5 yleisintä kieltolakiargumenttia – ja niiden kumoutuminen

28 05 2010

Huumesodassa on toisteltu vuosikymmeniä samoja argumentteja. Pitävätkö ne paikkansa?

Kaliforniassa äänestetään huumesotaan liittyen tämän vuoden marraskuussa. Yhdysvallat tulevat seuraamaan osavaltionsa päätöksentekoa, kohdistuupa valinta sitten verotukseen ja säännöstelyyn tai aikuisten ihmisten pidättämisien jatkamiseen.

Äänestys tulee vaikuttamaan moniin asioihin. Kalifornialaiset saavat määritellä, kuinka he haluavat poliisien voimavaroja kohdistaa: pitäisikö kannabista käyttävistä aikuisista tehdä rikollisia? Mikä olisi paras tapa vaikuttaa huumeväkivaltaan Meksikossa? Kuinka asettaa tärkeysjärjestyksiä talousasioissa näinä vaikeina lama-aikoina? Ei mikään ihme, että viime aikoina tämä aihe on luonut tuhansia uutisartikkeleita ympäri maailmaa.

Päihdelainsäädännön uudistamista vastustavat tahot ovat sulautuneet osaksi huumesotaa, ja samoin on käynyt heidän argumenteilleen. Seuraa viisi yleisintä väittämää, sekä totuus niiden takana:

Huumesoturien väittämä #1: miksi toisimme uusia, haitallisia päihteitä yhteiskuntaamme?

Todellisuudessa kannabis on jo laajalti saatavilla yhteiskunnassamme. Oli asiasta mitä mieltä tahansa, niin kyse on (etenkin Yhdysvalloissa, toim. huom.) valtavirran päihteestä, jota käyttää vuosittain miljoonat ihmiset, mukaanlukien kymmenen prosenttia kalifornialaisista. Kalifornian aloitteessa vain todetaan se tosiasia, että kannabis on jo täällä – ja että on järkevämpää kontrolloida tätä massiivista kaupankäyntiä. Samalla tavoin kuin teemme haitallisimmillekin päihteille, kuten tupakalle ja alkoholille. Suosittujen päihteiden kieltolaki ei koskaan voi toimia, mutta se tuottaa paljon oheisvahinkoja. Alkoholin kieltolaki ei estänyt ihmisiä juomasta, mutta toi seurauksena Al Caponen ja tulitaistelut kaduille. Ketään ei tapeta keskioluen myynnin vuoksi nykypäivänä.

Huumesoturien väittämä #2: säännöstely tulee aiheuttamaan kannabiksen kulutuksen räjähdysmäistä nousua, lisäten myös addiktien määrää.

Kannabiksen käyttöä ei oikeasti määrittele sitä vastaan asetetut rangaistukset. Jos näin olisi, niin Yhdysvalloissa – jossa pidätetään ällistyttävät 750 000 ihmistä hallussapidosta vuosittain – ei olisi tuplasti käyttäjiä Hollantiin verrattuna, jossa kannabiksen myyntiä on suvaittu jo vuosikymmenten ajan. Edellämainittu epäsuhta pitää paikkansa myös Yhdysvaltain sisällä, jossa kannabiksen hallussapitoon liittyviä rangaistuksia madaltaneet osavaltiot ovat myös niitä, joissa käyttäjiäkin on vähiten. Samalla tiukkaa lainsäädäntöä ylläpitävissä osavaltioissa käyttäjien määrä on korkeimmillaan.

Mitä addiktioon tulee, kannabisriippuvuuden riski on mieto verrattuna muihin päihteisiin, mukaanlukien alkoholi ja tupakka. Itse asiassa, useimmat kannabisriippuvuudesta hoitoon hakeutuvat ihmiset Yhdysvalloissa pääsevät vain helpommalla oikeuslaitoksen edessä – kahta kolmasosaa heistä ei voi edes luokitella riippuvaisiksi.


Huumesoturien väittämä #3: säännöstely tukisi huumekartellien toimintaa.

