Laittoman kannabiksen vahingollisuus: THC vs. CBD

7 02 2010

Kannabiksen vaikutus mielenterveyteen on herättänyt paljon mielenkiintoa vuosien varrella. Jo 1800-luvulla huomattiin, että kannabis saattaa aiheuttaa hetkellisen psykoosin, jonka oireet muistuttavat skitsofreniaa. Tästä huolimatta viime vuosikymmeneen saakka useimmat psykiatrit ovat pitäneet kannabista oleellisesti vähähaittaisena.

Tämä on kuitenkin ristiriidassa tuoreen tutkimustiedon kanssa, jonka mukaan psykoosille alttiissa vähemmistössä kannabiksen käyttö saattaa viedä aivoja kohti pidempiaikaista psykoosia, joka vaatii terveydenhuollollisia toimenpiteitä. Psykoosille alttiit nuoret, jotka käyttävät kannabista, lisäävät sillä riskiä kehittää krooninen mielenterveyden häiriö kuten skitsofrenia. Ja mitä enemmän kannabista he käyttävät, sitä korkeampi on riski.

Lisäksi, ihmiset joilla on skitsofrenia ja historiaa kannabiksen käytön osalta, kohtaavat taudin ensioireet jopa viisi vuotta aiemmin kuin he, jotka eivät käytä kyseistä päihdettä. Psykoottiset potilaat, jotka eivät lopeta käyttämistä kokevat enemmän oireita, takaiskuja paranemisprosessissa ja joutuvat sairaalaan useammin.

Nämä löydöt koskien yhteyttä kannabiksen ja psykoosin välillä ovat laajalti raportoituja median toimesta. Uutisointiin on usein liitetty varoituksia, että katukannabiksen voimakkuus on noussut vuosien varrella ja siten se aiheuttaisi suurta terveysriskiä psykoosialttiille vähemmistölle.

Tämä on kuitenkin liian suoraviivaista päättelyä, nimittäin käytetyn kannabiksen tyyppi on tärkeä tekijä. Katukannabis on todella muuttunut vuosien varrella. Niin sanottu ”skunk” sisältää tavanomaista suurempia määriä ensisijaista psykoaktiivista ainesosaa, molekyyliä nimeltä delta-9-tetrahydrokannabinoli (THC). Vähemmän tiedetään toisesta ainesosasta, kannabidiolista (CBD), joka on eliminoitu skunkista valikoivalla lajinjalostuksella THC-pitoisuuden lisäämiseksi.

CBD:n poistaminen saattaa olla avainasemassa psykoosin kehittymisen suhteen. Laboratoriotutkimuksissa on osoitettu, että puhdas ja synteettinen THC aiheuttaa tilapäistä psykoosia 40-50 prosentissa terveistä ihmisistä. Täysin toisessa laidassa THC:iin nähden on CBD, jolla vaikuttaisi olevan antipsykoottinen vaikutus, ainakin eläimiin. Vähälukuiset ihmisilllä tehdyt tutkimukset tosin ovat tuottaneet samanlaisia tuloksia.

Yhdessä ihmisillä tehdyssä tutkimuksessa, joka julkaistiin Neuropsychopharmacology-julkaisussa (DOI: 10.1038/npp.2009.184), Sagnik Bhattacharya ja kollegat Lontoon Psykiatrian instituutissa käyttivät toiminnallista aivojen magneettikuvausta (fMRI) tutkiakseen THC:n ja CBD:n vaikutusta terveiden vapaaehtoisten aivotoimintaan. He huomasivat, että THC ja CBD käyttäytyivät toisiaan vastaan; niissä aivolohkoissa, joissa THC lisäsi hermostollista toimintaa, CBD vähensi sitä – ja päinvastoin.

Tarkemmissa tutkimuksissa Beckley-säätiön kanssa tiedemiesryhmä vertaili synteettisen THC:n ja CBD:n yhdistelmän (perinteinen kannabis) vaikutuksia pelkkään THC:iin (”skunk”) nähden. Tarkoituksena oli selvittää, josko CBD tarjoaisi suojausta THC:n psykoottisia vaikutuksia vastaan.

