Osavaltion senaatti hyväksyi lääkekannabiksen Illinoisissa

7 06 2009

Illinoisin senaatti hyväksyi niukasti lakiesityksen, joka sallii lääkärien määrätä lääkekannabista vakavasti sairaille potilaille.

Lakiesitys läpäisi senaatin äänin 30–28. Vastustajien mukaan esitys on löyhä ja ei vaadi rikostaustan tarkistamista kannabista käsitteleviltä ihmisiltä. Kannattaja senaattori Willian Hainen (D-Alton) mukaan väärinkäytön ehkäisemiksi on tehty riittävästi.

”Tämä ei ole piilotettu laillistaminen”, sanoi Haine, joka on toiminut aiemmin syyttäjänä Madisonin kunnassa lähellä Saint Louisia.illi

Ohjelman olisi tarkoitus kestää kolme vuotta, elleivät lainsäätäjät uusi sitä. Potilaat saavat rekisteröintikortit julkisen terveyden laitokselta. Heillä olisi lupa pitää hallussaan kuutta kannabiskasvia 60 päivän jaksoissa ja enintään kolme niistä saisi olla sukukypsiä. Ohjelmaan voivat hakea esimerkiksi glaukoomaa, AIDSia ja Alzheimerin tautia sairastavat.

Senaattori Kwame Raoul (D-Chicago) sanoi vanhempiensa kärsineen kivuista, joihin tavalliset lääkkeet eivät tuoneet apua. ”Tästä ei voi tehdä poliittista kysymystä, kyse on myötätunnosta”, Raoul sanoi. ”Tässä on todella kyse myötätunnosta ja ihmisistä, jotka kärsivät kroonisista taudeista ja joilla ei ole vaihtoehtoja.”

Senaattori Mike Jacobs (D-East Moline) sanoi, että joillekin kannabis voi olla halvempi ja terveellisempi tapa hoitaa vakavaa tautiaan.

”Eikö teidän mielestänne ole mielenkiintoista, että ihmiset pitävät ihmisen valmistamia lääkkeitä parempina kuin Jumalan luomia lääkkeitä?” Jacobs kysyi kesken väittelyn. ”Tämä on jotain mitä voi istuttaa takapihalleen ja saada siitä helpotusta. Silti tässä huoneessa on ihmisiä, jotka antaisivat heille ennemmin oxycontinia, morfiinia, pillereitä joka lähtöön läjittäin.”

Chicago Tribunen kyselyssä lähes 94 % antaisi lääkärille mahdollisuuden suositella kannabista.

Lähde:

http://www.chicagotribune.com/news/local/chi-illinois-medical-marijuana-2may28,0,3378342.story





MRSA-sairaalabakteeri ja kannabis

24 02 2009

Yhdysvalloissa kohuttiin syksyllä lähes kaikissa suuremmissa medioissa siitä, että vaarallinen MRSA-sairaalabakteeri, joka on erittäin vastustuskykyinen antibiooteille ja lähes voittamaton heikkokuntoisissa potilaissa, on saattanut kohdata vahvempansa. Tutkimukset ovat osoittaneet, että jotkin kannabiksen kannabinoidit tuhoavat MRSA-bakteereja.

Suomalaiset mediat eivät ole paria pientä poikkeusta lukuun ottamatta huomioineet tätä ollenkaan, ja näissäkin kannabiksen mahdollisuuksia vähätellään tai tyydytään odottamaan synteettisiä lääkkeitä. MRSA on vakava ongelma myös Suomessa, jossa sen esiintyvyys on noussut rajusti. Kaikkiaan tunnettuja MRSA-tapauksia Suomessa oli esimerkiksi vuonna 1995 89 tapausta, 1998 189 tapausta, 2001 340 tapausta ja 2003 jo peräti 859 tapausta.

