Kannabiksella voi olla lieventäviä ja parantavia vaikutuksia syöpään

20 04 2009

Salernon yliopiston farmaseutiikan osasto Italiassa julkaisi helmikuun lopussa tutkimuksen kannabiksen parantavista vaikutuksista syöpään.

Best Practice & Research: Clinical Endocrinology & Metabolism -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan luonnollisesti vaikuttavat kannabiksen ainesosat pitävät hallussaan kasvaimia estäviä ominaisuuksia ja tarjoavat uuden lähestymistavan syöpähoitoon.

Tutkimuksen abstrakti englanniksi löytyy täältä. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19285265

Salernon yliopiston tutkijat raportoivat kannabiksen rajoittavan syöpäsolujen leviämistä ja selviämistä sekä lisäävän kasvaimia valikoivaa solukuolemaa.

Kannabinoidit rajoittavat ”kasvainten kasvua ja leviämistä, angiogeneesiä (uusien verisuonien muodostumista syöpäkasvaimille) ja etäpesäkkeitä (pahanlaatuisten solujen leviämistä)”, tutkijat tiivistävät. ”Kasvavat todisteet ehdottavat, että kannabinoidireseptorien agonistit … voivat tarjota uuden keinon hoitaa syöpää.”

Vuonna 2008 Cancer Research -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa kerrottiin, että kannabinoideilla hoito pysäyttää useiden erilaisten syöpien leviämisen. Tutkimuksessa tämä havaittiin mm. aivokasvaimilla, rintasyövällä, eturauhassyövällä, keuhkosyövällä, ihosyövällä, haimasyövällä ja lymfoomalla.

breast-cancer-cell

NORML uutisoi tutkimuksesta englanniksi jo 31.1.2008 seuraavasti: ”Kannabinoidit rajoittavat syöpäsolujen leviämistä ja ne pitäisi testata kemoterapeuttisina agentteina Cancer Research -lehden tammikuun 2008 numerossa julkaistun tutkimuksen mukaan.

Tutkijat ehdottivat kannabinoidien tarjoavan merkittäviä etuja perinteiseen kemoterapiaan verrattuna, koska kannabinoidit ovat sekä nontoksisia että ne ainutlaatuisesti ottavat kohteekseen vain pahalaatuisia soluja jättäen terveet solut rauhaan.”

Tutkimuksia kannabiksen tehosta syöpää vastaan on lukuisia ja todisteiden määrä alkaa olla mittava. Arvostetut lääketieteen julkaisut ovat uutisoineet niistä jo pitkään. Kuitenkaan Suomessa asiaa ei ole käsitelty mediassa juuri millään tavalla. Muista syöpähoidoista uutisointi on ollut nopeaa tutkimuksen tuloksista ja kehittelyn vaiheesta riippumatta. Suomalaisen median olisi aika tutustua lisääntyviin todisteisiin ja kertoa niistä myös suomalaisille. Kannabisuutiset on raportoinut aiheesta parhaansa mukaan.

Ohessa muutamia kääntämiämme uutisia kannabiksesta ja syövästä.

Tutkimus selittää kuinka kannabis tappaa syöpäsoluja

Kannabisreseptori on kasvainten kukistaja

Kannabistiiviste kutistaa aivokasvaimia

Kannabis ja kivekset: uhkaako syöpä todella?

Kannabis: ihmelääke

Syövän parantaja lähtee kiertueelle Kanadassa

Lähde:

http://norml.org/index.cfm?Group_ID=7842





Tutkimus selittää kuinka kannabis tappaa syöpäsoluja

6 04 2009

Nature Reviews-Cancer -lehdessä julkaistu tutkimus tarjoaa historiallisen ja tarkan selvityksen siitä kuinka THC ja muut luonnon kannabinoidit toimivat syöpää vastaan, mutta säilyttävät tavalliset solut.

Espanjalaisen Manuel Guzmanin tutkimus havaitsi, että kannabinoidit, kannabiksen aktiiviset ainesosat, hidastavat kasvainten kasvua laboratorioeläimillä.

Ne tekevät sen muokkaamalla ratkaisevia solujen signaalikanavia, sitä kautta vähentämällä kasvainsolujen suoraa kasvua ja lisäämällä niiden kuolemia. Kannabinoidit myös hidastavat kasvainta ruokkivien verisuonien kasvua.

Neurologin ja johtavan lääkekannabistutkijan tohtori Ethan Russon mukaan madridlaisen Guzmanin tutkimus on hyvin tärkeä. ”Syöpää esiintyy, koska soluista tulee kuolemattomia, ne epäonnistuvat normaalissa viestinvälityksessään eivätkä lopeta kasvamista. Normaalisti kehon toiminta vaatii että solut kuolevat. Tätä kutsutaan apoptoosiksi, ohjelmoiduksi solukuolemaksi.