Terveille koehenkilöille annettiin molekyylit suonensisäisesti kahdessa erässä. He saivat saman määrän THC:tä molemmilla kerroilla, ainoa ero oli siinä, annettiinko heille CBD:tä vai ei. Puoli tuntia injektion jälkeen konsultoiva psykiatri haastatteli koehenkilöitä ja luokitteli heidän tuntemuksensa. Kaiken kaikkiaan, koehenkilöt luokiteltiin huomattavasti vähemmän psykoottisiksi heidän saatuaan THC-CBD -yhdistelmää, verrattuna pelkkään THC:iin. Tämä viittaisi siihen, että CBD:n läsnäolo kannabiksessa hillitsee THC:n taipumusta laukaista tilapäisiä psykooseita.

Toisessa tutkimuksessa, jonka Psykiatrian instituutti teki Marta DiFortin ja hänen kollegoiden toimesta, päästiin samankaltaisiin johtopäätöksiin kroonisen psykoosin osalta. He vertailivat 280:n äskettäin diagnosoidun psykoosipotilaan kannabistottumuksia 174:n terveen koehenkilön suhteen, jotka olivat samanikäisiä, samaa sukupuolta ja koulutuksellista sekä sosioekonomista taustaa. Molemmat ryhmät olivat yhtä todennäköisesti kokeilleet kannabista, mutta huomattavaa oli se, että psykoosipotilaista seitsenkertainen määrä oli käyttänyt ”skunkia”. Kuten oikeassa elämässä, myös laboratoriossa, THC ilman CBD:a saattaa olla vaarallista mielenterveydelle (British Journal of Psychiatry, vol 195, p 488).

Tällä tutkimuksella antaa tärkeitä vihjeitä sekä katu- että lääkekannabiksen osalta. Jälkimmäisen suhteen kysymys on siitä, voisiko CBD olla hyödyllinen antipsykoottinen lääke jo itsessään.

Tämän löytämiseksi Beckley-säätiö on järjestämässä tutkimusprojektia yhteistyössä University College Londonin sekä Kalifornian johtavan lääkekannabisapteekin kanssa, joka palvelee yli 30 000:a potilasta. Tutkimuksessa tullaan analysoimaan eri kannabislajikkeiden THC- ja CBD-pitoisuuksia. Potilailta kysytään, mitä lajikkeita he pitävät tehokkaimpina ja kuinka ne vertautuvat tavanomaisiin lääkkeisiin. Lisäksi heiltä pyydetään lajikkeiden muiden vaikutusten luokittelua, mukaanlukien sekä hyödylliset että negatiiviset vaikutukset.

Katukannabiksen osalta Beckley-säätiö toivoo, että tämä tutkimus voisi auttaa tekemään siitä turvallisempaa. ”Skunk”, jonka tyypillinen THC-pitoisuus on 15-19 prosenttia ja CBD-pitoisuus olematon, on alkanut hallita katukauppaa. Ironisesti, useimmat pitävät ”skunkin” markkinaylivoimaa seurauksena kieltolaista, sillä laittomassa huumekaupassa usein pyritään kohti voimakkaampia aineita.

Beckley-säätiö näkee tämän uutena lisäargumenttina viihdekäyttöön tarkoitetun kannabiksen kaupanteon kontrolloimiseksi. Ainoastaan säännöstelty kannabiskauppa voi ottaa huomioon tässä tutkimuksessa esiin käyvät tiedot ja kehittää lajikkeita, jotka ovat käyttäjille vähemmän vaarallisia.

Todistusaineisto tukee ajatusta, että luonto tietää parhaiten, ja että CBD:n ottaminen takaisin kannabiksen ainesosiin olisi hyödyllistä. Kaksi molekyyliä on aina yhtä parempi.

