Käytännön etiikkaa: Miksi huumeet tulisi laillistaa

8 10 2009

Alkuperäisen tekstin kirjoittaja on Oxfordin yliopiston professori Julian Savulescu.

Brasilian entinen presidentti Fernando Henrique Cardoso on väittänyt, että sota huumeita vastaan on hävitty ja kannabis tulisi dekriminalisoida. Hän on sanonut, että kovan linjan suhtautuminen on tuonut ”katastrofaalisia” seuraamuksia Latinalaiseen Amerikkaan.

Vastikään Rio de Janeirosta palanneena en kykene olemaan eri mieltä. Asuin siellä erään filosofian professorin luona. Olimme menossa hänen talolleen hänen 11-vuotiaan tyttärensä kanssa, kun konekiväärein aseistautuneet poliisit pysäyttivät meidät. He olivat metsästämässä paikallista huumelordia, ja kyseinen tie oli ainoa pakoreitti. Poliisi valmistautui vastarintaan.

brazil-cardosoCardoso korostaa käytännön epäonnistumista, kun ongelmaa lähestytään nollatoleranssin keinoin. Kun kyse on huumeiden käyttämisen kaltaisesta rikollisuudesta, ei nollatoleranssi koskaan onnistu. Samalla tavalla se epäonnistuu alkoholin, prostituution ja dopingin kanssa. Pahin huumelordeille tehtävissä oleva asia ei olekaan sodankäynti heitä vastaan, vaan kokaiinin ja kannabiksen dekriminalisointi. Heiltä loppuisi rahantulo välittömästi. Tarjontaa voisi valvoa, kontrolloida ja säädellä. Samalla haitat sekä käyttäjille että ulkopuolisille vähenisivät huomattavasti.

Huumausaineiden laillistaminen on tuotu usein esiin, viimeisimpänä ja merkittävimpänä Cardoson toimesta. Haitat vähenisivät. Olisimme lähempänä sivistynyttä yhteiskuntaa, kuten Hollantia. Mutta harvoin kuulee moraalista argumenttia huumausainelakien liberalisoinnin puolesta. Tässä tulee yksi sellainen.

Pääsyy siihen, että huumeet kuten alkoholi ja kofeiini ovat laillisia, mutta kokaiini ja kannabis eivät, on se, että viimeksi mainittuja pidetään ”riippuvuutta aiheuttavina”. (Yritä olla ajattelematta hetki sitä faktaa, että alkoholi ja kofeiini aiheuttavat riippuvuutta.) Kuten John Stuart Mill tunnetusti on sanonut, ainoa peruste vapauden rajoittamiselle on silloin, kun henkilö on vaarassa vahingoittaa muita. Itselle aiheutettu haitta ei vielä riitä. Mutta ne ovat nimenomaan muut ihmiset, joita nollatoleranssi vahingoittaa. He, jotka tulevat ryöstetyksi, hakatuksi tai tapetuksi huumeisiin liittyvän alamaailman toimesta. Syy miksi riippuvuudet oikeuttavat valtion väliintulon on se, että ne muuttavat addiktin epäpäteväksi ja voimattomaksi tekemään itsenäisiä päätöksiä. Narkomaani muuttuu lapseksi, joka tarvitsee vanhempien suojelua. Tässä tapauksessa valtion suojelua.

Olen väittänyt useissa artikkeleissa*, että tällainen näkemys riippuvuuteen on väärä. Huumeita käyttävät ihmiset eivät kärsi mistään sairaudesta tai jostakin sairaalloisesta kyvyttömyydestä itsehillintään. He saattavat olla harkitsemattomia tai järjenvastaisia käyttäessään huumeita. Toisaalta niin me kaikki olemme, lähes joka päivä. Olemme sitä silloin, kun syömme epäterveellisesti, harrastamme vaarallisia urheilulajeja, tupakoimme, juomme alkoholia tai pelaamme uhkapelejä. Huumeiden käyttäjät voivat arvostaa nautintoa enemmän, mutta heidän riippuvuutensa eivät eroa tyypiltään muista nautintoa aiheuttavista harrastuksista. Ihmiset tulevat riippuvaisiksi uhkapeleistä, seksistä, porkkanoista, sokerista ja vedestä. Nämä substanssit tai harrastukset eivät ”kaappaa” aivoja. Ne tuovat nautintoa käyttäen samoja polkuja aivoissa kuin huumeet.