Vuosittain Suomessa on Staphylococcus aureus -bakteerin aiheuttamia haavatulehduksia kymmeniätuhansia ja vakavia verenmyrkytyksiä noin 900, joista noin yksi prosentti (tuhansia haavatulehduksia ja noin 10 verenmyrkytystä) on toistaiseksi ollut MRSA-kantojen aiheuttamia. Kun infektio kehittyy verenmyrkytykseksi, siihen liittyy keskimäärin noin 15–20 prosentin kuolleisuus, mutta MRSA-bakteerin aiheuttamissa verenmyrkytyksissä kuolleisuus on noin kaksinkertainen.

mrsa

On hälyyttävää, että valtamedia ei reagoi, vaikka kyseessä on ihmisten terveys ja jopa henki infektion ollessa voimakas ja potilaan heikko. Scientific Americanin mukaan MRSA-infektioiden uskotaan olleen syypäitä useampaan kuolemaan kuin AIDS:in. Ilmeisesti nyt löydetty hoito oli suomalaisen median mielestä vääränlainen ja voidaan olettaa, että esimerkiksi synteettinen laboratoriotuote, jota ei voida liittää luonnontuotteisiin, olisi saanut laajaa huomiota ja suitsutusta.

Tutkijat Italiassa ja Britanniassa testasivat viittä kannabiksen tunnetuinta kemikaalia eli kannabinoidia MRSA-bakteeriin (eli metisilliinille resistentti (vastustuskykyinen) Staphylococcus aureus) eri muotoihin.  Kaikki viisi osoittivat bakteereita tappavan vaikutuksen MRSA:n eri muotoihin laboratoriotesteissä. Myös jotkin synteettiset kannabinoidit osoittivat kykyä tappaa pöpöjä. Tutkijat huomauttavat, että kannabinoidit tappavat bakteereja eri tavalla kuin perinteiset antibiootit, tarkoittaen, että he voisivat tämän avulla ohittaa bakteerien nyt kehittyneen vastustuskyvyn.

Neljä viidestä testatusta kannabinoideista on sellaisia, että ne eivät vaikuta mielialaan, joten niitä voitaisiin käyttää ilman pilven kaltaista vaikutusta. Tiettävästi THC oli ainut psykoaktiivinen komponentti. Esimerkiksi toinen yleisimmistä kannabinoideista eli CBD taas on antipsykootti, joka estää tai vähentää psykoottisia oireita.

MRSA, kuten muutkin stafylokokki-infektiot, voivat levitä tavallisen fyysisen kosketuksen tai saastuneiden esineiden kautta. Yleisin tapa sen leviämiseen ovat kädet. Infektioita voidaan vähentää huolehtimalla perushygieniasta ja säännöllisillä puhdistuksilla. Onkin havaittu, että niillä osastoilla joissa on eniten potilaita ja sitä kautta huonoin hygienia, myös MRSA leviää tehokkaimmin.

MRSA on yleistynyt selvästi viime vuosina myös terveillä ihmisillä. Usein leviäminen tapahtuu läheisten fyysisten kontaktien kautta, esimerkiksi urheilujoukkueen sisällä. Oireisiin kuuluu iho-oireita kuten paiseita. MRSA voi olla erittäin vaarallinen, erityisesti ihmisille jotka ovat heikkoja tai sairaita.

Tutkimuksessa, joka julkaistiin Journal of Natural Products -lehdessä, tutkijat vaativat lisätutkimuksia kannabiksen antibakteeristen ominaisuuksien tutkimukseksi.  ”Nykyisellään on huomattavia haasteita kliinisesti relevanttien bakteerien, jotka osoittavat vastustuskykyä monille lääkkeille, aiheuttamien infektioiden hoidossa”, tutkijat kirjoittavat. Uusia antibakteereja tarvitaan pian, mutta vain yksi uusi luokka niitä on esitelty viimeisen 30 vuoden aikana. ”Kasvit ovat edelleen lähes tutkimaton lähde pieneliöitä (bakteereja) tappaville tai niiden lisääntymistä estäville ainesosille”, tutkijat totesivat yhteenvedossaan.

Jo vuosikymmeniä on kannabiksella tiedetty olevan antibakteerisia ominaisuuksia. 1950-luvulla kannabista testattiin iho- ja muihin infektioihin onnistuneesti, mutta vaikutusmekanismi ei ollut tiedossa ja kannabis oli jo tuolloin julistettu pannaan.

Yksittäiset tutkimukset ovat kuitenkin aina yksittäisiä ja niistä ei voida vetää mitään johtopäätöksiä ilman lisätukea. Tässä tapauksessa tutkimuksia oli jo kaksi ja molemmat saivat yhtäläisiä tuloksia. Jotta epäselvyyttä ei jäisi, julkaistiin eri tekijöiden toimesta pian myös kolmas tutkimus samasta aiheesta. Siinä havaittiin useiden kannabiskasvin uusien ei-kannabinoidiainesosien omaavan antibakteerisia ominaisuuksia.

Missisippin yliopiston tutkijat ilmoittivat löytäneensä yksitoista uutta ei-kannabinoidiainesosaa kannabiksesta. Useilla näistä on ”antibakteerisia”, ”anti-malaarisia” ja ”anti-leishmaniaasiasia” (leishmania on yleinen loiseläin, joka voi aiheuttaa arpisia haavaumia iholle) ominaisuuksia.

Tutkijat raportoivat myös useiden ainesosien omaavan tulehduksenvastaisia ominaisuuksia ja toimivan kuten potentiaaliset antioksidantit (antioksidantit pyrkivät tasapainottamaan elimistön haitallisia reaktioita, tulehduksia ja ne ehkäisevät/hidastavat mm. Alzheimerin tautia).

Yhdysvaltain hallitus, terveyden ja ihmispalveluiden osasto (Department of Health and Human Services), itse asiassa pitää hallussaan patenttia useiden kannabinoidien käyttöön antioksidanttina ja neuroprotektanttina. Samaan aikaan Yhdysvaltain hallitus kuitenkin on pitänyt kannabiksen luokan I huumeena ilman mitää lääkinnällistä käyttöä ja estänyt sen tutkimuksen mm. kieltämällä Massaschusettsin yliopistoa kasvattamasta lajikkeita tutkimuskäyttöön.

Patenttiin voit tutustua täällä: http://www.patentstorm.us/patents/6630507.html

Toisin sanoen, kun me puhumme kannabiskasvin parantavista ominaisuuksista, me puhumme itse asiassa koko kannabiskasvista. Emme puhu partikkeleiden eristämisestä tai niiden synteettistä versioista. Emme varsinkaan ehdota, että potilaita pitäisi pakottaa käyttämään oraalisesti synteettistä versiota vain yhdestä yksittäisestä ainesosasta, kuten esimerkiksi Marinolin tapauksessa.

Terapeuttinen kannabis tarkoittaa juuri sitä – sen terapeuttiset, parantavat ja sairauksia lieventävät kyvyt koskevat koko kasvia. Meidän ei pitäisi suositella, tai hyväksyä, mitään vähempää.

Lähteet:

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/18681481

http://blog.norml.org/2008/09/04/web-md-chemicals-in-marijuana-may-fight-mrsa/
http://www.nytimes.com/2008/09/09/science/09obdrug.html?_r=1
http://www.sciam.com/blog/60-second-science/post.cfm?id=whoa-the-stuff-in-pot-kills-germs-2008-08-27
http://blog.norml.org/2008/09/09/yet-another-study-reports-that-pot-may-halt-mrsa/

http://www.tohtori.fi/?page=6771267&id=8990233
http://www.tekniikkatalous.fi/tk/article139965.ece

http://www.hus.fi/default.asp?path=1,32,818,1733,1996,2586





Kannabis voi pysäyttää dementian etenemisen

30 11 2008

Kannabis voi auttaa pitämään Alzheimerin taudin lähtökuopissa. Tutkimuksissa kannabikseen pohjautuva lääke laukaisi uusien aivosolujen muodostumista ja poisti dementiaan liittyvää tulehdusta.

Tutkijat uskovat, että tätä tietoa hyödyntämällä voitaisiin kehittää lääke, joka hidastaa Alzheimerin taudin syntymistä.

dementia

Toistaiseksi Alzheimerin tautiin ei ole lääkettä ja siitä kärsii noin 400 000 brittiä ja 70 000 suomalaista. Päivittäin Suomessa diagnosoidaan yli 30 uutta tapausta ja tahti kiihtyy ihmisten ikääntyessä ja eliniän pidentyessä.