Artikkelin toinen kirjoittaja Amanda Feilding on tietoisuuden ja sen muuttamisen tutkimusta edistävän Beckley-säätiön johtaja. Paul Morrison työskentelee Lontoon Psykiatrisessa instituutissa.

Lähde:

http://www.newscientist.com/article/mg20527446.100-its-lack-of-balance-that-makes-skunk-cannabis-do-harm.html





Lait tehottomia kannabiksen käytön hillitsemisessä

3 02 2010

Kannabislait ovat epäonnistuneet käytön vähentämisessä ympäri maailman ja ovat johtaneet käytäntöihin jotka ovat tungettelevia, sosiaalista jakautuneisuutta aiheuttavia ja kalliita, sanoo kansainvälinen huumelakien asiantuntijaryhmä.

Äskettäin  julkaistussa kannabislakeja tutkivassa kirjassa asiantuntijat sanovat, että vaikka aine vahingoittaakin joitakin käyttäjiä, sen yhteiskunnalliset vaikutukset ovat kuitenkin vähäisiä, kokaiinin ja alkoholin ollessa tässä suhteessa potentiaalisesti vahingollisempia.

”Hallitusten kaikkialla maailmassa on aika uudelleenarvioida kannabislakinsa”, sanoi Peter Reuter, Marylandin yliopiston hallintotieteen professori ja yksi kirjan viidestä kirjoittajasta.

Tieteelliset tutkimukset ovat ehdottaneet että kannabiksen käyttö voi kaksinkertaistaa psykoosin kehittymisen riskin. Viime kuussa British Medical Journalissa julkaistu tutkimus esitti, että ”skunkkia” – voimakasta kannabiskukintoa – polttavat henkilöt ovat lähes seitsemän kertaa todennäköisemmin vaarassa kehittää psykoottisen sairauden, kuten skitsofrenian, kuin hasista, kannabishartsia, polttavat.

Reuterin mukaan viranomaisten tulisi myöntää että ”lisääntyvät tutkimustulokset osoittavat käytön kriminalisoinnin olevan hyvin lievä pelote” ja tiedostaa ”vastuullisten tarjontatapojen aikaansaamisen tärkeys laajojen laittomien markkinoiden luomisen sijaan”.

Hän kertoi kaduilla myytävän kannabiksen vahvuuden lisääntymisen monissa länsimaissa olevan eräs suurimmista huolenaiheistaan. ”Me todella tarvitsemme turvallisemman tavan ihmisille ostaa ainetta, sen sijaan että jätämme sen laittomien markkinoiden asiaksi, joka tuottaa koko ajan voimakkaampaa tuotetta”, hän sanoi. ”Se on eräs koko ajan tärkeämmäksi käyvä lisäsyy sille miksi meidän on ryhdyttävä toimiin säänneltyjen markkinoiden kehittämiseksi kannabikselle”.

Kirjan, nimeltään Cannabis Policy: Moving Beyond Stalemate (Kannabislait: eteenpäin pattitilanteesta), julkaisi britannialainen Oxford University Press yhdessä huumeiden säännöstelyä kriminalisoinnin sijaan suosittavan Beckley-säätiön kanssa.

”Kieltolakipolitiikka ei ainoastaan epäonnistu tavoitteidensa saavuttamisessa, se tuottaa samalla huomattavaa sosiaalista vahinkoa”, sanoi Amanda Feilding Beckley-säätiöstä.

Huolimatta sen käytön kieltävistä laeista, maailmassa on YK:n arvion mukaan 190 miljoonaa kannabiksen käyttäjää, mikä tarkoittaa noin neljää prosenttia kaikista täysi-ikäisistä.

Kirjan kirjoittajien mukaan lukuisat hallussapitopidätykset Britannian, Sveitsin ja Yhdysvaltojen kaltaisissa maissa eivät juurikaan ole toimineet pelotteena mutta ovat aiheuttaneet sosiaalista jakautuneisuutta ja tarkoituksetonta hallinnon rahojen käyttöä.