”Addiktoivuus” eli kyky aiheuttaa riippuvuutta on ainoastaan mielihyvän miellyttävyyttä.

Huumeisiin suhtautuminen nollatoleranssin kautta on silkkaa tolkuttoman ja harkitsemattoman hedonismin kriminalisointia. Jos väitämme, että huumeriippuvuus on tauti, tarkoittaa se sosiaalisesti paheksutun käytöksen lääketieteellistämistä. Aivan kuten drapetomania, joka oli psykiatrinen tauti, jolla kuvattiin 1800-luvulla orjien riippuvuutta pakoon juoksemiseen.

nun_smoking_a_bongAinoat perusteet sille, että ihmisiä estetään käyttämästä kannabista, kokaiinia tai heroiinia täytyisi olla siinä, että he vahingoittavat muita ihmisiä. Ei siinä, että he vahingoittavat itseään. Päätös ottaa huumeita tai jatkaa niiden käyttöä on yhtä itsenäinen kuin mikä tahansa muu päätös. Aivan kuten alkoholin juonnin, suojaamattoman seksin tai vaarallisten urheilulajien osalta. Huumeiden vapauttamiseen on olemassa vahvat moraaliset perustelut.

Jäljelle jää yksi mahdollinen perustelu vapauden rajoittamiselle ja huumeiden kieltolain säilyttämiselle. Se perustelu on yleinen etu. Jos yhteiskunta rampautuisi pahasti huumelakien vapauttamisen myötä, se voisi olla ääriesimerkki, joka oikeuttaisi kieltolain. Mutta kokemuksista voidaan päätellä päinvastaista. Hollanti vaikuttaisi toimivan jopa paremmin vapaamielisten huumelakien alaisuudessa. Ja kuten Cardoso väittää, täyskielto vaikuttaisi olevan pahasti yleistä etua vastaan. Se pitää huumelordit bisneksessä kiinni, ja käyttäjän sekä muut pahasti haavoittuvassa tilassa.

Tulevaisuudessa voimme unohtaa yliherkkyytemme huumeita kohtaan, jotka tuottavat nautintoa. Yksi vaihtoehto on, että käytämme tiedettä tuottaaksemme järkiperäisesti sellaisia huumeita, jotka aiheuttavat etsimiämme kokemuksia tai mielihyvää. Mutta turvallisesti, tehokkaasti ja sellaisilla tavoilla, jotka voidaan yhdistää hyvään elämään. Nykyisyydessä olemme vankeina sen suhteen, mitä luonto on antanut meille. Jotkut yhteiskunnat jopa suosivat huumetta, joka on myrkyllistä maksalle ja aivoille, ja joka aiheuttaa väkivaltaa, onnettomuuksia ja miljoonia ennenaikaisia kuolemia. Suomessa kahdeksan kuolemaa päivässä. Sitä kutsutaan alkoholiksi.

On tullut aika ottaa järkiperäinen lähestymistapa huumeita kohtaan.

*) Foddy, B., and Savulescu, J., (forthcoming). ‘A Liberal Account of Addiction’. Philosophy, Psychiatry, and Psychology; Savulescu, J., Foddy, B., (2007). ‘Addiction Is Not an Affliction: Addictive Desires Are Merely Pleasure‐Oriented Desires’, American Journal of Bioethics. January, 7 (1):29‐32, http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17366161

Foddy, B., Savulescu, J.. (2006). ‘Addiction and Autonomy: Can Addicted People Consent to the Prescription of Their Drug of Addiction?’, Bioethics. 20 (1): 1-15 (Feb), http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16680876

Savulescu, J., Foddy, B. (2006). ‘Autonomy, Addiction and the Drive to Pleasure: Designing Drugs and our Biology: A Reply to Neil Levy’ (http://www.practicalethics.ox.ac.uk/Pubs/Savulescu/addiction.pdf). Bioethics 20 (1): 21‐23

Lähde:

http://www.practicalethicsnews.com/practicalethics/2009/09/why-drugs-should-be-legalised-1.html


Toiminnot

Information

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




%d bloggers like this: