Kannabinoidit HIV:n etenemisen hidastamisessa

3 11 2012

Olemme hyvin tietoisia kannabinoidireseptorien stimulaation vaikutuksesta kehoon. Rentoutuminen, kivunlievitys ja lisääntynyt ruokahalu tulevat luultavasti ensimmäisinä mieleen. Nämä psykoaktiiviset vaikutukset ovat tulosta tetrahydrokannabinolin (THC) löytämien CB1-reseptorien aktivaatiosta aivosoluissa. Mutta on olemassa myös toinen reseptori, nimeltään CB2, joka sitoo THC:tä ja muita luonnollisia ligandeja kannabinoidireseptorille. CB2-reseptori löytyy immuunisysteemiin liittyvistä soluista ja sillä on suuri määrä tulehdusta ehkäiseviä sekä immuunivastetta heikentäviä aktivaatioon liittyviä vaikutuksia. Yleisimmin immuunivastetta heikentävät vaikutukset eivät ole haluttuja, mutta joskus niistä voi olla hyötyä.

Tohtori Guy Cabralin Virginia Commonwealth Universityssä suorittamassa tutkimuksessa huomattiin CB2-reseptorin stimulaation makrofageilla (syöjäsoluja) hillitsevän terveiden immuunisolujen matkaamista kohti HIV Tat-proteiinia. Tat on tärkeä säätelijäproteiini jota HIV käyttää säätelemään tulehduksia estäviä vastineita aiheuttaakseen tuhoa kehossa. Tat-proteiini näyttää epäilyttävästi ihmiskehon omilta proteiineilta ja voi sitoutua useanlaisiin immuunisolujen reseptoreihin käynnistäen tapahtumasarjoja jotka johtavat terveiden makrofagien matkaamiseen kohti HIV-sairastuneita soluja.

Tammikuussa 2010 Journal of Pharmacology and Experimental Therapeuticsissä julkaistun artikkelin Cannabinoid Inhibition of Macrophage Migration to the Tat Protein of HIV-1 is Linked to the CB2 Cannabinoid Receptor (Kannabinoidien ehkäisevä vaikutus makrofagien vaellukseen HIV-1:n Tat-proteiiniin liittyy CB2-kannabinoidireseptoriin) tekijöinä ovat Erinn D. Raborn ja Guy A. Cabral. Tekijät käyttivät makrofagisolulinjaa migraatiomallinnuksessa demonstroidakseen yksityiskohtaisesti, kuinka CB2-reseptoria stimuloitaessa makrofagit eivät enää vastaa Tat-proteiinille. Kemotaksiset vaikutukset kumoutuivat, eivätkä makrofagit enää kulkeutuneet kohti Tat-proteiinia.

Makrofagit ovat HIV-infektion pääkohteena, ja kerran tartunnan saatuaan solut alkavat tuottaa virusperäistä Tat (trans-activator of transcription) proteiinia sekä GP120-proteiinia, solusytokiini- ja kemokiinituotannon stimuloinnin lisäksi. Tämä aiheuttaa muutoksia isännän immuunisäätelyssä. HIV Tat-proteiinilla on lisäksi rooli monosyyttien vahvana kemoattraktanttina, ja näinollen se tuo oman panostuksensa saastuneiden solujen leviämiseen sen alkaessa houkuttaa terveitä soluja itseään kohti.

Suurimmalla osalla väärinkäytettävistä huumeista (opiaatit, kokaiini, amfetamiinit ja kannabinoidit) on haitallinen, tulehdusherkkyyttä lisäävä vaikutus. Erityisesti kannabinoidit ovat osoittaneet tulehduksia estäviä vaikutuksia, hilliten makrofagien stimulointiin liittyvien kemokiinien ja sytokiinien vaellusta tulehduksiin ja estäen makrofagien toiminnan. Kannabinoidien on myös todettu hillitsevän kemokiinireseptorien ilmentymistä, erityisesti reseptorilla CCR5, joka liittyy HIV:n pääsemiseen solujen sisälle. Näin huomataan CB2-kannabinoidireseptorin mahdolliset HIV:n vastaiset vaikutukset. Mikäli terveiden solujen matkaaminen HIV:n saastuttamiin soluihin estyy, taudin eteneminen hiljenee.

Kannabinoideihin perustuva hoitomuoto olisi nykyisiin HIV:n etenemiseen hidastavasti vaikuttaviin lääkkeisiin verrattuna vähemmän myrkyllistä. Kun otetaan huomioon kaikki muodot, jotka HIV on löytänyt käyttääkseen omaa immuunisysteemiämme itseämme vastaan uhaten selviytymistämme, voisi vastahyökkäykseen ja immuunisysteemin kontrollin palauttamiseen perustuva lähestymistapa olla paljon tehokkaampi kuin kehitteillä olevat lääkkeet jotka kohdistuvat suoraan HIV:hen tai käyttävät sytokiineja aktivoidakseen valmiiksi väsyneen immuunisysteemin.

Lähde:

BitesizeBio





Kannabiksesta lääke Colitikseen ja Crohnin tautiin?

16 09 2009

Espanjalaiset tutkijat ovat huomanneet yhteyden endokannabinoidien ja tulehduksen välillä.