Tämä prosessi epäonnistuu kasvainten kohdalla. THC edistää sen esiintymistä, joten glioomat, leukemiat, melanoomat ja muut solutyypit itse asiassa kuulevat signaalit, lopettavat jakaantumisen ja kuolevat.”

”Tässä ei kuitenkaan ole vielä kaikki”, selittää Russo. ”Toinen tapa jolla kasvaimet kasvavat, on varmistamalla, että ne ovat ravittuja: ne lähettävät signaaleja kannustamaan angiogeneesiä, uusien verisuonien kasvua. Kannabinoidit sulkevat myös nämä signaalit. Se on todella uskomatonta ja eleganttia.”

Toisin sanoen, tutkimus selittää useita tapoja, joilla kannabinoideja voidaan käyttää taisteluun syöpää vastaan, ja kuten artikkeli sanoo: kannabinoidit ovat yleensä hyvin siedettyjä eivätkä tuota yleisiä myrkyllisiä vaikutuksia kuten kemoterapiat.

Yleensä mikä tahansa uutinen, joka ehdottaa uusia hoitoja syöpään on otettu vastaan kiitoksin ja suurin ”Parannus syöpään”-otsikoin, riippumatta siitä, kuinka kaukana tulevaisuudessa tai epätodennäköistä niiden hyödyntäminen on. Mutta kun kannabis liittyy asiaan, niin turha odottaa mitään mainintaa valtavirran tiedotusvälineiltä. Erityisesti, koska valtavirran editorit ovat hiljaa vaienneet tämän asian jo viimeisen 30 vuoden ajan.

Näin se vain on. Uutiset kannabiksen mahdollisuudesta kutistaa kasvaimia esiintyivät jo vuonna 1974. Tuolloin Virginia Medical collegen tutkijat, Kansallisen terveysinstituutin (NIH) rahoittamana, yrittivät löytää todisteita siitä, että kannabis vahingoittaa immuunijärjestelmää. Tutkijat kuitenkin havaitsivat, että THC hidasti kolmen eri tyyppisen syövän, keuhko- ja rintasyövän sekä viruksen aiheuttaman leukemian, kasvua.

Washington Post raportoi tutkimuksesta 18. elokuuta 1974 Paikallista-osastolla. Artikkeli oli otsikoitu ”Syövän taltuttajaa tutkitaan”. Siinä kirjoitettiin mm. ”Kannabiksen aktiiviset kemikaalit taltuttivat kasvainten kasvua kolmessa eri tyyppisessä syövässä hiirillä, ja ne voivat myös heikentää siirtoelinten hylkimiseen johtavia immuunipuolustuksen reaktioita, Virginia Medical collegen tutkijat havaitsivat. Tutkijaryhmä sai selville, että THC hidasti keuhkosyöpäkasvainten, rintasyövän ja viruksen aiheuttaman leukemian kasvua laboratoriohiirillä ja pidensi niiden elämää jopa 36 prosenttia.”

”Uutiset Madridin tutkimustuloksista ovat käytännössä puuttuneet maastamme (samoin Suomesta -toim.huom.) Uutishiljaisuus särkyi pieneksi hetkeksi yhdellä jutulla, joka kiersi kerran UPI:n verkoston koskien Nature Medicinen artikkelia”, valitti MarijuanaNews.com:n ylläpitäjä Richard Cowan. Hän sanoi löytäneensä artikkelin linkin kautta, joka esiintyi vain vähän aikaa Drudge Reportin verkkosivuilla. Hän tarkkailee kannabisuutisia jatkuvasti. mutta tämän enempää mainintoja hän ei havainnut. ”The New York Times, The Washington Post ja Los Angeles Times kaikki jättivät asian huomiotta huolimatta sen täysin kiistattomasta uutisarvosta: luonnossa esiintyvä suotuisa aine, joka tuhoaa tappavia aivokasvaimia”, lisäsi Cowan.

The San Antonio Current julkaisi huolella tutkitun, pomminvarman artikkelin Raymond Cushingilta joka oli otsikoitu ”KANNABIS KUTISTAA AIVOKASVAIMIA, HALLITUS TIESI JO VUONNA 1974”. Siitä lähtien mediahuomio on puuttunut täysin, lukuunottamatta kopiota artikkelista Alternetissa.

On vaikea uskoa, että tieto siitä, että kannabista voidaan käyttää taisteluun syöpää vastaan, on hiljennettty jo yli 30 vuoden ajan. Silti sen kuoliaaksi vaikeneminen vaikuttaa jatkuvan. Miksi?

Cowanin mukaan vastaus on tiedon vaarallisuudessa kannabiksen kieltolakia kohtaan. ”Jos nämä muutamat uutiset olisivat ainoat todisteet lääkekannabiksen nujertamisesta, tämä olisi mahdollista yrittää rationalisoida jollain tavalla. Kuitenkin on todellakin olemassa valtavasti todisteita lääkekannabiksen tukahduttamisesta, joka merkitsee vapaan yhteiskunnan instituutioiden, lääketieteen, journalismin ja perustavien arvojemme suurinta epäonnistumista”, Cowan huomauttaa.

Miljoonat ihmiset ovat kuolleet kauheita kuolemia ja monissa tapauksissa perheet ovat kuluttaneet säästönsä vaarallisiin, myrkyllisiin ja kalliisiin lääkkeisiin. Nyt me alamme ymmärtää, että kun kannabis ei ole koskaan ihmiskunnan historiassa tappanut ketään, niin kannabiksen kieltolaki on tappanut jo miljoonia.

Alkuperäistekstin on kirjoittanut Steve Kubby.

Lähteet:

http://pr.cannazine.co.uk/20090322955/cannabis-news/study-explains-how-cannabis-kills-cancer-cells.html

http://americanmarijuana.org/Guzman-Cancer.pdf

http://safeaccess.ca/research/cancer.htm

http://www.alternet.org/story/9257/





Kannabistiiviste kutistaa aivokasvaimia

30 12 2008

Kannabistiiviste voi kutistaa aivokasvaimia ja parantaa muita syöpiä estämällä niitä ruokkivien verisuonien kasvun, ehdottaa tutkimus.

brain-tumor

Kannabiksen aktiivisen ainesosan on aiemmin havaittu parantaneen aivokasvaimia rotilla. Manuel Guzzmán Complutensen yliopistosta Espanjasta kollegoineen on havainnollistanut kuinka kannabistiiviste estää kasvainten suonien kehitykselle tärkeän kemikaalin syntymisen ja leviämisen. Tätä suonien kasvua ja kehittymistä kutsutaan angiogeneesiksi.

Ensimmäistä kertaa ryhmä on havainnollistanut kuinka kannabinoidit estävät tämän kemikaalin kehittymisen ihmisillä joilla on ollut aivosyöpien agressiivisin versio glioblastoma multiforme.

Christina Blázquez Complutensen yliopistolta yhdessä työtoverinsa kanssa muistuttaa tulosten olevan vielä alustavia. ”Mutta se on erinomainen paikka jatkaa tutkimuksia” hän kertoi New Scientistille.

”Kannabinoidi estää angiogeneesin vastetta – jos kasvain ei voi suorittaa angiogeneesiä, se ei voi kasvaa” hän selittää. ”Eli jos voit parantaa angiogeneesiä toisella puolella ja tappaa syöpäsolut toisella puolella voit yrittää uutta hoitoa syöpään”.

”Tämä tutkimus tarjoaa uuden tärkeän pääainesosan syöpälääkkeisiin tähdäten syövän verensaantiin”, sanoo Richard Sullivan joka toimii Cancer Research UK:n kliinisten ohjelmien johtajana.

Rasvamolekyyli

Ryhmä testasi delta-9-tetrahydrokannabinolin vaikutuksia 30 hiirellä. He havaitsivat, että kannabistiiviste vähensi useiden suonien kasvutekijän (VEGF) tuotantoon liittyvien geenien esiintymistä.

VEGF on kriittinen angiogeneesissä, joka mahdollistaa kasvainten kasvattaa verkosti verisuonia kasvunsa turvaamikseksi. Kannabinoidi merkittävästi alensi VEGF:n aktiivisuutta hiirillä ja kahdella aivokasvainpotilaalla, tutkimus osoittaa.

Lääke teki tämän lisäämällä keramidi-nimisen rasvamolekyylin aktiivisuutta, tutkimus ehdottaa. Lisäämällä keramidin inhibiittoria kannabinoidien kyky estää VEGF:ää vaimeni.

Pieni ja veretön

”Havaitsimme kasvainten (hiirillä) olevan pienempiä ja verettömämpiä”, lisää Blázquez. Hänen mukaansa syöpäkasvainten kalpeus heijastaa puutosta verentoimituksessa hoidon seurauksena. Ihmispotilailla ”se vaikuttaa toimivan, mutta on vielä kovin varhaista”.

”Vaikkakin tämä työ on alkutekijöissään niin muut tutkijat ovat jo demonstroineet että VEGF on tärkeä kohde lääkkeiden kehityksessä useille syöville.” Sullivan muistuttaa.

Hän korostaa lisätyön merkitystä kannabinoidien yhdistelmille. ”Kannabinoideista täytyy kerätä paljon tietoa tulevaisuudessa, koska on jo olemassa lukuisia VEGF inhibiittoreita kliinisessä kehityksessä”.

Kaksi tutkimuksessa mukana olevaa potilasta ovat 14 muun mukana kliinisesti testaamassa lääkettä. Potilaat saavat yhden kierroksen hoitoa, joka kestää muutaman päivän ja heidän selviytymistään ja yleistä terveyttään tarkkaillaan.

Lähde:

http://www.newscientist.com/article/dn6283-cannabis-extract-shrinks-brain-tumours.html