Äänestys mahdollistaa lääkekannabiksen laillistamisen Washington DC:ssä

23 12 2009

Yhdysvalloissa on merkkejä historiallisesta muutoksesta lainsäätäjien suhtautumisessa kannabikseen.

Keskustelu lääkekannabiksen laillistamisesta Washington DC:ssä on taas vahvasti esillä senaatin äänestyksen mahdollistettua kannabiksen käytön lääkärin määräyksestä. Mikäli presidentti Obama allekirjoittaa lakiesityksen, kuten odottaa saattaa, eivätkä lainsäätäjät asetu sitä vastaan, liittyy USA:n pääkaupungin hallintopiiri niiden 13 osavaltion joukkoon, joissa lääkekannabis on sallittua.

Joidenkin asukkaiden mielestä tämä saattaa johtaa uusiin ongelmiin. ”Kalifornian tapauksesta jäi sellainen kuva, että lääkekannabista voi saada liian kevein perustein”, kertoo huolestunut Tom Fusco.

Washington DC:n äänestäjät hyväksyivät lääkekannabiksen äänestysaloitteella vuonna 1998, lähes 70 prosentin enemmistöllä. Kongressi kuitenkin päätti estää kaupunkia laatimasta omia päihdepoliittisia linjauksia.

Lähes kymmenen vuotta myöhemmin paikalliset vaikuttaisivat suhtautuvan aiheeseen yhä myönteisesti. ”Ainahan löytyy ihmisiä, jotka käyttävät tätä hyväkseen. Mutta sitä todella tarvitseville se on mielestäni ihan ok”, pohtii Crystal Pilgrim.

Aaron Houston, lobbari ja Marijuana Policy Projectin puuhamies, pitää tätä aloitetta vedenjakajana: ”Tämä on ensimmäinen kerta, kun kongressi tekee jotain myönteistä kannabislainsäädännön suhteen.” Mutta kriitikot pysyvät skeptisinä, ollen sitä mieltä, että kaupungin tulee kiinnittää enemmän huomiota varotoimenpiteisiin. ”Tämä avaa ovia huumekaupan laajentamiselle, se on minun huolenaiheeni”, kertoo George Tobin.

Presidentti Obaman odotetaan allekirjoittavan lakiesitys, joka hyväksyy myös julkisesti rahoitettavat abortit ja puhtaiden huumeruiskujen vaihdon, tällä viikolla. Se astuisi voimaan 30 päivän kongressin tarkistusajanjakson jälkeen, mutta kaupungin johtajien tulee silti laatia uudet säädökset, joka voi kestää pitkälle ensi vuoteen.

Lähde:

http://www.news8.net/news/stories/1209/687152.html


Toiminnot

Information

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




%d bloggers like this: