Niukka enemmistö Kalifornian asukkaista vastustaa kannabiksen laillistamista – San Franciscossa enemmistö laillistamisen puolella

16 10 2011

Uuden mielipidetutkimuksen mukaan Kalifornian osavaltion kaikki asukkaat eivät ole vielä aivan täysin siirtyneet kannattamaan kannabiksen laillistamisen ideaa.

Kalifornian äänestäjät torjuivat viime vuonna aloitteen laillistamisesta, mutta uusista toimenpiteistä asian äänestykseen saattamiseksi on käyty keskusteluja. Uusi lakialoite tullee äänestykseen 2012.

Tutkimuslaitos Public Policy Institute of Californian syyskuussa julkaisemassa osavaltionlaajuisessa kyselyssä selvisi, että 51 % siihen vastanneista vastusti laillistamista, 46 %:n kannattaessa sitä. PPIC:n mukaan kyselyn tulokset ovat samankaltaisia vuosi sitten toteutetun kyselyn tulosten kanssa.

Tuoreessa tutkimuksessa selvisi, että San Franciscon alue oli ainoa osa Kaliforniaa, jossa enemmistö kannatti laillistamista. Suurin osa Etelä-Kalifornian vastaajista oli laillistamista vastaan.

Tutkimuksen mukaan liberaalit ja demokraatit olivat todennäköisemmin laillistamisen kannalla, republikaanien ja konservatiivien vastustaessa. PPIC haastatteli 2002:a kalifornialaista täysi-ikäistä puhelimitse syyskuun alkupuolella.

Lähde:

http://latimesblogs.latimes.com/lanow/2011/09/51-in-california-still-oppose-legalizing-marijuana-poll-finds.html





Äänestyspäivä Yhdysvalloissa tuotti pettymyksiä kannabisaktivisteille

3 11 2010

Neljässä osavaltiossa äänestettiin kansalaisten tekemistä lakialoitteista, joille oli hankittu riittävä määrä allekirjoituksensa antaneita tukijoita. Äänestykset tuottivat kuitenkin pettymyksen aloitteita kannattaneille lukuunottamatta Arizonaa.

Yhdysvalloissa oli useita äänestyksiä, joista tärkeimpinä kongressin ja useiden kuvernöörien vaalit. Lisäksi osavaltioissa oli lukuisia kansalaisten ja eturyhmien tekemiä lakialoitteita koskien niin oikeutta metsästykseen, terveydenhuoltoa kuin oikeutta kantaa asetta. Neljässä osavaltiossa äänestettiin myös kannabiksesta.

Suomessa huomiota ovat saaneet pääasiassa kongressin vaalit, ja niihin liittyen konservatiivinen ns. Teekutsuliike. Republikaaneille odotettiin voittoa, koska laman vaikutukset näkyvät kansalaisten arjessa ja he ovat pettyneitä siihen, että Obaman hallinto ei ole saanut aikaan suurempia muutoksia. Työttömyys on edelleen korkealla ja valtionvelka kasvaa jatkuvasti kiihtyvällä tahdilla kuten se on tehnyt 70 -luvulta lähtien.

Terveydenhuoltouudistus on nostanut paljon keskustelua ja erityisesti siihen liittyvä verojen nostaminen on saanut osan yhdysvaltalaisista kaduille kantamaan kylttejä. Demokraatit säilyttivät enemmistön senaatissa paikoin 51 – 46, mutta menettivät enemmistönsä republikaaneille edustajainhuoneessa paikoin 170 – 231. Edustajainhuoneen enemmistön menemisen republikaaneille odotetaan vaikeuttavan Obamana aloitteiden ja hankkeiden läpimenoa.

Jokaisessa osavaltiossa äänestettiin kuitenkin myös lakialoitteista. Näitä ovat voineet esittää niin yksittäiset kansalaiset kuin eturyhmätkin. Lakialoite pääsee äänestykseen kun se saa riittävästi sitä tukevia allekirjoituksia. Kaliforniassa, Arizonassa, Oregonissa ja Etelä-Dakotassa äänestettiin myös kannabikseen liittyvistä lakialoitteista. Kalifornian lakialoite on saanut runsaasti huomiota myös suomalaisessa mediassa ja osaltaan lisännyt keskustelua kannabiksen laillistamisesta myös kotimaassamme ja vaikka aloite ei mennyt läpi niin kannattajat pitävät sen pääsyä äänestykseen voittona ja avauksena pitkässä taistelussa huumesotaa vastaan.

Kalifornia – Ehdotus 19 kannabiksen laillistamiseksi

Ehdotus 19 olisi laillistanut kannabiksen viihdekäytön Kalifornian osavaltiossa sallien 2,3 neliömetrin kokoiset kasvatukset ilman rangaistusta. Se olisi sallinut myös kuntien avata kannabiskahviloita, jakaa kasvatus- ja myyntilupia, ja asettaa sekä kerätä veroja.