Kirjan esittely ja ensimmäinen luku kokonaisuudessaan luettavissa osoitteessa ukcatalogue.oup.com/product/academic/medicine/psychology/psychiatry/9780199581481.do?zoneCode=ACZC008

Lähde:

http://www.reuters.com/article/idCATRE60P01420100126?pageNumber=1&virtualBrandChannel=0





Kööpenhamina selvittää kannabiksen asemaa

14 07 2009

Kannabiksen dekriminalisointi on kaupungin komitean mukaan siirtynyt julkisesta väittelystä poliittiseksi. Syyksi annetaan komitean juuri julkaistu lausunto.

Uusi sosiaaliasiain komitean raportti kannabiksesta on suositellut kaupunginvaltuustoa harkitsemaan vakavasti kannabiksen dekriminalisointia jengiväkivallan rajaamiseksi.

Sosiaaliliberaalit, Punavihreä liittouma ja Sosialistinen kansanpuolue SF ovat puolustaneet kannabiksen laillistettua myymistä pieninä määrinä henkilökohtaiseen käyttöön jo jonkin aikaa. Helmikuussa komitealle näytettiin vihreää valoa asiaan perehtymiseen.  Myös valtuuston suurin puolue, Sosialidemokraatit, lähtivät tukemaan hanketta.

chirstiania_enter

Viimeisen muutaman vuoden aikana maan hallitus on tehnyt päätöksen reagoida voimakkaasti kaupungissa tapahtuvaan kannabiksen myyntiin. Sittemmin huomattavia määriä poliiseja ja panssaroituja ajoneuvoja on lähetetty itse autonomiseksi julistautuneen Kristianian kaduille, joilla suurin osa kaupankäynnistä tapahtuu.

Aiemmin Kristianian ”Pusher streetillä” myytin avoimesti huumeita ja siellä oli hasiskojuja. Nyt hasis myydään pääasiassa tiskin alta.

Monet uskovat, että entisen pääministerin, Anders Fogh Rasmussenin, määräämät voimakeinot ainoastaan aiheuttivat kaupankäynnin laajenemista muihin kaupunginosiin, joissa sitä on ollut vielä vaikeampaa kontrolloida. Poliisi myöntää, että paljon viimeaikaisista jengitappeluista on  sidoksissa hasiskauppaan.

Sosiaaliasiain komitean sisällä suurin osa on nyt tullut siihen johtopäätökseen, että jonkinlaista kannabislakien höllentämistä tarvitaan, jotta huumeiden välityksen lieveilmiönä saatu väkivalta saataisiin laskemaan.

Komitean raportti ehdottaa, että kannabiksen dekriminalisointia tulisi ajatella vaihtoehtona kieltolaille. Komitea perusti päätöksensä kansainväliseen kannabiskomission raporttiin, joka sai alkunsa kun etsiittiin ’rationaalisempia ja toimivampia’ keinoja kannabiksen kontrollointiin. Raportin julkaisi brittiläinen hyväntekeväisyysjärjestö Beckley-säätiö. Katso myös uutisemme tästä raportista.

Hiljattain tehty kysely tuli siihen tulokseen, että 59% tuki ’Amsterdamin mallia’ missä tuotetta myydään coffee shopeissa. Sosialidemokraatit eivät kuitenkaan tue ideaa. Puolueen tiedottaja Thor Grønlykke totesi, että puolue tukisi ainoastaan sellaista linjausta, jossa pyrittäisiin rajaamaan väärinkäyttäjien sekä addiktien määrää.

Tanskan kannabisneuvosto oli tyytyväinen komitean suositukseen uskoen, että kannabiksen myymisen tulisi olla osa laillista, säädeltyä kokonaisuutta. Kuitenkin neuvoston puheenjohtaja Jesper Vad Kristensen on Amsterdamin mallia vastaan. Syyksi hän kertoo coffeeshopien miltei ’myyttisen statuksen’, joka toisi asiaa julki väärällä tavalla.

warmingPunavihreä liittouma on kuitenkin tukenut jo pitkään Amsterdamin mallia, ja haluaisi nähdä kannabiksen täydellisen dekriminalisoimisen. Heidän mielestään kannabista pitäisi myydä yhtä kontrolloidusti kuin alkoholia ja tupakkaa tällä hetkellä.

