on kirjoittanut siitä avoimesti. Kun Obamalta kysyttiin Clintonin tapaan kannabissavun hengittämisestä, hän vastasi: ”Eikös se ollut tarkoituskin”. Nuorten kannattajiensa järjestämässä online-konferenssissa ensimmäinen kysymys kuului, olisiko kannabiksen laillistaminen ja verottaminen hyvä asia valtion kassan kartuttamista ajatellen. Obama vain naureskeli aiheelle, mutta yli biljoonan dollarin vuosittaisen budjettivajeen jatkuminen saattaa jossain vaiheessa hyydyttää hymyn.

drugs_cannabis

Yksi avain muutokseen on ollut huomion kiinnittyminen kannabiksen lääketieteellisiin ominaisuuksiin. Ihmiskunta on käyttänyt kannabista lääkkeenä vuosituhansien ajan. Sitä myytiin joskus Yhdysvalloissa Eli Lillyn lääkeyhtiön toimesta. Kun käyttö sallittiin myötätuntoisesti muutamalle henkilölle, huomattiin vahingossa kuinka vaaratonta se on. Se ei ollut kemiallista riippuvuutta aiheuttava, vaikkakin jonkinlaisia mietoja vieroitusoireita voi tulla pitkäaikaiskäyttäjille, jotka lopettavat käytön välittömästi. Sen sivuvaikutukset ovat minimaaliset verrattuna muihin vastaaviin käyttötarkoituksiin määrättyihin lääkkeisiin. Se on paljon vähemmän riippuvuutta aiheuttavaa kuin tupakka tai alkoholi. Se ei johda merkittävästi minkäänlaiseen antisosiaaliseen käytökseen, toisin kuin esimerkiksi metamfetamiini, kokaiini tai heroiini. Useat sen käyttäjistä ovat menestyviä ja tuottavia yhteiskunnan jäseniä, jotka vain valitsevat kannabiksen alkoholin sijaan iltaa rentouttamaan tai helpotuksena syöpähoidon kestämiseen.

Kun kiellämme AIDS-potilailta heidät hengissä pitävän työkalun, ratkaisemme asian kuoleman eduksi. Minulla on ystävä, joka ei olisi koskaan voinut käyttää hänet pelastanutta lääkitystä ilman kannabista. Se oli jossain määrin silmiä aukaiseva tarina, ja monilla muillakin ihmisillä on ollut samankaltaisia kokemuksia. Onko se porttihuume? Toki monet kovien huumeiden käyttäjät ovat polttaneet pilveä ensi alkuun. Mutta lähes kaikki heistä ovat aloittaneet alkoholilla, ja se ei ole laitonta.

Tietenkään mikään ei ole väistämätöntä. Poliisi valvoo sitä yhä ja sadattuhannet amerikkalaiset, suhteettoman suuri osa heistä tummaihoisia ja köyhiä, ovat sen vuoksi vankilassa. Los Angelesin epäonnistuminen säädellä riittävästi sen satoja kannabiskauppoja saattaa johtaa niiden yhteyksiin järjestäytyneen rikollisuuden kanssa. Siitä voisi tulla takaisku, joka kriminalisoisi uudelleen koko toiminnan.

Asiaa täytyy seurata pari vuotta, jonka aikana selvinnee, toteutuvatko nämä pelot vai käykö asiassa toisin. Luultavasti laillistamista seuraavan vuosikymmenen aikana kannabiksen kieltolaista tulee yhtä outo menneisyyden asia, kuin alkoholin kieltolaista on tullut. Loppujen lopuksi tarpeettomat kieltolait kaivavat maata ainoastaan itsensä alta. Ja tällä hetkellä miljoonat syöpä- ja HIV-potilaat ovat laillistamisen puolella. Samaan aikaan jotkut epätoivoiset hallituksen osastot etsivät, mitä verottaa seuraavaksi. Asia voi mennä jopa vielä pidemmälle: pian kannabis saattaa olla tupakointiakin hyväksyttävämpää.

Tabujen tarve on toki ikuinen, mutta tabujen kohteet muuttuvat jatkuvasti. Tupakan aikakausi saattaa elää viimeisiä hetkiään ja kannabiksen vuosituhat voi olla juuri alkamassa.

Lähde:

http://www.timesonline.co.uk/tol/news/world/us_and_americas/article6897958.ece