Ehdotusta on pidetty toistaiseksi tärkeimpänä yrityksenä laillistaa kannabis Yhdysvalloissa ja sen läpimeno olisi todennäköisesti laskenut kannabiksen hintaa, auttanut vähentämään meksikolaisten huumekartellien vaikutusta ja tuonut runsaasti verotuloja talousvaikeuksissa taistelevalle osavaltiolle.

Lisää tietoa aloitteesta englanniksi wikipediassa.

Lopullisten tulosten mukaan ehdotusta 19 kannatti 46,1 %  eli 3  412 387 äänestäjää ja vastusti 53,9 % eli 3 978 314 äänestäjää. Ehdotus 19 kannabiksen laillistamiseksi Kalifornian osavaltiossa hylättiin.

Arizona – Ehdotus 203 lääkekannabiksen laillistamiseksi

Ehdotus 203 laillisti kannabiksen lääkinnällisiin tarkoituksiin Arizonan osavaltiossa sallien lääkärin hyväksynnän saaneiden heikentävistä sairauksista kärsivien sairaiden hankkia, pitää hallussaan ja käyttää voittoa tuottamattomilta lääkekannabisapteekeilta.

Lisää tietoa aloitteesta englanniksi ballotpediassa.

Arizonassa hyväksyttiin samankaltainen lakialoite 1996 peräti 65% enemmistön tuella, mutta osavaltion lainsäätäjät kumosivat sen. Vuonna 1998 kansalaisten lakialoite vaati muutosta tilanteeseen ja ehdotti, että lainsäätäjät eivät voisi enää kumota kansan hyväksymiä aloitteita. Ehdotus meni läpi kirkkaasti ja jos ehdotus 203 hyväksytään niin sen kohdalla vastaavaa riskiä kumoamisesta ei enää ole.

Lopullisten tulosten mukaan ehdotusta 203 kannatti 50,13 %  eli 841 346 äänestäjää ja vastusti 48,87 % eli  837 005 äänestäjää. Ehdotus 203 lääkekannabiksen laillistamiseksi Arizonan osavaltiossa  hyväksyttiin täpärällä  4341 äänen enemmistöllä.

Etelä-Dakota – Ehdotus 13 lääkekannabiksen laillistamiseksi

Ehdotus 13 olisi laillistanut kannabiksen lääkinnällisiin tarkoituksiin Etelä-Dakotan osavaltiossa sallien lääkärin hyväksynnän saaneiden heikentävistä sairauksista kärsivien potilaiden kasvattaa ja pitää hallussaan kannabista sekä hankkia sitä osavaltion lisensioimilta auttajilta. Nämä auttajat olisivat voineet tarjota apuaan enintään viidelle potilaalle kerrallaan.

Lisää tietoa aloitteesta englanniksi ballotpediassa.

Ehdotus 13 olisi sallinut tiukan lääkekannabisohjelman, joka olisi ollut rajoitetumpi säännoiltään kuin 14 muussa osavaltiossa jossa on voimassa samankaltaisia lakeja, vaatien lääkärintodistuksen kuuden kuukauden välein. Rajoituksistaan huolimatta aloite olisi tarjonnut helpotusta antaen lääkekannabispotilaille mahdollisuuden nauttia lääkkeestään laillisesti.

Lopullisten tulosten mukaan ehdotusta 13 kannatti 36,69 %  eli 115 627 äänestäjää ja vastusti 63,31 % eli 199 536 äänestäjää. Ehdotus 13 lääkekannabiksen laillistamiseksi Etelä-Dakotan osavaltiossa hylättiin.

Oregon – Ehdotus 74 lääkekannabisapteekkien laillistamista

Ehdotus 74 olisi sallinut yksityisesti omistettujen ja voittoa tuottamattomien lääkekannabisapteekkien perustamisen Oregonin osavaltioon. Se olisi luonut myös järjestelmän jossa lisensioidut ja valvotut kasvattajat tuottaisivat lääkekannabista kannabisapteekkeihin.

Lisää tietoa aloitteesta englanniksi ballotpediassa.

Kannattajien mukaan ehdotus olisi luonut yhden maan parhaista lääkekannabista tarjoavista järjestelmistä taaten laillisen ja tiukasti säädellyn pääsyn lääkekannabikseen tavalla, joka vastaisi muita lääkkeitä. Läpimennessään aloitteen oletettiin tuottavan 20 miljoonaa dollaria vuodessa verotuloja ja maksuja osavaltiolle.

Lopullisten tulosten mukaan ehdotusta 74 kannatti 41,96 %  eli 422 352 äänestäjää ja vastusti 58,04 % eli 584 088 äänestäjää. Ehdotus 74 lääkekannabisapteekkien laillistamisesta Oregonin osavaltiossa hylättiin.