”On täysin naurettavaa, että poliisi uhraa enemmän aikaa ja voimavaroja kannabismurusten jahtaamiseen Kristianiassa kuin vaikkapa ihmiskaupan organisoijiin”, toteaa Punavihreän liittouman tiedotuspäällikkö Mikkel Warming puolueen kotisivuilla. ”Kannabiksen laillistaminen poistaisi massiivisen osan jengien tulonlähteistä”.

Kristensen on samaa mieltä.  Lisäten, että jengiväkivalta on ”oletettava seuraus” voimatoimien käyttämisestä millä tahansa mustan pörssin osa-alueella. ”Joka kerta kun myyjä vangitaan hän jättää jälkeensä mahdollisuuden tienata ja tästä voitosta taistelua olemme kaikki todistaneet useiden vuosien ajan”, hän sanoo.

Raportissaan komitea havaitsi, että kieltolait eivät ole vähentäneet käyttöä. Eivätkä ne ole myöskään minimoineet myyntiin liittyvää rikollisuutta. Lisäksi todettiin, että ”Helppo saatavuus ei ole näyttänyt lisäävän käyttäjiä tai addikteja.”

Marraskuussa pidettävien paikallisvaalien Liberaalipuolueen ehdokas Lars Dueholm on pistänyt merkille raportin lopputuloksen ja on puolueensa harvoja ehdokkaita, jotka tukevat dekriminalisointia.

”Itse näen, että on pari tärkeää syytä dekriminalisoida kannabis”, hän totesi Copenhagen Postille. ”Ensimmäinen on tosiasia, että me kaadamme miljoonia, kenties jopa miljardeja kruunuja jengiläisten taskuihin, koska he ovat ainoita hasiksen myyjiä kun se on laitonta.”

Jos Dueholm voittaa paikan kaupunginvaltuustossa, kannabiksen dekriminalisointi Kööpenhaminassa olisi lähempänä toteutumista.

Mutta SD:n Grønlykke toteaa, että sosiaalisten palveluiden osaston on saatava tarkkaan määritelty ehdotus ennen kuin mitään poliittisia ratkaisuja tulisi tapahtumaan.

Sosialistien lainopillinen neuvonantaja, parlamentin jäsen Anne Baastrup, toteaa: ”Mikä tahansa yritys kannabiksen dekriminalisoimiseen Kööpenhaminassa joutuisi lopulta maan parlamentin päätettäväksi”.

”Puolueemme ensimmäinen tehtävä on löytää konkreettisia suosituksia komitealta siihen mikä on vaarallista ja mikä ei”, hän kertoi. ”Meillä on vielä pitkä matka siihen, mutta yksikään toimenpide ei voisi tulla hyväksytyksi ilman Parlamentin lupaa.”

Baastrup lisäsi, että kannabis olisi mahdollista dekriminalisoida tietyissä kaupungeissa ilman, että kannabis olisi muualla laillista. Aivan kuten Amsterdamin mallissa.

Maan johdon aloitettua voimatoimet hasista vastaan vuonna 2003 hasiksen takavarikot ovat pienentyneet merkittävästi 4000:sta kilosta vuoden 2007 900:aan kiloon.

Tiedoista ei käy ilmi mikä on ollut takavarikkojen vähenemisen syynä. Sekö, että hasista myydään vähemmän kaupungissa vai onko kenties kyseessä tiukentunut jengikontrolli, ja viranomaisten vaikeampi pääsy sen luokse.

Lähde:

http://www.cphpost.dk/component/content/46195.html?task=view





100 000 kävijän raja rikki!

2 07 2009

12.1. kerroimme tämän vuoden alkaneen mahtavasti, kun rikoimme 20 000 kävijän rajan. 29.3. kerroimme saavuttaneemme jo huiman 50 000 kävijän rajapyykin. Kävijämäärien kehitys on kuitenkin ollut todella huimaa.