Colitis ulcerosa (CU) eli haavainen paksusuolen tulehdus on krooninen tulehduksellinen suolistosairaus. Espanjassa sijaitsevan Barcelonan yliopiston tutkijoiden mukaan endokannabinoidijärjestelmä on muuttunut niissä paksusuolen kudoksissa, jotka kärsivät haavaisesta paksusuolen tulehduksesta.

Tutkijat päättelivät, että ”endokannabinoidien signaalin välitysreitti läpi CB2 -reseptorin voi vähentää colitikseen liittyvää tulehdusta. Tämä viittaisi siihen, että se voisi olla potentiaalinen kohde lääkekehitykselle Colitis ulcerosan ja Crohnin taudin hoitoihin.”

ga7_colonrectum

Colitis ulcerosa esiintyy paksusuolessa tai peräsuolessa. Sen oireita ovat muun muassa veriripuli, kivut (ennen ulostusta), väsymys, laihtuminen ja kuume. CU todetaan peräsuolen tai paksusuolen tähystyksessä.

Crohnin tauti esiintyy yleisimmin paksusuolessa sekä erityisesti ohutsuolen loppuosassa. Tauti voi kuitenkin esiintyä missä tahansa ruoansulatuskanavan alueella.

Crohnin taudin oireita ovat muun muassa ripuli tai ummetus, kivut (usein oikealla alavatsassa), väsymys, laihtuminen ja kuume. Tauti voi näkyä suussa olevina haavaumina eli aftoina. Tauti todetaan mahalaukun tai paksusuolen tähystyksessä, tutkimuskeinona voi olla myös ohutsuoliröntgentutkimus.

Lähde:

Marquéz L, et al. PLoS  One 2009;4(9):e6893.

http://www.unboundmedicine.com/medline/ebm/record/19730730/abstract/Ulcerative_colitis_induces_changes_on_the_expression_of_the_endocannabinoid_system_in_the_human_colonic_tissue_





Kannabis pysäytti eturauhassyövän kasvun

14 09 2009

Tuoreen tutkimuksen mukaan kannabiksen kannabinoidit voivat auttaa pysäyttämään eturauhassyövän kehityksen.

British Journal of Cancer -julkaisussa julkaistussa tutkimuksessa on osoitettu kannabiksen aktiivisten kemikaalien pysäyttävän eturauhassyövän syöpäsolujen kasvun.

Espanjan Madridissa sijaitsevan Alcalan yliopiston tutkijat testasivat kannabinoideiksi kutsuttujen kannabiksen aktiivisten kemikaalien vaikutusta kolmeen erilaiseen ihmisen eturauhassyövän solulinjaan. Nämä solulinjat olivat nimeltään PC-3, DU-a45 ja LNCaP.

Eturauhassyövän syöpäsolut kantavat reseptoreja, joita voitaisiin leikkisästi sanoa molekyylitason ”autotalleiksi”, joihin kannabinoidit voivat ”parkkeerata”.

Tutkijat osoittivat ensimmäistä kertaa, että jos kannabinoidi ”parkkeeraa” CB2-nimiseen reseptoriin, syöpäsolu lopettaa jakaantumisen.

Cancer Research UK:n syöpätiedotuksen johtaja tohtori Lesley Walker varoitti potilaita aloittamasta kannabiksen polttamista. ”Tämä on mielenkiintoinen tutkimus, joka avaa uusia näköaloja tutkia potentiaalisia avainmolekyylejä, mutta tämä on vielä varhaisessa vaiheessa. Niin ei ainakaan ole, että miehet voisivat taistella eturauhassyöpää vastaan polttamalla kannabista.”

Tohtori Walker lisäsi: ”Tämä tutkimus ehdottaa, että eturauhassyövän syöpäsolut voivat lopettaa kasvun, jos niitä hoidetaan kannabiksesta löytyvillä kemikaaleilla, mutta lisää työtä tarvitaan kannabinoidien hoitoihin tuoman potentiaalin selvittämiseksi.”

CDR00004622213

Kannabisuutiset haluaisi kuitenkin muistuttaa myös tuoreesta yhdysvaltalaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan kannabis suojaa syövältä myös poltettuna. Cancer Prevention Research Journal -julkaisusta voi lukea tutkimuksen, joka osoittaa, että krooninen ja pitkäaikainen kannabiksen käyttö itse asiassa pienentää pään ja kaulan syöpien esiintyvyyttä. Voit lukea uutisen tutkimuksesta täältä.

Vahvistaakseen löydökset tutkijat sulkivat CB2-reseptorit – tai ”sulkivat autotallin ovet” – eturauhassoluista. Kun kannabinoideja tämän jälkeen lisättiin soluihin ilman CB2-reseptorin toimintaa, syöpäsolut jatkoivat jakaantumista ja kasvamistaan. Tämä ehdottaisi, että kannabinoidit kytkeytyvät CB2-reseptoreihin eturauhassyövän syöpäsoluissa pysäyttääkseen syöpäsolujen jakaantumisen ja leviämisen.

Tutkimusta johtanut Alcalan yliopiston professori Ines Diaz-Laviada sanoi: ”Tutkimuksemme osoittaa, että eturauhassyövän syöpäsoluissa on alueita, jotka voivat tunnistaa kannabiksesta löytyvät kemikaalit ja keskustella niiden kanssa. Nämä kemikaalit, kannabinoidit, voivat pysäyttää syöpäsolujen jakaantumisen ja kasvun ja niistä voi tulla uuden tutkimuksen kohde, jotta niistä saataisiin potentiaalisia lääkkeitä, joilla taistella eturauhassyöpää vastaan.”

Eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpä Iso-Britanniassa ja se koskettaa siellä yli 35 000 miestä joka vuosi. Siellä neljännes uusista syöpätapauksista miehillä on eturauhassyöpiä. Eturauhassyöpä on Suomen yleisin syöpä ja uusia tapauksia todetaan noin 4500 vuodessa.

Lähteet:

http://info.cancerresearchuk.org/news/archive/pressreleases/2009/august/cannabis

http://www.reuters.com/article/healthNews/idUSTRE57I02Z20090819





Tietoa kannabinoideista ja kannabiksesta

10 05 2009

Alkuperäistekstin kirjoittaja on Filosofian tohtori Robert Melamede.

Kannabinoidijärjestelmä on ollut olemassa yli 600 miljoonan vuoden ajan. Ennen dinosauruksia. Kannabinoidijärjestelmä kehittyy jatkuvasti ja on säilynyt kaikilla uusilla lajeilla. Ruoka ja syöminen ovat kannabinoidijärjestelmän sydän.

cannaboids1_th1

1. Kannabinoideja on kaikissa planeetan elävissä eläimissä, jotka ovat polyyppeja ja nilviäisiä kehittyneempiä. Poikkeuksen muodostavat hyönteiset. Kannabinoidijärjestelmä ylläpitää kehon homeostaasia (tasapainoa).

2. Äidit antavat vauvoilleen tehopaukun kannabinoideja äidinmaidossa, jotta näille tulisi ”mässyt”, koska vauvojen on opittava syömään (aiemmin heitä on ruokittu napanuoran kautta ja heillä ei ollut tarvetta syömisen osaamiseen).

3. Hiiret, joilta puuttuu CB1 reseptorit, eivät pidä muutoksista. Jos ne siirretään häkin toiseen osaan, ne käyttäytyvät järkyttyneesti. Kun ne palautetaan takaisin alkuperäiseen pisteeseen, ne rentoutuvat. Jos ne taas siirretään toiseen osaan häkkiä, ne järkyttyvät uudestaan. Kommentti: Mietin, että jos ihmiset, erityisesti huumesoturit, ovat sulkeneet CB1-reseptorinsa, niin he vastustaisivat muutosta. Toiset ihmiset, ne jotka ovat avanneet CB1-reseptorinsa ja iloitsevat kannabinoidien eduista, ovat paljon rennompia eivätkä ole vainoharhaisia muutoksen suhteen. Kiinnostava ajatus. Käy ilmi, että tämä ajatus on täysin totta. Monien ihmisten aivot eivät kykene luomaan hyvää yhteyttä CB1- ja CB2-reseptoreihin.

4. Kaikki uudet lajit hyödyntävät kannabinoideja.

5. Olemalla elossa ja hengittämällä ilmaa meidän kehomme tuottavat ”vapaita radikaaleja”. Kannabinoidit auttavat kääntämään tämän syklin päinvastaiseksi.

6. Kannabinoidit kyllä tappavat aivosoluja, mutta ne tappavat aivosoluja, joita kutsutaan ”glioomaksi” (hermotukikudoskasvain) tai aivosyöväksi (kasvain). Kaikkia muita aivosoluja kannabinoidit parantavat ja suojelevat (gliooma-solut eivät siedä kannabinoidien vaikutuksia).

7. Kannabinoidit suojaavat auringonpolttamia ja ihosyöpää vastaan ihomme CB1-reseptorien ansiosta.

8. Kannabinoidit hidastavat ikääntymisprosessia. Hiiret, joiden aivot vastaanottavat kannabinoideja elävät tavallista pidempään ja hiiret, joiden aivot sulkevat elimistön CB1-reseptoreja kuolevat tavallista nuorempina.

9. Aktiivisuus aivojen evoluutionaalisesti kehittyneillä alueilla lisääntyy kannabinoidireseptoreissa ja tämä aktiivisuus edistää korkeampia tietoisuuden tasoja.

10. Kannabinoideja on löydetty jopa valkoisista verisoluista (CB2-reseptoreja). CB2-reseptoreja löytyy lähinnä immunologisista soluista ja ne säätelevät immuunijärjestelmän siirtymistä tulehduksia ehkäisevään tilaan.

11. Kannabinoidit suojaavat rytmihäiriöltä.

12. Kannabinoidit lievittävät kipua erityisesti kipua käsittelevien hermojen kautta. Niitä kutsutaan vanilloidireseptoreiksi. Anandamidit (sanskritin kielen sana ”Autuaalle amidille”), kehon sisäisesti tuottamat kannabissidokset hermopäätteiden kanssa, lievittävät kipua. Anandamideja valmistetaan sisäisesti kehossamme vasteena kehon moniin eri tiloihin. Esimerkiksi aspiriini estää anandamidin hajoamista, jolloin anandamidiini, sisäisesti tuotettu kannabis, aktivoituu ja lievittää kipua. Kuinka moni vanha rouva sanookaan, että he ”EIVÄT IKINÄ” käyttäisi kannabista ja itse asiassa käyttävät kannabiksen vastinetta, jota heidän kehonsa tuottaa normaalistikin, ja he eivät edes huomaa sitä. Kuinka monet politiikot ja kansalaiset tekevät samoin ja eivät ole edes tietoisia, että he tuomitsevat jotain, mitä heidän kehonsa tekee luontaisesti. Anekdoottinen aineisto on pätevää, koska kun henkiö polttaa kannabista ja se lievittää kipua, he polttavat sitä uudestaan ja se lievittää kipua uudestaan, jolloin siitä tulee vain tuon henkilön tietämä fakta, joka on silti totta.

13. Useimmissa autoimmuunitaudeissa kehon immuunisolut tuottavat vapaita radikaaleja, jotka tuhoavat omaa kehoamme vieraana objektina. Kannabis sysää immuunijärjestelmän tulehduksia ehkäisevään tilaan ja auttaa hidastamaan taudin kehitystä, siten hidastaen ikääntymisprosessia.

14. Kohtauksia kontrolloidaan kannabiksella, ei vain sen THC:lla, vaan myös ei-psykoaktiivisella kannabidiolilla (CBD). Tarkka mekanismi ei ole tiedossa, kuitenkin (öljy-/kuitu-)hampussa on paljon CBD:tä, ja se voi keskeyttää THC:n psykoaktiivisen ”pilven” ja samaan aikaan hyödyttää käyttäjää tai polttajaa- Kannabinoidit säätelevät kaikkea kehossamme, mukaanlukien mieltämme.

15. Kannabiboidit eivät ainoastaan sitoudu CB1 ja CB2 -reseptoreihin, noihin aivojemme korkeampien osien kannabinoidireseptoreihin. Ne vaikuttavat myös mm. ihoomme ja kehomme muihin osiin.

16. Lääkeyhtiöt työskentelvät syntetisoidakseen erilaisia kannabinoidien komponentteja ja erilaisia kannabislajikkeita. Jos he onnistuvat, silloin meillä on enemmän valinnanvaraa, ja me voimme käyttää sitä, mikä sopii meidän kehoillemme.

17. CB1- ja CB2-reseptorit ovat sijaintinsa vuoksi aivojen pääreseptoreja, joten ihmiskunnan luonnonmukainen tavoite on olla enemmän pilvessä.

18. Huumesoturit eivät tee meille tekojaan koska ovat tarkoituksellisen pahoja, vaan koska he ovat alkeellisempia (termi hidasjärkinen tulee mieleen). He katsovat maailmaa pelolla ja vihamielisyydellä, eivät yhteistyöhaluisesti ja ymmärtäväisesti.

19. 150 masentuneen koehenkilön aivokäytöstutkimuksen mukaan kannabis suojelee aivoja terveiden solujen kuolemilta ja se suojelee myös neuroneja.

20. Kannabinoidit laajentavat keuhkoputkia ja helpottavat astmasta kärsiviä hengittämään sisään ja ulos. Hyvän terveyden vuoksi kehossamme ylläpidetään tasapainoa, jonka vuoksi on tahoja, joissa se toimii takaperin. Siispä kuolema on mahdollinen, jos polttaa liikaa. Tämä johtuu kannabinoidien vaikutuksista yksilötasolla, ja jos kannabis ei toimi sinulla, sinun ei kannata käyttää sitä. On vanhoja tutkimuksia, jotka oli tehty 1977. Niissä ”AEROSOLISOITUA THC:tä” käytettiin potilaisiin. Tätä hallitus ei kerro kun se sanoo, että kannabis ei ole lääkettä, mutta olemme tietoisia seitsemästä hallituksen potilaasta, joille toimitetaan kannabista käytettäväksi lääkkeenä ja me tiedämme, että hallitus valehtelee.

21. Luonnollinen kivun lievittäminen reseptoriemme käyttämällä kannabinolilla.

22. Kannabinoidit kontrolloivat kuinka näemme tulevaisuuden. Jos olet täynnä huonoja kokemuksia, tulet olemaan pelokas tulevaisuuden suhteen. Kannabinoidien runsas polttaminen saa sinut haluamaan tulevaisuutta. Muutoksen puute vastaan tulevaisuuden ja mahdollisuuksien syleily. Konservatiiviset ihmiset voivat kuolla ennenaikaisesti, stressaantuneina, kireinä ja pelokkaina. Avoimet ihmiset ja hiiret ovat kykeneväisiä muutokseen, toisaalta ihmiset, joilla on vialliset reseptorit ja hiiret, joiden reseptorit on poistettu jatkavat alustalle menemistä vaikka se on poistettu. Ne tulevat olemaan pelokkaita muutokselle.

23. Kannabinoidit ehkäisevät ja hoitavat tietyntyyppisiä syöpiä, kuten glioomaa (aivosyöpä) lisämunuaisytimen ja sympaattisen hermoston kasvaimen, ihosyövän, eturauhassyövän, rintasyövän, lymfooman ja leukemian ohella. Kannabinoidit voivat estää tai parantaa syövän. Kannabinoideilla on keinonsa tappaa pahat solut ja suojella hyviä.

24. Kannabis antaa helpotusta maksasairauksiin ja jatkuvaan kontrolloimattomaan kutinaan. Se auttaa myös unen puutteeseen ja masennukseen, ja se on tehnyt niin jo yli 600 miljoonaa vuotta.