Jotkin lääkkeet voivat hidastaa tuhoisien oireiden syntyä, kuten muistin heikkenemistä ja kyvyttömyyttä suorittaa päivittäisiä rutiineja. Kuitenkaan nämä lääkkeet eivät toimi kaikille ja koska potilaiden arvellaan tuplaantuvan sukupolven aikana uusille lääkkeille olisi tilausta.

Yhdysvaltalaiset tutkijat tutkivat synteettiseen THC:hen perustuvaa lääkettä. THC on ainesosa, joka on vastuussa ”pilvestä”.

Kun vanhoille rotille annettiin lääkettä kolmen viikon ajan, niiden muisti parani selvästi ja vesisokkelon selvittämisestä tuli niille taas helpompaa. Tulokset julkistettiin Society of Neurosciencen vuosittaisessa konferenssissa.

Tutkija tohtori Yannick Marchalant sanoi: ”Vanhat rotat eivät suorituneet tehtävästä kovin hyvin. Kun annoimme niille lääkettä ne suoriuivat tehtävästä paremmin.”

Muut kokeet ovat osoittaneet lääkkeen toimiva aivojen osissa, jotka liittyvät muistiin, ruokahaluun, kipuun ja mielialaan.

Ohion yliopiston tutkimukset osoittivat myös, että lääke poistaa tulehdusta aivoissa ja voi laukaista uusien neuronien eli aivosolujen kehittymisen.

Tutkija professori Gary Wenk sanoo: ”Kun olemme nuoria, tuotamme neuroneita ja muistimme toimii mainiosti. Kun ikäännymme, tämä prosessi hidastuu, joten normaalin ikääntymisen myötä tuotamme vähemmän neuroneita. Tarvitsemme näitä soluja helpottamaan uusien muistojen luomista ja havaitsimme, että THC:n kaltainen ainesosa voi vaikuttaa näiden solujen kehittymiseen.”

Vaikka tutkimuksissa käytetty lääke ei sovellu ihmisille, se voi auttaa kehittämään uutta lääkettä Alzheimeriin. On todennäköistä, että sitä käytettäisiin estämään tautia sen hoitamisen sijaan.

Kun kysyimme kannattaisiko niiden, joiden suvussa on Alzheimerin tautia, polttaa kannabista taudin kehittymisen ehkäisemiseksi tohtori Wenk sanoi: ”Emme sano sitä, mutta se voi aivan hyvin toimia.”

”Sanomme, että vaikuttaa siltä, että turvallinen laillinen aine, joka matkii kannabiksen tärkeitä ominaisuuksia voi auttaa aivoja estämään muistin heikkenemistä ikääntyessä. Se herättää suuria toiveita.”

”Toivomme, että löydämme ainesosan, jonka kohteena ovat sekä tulehdukset että neurogeneesi (uusien aivosolujen syntyminen), joka olisi kaikkein tehokkain keino saada parhaita tuloksia”, tohtori Marchalant lisäsi.

Kannabiksen lääkinnällisiä ominaisuuksia on jo valjastettu MS-taudin hoitoon. Kannabispohjainen lääke nimeltä Sativex on todistetusti helpottanut MS-taudin oireita, mukaan lukien kipu, spasmit, tärinä, masennus ja ahdistuneisuus.

Britannian Alzheimer-yhdistys ei suosittele itsehoitoa kannabiksella.

Professori Clive Ballard sanoi: ”On erittäin rohkaisevia löydöksiä, että kannabiksen jotkin ainesosat voivat suojata aivojen hermosoluja. Siksi odotamme innolla kliinisiä kokeita, joissa selvitetään ei-psykoaktiivisten kannabiksen ainesosien hyödyllisiä vaikutuksia.”

”On tärkeää, että ihmiset ymmärtävät eron näiden hoitojen ja viihdekäytön välillä. Viihdekäyttö voi olla myös haitallista.”

Lähde:

http://www.dailymail.co.uk/health/article-1087544/Cannabis-stop-dementia-tracks.html