Olisi käytännössä orwellilaista väittää, että valtion kontrolli kannabiksen myynnin suhteen hyödyttäisi rikollisjärjestöjä. Yli 20 000 meksikolaista on kuollut kolmen viime vuoden aikana kieltolain vuoksi. Kasveilla ei ole sellaisia ominaisuuksia, jotka voisivat aiheuttaa nämä brutaalit murhat. Kannabiksen kieltäminen tekee siitä kullanarvoista kauppatavaraa – niin arvokasta, että ihmiset ovat valmiita tappamaan toisiaan sen myyntioikeuksien vuoksi. Jos valtio kontrolloisi kannabiksen myyntiä, tuotantoa sekä jakelua, kartellien nykyiset monopolit väistyisivät ja huumeista saatavat voitot tyrehtyisivät. Kartellit olisivat tämän vallankumouksen suurimmat häviäjät.

Huumesoturien väittämä #4: kannabiksen kontrollointi maksaisi yhteiskunnalle enemmän kuin verotulot, joita se tuottaisi.

Kannabiksen verottaminen alkoholin tapaan maanlaajuisesti toisi pelkästään Kalifornialle 1,4 miljardia dollaria vuosittain, arvioivat paikalliset veroviranomaiset. Kalifornia säästäisi myös satoja miljoonia vähäisistä viranomaisresursseistaan, joita nykyisin käytetään turhien huumausainelakien valvontaan. Silti vastustajat sanovat että huumeissa ajaminen, lisääntyneet terveydenhuoltokustannukset ja vähentynyt teollisuustuotanto maksaisi enemmän kuin verot tulisivat tuottamaan. Samalla logiikalla 100 000 vuosittaista kuolemaa Yhdysvalloissa aiheuttavan alkoholin tulisi olla laitonta ja sen käytöstä tulisi määrätä elinkautisrangaistuksia ilman armahdusmahdollisuutta.

Oleellisinta on se, että kannabis on Kalifornian suurin maanviljelystuote, jota käyttää tällä hetkellä vapaasti miljoonat ihmiset, ilman minkäänlaisia rajoituksia tai suojelua. Valtio ei saa sen käytöstä nykyisellään minkäänlaista taloudellista hyötyä. Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa meillä ei kirjaimellisesti ole varaa väistellä tätä tosiasiaa yhtään kauemmin.

Huumesoturien väittämä #5: millaisen viestin kannabiksen säännöstely antaisi lapsille?

Ironista tässä on se, että kannabiksen kieltolaki ei tee mitään suojellakseen lapsia. Vaikka Yhdysvalloissa on ”sanottu huumeille ei” jo kolmekymmentä vuotta, puolet valmistuvista lukiolaisista ovat myöntäneet kokeilleensa kannabista. Opiskelijat polttavat todennäköisesti tupakan sijaan enemmän kannabista, ja sitä on helpompaa ostaa kuin alkoholia, koska huumediilerit eivät kysy henkilöllisyystodistusta. Vieläkin hyytävämpää on se, että niistä 78 000 ihmisestä jotka pidätettiin kannabikseen liittyen Kaliforniassa vuonna 2008, yksi viidestä oli alle 18-vuotias ja puolet heistä alle 30-vuotiaita.

Hallitsematon saatavuus ja joukkopidätykset ovat kieltolain todellinen vaikutus nuorisoon. Valtion kontrollointi vähentäisi tätä saatavuutta ja erottaisi kannabiksen kovista huumausaineista. Samalla voisimme kiinnittää huomion tehokkaisiin nuorisolle suunnattuihin huumevalistusohjelmiin.

Tulemme näkemään näitä väittämiä tiuhaan viljeltynä seuraavan puolen vuoden aikana, kun Kalifornian äänestys lähestyy. Loppujen lopuksi, Kalifornia saa kaksi vaihtoehtoa kuinka suhtautua tulevaisuudessa kannabikseen yhteiskunnallisella tasolla.

Katso myös uutisemme Kalifornian äänestyksestä: https://kannabisuutiset.wordpress.com/2010/03/27/kannabiksen-laillistamisesta-aanestetaan-kaliforniassa/

Lähde:

http://www.alternet.org/drugs/146594/dismantling_the_5_big_talking_points_of_marijuana_prohibitionists?page=entire





Käytännön etiikkaa: Miksi huumeet tulisi laillistaa

8 10 2009

Alkuperäisen tekstin kirjoittaja on Oxfordin yliopiston professori Julian Savulescu.

Brasilian entinen presidentti Fernando Henrique Cardoso on väittänyt, että sota huumeita vastaan on hävitty ja kannabis tulisi dekriminalisoida. Hän on sanonut, että kovan linjan suhtautuminen on tuonut ”katastrofaalisia” seuraamuksia Latinalaiseen Amerikkaan.

Vastikään Rio de Janeirosta palanneena en kykene olemaan eri mieltä. Asuin siellä erään filosofian professorin luona. Olimme menossa hänen talolleen hänen 11-vuotiaan tyttärensä kanssa, kun konekiväärein aseistautuneet poliisit pysäyttivät meidät. He olivat metsästämässä paikallista huumelordia, ja kyseinen tie oli ainoa pakoreitti. Poliisi valmistautui vastarintaan.

brazil-cardosoCardoso korostaa käytännön epäonnistumista, kun ongelmaa lähestytään nollatoleranssin keinoin. Kun kyse on huumeiden käyttämisen kaltaisesta rikollisuudesta, ei nollatoleranssi koskaan onnistu. Samalla tavalla se epäonnistuu alkoholin, prostituution ja dopingin kanssa. Pahin huumelordeille tehtävissä oleva asia ei olekaan sodankäynti heitä vastaan, vaan kokaiinin ja kannabiksen dekriminalisointi. Heiltä loppuisi rahantulo välittömästi. Tarjontaa voisi valvoa, kontrolloida ja säädellä. Samalla haitat sekä käyttäjille että ulkopuolisille vähenisivät huomattavasti.

Huumausaineiden laillistaminen on tuotu usein esiin, viimeisimpänä ja merkittävimpänä Cardoson toimesta. Haitat vähenisivät. Olisimme lähempänä sivistynyttä yhteiskuntaa, kuten Hollantia. Mutta harvoin kuulee moraalista argumenttia huumausainelakien liberalisoinnin puolesta. Tässä tulee yksi sellainen.

Pääsyy siihen, että huumeet kuten alkoholi ja kofeiini ovat laillisia, mutta kokaiini ja kannabis eivät, on se, että viimeksi mainittuja pidetään ”riippuvuutta aiheuttavina”. (Yritä olla ajattelematta hetki sitä faktaa, että alkoholi ja kofeiini aiheuttavat riippuvuutta.) Kuten John Stuart Mill tunnetusti on sanonut, ainoa peruste vapauden rajoittamiselle on silloin, kun henkilö on vaarassa vahingoittaa muita. Itselle aiheutettu haitta ei vielä riitä. Mutta ne ovat nimenomaan muut ihmiset, joita nollatoleranssi vahingoittaa. He, jotka tulevat ryöstetyksi, hakatuksi tai tapetuksi huumeisiin liittyvän alamaailman toimesta. Syy miksi riippuvuudet oikeuttavat valtion väliintulon on se, että ne muuttavat addiktin epäpäteväksi ja voimattomaksi tekemään itsenäisiä päätöksiä. Narkomaani muuttuu lapseksi, joka tarvitsee vanhempien suojelua. Tässä tapauksessa valtion suojelua.

Olen väittänyt useissa artikkeleissa*, että tällainen näkemys riippuvuuteen on väärä. Huumeita käyttävät ihmiset eivät kärsi mistään sairaudesta tai jostakin sairaalloisesta kyvyttömyydestä itsehillintään. He saattavat olla harkitsemattomia tai järjenvastaisia käyttäessään huumeita. Toisaalta niin me kaikki olemme, lähes joka päivä. Olemme sitä silloin, kun syömme epäterveellisesti, harrastamme vaarallisia urheilulajeja, tupakoimme, juomme alkoholia tai pelaamme uhkapelejä. Huumeiden käyttäjät voivat arvostaa nautintoa enemmän, mutta heidän riippuvuutensa eivät eroa tyypiltään muista nautintoa aiheuttavista harrastuksista. Ihmiset tulevat riippuvaisiksi uhkapeleistä, seksistä, porkkanoista, sokerista ja vedestä. Nämä substanssit tai harrastukset eivät ”kaappaa” aivoja. Ne tuovat nautintoa käyttäen samoja polkuja aivoissa kuin huumeet.