100000-thank-you

2.7 aamupäivään mennessä kävijöitä on ollut jo käsittämättömät 101 366.  Kävijämäärien kehitys on ollut mahtavaa. Alunperin varovasti toivoimme, että kävijöitä tulisi 100 000 vuoden loppuun mennessä, ja nyt on vasta heinäkuu. Tällä menolla saamme tehdä vielä tänä vuonna uutisen 200 000 kävijän rajan rikkoutumisesta.

Toistaiseksi paras kuukausi on ollut kesäkuu yli 18 500 vierailijalla. Trendi on ollut tasaisesti nouseva. Viikoittain kävijöitä on ollut tasaisen varmasti 3500–4000. Ylivoimaisesti eniten linkitettyjä käyntejä tulee hamppu.netin kautta ja tästä kuuluu iso kiitos sen ylläpidolle, joka on  tarjonnut linkityksen uutisiimme. Yli joka kymmenes kävijämme tulee hamppu.netistä! Hyvänä kakkosena tulee erittäin aktiivisena pysynyt Humaania Päihdepolitiikkaa Ry ja kolmosena on Suomen tärkeimpiä toimijoita oleva Suomen kannabisyhdistys. Iso kiitos teille!

Edelleen luetuin uutinen on Amanda Feildingin johtaman Beckley-säätiön raportti, joka vaatii säännösteltyjä markkinoita ja toteaa suuren osan kannabiksen haitoista johtuvan sen laittomuudesta.  Yhteensä uutinen on saanut huimat 3084 lukijaa. Toiseksi luetuin on jo edesmenneen tohtori Tod Hiro Mikuriyan kokoama Lista kroonisista tiloista, joita voi hoitaa kannabiksella (1695). Lista on pitkä ja antaa kannabiksen lääkinnällisen käytön mahdollisuuksille perspektiiviä. Kolmantena oli pitkään artikkeli Kannabis ja aivot (1592). Tässä artikkelissa pohditaan kannabiksen mahdollisia haittoja aivoille yhteensä 17 tutkimukseen viitaten.

Huimaa vauhtia kuitenkin kirii uutinen YK:n raportista, joka tukee huumausaineiden dekriminalisointia. Hyvää esimerkkiä dekriminalisoinnissa on näyttänyt Portugali, ja se saa ehkä lopulta suuret ja jähmeät rattaatkin liikahtamaan. Huomionarvoista on, että muualla tästä mullistavasta raportista ei ole Suomeksi uutisoitu.  Uutinen sai ensimmäisenä täytenä päivänään lähes 900 katselukertaa ja samalla 29.6. oli uuden kävijäennätyksen päivä. Yhteensä 1634 kävijää! 2.7. aamupäivään mennessä tämä uutinen on ehtinyt saada jo 1595 lukukertaa. Ei hassummin alle neljässä päivässä.

Portugalista olemme uutisoineet kahden uutisen verran. Lissabonin pehmeän kosketuksen huumausainepolitiikka, jossa BBC:n Claudia Hammond tekee havaintojaan Portugalista. Sekä uutinen Cato-tutkimuksesta, jossa pohditaan dekriminalisointia Portugalissa. Tutkimus piti dekriminalisointia yksiselitteisenä menestyksenä.

Eniten klikkauksia, yhteensä 1982, sivuillamme on saanut Hamppublogi. Toiseksi eniten klikkauksia on saanut Humaania Päihdepolitiikkaa Ry, 1512 klikkausta, ja kolmanneksi eniten hamppu.net 1151.

Tähän mennessä olemme julkaisseet yhteensä 188 uutista (tämä on artikkeli numero 189) eli juttuja on tullut kohtalaisen rivakkaa tahtia. Toivottavasti pystymme pitämään julkaisutahdin korkeana jatkossakin.

Erittäin isot kiitokset kuuluvat tiimimme kaikille jäsenille. Tasapuolisesti niin grafiikasta vastaavalle, oikolukijoille ja suomentajille. Ilman heitä emme olisi näin pitkällä. Erittäin iso kiitos myös uutisvinkkejä antaneille! Ne ovat kullanarvoisia, ja otamme niitä avosylin vastaan. Ennen kaikkea kiitos Teille lukijamme ja myös juuri Sinulle!

1194984703896920016cannabis_leaf_anonymous_.svg.hi

Tälläkin kertaa haluamme muistuttaa, että tiimiimme on jatkuva haku päällä. Kaikki tiimimme jäsenet ovat mukana talkoohengessä oman jaksamisensa mukaan. Kaikkein tärkeintä mitä voit tehdä ovat minkä asteiset raakasuomennokset tahansa. Joka toinen sanakin on nopeampi suomentaa kuin jokainen. Pienikin apu auttaa pitämään julkaisutahdin ja kävijämäärät korkeana.

Toinen tärkeä työsarka on uutisten etsiminen. Hyvät uutiset eivät ilmesty suomennettaviksi itsestään. Jos osaat käyttää googlea, Sinusta voi olla meille suurtakin apua.

Jos haluat uutisvirran jatkuvan, niin kannattaa liittyä mukaan tiimiin. Toki otamme uutisvihjeitä ja minkä asteisia suomennoksia tahansa myös ulkopuolisilta, joten rohkeasti vain tarjoamaan itseään tai uutisia osoitteeseen uutiset@hamppu.net  (kannabisuutiset[at]gmail.com).

Myös kaikki palaute, parannusehdotukset ja moitteet otetaan vastaan. Voit ottaa meihin yhteyttä myös hamppu.net foorumin kautta (nimerkki kannabisuutiset). Uutisten kommentointi blogiin on myös suotavaa.

Nöyrästi Teitä kaikkia kiittäen, Uutistiimi.

uutiset.hamppu.net | kannabisuutiset.hamppu.net | kannabisuutiset.wordpress.com





Amsterdamissa suljetaan kannabiskahviloita

30 11 2008

Amsterdam sulkee 43 kannabista myyvää kahvilaansa täyttääkseen kansalliset säädökset. Kaikkiaan kahviloita oli 228. Osa kahviloista, jotka tunnetaan ”coffee shop” nimellä, täytyy sulkea vuoden 2011 loppuun mennessä, koska ne sijaitsevat alle 250 metrin päässä peruskoulusta tai lukiosta.

amsterdam_red_light_district_24-7-2003

Yksi katoavista on kuuluisa Bulldog café Leidsepleinillä aivan Amsterdamin keskustassa. Rakennus on toiminut aiemmin poliisiasemana ja kahvila aukaistiin 20 vuotta sitten. Se on liian lähellä kaupungin Barlaeus-lukiota.

Haastattelussaan Volkskrantissa Amsterdamin pormestari Job Cohen teki selväksi, että hän seuraa hallituksen päätöstä pakotettuna.

Sääntely

Cohen on tyytyväinen nykyisiin mietojen huumeiden politiikkaan, mutta haluaisi nähdä koko kannabiksen kaupan valvottuna. Selkeä enemmistö pormestareista, joiden kaupungeissa on kannabista myyviä kahviloita, jakaa Cohenin mielipiteen huumepolitiikan suhteen. Katso uutinen.

Nykyisellään päättäjät kääntävät katseensa pois kannabiksen myynnistä ja käyttämisestä, mutta kieltävät laajemman kasvattamisen ja suurempien erien kauppaamiseen.

Cohen vaatii kannabistuotannon laillistamista Almerissa järjestetyssä kunnanvaltuustojen ”kannabishuipputapaamisessa”. Volkskrantissa hän perustelee tätä sillä, että alaa olisi helpompi kontrolloida ja vähentää järjestäytyneen rikolliseen osuutta ja sen tuomia haittoja. Cohenin ajatuksia tukee Beckley-säätiön julkaisema raportti.

Noin 25% Amsterdamissa käyvistä turisteista vierailee kannabiskahvilassa Volkskrant kertoo. Cohen sanoo näiden turistien aiheuttavan huomattavasti vähemmän harmia kuin ulkomaalaisten, jotka juovat alkoholia.

Cohen sanoo myös, ettei Alankomaiden pitäisi pelätä muiden maiden reaktiota heidän suvaitsevaa huumepolitiikkaansa kohtaan. ”Meillä on lyömättömiä argumentteja… Totaalinen kielto kannabiskahviloille ei todellakaan vähennä huumeiden käyttöä”,  hän sanoi.

Lähde:

http://www.dutchnews.nl/news/archives/2008/11/amsterdam_forced_to_shut_43_ca.php





Raportti kiirehtii säännösteltyjä markkinoita kannabikselle kieltolain sijaan

28 10 2008

Yhdistyneiden kansakuntien ensi vuoden huumepolitiikan arviointia varten toteutettu raportti ehdottaa ”säännösteltyjen markkinoiden” tuottavan vähemmän haittaa kuin nykyisenlainen kansainvälinen kieltolaki. Raportti, joka todennäköisesti avaa keskustelun kannabislaista, ehdottaa, että kontrollointi kuten verotus, ikärajat ja tuotemerkinnät pitäisi selvittää. Raportin laati Beckley-säätiö, YK:n valtuuttama kansalaisjärjestö, vuoden 2009 YK:n huumausainepolitiikkakatsausta varten ja se esitellään myös Britannian parlamentin ylähuoneessa.

Raportin mukaan maailmassa on yli 160 miljoonaa kannabiksen käyttäjää. ”Vaikka kannabiksella voi olla haitallisia vaikutuksia terveydelle, mukaan lukien mielenterveys, sen haitat ovat kuitenkin huomattavasti vähäisemmät kuin alkoholilla ja tupakalla”. Historia ei tunne yhtään kannabiksen aiheuttamaa kuolemaa, kun taas alkoholi ja tupakka tappavat vuosittain pelkästään Englannissa yli 150 000 ihmistä.

Raportti, jonka laati ryhmä tiedemiehiä, akateemikkoja ja huumepolitiikan asiantuntijoita, ehdottaa, että suuri osa kannabiksen haitoista ”on seurausta kieltolaista itsestään, erityisesti sosiaaliset haitat lähtien pidätyksistä ja vangitsemisesta”. Sillä, ovatko kannabiksen käyttöä kontrolloivat lait liberaaleja vai ankaria, ei juuri ole vaikutusta käytön määrään.

”Vaihtoehtoisessa mallissa jossa saatavuutta säännöstellään, kannabista verotetaan, ostamiselle on minimi-ikä, tuotemerkinnät ja vahvuutta rajoitetaan, voitaisiin minimoida kannabiksen käytön tuomat haitat”, raportti kertoo.

Raportin mukaan vain säännösteltyjen markkinoiden kautta nuoria ihmisiä voitaisiin suojata voimakkaammilta lajikkeilta. Raportin tarkoituksena olisi olla tiekartta kansakunnille, jotka etsivät ”rationaalisempaa ja tehokkaampaa tapaa kontrolloida kannabista”.

Kirjoittajat ehdottavat todistustaakan kertovan, että ”nykyinen malli kannabiksen kohdalla ei toimi ja – – tarvitaan vakavaa asioiden uudelleenpohdintaa, jos haluamme minimoida kannabiksen käytön tuomat haitat”.

Huumausainelakien uudistamista vaativat järjestöt ovat ottaneet raportin ilolla vastaan. ”Beckley-säätiötä täytyy onnitella heidän tarkkanäköisyydestään ehdotuksessa tuoda kannabiksen tuotanto ja jakelu hallituksen valvontaan”, sanoi Danny Kushlick Transform Drug Policy -säätiöstä.

Raportti julkistetaan kaksipäiväisessä konferenssissa, jossa ovat paikalla huumepolitiikan johtavat hahmot maailmassa.

Lähde: http://www.guardian.co.uk/society/2008/ … rugspolicy