25. Matalilla annoksilla THC lievittää ahdistusta, kun taas suurilla annoksilla se edistää ahdistuneisuutta (Se on liian vahvaa kuten Marinol). Kannabiksen polttaminen helpottaa ahdistusta. Kannabis edistää parempaa nukkumista ja tavallisia ihmisiä, kun he ovat kovaosaisia ja heillä on vaikeuksia unensaannin kanssa (eräs asia, jonka haluaisin lisätä: nieltynä delta-9 THC, ensimmäisen kerran kulkiessaan maksan läpi, muuttuu delta-11 THC:ksi. Viisi kertaa psykoaktiivisemmaksi ja paljon pidempikestoiseksi. En tiedä kuinka monet ihmiset ymmärtävät sitä. -Ralph-).

26. Kannabis suojelee hermosoluja kuolemalta ja samalla se suojelee Alzheimerin taudilta.

27. Kehomme valmistaa kannabiksen kaltaisia komponentteja tehdäkseen meistä nälkäisiä (antaakseen meille mässyt). Sen jälkeen se sulkee nuo yhdisteet ja meillä ei enää ole mässyjä, kun ruokaa on saatu riittävästi.

28. Päävammat saavat kehon tuottamaan endokannabinoideja suojellakseen itseään, kuten myös suojatakseen kehoa hermokaasuilta. Kannabis saa kehon puolustavaan tilaan, koska ollessasi nälkäinen keho tuottaa kannabinoideja saadakseen nälkäsi aktiiviseksi. Kannabinoidit tuovat esiin tiettyjen geenien ilmentymiä (samaan aikaan se estää toisten geenien ilmentymiä). Kuinka kannabisreseptorit muuttavat sisäistä biokemiaa? Jotkut molekyylit liittyvät tai niitä on tutkittu organismien malleissa. Ihmiset tutkivat runsaasti erästä matolajia. Niillä on hyvin yksinkertainen hermojärjestelmä, joten niiden elimistön tapahtumat voidaan määritellä tarkasti. Paljastui, että tämä yksi tietty molekyyli säätelee jotain, joka tunnetaan transkriptiotekijänä (se aktivoi geenien ilmentymät). Ilmeni, että kun madon mallin tietyn geenin ilmentymä aktivoitiin, se itse asiassa edistää sen tilan jäljittelyä, joka edistää näiden matojen pitkäikäisyyttä. Samoja yhtäläisyyksiä olemme havainneet hiirissä. Koska kannabis ilmaisee vapaita radikaaleja, ihmiset, jotka ovat käyttäneet kannabista pitkään, tapaavat elää pidempään ja näyttää nuoremmilta. Kannabis edistää terveyttäsi vaikuttamalla hermosoluihisi, tasapainottamalla immuunijärjestelmääsi, vähentämällä rasvan määrää verisuonistossasi. Näyttää myös, että se helpottaisi tuhoamaan tiettyjä yhdisteitä kuten kolesterolia.

29. Uusi tutkimus osoittaa, että kannabiksen laittomaksi julistaminen, koska “se aiheuttaa syöpää” ei ole enää pätevä. Kurkussasi on nikotiinireseptoreita. Kurkussasi ei ole kannabinoidireseptoreja. Soluilla on biokemiallinen ohjelma nimeltä ”apoptoosi”. Tällöin solut, jotka ovat liian vahingoittuneita korjaamaan itsensä suorittavat itsemurhan (”ohjelmoitu solukuolema”). Eräs biokemiallinen signalointireitti kontrolloi sitä. Nikotiini aktivoi reitin, joka suojelee soluja kuolemasta. Minkä tahansa polttaminen tuo karsinogeenejä ilmateihin ja verisuonistoon. Savun vahingoittamat solut kuolevat ja niin pitääkin käydä. Solujen tulee kuolla ennen kuin niistä kehittyy syöpäsoluja.

30. Kannabinoidit muuttavat kivun toisarvoiseksi. Kehossamme on erityisiä kipureseptoreita, jotka tunnetaan vanilloidireseptoreina ja ne ovat herkkiä tekijöille kuten lämpö ja kohtuuton paine, ja ne ovat vastuullisia kivusta. Paljastui, että on olemassa luonnollinen säätelijä, joka alentaa kipua. Endokannabinoidi, joka tunnetaan anandamidina, autuas amidi, kun yhdistetään sanskritin kielen sanan ananda ja amidin kemialliseksi tyypiksi. On selvää, että kannabis säätelee kipua, se on osoitettu lukuisissa tutkimuksissa, mutta äskettäin, kun opimme lisää kivun ja kannabinoidien toiminnan molekulaarisista mekanismeista, havaitsimme, että on olemassa keskustelu kannabinoidien ja morfiinin, opioidijärjestelmän kanssa. Juuri ilmestynyt artikkeli, jonka nimi on Krooninen morfiini säätelee endokannabinoidi tuorachidonalglyserolia rottien aivoissa. Tuorachidonglyseroli on eräs endokannabinoidi. Me tunnemme kivun tuntohermojen kautta. Ne kertovat, että olemme kivuliaassa tilanteessa, ja toisaalta tunnemme sen mielessämme koska aivojen tietyt alueet tulevat seuraavaksi kutitetuiksi. Mitä me nyt näemme on, että kannabinoidijärjestelmä toimii sekä sivullisesti että keskeisesti. Se mistä me puhumme täällä on tämä uusi työ, joka yhdistää kannabinoidit enemmän opioideihin, ja että opioidit ja kannabinoidit ovat eniten väärinkäytettyjen päihteiden joukossa ihmisillä. Havaitsimme myös niiden ilmiömäisen keskinäinen sietämisen ja molemminpuolisen vaikutuksen näiden kahden huumeen välillä. Osa uudesta työstä kivun parissa on tullut Englannista G.W Pharmaseuticalsin tekemänä. Se on yhtiö, joka on erikoistunut tuottamaan kannabiskasveja. He ovat kehittäneet erilaisia lajikkeita, joilla on erilaiset kannabinoidien suhteet ja erilaisilla kasveilla on erilaiset ominaisuudet. Aiemmin olen maininnut kaksisuuntaisen mielialahäiriön. Jotkut ihmiset, jotka ovat kaksisuuntaisia ja ovat masentuneita ovat havainneet sativan olen hyödyksi heille, koska se piristää, ja jos he ovat pirteässä tilassa taudin maanisessa vaiheessa, kannabiksen käyttö tuo heitä vähän alas ja indica vaikuttaa auttavan paremmin maanisessa vaiheessa. Samoin indican ja sativan erilaiset kannabinoidien suhteet, jotka on erityisesti ajateltu esimerkiksi kipuun, enemmän kuin muuhun. Niiden on ajateltu olevan hyödyllisiä autoimmuunitaudeissa. Tätä selvitetään parhaillaan, mutta nyt haluaisin mennä uusiin löytöihin, jotka liittyvät aiemmin mainitsemaani tutkimukseen. Tutkijat ovat havainneet, että krooninen opioidien jakelu itse asiassa vähentää tuorachidoglyserolin määrää, joka on yksi endokannabinoidi kuten aiemmin mainittukin. Mielenkiintoista on, että anandamiditasot vaikuttavat pysyvän ennallaan, mutta tämä toinen, tuorachidonglyseroli vaikuttaa vähentyvän. Hiirillä, joilta puuttuu tietty geeni, ilmenee, että voit poistaa paljon niistä vieroituksen oireista, jotka liittyvät oopiumiin, kun reseptorit on suljettu. Kun ihmiset menevät vieroitukseen, he ovat erittäin pahoinvoivia ja heikossa kunnossa. Tiedämme, että kannabinoidit säätelevät pahoinvointia. Siksi sitä käyttävät ihmiset, jotka saavat kemoterapiaa tai joilla on poikkeamia, jotka aiheuttavat kroonista pahoinvointia. Kannabinoidit ovat hyvin tehokkaita siihen. Havaitsemme siis, että morfiini laskee endokannabinoidi arakidonihapon tasoa ja se vaikuttaa olevan yhteydessä joihinkin riippuvaisuuden käytöksiin ja tämä on hyvin kiinnostava tieto, koska tiedämme, että kannabinoidit itsessään eivät osoita riippuvaisuuden käytöstä kuin joissakin hyvin kieroutuneissa tilanteissa. Toisaalta meillä on kannabinoidi, joka lisää morfiinin potentiaalia, siispä ihmiset, jotka tarvitseva mofiinia kipuun voivat usein käyttää 50 % siitä mitä he normaalisti käyttävät lisäämällä kannabinoideja. Toisaalta me näemme, että kannabinoidireseptorijärjestelmä liittyy riippuvuuteen ja olen maininnut jo kauan sitten, että kannabinoidit voivat olla hyödyllisiä joillekin ihmisille heidän yrityksissään päästä irti riippuvaisuudestaan ja nyt meillä on tukea sille, että krooninen morfiinin jakelu sulkee yhden kannabinoidin, sulkien joitakin vieroitusoireiden järjestelmiä.

31. Kannabinoidit ilmentävät yhtä kemikaalien pääluokkaa, ei vain kannabis ja THC kasveissa, mutta myös kannabinoidit, joita tuotetaan kehoissamme. Nämä sattuvat olemaan lipidejä, yhdisteitä, jotka ovat seurausta rasvojen polttamisesta ja tekemisestä. Se, mikä tekee tästä järjestelmästä niin yksilöllisen, on kuinka se toimii niin laajalti erilaisiin terveysongelmiin. Jokaisessa järjestelmässä kehossamme (ja järjestelmällä tarkoitan hermojärjestelmää, ruoansulatusjärjestelmää, lisääntymisjärjestelmää, immunologista järjestelmää tai sisäeristysjärjestelmää tai mitä vain), kaikissa kannabinoidit ovat läsnä ylläpitäen homeostaattista tasapainoa. Meillä täytyy olla oikea määrä tämän järjestelmän yhdisteitä, johon sisältyy yhdisteitä kuten THC, joka paremmin tunnetaan nimellä Lygan. Ne sitoutuvat tiettyihin reseptoreihin ja sitten ne puretaan toisen entsyymin toimesta, jonka tehtävä on purkaa niitä. Meillä on siis kokonainen biokemiallinen verkosto, joka vaikuttaa kaikkeen kehoissamme. Kysymys, joka nousee on se, että kokonaisuus on aina enemmän kuin osiensa summa. Kannabinoidijärjestelmä vaikuttaa kaikkeen kehossamme ja kysymys kuuluu: mikä on kokonaisuuksien luonne? Mitkä ovat laajemmat kokonaisuudet, jotka tulevat esiin kannabinoidijärjestelmän aktiivisuudesta. Näemme esimerkiksi lisääntymisjärjestelmän tai immuunijärjestelmän säätelyä, ja kun ne kaikki toimivat yhdessä tavalla, jota kannabinoidijärjestelmä keskitetysti säätelee, mitä me oletamme näkevämme? Voisin ehdottaa, että se mitä kannabiksen ja kannabinoidien vaikutus ilmentää mielessämme, avaa mielemme uusille tavoille ajatella. Se vapauttaa meidät olemasta jumissa yhdellä ajattelun raiteella ja sellaista ajattelua meiltä vaaditaan, kun me siirrymme tulevaisuuteen, joka koostuu pääasiassa tuntemattomasta. Kannabinoidijärjestelmä antaa meille tien rauhallisesti ja rakastavasti mukautua muutokseen ja olla avoimia muutokselle. Me näemme näillä hiirillä, joilta voimme sulkea kannabinoidijärjestelmän, että ne pelkäävät muutosta. Johtopäätökset tästä ovat hyvin syvällisiä, jos meillä itse asiassa on ihmisiä, jotka siirtyvät suuntaan tai toiseen mukautumisen ja muutoksen hyväksymisen ehdoilla. Tämä on erittäin tärkeää, koska näemme ihmisiä, jotka pelkäävät katsoa eteenpäin, onnellisesti syleillen tulevaa. Tästä kaikesta on terveydellisiä seuraamuksia. Kannabinoidijärjestelmä voi auttaa verisuonistotaudeissa, joissa se vähentää kudoskuolion kokoa, autoimmuunitaudeissa, joissa se helpottaa parantamaan ja estämään lukuisia autoimmuunitauteja mukaan lukien niveltulehdusta, MS-tautia, diabetesta, Crohnin tautia ja liittyy myös luonnollisena säätelijänä kipuun. Joten meillä on tämä holistinen lääke, joka vaikuttaa niin moneen asiaan ja unohdin mainita, että se säätelee muistojamme ja henkisiä kipuja ja itse asiassa se säätelee monia elämän ja kuoleman päätöksiä soluissamme, hermosoluissa erityisesti. Tästä syystä se on niin hyödyllinen neurologisiin oireisiin, jotka usein yhdistetään ikääntymiseen, kuten Alzheimerin tauti. Meillä on holistinen lääke ja sitä on käytettävä oikein, liian vähän ei auta ja me voimme tehdä riittävästi. Yksilöt voivat valmistaa riittävästi, mutta voi olla monia, monia ihmisiä, jotka eivät valmista riittävästi tai heidän järjestelmänsä eivät ole riittävän aktiivisia, jotta he voisivat hyötyä kannabiksen käytöstä ja kannabinoideista. Säädelläkseen kaikkia asioita, joita olemme sen maininneet säätelevän. Meillä on siis holistinen terveysohjelma. Löytääksemme tasapainon, jota vaaditaan ihanteelliseen terveyteen, on meidän löydettävä jotain, joka on täysin sisäänrakennettu kannabinoidjärjestelmään. Sen vuoksi sen pitäisi olla vapaa käytettäväksi järkevästi.

———————————–

Kirje Nobel-palkitulle Karry Mullisille
11/14/94
Hyvä Karry,

Kiitos tuestasi senaattoriksi pyrkiessäni. Sain 1 % äänistä Webster New Collegiate sanakirjan uskonnon määritelmän kustannuksella. 1: (2) sitoutuneisuus tai kiintymys uskonnolliseen uskoon tai sen noudattamiseen; 2: uskonnollisten asenteiden, uskomusten tai käytäntöjen henkilökohtainen tai instituutionaalinen järjestelmä; 4: syy, uskomusten järjestelmä tai periaatteet, jotka pidetään uskon kiihkolla

Noin 20 vuotta olen omistanut suuren osan henkisistä ja mieleni pyrkimyksistä kehittääkseni ymmärryksen, joka tarjoaa minulle ja muille tieteellisen perustan yhteiselle nimittäjälle, joka on monenlaisten uskontojen taustalla. Termodynamiikan epätasapainon säännöt tarjoavat kehyksen tälle työlle. Tämä fysiikan haara käsittelee energian virtaa avoimissa järjestelmissä (biosfääri ja kaikki elämän muodot) ja sen uranuurtajana on ollut Ilyia Prigogine, joka sai kemian Nobelin työstään 1977. Toisin kuin tasapainotila termodynamiikassa, joka ei voi kuvailla elämää muuta kuin ihmeenä, tämän uuden haaran voidaan nähdä vahvistavan sitä. Monimutkaisten järjestelmien evoluutiot, luovuuden täydellisyys, ovat olennaisia termodynamiikan epätasapainotilan tulkinnalleni, niiden ollessa Jumalan tahdon tärkeimpiä ilmestymiä. Tästä näkökulmasta tulkitsisin ihmisen luomisen ”Jumalan kuvaksi” tarkoittavan, että meidän täytyy ylistää Jumalan olennaista luovuuden luonteenpiirrettä, johon sisältyy yhteistyökyky ja kehitys. Tämä sääntö on eleganteimmin havaittu ihmisaivojen kehityksessä ja poliittisissa ja sosiaalisissa järjestelmissä, jotka ovat kehittyneet yhdessä sen kanssa. Tieteellisesti on todistettu, että THC-reseptoreiden (kannabiksen aktiivinen ainesosa) määrä kasvaa mitä korkeammalle evoluution tikkaissa katsotaan. Huomioitavaa on, että näitä reseptoreja löytyy eniten niistä osista aivoja, jotka ovat yhdistetty ihmisen älykkyyteen. Siksi päättelen, loogisesti ja uskonnollisesti henkilökohtaisena julkitulona, että näiden reseptorien stimulointi liittyy ajatusprosessiin, jotka ovat Jumalan tahdon ilmauksia, toisin sanoen kehittymisprosessin. Reseptorieni omakohtainen tutkiminen, pääasiassa säätämällä niiden aktiivisuustasoja älykkäällä uskonnollisella luonnollisten kasvituotteiden käyttämisellä, on kaiken mitä tiedän tieteellisesti ja uskon uskonnollisesti valtuuttamaa. Termodynaamisesti puhuen, tasapainoisen vakaan tilan kehittyminen uudeksi hallitsevaksi järjestelmäksi, järjestelmän muuttujien keskiarvojen muutosten täytyy laajentua ja itse asiassa matemaattisesti lähestyttäessä äärettömyys ennen epälineaarista uudelleenjärjestelyä, joka johtaa uuteen tasapainoiseen tilaan. Uskon, että tämä prosessi ilmentyy sosiaalisesti ja poliittisesti ”taivaana maan päällä”. Yksilöllisesti tämä uudelleenjärjestely näkyy hyppäyksenä ihmisen keskimääräisessä eliniässä, terveydentilassa ja älykkyydessä. Käytännöllisesti puhuen tälle uudelle ajalle pitäisi olla tunnusomaista rauha, harmonia ja rakkaus, jotka kaikki ovat vaadittuja tunnusmerkkejä seuraavalle sosiaaliselle, yksilölliselle ja molekulaariselle yhteistoiminnalle. Toivon, että teidän järjestönne voi auttaa minua puolustamaan perustuslaillisia oikeuksiani järjetöntä autoritarismia vastaan.

Vilpittömästi,

Robert Melamede FT, apul.prof.
Mikrobiologian ja molekulaarisen genetiikan laitos
Stafford Building
University of Vermont
Burlington VT 05405

———————————–

Dr. Robert J. Melamede, FT, Coloradon yliopiston biologian laitoksen entinen puheenjohtaja ja nykyinen hallituksen jäsen. Johtaa kannabinoidien tieteellistä tutkimusta.

University of Colorado
1420 Austin Bluffs Parkway
Room 232
PO Box 7150
Colorado Springs, CO 80933-7150

rmelamed@uccs.edu

Robert Melameden henkilökohtainen verkkosivu: http://www.uccs.edu/~rmelamed/

Lähde:

http://www.thc-ministry.net/cannabisinfo.htm





Kannabis turvallinen kipulääkkeenä?

21 09 2008

Kannabispohjaiset lääkkeet ehkäisevät kipua aivoihin vaikuttamatta.

Tutkimus havainnollistaa ensimmäistä kertaa, että kannabista käyttämällä aktivoituvat kannabinoidireseptorit (CB2) sijaitsevat ihmisen tuntohermoissa. Lääkkeet, jotka aktivoivat CB2-reseptorit, toimivat tutkimuksen mukaan estämällä kipusignaalit tuntohermoihin. Tutkijoina olivat Imperial College of Londonin tutkijat.

Aiemmat tutkimukset ovat keskittyneet enimmäkseen toiseen kannabiksen aktivoimaan reseptoriin (CB1), koska sen on uskottu olevan pääreseptori kivunlievitykseen liittyen. CB1-reseptorit sijaitsevat kuitenkin aivoissa, joten niitä aktivoivien lääkkeiden käyttö aiheuttaa sivuvaikutuksia. Näitä ovat mm. uneliaisuus, riippuvuus, psykoosi, kuin myös viihteellinen väärinkäyttö.

Uusi tutkimus osoittaa, että CB2-reseptoreihin vaikuttavat lääkkeet tarjoavat uuden tavan hoitaa luu- ja niveltulehduksia. Näiden uskotaan myös auttavan hermokipuihin, joihin ei ole tällä hetkellä kuin pari toimivaa ja turvallista hoitokeinoa. Niitä voitaisiin käyttää osana myös vaihtoehtoisessa hoidossa akuuttiin kipuun, esimerkiksi leikkauksen jälkeisiin kipuihin. CB2-reseptorit estävät kipua samantapaista mekanismia käyttämällä, kuin opiaattireseptorit käytettäessä morfiinia. Morfiinin sivuvaikutuksina on mm. riippuvuutta, pahoinvointia ja oksentelua.

Praveen Anand, kliinisen neurologian professori ja Imperial College of Londonin neurotieteen ja mielenterveyden osaston tutkimuksen päätutkija, toteaa seuraavasti: “Vaikkakin kannabis tunnetaan parhaiten laittomana viihdekäyttöhuumeena, on sitä käytetty lääkitykseen vuosisatoja. Kuningatar Victoria on käyttänyt sitä teen seassa helpottaakseen kuukautisista johtuvia kipuja”. “Tutkimuksemme on erittäin lupaava, koska se osoittaa olevan mahdollista lievittää kipua keskittymällä kannabinoidireseptori CB2:een aiheuttamatta sivuvaikutuksia, jotka liitetään kannabiksen käyttäjiin”, hän myös kertoo.

Tutkijat ovat suunnitelleet seuraavaksi testaavansa CB2:een kohdistuvia lääkkeitä potilailla, joilla on kroonisia kipuja.

Lähde:

http://media-newswire.com/release_1073063.html