”Addiktoivuus” eli kyky aiheuttaa riippuvuutta on ainoastaan mielihyvän miellyttävyyttä.

Huumeisiin suhtautuminen nollatoleranssin kautta on silkkaa tolkuttoman ja harkitsemattoman hedonismin kriminalisointia. Jos väitämme, että huumeriippuvuus on tauti, tarkoittaa se sosiaalisesti paheksutun käytöksen lääketieteellistämistä. Aivan kuten drapetomania, joka oli psykiatrinen tauti, jolla kuvattiin 1800-luvulla orjien riippuvuutta pakoon juoksemiseen.

nun_smoking_a_bongAinoat perusteet sille, että ihmisiä estetään käyttämästä kannabista, kokaiinia tai heroiinia täytyisi olla siinä, että he vahingoittavat muita ihmisiä. Ei siinä, että he vahingoittavat itseään. Päätös ottaa huumeita tai jatkaa niiden käyttöä on yhtä itsenäinen kuin mikä tahansa muu päätös. Aivan kuten alkoholin juonnin, suojaamattoman seksin tai vaarallisten urheilulajien osalta. Huumeiden vapauttamiseen on olemassa vahvat moraaliset perustelut.

Jäljelle jää yksi mahdollinen perustelu vapauden rajoittamiselle ja huumeiden kieltolain säilyttämiselle. Se perustelu on yleinen etu. Jos yhteiskunta rampautuisi pahasti huumelakien vapauttamisen myötä, se voisi olla ääriesimerkki, joka oikeuttaisi kieltolain. Mutta kokemuksista voidaan päätellä päinvastaista. Hollanti vaikuttaisi toimivan jopa paremmin vapaamielisten huumelakien alaisuudessa. Ja kuten Cardoso väittää, täyskielto vaikuttaisi olevan pahasti yleistä etua vastaan. Se pitää huumelordit bisneksessä kiinni, ja käyttäjän sekä muut pahasti haavoittuvassa tilassa.

Tulevaisuudessa voimme unohtaa yliherkkyytemme huumeita kohtaan, jotka tuottavat nautintoa. Yksi vaihtoehto on, että käytämme tiedettä tuottaaksemme järkiperäisesti sellaisia huumeita, jotka aiheuttavat etsimiämme kokemuksia tai mielihyvää. Mutta turvallisesti, tehokkaasti ja sellaisilla tavoilla, jotka voidaan yhdistää hyvään elämään. Nykyisyydessä olemme vankeina sen suhteen, mitä luonto on antanut meille. Jotkut yhteiskunnat jopa suosivat huumetta, joka on myrkyllistä maksalle ja aivoille, ja joka aiheuttaa väkivaltaa, onnettomuuksia ja miljoonia ennenaikaisia kuolemia. Suomessa kahdeksan kuolemaa päivässä. Sitä kutsutaan alkoholiksi.

On tullut aika ottaa järkiperäinen lähestymistapa huumeita kohtaan.

*) Foddy, B., and Savulescu, J., (forthcoming). ‘A Liberal Account of Addiction’. Philosophy, Psychiatry, and Psychology; Savulescu, J., Foddy, B., (2007). ‘Addiction Is Not an Affliction: Addictive Desires Are Merely Pleasure‐Oriented Desires’, American Journal of Bioethics. January, 7 (1):29‐32, http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17366161

Foddy, B., Savulescu, J.. (2006). ‘Addiction and Autonomy: Can Addicted People Consent to the Prescription of Their Drug of Addiction?’, Bioethics. 20 (1): 1-15 (Feb), http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16680876

Savulescu, J., Foddy, B. (2006). ‘Autonomy, Addiction and the Drive to Pleasure: Designing Drugs and our Biology: A Reply to Neil Levy’ (http://www.practicalethics.ox.ac.uk/Pubs/Savulescu/addiction.pdf). Bioethics 20 (1): 21‐23

Lähde:

http://www.practicalethicsnews.com/practicalethics/2009/09/why-drugs-should-be-legalised-1.html