Lähteet:

http://vote.sos.ca.gov/maps/ballot-measures/19/

http://edition.cnn.com/ELECTION/2010/results/individual/#CAI01

http://edition.cnn.com/ELECTION/2010/results/individual/#AZI05

http://electionresults.sd.gov/applications/st25cers3/resultsCTY.aspx?type=bq&rid=32&osn=903

http://edition.cnn.com/ELECTION/2010/results/individual/#SDI02

http://egov.sos.state.or.us/division/elections/results/2010G/1502836406.html

http://www.cannabisculture.com/v2/content/2010/10/26/Marijuana-Vote-2010-Pot-Polls-Four-States-7-DAYS-LEFT





Kannabiksen puolestapuhujat haluavat äänestää laillistamisesta Kaliforniassa

10 07 2009

Kalifornialaiset voisivat pitää hallussaan laillisesti lähes 30 grammaa (1 unssi) kannabista, ja kaupungeille annettaisiin lupa myydä ja verottaa sitä.

Näin ehdotetaan kannabiksen puolestapuhujien aloitteessa, josta olisi tarkoitus äänestää vuoden 2010 osavaltion äänestyksessä.

Kannabiksen Kontrollin, Säätelyn ja Verotuksen Laki 2010 (The Control, Regulate and Tax Cannabis Act of 2010) on  nyt aktivistien mainostuksen kohteena. Heidän mukaansa julkinen mielipide tuota liittovaltiotasolla kiellettyä päihdettä kohtaan on muuttunut aiempaa myönteisemmäksi. Viimeaikaisen ovensuukyselyn mukaan 56 prosenttia kalifornialaisista äänestäjistä antoi tukensa kannabiksen verottamisen, sekä viihdekäyttöön laillistamisen puolesta.

Ehdotuksen tukijoiden joukossa on myös yrittäjiä osavaltion lääkekannabisteollisuudesta, josta on tullut kannattavaa sen jälkeen kun paikalliset äänestäjät laillistivat kannabiksen lääkekäyttöön vuonna 1996.

539w

Yksi näkyvimmistä puolustajista on Richard Lee, oaklandilaisen kannabisapteekin omistaja, joka on myös perustanut lääkekannabiksen ammattiopiston nimeltä ”Oaksterdamin yliopisto”. Leen mukaan ”Kalifornian kaupungit kamppailevat laskusuunnassa olevien tulojen, sekä osavaltion mittavan budjettikriisin parissa, joten äänestäjät ovat avoimia uusille tavoille täyttää julkista rahakirstua”.

Hän on myös todennut, että ”Emme voi enää tuhlata rahaa valvomalla lakeja, joita yli puolet ihmisistä vastustaa”.

Tukijat aikovat saada ehdotuksen viimeisteltyä kesäkuun loppuun mennessä. Viimeisimmässä vedoksessa halutaan kaikille yli 21-vuotiaille oikeus pitää hallussaan lähes 30 grammaa kannabista henkilökohtaiseen käyttöön. Tätä määrää voidaan nostaa paikallisten ja osavaltion viranomaisten toimesta.

Asukkaille ehdotetaan myös oikeutta kasvattaa itse kannabista aina hieman yli parin neliömetrin (25 neliöjalan) viljelmään saakka. Kunhan se on pelkästään omaan käyttöön.

Samaan aikaan kaupungit, jotka eivät halua kannabista rajojensa sisäpuolelle, voisivat yhä kieltää myynnin. Tosin niidenkin pitäisi hyväksyä hallussapito.

Jotta ehdotus päätyisi vuoden 2010 marraskuun lippuäänestykseen, tukijoiden tulisi saada yli 433000 oikeaksi todettua allekirjoitusta rekisteröidyiltä äänestäjiltä. Lee on sanonut uskovansa, että he saavat tämän tehtyä tammikuuhun mennessä.

San Franciscolainen demokraatti ja lakiasäätävän edustajakokouksen jäsen Tom Ammiano on myös ajamassa lakialoitetta osavaltion lainsäädäntöelimessä. Tarkoituksenaan saada kannabis säädellyksi alkoholin tapaan.

Leen mukaan lippuäänestys olisi nopeampi tapa, kuin odottaa riidanalaisen lakialoitteen jauhamista lakiprosessin läpi.

”Uskomme, että kansalaiset määräävät poliitikkoja tämän aiheen tiimoilta”, Lee toteaa.

Ehdotuksen läpimeno olisi koetinkivi Obaman hallinnon puuttumattomuuspolitiikalle koskien osavaltioiden kannabislakeja ja niiden ristiriitaa liittovaltion asetuksiin nähden.

Yhdysvaltain oikeusministeri Eric Holder ilmoitti aiemmin tänä vuonna, että liittovaltion agentit kohdistavat toimenpiteensä kannabiksen levittäjiin vain silloin kun he rikkovat sekä liittovaltion, että osavaltion lakeja. Kalifornia ja 11 muuta osavaltiota sallivat kannabiksen lääkekäytön, mutta yksikään ei vielä tähän mennessä ole hyväksynyt viihdekäyttöä.

Liittovaltion laki kieltää kannabiksen kasvatuksen, käytön ja myynnin.

Lähde:

http://www.google.com/hostednews/ap/article/ALeqM5h6W7KC63V4xxIsSnUT7zLcWc6upwD98PB5S80